Bilettämättömän fennistin vappuperinteitä

Mitä ei-bilettävä suomenopiskelija tekee vappuna? Vapunviettotapoja on varmasti yhtä monta kuin opiskelijoitakin. Koska tämä oli jo kuudes opiskelijavappuni Jyväskylässä, minulle on kehittynyt jo aika liuta vappuperinteitä. Esittelen niitä tässä. Tekemistä riittää, vaikka sattuisi olemaan bilettämätöntä opiskelijatyyppiä.

Vapunaattoa edeltävät päivät

Vappu alkaa tuntua yleensä viimeistään vapunaatonaatonaatonaatonaattonaaattona eli noin viikkoa ennen vappua. Suuri osa ainejärjestöjen kevään tapahtumista sijoitetaan vappua edeltävälle viikolle, koska jengi on silloin vielä paikalla kaupungissa. Heti kun tentit, tehtävien palautukset ja vappu ovat menneet, opiskelijat laukkaavat kesälaitumille. [Minulla ei ole mitään faktatietoa tämän väitteen vahvistamiseksi, mutta kokemukseni perusteella vaikuttaa siltä, että todella suuri osa Jyväskylässä opiskelevista lähtee kesäksi töihin kotipaikkakunnalleen tai muualle.]

Suomenopiskelijoitten ainejärjestö Sane järjesti useita pre-vapputapahtumia. Tiistaina 23.4. oli grilli-ilta KOASin Letkutien grillikatoksessa. Keskiviikkona 24.4. vietettiin järjestön "kotibileitä" yhden sanelaisen kotona keskustassa. Torstaina 25.4. kääriydyttiin lakanatoogaan ja hilluttiin Lillukassa toogabileissä yhdessä kirjallisuuden, historian ja filosofian opiskelijoitten kanssa.

Vapun tärkeitä tykötarpeita:
1) tovereita 2) eväitä 3) vedenpitävä piknik-alusta

Minulta nämä tämänkertaiset Sanen tapahtumat jäivät väliin, koska olin töissä tai treeneissä jokaisen häppeningin aikaan. Sen sijaan sunnuntai 28.4. ja maanantai 29.4. kuluivat vapaammissa merkeissä gradua kirjoitellen ja iltaisin ylioppilasteatterissa ja fennistikaveriporukassa hengaten. Siinä oli ihan riittävästi pre-vappua minulle! Nostan ylioppilaslakkia Lappeenrannassa opiskelevalle veljelleni, joka jaksaa vuosittain osallistua teekkareitten kaksi tai kolme viikkoa kestävään vapunviettoon.

Vapunaatto

Moni opiskelee vielä vapunaattona. Esimerkiksi opetusharjoitteluissa vapunaatto on täysi työpäivä, mutta kaltaiseni graduntekijä voi järjestää aikataulunsa haluamallaan tavalla. Siispä minäkin pyhitin päivän juhlavalmisteluille. Kävin yliopistolla ainoastaan tulostamassa kasan papereita ja hakemassa suuren graduseminaarin abstraktikirjan.

Hauskin vapunaaton perinteeni on soluttautua musiikinopiskelijoitten värikkääseen joukkoon. Musiikin sivuaineopiskelijat (?) järjestävät vuosittain Sivusoitinorkesterin ja Hinurikuoron konsertin, jossa saadaan kuulla todellisia sulosäveliä. Sivusoitinorkesterissa ei oikeastaan soiteta sivusoitinta vaan jotakin itselle täysin vierasta instrumenttia, jota opetellaan kurssin aikana hallitsemaan jossain määrin. Hinurikuoro taas on kuoronjohtoa opiskelevien harjoituskuoro, jolle sovitetaan ja johdetaan kiinnostavia biisejä. Näitten kokoonpanojen kevätkonsertissa saa nauraa mahansa kipeäksi ja ihastella sitä oikeaa soittotaitoa, mikä on mahdollista saavuttaa muutaman kuukauden harjoittelulla. Konsertin jälkeen on yleensä sima- ja munkkitarjoilu ja humppaorkesterin säestämät vapputanssit.

Päivän ja iltapäivän mittaan on mahdollista seurata Amazing Race Jyväskylä -kisaan osallistuneitten joukkueitten tavoitteellista kohellusta. Tänä vuonna joukkueet olivat säälittävän märkiä, koska pilvet puskivat sade- ja raekuuroja, mutta kilpailijat jatkoivat urhoollisesti eteenpäin. Jokin kisarasti oli ilmeisesti Kortepohjassa, koska siellä pyöri paljon joukkueita.

Myös naapurini olivat aloittaneet vapunvieton. Alakerrassa harrastettiin terassihuutoa (joukko poikia kävi erään asunnon terassilla vuorotellen heittelemässä esineitä ja huutamassa suoraa huutoa), oveeni oli kiinnitetty serpentiiniä, ja kun olin tiskaamassa, tuntematon tyttökolmikko soitti ovikelloa ja pyysi lainaksi korkkiruuvia. Vaiheikkaaseen pullonavausepisodiin tarvittiin avuksi vielä naapurin poika – mutta puteli saatiin auki.

Kirkkopuisto jo melkein tyhjillään.

Kello viideltä minä ja puoli muutakin Jyväskylää suunnistimme Kirkkopuistoon. Siellä oli perinteinen JYYn ja JAMKOn vapunaloitus. Puisto muistutti valtavaa cocktail-tilaisuutta, vaikka epävakaa sää olikin saanut osan väestä jäämään kotiin. Osa kavereista oli helppo löytää, koska tietyt porukat asettuvat tiettyyn paikkaan joka vuosi. Seurasimme puheita, hytkyimme afrikkalaisten tanssiesitysten tahdissa ja asetimme ylioppilaslakit päähämme samalla, kun Amazing Racen voittaja lakitti Minna Canthin patsaan. Myös Gaudeamus igiturin laulaminen oli yhtä epämääräistä kuin aina. :)

Ohjelman päätyttyä Kirkkopuisto tyhjenee tavallisesti nopsaan, jos sää ei ole hyvä (eikä se vappuna yleensä ole). Tänäkin vuonna kilistelin (tai oikeastaan kolistelin) muovipikareita tuttujen kanssa iloista vappua toivotellen. Samalla esitetään ja otetaan vastaan kutsuja erilaisiin vappuillanviettoihin. Tapana on, että ensin kukaan ei ole järjestämässä illanistujaisia, mutta viimeistään aatonaattona muutama toveri sortuu ja päätyy järjestämään kekkerit. Tänä(kin) vuonna olin luvannut pitää pikku kemut omassa kodissani, joten muitten juhliin menemisen sijaan oli suunnattava Kortepohjaan. Toisaalta kun järjestää illanvieton itse, siitä saa juuri sellaisen kuin haluaa. Ilta oli oikein hauska, ja seura ja ruoka olivat erinomaisia. Samoin olisi varmasti ollut kaikissa muissakin juhlapaikoissa.

Vapunpäivä

Väkeä Harjulla vapunpäivänä 2012.

Vapunpäivän perinteeni ovat simppelit:

• myöhäinen herätys
• piknik-eväitten valmistaminen
• eksistentiaaliset pohdiskelut ja vapputoimintojen perimmäisen olemuksen selvittäminen (ts. jahkailu lähteäkö Harjulle vai ei, ja jos lähteä, niin kuinka kauan lähtemisessä vielä kestää)
• hitaan lähtemisen lomassa mm. sähköpostin tarkistaminen ja ties monettako vuotta peräkkäin kiinnostavan työtarjouksen saanti juuri vappuna
• Harjulle järjestetyn ohjelman missaaminen (tänä vuonna folkpunkduo Jaakko & Jay)
• jumittuminen ensimmäiseen leiriin useaksi tunniksi; piknik-eväitten nauttiminen ja seurapelien pelaaminen hauskassa fennistiseurueessa
• sen muistaminen, että Harjulla on parituhatta muutakin ihmistä, joitten joukossa on useita tuttuja, ja lähteminen tervehdyskierrokselle
• tulee kylmä, nälkä ja jano, ja joku mainitsee metrilakun – siispä suunta keskustaan vappumarkkinoille
• käppäilyä keskustassa, ja mikäli seurue on kovin nälkäinen, linnoittautuminen johonkin ravitsemusliikkeeseen; muuten epämääräisen haahuilun jälkeen kotiin
• iltajumppa tuplana tai triplana, koska Harjun rinteissä istuskelu ja kiipeily ovat jäykistäneet lihakset.

Kuten edellä esitetystä voi päätellä, tämän fennistin vappuperinteet eivät sisällä rännässä rälläämistä eikä epämääräistä kohellusta. Toki vappuihini kuuluu aina myös yllättäviä tapahtumia, mutta enimmäkseen vapunviettoni on varsin siivoa ja tylsää hienostunutta. En ole koskaan ollut mikään bilettäjätyyppi. Onneksi vappuna voi pitää hauskaa muutenkin kuin tuntemattomassa porukassa sekoilemalla. Minusta on paljon viihdyttävämpää viettää aikaa ystävien kanssa vaikkapa sanapelejä pelaten ja käsinukeilla leikkien! 

Kiinnostaisi kuulla, olenko ainoa "tylsä" vapunviettäjä. Millaisia vappuperinteitä tämän lukijoilla on?

Kimmeltävää euroviisutunnelmaa Kosmosviisuissa

Yksi yliopistomme kieltenlukijoitten parhaista tapahtumista on jokakeväiset YK:n euroviisut. Euroviisuissa ainejärjestöjen kilpailujoukkueet esittävät valmistelemansa musiikki- tai shownumerot Eurovision laulukilpailun hengessä. Voittajan valitsee ainejärjestöjen edustajista koostuva tuomaristo, ja yleisökin saa äänestää suosikkiaan. Tapana on, että esitykset liittyvät johonkin teemaan (kuten rakkaus, viidakko, avaruus) ja osallistujamaihin.

YK tarkoittaa tässä tapauksessa Yhdistyneitä Kieltenlukijoita eli kieltenopiskelijoitten ainejärjestöjen kattojärjestöä. Siihen kuuluvat kaikki suomen (Sane), ruotsin (Svenska Klubben), englannin (Magna Carta), ranskan (Astérix), saksan (Sturm und Drang), venäjän (Sputnik), italian (La Strada), latinan (Taberna Latina) ja suomalaisen viittomakielen (Viito!) pääaineopiskelijat tai ainejärjestöjen jäsenet.

Tiivistä yhteenkuuluvuutta Ilokiven backstagella.

Miksi euroviisut ovat paras tapahtuma?

• Niissä pääsee tekemään oman show'n.
• Niissä näkee toisten tekemiä esityksiä.
• Niissä on viihdyttävää ohjelmaa ja hauskoja ihmisiä.
• Niissä saa kokea yhteenkuuluvuutta oman joukkueen/ainejärjestön/kieltenlukijayhteisön kanssa.
• Ennen kaikkea niitten eteen on nähty paljon vaivaa. Vaivannäkö sykähdyttää aina!

Tämänvuotiset euroviisut järjesti edellisvuoden voittaja, venäjän kielen ainejärjestö Sputnik. Sputnikin voittajaesityksessä oli kuulemma ollut (valitettavasti en ollut todistamassa tapausta) kunnon jytkettä, tanssivia miehiä ja paljasta pintaa – eli kaikki edellytykset euroviisuvoittoon. (Huomautettakoon, että naisvoittoisissa kielten ainejärjestöissä on ehdottoman tärkeää, että se vuosikurssin ainoa poika / ne vuosikurssin ainoat pojat vaikka pakotetaan esiintymään, jos eivät muuten suostu tanssimaan ja laulamaan, jotta sukupuolten tasa-arvo olisi taattu tai paremminkin katsojien suosio olisi varmempi saavuttaa.) Sputnik otti hieman pesäeroa eurooppalaisiin kieliin ja järjesti avaruusteemaiset Kosmosviisut. Oikein hienoa olikin; kisapaikan, ylioppilastalo Ilokiven, katosta riippui ilmapalloista askarreltuja planeettoja ja tekokuita.

Harmillista vain, että tällä kertaa moni ainejärjestö jätti osallistumatta. Liekö kyseessä yleisempikin tendenssi, ettei vapaa-aikaa haluta käyttää ylioppilaskuntatoimintaan, vai eikö kieltenlukijoista löytynyt tarvittavaa kilpailuhenkeä ja itse tekemisen intoa? Joka tapauksessa tänä vuonna nähtiin vain neljä kisajoukkuetta: Sanen, Magna Cartan, Sputnikin ja Svenska Klubbenin euroviisuedustajat. Sanekin, mokoma, oli vähällä jättää osallistumatta. Ainejärjestössämme on perinteisesti annettu ensioitten eli fuksien kilpailla. [Minäkin pääsin fuksivuonnani 2007–2008 kokoamaan joukkueen silloisesta bändistäni Lyhteestä ja tekemään euroviisusiirappisen biisin Värinää, jossa oli modulaatiot ja kaikki. :)] Tällä kertaa fukseista ei ollut syntyä joukkuetta, joten Sanen ent. puheenjohtaja Johanna K. tarttui toimeen ja keräsi joukkueen eri vuosikurssien euroviisuintoilijoista.

Treeniä Lillukassa. Taustalla Macgyver
säätää äänentoistoa ja henkseleitä.

Seitsenhenkinen joukkueemme kehitteli potpurin mieleen juontuneista avaruusaiheisista lauluista. Tekaisin siihen taustanauhan, jotta välttyisimme bändin kokoamiselta ja mahdollisilta live-erheiltä. Harjoittelimme parin viikon aikana muutaman kerran, minkä lisäksi koottiin asuja, maalattiin pahviplaneettoja, äänitettiin uusi taustanauha ja tehtiin muita valmisteluja. Sellaistakin tapahtui, että tähtisolistimme (tai tässä tapauksessa planeettasolistimme) Reetta oli sen verran sairaana, että kenraaliharjoituksissa otettiin remmiin ihan uusi laulaja. Euroviisuiltana 20.3.2013 valloitimme Ilokiven, teimme soundcheckin ja olimme valmiit esiintymään. Esiintymisvuoromme olikin heti ensimmäisenä, mikä on aina vähän harmi (yleisö ei välttämättä ole vielä ehtinyt paikalle eikä virittäytyä tunnelmaan), mutta toisaalta eipähän tarvinnut jännittää kauan.

Esityksemme Tahdon avaruuteen 2013 oli sangen kantaaottava. Siinä Maan asukas muuttaa avaruuteen ja kohtaa siellä rasismia ja syrjintää. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi, kun Venus-hahmo rakastuu Maamuukalaiseen ja kiusaaja-alienitkin ymmärtävät monimuotoisuuden arvon. Aika euroviisuromanttista, vai mitä? :) Katso myös video ja näe minut laulavana planeettana (oranssi oikealla)!

Venäjän joukkueen robotti-ilottelua.

Meidän jälkeemme esiintynyt Venäjän joukkue luotti kielensä eksoottisuuteen. Mies lauloi hokemaa mustista silmistä (mutta laulu ei kuitenkaan ollut iänikuinen Очи чёрные vaan Чёрные глаза), neljä naista tanssi kilisevissä ja kimaltavissa hameissa, ja lopuksi lavalle ilmestyi neljä robottia, jotka tanssittivat naisia. Viihdyttävää!
Väliajalla kuultiin Hilla-nimisen venäjänopiskelijan laulua ja kitaransoittoa. Myös juontaja nimeltä Leo viihdytti kansaa maailmanmiehen ja suuremmankin estradin juontajan elkein.
Ruotsin joukkue pelasi Eurovision laulukilpailun voittajalla Euphorialla. Laulun esittivät kaksi tanssivaa naista, joista toinen teki lopussa hienoja matotemppuja. Aikamoista!
Englanti oli viimeinen kilpailija, ja hyvä niin, koska heidän upeasti tanssivat miekkosensa, voimakkaasti laulavat solistit, eeppinen lelusaksofoninsoittaja ja sähkökitaristi olivat melkoinen ilmestys. Kappale oli työryhmän sanoittama L.O.L. – The Language of Love, muistaakseni korealainen rock-jumputus, joka jäi heti soimaan päähän. Mainio euroviisutuotos!

Maailmoja syleilevä loppusäkeistö
ja yleismaailmallinen lallattelutuokio

Enkun joukkue voitti paitsi yleisöäänestyksen myös tuomariäänet. Sane ei kuitenkaan hävinnyt sille kuin muutamalla pisteellä, joten voimme olla erittäin ylpeitä hopeasijastamme. (Sanotaanko diplomaattisesti, että Sane menestyy euroviisuissa tavallisesti yhtä hyvin kuin Suomi Eurovision kilpailussa.) Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki tämänvuotiset joukkueet lauloivat itse eivätkä tyytyneet pelkkään playbackiin. Myös tanssikoreografiat oli mietitty tarkkaan. Erityisen ilahtunut olen aina myös siitä, että kun tuomariparit käyvät ilmoittamassa joukkueille antamansa pisteet, he esittävät ne suomeksi ja opiskelemallaan kielellä. Suomen tuomarit keksivät tällä kertaa käyttää toisena kielenään suomalaista viittomakieltä, mikä oli tyylikäs ja kiinnostava ratkaisu.

Euroviisuista jää aina hyvä mieli, ja niin nytkin. Paikalle saisi houkutella vielä enemmänkin yleisöä (myös muista kuin kieltenlukijoista), koska on hassua, että tällainen spektaakkeli vetää vain 100–150 katsojaa arki-iltana. Kaikki mukaan tai vähintään katsomaan ensi vuonna! :) Aivan lopuksi haluan kiittää joukkueen jäseniä Johannaa, (Reettaa,) Elinaa, Meriä, Juusoa, Erjaa ja Pauliinaa, Vesaa kuvauksesta, Perttua videokamerasta sekä Siirin kanssa ennakkokatselusta ja ohjausideoista, Petri Huttusta ristipääruuvimeisseleistä sekä laitosmies Markkua tähtipääruuvinvääntimestä ja nopeasta toiminnasta. Koko projekti oli huisin rattoisa!

Luukku 21: Kuin viimeistä päivää

Olin taktisesti matkustanut Mäntsälään siten, että saisin olla kotosalla ainakin yhden arkipäivän ja pääsisin leikkimään hoitolasten kanssa. Mutta voi! Lapsia oli sairaana, ja meille tuli vain yksi lapsukainen. Onneksi hän on sitäkin vekkulimpi. Puuhailimme päivän mittaan kaikkea hauskaa. On kivaa, kun kotona pääsee harjoittelemaan varhaiskasvatusta ja seuraamaan pikku sankareitten kehitystä.

Kotona on muutenkin sangen huvittavaa. Pikkuveljeni K. (joka on venähtänyt minua pitemmäksi) taasen kävi pokkaamassa ensimmäisen yläkoulun joulutodistuksensa, joka tietysti oli törkeän hyvä. Niin on perheessämme vähän ollut tendenssinä. Ovikello soi pitkin päivää, kun äidilleni kiikutettiin kaiken maailman joululahjoja kiitokseksi milloin mistäkin vapaaehtoistyöstä. Ei liene vaikea arvata, mistä olen perinyt intoni osallistua yhdistys- ja järjestötoimintaan. ;0) Arvostan kovasti sitä, että vanhempieni osallistumista yhteisiin töihin arvostetaan.

Oravakin on kähäkkänä kyttäämässä suuria muinaisia.

Iltasella käytiin tietysti jouluostoksilla. Saaren kylän Joulumaahan en ehtinyt, koska se oli ollut torstaina avoinna viimeistä päivää. Muutenkin elettiin kuin viimeistä päivää, koska olihan maailmanloppu tulossa. Aamu  oli valjennut kuitenkin ihan normaalisti, ja päivä ei muutenkaan vaikuttanut tavallisuudesta poikkeavalta. Oli vähän epäselvää, mihin vuorokaudenaikaan sen maailmanlopun oli tarkoitus tapahtua. Illalla katsoimme katastrofielokuvan 2012. Ihmettelin, miksi kaikki näyttelijät näyttivät jotenkin tutuilta, ja sitten tajusin, että olin nähnyt saman elokuvan loppupuoliskon vasta äskettäin. Elokuvan loputtua keskiyöllä maailma oli edelleen kasassa, eikä suurta Cthulhuakaan näkynyt missään. Ihan hyvä.

Kiitämme:
Kyllä tämä tuntemamme maailma on ihan hyvä ja täällä välttää elellä. And Cthulhu carols are always so funny.

Moitimme:
Huomasimme, ettei Gangnam Styleä (ainakaan vielä) löytynyt Youtubesta Cthulhu Styleksi väännettynä.

Luukku 15: "Miks siin oli kameleita?"

(Käsinukke-) kameli paheksuu,
koska se ei päässyt kantamaan lahjasäkkejä.

Lauantaina en tehnyt mitään hyödyllistä.

Menin joululahjaostoksille.

Kävelykadulla oli pikkutyttöjä laulamassa Tiernapoikabiisejä.

Toiset pienet tytöt halusivat myydä minulle langasta tehtyjä punatulkkuja. Toivotin hyvää myyntionnea.

Onnistun siis pakkasessa luimistellessanikin näyttämään siltä, että minulle voi tulla juttelemaan ja esittämään kysymyksiä.

Kävin Toivolan Vanhassa pihassa.

Totesin, että Mäntsälässä Saaren kylällä oleva Joulumaa on kyllä paljon hienompi ja jouluisampi. Kunpa ehtisin sinne vielä (ennen kuin se suljetaan hyvissä ajoin ennen joulua).

Ulkona oli törkeän kylmä ja hyytävän tuulinen ilma.

Tulin kotiin ja huomasin, etten edelleenkään ollut juuri tullut hankkineeksi lahjoja.

Tai no mitä nyt itelleni muutaman paidan ja sen sellaista.

Illalla oli elokuvia ja popcorninkäryä.

Jostain juolahtivat mieleen entisten hoitolasten klassikkokysymykset. Hoitolapset olivat jouluhartaudessa nähneet nukketeatterina esitetyn joulukuvaelman ja lopuksi saaneet kysyä papilta kysymyksiä:

"Miks siin oli kameleita?" [Pappi oli että wooooot?]

Ja jonain toisena vuonna:

"Entäs Pohjantähti?" [Pappi oli taas että wooooot?]

Luukku 12: Joulutunnelma hyökkää takavasemmalta

Keskiviikkona päivän epistola (kreikk. ἐπιστολή, epistolē, 'kirje') kuului siten, että olin menevä muutaman muun opiskelijalähettilään kanssa Jyväskylän lyseolle kertomaan yliopisto-opiskelusta. Ydintehtäviämme siis. Olimme suunnitelleet porukalla hienon spektaakkelin. Valitettavasti yksi lähettiläistä oli sairastunut, joten meitä jäi jäljelle trio.

Lyseon lukio oli helppo löytää, ja opinto-ohjaajat löysivät meidät heti aulasta. Olimme Jarkon kanssa paikalla hyvissä ajoin, ja Aapokin ilmestyi pian. Meidän lisäksemme opiskelustaan kertomassa oli eräs Oxfordin heppu. Ennen esittelyjä pääsimme vähäksi aikaa hengaamaan opettajainhuoneeseen. Tapojeni mukaisesti vakoilin työyhteisöä ja koulun meininkiä, jos vaikka joskus sattuisin siellä työskentelemään. Yllätyksekseni bongasin käytävillä useita tuttuja naamoja, entisiä norssilaisia eli normaalikoulun oppilaita, joita olin opettanut edellisvuotisessa opetusharjoittelussa. Ja löytyipä opettajainhuoneesta muuan tuttu suomen alumni (eli entinen opiskelija), minua pari vuotta aiemmin aloittanut H. J., joka oli lyseolla sijaisena. Äikänopettajan koulutuksella siis oikeasti työllistyy hyvin!

Saimme Aapon kanssa pitää yhteisen esittelyn vajaalle parillekymmenelle fiksulle nuorelle, ja Jarkolla oli toisessa luokassa oma kuulijakuntansa. Aapo opiskelee puheviestintää, ja aihe sopi hyvin suomen kieleen ja äidinkielenopettajaopiskelijuuteen. Oli tosi kivaa esiintyä alansa taitajan kanssa! Näppärästi vuoropuheluksi jäsentynyt esityksemme tuntui kiinnostavan ja huvittavan myös oppilaita, ja lyseolaiset uskalsivat kysellä oppiaineista ja mm. opiskelija-asuntojen saatavuudesta. Jyväskylän opiskelija-asunnoista kiinnostuneitten kannattaa vilkaista tätä ja tätä aiempaa blogikirjoitustani, joissa vedän kotiin eli Kortepohjaan päin. Myös opiskelemaan pääsy hakemisineen ja kokeineen kiinnosti. Vinkkasin kokeilemaan yliopistomme pistelaskuria, joka löytyy täältä.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Aapon saman vierailukäynnin pohjalta laatimaan blogikirjoitukseen "Jouluevankeliumi: seksiä, sekoilua ja ilosanomaa"!

Esityksen jälkeen menimme Aapon kanssa jatkoille Ilokiveen. Ruokalistalla sattui olemaan perinteinen jouluateria eli kaikkia jouluherkkuja ja jälkiruoaksi joulutorttukahvit. Mikä tuuri! Seuraan liittyi myös ystäväni R., ja kun olin esittelemässä häntä Aapolle, paljastui, että he ovatkin jo tuttuja kiinan kielen kurssilta. Olisihan se pitänyt arvata. Yliopistossa tuntuu olevan niin pienet piirit, että melkein kaikki tuntevat toisensa aina jotain kautta. :0)

Jyväskylän kaupunginkirkko.

Miellyttävän myöhäislounaan ja jostain takavasemmalta hyökkäävän joulutunnelman myötä ajauduimme tietysti kirjastolle. Siellä ei kuitenkaan tullut luuhattua kovin kauan, koska jatkoimme R.:n ja ystäväni M.:n kanssa kaupunginkirkkoon Seminaarinmäen kauneimpiin joululauluihin. Tässä ihastuttavassa, perinteikkäässä tapahtumassa lauletaan Jyväskylän seminaarin käyneitten tyyppien joululauluja, joita on paljon. Esimerkiksi Kello löi jo viisi ja No onkos tullut kesä ovat jyväskyläläistä alkuperää. Itävaltalainen Jouluyö, juhlayö on esitetty ensimmäistä kertaa suomeksi juuri Jyväskylän kaupunginkirkossa. Yhteislaulutilaisuudessa kokee olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta, ja vuosisatoja vanhat sävelmät ja sanoitukset saavat joka joulu uusia sävyjä. Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut on ehkä kaunein ja herkin tapahtuma, johon pääsee vuosittain osallistumaan. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Café au poivre turc eli kaikkea jännää syksyyn

Pimeää, synkkää, märkää, kylmää, ikävää. Tällaistahan syksyllä tuppaa olemaan. Aamulla voi tuntua siltä, ettei millään jaksaisi nousta, ja vielä päivälläkin luennolle raahautuminen saattaa olla ylitsepääsemättömän raskasta.

Jotta opiskelija ei taipuisi kaamoksen alla tai vaipuisi masennukseen, on keksittävä kaikenlaista pientä (tai vähän suurempaa) kivaa sulostuttamaan päiviä. Paljastan seuraavaksi omat parhaat syksynselätysvinkkini. Niihin ei kuulu kynttilänvalossa himmailua, villasukkafundamentalismia, teen lipittämistä tai muita (toki varsin toimivia) syystoimintoja, joten kliseitä kaihtavat kirjallisuudenopiskelijatkin (ja sellaisiksi aikovat) voivat huoletta jatkaa lukemista.

1) Etsi uusia ympäristöjä.

Kun ulkona on pimeää, tekee mieli hakeutua valoon. Minulle yliopiston kirjasto on paikka, jossa jo kirkas valaistus ja pirteän keltainen väri saavat minut aktiiviseksi. Vaikka suurimman osan kirjastolla viettämästäni ajasta asun Café Librissä, yritän löytää uusia soppia, joissa työt edistyisivät joutuisasti. Kunpa kirjastolla olisi enemmän sohvia ja lukulamppuja niitten vieressä!

• Varsin näppäräksi on osoittautunut 3. kerroksen ryhmätyötilan varaaminen pariksi tunniksi sopivalla porukalla. Olemme sopineet, että ryhmätyötilassa ei jutella, vaan kaikki keskittyvät tekemään omia töitään. Toki tarvittaessa voi kysyä neuvoa toisilta tai vaikka hypätä selventämään ajatuksiaan fläppitaulun ääreen. Tovereitten kesken vallitseva hiljaisuus luo positiivisen ryhmäpaineen, joka pakottaa istumaan aloillaan pari tuntia ja keskittymään tekemiseen.

2) Tee päivittäin jotain käsin alusta loppuun.

Ihmisluonteeseen kuuluu, että tykkäämme saada asioita valmiiksi. Lisäksi tutkimusten mukaan (kunpa muistaisin mainita lähteen) nautimme käsin tekemisestä. Väitän, että me kaikki olisimme onnellisempia, jos näkisimme mahdollisimman usein työmme konkreettisen tuloksen.

• Olkoon työ sitten tiskaamista, pölyjen pyyhkimistä, luentopapereitten järjestämistä, kaulaliinan neulomista tai hiusten letittämistä, paras vaihe on se, kun homma on valmis.

3) Aseta toiminnallesi pieniä tavoitteita ja pääse niihin.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan. Myös ajatustyössä on tärkeää pilkkoa tekeminen pienemmiksi osioiksi, jotta voisi useammin kokea onnistumisen ja valmiiksi saattamisen elämyksiä.

• Jos esimerkiksi joutuu lukemaan jotakin pitkäveteistä kirjaa, voi päättää lukea joka päivä yhden luvun ja onnitella itseään jokaisen kertaurakan jälkeen. Jo muinaiset roomalaiset osasivat asettaa itselleen sopivia päivittäistavoitteita Rooman rakentamisessa!

4) Koe kulttuurielämys.

Jos talous vain antaa myöten, käy teatterissa (opiskelijat pääsevät kaupunginteatteriin viimetippalipulla vitosella!) tai elokuvissa tai konsertissa tai keikalla, ja jos ei, käy kirjastossa lainaamassa jokin kulttuurituote. Nauti kulttuurielämyksestä yksin, tai mikäli mahdollista, kaverin kanssa.

• Hauskinta on valita sellainen esitys, jota ei muuten ikinä menisi katsomaan, yllättyä/myötähävetä/hekottaa ja jälkikäteen puida kokemusta porukalla. Varoitan, että musikaalien myötäelämisen jälkeen tekee vastustamattomasti mieli tanssia! Onneksi kaupunginteatterin vieressä on Kirkkopuisto, joka on täydellinen tanssimiseen ja riekkumiseen ja teatraalisiin rakkauskohtauksiin.

5) Riko rutiineja kokeilemalla jotain älytöntä.

Rutiinien rikkomista tulee harrastettua aivan liian vähän, mutta kun siihen uskaltautuu, tapahtuu yleensä kaikenlaista hauskaa. Jos esimerkiksi herääminen aamulla ei nappaa, voi jättää nukkumatta kokonaan (mikä ei toki pitemmän päälle ole kovin terveellistä). Jos lähikaupan myyjät on jo niiiiiiin nähty, lähde ostoksille toiselle puolelle kaupunkia (kävinpä varta vasten ostamassa sipulikeittojauhetta Kuokkalan Siwasta, joka on kuulemma Suomen pienin Siwa). Perusta lauluyhtye, joka nauraa biisit läpi melodisesti ja yrittää olla tikahtumatta. Keksi itse!

• Kahvin kittaaminenkin voi käydä tylsäksi, jos sitä juo joka päivä samassa paikassa (arvatkaapa, mikä se voisi olla). Kaneli-kardemummakahvi on jo niin tuttu juttu, että uutta pitää keksiä. Viime viikolla avantgardistien heiniä oli lisätä maitokahviin rusinoita. Ihan kelpo yhdistelmä.
• Tänään vuorossa oli café au poivre turc eli turkinpippurimakeisilla höystetty maitokahvi. Oli muuten hyvää! Valmistus on helppoa: 1. Liuota 3-4 turkinpippurikarkkia kuumaan kahviin ja juo. 2. Älä liuota viimeiseen kahvitilkkaan ylimääräisiä namuja, koska muuten siitä tulee liian vahvaa.

[Kuvien lievästi karmaisevat hyypiöt ovat keppinukkehahmoja, jotka askartelin kesätyössäni päiväkotilapsien viihdykkeeksi. Varsin antoisaa puuhaa oli sekin askartelu!]

Je me pardon que la trompettiste est bien fou

Hyvä lukija.
Jos olet pääsykokelas, tulet jostakin kauempaa ja olet ensimmäistä kertaa Jyväskylässä, olet hetki sitten saattanut ihmetellä kuulemaasi. Tasan klo 20 Harjun Vesilinnasta (eli siitä punertavasta tornista kaupungin keskustan korkeimmalta mäeltä) kuului epämääräistä trumpetointia. Kuulemasi sävelmä oli taatusti tämä:

Kyseessä ei ollut mikään tavaton flash mob tai torniin torven kera kiivennyt kylähullu (niin kuin minä viisi vuotta sitten kaupunkiin päädyttyäni luulin). Jyväskylässä on jo vuodesta 1976 ollut perinteenä soittaa kesällä (ts. toukokuusta syyskuuhun) joka ilta Aulis Raitalan sävellys Laulu synnyinseudulle. Musiikki soi äänitteeltä trumpetisti Torsten Lindforsin tulkintana. Keskisuomalaisen kolumnissa kerrotaan lisää iltasoitosta.

Iltafanfaari muun muassa kuuluttaa opiskelijoille, että on aika lähteä kirjastolta kotiin tai päinvastoin suunnata kaikenlaisiin illanviettoihin. Olen ehtinyt jo kiintyä soittoon, ja sen kuulemisesta tulee aina ylevä olo.

Mutta voi! Viime kesänä iltasoitto ei soinutkaan, koska Harjun äänentoistolaitteissa oli teknisiä ongelmia. Onneksi paikallisen radio Hearin kulttuuriväki järjesti korvaavaa ohjelmaa illaksi tai pariksi:

Kun trumpettibiisi soi, kaupungissamme on kaikki hyvin.

[Otsikko on lainattu maanmainion Markus Kajon jutelmakokoelman Kettusen kolmas eräästä kertomuksesta. "Obsessiotrumpetisti" on hauska juttu hullusta trumpetistista, joka lurittelee omiensa vakavahenkisten kappaleitten väliin, ja presidentti joutuu pahoittelemaan sattunutta: "Pyydän täten anteeksi hullua trumpetistiamme." Suosittelen lämpimästi sekä Kettus-juttujen lukemista että trumpetin soittoa. Lisäksi täsmennän, että epäasialliset hulluusviittaukset koskevat vain pöljää kuvitelmaani tunnollisesta torvensoittajasta, joka olisi raahautunut torniin kajauttamaan kappaleen livenä. Näin siinä käy, kun yrittää muka olla hauska.]