Kesätyömuistoja, osa 3: teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Teatteritöissä

Ylioppilaskirjoituksia edeltäneenä kesänä 2006 en hakeutunut palkkatöihin, koska halusin keskittyä luku-urakkaan. Se oli ihan viisas valinta, koska päädyin kesäksi taiteellisiin ja töihin. Työstin ystäväni T.:n kanssa teatterillemme syksyn koko illan näytelmän dramatisoinnin ja musiikit. Tulin samalla tehneeksi myös tuottajan töitä. Mainio ja sangen opettavainen kokemus!

Sepän emäntä odottelee museovieraita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä 2007 olin myyntityöni lisäksi järjestämässä paikallishistoriaan perustuvia, dramatisoituja kiertokävelyjä mäntsäläläisellä Sepänmäen käsityömuseoalueella. Toimiva yhteistyö teatteriystäväni T.:n kanssa jatkui siten, että hän kirjoitti näytelmän ja minä tuotin, markkinoin ja hoidin yhteydenpidon toimijoitten kesken. Esitimme samaa näytelmää viikonloppuisin myös kesällä 2008, jolloin olin jo opiskellut yhden vuoden ja työskentelin toimittajana Helsingissä.

Tunnen museon rakennusten jokaisen kolkan oikein hyvin, ja kesäkuumuudessa muistelen usein kaihoten näitten vanhojen tupien viileyttä. Oli kiehtovaa perehtyä taloissa asuneitten ihmisten elämään ja paikallishistoriaan ja opetella kertomaan yksityiskohtaista tietoa tarinallisesti. Ilmeni, että lukioni rehtorin perhe on asunut kuvan esittämässä tuvassa! Saksalaisille vieraille solkkasin siansaksaa, ja useammin sai käyttää englantia.

Jälleen mansikanmyyjänä

Tuoreena ylioppilaana ja pääsykoetuloksia jännittäen työskentelin taas torimyyjänä. Tällä kertaa olin eri yrittäjän hommissa erään marketin sisätiloissa (mitkä fasiliteetit!) ja kauppaamassa vain mansikoita ja herneitä. Oli vähemmän hintoja muistettavana, ja tuotteita säilytettiin marketin kylmävarastossa, joten tyhjentyneeseen myyntipöytään sai heti täydennystä. Työ ei ollut ihan yksinäistä, vaikka olinkin myyjänä yksin, sillä useita kertoja päivässä seurana kävi tuotteita myyntipisteeltä toiselle kuljettanut miekkonen. Hän puhui äidinkielenään venäjää ja oli riemuissaan, kun saattoi jutella jonkun kanssa.

Kuukauden aikana myin melkein 5 000 kiloa mansikoita. Työsuhde-etuna herkistyin mansikoille niin, etten muutamaan vuoteen voinut edes kulkea mansikoitten ohi aivastelematta. Eikä niitä kyllä olisi tehnyt mieli syödäkään. Ikävämpinä päivänä myyntipöydän takana tsemppasin itseäni laskemalla, mitä kaikkea voin ansaitsemillani tuloilla hankkia omaan opiskelijakämppään: lautanen, lautanen, lautanen, lautanen, leivänpaahdin, lautanen, lautanen, kahvinkeitin... Se ihme kyllä motivoi! :D

Kesätöistä opittua

Opin vastuullista rahan käsittelyä ja laskemaan nopeasti haastaviakin laskelmia. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot kehittyivät paitsi työtovereitten myös asiakkaitten kanssa toimiessa. Karjalaisesta perimästäni puskeva myynti- ja bisneshenkisyys puhkesi kukkaansa. Olen tosi hyvä tinkimään ja laatimaan räätälöityjä erikoistarjouksia! Saan asiakkaani haluamaan aina vähän lisää esimerkiksi vinkkaamalla ruoanlaitto-ohjeita.

Elintarvikkeitten oikeanlainen käsittely onnistuu, samoin erilaisten myyntikojujen, -pöytien ja -rakennelmien kasaaminen. Stressinhallinta-, ongelmanratkaisu- ja kaikenlaiset macgyverointitaidot kohenivat. Ennen kaikkea opin olemaan kaikenlaisissa tilanteissa iloisen oloinen, reipas ja helposti lähestyttävä asiakaspalvelija. Opin myös kestämään pienoisen pettymyksen, kun en vielä ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä saanut tavoittelemaani työtä. Siihen piti kasvaa vielä yhden vuoden ajan. Kerron lisää seuraavassa osassa. :)

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Torimyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 2: torimyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Torimyyjänä

Ensimmäisen oikean työkesäni vietin 17-vuotiaana lukion ensimmäisen vuoden jälkeen. Loppukeväästä ja alkukesästä 2005 olin ollut näyttelijänä ja basistina uuden teatterimme ensimmäisessä näytelmässä, Elviksestä kertovassa musikaalissa. Koska se ei kuitenkaan ollut palkallista työtä, halusin päästä kesätöihin. Myös vanhempani kannustivat työntekoon tai oikeastaan pitivät itsestään selvänä, ettei tuossa iässä enää luuhata koko kesää toimettomana.

Kovaa menoa Elviksen taustabändin basistina.

Myin marjoja, vihanneksia ja kukkia mäntsäläläisellä torilla. Työpaikka löytyi paikallislehden ilmoituksen perusteella. Taisin ensin soittaa yrittäjälle, joka pyysi kirjoittamaan hakemuksen. Kävin henkilökohtaisesti viemässä sen myyntikojuun, jossa sain lyhyen työhaastattelun. Myöhemmin minulle soitettiin, että parin kuukauden pesti olisi minun. Eli jälleen kerran kannatti näyttää naamansa ja antaa äänensä kuulua pelkän paperin postittamisen sijasta.

Töitä oli kuutena päivänä viikossa. Vuorottelin erään toisen ikätoverin kanssa: toinen teki aamuvuoron, toinen iltavuoron. Aamuvuorolaisena heräsin klo 4, pyöräilin keskustaan ja pystytin teltan klo 6:een mennessä. Niin aikaisin keskustassa liikkui lisäkseni vain kadunlakaisija, josta tuli hyvänpäiväntuttu. Kuudelta saapui eri myyntipisteissä kiertänyt kuljetusauto, josta tuotteet purettiin kovalla kiireellä. Samassa hötäkässä ne aseteltiin houkuttelevasti tarjolle kojuun, painettiin mieleen tuotetiedot ja tekstattiin hintalaput. Iltavuoroon tultiin muistaakseni yhden maissa, ja työtä kesti niin pitkään kuin myytävää riitti tai kuunes kuljetusauto tuli noutamaan yli jääneet tuotteet. Näistä opin säntillisyyttä ja säännöllisyyttä. Vaikka olisi väsyttänyt, piti olla ajoissa ja skarppina. Ei voinut myöskään tuijottaa kelloa, vaan piti jaksaa niin kauan kuin tekemistä riitti.

Tuotenimikkeistä johtui ensikosketukseni Kielitoimistoon. Koetin (vapaa-ajallani) selvittää, kuinka "hani"-mansikan nimi kirjoitetaan oikein. Tämä nykyinenkin suosikkilajikkeeni on siis Honeoye.

Yleisimmät mansikkalajikkeet kannattaa muutenkin opetella huviksi ja hyödyksi.

Useimmiten taisin olla myymässä yksin, mutta kiireisempinä päivinä apunani oli yrittäjän iäkäs ja persoonallinen täti. Samainen täti oli hoitanut työhaastatteluni: hän katsoi minua tiukasti silmiin ja kysyi, olenko rehellinen. Onnistuin kaiketi olemaan riittävän vakuuttava myönteisessä vastauksessani, kun sain työn. Nuorena sitä vielä ajatteli, että rehellisyys on ihmisen luonnollinen olotila. Ajan mittaan ja työkokemuksen myötä olen huomannut, kuinka moni yrittää viilata linssiin ja hyötyä toisen hyväuskoisuudesta. Uskon, että opettajana on erittäin tärkeää osata tunnistaa totuus valheesta. Myös itselleen tulee olla rehellinen.

Torimyyjänä sain kehitettyä jo muutenkin hyvää päässälaskutaitoani erinomaiseksi. Myös supliikkini, ts. puheviestintätaidot ja sosiaalinen pelisilmä kohenivat tehokkaalla harjoituksella. Jos asiakkaan kanssa onnistui kommunikoimaan taitavasti ja tarjoamaan sopivassa suhteessa jotain ylimääräistä, hän saattoi innostua ostamaan korillisen vihanneksia, vaikka oli tullut hankkimaan vain rasiallisen mansikoita. Toisaalta joskus jo tervehdys ja puhuttelu saivat sukset menemään niin ristiin asiakkaan kanssa, ettei kaupoista tullut mitään. Vakioasiakkaiden kommunikointitavat tulivat tutuiksi, ja heidän kanssaan oli aina hauska jatkaa juttua siitä mihin se oli edellisellä kerralla jäänyt.

Pidin kohteliaan käyttäytymisen lisäksi kunnia-asianani tuottaa iloa kuntalaisille muun muassa hymyilemällä kaikille ja pukeutumalla värikkäästi (käytin koko kesän ajan punaisia housuja, kirkasvärisiä paitoja ja valko-oranssia hattua). Siinä ilmeisesti onnistuinkin, koska kylällä kulkiessani moni asiakas muistaa minut edelleen. Eräs suosikkipapparaiseni jopa lähetti käytöstäni ihannoivan viestin paikallislehden tekstiviestipalstalle, mistä jaksan edelleen olla ilahtunut. Parasta työssä oli juuri ihmisten tapaaminen. Kuitenkaan kaikki asiakkaat eivät olleet niitä miellyttävimpiä, joten oli opittava säilyttämään malttinsa, selvittämään ongelmatilanteet asiallisesti ja tarvittaessa kestämään karvaatkin pettymykset.

Työn lomassa ei ollut varsinaisia ruoka- tai muitakaan taukoja. Vessaan pääsi läheiseen kahvilaan, jos joku tuttu katsoi kojua sen aikaa tai jos rohkenin jättää kojun hetkeksi ilman vahtijaa. Tulin joskus pyytäneeksi kahvilassa työskennellyttä mukavaa ja söpöä poikaa tarkkailemaan kojua. Pojan nimi oli muistaakseni Phuong, ja hänestäkin tuli kesän aikana tuttu. Hän tarjoili minulle maailman parasta jääteetä ja hunajalla maustettua maitokahvia, jotta jaksaisin koko pitkän päivän. Häneltä opin erinomaisten piirakoitten salaisuuksia ja aurinkoista asiakaspalveluasennetta. Kiinnostuin myös oman kahvilan tai ravintolan pyörittämisestä. Sitä olen saanut kokeilla Ravintolapäivänä – ja todeta, että en pärjäisi alalla kuin satunnaisina päivinä.

Ei vielä tallottuja lobelioita Wikimedia Commonsista.

Torilla työskentely ei tietenkään ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka joskus tuli ihan konkreettisesti tallottua myytävänä olleita lobelioita. Nuorena sitä vielä jaksoi herätä epäinhimillisten lyhyitten yöunien jälkeen ja viettää kaiket päivät ulkona, mutta vapaalla kyllä väsytti. Teltan ja myyntipöytien kasaaminen yksin oli hankalaa, ja metalliputkien raahaaminen ja nostelu tuntuivat kamalan raskailta, ennen kuin lihakset ja koordinaatiokyky vahvistuivat. Nyt saisin kiinnitettyä teltan harjan ylimmäisen, neljä metriä pitkän metallitangon paikalleen vaikka silmät ummessa. Kuumina päivinä piti raahata hirveät määrät vettä kukkien kasteluun. Ainakin kerran onnistuin kastelemaan kukkien lisäksi puolet kojusta ja pilaamaan pahviset hernelaatikot, jotka olivat myyntipöytien alla suojassa auringolta. Tuotteiden laatua vahdittiin tarkkaan, mikä oli hyvä, mutta paahteisina tai sateisina päivinä stressaannuin kauheasti myyntipöydän antimien säilymisestä, kun sääolosuhteille ei mahtanut mitään. Pahimpia olivat ukkoskuurot, kun koko teltta meinasi lähteä myräkän mukana lentoon.

Työn merkittävimpiä opetuksia oli, ettei saa "kasata pommeja" eli jättää tavaroita sellaisille paikoille, jossa ne ovat tiellä. Kaltaiselleni järjestyksen ystävälle täsmällisen järjestyksen pitäminen ei ollut vaikeaa, kun muutamaan kertaan olin ensin kompastunut ylimääräisiin mitta-astioihin tai kaatanut jonkin pahvilaatikkokasan. Opin, että hommat pitää hoitaa kerralla kunnolla, koska niitä ei ehdi korjailla enää myöhemmin. Saman asian opettelua on ollut koko tähänastinen opiskeluaikakin ja taatusti myös tuleva työelämä.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 1: isosena, muusikkona ja managerina

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Isosena

Ensimmäisiä kesäaikaan ajoittuneita töitäni olivat isosen tehtävät seurakunnan rippileirillä sekä muusikon hommat.

Isosen hommat ovat varmaan monelle tutumpia. Isostelin heti oman konfirmaationi jälkeisenä kesänä leirikeskuksessa, josta loppui kaivovesi pitkään jatkuneen kuivuuden takia. Palokunta toimitti leirikeskukseen varavettä, jota täytyi käyttää todella säästeliäästi. Vessassa ja suihkussa käyntejä rajoitettiin, ja pesu- ja huuhteluvedet täytyi tietysti kantaa itse. Vaivaa säästääkseen jotkut leiriläisistä ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi peseytymään pelkästään mutalammikossa. Leirin kohokohta oli oman vesikanisterin saaminen kotiväeltä vierailupäivänä. :D

Lievästi epämukavan ja voimakkaasti teinihieltä haiskahtavan kokemuksen seurauksena leiriläiset kuitenkin kehittyivät yhtä köyttä vetäväksi porukaksi. "Ääriolosuhteissa" oleskeltaessa oli tärkeää onnistua luomaan positiivista yhteishenkeä ja kyllä tästä selvitään -mentaliteettia. Voisiko mistään saada tehokkaampaa oppia esimerkiksi yläkoululuokan opettajana toimimiseen?

Muusikkona ja managerina

Teini-ikäinen basistiminä järjesti The Ilmiö -bändimme kesäkatukonsertteja. Virittelimme soittovehkeet Mäntsälän Keskuskadulle milloin minkäkin sponsoroivan yrityksen lähistölle ja soitimme reippaita vanhoja pop- ja rockklassikoitamme kuntalaisten iloksi. Myös joitakin seurakunnan soittokeikkoja ja muita esiintymisiä taisi olla kesäisin.

Mitä he ovat nyt? Vasemmalta oikealle:
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, lastentarhanopettaja,
musiikinopettaja, matemaattisen aineitten opettaja.
Kuvasta puuttuvat musiikkipedagogi AMK, ääniteknikko
ja harmonikansoiton opettaja.

Harjoittelin managerointia ja ylipäätään kaikenlaista organisointia ottamalla yhteyttä esimerkiksi pankkien johtajiin, tarjoamalla yhteistyötä ja tiedottamalla järjestelyistä kaikille osapuolille. Mitäpä muuta se olisi kuin viestintätaitojen kehittämistä ja harrastuneisuutta. Tällainenkin aktiivisuus noteerattiin äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelussa. Kannattaa siis rohkeasti tuoda osaamistaan ja kehittäviä harrastuksiaan esiin!

Yläasteen ja lukion taitteessa ajattelin suuntautuvani tiedotus- ja viestintäalalle. Oli selvää, että tekisin jotain suomen kieleen liittyvää. Opettaminen, ohjaaminen ja kasvattaminen ylipäätään olivat kiinnostaneet jo pitkään, mutta en vielä ollut keksinyt, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana voisin yhdistää nämä kaikki kiinnostuksen kohteeni.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Torimyyjänä
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Bilettämättömän fennistin vappuperinteitä

Mitä ei-bilettävä suomenopiskelija tekee vappuna? Vapunviettotapoja on varmasti yhtä monta kuin opiskelijoitakin. Koska tämä oli jo kuudes opiskelijavappuni Jyväskylässä, minulle on kehittynyt jo aika liuta vappuperinteitä. Esittelen niitä tässä. Tekemistä riittää, vaikka sattuisi olemaan bilettämätöntä opiskelijatyyppiä.

Vapunaattoa edeltävät päivät

Vappu alkaa tuntua yleensä viimeistään vapunaatonaatonaatonaatonaattonaaattona eli noin viikkoa ennen vappua. Suuri osa ainejärjestöjen kevään tapahtumista sijoitetaan vappua edeltävälle viikolle, koska jengi on silloin vielä paikalla kaupungissa. Heti kun tentit, tehtävien palautukset ja vappu ovat menneet, opiskelijat laukkaavat kesälaitumille. [Minulla ei ole mitään faktatietoa tämän väitteen vahvistamiseksi, mutta kokemukseni perusteella vaikuttaa siltä, että todella suuri osa Jyväskylässä opiskelevista lähtee kesäksi töihin kotipaikkakunnalleen tai muualle.]

Suomenopiskelijoitten ainejärjestö Sane järjesti useita pre-vapputapahtumia. Tiistaina 23.4. oli grilli-ilta KOASin Letkutien grillikatoksessa. Keskiviikkona 24.4. vietettiin järjestön "kotibileitä" yhden sanelaisen kotona keskustassa. Torstaina 25.4. kääriydyttiin lakanatoogaan ja hilluttiin Lillukassa toogabileissä yhdessä kirjallisuuden, historian ja filosofian opiskelijoitten kanssa.

Vapun tärkeitä tykötarpeita:
1) tovereita 2) eväitä 3) vedenpitävä piknik-alusta

Minulta nämä tämänkertaiset Sanen tapahtumat jäivät väliin, koska olin töissä tai treeneissä jokaisen häppeningin aikaan. Sen sijaan sunnuntai 28.4. ja maanantai 29.4. kuluivat vapaammissa merkeissä gradua kirjoitellen ja iltaisin ylioppilasteatterissa ja fennistikaveriporukassa hengaten. Siinä oli ihan riittävästi pre-vappua minulle! Nostan ylioppilaslakkia Lappeenrannassa opiskelevalle veljelleni, joka jaksaa vuosittain osallistua teekkareitten kaksi tai kolme viikkoa kestävään vapunviettoon.

Vapunaatto

Moni opiskelee vielä vapunaattona. Esimerkiksi opetusharjoitteluissa vapunaatto on täysi työpäivä, mutta kaltaiseni graduntekijä voi järjestää aikataulunsa haluamallaan tavalla. Siispä minäkin pyhitin päivän juhlavalmisteluille. Kävin yliopistolla ainoastaan tulostamassa kasan papereita ja hakemassa suuren graduseminaarin abstraktikirjan.

Hauskin vapunaaton perinteeni on soluttautua musiikinopiskelijoitten värikkääseen joukkoon. Musiikin sivuaineopiskelijat (?) järjestävät vuosittain Sivusoitinorkesterin ja Hinurikuoron konsertin, jossa saadaan kuulla todellisia sulosäveliä. Sivusoitinorkesterissa ei oikeastaan soiteta sivusoitinta vaan jotakin itselle täysin vierasta instrumenttia, jota opetellaan kurssin aikana hallitsemaan jossain määrin. Hinurikuoro taas on kuoronjohtoa opiskelevien harjoituskuoro, jolle sovitetaan ja johdetaan kiinnostavia biisejä. Näitten kokoonpanojen kevätkonsertissa saa nauraa mahansa kipeäksi ja ihastella sitä oikeaa soittotaitoa, mikä on mahdollista saavuttaa muutaman kuukauden harjoittelulla. Konsertin jälkeen on yleensä sima- ja munkkitarjoilu ja humppaorkesterin säestämät vapputanssit.

Päivän ja iltapäivän mittaan on mahdollista seurata Amazing Race Jyväskylä -kisaan osallistuneitten joukkueitten tavoitteellista kohellusta. Tänä vuonna joukkueet olivat säälittävän märkiä, koska pilvet puskivat sade- ja raekuuroja, mutta kilpailijat jatkoivat urhoollisesti eteenpäin. Jokin kisarasti oli ilmeisesti Kortepohjassa, koska siellä pyöri paljon joukkueita.

Myös naapurini olivat aloittaneet vapunvieton. Alakerrassa harrastettiin terassihuutoa (joukko poikia kävi erään asunnon terassilla vuorotellen heittelemässä esineitä ja huutamassa suoraa huutoa), oveeni oli kiinnitetty serpentiiniä, ja kun olin tiskaamassa, tuntematon tyttökolmikko soitti ovikelloa ja pyysi lainaksi korkkiruuvia. Vaiheikkaaseen pullonavausepisodiin tarvittiin avuksi vielä naapurin poika – mutta puteli saatiin auki.

Kirkkopuisto jo melkein tyhjillään.

Kello viideltä minä ja puoli muutakin Jyväskylää suunnistimme Kirkkopuistoon. Siellä oli perinteinen JYYn ja JAMKOn vapunaloitus. Puisto muistutti valtavaa cocktail-tilaisuutta, vaikka epävakaa sää olikin saanut osan väestä jäämään kotiin. Osa kavereista oli helppo löytää, koska tietyt porukat asettuvat tiettyyn paikkaan joka vuosi. Seurasimme puheita, hytkyimme afrikkalaisten tanssiesitysten tahdissa ja asetimme ylioppilaslakit päähämme samalla, kun Amazing Racen voittaja lakitti Minna Canthin patsaan. Myös Gaudeamus igiturin laulaminen oli yhtä epämääräistä kuin aina. :)

Ohjelman päätyttyä Kirkkopuisto tyhjenee tavallisesti nopsaan, jos sää ei ole hyvä (eikä se vappuna yleensä ole). Tänäkin vuonna kilistelin (tai oikeastaan kolistelin) muovipikareita tuttujen kanssa iloista vappua toivotellen. Samalla esitetään ja otetaan vastaan kutsuja erilaisiin vappuillanviettoihin. Tapana on, että ensin kukaan ei ole järjestämässä illanistujaisia, mutta viimeistään aatonaattona muutama toveri sortuu ja päätyy järjestämään kekkerit. Tänä(kin) vuonna olin luvannut pitää pikku kemut omassa kodissani, joten muitten juhliin menemisen sijaan oli suunnattava Kortepohjaan. Toisaalta kun järjestää illanvieton itse, siitä saa juuri sellaisen kuin haluaa. Ilta oli oikein hauska, ja seura ja ruoka olivat erinomaisia. Samoin olisi varmasti ollut kaikissa muissakin juhlapaikoissa.

Vapunpäivä

Väkeä Harjulla vapunpäivänä 2012.

Vapunpäivän perinteeni ovat simppelit:

• myöhäinen herätys
• piknik-eväitten valmistaminen
• eksistentiaaliset pohdiskelut ja vapputoimintojen perimmäisen olemuksen selvittäminen (ts. jahkailu lähteäkö Harjulle vai ei, ja jos lähteä, niin kuinka kauan lähtemisessä vielä kestää)
• hitaan lähtemisen lomassa mm. sähköpostin tarkistaminen ja ties monettako vuotta peräkkäin kiinnostavan työtarjouksen saanti juuri vappuna
• Harjulle järjestetyn ohjelman missaaminen (tänä vuonna folkpunkduo Jaakko & Jay)
• jumittuminen ensimmäiseen leiriin useaksi tunniksi; piknik-eväitten nauttiminen ja seurapelien pelaaminen hauskassa fennistiseurueessa
• sen muistaminen, että Harjulla on parituhatta muutakin ihmistä, joitten joukossa on useita tuttuja, ja lähteminen tervehdyskierrokselle
• tulee kylmä, nälkä ja jano, ja joku mainitsee metrilakun – siispä suunta keskustaan vappumarkkinoille
• käppäilyä keskustassa, ja mikäli seurue on kovin nälkäinen, linnoittautuminen johonkin ravitsemusliikkeeseen; muuten epämääräisen haahuilun jälkeen kotiin
• iltajumppa tuplana tai triplana, koska Harjun rinteissä istuskelu ja kiipeily ovat jäykistäneet lihakset.

Kuten edellä esitetystä voi päätellä, tämän fennistin vappuperinteet eivät sisällä rännässä rälläämistä eikä epämääräistä kohellusta. Toki vappuihini kuuluu aina myös yllättäviä tapahtumia, mutta enimmäkseen vapunviettoni on varsin siivoa ja tylsää hienostunutta. En ole koskaan ollut mikään bilettäjätyyppi. Onneksi vappuna voi pitää hauskaa muutenkin kuin tuntemattomassa porukassa sekoilemalla. Minusta on paljon viihdyttävämpää viettää aikaa ystävien kanssa vaikkapa sanapelejä pelaten ja käsinukeilla leikkien! 

Kiinnostaisi kuulla, olenko ainoa "tylsä" vapunviettäjä. Millaisia vappuperinteitä tämän lukijoilla on?

Kimmeltävää euroviisutunnelmaa Kosmosviisuissa

Yksi yliopistomme kieltenlukijoitten parhaista tapahtumista on jokakeväiset YK:n euroviisut. Euroviisuissa ainejärjestöjen kilpailujoukkueet esittävät valmistelemansa musiikki- tai shownumerot Eurovision laulukilpailun hengessä. Voittajan valitsee ainejärjestöjen edustajista koostuva tuomaristo, ja yleisökin saa äänestää suosikkiaan. Tapana on, että esitykset liittyvät johonkin teemaan (kuten rakkaus, viidakko, avaruus) ja osallistujamaihin.

YK tarkoittaa tässä tapauksessa Yhdistyneitä Kieltenlukijoita eli kieltenopiskelijoitten ainejärjestöjen kattojärjestöä. Siihen kuuluvat kaikki suomen (Sane), ruotsin (Svenska Klubben), englannin (Magna Carta), ranskan (Astérix), saksan (Sturm und Drang), venäjän (Sputnik), italian (La Strada), latinan (Taberna Latina) ja suomalaisen viittomakielen (Viito!) pääaineopiskelijat tai ainejärjestöjen jäsenet.

Tiivistä yhteenkuuluvuutta Ilokiven backstagella.

Miksi euroviisut ovat paras tapahtuma?

• Niissä pääsee tekemään oman show'n.
• Niissä näkee toisten tekemiä esityksiä.
• Niissä on viihdyttävää ohjelmaa ja hauskoja ihmisiä.
• Niissä saa kokea yhteenkuuluvuutta oman joukkueen/ainejärjestön/kieltenlukijayhteisön kanssa.
• Ennen kaikkea niitten eteen on nähty paljon vaivaa. Vaivannäkö sykähdyttää aina!

Tämänvuotiset euroviisut järjesti edellisvuoden voittaja, venäjän kielen ainejärjestö Sputnik. Sputnikin voittajaesityksessä oli kuulemma ollut (valitettavasti en ollut todistamassa tapausta) kunnon jytkettä, tanssivia miehiä ja paljasta pintaa – eli kaikki edellytykset euroviisuvoittoon. (Huomautettakoon, että naisvoittoisissa kielten ainejärjestöissä on ehdottoman tärkeää, että se vuosikurssin ainoa poika / ne vuosikurssin ainoat pojat vaikka pakotetaan esiintymään, jos eivät muuten suostu tanssimaan ja laulamaan, jotta sukupuolten tasa-arvo olisi taattu tai paremminkin katsojien suosio olisi varmempi saavuttaa.) Sputnik otti hieman pesäeroa eurooppalaisiin kieliin ja järjesti avaruusteemaiset Kosmosviisut. Oikein hienoa olikin; kisapaikan, ylioppilastalo Ilokiven, katosta riippui ilmapalloista askarreltuja planeettoja ja tekokuita.

Harmillista vain, että tällä kertaa moni ainejärjestö jätti osallistumatta. Liekö kyseessä yleisempikin tendenssi, ettei vapaa-aikaa haluta käyttää ylioppilaskuntatoimintaan, vai eikö kieltenlukijoista löytynyt tarvittavaa kilpailuhenkeä ja itse tekemisen intoa? Joka tapauksessa tänä vuonna nähtiin vain neljä kisajoukkuetta: Sanen, Magna Cartan, Sputnikin ja Svenska Klubbenin euroviisuedustajat. Sanekin, mokoma, oli vähällä jättää osallistumatta. Ainejärjestössämme on perinteisesti annettu ensioitten eli fuksien kilpailla. [Minäkin pääsin fuksivuonnani 2007–2008 kokoamaan joukkueen silloisesta bändistäni Lyhteestä ja tekemään euroviisusiirappisen biisin Värinää, jossa oli modulaatiot ja kaikki. :)] Tällä kertaa fukseista ei ollut syntyä joukkuetta, joten Sanen ent. puheenjohtaja Johanna K. tarttui toimeen ja keräsi joukkueen eri vuosikurssien euroviisuintoilijoista.

Treeniä Lillukassa. Taustalla Macgyver
säätää äänentoistoa ja henkseleitä.

Seitsenhenkinen joukkueemme kehitteli potpurin mieleen juontuneista avaruusaiheisista lauluista. Tekaisin siihen taustanauhan, jotta välttyisimme bändin kokoamiselta ja mahdollisilta live-erheiltä. Harjoittelimme parin viikon aikana muutaman kerran, minkä lisäksi koottiin asuja, maalattiin pahviplaneettoja, äänitettiin uusi taustanauha ja tehtiin muita valmisteluja. Sellaistakin tapahtui, että tähtisolistimme (tai tässä tapauksessa planeettasolistimme) Reetta oli sen verran sairaana, että kenraaliharjoituksissa otettiin remmiin ihan uusi laulaja. Euroviisuiltana 20.3.2013 valloitimme Ilokiven, teimme soundcheckin ja olimme valmiit esiintymään. Esiintymisvuoromme olikin heti ensimmäisenä, mikä on aina vähän harmi (yleisö ei välttämättä ole vielä ehtinyt paikalle eikä virittäytyä tunnelmaan), mutta toisaalta eipähän tarvinnut jännittää kauan.

Esityksemme Tahdon avaruuteen 2013 oli sangen kantaaottava. Siinä Maan asukas muuttaa avaruuteen ja kohtaa siellä rasismia ja syrjintää. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi, kun Venus-hahmo rakastuu Maamuukalaiseen ja kiusaaja-alienitkin ymmärtävät monimuotoisuuden arvon. Aika euroviisuromanttista, vai mitä? :) Katso myös video ja näe minut laulavana planeettana (oranssi oikealla)!

Venäjän joukkueen robotti-ilottelua.

Meidän jälkeemme esiintynyt Venäjän joukkue luotti kielensä eksoottisuuteen. Mies lauloi hokemaa mustista silmistä (mutta laulu ei kuitenkaan ollut iänikuinen Очи чёрные vaan Чёрные глаза), neljä naista tanssi kilisevissä ja kimaltavissa hameissa, ja lopuksi lavalle ilmestyi neljä robottia, jotka tanssittivat naisia. Viihdyttävää!
Väliajalla kuultiin Hilla-nimisen venäjänopiskelijan laulua ja kitaransoittoa. Myös juontaja nimeltä Leo viihdytti kansaa maailmanmiehen ja suuremmankin estradin juontajan elkein.
Ruotsin joukkue pelasi Eurovision laulukilpailun voittajalla Euphorialla. Laulun esittivät kaksi tanssivaa naista, joista toinen teki lopussa hienoja matotemppuja. Aikamoista!
Englanti oli viimeinen kilpailija, ja hyvä niin, koska heidän upeasti tanssivat miekkosensa, voimakkaasti laulavat solistit, eeppinen lelusaksofoninsoittaja ja sähkökitaristi olivat melkoinen ilmestys. Kappale oli työryhmän sanoittama L.O.L. – The Language of Love, muistaakseni korealainen rock-jumputus, joka jäi heti soimaan päähän. Mainio euroviisutuotos!

Maailmoja syleilevä loppusäkeistö
ja yleismaailmallinen lallattelutuokio

Enkun joukkue voitti paitsi yleisöäänestyksen myös tuomariäänet. Sane ei kuitenkaan hävinnyt sille kuin muutamalla pisteellä, joten voimme olla erittäin ylpeitä hopeasijastamme. (Sanotaanko diplomaattisesti, että Sane menestyy euroviisuissa tavallisesti yhtä hyvin kuin Suomi Eurovision kilpailussa.) Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki tämänvuotiset joukkueet lauloivat itse eivätkä tyytyneet pelkkään playbackiin. Myös tanssikoreografiat oli mietitty tarkkaan. Erityisen ilahtunut olen aina myös siitä, että kun tuomariparit käyvät ilmoittamassa joukkueille antamansa pisteet, he esittävät ne suomeksi ja opiskelemallaan kielellä. Suomen tuomarit keksivät tällä kertaa käyttää toisena kielenään suomalaista viittomakieltä, mikä oli tyylikäs ja kiinnostava ratkaisu.

Euroviisuista jää aina hyvä mieli, ja niin nytkin. Paikalle saisi houkutella vielä enemmänkin yleisöä (myös muista kuin kieltenlukijoista), koska on hassua, että tällainen spektaakkeli vetää vain 100–150 katsojaa arki-iltana. Kaikki mukaan tai vähintään katsomaan ensi vuonna! :) Aivan lopuksi haluan kiittää joukkueen jäseniä Johannaa, (Reettaa,) Elinaa, Meriä, Juusoa, Erjaa ja Pauliinaa, Vesaa kuvauksesta, Perttua videokamerasta sekä Siirin kanssa ennakkokatselusta ja ohjausideoista, Petri Huttusta ristipääruuvimeisseleistä sekä laitosmies Markkua tähtipääruuvinvääntimestä ja nopeasta toiminnasta. Koko projekti oli huisin rattoisa!

Mitä uutta tammikuussa?

Joululahjaksi saamalleni possukäsinukelle
on rattoisaa keksiä uusia asukokonaisuuksia.

Joulu meni, vuosi vaihtui, ja nyt eletään jo tammikuun puoltaväliä. Joulukalenterista tuli ilahtuneita palautteita. Kysyttiin myös, miksi se oli jäänyt "kesken". Minusta 22 luukussa oli jouluvalmistelujen ohella ihan tarpeeksi, ja jouluaattona ei varmaankaan ymmärrettävistä syistä tullut enää kirjoitettua. Toki olisin voinut varoittaa, että 23. päivän jälkeen ei ilmesty enää mitään, mutta menipä nyt näin. :0)

Uudenvuodenlupauksia en varsinaisesti tehnyt, mutta jotain periaatteita ja toimintaohjeita olen yrittänyt muistutella itselleni. Tässä muutama opiskeluihin ja opiskeluelämään liittyvä:

• Pyrin aloittamaan isoja töitä aiemmin (kuin viimeisenä iltana) ja tekemään niitä vaikka kuinka pienissä osissa, jotta oppisin työskentelemään usein saman homman kanssa. (Muuten suoritan järkälemäisiä juttuja kerralla; tuppaan värkkäämään kaikkea yhdeltä istumalta.)
• Sama pätee tiskaamiseen: jos tiskaan vähän astioita usein, en joudu myöhemmin valloittamaan tiskivuoria.
• Koetan joka päivä tehdä edes jotain gradun hyväksi. Ei ole mikään vaikea tehtävä, koska gradua saa edistettyä varsin monenlaisin töin!
• Sen sijaan, että marmattaisin itselleni ja läheisilleni tekemättömistä töistä, yritän keksiä, mistä aloittaisin ja miten saisin askareet tehdyksi mahdollisimman mukavasti. Eikä kaiken tarvitse aina olla kivaa.
• Kerään minusta lausuttuja arvioita ja kehuja talteen, jotta minulla olisi valmiiksi sopivaa aineistoa työhakemuksiin ja -haastatteluihin. Kehuja on muutenkin hauska maiskutella!
• Kirjoitan muistiin näppäriä sitaatteja, joita voi (esim. opettajana) heitellä sopiviin väleihin. Opettelen myös tarkat lähdetiedot, kuten Raamatun jakeitten numerot. Sukukielisiä sananlaskuja on niin ikään hauska osata.
• Huomasin ennen joulua, että päässälaskutaitoni on rapistunut. Siispä yritän laskea päässä niin paljon kuin mahdollista ja harrastaa matemaattisten pulmien ratkaisemista, koska muuten looginen päättelykyky kärsii.

Mitäs muuta uutta tammikuussa?

Viime viikonloppuna Jyväskylässä oli Äidinkielen opettajain liiton (ÄOL), johon minäkin kuulun, talvipäivät. Niissä oli runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa sekä mahdollisuuksia tunkea jalkaa ovien väliin. Olin lauantaina esittelemässä tietoteknistä opetuskokeiluamme (josta ilmestyy pian kirja!) ja sunnuntaina esiintymässä sekä soololaulajana että lauluyhtyeemme Heikon asteen kanssa. Esitin tekemäni Laulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta ukulelella säestettynä, sain hurjat suosionosoitukset ja pääsin kertarysäyksellä lähes koko tulevan ammattikuntani tietoisuuteen. Ei mikään turha keikka siis.

Olen taas varannut kirjaston ryhmätyötilaa ja ahertanut siellä graduni kimpussa. Tällä viikolla päätin vihdoin aloittaa kirjoittamisen, ja se kannatti, koska tekstiä syntyi heti 15 sivua. (Mitä sanoinkaan aiemmin siitä, että teen paljon yhdeltä istumalta...) Toki teksti on vasta raakiletta ja enimmäkseen yksirivisiä muistiinpanoja, mutta onpahan jotain, josta ryhtyä kirjoittamaan! Tänään keräsin aineiston.

• Ryhmätyötilan varaamisessa on muuten se huono puoli, että kun varaukset kirjoitetaan seinällä olevaan paperiin, niitä ei pääse kotoa käsin perumaan. Viime viikolla jouduin parina päivänä jättämään varaukseni käyttämättä, koska olin kotona flunssan kourissa. Harmitti, kun varausajat menivät hukkaan (ja kun sopivia tiloja ryhmätöitä varten ei ole mitenkään liikaa). Toisaalta onhan ryhmätyötilojen ovissa ikkunat, joista näkee, jos tilan varaaja ei olekaan paikalla. Kaipa tässäkin toimii jonkinlainen villin lännen meininki.

Opinnoissa ei ole enää muuta pakollista tehtävää kuin gradu, seminaarin kevään osuus sekä yksi essee, joka valmistuu gradun sivutuotteena (tai päinvastoin: esseestä saa materiaalia graduun). Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät!

Luukku 22: Piirakoita ja kystä kyllä

Joulua edeltävänä päivänä käydään perinteisesti lahjaostoksilla. Näin tehtiin nytkin. Muuten sain päiväni kulumaan ruoanlaitossa ja muissa keittiöhommissa, siivoamisen suunnittelussa ja etenkin pikkuveljeni K.:n kanssa seurustellessa sekä hänen huonoille vitseilleen hymähdellessä. ("Kerroin kemistivitsin. Ei mitään reaktiota." Ahhahhaa.)

Paras jouluvalmistelu!

Jouluostosten jälkeen iltapäivällä aloitin leipomisurakan ja laitoin karjalanpiirakoita ja joulutorttuja. Samalla tehtiin porkkanalaatikoita. Joulutortut eivät näyttäneet paistuvan millään, ja ehdimme jo pelätä sähköuunin rikkoutuneen. Se vasta olisi karmea kohtalo jouluna, kun melkein kaikki ruoka pitää päästä paistamaan! Ja mikä kamalinta, lanttulaatikot olivat vielä kokonaan tekemättä!!! Ääk!!!!!

Tulipahan testattua jouluisia kriisinhallintataitoja. Mietimme varavaihtoehtoja: takassa voisi ehkä lämmittää joitain ruokia, ja jos ulkouunin kaivaisi esiin lumesta, siellä voisi mahdollisesti paistaa laatikoita. Äitini M. ehti jo päivitellä onnettomuuttamme Facebookissa, ja muuan ystävällinen tuttu lupasi jo, että saamme tarvittaessa käyttää hänen uuniaan. Fb-päivitys taisi jälleen olla se tarvittava taikaisku, joka vaadittiin siihen, että uuni alkoi taas toimia. Ehkäpä masiina oli vain ylirasittunut piirakanpaiston vaatimasta lämpötilasta, koska jonkin aikaa levättyään se suostui taas paistamaan kunnolla. Ilta ja joulu pelastettu!

Televisiottomana opiskelijana on aina yhtä jännää, kun kotona voi katsoa telkkaa. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että telkassa näytetään ympäri vuorokauden vain Jamie Oliverin ja kollegoitten kokkiohjelmia, Strömsöä tai joka sortin tuunausohjelmia. (Tai sitten perheemme sattuu aina niitten aikaan ruudun ääreen.) (Elokuvatkin ovat epämääräistä haahuilua kaiken maailman keskimaissa, eivätkä vanhoja suomalaisia mustavalkoelokuvia, joissa näyttelijöitten puheesta ei saa mitään selvää, mutta torvisoitto kyllä kuuluu.)

Leipomisurakan alussa riitti vielä hupimieltä tämän videopätkän kuvaamiseen. Piirakan synty ei näy tässä ihan kokonaan, kuten ei myöskään taidokas kuorien pulikointini, mutta saatiinpahan viihdettä aikaan. :0D Tyypilliseen ruokaohjelmatyyliin kädet ovat koko ajan edessä, ruoan valmistusprosessi esitetään oudossa järjestyksessä ja kokin mutinasta on vaikea saada selvää.

Jos muuten olet aina miettinyt, mitä se äiti oikein tekee joululaulussa Kun joulu on, kun "on äiti laittanut kystä kyllä", niin tässä vastaus:

• kystä on kypsää (vanhentuneen kypsi-muodon taivutusmuoto; vrt. lapsi: lasta)
• kyllä on kylliksi, riittävästi.

Siispä laulunkin äidillä taitaa olla toimiva uuni, jossa on saatu paistettua tarpeeksi muonaa.

Luukku 19: Lähtöjä

Keskiviikkoaamu alkoi lauluyhtyeemme Heikon asteen lauluharjoituksissa. Keskipäivään mennessä harjoittelimme joululauluja ja suomalais-ugrilaisbiisejämme Äidinkielenopettajain Liiton Talvipäivien keikkaamme varten. Tai emme me siellä enää joululauluja laula, kun tapahtuma on tammikuussa. Saimme treenattua ahkerasti E.:n ja R.:n kanssa.

Treenien jälkeen minun piti käväistä kotona, ja sitten menin R.:n kanssa lounaalle Menuettiin. Pakkaspäivään sopi lämmin broileri-kasviskeitto. Sen verran kylmä oli, että päätimme tyttöjen kanssa, ettemme mene enää illalla laulamaan kaupungin keskustaan.

Iltapäivän vietimme missäs muualla kuin kirjaston kahvilassa Café Librissä. Meinasi käydä köpelösti, kun kahvilatiskin seinämää alettiin laskea alas jo kahden aikaan, ja meidän piti juosta kassalle ehtiäksemme anelemaan kahvia ja kaakaota. Saimme niitä, mutta meidän jälkeemme tulleet asiakkaat eivät enää saaneet, vaikka kädet ristissä rukoilivat. Kuulemma loppiaiseen saakka on lyhennetyt aukioloajat.

Kahvilatiskin sulkeutumisen jälkeen Libri tyhjeni aika vauhdikkaasti, mutta kirjaston puolella monen työ vielä jatkui. Saimme pöytään seuraksi E.:n, V.:n ja vielä H.:nkin, ja myöhemmin erään M.:n, P.:n ja J.:n. Jälkimmäiset olivat saapuneet kuuntelemaan joulutervehdystämme.

Heikkoa astetta ei edelleenkään
ole onnistuttu ikuistamaan yhteiskuvaan,
joten tällä mennään.

Olin sopinut kirjaston johdon kanssa, että Heikko aste esittää pienen joulutervehdyksen kaikille kaltaisillemme kirjastohiirille klo 15.30. Näin tapahtui. Asetuimme ala-aulaan, joka osoittautui erinomaiseksi laulupaikaksi. Äänet kantautuivat vaivattomasti ylempiinkin kerroksiin, ja ilahduttavan paljon väkeä (~ 100-150) kerääntyi varta vasten kuuntelemaan meitä. Lauloimme laulut Joulu, Deck the Halls ja Nyt riemuiten tänne ja toivotimme väelle hyvää joulua. Muuten meni ihan kivasti, mutta viimeisessä biisissä kömmähdys, kun olimme nostaneet sen sävellajia vasta aamulla. Antamani lähtöäänet kuulostivat oudoilta vanhoihin ääniin verrattuna, ja aloitus piti ottaa kaksi kertaa uudestaan. :0D Laulu saatiin kuitenkin kunniakkaasti loppuun, ja sattuuhan näitä. Jäi silti iloinen joulumieli. Muuan ystävällinen kirjaston henkilökunnan edustaja tuli antamaan meille pienet joululahjat, mikä myös ilahdutti.

Laulujen jälkeen hyvästeltiin kaikki ystävät ja toivotettiin hyvät joulut. Kotimatka taittui rattoisassa seurassa, ja sitten pitikin alkaa siivota kämppää joulukuntoon ja pakata.

Luukku 17: Totisesti fa la la la laa

Maanantai alkoi reippaalla herätyksellä ja lauluyhtyeemme Heikon asteen harjoituksilla. Treenasimme joululaulusettiämme, ja tämä toinen harjoituskerta tuli kyllä tarpeeseen. Kortepohjan N-talon pianohuoneessa oli jopa riittävän lämmintä, eikä tarvinnut palella. Päähän jäivät soimaan kauhea korvamato Deck the Halls, jossa rallatetaan fa la la la laa, la laa laa laa, sekä Jyväskylän oman kuuluisuuden P. J. Hannikaisen omituiset joululaulusovitukset. Yksikin hänen huipuista biiseistään ("Joulu, joulu, armas aika, ompi taasen meillä") on mielikuvituksellisesti nimeltään Joulu. Tällaisia biisejä on kiva spiikata keikalla.

Treenien jälkeen kutsuin ystävä E.:n luokseni syömään alkupalat. Hän oli menossa lounaalle Ilokiveen, mutta kyllähän opiskelijan mahaan aina mahtuu useampikin ruokalaji! Hotkaisin itsekin lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa jugurtin kera sekä ananas-riisicurrya. Ruoat eivät tuntuneet loppuvan millään, ja aloin jo pelätä, että joutuisin oikeasti syömään niitä koko loppuviikon. Toisaalta se oli tarkoituskin: olisi valmista ruokaa, ja sitä menisi hukkaan mahdollisimman vähän. On aina yhtä kauheaa, jos joutuu heittämään syötävää roskiin. Onneksi voi tarjota tovereille.

Oikea kyläsihteeri Mari L. esittelee survival kitejä.

Iltapäivällä oli sijaistehtäväni vuoro. Olin Kortepohjan kyläsihteerin sijaisena ottamassa vastaan vaihto-opiskelijoitten survival kit -pakkauksia eli kittejä. Työ on kivaa, koska siinä saa tavata maailman joka kolkasta kotoisin olevia ihmisiä ja saada heidän kiitoksensa kittipalvelusta. Kitit lienevät jokseenkin ainutlaatuinen juttu, ja ne on moneen kertaan todettu erittäin hyödyllisiksi. Kitti on iso kassi, johon on pakattu kaikki välttämättömimmät tarvikkeet petivaatteista kattilaan ja ruokailuvälineisiin, ja koko satsin saa lainattua 60 euron hintaan. Kun tavarat palauttaa ehjinä takaisin, saa 40 euron panttimaksun. Näitä "joulurahoja" oli ilo maksella vaihtareille. Parituntisen kittipalautussession jälkeen päivystin myös tavanomaiseen toimistoaikaan klo 15–17, mutta asiakkaita kävi harvakseltaan.

Toimistohommien jälkeen kipitin taas kotiin ja valmistauduin lähtemään Kompassille. Mukaan lähti kalojen kuvilla koristeltu ämpäri ja patterilla toimivat jouluvalot, joista rakentui epämääräisen näköinen lantinheittoastia. Heikon asteen oli tarkoitus esittää joululaulut Kompassilla ohikulkijoitten iloksi. Näin kävikin, tosin ei ehkä niin tyylikkäästi kuin olimme ajatelleet. Ulkona oli törkeän kylmä, hyytävä tuuli jäädytti jalat, ja ohikulkijatkin kiiruhtivat sisätiloihin. Viima läiskytti hiuksiani vasten korvia, ja esimerkiksi äänen ottaminen ääniraudasta oli sangen vaikeaa. Oli myös hankalaa kuulla laulujen kokonaisuutta. Kalaämpäri oli ehkä liian outo kolikonheittoastia, joten lantteja ei kertynyt paljonkaan. Onneksi meitä oli kuuntelemassa sitäkin innokkaampaa yleisöä ja muutama uskollinen fani!

Sen verran kylmäsi, että lauloimme laulut vain kertaalleen. Kuuntelemaan tulleet ystävät M. ja eräs toinen H.  kutsuivat koko jengin (laulajat ja fanit) glögille sisätiloihin. Menimme kaupungin porvarillisimpaan kauppaan Mestarin Herkkuun ostamaan konjakkikonvehteja ja sitten M.:n asunnolle. Vietimme mukavan illan glögiä siemaillen ja keskustellen kaikista tärkeistä asioista. Oli kiva vielä tavata, koska osa porukasta on vuodenvaihteen jälkeen muuttamassa muille paikkakunnille. Illan aikana palautui mieleen useampikin stemma, jotka eivät ulkona laulettaessa olleet onnistuneet sitten millään: "Hän totisesti Jumalan on poika" (Adeste fideles). Hyvä ne on jälkeenpäin osata!

Luukku 14: Joukon päivänä tyhmyys tiivistyy

Perjantai olisi yhtä hyvin voinut olla 13. päivä. Onnistuin möhlimään niin monta asiaa, ettei päivästä jäänyt käteen paljon mitään. Ilmeisesti olin noussut väärällä jalalla ja ajautunut välittömästi päin mäntyä.

Puolen päivän jälkeen menin Kortepohjan kyläsihteerin toimistolle perehtyäkseni uuden toimiston toimintaperiaatteisiin. Kävimme kyläsihteerin kanssa läpi toimistorutiinit ja vaihto-opiskelijoitten survival kit -pakkausten vastaanoton. Perehdytyksen tarkoituksena oli harjoitella seuraavaa viikkoa varten, koska olin tulossa kyläsihteerin sijaiseksi pariksi päiväksi. Olen aikaisemminkin ollut samoissa hommissa, joten systeemi oli jokseenkin tuttu. Uudet toimistotilat (ravintola Rentukan alakerrassa) aiheuttavat pestiin kuitenkin monia muutoksia. Uuteen toimistoon ei esimerkiksi tarvitse pukeutua nelinkertaisiin vaatteisiin, koska siellä toimii lämmitys.

Työperehdytyksen jälkeen tulin kotiin ja aloin tehdä lähtöä kirjastolle. Satuin vilkaisemaan nettiä, ja kuinka ollakaan, yo-kirjasto tiedotti Facebook-sivullaan, että paikka ollaan juuri sulkemassa. Ihmettelin, mutta hoksasin sitten tutustua joulunajan poikkeusaikatauluihin. Hiisi vieköön! Tarkoituksenani oli mennä lukemaan muuatta mokomaa lukusalikirjaa SEKÄ lauantaina ETTÄ sunnuntaina, mutta nyt oli heitettävä pyyhe kehään ja iskettävä hanskat ensin tiskiin ja sitten naulaan. Soimasin itseäni siitä, etten ollut aiemmin tullut ajatelleeksi mahdollisia aikataulupoikkeuksia. Se siitä viikonloppuopiskelusta sitten.

Suivaantuneena koetin keksiä jotain vaihtoehtoista älyllistä tekemistä, ja päädyin opiskelemaan esperantoa Muzzy-nimisen karvarullikan opastamana. Muistan lapsena katsoneeni "Masia" telkasta ja tykänneeni siitä. Aika huvittavaltahan tuo animaatio nyt näyttää... Myös vanhojen tv-ohjelmien hidastempoisuus jaksaa aina yllättää. Ja eipä tuo esperanton kielikään ole tainnut juuri menestyä.

Illalla olisin halunnut päästä katsomaan erästä kiinnostavaa keikkaa, mutta sen liput oli tietysti myyty loppuun. Aika yllättävää, että Vakiopaine myydään täyteen vielä näinkin pitkällä joulukuuta. Tarinan opetus olkoon siis, että liput kannattaa hommata ajoissa.

Luukku 13: Puoli päivää laulamista

Torstaina heräsin vähän turhan aikaisin. Luin kirjallisuuslehti Parnassoa ja luuhasin netissä, ja kun ei ollut kiire mihinkään, menin takaisin nukkumaan kuitatakseni univelkoja. Myöhempi herääminen ei sujunutkaan sitten niin helposti. Ystävä H. pyysi lounasseuraksi, mutta koska en olisi ehtinyt ajoissa ruokalaan, päätin syödä kotona.

Iltapäivällä reitti oli selvä: tietenkin kirjastolle. Siellä H. jo odottikin. Tapasin myös erään kasvatustieteen opettajistani ja kiitin häntä kirjeestä (kirjoittelemme toisillemme silloin tällöin). Vietimme pari tuntia H.:n, R.:n ja E.:n jutellen muun muassa nimistä. Olisi esimerkiksi kiinnostanut tietää, kuinka monta eri sukunimeä Suomessa on käytössä, mutta edes Väestörekisterikeskus ei tiennyt sitä.

Kortepohjan kirkon, hmm, jännä valoristi.

Illalla oli Kortepohjan kirkossa oikein mukava ja lämminhenkinen Kauneimmat joululaulut -tilaisuus. Menin sinne lauluyhtyeeni Heikon asteen jäsenten R.:n ja E.:n kanssa, ja mukana oli myös päivällinen E. (Näitten nimikirjainten käytössä ei ole kyllä mitään järkeä.) Oli siellä muitakin tuttuja ja muutenkin paljon väkeä. Joululauluja oli laulamassa ja laulattamassa paikallinen Lähde!-kuoro, jossa laulaa pari entistä bändiläistäni E. ja E. Kuorossa oli myös eräs kiinalaispoika, joka oli Kylän pikkujouluissa (eli Kortepohjan kuusijuhlassa) tullut juttelemaan minulle suomeksi. Oli hauska tavata hänet uudestaan. Ystäväni R. halusi, että esittelen heidät toisilleen, koska R. puhuu kiinaa, ja heille kehkeytyikin kiva juttutuokio. Myös itse kirkko oli sangen viihtyisä, ja innostuin ajatuksesta osallistua useamminkin seurakunnan laulutilaisuuksiin.

Puolentoista tunnin yhteislaulannan jälkeen pidimme Heikon asteen laulutreenit Kortepohjan pianohuoneessa N-talon alakerrassa. Harjoittelimme joululauluja liukuhihnameiningillä, koska halusimme saada yksillä harjoituksilla valmista settiä seuraavaksi viikoksi. Tarkoituksenamme on maanantai-iltana mennä laulamaan joululauluja Kompassille kaupungin keskustaan ja ilahduttaa ihmisiä. Saimmekin treenattua ja sovitettua biisejä varsin reippaaseen tahtiin. Harjoittelimme myös ensimmäisenä opiskeluvuonnani (2007) sovittamani potpurin Kauheimmat joululaulut, jota on eri kokoonpanoin laulettu siitä lähtien joka joulu. Nuottipaperi on 2-3 metriä pitkä, ja sovituksessa on osia vajaasta paristakymmenestä joululaulusta. Biisien järjestys potpurissa on niin syöpynyt päähän, että yksittäisiä lauluja laulaessa tulee vaistomaisesti jatkettua niitä potpurissa olevilla...

Luukku 12: Joulutunnelma hyökkää takavasemmalta

Keskiviikkona päivän epistola (kreikk. ἐπιστολή, epistolē, 'kirje') kuului siten, että olin menevä muutaman muun opiskelijalähettilään kanssa Jyväskylän lyseolle kertomaan yliopisto-opiskelusta. Ydintehtäviämme siis. Olimme suunnitelleet porukalla hienon spektaakkelin. Valitettavasti yksi lähettiläistä oli sairastunut, joten meitä jäi jäljelle trio.

Lyseon lukio oli helppo löytää, ja opinto-ohjaajat löysivät meidät heti aulasta. Olimme Jarkon kanssa paikalla hyvissä ajoin, ja Aapokin ilmestyi pian. Meidän lisäksemme opiskelustaan kertomassa oli eräs Oxfordin heppu. Ennen esittelyjä pääsimme vähäksi aikaa hengaamaan opettajainhuoneeseen. Tapojeni mukaisesti vakoilin työyhteisöä ja koulun meininkiä, jos vaikka joskus sattuisin siellä työskentelemään. Yllätyksekseni bongasin käytävillä useita tuttuja naamoja, entisiä norssilaisia eli normaalikoulun oppilaita, joita olin opettanut edellisvuotisessa opetusharjoittelussa. Ja löytyipä opettajainhuoneesta muuan tuttu suomen alumni (eli entinen opiskelija), minua pari vuotta aiemmin aloittanut H. J., joka oli lyseolla sijaisena. Äikänopettajan koulutuksella siis oikeasti työllistyy hyvin!

Saimme Aapon kanssa pitää yhteisen esittelyn vajaalle parillekymmenelle fiksulle nuorelle, ja Jarkolla oli toisessa luokassa oma kuulijakuntansa. Aapo opiskelee puheviestintää, ja aihe sopi hyvin suomen kieleen ja äidinkielenopettajaopiskelijuuteen. Oli tosi kivaa esiintyä alansa taitajan kanssa! Näppärästi vuoropuheluksi jäsentynyt esityksemme tuntui kiinnostavan ja huvittavan myös oppilaita, ja lyseolaiset uskalsivat kysellä oppiaineista ja mm. opiskelija-asuntojen saatavuudesta. Jyväskylän opiskelija-asunnoista kiinnostuneitten kannattaa vilkaista tätä ja tätä aiempaa blogikirjoitustani, joissa vedän kotiin eli Kortepohjaan päin. Myös opiskelemaan pääsy hakemisineen ja kokeineen kiinnosti. Vinkkasin kokeilemaan yliopistomme pistelaskuria, joka löytyy täältä.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Aapon saman vierailukäynnin pohjalta laatimaan blogikirjoitukseen "Jouluevankeliumi: seksiä, sekoilua ja ilosanomaa"!

Esityksen jälkeen menimme Aapon kanssa jatkoille Ilokiveen. Ruokalistalla sattui olemaan perinteinen jouluateria eli kaikkia jouluherkkuja ja jälkiruoaksi joulutorttukahvit. Mikä tuuri! Seuraan liittyi myös ystäväni R., ja kun olin esittelemässä häntä Aapolle, paljastui, että he ovatkin jo tuttuja kiinan kielen kurssilta. Olisihan se pitänyt arvata. Yliopistossa tuntuu olevan niin pienet piirit, että melkein kaikki tuntevat toisensa aina jotain kautta. :0)

Jyväskylän kaupunginkirkko.

Miellyttävän myöhäislounaan ja jostain takavasemmalta hyökkäävän joulutunnelman myötä ajauduimme tietysti kirjastolle. Siellä ei kuitenkaan tullut luuhattua kovin kauan, koska jatkoimme R.:n ja ystäväni M.:n kanssa kaupunginkirkkoon Seminaarinmäen kauneimpiin joululauluihin. Tässä ihastuttavassa, perinteikkäässä tapahtumassa lauletaan Jyväskylän seminaarin käyneitten tyyppien joululauluja, joita on paljon. Esimerkiksi Kello löi jo viisi ja No onkos tullut kesä ovat jyväskyläläistä alkuperää. Itävaltalainen Jouluyö, juhlayö on esitetty ensimmäistä kertaa suomeksi juuri Jyväskylän kaupunginkirkossa. Yhteislaulutilaisuudessa kokee olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta, ja vuosisatoja vanhat sävelmät ja sanoitukset saavat joka joulu uusia sävyjä. Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut on ehkä kaunein ja herkin tapahtuma, johon pääsee vuosittain osallistumaan. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Luukku 8: On se ihme, että lauantaina tekee mieli opiskella

Lauantaina – kun kerrankin olisi saanut nukkua pitkään – heräsin vahingossa aivan liian aikaisin puhelimen piippauksiin. Ystävä M. kertoi kaataneensa glögiä tietokoneensa päälle, mikä kuulosti varsin turmiolliselta jouluonnettomuudelta. Varokaapa muutkin moista.

Kuvan paperivalmut eivät liity tapaukseen.

Kun kerran olin jo hereillä, rupesin heti tyydyttämään yleistä sivistysharrastusta lukemalla sosiologista kirjallisuutta (mm. Islamin naisten salattu elämä ja Suomen mustalaiskansa). Olen heti herättyäni älyllisesti varsin virkeä, ja minusta on mukavaa ja hyödyllistä lukea aamuisin kirjoja (ennemmin kuin sanomalehtiä). Teksti uppoaa paremmin päähän ja jää hyvin muistiin. Sanomalehdet taas ehtii opetella ulkoa myöhemminkin päivällä.

Päivällä käytin ihan liikaa aikaa ja ranteita syntikan soittamiseen. Toki se on hauskaa ja viihdyttävää, mutta soittopaikkani ja -asentoni ovat niin huonot, että Yamahalla revittely on jokseenkin masokistista pahoinpitelyä. Harrastus yhtä kaikki. Soittelin ja äänitin Rajattoman Ketun joululaulua, joka on joululaulusuosikkejani.

Päivän harrastuksellisia osuuksia seurasi epämääräinen jakso sekalaista toimintaa, kirjoittamista ja päätöntä juoksentelua. Myöhemmin höyrytin ruoaksi porkkanoita ja parsakaalia ja ryhdyin lukemaan Suuren graduseminaarin abstraktikirjaa (eli kaikkien seminaariin osallistuvien suomenopiskelijoitten tutkimussuunnitelmia ja esitelmiä). Tulossa on erittäin mielenkiintoisia tutkimuksia. Samalla koetin hahmotella omaa 5 minuutin puheenvuoroani. Narratiiveista ja narratiivisuudesta puhunen, mutta päätän vasta huomenna, mitä.

Kahdesti vuodessa järjestettävässä Suuressa graduseminaarissa käytetään kaksi päivää tutkimusten esittelyyn. Gradujaan aloittelevat käyttävät 5 minuutin puheenvuorot ja kertovat tutkimussuunnitelmistaan tai jostain tärkeästä teemasta. Tutkimuksissaan pitemmällä olevat pitävät aiheestaan 15 minuutin esitelmän. Kaikkien esitysten jälkeen on varattu viitisen minuuttia kysymyksille. Päivät ovat varmasti pitkiä mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Kävin keväällä kuuntelemassa silloisia esityksiä ja hämmästyin, kuinka nopeasti homma etenee. Tutkimuksia esitellään sellaisella vauhdilla, että heikompia hirvittää.

Illaksi olin suunnitellut meneväni paikallisen Musica-kuoron juhlakonserttiin. Jätin sen kuitenkin väliin, koska kaksi edellistä pitkälle aamuyöhön venynyttä iltaa väsyttivät jo kovasti (taidan olla tulossa vanhaksi) ja koska avecini olivat saaneet flunssan. Minuun se ei ole vieläkään iskenyt, jes. Kirkkokonsertin sijaan kuuntelin Beatlesia ja jatkoin Suureen graduseminaariin valmistautumista. Näinpä sitä sitten tuli vapaapäivänä opiskeltua enemmän kuin arkena. Akateeminen vapaus on kyllä hieno asia, kun opiskelun voi ajoittaa itselle sopivimpiin aikoihin.

Luukku 7: Assosiaatioita. Dissosiaatioita.

Selostaminen. Nominit. Mahdollinen. Lukija. Ymmärrys?

Perjantai. Päivä. Asioita. Fennicum. Ovi. Lukko. Koputus. Koputuksia. Hätäännys. Joku. Kopiokone. Ovi. Avaaminen. Helpotus. Suuren graduseminaarin abstraktikirja. Hakeminen. Onnistuminen. Huokaus.

Kirjasto. Café Libri. Opiskelijalähettiläitä: Aapo, Jussi O., Jarkko. Tapaaminen. Suunnittelu. Keskiviikko. Jyväskylän lyseo. Vierailukäynti. Ennakkohauskuus!

Heilahdus. Epätarkkuus. Rattoisuus!

Koti. Siivoaminen. Leipominen. Kasvis-fetapiirakka. Joulutorttutaikina. Jää. Sulamattomuus. Luumuhillo. Vähäisyys. Ovikellon sointi. Ystävä O., Pätkis-suklaakakku. Ystävä E., teetä. Illanistujaiset. Tuparit? Teekukka. Avautuminen. "Elitistinen, samettinen maku." Kukka? Merisiili? Cthulhu? Hauskaa. Sähkökynttelikkö. Kynttilänvalo.

Leikki: värien sanominen. Rytmi. Koputtaminen. Lusikka. Sininen, punainen, keltainen, vihreä. Oranssi. Hep! Valkea. Voitto! Assosiaatioleikki. Kaasunaamari, Mehukatti, Mannerheim. Repeäminen. Nauru. Dissosiaatioleikki. Vaikea! Mukavuus. Rattoisuus. Kadenssit, intervallit, säveltapailu. Taikinat. Onnellisuus. Kiehuva teevesi. Santsikupin santsikuppi. Narvan marssi.

Keskustelut. Salaisuudet. Riemukkuus. Kesätyöt. Pohtiminen. Google. Rekka-autojen kuvia? Stalkkaaminen. Nils Holgersson. Tarinat. Puoliyö. Todellisuus. Ystävyys. Rakkaus. Dramaattisuus. Ajankulku. Yö. Naurunremakat. Yllättävät uutiset. Kello kaksi?! Hekotus. Seuraavat kestit? Sopimus. Seuraavat kestit.

Luukku 6: On Pohjolan hangissa meill' isänmaa

Itsenäisyyspäivän ja 95-vuotiaan Suomen kunniaksi kuuntelin uuden lempimarssini, Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa eli Hakkapeliittain marssin 95 kertaa. Topeliuksen siihen runoilemissa sanoissa on juuri sopivan isänmaallista tunnelmaa: hankia, loimuavia liesiä, vapautta, säilöjä – ja hevosten juottamista. Lisäpisteitä tulee reippaasta melodiasta, kansansävelmän käytöstä C-osassa, ulkomaisten paikannimien mainitsemisesta (kuten Porilaisten marssissa) ja ensimmäisen säkeistön lukuisista apokopeista eli loppuheitoista.

Kotini on linnani -juhlien pukuloistoa.

Päivän erityisenä ohjelmana olivat Kotini on linnani -kemut fennistiystävien kanssa. Juhliin sai pukeutua kuin Linnan juhliin, joten minäkin kaivoin esiin majesteettisen sinisen arki-iltapukuni, virittelin kampaukseen valkoisen ruusun ja lähdin tarpomaan juhlapaikalle Kukkumäkeen. Kampaus suli lumisateessa ja pitkä mekko rypistyi kassissa, mutta ylevä henki loi perillä sopivan juhlatunnelman asustukseni puutteista huolimatta. Isäntäväki ja muut vieraat olivat niin ikään pukeutuneet parhaimpiinsa. Asujen teemaväreinä oli mustaa, sinistä ja valkoista sekä muotigurujen mukaan tyylikästä vihreää. Kampauksissa näkyi sinivalkoisia nauhoja ja valkoisia kukkia, ja tyylikkäät korut kruunasivat asukokonaisuudet. Hauska yksityiskohta oli, että isäntä vaihtoi pukujaan kuin paitaa.

Paikalle aiemmin saapuneet olivat nauttineet juhlapäivälliseksi hirvipaistia kotimaisine lisukkeineen. Minä liityin jälkiruokakattaukseen ja sain herkullista luumurahkaa. Samalla pääsi katsomaan ohjelmia ihan oikeasta televisiosta. Ensin oli tietysti vuorossa Edvin Laineen Tuntematon sotilas ja sitten Itsenäisyyspäivän vastaanotto jatko-ohjelmineen. Oli taas kerran ratkiriemukasta bongailla tuttuja presidentinlinnan bileistä. YLE voisi kuulemma palkata minut selostamaan lähetystä, kun nimet ja tittelit tulivat kuin apteekin hyllyltä. (Paitsi että nykyään apteekin hyllyltä ei kyllä löydy asioita kovin nopeasti vaan epämääräisellä hakuammunnalla.) Ilta kului yhteiskunnallisia asioita pohtiessa, pukuja kommentoidessa, herkullisia tarjoiluja nauttiessa ja euroviisuvoittoa suunnitellessa. Päätimme perustaa Harry Potter -aiheisia biisejä örisevän punkbändin.

Mis sie tarvitset oikei hyvvää kommentaattoria jne.

Myöhemmin seurasimme toisella silmällä Rauni Mollbergin versiota Tuntsikasta, totesimme poikien olevan kovin nuoria ja keskityimme maailmankauppaa havainnollistavaan lautapeliin. Oli todella juhlavat juhlat! Kotiin talsiessa ei yhtään harmittanut, etten tänäkään vuonna tullut menneeksi katsomaan OKL:n eli yliopiston opettajankoulutuslaitoksen järjestämää soihtukulkuetta. Ehkä vielä joskus on sen aika.

Je me pardon que la trompettiste est bien fou

Hyvä lukija.
Jos olet pääsykokelas, tulet jostakin kauempaa ja olet ensimmäistä kertaa Jyväskylässä, olet hetki sitten saattanut ihmetellä kuulemaasi. Tasan klo 20 Harjun Vesilinnasta (eli siitä punertavasta tornista kaupungin keskustan korkeimmalta mäeltä) kuului epämääräistä trumpetointia. Kuulemasi sävelmä oli taatusti tämä:

Kyseessä ei ollut mikään tavaton flash mob tai torniin torven kera kiivennyt kylähullu (niin kuin minä viisi vuotta sitten kaupunkiin päädyttyäni luulin). Jyväskylässä on jo vuodesta 1976 ollut perinteenä soittaa kesällä (ts. toukokuusta syyskuuhun) joka ilta Aulis Raitalan sävellys Laulu synnyinseudulle. Musiikki soi äänitteeltä trumpetisti Torsten Lindforsin tulkintana. Keskisuomalaisen kolumnissa kerrotaan lisää iltasoitosta.

Iltafanfaari muun muassa kuuluttaa opiskelijoille, että on aika lähteä kirjastolta kotiin tai päinvastoin suunnata kaikenlaisiin illanviettoihin. Olen ehtinyt jo kiintyä soittoon, ja sen kuulemisesta tulee aina ylevä olo.

Mutta voi! Viime kesänä iltasoitto ei soinutkaan, koska Harjun äänentoistolaitteissa oli teknisiä ongelmia. Onneksi paikallisen radio Hearin kulttuuriväki järjesti korvaavaa ohjelmaa illaksi tai pariksi:

Kun trumpettibiisi soi, kaupungissamme on kaikki hyvin.

[Otsikko on lainattu maanmainion Markus Kajon jutelmakokoelman Kettusen kolmas eräästä kertomuksesta. "Obsessiotrumpetisti" on hauska juttu hullusta trumpetistista, joka lurittelee omiensa vakavahenkisten kappaleitten väliin, ja presidentti joutuu pahoittelemaan sattunutta: "Pyydän täten anteeksi hullua trumpetistiamme." Suosittelen lämpimästi sekä Kettus-juttujen lukemista että trumpetin soittoa. Lisäksi täsmennän, että epäasialliset hulluusviittaukset koskevat vain pöljää kuvitelmaani tunnollisesta torvensoittajasta, joka olisi raahautunut torniin kajauttamaan kappaleen livenä. Näin siinä käy, kun yrittää muka olla hauska.]

Opiskelijan kotiruokaa

Aina ei huvita lähteä syömään kampukselle. Kenties päivän ruokalistoista ei löydy mitään innostavaa, tai sitten kotihommat vievät niin mukanaan, ettei millään malttaisi jättää töitä kesken ja lähteä muualle.

Toisinaan iskee myös jonkinlainen gourmet-uhma. Kampuksen ruokaloissa nykyään hintaan 2,60 € tarjottu lounas (ks. aiempi kirjoitus) on edullinen, mutta aika tylsä, eikä aina järin herkullinen. Tulee sellainen olo, että kyllähän minä pystyn laittamaan paljon houkuttelevampaa ruokaa paljon halvemmalla.

Pitkään opiskellut huomaa, että ruokalat kierrättävät noin kuuden viikon ruokalistojaan uudestaan ja uudestaan pienin muutoksin. Eli ihan sama meininki kuin kouluissa! Lisäksi parhaat ruoat (kuten Ilokiven broilerileike tai pestobroileri) osuvat aina tietyille viikonpäiville, ja jos luennot yms. ajoittuvat huonosti, ei välttämättä pääse niinä päivinä ollenkaan lounaalle. Jos broilerileike menee ohi, sitä joutuu taas odottamaan ainakin kuusi viikkoa. Maailmanloppu! First world problem. Herkkusuisuus ei ole helppoa.

Noh. Enpä viitsinyt lähteä lounasajaksi kekkaloimaan kampukselle, vaan jäin mieluummin kotiin siivoamaan, pakkaamaan muuttokamoja, odottamaan muuatta puhelua ja kuuntelemaan Brahmsia ja Vivaldia. Pontevana tavoitteenani on myös saada tyhjennettyä jääkaappia ja pakastinta kaikesta muonasta, ettei uuteen kämppään tarvitsisi viedä kovin paljon vanhaa. Samalla ajattelin haastaa itseni kokkaamaan herkullisen lounaan kaikenlaisista jämistä siten, että annos olisi mahdollisimman opiskelijahintainen.

Tässä tulos: pestobroileria, valkoista riisiä (josta pääsin vihdoinkin eroon) ja viikonloppuista ratatouillea.

Annoksesta tuli kuitenkin yllättävän hintava. Kun pätkäisin mukaan vielä täysjyväpatongin kannikan (koska ruisleipä oli mennyt huonoksi), annoksen hinnaksi tuli peräti 3,20 €. Onpa kallista! Miinuksena mainittakoon vielä, että mukaan piti tulla tuorekasviksia (jääsalaattia ja kurkkua), mutta ne olivat päässeet nahistumaan, eikä tehnyt mieli sisällyttää niitä tähän muuten miellyttävään annokseen.

Hyvää oli! Mutta (ja tämä on suuri mutta) joudun tiskaamaan itse.

Jk. En ymmärrä, mitä jotkut puhuvat jostain nuudeleista ja tonnikalasta. Vilkaise vaikka muitten opiskelijalähettiläitten ruoka-aiheisia kirjoituksia:

• Helinän Opiskelijaruokaa
• Helinän Opiskelijaruokaa - nopea iltapala
• Aapon Töitä tehdessä pitää muistaa myös syödä
• Villen Top: Opiskelijaruokalat

Tule Jyväskylän yliopistoon! Hakuaika 5.3.−3.4.

Puolet ohi ja puolet jäljellä. Ai mistä? No yliopiston hakuajasta.

Hoi abiturientti! Kevään 2012 hakuaika on 5.3.−3.4. Vielä ehtii siis pähkäillä, mikä tai mitkä olisivat ne alat, joita tulisi opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Lähes kaikki tarvittava tieto löytyy JYU-hakuportaalista, ja jos sieltä ei jokin asia selviä, sitä voi kysyä opiskelijalähettiläiltä. Minä ja muut vastaamme ilomielin kaikkiin kysymyksiin!

Jos haluttaa valmistua äidinkielen asiantuntijaksi, kielen valta himottaa, koti on opettajan kateederilla tai viestintä viehättää, oikea ala on suomen kielen opiskelu. Tätä kautta pääsee oppiaineen valintamenettelyjen jäljille. Saman tien kannattaa hakea opelinjalle, jos kouluttaminen kiinnostaa. Kokemuksesta voin sanoa, että opeopinnoista saa eniten irti, kun ne jakautuvat koko opiskeluajalle. Kaikkea yliopistossa opittua pystyy siten peilaamaan pedagogiikkaan lähes reaaliajassa.

Lopuksi pieni tietoisku tai oikeastaan viiden kärki -lista.

Miksi kannattaa hakeutua äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi (mieluummin kuin jonkin muun aineen)?

1. Opetusvelvollisuus on vähäisin (koska työ sisältää tekstien lukemista ja arviointia).
2. Palkka on suurempi kuin muitten aineitten opettajilla. Vertaile vaikka näppärän palkkalaskurin avulla.
3. Ne kirjoitelmat! Oppilaitten tekstejä lukemalla pääsee sisään heidän ajatusmaailmaansa.
4. Äidinkieltä ja kirjallisuutta voi opettaa lukemattomin (hähä) eri tavoin. Ja materiaali ei taatusti lopu kesken.
5. Oppiaine on todella monipuolinen: se on sekä tieto- että taitoaine, kulttuuri-, taide- ja elämysaine ja paljon muuta. (Varmistu asiasta kuuntelemalla tekemäni Laulu äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta.)

 

Normaalin viikon keskiviikko

Normaalin viikon keskiviikko oli siinä mielessä epänormaali, että päivällä ei ollut yhtään luentoja tai ryhmätapaamisia. Toisaalta se on yliopistossa melko normaalia. Viikkoon saattaa osua useitakin vapaapäiviä, jotka toki kannattaa käyttää hyödyksi. Se, ettei kalenteriin ole merkitty luentoja, ei tarkoita sitä, että (välttämättä) kannattaisi lepäillä laakereillaan.

Aamulla sain nukkua pitkään, heräillä rauhassa (vaikka herätessäni päässä soi Frontside Ollie, enkä ollut varmasti ainoa, jolle oli käynyt niin) ja lukea sanomalehden oikein huolellisesti.

• Klo 12.30 lähdin kohti Seminaarinmäkeä.
• Klo 12.55 kävin kirjastolla tulostamassa tuntisuunnitelmani, jotta pystyisin esittelemään sen ohjaajalleni.
• Klo 13.30 oli sovittu alkavaksi tapaaminen Norssin ohjaajani kanssa. Oli mukavaa olla paikalla niin hyvissä ajoin, että saatoin seurata oppilaitten välituntitouhuja. Samalla koetin palauttaa mieleeni syksyllä opettamieni oppilaitten nimiä. Tuntui hauskalta, kun käytävillä monet tutunnäköiset oppilaat tervehtivät minua kuin oikeaa opettajaa. :0) Ohjaajan kanssa kävimme kahdestaan läpi tuntisuunnitelmiani, ja sain erinomaisia parannusehdotuksia mutta myös kehuja. Oppitunteja ei siis mennä niin vain pitämään, vaan ne suunnitellaan huolellisesti. Ohjaajat, jotka ovat kokeneita aineenopettajia, antavat jo ennakkoon palautetta aiheista, työtavoista, tavoitteitten täyttymisestä ja muista tärkeistä asioista, jotta itse oppitunti olisi mahdollisimman mielekkäästi rakennettu ja opettavainen sekä harjoittelijalle että oppilaille.
• Klo 14.30 suunnistin jälleen kirjastolle, yllätys yllätys. Vietin useita tunteja samassa pöydässä, ja seura vaihtui aina välillä. Tapasin pienryhmäläiskollegoitani, muita fennistejä ja kaverin kavereita. Keskustelimme mm. opetusharjoitteluista, ammatinvalinnoista, Frontside Olliesta, kesätöistä ja Kalevala-mitalla. Jälkimmäinen (ei puheenaihe vaan puhetapa) aiheutti hirveän hepulin, kun yritimme muotoilla kaikki ajatuksemme nelipolviseksi trokeeksi. :0D
• Klo 17.00 tein vähän tietokonehommia tietokoneluokassa.
• Klo 18.00 alkoi erään järjestön hallituksen kokous.
• Klo 21.15 palasin kokouksesta kotiin ja totesin, että taidan olla turhan väsähdyksissä kirjoittaakseni tuntisuunnitelmia puhtaaksi. No, on se päivä huomennakin!
• Klo 22.55 Frontside Ollie soi edelleen päässä...

Parasta on kuitenkin kotiinpaluu