Kimmeltävää euroviisutunnelmaa Kosmosviisuissa

Yksi yliopistomme kieltenlukijoitten parhaista tapahtumista on jokakeväiset YK:n euroviisut. Euroviisuissa ainejärjestöjen kilpailujoukkueet esittävät valmistelemansa musiikki- tai shownumerot Eurovision laulukilpailun hengessä. Voittajan valitsee ainejärjestöjen edustajista koostuva tuomaristo, ja yleisökin saa äänestää suosikkiaan. Tapana on, että esitykset liittyvät johonkin teemaan (kuten rakkaus, viidakko, avaruus) ja osallistujamaihin.

YK tarkoittaa tässä tapauksessa Yhdistyneitä Kieltenlukijoita eli kieltenopiskelijoitten ainejärjestöjen kattojärjestöä. Siihen kuuluvat kaikki suomen (Sane), ruotsin (Svenska Klubben), englannin (Magna Carta), ranskan (Astérix), saksan (Sturm und Drang), venäjän (Sputnik), italian (La Strada), latinan (Taberna Latina) ja suomalaisen viittomakielen (Viito!) pääaineopiskelijat tai ainejärjestöjen jäsenet.

Tiivistä yhteenkuuluvuutta Ilokiven backstagella.

Miksi euroviisut ovat paras tapahtuma?

• Niissä pääsee tekemään oman show'n.
• Niissä näkee toisten tekemiä esityksiä.
• Niissä on viihdyttävää ohjelmaa ja hauskoja ihmisiä.
• Niissä saa kokea yhteenkuuluvuutta oman joukkueen/ainejärjestön/kieltenlukijayhteisön kanssa.
• Ennen kaikkea niitten eteen on nähty paljon vaivaa. Vaivannäkö sykähdyttää aina!

Tämänvuotiset euroviisut järjesti edellisvuoden voittaja, venäjän kielen ainejärjestö Sputnik. Sputnikin voittajaesityksessä oli kuulemma ollut (valitettavasti en ollut todistamassa tapausta) kunnon jytkettä, tanssivia miehiä ja paljasta pintaa – eli kaikki edellytykset euroviisuvoittoon. (Huomautettakoon, että naisvoittoisissa kielten ainejärjestöissä on ehdottoman tärkeää, että se vuosikurssin ainoa poika / ne vuosikurssin ainoat pojat vaikka pakotetaan esiintymään, jos eivät muuten suostu tanssimaan ja laulamaan, jotta sukupuolten tasa-arvo olisi taattu tai paremminkin katsojien suosio olisi varmempi saavuttaa.) Sputnik otti hieman pesäeroa eurooppalaisiin kieliin ja järjesti avaruusteemaiset Kosmosviisut. Oikein hienoa olikin; kisapaikan, ylioppilastalo Ilokiven, katosta riippui ilmapalloista askarreltuja planeettoja ja tekokuita.

Harmillista vain, että tällä kertaa moni ainejärjestö jätti osallistumatta. Liekö kyseessä yleisempikin tendenssi, ettei vapaa-aikaa haluta käyttää ylioppilaskuntatoimintaan, vai eikö kieltenlukijoista löytynyt tarvittavaa kilpailuhenkeä ja itse tekemisen intoa? Joka tapauksessa tänä vuonna nähtiin vain neljä kisajoukkuetta: Sanen, Magna Cartan, Sputnikin ja Svenska Klubbenin euroviisuedustajat. Sanekin, mokoma, oli vähällä jättää osallistumatta. Ainejärjestössämme on perinteisesti annettu ensioitten eli fuksien kilpailla. [Minäkin pääsin fuksivuonnani 2007–2008 kokoamaan joukkueen silloisesta bändistäni Lyhteestä ja tekemään euroviisusiirappisen biisin Värinää, jossa oli modulaatiot ja kaikki. :)] Tällä kertaa fukseista ei ollut syntyä joukkuetta, joten Sanen ent. puheenjohtaja Johanna K. tarttui toimeen ja keräsi joukkueen eri vuosikurssien euroviisuintoilijoista.

Treeniä Lillukassa. Taustalla Macgyver
säätää äänentoistoa ja henkseleitä.

Seitsenhenkinen joukkueemme kehitteli potpurin mieleen juontuneista avaruusaiheisista lauluista. Tekaisin siihen taustanauhan, jotta välttyisimme bändin kokoamiselta ja mahdollisilta live-erheiltä. Harjoittelimme parin viikon aikana muutaman kerran, minkä lisäksi koottiin asuja, maalattiin pahviplaneettoja, äänitettiin uusi taustanauha ja tehtiin muita valmisteluja. Sellaistakin tapahtui, että tähtisolistimme (tai tässä tapauksessa planeettasolistimme) Reetta oli sen verran sairaana, että kenraaliharjoituksissa otettiin remmiin ihan uusi laulaja. Euroviisuiltana 20.3.2013 valloitimme Ilokiven, teimme soundcheckin ja olimme valmiit esiintymään. Esiintymisvuoromme olikin heti ensimmäisenä, mikä on aina vähän harmi (yleisö ei välttämättä ole vielä ehtinyt paikalle eikä virittäytyä tunnelmaan), mutta toisaalta eipähän tarvinnut jännittää kauan.

Esityksemme Tahdon avaruuteen 2013 oli sangen kantaaottava. Siinä Maan asukas muuttaa avaruuteen ja kohtaa siellä rasismia ja syrjintää. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi, kun Venus-hahmo rakastuu Maamuukalaiseen ja kiusaaja-alienitkin ymmärtävät monimuotoisuuden arvon. Aika euroviisuromanttista, vai mitä? :) Katso myös video ja näe minut laulavana planeettana (oranssi oikealla)!

Venäjän joukkueen robotti-ilottelua.

Meidän jälkeemme esiintynyt Venäjän joukkue luotti kielensä eksoottisuuteen. Mies lauloi hokemaa mustista silmistä (mutta laulu ei kuitenkaan ollut iänikuinen Очи чёрные vaan Чёрные глаза), neljä naista tanssi kilisevissä ja kimaltavissa hameissa, ja lopuksi lavalle ilmestyi neljä robottia, jotka tanssittivat naisia. Viihdyttävää!
Väliajalla kuultiin Hilla-nimisen venäjänopiskelijan laulua ja kitaransoittoa. Myös juontaja nimeltä Leo viihdytti kansaa maailmanmiehen ja suuremmankin estradin juontajan elkein.
Ruotsin joukkue pelasi Eurovision laulukilpailun voittajalla Euphorialla. Laulun esittivät kaksi tanssivaa naista, joista toinen teki lopussa hienoja matotemppuja. Aikamoista!
Englanti oli viimeinen kilpailija, ja hyvä niin, koska heidän upeasti tanssivat miekkosensa, voimakkaasti laulavat solistit, eeppinen lelusaksofoninsoittaja ja sähkökitaristi olivat melkoinen ilmestys. Kappale oli työryhmän sanoittama L.O.L. – The Language of Love, muistaakseni korealainen rock-jumputus, joka jäi heti soimaan päähän. Mainio euroviisutuotos!

Maailmoja syleilevä loppusäkeistö
ja yleismaailmallinen lallattelutuokio

Enkun joukkue voitti paitsi yleisöäänestyksen myös tuomariäänet. Sane ei kuitenkaan hävinnyt sille kuin muutamalla pisteellä, joten voimme olla erittäin ylpeitä hopeasijastamme. (Sanotaanko diplomaattisesti, että Sane menestyy euroviisuissa tavallisesti yhtä hyvin kuin Suomi Eurovision kilpailussa.) Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki tämänvuotiset joukkueet lauloivat itse eivätkä tyytyneet pelkkään playbackiin. Myös tanssikoreografiat oli mietitty tarkkaan. Erityisen ilahtunut olen aina myös siitä, että kun tuomariparit käyvät ilmoittamassa joukkueille antamansa pisteet, he esittävät ne suomeksi ja opiskelemallaan kielellä. Suomen tuomarit keksivät tällä kertaa käyttää toisena kielenään suomalaista viittomakieltä, mikä oli tyylikäs ja kiinnostava ratkaisu.

Euroviisuista jää aina hyvä mieli, ja niin nytkin. Paikalle saisi houkutella vielä enemmänkin yleisöä (myös muista kuin kieltenlukijoista), koska on hassua, että tällainen spektaakkeli vetää vain 100–150 katsojaa arki-iltana. Kaikki mukaan tai vähintään katsomaan ensi vuonna! :) Aivan lopuksi haluan kiittää joukkueen jäseniä Johannaa, (Reettaa,) Elinaa, Meriä, Juusoa, Erjaa ja Pauliinaa, Vesaa kuvauksesta, Perttua videokamerasta sekä Siirin kanssa ennakkokatselusta ja ohjausideoista, Petri Huttusta ristipääruuvimeisseleistä sekä laitosmies Markkua tähtipääruuvinvääntimestä ja nopeasta toiminnasta. Koko projekti oli huisin rattoisa!

Mahtava motivoija

Toveripiirissäni on tullut ilmi muutamia vakavia ongelmia. Kotityöt eivät tahdo tulla tehdyksi, kun kaiken maailman taiteilut vievät voiton tiskaamisesta ja imuroinnista. Tenttikirjatkin jäävät helposti avaamatta, kun innostumme jostakin muusta. Ja niin ihmeellistä kuin se onkin, kirjaston kahvilassa saattaa porukalla tulla tehtyä muutakin kuin opiskeltua.

Onneksi internetin ihmemaailma tarjoaa mahtavia motivaattoreita. Useat ystäväni ovat löytäneet hilpeän nettipalvelun nimeltä ChoreWars. Pääsin mukaan tovereitteni ryhmään, ja kas! Nyt kotityöt innostavat taas.

Tältä se näyttää.

Mistä ihmeestä on kyse?

ChoreWars on eräänlainen roolipeli. Kukin pelaaja valitsee hahmon ja suorittaa pelinjohtajan määrittelemiä tehtäviä. Suoritetuista tehtävistä saa pisteitä, kultaa ja joskus jotain yllätyksiä. Voi myös joutua seikkailuihin, kuten roskienvientimatkalla taistelemaan virtuaalisen jättiläisrotan kanssa. Puuhat pakerretaan tosielämässä: tiskit on oikeasti tiskattava ja tavarat järjesteltävä, ennen kuin saa ottaa itselleen pisteitä. Joukkueen jäsenten kesken voi syntyä hauskaa kilpailua, kun pisterohmut haluavat säilyttää paalupaikkansa.

Saattaa kuulostaa naurettavalta tämä aikuisten leikki. Minuakin huvitti kovasti, kun kuulin tästä ensimmäistä kertaa. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa, kun olen ehtinyt koukuttua palveluun. Minusta on muutenkin mukavaa pitää kotini siistinä ja järjestyksessä, mutta se, että kotitöistä saa pisteitä ja edes kuvitteellisia palkintoja, innostaa yllättävän paljon. On myös kummallisen kiinnostavaa vertailla kotityöskentelytottumuksia toisten kanssa. "Eihän näistä muuten oikein puhuta", sanoi eräs. Niinpä! Ja mikä parasta, kaltaiseni matemaattisehko ihminen saa tyydytystä siitä, että voi antaa tekemisilleen numeroarvoja.

Kotityökilpailumme innosti perustamaan myös erillisen opiskelukisan. Nyt kilvoittelemme opintopisteistä, pänttäämisestä, luennoilla käymisestä, kirjoitelmien rustaamisesta ja muista opiskeluasioista. On uskomatonta, kuinka paljon moinen pistejärjestelmä voi motivoida! Saa nähdä, kuinka pitkään jaksan listata tekemiseni nettipalveluun, mutta ainakin toistaiseksi siitä ei juuri ole ollut vaivaa. Samalla tulee tarkkailtua ajankäyttöä: menikö siihen imuroimiseen tai läksyesseen laatimiseen lopulta niin paljon aikaa kuin luulin? (Yleensä ei.) Ei siis kannata turhaan lusmuilla vaan tarttua toimeen. Ahkeruus on ilomme. 10 pistettä ja papukaijamerkki.