Luukku 4: Kultivoitumista kilkkuun saakka

Tiistaina paistoi aurinko ja oli todella komea sää. Kotonakin oli niin valoisaa, että ilahdutin itseäni olemalla kotona lounaaseen saakka. Ruoanlaiton ja syömisen jälkeen lähdin yliopistolle.

Kirjastolla päädyin sattumalta sosiologian kirjojen osastolle. Hyllystä huomasin oitis varsin kiinnostavan kirjan, joka vaati tulla lainatuksi. Tätä harrastan kirjastoissa muutenkin: menen tutkailemaan outoja hyllyjä, selailen kiinnostavan näköisiä kirjoja ja löydän luettavaksi sellaisia opuksia, joita en muuten tietäisi olevan olemassakaan.

Poikkeuksellinen valoilmiö
kirjaston 3. kerroksesta taltioituna.

Iltapäiväksi olin saanut varattua kirjaston ryhmätyötilan pariksi tunniksi. Ryhmätyötila on minulle kuin työhuone, jossa maltan istua tietokoneen ääressä ja keskittyä kirjoittamiseen. Seurana ja työn tehostajana oli toveri P. Sainkin ahkeroitua useita tekstejä eteenpäin. Suurin saavutus oli se, että muistin vihdoinkin lähettää eteenpäin yhden esseen, jonka viimeisintä versiota olin hajamielisyyksissäni säilyttänyt yliopiston tallennustilassa. Kannattaisi muistaa tallentaa päivitetyt tiedostot heti muistitikulle tai siirtää ne johonkin pilvipalveluun, mistä niihin pääsee aina käsiksi.

Seuraava etappi oli henkilökohtainen lukusalini eli kirjaston kahvila, jossa ei ensisilmäykseltä näyttänyt olevan paikalla ketään tuttuja. No toisella silmäyksellä heitä olikin. Ehdin uppoutua löytämääni rändom-kirjaan noin kolmeksi minuutiksi, kun pöytään purjehti toveri L., johon olen tutustunut kirjastolla vähintään yhtä sattumanvaraisella menetelmällä. Hän on aina hyväntuulinen ja keskustelevainen, joten on ilo jutustella hänen kanssaan. Nyt hän oli tehnyt kiinnostavan havainnon: kun opiskelijat ostavat kahvilassa suklaakakkua, täytyy olla opintotukipäivä. Ja niin olikin, kuun neljäs päivä!

Pian saapui myös ystäväni H., ja L.:n tilalle seurueeseemme tuli riemastuttavista riemastuttavin tuttava S., mainio seuramies ja sivistynyt keskustelija. Neljä tuntia myöhemmin olimme edelleen samalla paikalla kahvilassa. Kahvikuppini oli tyhjentynyt aikoja sitten, mutta kofeiinia piristävämmät keskustelut olivat jumittaneet meidät kirjastolle kilkkuun saakka.

Kilkku on ilkeä-ääninen kilkutus tai äänimerkki, joka soitetaan 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista.

En ole varma, olenko oppinut millään yliopistokurssilla niin paljon kuin Café Librissä käydyissä keskusteluissa. (Kunpa niistäkin saisi opintopisteitä esimerkiksi kirjoittamalla raportteja!) Kahvipöytäpuheissa joutuu poistumaan omalta termimukavuusalueeltaan, kun mukana on muitakin kuin oman tieteenalan väkeä. Samalla pääsee oppimaan muilta uusia asioita ja kyselemään ei-niin-tutuista jutuista. Tällä kertaa opin muun muassa varmuuden diskurssista, analyysihalvauksesta, länsimaisen miehen suorituspaineista, aivolohkojen toiminnasta, yhteisestä mielikuvastamme Mika Myllylästä juoksemassa suolla, pragmaattisesta ja hyve-etiikasta, eksergiasta, Einsteinin unista, ylioppilaskokelaitten aikasuhteista, subliimista, monologisesta dialogista ja siitä, miksi "ulkopuolisia" mielipiteitä esitettäessä eli tuntemattoman äänellä puhuessa täytyy ottaa käyttöön ns. dissausääni (tavallisesta puheäänestä erottuva ilmaisutapa). Näitten keskustelijoitten kanssa huomaan jatkuvasti kokevani subliimin eli ylevän tunnetta. Luulen myös, että nämä keskustelut ovat sitä, mitä jään opiskeluajastani eniten kaipaamaan.

Suosittelen samaa muillekin: opiskelkaa omaa alaanne ahkerasti, mutta altistukaa muittenkin tieteenalojen diskursseille. Päätykää keskustelemaan sattumanvaraisten ihmisten kanssa, koska heiltä saa ammennettua eniten uutta ja odottamatonta, olkoon se sitten kokemusta tai viisautta tai yksittäisiä tietoja. Ja tärkein: tehkää muistiinpanoja. Ystäväni H. ja minä rustaamme ihan oikeasti muistiinpanoja näistäkin kahvipöytäkeskusteluista. Kaikki tämä oppi ei mene hukkaan. :0)

Suhteellisen normaali tiistai

Kulkeepa aika hassusti. Yleensä on (ainakin olevinaan) hirveä kiire, ja kellon viisareita ei saa kiinni, vaikka juoksisi. Arkipäivien kulkua ei edes huomaa, kun ne kuluvat niin nopeasti. Kotitöitä ehtii tehdä vain sunnuntaisin. Käytettävissä olevan ajan määrä on käänteisesti verrannollinen tenttialueen lukemattomien sivujen määrään jne.

No tänään olikin sitten ihan toisenlainen päivä. Ja ajanlasku. Ensinnäkin minun oli suunnattoman vaikea hahmottaa, että on tiistai. Viikko tuntuu jo nyt todella pitkältä. Lisäksi päivämäärä ei millään meinannut mennä jakeluun, vaikka olin muistanut kalauttaa päivämääräpalloani (niin, minulla on sellainen oranssi kalenteripallo, joka näyttää päivämäärän ja kuukauden sellaisilla kivoilla liikkuvilla läpillä, joita saa liikutettua eteenpäin nappia painamalla tai hakkaamalla). Vaikka herätys oli (humanistille) suhteellisen aikainen, heräsin ennen herätyskellon soittoa, ja koska lukuisista torkuttamisyrityksistä huolimatta pysyin hereillä, aamusta tuli kamalan pitkä. Ehdin aamulla monta kertaa tietoisesti ajatella, että kas, olen suihkussa, ja niin, olen edelleen suihkussa. Tai että nam, onpas herkullisen makuisia jyviä tässä leivässä ja kylläpä salaatti maistuu mehevältä ja rapealta. Useimmiten aamut menevät sellaisessa hötäkässä, etten edes ehdi huomata, mitä oikein teen. Virkistävää vaihtelua siis.

Olin koululla kirjastolla jo ennen kymmentä, koska menin e-tenttiin eli tietokonehuoneessa suoritettavaan virtuaalikokeeseen. (Ja kaikkein uskomattominta on se, että olin saanut luettua tenttialueen ja jopa kerrattua EDELLISENÄ päivänä. Ennen tenttiä ei siis enää tarvinnut kaivaa jotain hätäisesti kyhättyjä muistiinpanoja esiin.) Hain avaimen Kirjavitriinistä ja ehdin hyvin kysellä ystävälliseltä kirjavitriinipojalta, miten se e-tenttiminen taas menikään. Kaikista parin kerroksen väliin sattuneista ihailijatapaamisista huolimatta olin tenttitilassa etuajassa, ja jouduin odottamaan viisi minuuttia, että pääsen aloittamaan tentin. Siinä olikin meditaatiota kerrakseen.

P. Jarla on salakuunnellut nauruani.

Tenttiin vastaaminen onnistui jokseenkin siinä ajassa, mitä olin laskeskellut, ja ehdin vielä ennen lounasta penkoa kirjaston tietokannoista mahdollista gradukirjallisuutta. Hakusana intertekstuaalisuus johdatti suomen kielessä tänä vuonna tehdyn mainion Fingerpori-aiheisen gradun äärelle (huom.! gradun saa auki klikkaamalla JYX-sivun name-linkkiä), ja päädyin yhdeltä istumalta lukemaan koko gradun. Viereisillä tietokoneilla työskennelleet heput varmaan ihmettelivät, mitä tämä opiskelijatar tirskuu koko ajan. Ei voi JYKDOKin ja JYXin selaaminen olla niin hauskaa.

Suurin järkytys tuli, kun lopetin kirjallisuuspenkojaiseni ja lähdin syömään Musicalle. Kello ei vielä(kään) ollut paljon yli puolenpäivän! Ruokalassa piti vähän jonottaa, mutta kohta oli taas rattoisaa, kun pöytään sattui ennalta tuntematonta mutta jutteluintoisaa seuraa. Lounaan jälkeen kello ei edelleenkään ollut muuta kuin metallia ja muovia, ja oli kerrankin aikaa linnoittautua kirjastolle penkomaan suomen kielen ja kielitieteen hyllyjä. Löysin vaikka mitä (lisää karjalan kielen materiaalia!), ja ehdin iltapäivän aikana paitsi selata useita myös lukea kokonaan neljä kirjaa. Kahviossa viereisessä pöydässä kokoontui ainejärjestölehtemme InSanen toimittajakokous, joten saatoin puolikkaalla korvalla osallistua siihen samalla kun luin "suomalais-ugrilaisista aikasuhteista", "kolmannen persoonan dilemmoista", "epätarkkuudesta kielen käyttökelpoisuutta lisäävänä tekijänä" ja "poliittisen tyylin taidosta".

Lukusessio päättyi kerrankin mukavasti siihen, että huomasin kellon lähestyvän neljää ja ajatusteni lähestyvän ravintola Sohwissa alkavaa kokousta, eikä siihen, että vahtimestari kilkuttaa kirjaston äänimerkkikelloa ja mulkoilee vihaisesti pilkkuun kilkkuun saakka istuneita. Kokous kesti vain tunnin, minkä jälkeen olin vapaa kuin taivaan lintu. Enpä muista, milloin viimeksi päiväni "pakolliset" osuudet olisivat päättyneet niin aikaisin! Varhaisen kotiinpääsyn kunniaksi päätin vapauttaa itseni to do -listan perkaamisesta ja tehdä työlistan juttuja vain, jos huvittaa. Yllättäen esimerkiksi kotityöt sattuvat huvittamaan tällaisena päivänä, ja tulosta syntyy. Huomiseksi ei tarvitse lukea mitään, ja mikä parasta, ei ole pakko kirjoittaa mitään. Ehkä siksi rustaankin nyt tätä blogitekstiä, joka ei meinaa loppua millään. :0)

Ehkä aikaa tai tunnetta ajan runsaammuudesta lisää se, että ajattelee, mitä on tekemässä. Kyseessä on varmaan jokin joogajuttu tai muuta tietoiseen ajatteluun liittyvää, mutta arvelen myös mutu-periaatteella, että ajan tuntu, hetkeen tarttuminen (yh mitä lällyilyä), keskittyminen ja tekemisestä nauttiminen kietoutuvat toisiinsa. Merkitykselliseen tekemiseen ei kulu aikaa, vaan se antaa sitä.

Päivän opetus: olen niin oikealla opiskelualalla kuin voi ihminen olla. <3

Kirjastolla ja kirjastossa

Tänään panin kevään pakettiin ja päätin aloittaa kesän. Kevään lopetus konkreettistui siten, että raahasin kasan vanhoja tenttikirjoja ja muita opuksia kirjastolle. Jostain syystä kotiin on kertynyt korkeita kirjapinoja, enkä ole pitänyt kiirettä niitten palauttamisella, vaikka yliopiston kirjastossa tuleekin käytyä lähes päivittäin. Onneksi sähköposti muistuttaa, kun lainojen eräpäivä lähestyy.

Tällaista kirjastolla (kahviossa) yleensä on.

Toukokuun viimeisestä päivästä nautiskelu sujui niin mukavasti, että päädyin kirjastolle vasta sen viimeiselle aukiolotunnille, unhappy hourille. Viimeistä, (yleensä paniikkiluku-) tuntia kutsutaan leikillisesti unhappy houriksi siksi, että silloin kirjaston kahvilapalvelut eivät enää ole käytössä, ja ihmiset alkavat lähteä muualle. Toisaalta silloin kirjastolla on hieman rauhallisempaa, ja jos hyvin käy, jostain hyllyjen tai kahvion pöytien välistä löytyy joku kiva toveri, jonka kanssa voi lähteä kotiin tai muualle. :0) Tästä olemme yhtyetovereitteni kanssa pari vuotta sitten tehneet laulunkin (Kirjaston poika)!

Kirjaston unhappy hourin kruunaa se, että vahtimestari soittaa ilkeä-äänisiä hälytyskelloja 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkemista. Dingdingdingdingdingding! Joo joo, kyllä me lähdetään. Tällä kertaa suuntasimme ystävättäreni kanssa kaupungin keskustaan ostoksille, eikä jäätelöäkään päivästä puuttunut.

Onko eroa sillä, onko kirjastossa (inessiivi) vai kirjastolla (adessiivi)? Kyllä on.

Jos opiskelee kirjastossa, istunee reippaasti lukusalissa tai muuten kirjahyllyjen välittömässä läheisyydessä. Jos taas on kirjastolla, voi olla kirjastorakennuksessa melkein missä vain

– vaikkapa kahviossa jutustelemassa muitten kanssa.

Kirjastolla (huom. adess.) tulin esitellyksi eräälle yliopistomme opiskelijalle, joka on vaihtamassa pääainettaan ja oli valmistautumassa suomen pääsykokeeseen ja äidinkielenopettajankoulutuksen soveltuvuuskokeeseen. Osasin antaa muutamia vinkkejä pääsykoetta varten. Koetta varten luettavaa kirjaa ei tarvitse opetella ulkoa, vaan ennen koetta kannattaa ennemmin keskittyä pohtimaan kirjoitettua ja puhuttua kieltä. Tekstiesimerkkien avulla voi miettiä, mikä on tyypillistä suomelle ja millaisia sanojen ja virkkeiden muodot ja rakenteet ovat. Koe on ilahduttavan soveltava, ja se testaa kielitietoa ja -taitoa.

Pääsykokeesta voi kysellä lisää sähköpostitse ja vaikka kommentoimalla tätä kirjoitusta. Kerron oikein mieluusti! Nyt vain paljon tsemppiä kokeeseen valmistautumiseen ja arjen kielitajun kehittämiseen. Jos olet tulossa ensi viikolla suomen pääsykokeisiin, tavannemme, koska aion olla paikalla kannustamassa teitä kaikkia. Siispä näkemiin!