Mitä uutta tammikuussa?

Joululahjaksi saamalleni possukäsinukelle
on rattoisaa keksiä uusia asukokonaisuuksia.

Joulu meni, vuosi vaihtui, ja nyt eletään jo tammikuun puoltaväliä. Joulukalenterista tuli ilahtuneita palautteita. Kysyttiin myös, miksi se oli jäänyt "kesken". Minusta 22 luukussa oli jouluvalmistelujen ohella ihan tarpeeksi, ja jouluaattona ei varmaankaan ymmärrettävistä syistä tullut enää kirjoitettua. Toki olisin voinut varoittaa, että 23. päivän jälkeen ei ilmesty enää mitään, mutta menipä nyt näin. :0)

Uudenvuodenlupauksia en varsinaisesti tehnyt, mutta jotain periaatteita ja toimintaohjeita olen yrittänyt muistutella itselleni. Tässä muutama opiskeluihin ja opiskeluelämään liittyvä:

• Pyrin aloittamaan isoja töitä aiemmin (kuin viimeisenä iltana) ja tekemään niitä vaikka kuinka pienissä osissa, jotta oppisin työskentelemään usein saman homman kanssa. (Muuten suoritan järkälemäisiä juttuja kerralla; tuppaan värkkäämään kaikkea yhdeltä istumalta.)
• Sama pätee tiskaamiseen: jos tiskaan vähän astioita usein, en joudu myöhemmin valloittamaan tiskivuoria.
• Koetan joka päivä tehdä edes jotain gradun hyväksi. Ei ole mikään vaikea tehtävä, koska gradua saa edistettyä varsin monenlaisin töin!
• Sen sijaan, että marmattaisin itselleni ja läheisilleni tekemättömistä töistä, yritän keksiä, mistä aloittaisin ja miten saisin askareet tehdyksi mahdollisimman mukavasti. Eikä kaiken tarvitse aina olla kivaa.
• Kerään minusta lausuttuja arvioita ja kehuja talteen, jotta minulla olisi valmiiksi sopivaa aineistoa työhakemuksiin ja -haastatteluihin. Kehuja on muutenkin hauska maiskutella!
• Kirjoitan muistiin näppäriä sitaatteja, joita voi (esim. opettajana) heitellä sopiviin väleihin. Opettelen myös tarkat lähdetiedot, kuten Raamatun jakeitten numerot. Sukukielisiä sananlaskuja on niin ikään hauska osata.
• Huomasin ennen joulua, että päässälaskutaitoni on rapistunut. Siispä yritän laskea päässä niin paljon kuin mahdollista ja harrastaa matemaattisten pulmien ratkaisemista, koska muuten looginen päättelykyky kärsii.

Mitäs muuta uutta tammikuussa?

Viime viikonloppuna Jyväskylässä oli Äidinkielen opettajain liiton (ÄOL), johon minäkin kuulun, talvipäivät. Niissä oli runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa sekä mahdollisuuksia tunkea jalkaa ovien väliin. Olin lauantaina esittelemässä tietoteknistä opetuskokeiluamme (josta ilmestyy pian kirja!) ja sunnuntaina esiintymässä sekä soololaulajana että lauluyhtyeemme Heikon asteen kanssa. Esitin tekemäni Laulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta ukulelella säestettynä, sain hurjat suosionosoitukset ja pääsin kertarysäyksellä lähes koko tulevan ammattikuntani tietoisuuteen. Ei mikään turha keikka siis.

Olen taas varannut kirjaston ryhmätyötilaa ja ahertanut siellä graduni kimpussa. Tällä viikolla päätin vihdoin aloittaa kirjoittamisen, ja se kannatti, koska tekstiä syntyi heti 15 sivua. (Mitä sanoinkaan aiemmin siitä, että teen paljon yhdeltä istumalta...) Toki teksti on vasta raakiletta ja enimmäkseen yksirivisiä muistiinpanoja, mutta onpahan jotain, josta ryhtyä kirjoittamaan! Tänään keräsin aineiston.

• Ryhmätyötilan varaamisessa on muuten se huono puoli, että kun varaukset kirjoitetaan seinällä olevaan paperiin, niitä ei pääse kotoa käsin perumaan. Viime viikolla jouduin parina päivänä jättämään varaukseni käyttämättä, koska olin kotona flunssan kourissa. Harmitti, kun varausajat menivät hukkaan (ja kun sopivia tiloja ryhmätöitä varten ei ole mitenkään liikaa). Toisaalta onhan ryhmätyötilojen ovissa ikkunat, joista näkee, jos tilan varaaja ei olekaan paikalla. Kaipa tässäkin toimii jonkinlainen villin lännen meininki.

Opinnoissa ei ole enää muuta pakollista tehtävää kuin gradu, seminaarin kevään osuus sekä yksi essee, joka valmistuu gradun sivutuotteena (tai päinvastoin: esseestä saa materiaalia graduun). Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät!

Oppiminen on kuin käkikello

Olen vielä tällä viikolla opetusharjoittelun soveltavassa osiossa. Ohjatun soveltavan harjoittelun (3 op) tarkoitus on tutustuttaa opiskelija kouluyhteisöön ja yhteiskuntaan. Noin kaksi viikkoa kestävän harjoittelun voi suorittaa missä tahansa itseä kiinnostavassa koulussa tai muussa opetukseen liittyvässä yhteisössä, kuten oppikirjakustantamossa tai maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa.

Olen kiinnostunut opetussuunnitelmatyöstä ja opetushallinnosta (ja ylipäätään laajasti muistakin kuin omasta oppiaineestani), ja halusin paikkaan, josta näkisin luokkahuonetta kauemmas. Siksi päädyin valitsemaan harjoittelupaikakseni Opetushallituksen. Ei mikään helppo nakki! Ohjaajakseni sain opetussuunnitelmien kehittämisyksikössä työskentelevän, mm. kotitaloudesta ja kuluttaja-asioista vastaavan opetusneuvoksen, mikä entisestään lisäsi valintani mainioutta. OPH:ssa todellakin saan hyvän kokonaiskuvan koko opetusmaailmasta.

Saatan sepustaa tästä harjoittelusta myöhemmin lisää (tai sitten en), koska laadin siitä joka tapauksessa raportin. Nyt mainitsen vain intoni, joka syntyi, kun sain eilen ja tänään osallistua Kansallisille peruskoulupäiville Helsingissä. Toinen toistaan kiinnostavammista osasista koostunut konferenssi selvitti, kuinka hyvästä opetuksesta voisi tehdä vieläkin parempaa. Sain kahmalokaupalla uusia ajatuksia, toimintavinkkejä, tieteellistä taustaa, idealismia, innostusta ja malliesimerkkejä.

Tämänpäiväisessä osiossa kaksi luokanopettajaksi opiskelevaa innostunutta neitoa esittelivät oppimisesta haltioitumista. He pyysivät yleisöä jatkamaan lausetta "oppiminen on kuin...". Sain kunnian kertoa keksimäni vastaukseni koko salille, ja puheenvuoroni palkittiin ihastunein aplodein (mikä tuntui todella mukavalta).

Minusta oppiminen on kuin käkikello. Kun kaikki on hyvin, se raksuttaa rauhallisesti ja tasaisesti. Jos veto alkaa hiipua, tahti hidastuu. Sitä pitää muistaa vetää, jotta se saa lisää puhtia toimintaansa. Aina välillä luukku aukeaa, käki ponnahtaa ulos ja kukkuu oivalluksen merkiksi. Kukkuu tai heureka, nyt opin jotain!

Oppimista voi reflektoida monin tavoin (ja sitä pääsee tekemään PALJON opetusharjoittelujen aikana). Minulle luonteva tapa on tarkkailla, kysellä, pohtia, tutkia, kirjoittaa ja selittää (tässä järjestyksessä). Jos olet nykyinen tai tuleva tai alasta vasta haaveileva opeopiskelija tai yliopisto-opetuksen, etenkin opettajainkoulutuksen, kehittämisestä kiinnostunut henkilö, kannattaa vilkaista Opetuska-nimistä blogia. Siinä kolme äikänopeopiskelijaa Jyväskylästä käsittelee opeopintojen alkupään tuntojaan. Teksteistä näkee, mitä harjoittelu oikeasti on. Jatkoa on kenties ja toivottavasti tulossa.

Blogista näkyy hyvin, että päivittäiset, ajankohtaisimmat ajatukset kannattaa kirjoittaa heti muistiin. Mietteitä on myöhemmin vaikeampi tavoittaa. Pitäisi myös kirjoittaa muistiin kaikki ne jutut, joista haluaa antaa palautetta opeharjoittelun päätteeksi. Hyvästäkin opekoulutuksesta voi saada vielä paremman.