Kesätyömuistoja, osa 3: teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Teatteritöissä

Ylioppilaskirjoituksia edeltäneenä kesänä 2006 en hakeutunut palkkatöihin, koska halusin keskittyä luku-urakkaan. Se oli ihan viisas valinta, koska päädyin kesäksi taiteellisiin ja töihin. Työstin ystäväni T.:n kanssa teatterillemme syksyn koko illan näytelmän dramatisoinnin ja musiikit. Tulin samalla tehneeksi myös tuottajan töitä. Mainio ja sangen opettavainen kokemus!

Sepän emäntä odottelee museovieraita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä 2007 olin myyntityöni lisäksi järjestämässä paikallishistoriaan perustuvia, dramatisoituja kiertokävelyjä mäntsäläläisellä Sepänmäen käsityömuseoalueella. Toimiva yhteistyö teatteriystäväni T.:n kanssa jatkui siten, että hän kirjoitti näytelmän ja minä tuotin, markkinoin ja hoidin yhteydenpidon toimijoitten kesken. Esitimme samaa näytelmää viikonloppuisin myös kesällä 2008, jolloin olin jo opiskellut yhden vuoden ja työskentelin toimittajana Helsingissä.

Tunnen museon rakennusten jokaisen kolkan oikein hyvin, ja kesäkuumuudessa muistelen usein kaihoten näitten vanhojen tupien viileyttä. Oli kiehtovaa perehtyä taloissa asuneitten ihmisten elämään ja paikallishistoriaan ja opetella kertomaan yksityiskohtaista tietoa tarinallisesti. Ilmeni, että lukioni rehtorin perhe on asunut kuvan esittämässä tuvassa! Saksalaisille vieraille solkkasin siansaksaa, ja useammin sai käyttää englantia.

Jälleen mansikanmyyjänä

Tuoreena ylioppilaana ja pääsykoetuloksia jännittäen työskentelin taas torimyyjänä. Tällä kertaa olin eri yrittäjän hommissa erään marketin sisätiloissa (mitkä fasiliteetit!) ja kauppaamassa vain mansikoita ja herneitä. Oli vähemmän hintoja muistettavana, ja tuotteita säilytettiin marketin kylmävarastossa, joten tyhjentyneeseen myyntipöytään sai heti täydennystä. Työ ei ollut ihan yksinäistä, vaikka olinkin myyjänä yksin, sillä useita kertoja päivässä seurana kävi tuotteita myyntipisteeltä toiselle kuljettanut miekkonen. Hän puhui äidinkielenään venäjää ja oli riemuissaan, kun saattoi jutella jonkun kanssa.

Kuukauden aikana myin melkein 5 000 kiloa mansikoita. Työsuhde-etuna herkistyin mansikoille niin, etten muutamaan vuoteen voinut edes kulkea mansikoitten ohi aivastelematta. Eikä niitä kyllä olisi tehnyt mieli syödäkään. Ikävämpinä päivänä myyntipöydän takana tsemppasin itseäni laskemalla, mitä kaikkea voin ansaitsemillani tuloilla hankkia omaan opiskelijakämppään: lautanen, lautanen, lautanen, lautanen, leivänpaahdin, lautanen, lautanen, kahvinkeitin... Se ihme kyllä motivoi! :D

Kesätöistä opittua

Opin vastuullista rahan käsittelyä ja laskemaan nopeasti haastaviakin laskelmia. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot kehittyivät paitsi työtovereitten myös asiakkaitten kanssa toimiessa. Karjalaisesta perimästäni puskeva myynti- ja bisneshenkisyys puhkesi kukkaansa. Olen tosi hyvä tinkimään ja laatimaan räätälöityjä erikoistarjouksia! Saan asiakkaani haluamaan aina vähän lisää esimerkiksi vinkkaamalla ruoanlaitto-ohjeita.

Elintarvikkeitten oikeanlainen käsittely onnistuu, samoin erilaisten myyntikojujen, -pöytien ja -rakennelmien kasaaminen. Stressinhallinta-, ongelmanratkaisu- ja kaikenlaiset macgyverointitaidot kohenivat. Ennen kaikkea opin olemaan kaikenlaisissa tilanteissa iloisen oloinen, reipas ja helposti lähestyttävä asiakaspalvelija. Opin myös kestämään pienoisen pettymyksen, kun en vielä ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä saanut tavoittelemaani työtä. Siihen piti kasvaa vielä yhden vuoden ajan. Kerron lisää seuraavassa osassa. :)

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Torimyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 2: torimyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Torimyyjänä

Ensimmäisen oikean työkesäni vietin 17-vuotiaana lukion ensimmäisen vuoden jälkeen. Loppukeväästä ja alkukesästä 2005 olin ollut näyttelijänä ja basistina uuden teatterimme ensimmäisessä näytelmässä, Elviksestä kertovassa musikaalissa. Koska se ei kuitenkaan ollut palkallista työtä, halusin päästä kesätöihin. Myös vanhempani kannustivat työntekoon tai oikeastaan pitivät itsestään selvänä, ettei tuossa iässä enää luuhata koko kesää toimettomana.

Kovaa menoa Elviksen taustabändin basistina.

Myin marjoja, vihanneksia ja kukkia mäntsäläläisellä torilla. Työpaikka löytyi paikallislehden ilmoituksen perusteella. Taisin ensin soittaa yrittäjälle, joka pyysi kirjoittamaan hakemuksen. Kävin henkilökohtaisesti viemässä sen myyntikojuun, jossa sain lyhyen työhaastattelun. Myöhemmin minulle soitettiin, että parin kuukauden pesti olisi minun. Eli jälleen kerran kannatti näyttää naamansa ja antaa äänensä kuulua pelkän paperin postittamisen sijasta.

Töitä oli kuutena päivänä viikossa. Vuorottelin erään toisen ikätoverin kanssa: toinen teki aamuvuoron, toinen iltavuoron. Aamuvuorolaisena heräsin klo 4, pyöräilin keskustaan ja pystytin teltan klo 6:een mennessä. Niin aikaisin keskustassa liikkui lisäkseni vain kadunlakaisija, josta tuli hyvänpäiväntuttu. Kuudelta saapui eri myyntipisteissä kiertänyt kuljetusauto, josta tuotteet purettiin kovalla kiireellä. Samassa hötäkässä ne aseteltiin houkuttelevasti tarjolle kojuun, painettiin mieleen tuotetiedot ja tekstattiin hintalaput. Iltavuoroon tultiin muistaakseni yhden maissa, ja työtä kesti niin pitkään kuin myytävää riitti tai kuunes kuljetusauto tuli noutamaan yli jääneet tuotteet. Näistä opin säntillisyyttä ja säännöllisyyttä. Vaikka olisi väsyttänyt, piti olla ajoissa ja skarppina. Ei voinut myöskään tuijottaa kelloa, vaan piti jaksaa niin kauan kuin tekemistä riitti.

Tuotenimikkeistä johtui ensikosketukseni Kielitoimistoon. Koetin (vapaa-ajallani) selvittää, kuinka "hani"-mansikan nimi kirjoitetaan oikein. Tämä nykyinenkin suosikkilajikkeeni on siis Honeoye.

Yleisimmät mansikkalajikkeet kannattaa muutenkin opetella huviksi ja hyödyksi.

Useimmiten taisin olla myymässä yksin, mutta kiireisempinä päivinä apunani oli yrittäjän iäkäs ja persoonallinen täti. Samainen täti oli hoitanut työhaastatteluni: hän katsoi minua tiukasti silmiin ja kysyi, olenko rehellinen. Onnistuin kaiketi olemaan riittävän vakuuttava myönteisessä vastauksessani, kun sain työn. Nuorena sitä vielä ajatteli, että rehellisyys on ihmisen luonnollinen olotila. Ajan mittaan ja työkokemuksen myötä olen huomannut, kuinka moni yrittää viilata linssiin ja hyötyä toisen hyväuskoisuudesta. Uskon, että opettajana on erittäin tärkeää osata tunnistaa totuus valheesta. Myös itselleen tulee olla rehellinen.

Torimyyjänä sain kehitettyä jo muutenkin hyvää päässälaskutaitoani erinomaiseksi. Myös supliikkini, ts. puheviestintätaidot ja sosiaalinen pelisilmä kohenivat tehokkaalla harjoituksella. Jos asiakkaan kanssa onnistui kommunikoimaan taitavasti ja tarjoamaan sopivassa suhteessa jotain ylimääräistä, hän saattoi innostua ostamaan korillisen vihanneksia, vaikka oli tullut hankkimaan vain rasiallisen mansikoita. Toisaalta joskus jo tervehdys ja puhuttelu saivat sukset menemään niin ristiin asiakkaan kanssa, ettei kaupoista tullut mitään. Vakioasiakkaiden kommunikointitavat tulivat tutuiksi, ja heidän kanssaan oli aina hauska jatkaa juttua siitä mihin se oli edellisellä kerralla jäänyt.

Pidin kohteliaan käyttäytymisen lisäksi kunnia-asianani tuottaa iloa kuntalaisille muun muassa hymyilemällä kaikille ja pukeutumalla värikkäästi (käytin koko kesän ajan punaisia housuja, kirkasvärisiä paitoja ja valko-oranssia hattua). Siinä ilmeisesti onnistuinkin, koska kylällä kulkiessani moni asiakas muistaa minut edelleen. Eräs suosikkipapparaiseni jopa lähetti käytöstäni ihannoivan viestin paikallislehden tekstiviestipalstalle, mistä jaksan edelleen olla ilahtunut. Parasta työssä oli juuri ihmisten tapaaminen. Kuitenkaan kaikki asiakkaat eivät olleet niitä miellyttävimpiä, joten oli opittava säilyttämään malttinsa, selvittämään ongelmatilanteet asiallisesti ja tarvittaessa kestämään karvaatkin pettymykset.

Työn lomassa ei ollut varsinaisia ruoka- tai muitakaan taukoja. Vessaan pääsi läheiseen kahvilaan, jos joku tuttu katsoi kojua sen aikaa tai jos rohkenin jättää kojun hetkeksi ilman vahtijaa. Tulin joskus pyytäneeksi kahvilassa työskennellyttä mukavaa ja söpöä poikaa tarkkailemaan kojua. Pojan nimi oli muistaakseni Phuong, ja hänestäkin tuli kesän aikana tuttu. Hän tarjoili minulle maailman parasta jääteetä ja hunajalla maustettua maitokahvia, jotta jaksaisin koko pitkän päivän. Häneltä opin erinomaisten piirakoitten salaisuuksia ja aurinkoista asiakaspalveluasennetta. Kiinnostuin myös oman kahvilan tai ravintolan pyörittämisestä. Sitä olen saanut kokeilla Ravintolapäivänä – ja todeta, että en pärjäisi alalla kuin satunnaisina päivinä.

Ei vielä tallottuja lobelioita Wikimedia Commonsista.

Torilla työskentely ei tietenkään ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka joskus tuli ihan konkreettisesti tallottua myytävänä olleita lobelioita. Nuorena sitä vielä jaksoi herätä epäinhimillisten lyhyitten yöunien jälkeen ja viettää kaiket päivät ulkona, mutta vapaalla kyllä väsytti. Teltan ja myyntipöytien kasaaminen yksin oli hankalaa, ja metalliputkien raahaaminen ja nostelu tuntuivat kamalan raskailta, ennen kuin lihakset ja koordinaatiokyky vahvistuivat. Nyt saisin kiinnitettyä teltan harjan ylimmäisen, neljä metriä pitkän metallitangon paikalleen vaikka silmät ummessa. Kuumina päivinä piti raahata hirveät määrät vettä kukkien kasteluun. Ainakin kerran onnistuin kastelemaan kukkien lisäksi puolet kojusta ja pilaamaan pahviset hernelaatikot, jotka olivat myyntipöytien alla suojassa auringolta. Tuotteiden laatua vahdittiin tarkkaan, mikä oli hyvä, mutta paahteisina tai sateisina päivinä stressaannuin kauheasti myyntipöydän antimien säilymisestä, kun sääolosuhteille ei mahtanut mitään. Pahimpia olivat ukkoskuurot, kun koko teltta meinasi lähteä myräkän mukana lentoon.

Työn merkittävimpiä opetuksia oli, ettei saa "kasata pommeja" eli jättää tavaroita sellaisille paikoille, jossa ne ovat tiellä. Kaltaiselleni järjestyksen ystävälle täsmällisen järjestyksen pitäminen ei ollut vaikeaa, kun muutamaan kertaan olin ensin kompastunut ylimääräisiin mitta-astioihin tai kaatanut jonkin pahvilaatikkokasan. Opin, että hommat pitää hoitaa kerralla kunnolla, koska niitä ei ehdi korjailla enää myöhemmin. Saman asian opettelua on ollut koko tähänastinen opiskeluaikakin ja taatusti myös tuleva työelämä.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 1: isosena, muusikkona ja managerina

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Isosena

Ensimmäisiä kesäaikaan ajoittuneita töitäni olivat isosen tehtävät seurakunnan rippileirillä sekä muusikon hommat.

Isosen hommat ovat varmaan monelle tutumpia. Isostelin heti oman konfirmaationi jälkeisenä kesänä leirikeskuksessa, josta loppui kaivovesi pitkään jatkuneen kuivuuden takia. Palokunta toimitti leirikeskukseen varavettä, jota täytyi käyttää todella säästeliäästi. Vessassa ja suihkussa käyntejä rajoitettiin, ja pesu- ja huuhteluvedet täytyi tietysti kantaa itse. Vaivaa säästääkseen jotkut leiriläisistä ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi peseytymään pelkästään mutalammikossa. Leirin kohokohta oli oman vesikanisterin saaminen kotiväeltä vierailupäivänä. :D

Lievästi epämukavan ja voimakkaasti teinihieltä haiskahtavan kokemuksen seurauksena leiriläiset kuitenkin kehittyivät yhtä köyttä vetäväksi porukaksi. "Ääriolosuhteissa" oleskeltaessa oli tärkeää onnistua luomaan positiivista yhteishenkeä ja kyllä tästä selvitään -mentaliteettia. Voisiko mistään saada tehokkaampaa oppia esimerkiksi yläkoululuokan opettajana toimimiseen?

Muusikkona ja managerina

Teini-ikäinen basistiminä järjesti The Ilmiö -bändimme kesäkatukonsertteja. Virittelimme soittovehkeet Mäntsälän Keskuskadulle milloin minkäkin sponsoroivan yrityksen lähistölle ja soitimme reippaita vanhoja pop- ja rockklassikoitamme kuntalaisten iloksi. Myös joitakin seurakunnan soittokeikkoja ja muita esiintymisiä taisi olla kesäisin.

Mitä he ovat nyt? Vasemmalta oikealle:
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, lastentarhanopettaja,
musiikinopettaja, matemaattisen aineitten opettaja.
Kuvasta puuttuvat musiikkipedagogi AMK, ääniteknikko
ja harmonikansoiton opettaja.

Harjoittelin managerointia ja ylipäätään kaikenlaista organisointia ottamalla yhteyttä esimerkiksi pankkien johtajiin, tarjoamalla yhteistyötä ja tiedottamalla järjestelyistä kaikille osapuolille. Mitäpä muuta se olisi kuin viestintätaitojen kehittämistä ja harrastuneisuutta. Tällainenkin aktiivisuus noteerattiin äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelussa. Kannattaa siis rohkeasti tuoda osaamistaan ja kehittäviä harrastuksiaan esiin!

Yläasteen ja lukion taitteessa ajattelin suuntautuvani tiedotus- ja viestintäalalle. Oli selvää, että tekisin jotain suomen kieleen liittyvää. Opettaminen, ohjaaminen ja kasvattaminen ylipäätään olivat kiinnostaneet jo pitkään, mutta en vielä ollut keksinyt, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana voisin yhdistää nämä kaikki kiinnostuksen kohteeni.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Torimyyjänä
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Luukku 22: Piirakoita ja kystä kyllä

Joulua edeltävänä päivänä käydään perinteisesti lahjaostoksilla. Näin tehtiin nytkin. Muuten sain päiväni kulumaan ruoanlaitossa ja muissa keittiöhommissa, siivoamisen suunnittelussa ja etenkin pikkuveljeni K.:n kanssa seurustellessa sekä hänen huonoille vitseilleen hymähdellessä. ("Kerroin kemistivitsin. Ei mitään reaktiota." Ahhahhaa.)

Paras jouluvalmistelu!

Jouluostosten jälkeen iltapäivällä aloitin leipomisurakan ja laitoin karjalanpiirakoita ja joulutorttuja. Samalla tehtiin porkkanalaatikoita. Joulutortut eivät näyttäneet paistuvan millään, ja ehdimme jo pelätä sähköuunin rikkoutuneen. Se vasta olisi karmea kohtalo jouluna, kun melkein kaikki ruoka pitää päästä paistamaan! Ja mikä kamalinta, lanttulaatikot olivat vielä kokonaan tekemättä!!! Ääk!!!!!

Tulipahan testattua jouluisia kriisinhallintataitoja. Mietimme varavaihtoehtoja: takassa voisi ehkä lämmittää joitain ruokia, ja jos ulkouunin kaivaisi esiin lumesta, siellä voisi mahdollisesti paistaa laatikoita. Äitini M. ehti jo päivitellä onnettomuuttamme Facebookissa, ja muuan ystävällinen tuttu lupasi jo, että saamme tarvittaessa käyttää hänen uuniaan. Fb-päivitys taisi jälleen olla se tarvittava taikaisku, joka vaadittiin siihen, että uuni alkoi taas toimia. Ehkäpä masiina oli vain ylirasittunut piirakanpaiston vaatimasta lämpötilasta, koska jonkin aikaa levättyään se suostui taas paistamaan kunnolla. Ilta ja joulu pelastettu!

Televisiottomana opiskelijana on aina yhtä jännää, kun kotona voi katsoa telkkaa. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että telkassa näytetään ympäri vuorokauden vain Jamie Oliverin ja kollegoitten kokkiohjelmia, Strömsöä tai joka sortin tuunausohjelmia. (Tai sitten perheemme sattuu aina niitten aikaan ruudun ääreen.) (Elokuvatkin ovat epämääräistä haahuilua kaiken maailman keskimaissa, eivätkä vanhoja suomalaisia mustavalkoelokuvia, joissa näyttelijöitten puheesta ei saa mitään selvää, mutta torvisoitto kyllä kuuluu.)

Leipomisurakan alussa riitti vielä hupimieltä tämän videopätkän kuvaamiseen. Piirakan synty ei näy tässä ihan kokonaan, kuten ei myöskään taidokas kuorien pulikointini, mutta saatiinpahan viihdettä aikaan. :0D Tyypilliseen ruokaohjelmatyyliin kädet ovat koko ajan edessä, ruoan valmistusprosessi esitetään oudossa järjestyksessä ja kokin mutinasta on vaikea saada selvää.

Jos muuten olet aina miettinyt, mitä se äiti oikein tekee joululaulussa Kun joulu on, kun "on äiti laittanut kystä kyllä", niin tässä vastaus:

• kystä on kypsää (vanhentuneen kypsi-muodon taivutusmuoto; vrt. lapsi: lasta)
• kyllä on kylliksi, riittävästi.

Siispä laulunkin äidillä taitaa olla toimiva uuni, jossa on saatu paistettua tarpeeksi muonaa.

Luukku 21: Kuin viimeistä päivää

Olin taktisesti matkustanut Mäntsälään siten, että saisin olla kotosalla ainakin yhden arkipäivän ja pääsisin leikkimään hoitolasten kanssa. Mutta voi! Lapsia oli sairaana, ja meille tuli vain yksi lapsukainen. Onneksi hän on sitäkin vekkulimpi. Puuhailimme päivän mittaan kaikkea hauskaa. On kivaa, kun kotona pääsee harjoittelemaan varhaiskasvatusta ja seuraamaan pikku sankareitten kehitystä.

Kotona on muutenkin sangen huvittavaa. Pikkuveljeni K. (joka on venähtänyt minua pitemmäksi) taasen kävi pokkaamassa ensimmäisen yläkoulun joulutodistuksensa, joka tietysti oli törkeän hyvä. Niin on perheessämme vähän ollut tendenssinä. Ovikello soi pitkin päivää, kun äidilleni kiikutettiin kaiken maailman joululahjoja kiitokseksi milloin mistäkin vapaaehtoistyöstä. Ei liene vaikea arvata, mistä olen perinyt intoni osallistua yhdistys- ja järjestötoimintaan. ;0) Arvostan kovasti sitä, että vanhempieni osallistumista yhteisiin töihin arvostetaan.

Oravakin on kähäkkänä kyttäämässä suuria muinaisia.

Iltasella käytiin tietysti jouluostoksilla. Saaren kylän Joulumaahan en ehtinyt, koska se oli ollut torstaina avoinna viimeistä päivää. Muutenkin elettiin kuin viimeistä päivää, koska olihan maailmanloppu tulossa. Aamu  oli valjennut kuitenkin ihan normaalisti, ja päivä ei muutenkaan vaikuttanut tavallisuudesta poikkeavalta. Oli vähän epäselvää, mihin vuorokaudenaikaan sen maailmanlopun oli tarkoitus tapahtua. Illalla katsoimme katastrofielokuvan 2012. Ihmettelin, miksi kaikki näyttelijät näyttivät jotenkin tutuilta, ja sitten tajusin, että olin nähnyt saman elokuvan loppupuoliskon vasta äskettäin. Elokuvan loputtua keskiyöllä maailma oli edelleen kasassa, eikä suurta Cthulhuakaan näkynyt missään. Ihan hyvä.

Kiitämme:
Kyllä tämä tuntemamme maailma on ihan hyvä ja täällä välttää elellä. And Cthulhu carols are always so funny.

Moitimme:
Huomasimme, ettei Gangnam Styleä (ainakaan vielä) löytynyt Youtubesta Cthulhu Styleksi väännettynä.

Luukku 20: Kerron. Lähdin. Kotiuduin.

Torstaitunnelmoitukaamme.

Heräsin, pakkasin, tarkistelin. Siivosin, järjestelin.

Linikkamatkustin, maksupäätesuoritin, matkatavaratila-asettelin.
Istuin, kuuntelin, luin. Torkahdin.

Saavuin. Mäntsälöidyin.

Kotiuduin.

Juttelimme, naureskelimme, nahistelimme, pelailimme, soittelimme.

Lomailin.

Olin.