Luukku 19: Lähtöjä

Keskiviikkoaamu alkoi lauluyhtyeemme Heikon asteen lauluharjoituksissa. Keskipäivään mennessä harjoittelimme joululauluja ja suomalais-ugrilaisbiisejämme Äidinkielenopettajain Liiton Talvipäivien keikkaamme varten. Tai emme me siellä enää joululauluja laula, kun tapahtuma on tammikuussa. Saimme treenattua ahkerasti E.:n ja R.:n kanssa.

Treenien jälkeen minun piti käväistä kotona, ja sitten menin R.:n kanssa lounaalle Menuettiin. Pakkaspäivään sopi lämmin broileri-kasviskeitto. Sen verran kylmä oli, että päätimme tyttöjen kanssa, ettemme mene enää illalla laulamaan kaupungin keskustaan.

Iltapäivän vietimme missäs muualla kuin kirjaston kahvilassa Café Librissä. Meinasi käydä köpelösti, kun kahvilatiskin seinämää alettiin laskea alas jo kahden aikaan, ja meidän piti juosta kassalle ehtiäksemme anelemaan kahvia ja kaakaota. Saimme niitä, mutta meidän jälkeemme tulleet asiakkaat eivät enää saaneet, vaikka kädet ristissä rukoilivat. Kuulemma loppiaiseen saakka on lyhennetyt aukioloajat.

Kahvilatiskin sulkeutumisen jälkeen Libri tyhjeni aika vauhdikkaasti, mutta kirjaston puolella monen työ vielä jatkui. Saimme pöytään seuraksi E.:n, V.:n ja vielä H.:nkin, ja myöhemmin erään M.:n, P.:n ja J.:n. Jälkimmäiset olivat saapuneet kuuntelemaan joulutervehdystämme.

Heikkoa astetta ei edelleenkään
ole onnistuttu ikuistamaan yhteiskuvaan,
joten tällä mennään.

Olin sopinut kirjaston johdon kanssa, että Heikko aste esittää pienen joulutervehdyksen kaikille kaltaisillemme kirjastohiirille klo 15.30. Näin tapahtui. Asetuimme ala-aulaan, joka osoittautui erinomaiseksi laulupaikaksi. Äänet kantautuivat vaivattomasti ylempiinkin kerroksiin, ja ilahduttavan paljon väkeä (~ 100-150) kerääntyi varta vasten kuuntelemaan meitä. Lauloimme laulut Joulu, Deck the Halls ja Nyt riemuiten tänne ja toivotimme väelle hyvää joulua. Muuten meni ihan kivasti, mutta viimeisessä biisissä kömmähdys, kun olimme nostaneet sen sävellajia vasta aamulla. Antamani lähtöäänet kuulostivat oudoilta vanhoihin ääniin verrattuna, ja aloitus piti ottaa kaksi kertaa uudestaan. :0D Laulu saatiin kuitenkin kunniakkaasti loppuun, ja sattuuhan näitä. Jäi silti iloinen joulumieli. Muuan ystävällinen kirjaston henkilökunnan edustaja tuli antamaan meille pienet joululahjat, mikä myös ilahdutti.

Laulujen jälkeen hyvästeltiin kaikki ystävät ja toivotettiin hyvät joulut. Kotimatka taittui rattoisassa seurassa, ja sitten pitikin alkaa siivota kämppää joulukuntoon ja pakata.

Luukku 17: Totisesti fa la la la laa

Maanantai alkoi reippaalla herätyksellä ja lauluyhtyeemme Heikon asteen harjoituksilla. Treenasimme joululaulusettiämme, ja tämä toinen harjoituskerta tuli kyllä tarpeeseen. Kortepohjan N-talon pianohuoneessa oli jopa riittävän lämmintä, eikä tarvinnut palella. Päähän jäivät soimaan kauhea korvamato Deck the Halls, jossa rallatetaan fa la la la laa, la laa laa laa, sekä Jyväskylän oman kuuluisuuden P. J. Hannikaisen omituiset joululaulusovitukset. Yksikin hänen huipuista biiseistään ("Joulu, joulu, armas aika, ompi taasen meillä") on mielikuvituksellisesti nimeltään Joulu. Tällaisia biisejä on kiva spiikata keikalla.

Treenien jälkeen kutsuin ystävä E.:n luokseni syömään alkupalat. Hän oli menossa lounaalle Ilokiveen, mutta kyllähän opiskelijan mahaan aina mahtuu useampikin ruokalaji! Hotkaisin itsekin lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa jugurtin kera sekä ananas-riisicurrya. Ruoat eivät tuntuneet loppuvan millään, ja aloin jo pelätä, että joutuisin oikeasti syömään niitä koko loppuviikon. Toisaalta se oli tarkoituskin: olisi valmista ruokaa, ja sitä menisi hukkaan mahdollisimman vähän. On aina yhtä kauheaa, jos joutuu heittämään syötävää roskiin. Onneksi voi tarjota tovereille.

Oikea kyläsihteeri Mari L. esittelee survival kitejä.

Iltapäivällä oli sijaistehtäväni vuoro. Olin Kortepohjan kyläsihteerin sijaisena ottamassa vastaan vaihto-opiskelijoitten survival kit -pakkauksia eli kittejä. Työ on kivaa, koska siinä saa tavata maailman joka kolkasta kotoisin olevia ihmisiä ja saada heidän kiitoksensa kittipalvelusta. Kitit lienevät jokseenkin ainutlaatuinen juttu, ja ne on moneen kertaan todettu erittäin hyödyllisiksi. Kitti on iso kassi, johon on pakattu kaikki välttämättömimmät tarvikkeet petivaatteista kattilaan ja ruokailuvälineisiin, ja koko satsin saa lainattua 60 euron hintaan. Kun tavarat palauttaa ehjinä takaisin, saa 40 euron panttimaksun. Näitä "joulurahoja" oli ilo maksella vaihtareille. Parituntisen kittipalautussession jälkeen päivystin myös tavanomaiseen toimistoaikaan klo 15–17, mutta asiakkaita kävi harvakseltaan.

Toimistohommien jälkeen kipitin taas kotiin ja valmistauduin lähtemään Kompassille. Mukaan lähti kalojen kuvilla koristeltu ämpäri ja patterilla toimivat jouluvalot, joista rakentui epämääräisen näköinen lantinheittoastia. Heikon asteen oli tarkoitus esittää joululaulut Kompassilla ohikulkijoitten iloksi. Näin kävikin, tosin ei ehkä niin tyylikkäästi kuin olimme ajatelleet. Ulkona oli törkeän kylmä, hyytävä tuuli jäädytti jalat, ja ohikulkijatkin kiiruhtivat sisätiloihin. Viima läiskytti hiuksiani vasten korvia, ja esimerkiksi äänen ottaminen ääniraudasta oli sangen vaikeaa. Oli myös hankalaa kuulla laulujen kokonaisuutta. Kalaämpäri oli ehkä liian outo kolikonheittoastia, joten lantteja ei kertynyt paljonkaan. Onneksi meitä oli kuuntelemassa sitäkin innokkaampaa yleisöä ja muutama uskollinen fani!

Sen verran kylmäsi, että lauloimme laulut vain kertaalleen. Kuuntelemaan tulleet ystävät M. ja eräs toinen H.  kutsuivat koko jengin (laulajat ja fanit) glögille sisätiloihin. Menimme kaupungin porvarillisimpaan kauppaan Mestarin Herkkuun ostamaan konjakkikonvehteja ja sitten M.:n asunnolle. Vietimme mukavan illan glögiä siemaillen ja keskustellen kaikista tärkeistä asioista. Oli kiva vielä tavata, koska osa porukasta on vuodenvaihteen jälkeen muuttamassa muille paikkakunnille. Illan aikana palautui mieleen useampikin stemma, jotka eivät ulkona laulettaessa olleet onnistuneet sitten millään: "Hän totisesti Jumalan on poika" (Adeste fideles). Hyvä ne on jälkeenpäin osata!

Luukku 15: "Miks siin oli kameleita?"

(Käsinukke-) kameli paheksuu,
koska se ei päässyt kantamaan lahjasäkkejä.

Lauantaina en tehnyt mitään hyödyllistä.

Menin joululahjaostoksille.

Kävelykadulla oli pikkutyttöjä laulamassa Tiernapoikabiisejä.

Toiset pienet tytöt halusivat myydä minulle langasta tehtyjä punatulkkuja. Toivotin hyvää myyntionnea.

Onnistun siis pakkasessa luimistellessanikin näyttämään siltä, että minulle voi tulla juttelemaan ja esittämään kysymyksiä.

Kävin Toivolan Vanhassa pihassa.

Totesin, että Mäntsälässä Saaren kylällä oleva Joulumaa on kyllä paljon hienompi ja jouluisampi. Kunpa ehtisin sinne vielä (ennen kuin se suljetaan hyvissä ajoin ennen joulua).

Ulkona oli törkeän kylmä ja hyytävän tuulinen ilma.

Tulin kotiin ja huomasin, etten edelleenkään ollut juuri tullut hankkineeksi lahjoja.

Tai no mitä nyt itelleni muutaman paidan ja sen sellaista.

Illalla oli elokuvia ja popcorninkäryä.

Jostain juolahtivat mieleen entisten hoitolasten klassikkokysymykset. Hoitolapset olivat jouluhartaudessa nähneet nukketeatterina esitetyn joulukuvaelman ja lopuksi saaneet kysyä papilta kysymyksiä:

"Miks siin oli kameleita?" [Pappi oli että wooooot?]

Ja jonain toisena vuonna:

"Entäs Pohjantähti?" [Pappi oli taas että wooooot?]

Luukku 7: Assosiaatioita. Dissosiaatioita.

Selostaminen. Nominit. Mahdollinen. Lukija. Ymmärrys?

Perjantai. Päivä. Asioita. Fennicum. Ovi. Lukko. Koputus. Koputuksia. Hätäännys. Joku. Kopiokone. Ovi. Avaaminen. Helpotus. Suuren graduseminaarin abstraktikirja. Hakeminen. Onnistuminen. Huokaus.

Kirjasto. Café Libri. Opiskelijalähettiläitä: Aapo, Jussi O., Jarkko. Tapaaminen. Suunnittelu. Keskiviikko. Jyväskylän lyseo. Vierailukäynti. Ennakkohauskuus!

Heilahdus. Epätarkkuus. Rattoisuus!

Koti. Siivoaminen. Leipominen. Kasvis-fetapiirakka. Joulutorttutaikina. Jää. Sulamattomuus. Luumuhillo. Vähäisyys. Ovikellon sointi. Ystävä O., Pätkis-suklaakakku. Ystävä E., teetä. Illanistujaiset. Tuparit? Teekukka. Avautuminen. "Elitistinen, samettinen maku." Kukka? Merisiili? Cthulhu? Hauskaa. Sähkökynttelikkö. Kynttilänvalo.

Leikki: värien sanominen. Rytmi. Koputtaminen. Lusikka. Sininen, punainen, keltainen, vihreä. Oranssi. Hep! Valkea. Voitto! Assosiaatioleikki. Kaasunaamari, Mehukatti, Mannerheim. Repeäminen. Nauru. Dissosiaatioleikki. Vaikea! Mukavuus. Rattoisuus. Kadenssit, intervallit, säveltapailu. Taikinat. Onnellisuus. Kiehuva teevesi. Santsikupin santsikuppi. Narvan marssi.

Keskustelut. Salaisuudet. Riemukkuus. Kesätyöt. Pohtiminen. Google. Rekka-autojen kuvia? Stalkkaaminen. Nils Holgersson. Tarinat. Puoliyö. Todellisuus. Ystävyys. Rakkaus. Dramaattisuus. Ajankulku. Yö. Naurunremakat. Yllättävät uutiset. Kello kaksi?! Hekotus. Seuraavat kestit? Sopimus. Seuraavat kestit.

Luukku 6: On Pohjolan hangissa meill' isänmaa

Itsenäisyyspäivän ja 95-vuotiaan Suomen kunniaksi kuuntelin uuden lempimarssini, Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa eli Hakkapeliittain marssin 95 kertaa. Topeliuksen siihen runoilemissa sanoissa on juuri sopivan isänmaallista tunnelmaa: hankia, loimuavia liesiä, vapautta, säilöjä – ja hevosten juottamista. Lisäpisteitä tulee reippaasta melodiasta, kansansävelmän käytöstä C-osassa, ulkomaisten paikannimien mainitsemisesta (kuten Porilaisten marssissa) ja ensimmäisen säkeistön lukuisista apokopeista eli loppuheitoista.

Kotini on linnani -juhlien pukuloistoa.

Päivän erityisenä ohjelmana olivat Kotini on linnani -kemut fennistiystävien kanssa. Juhliin sai pukeutua kuin Linnan juhliin, joten minäkin kaivoin esiin majesteettisen sinisen arki-iltapukuni, virittelin kampaukseen valkoisen ruusun ja lähdin tarpomaan juhlapaikalle Kukkumäkeen. Kampaus suli lumisateessa ja pitkä mekko rypistyi kassissa, mutta ylevä henki loi perillä sopivan juhlatunnelman asustukseni puutteista huolimatta. Isäntäväki ja muut vieraat olivat niin ikään pukeutuneet parhaimpiinsa. Asujen teemaväreinä oli mustaa, sinistä ja valkoista sekä muotigurujen mukaan tyylikästä vihreää. Kampauksissa näkyi sinivalkoisia nauhoja ja valkoisia kukkia, ja tyylikkäät korut kruunasivat asukokonaisuudet. Hauska yksityiskohta oli, että isäntä vaihtoi pukujaan kuin paitaa.

Paikalle aiemmin saapuneet olivat nauttineet juhlapäivälliseksi hirvipaistia kotimaisine lisukkeineen. Minä liityin jälkiruokakattaukseen ja sain herkullista luumurahkaa. Samalla pääsi katsomaan ohjelmia ihan oikeasta televisiosta. Ensin oli tietysti vuorossa Edvin Laineen Tuntematon sotilas ja sitten Itsenäisyyspäivän vastaanotto jatko-ohjelmineen. Oli taas kerran ratkiriemukasta bongailla tuttuja presidentinlinnan bileistä. YLE voisi kuulemma palkata minut selostamaan lähetystä, kun nimet ja tittelit tulivat kuin apteekin hyllyltä. (Paitsi että nykyään apteekin hyllyltä ei kyllä löydy asioita kovin nopeasti vaan epämääräisellä hakuammunnalla.) Ilta kului yhteiskunnallisia asioita pohtiessa, pukuja kommentoidessa, herkullisia tarjoiluja nauttiessa ja euroviisuvoittoa suunnitellessa. Päätimme perustaa Harry Potter -aiheisia biisejä örisevän punkbändin.

Mis sie tarvitset oikei hyvvää kommentaattoria jne.

Myöhemmin seurasimme toisella silmällä Rauni Mollbergin versiota Tuntsikasta, totesimme poikien olevan kovin nuoria ja keskityimme maailmankauppaa havainnollistavaan lautapeliin. Oli todella juhlavat juhlat! Kotiin talsiessa ei yhtään harmittanut, etten tänäkään vuonna tullut menneeksi katsomaan OKL:n eli yliopiston opettajankoulutuslaitoksen järjestämää soihtukulkuetta. Ehkä vielä joskus on sen aika.

Luukku 4: Kultivoitumista kilkkuun saakka

Tiistaina paistoi aurinko ja oli todella komea sää. Kotonakin oli niin valoisaa, että ilahdutin itseäni olemalla kotona lounaaseen saakka. Ruoanlaiton ja syömisen jälkeen lähdin yliopistolle.

Kirjastolla päädyin sattumalta sosiologian kirjojen osastolle. Hyllystä huomasin oitis varsin kiinnostavan kirjan, joka vaati tulla lainatuksi. Tätä harrastan kirjastoissa muutenkin: menen tutkailemaan outoja hyllyjä, selailen kiinnostavan näköisiä kirjoja ja löydän luettavaksi sellaisia opuksia, joita en muuten tietäisi olevan olemassakaan.

Poikkeuksellinen valoilmiö
kirjaston 3. kerroksesta taltioituna.

Iltapäiväksi olin saanut varattua kirjaston ryhmätyötilan pariksi tunniksi. Ryhmätyötila on minulle kuin työhuone, jossa maltan istua tietokoneen ääressä ja keskittyä kirjoittamiseen. Seurana ja työn tehostajana oli toveri P. Sainkin ahkeroitua useita tekstejä eteenpäin. Suurin saavutus oli se, että muistin vihdoinkin lähettää eteenpäin yhden esseen, jonka viimeisintä versiota olin hajamielisyyksissäni säilyttänyt yliopiston tallennustilassa. Kannattaisi muistaa tallentaa päivitetyt tiedostot heti muistitikulle tai siirtää ne johonkin pilvipalveluun, mistä niihin pääsee aina käsiksi.

Seuraava etappi oli henkilökohtainen lukusalini eli kirjaston kahvila, jossa ei ensisilmäykseltä näyttänyt olevan paikalla ketään tuttuja. No toisella silmäyksellä heitä olikin. Ehdin uppoutua löytämääni rändom-kirjaan noin kolmeksi minuutiksi, kun pöytään purjehti toveri L., johon olen tutustunut kirjastolla vähintään yhtä sattumanvaraisella menetelmällä. Hän on aina hyväntuulinen ja keskustelevainen, joten on ilo jutustella hänen kanssaan. Nyt hän oli tehnyt kiinnostavan havainnon: kun opiskelijat ostavat kahvilassa suklaakakkua, täytyy olla opintotukipäivä. Ja niin olikin, kuun neljäs päivä!

Pian saapui myös ystäväni H., ja L.:n tilalle seurueeseemme tuli riemastuttavista riemastuttavin tuttava S., mainio seuramies ja sivistynyt keskustelija. Neljä tuntia myöhemmin olimme edelleen samalla paikalla kahvilassa. Kahvikuppini oli tyhjentynyt aikoja sitten, mutta kofeiinia piristävämmät keskustelut olivat jumittaneet meidät kirjastolle kilkkuun saakka.

Kilkku on ilkeä-ääninen kilkutus tai äänimerkki, joka soitetaan 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista.

En ole varma, olenko oppinut millään yliopistokurssilla niin paljon kuin Café Librissä käydyissä keskusteluissa. (Kunpa niistäkin saisi opintopisteitä esimerkiksi kirjoittamalla raportteja!) Kahvipöytäpuheissa joutuu poistumaan omalta termimukavuusalueeltaan, kun mukana on muitakin kuin oman tieteenalan väkeä. Samalla pääsee oppimaan muilta uusia asioita ja kyselemään ei-niin-tutuista jutuista. Tällä kertaa opin muun muassa varmuuden diskurssista, analyysihalvauksesta, länsimaisen miehen suorituspaineista, aivolohkojen toiminnasta, yhteisestä mielikuvastamme Mika Myllylästä juoksemassa suolla, pragmaattisesta ja hyve-etiikasta, eksergiasta, Einsteinin unista, ylioppilaskokelaitten aikasuhteista, subliimista, monologisesta dialogista ja siitä, miksi "ulkopuolisia" mielipiteitä esitettäessä eli tuntemattoman äänellä puhuessa täytyy ottaa käyttöön ns. dissausääni (tavallisesta puheäänestä erottuva ilmaisutapa). Näitten keskustelijoitten kanssa huomaan jatkuvasti kokevani subliimin eli ylevän tunnetta. Luulen myös, että nämä keskustelut ovat sitä, mitä jään opiskeluajastani eniten kaipaamaan.

Suosittelen samaa muillekin: opiskelkaa omaa alaanne ahkerasti, mutta altistukaa muittenkin tieteenalojen diskursseille. Päätykää keskustelemaan sattumanvaraisten ihmisten kanssa, koska heiltä saa ammennettua eniten uutta ja odottamatonta, olkoon se sitten kokemusta tai viisautta tai yksittäisiä tietoja. Ja tärkein: tehkää muistiinpanoja. Ystäväni H. ja minä rustaamme ihan oikeasti muistiinpanoja näistäkin kahvipöytäkeskusteluista. Kaikki tämä oppi ei mene hukkaan. :0)

Luukku 3: Käki, korkoja ja seminaari

Hrrrrrrr, paleltaa. Ulkona ei ollut olevinaan kovin kylmä (jotain -22°C), ja vaatetta oli päällä riittävästi. Toivon, ettei monta tuntia jatkunut palelu sisällä ei ole oire a) uuden talon tottumattomuudesta pakkasiin tai b) mahdollisesta flunssanpoikasesta. Ja jos flunssa on tullakseen, tulkoon nyt, niin ehdin terhakoitua kuntoon ennen opettajien sairasteluaaltoa. Opeopiskelijan kannattaa kähäkkänä odottaa mahdollisia sijaisuuksia. :0)

Vinkkinä mainittakoon, ettei pakkanen tunnu yhtään niin purevalta, kun kävelee jonkun kanssa. Eli matkaan vain kaverin kanssa! Toiseksi suosittelen lämpimien värien käyttöä pukeutumisessa. Minua lämmittää suunnattomasti punainen "perintötakki", jonka sain eräältä räiskyvältä teatterimummolta. Halusin erottua Karjalan väreissä ja välttämättä kiinnittää takkiin heijastinsilmäisen Karjalan käen. Nytpä kelpaa kulkea käet taskussa, heh heh. Keskisuomalaiset tosin näkevät takissa metson ja Keski-Suomen värit. No, tällainen semanttinen takki saakin antaa aihetta moniin tulkintoihin.

Mitäs tänään tein? Menin kirjastolle heti aamusta, tapasin ystävättäreni aamukahvitreffeillä ja hoitelin kaikenlaisia asioita. Kävimme ennen lounasta paperikaupassa, josta hommasin itselleni kauniin joulukalenterin ja postikortteja ystävien ilahdukkeiksi. Kävimme lounaalla musiikkikampuksen ruokalassa Menuetissa, josta on meluttomuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta tullut tämän syksyn feivörittipaikka. Menuetissa kelpaa ihailla maisemia.

Lounaan jälkeen suuntana oli taas kirjasto ja tehtävinä postikorttien kirjoittaminen ja lukusalikirjan lukeminen. Arvatkaapa, kumpi oli rattoisampaa. Päivän suurimpia oivalluksia oli, ettei opintolainasta tai muista pankkiasioista voi puhua kavereitten kanssa kahvipöydässä kuulostamatta jonkin pankin mainokselta. Alan sanasto on niin kaukana normaalidiskurssista. Onko sulla viitekorkona Euribor vai pankin oma viitekorko? (Vinkkaanpa taas, että opintolainaa ottaessa kannattaa oikeasti miettiä, mihin korkoon lainansa sitoo. Kannattaa siis ainakin sen verran kuunnella yhteiskuntaopin ja taloustiedon tunneilla, että osaa seurata korkojen kehitystä.)

Opiskelupäivän kohokohta oli tietenkin illallinen graduseminaari. Seminaarissa vietetään aikaa seminaariryhmäläisten ja gradujen tekoa ohjaavan professorin kanssa ja pähkäillään tutkimuksia yhdessä. Kaikki esittelevät vuorollaan omia tutkimuksiaan, ja muut saavat kysellä ja kommentoida. Tällä kertaa tutustuttiin puolen porukan aineistoihin eli niihin teksteihin, joita he aikovat tutkia. Olen ehkä outo graduntekijä, mutta minusta seminaarissa on yleensä hirmuisen kivaa, ryhmäläisten tutkimusaiheet ovat todella mielenkiintoisia, ohjaajamme on paitsi alansa huippu myös viiltävän hauska, ja tutkimus kaiken kaikkiaan kiinnostaa paljon. Tykkään myös siitä, että seminaari on maanantaisin, koska tapaamisesta saadulla innostuksella tutkii koko viikon. Mutta yhyy, tämä oli tämän vuoden viimeinen seminaaritapaaminen. Ensi viikolla on kaikkien fennistien yhteinen SUURI GRADUSEMINAARI (siitä lisää myöhemmin).

Ilta näkyy kuluvan kehon ja pään sulatteluun, vaikka iltapuhteiksi olisi vielä monenlaista kirjoitettavaa. Taidan kuitenkin jättää ne suosiolla huomiseen ja painua ajoissa pehkuihin.

Boottausta

Tässä blogikirjoituksessa on kaksi aihetta, jotka molemmat käsittelevät boottausta.

Bootata 'käynnistää uudelleen jokin mekaaninen laite, useimmiten nettikielessä tietokone' (Urbaani sanakirja)

1) Tietokoneeni rupesi hetki sitten temppuilemaan. Ensin se meni tilttiin, sitten tuli vaikka mitä sinisiä näyttöjä ja muita kauhukuvia. Kylmän hien kihotessa otsalle koetin muistella, milloin viimeksi otin varmuuskopiot tiedostoistani.

[Minulla on ikäviä muistoja edellisen tietokoneeni hajoamisista. Se kosahti kahdesti, ja molemmilla kerroilla mahdollisimman huonoon aikaan. Toimiva tietokone on opiskelijalle nykyään välttämättömyys, koska päivittäin on pystyttävä lukemaan ja kirjoittamaan sähköisiä tekstejä ja seurattava sähköpostia. Jos ei pääse kotona tietokoneen ääreen, mikään ei edisty. Erityisen inhottavaa on, jos kone päättää lakata toimimasta juuri silloin, kun pitäisi tehdä jotakin laajaa kirjoitustyötä, tai pahimmassa tapauksessa tuotos häviää kokonaan. (Ensimmäisellä kosahduskerralla hävisivät erään laajan portfolion tekstit, mikä korpeaa minua edelleen.) Kuin ihmeen kaupalla uusi tietokoneeni toimi jokseenkin moitteettomasti kandidaatintyön kirjoittamisen aikaan. Viimeistään silloin opin ottamaan varmuuskopionkin varmuuskopiot ja tallentamaan tiedostajani ulkoiselle kovalevylle, muistitikuille ja verkon tallennuspalveluihin. Ikinä ei voi olla liian varma.]

Kun tietokoneeni suostui avautumaan uudelleen, tallensin heti kaikki uusimmat tiedostot. Huh. Tilanne pelastettu. Samalla koetin keksiä jotain uutta toimintatapaa, jonka avulla muistaisin varmuuskopioida tiedostoja useammin kuin vain säikähdysten yhteydessä. Kuulisin mieluusti tietoteknisempien lukijoitten vinkkejä tähän. Gradua kirjoittaessa tallennan varmaan viiden minuutin välein.

Vesi vanhin voitehista ja inkivääritee vähän nuorempi.

2) Olen parin päivän ajan bootannut myös itseäni. Sairastan perinteistä hiihtoloman tienoon flunssaani, joka tänä vuonna päätti alkaa jopa ennen kotipaikkakuntani Mäntsälän hiihtolomaa. (No, parempi näin, koska nyt parantunen Keski-Suomen hiihtolomaviikoksi ja voin siten keskittyä täysillä karjalan kielen kurssiin, joka on ensi viikolla.) Tavoistani poiketen olen malttanut levätä kunnolla, ja tänään päivällä tuli jo melko virkeä olo, vaikka ääneni ei vieläkään oikein toimi. Olenkin hoidellut rästissä olleita hommia pois alta.

Tässä muutama neuvo sairastavalle opiskelijalle:

• Lepää ja hoida itsesi kuntoon. Jälkitauteja kannattaa varoa. (Yläasteella sairastuin keuhkokuumeeseen ja täyskädelliseen muita ikävyyksiä, kun menin väen vängällä kouluun liian aikaisin.)
• Jos et viitsi levätä, ajattele edes muita äläkä änkeä luennolle/oppitunnille/kirjastoon/jne. tartuttamaan muita. Pese kätesi hyvin äläkä pärski toisten naamalle.
• Yleensä kaikki järjestyy. Minulla olisi tänään ollut pidettävänä oppitunti, mutta sitä saatiin siirrettyä eteenpäin. Aina kannattaa kysyä. Koeta jaksaa ottaa selvää mahdollisista korvaustehtävistä.
• Huolehdi etuuksistasi. Kela opastaa, mitä tehdä, jos sairastut pitempiaikaisesti.
• Sairaana ei tarvitse olla sankari. Jos tarvitsee, pyydä kaveria käymään puolestasi kaupassa ja apteekissa. Tervehdy rauhassa.

Juuri nyt vaikuttaa siltä, että puoli Suomea on sairaana. Toivotan kaikille parempaa vointia ja terveille hyvää vastustuskykyä. Pitäkää huolta itsestänne!

Siis mitä! Valoa keskellä päivää?

Nyt opetusharjoittelun aikana tulee muisteltua paljon omia kouluaikoja. Olen viime viikot opettanut abiturientteja, eikä liene mikään ihme, että opettaessani huomaan toimivani usein samoin kuin omat opettajani. On jännittävää havaita, millaisia asioita poimii opettajaesikuvien sanomisista, esimerkeistä, vitsailusta ja muusta.

Seminarium-rakennus totuttelee uuteen valoon.

Samalla, kun me opeharjoittelijat tuskailemme, kuinka kauhean rankkaa meillä on ja kuinka paljon tekemistä ja kuinka hirveästi pidettäviä ja seurattavia tunteja, saatamme unohtaa, että lukiolaisilla vasta rankkaa on. Abeja opettaessani olen saanut taas vähän maistaa ylioppilaskirjoitusten lähestymisen jännitystä ja kaikkea sitä hermostuneisuutta, mikä epävarmaan tulevaisuuteen liittyy.

Näkymiä Alvarin aukiolta.

Omista lukioajoistani (2004–2007) muistan ennen kaikkea sen, että aina oli pimeää. Aamulla oli pimeää, kun piti lähteä kouluun. Päivällä oli pimeää, kun istuttiin hämyisissä luokkahuoneissa. Iltapäivällä oli jo pimeää, kun laskettiin minuutteja kotiinpääsyyn. Ja illalla oli pimeää, kun värkkäsin läksyjä ja koetin sivistää itseäni. Ja silloin vasta pimeää oli, kun lähdin illalla teatterihommiin tai muihin menoihin. Lukiolainen ei paljonkaan aurinkoa näe!

Outo valoilmiö Ilokiven suunnalla.

Tällä viikolla on ollut aika luksusta ja luksista (luksi 'valaistusvoimakkuuden mittayksikkö, lx'), kun päivän aikana on ollut mahdollista nähdä aurinko – jopa useaan otteeseen! Pidän siitä, että päivän luennot, ryhmätapaamiset ja opetusseikkailut ovat kaikki eri rakennuksissa. Näin kauniilla säällä on ilo ravata Kortepohjan, Norssin ja Seminaarinmäen eri rakennusten väliä. Raitis ilma virkistää ihmeen paljon.

Ystäväni Hilkka näyttää talvi-ilostelun mallia.

Erityisen mukavaa on, kun näitä opetushommiakaan ei tehdä yksin. Paras seura on parasta. Lukiossa ryhmä veti mukanaan eteenpäin. Yliopistossakin kaikki luistaa paremmin, kun asioita saa ja voi edistää yhdessä. Toivotan paljon onnea ja tsemppiä abiturienteille. Ottakaa lopuista lukioajoistanne ilo irti!

Entisen lehtorimme tunnuslause kaikille fennisteille: Rohkeasti kohti uusia seikkailuja!