Millaista on olla sekä yliopiston opettajana että opiskelijana?

Jo muutenkin monipuoliseen roolivalikoimaani tuli elokuussa yksi lisää: nyt olen myös yliopistomme tuntiopettaja. Opetan kielikeskuksessa kirjoitusviestintää ja opettajankoulutuslaitoksessa (OKL) äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogiikkaa. Jälkimmäinen opetusala tarkoittaa siis sitä, että opetan opettajaopiskelijoita opettamaan kyseisiä aineita.

Rooli se on tämäkin: esiinnyn silloin tällöin narrina.
Takana naureskelee S. saunahatussa.
Kuva: Maiju Partanen

Mikä tästä roolivalikoimasta tekee mielenkiintoisen, on se, että jatkan edelleen myös opiskelijan roolissa. Olen ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi koko lukuvuodeksi. Graduni jäi keväällä/kesällä kesken, ja erinäisten työkiireitten takia en ole vielä saanut sitä loppuun. Voisi sanoa, että olen gradun analyysilukua vaille valmis maisteri. ;) Ja kun gradun loppuun saattaminen joka tapauksessa vie aikaa, olen ilmoittautunut lukuisille kursseille. Aion ottaa tästä viimeisestä opiskeluvuodesta kaiken hyödyn irti!

Seuraavaksi vastaan muutamiin alkusyksystä usein kysyttyihin kysymyksiin.

1. Miten sait nämä työt yliopistosta?
2. Millaista yliopiston opetustyö on ollut? Mitä olet pitänyt työstäsi?
3. Kuinka yleistä on päästä töihin yliopistoon?
4. Mitä olet oppinut opiskelemisesta nyt kun olet itse opettajana?
5. Mitä opettajien salaisuuksia voisit paljastaa yleisesti tiedoksi?

Miten sait nämä työt yliopistosta?

Olemalla aktiivinen opinnoissani, jäämällä sopivien ihmisten mieleen ja lukemalla sähköpostia vappuna. Koko homma alkoi siitä, että tein opetusharjoitteluvuoteni aikana monenlaista yhteistyötä OKL:n väen kanssa. Olin maininnutkin heille, että voisin kernaasti työskennellä OKL:ssä, jos jotain sopivaa hommaa joskus sattuu eteen. Kun yksi entisistä ohjaajistani sitten sattui tarvitsemaan osa-aikaista sijaista hoitamaan opetustaan täksi lukuvuodeksi, hän kysyi kiinnostusta sopiviksi katsomiltaan henkilöiltä. Tiedustelu tuli sähköpostiin vappuna, ja satuin olemaan ensimmäinen, joka ilmoitti olevansa kiinnostunut pestistä. Jes!

Yliopistotöillä on kuulemma taipumus lisääntyä kuin itsestään. Kun lupauduin hoitamaan tarjotut OKL:n kurssit, ei mennyt kauan, kun minua oli suositeltu myös kielikeskukseen. Sieltä sain vielä enemmän opetustunteja kuin OKL:stä. Tosin yhteensä nämä eivät vastaa ihan puolipäivätyötä. Olen siis edelleen kiinnostunut lisätöistä, vink vink! :)

Millaista yliopiston opetustyö on ollut? Mitä olet pitänyt työstäsi?

No tietenkin aivan huippua! On tuntunut todella palkitsevalta saada opettaa omassa opiskelupaikassa. Molemmilta laitoksilta olen saanut oivaa opastusta hommiin ja mm. valmiita kurssimateriaaleja. Ei siis ole tarvinnut keksiä pyörää uudestaan. Ennakkoon olin hieman huolissani, meneekö kaikki aikani kurssien suunnitteluun, mutta onneksi työtovereilta saadut vinkit ja tiukat aikataulut auttavat. Elokuussa piti hypätä aika vinhasti kiitävään kelkkaan, kun 1.8. sain varmistuksen siitä, että vetäisin 24 oppituntia kestävän kurssin, ja kurssi piti saada päätökseen kuukauden aikana. Aloitus oli siis sangen intensiivinen. Mutta kun oli koko ajan pientä suurempi hoppu, ei kulunut aikaa turhaan ihmettelyyn ja nysväämiseen.

Koska työskentelen kahdella eri laitoksella, työni on todella monipuolista. Molemmilla laitoksilla on omat opiskelijansa, työyhteisönsä, työympäristönsä, tavanomaiset opetuspaikkansa, käytänteensä, opetussuunnitelmansa jne. Sisäistettävää on siis paljon, mutta kaikki on tavattoman mielenkiintoista. Oman hauskan lisämausteensa työhön on tuonut se, että vähän joka kurssillani on entuudestaan tuttuja opiskelijoita, jopa hyviä kavereitani. Ainakin tähän mennessä yliopisto-opetus on tuntunut minulle kaikin puolin sopivalta työltä.

Kuinka yleistä on päästä töihin yliopistoon?

Vaikuttaisi siltä, että aika yleistä. Koska minulla kyseessä ovat tuntiopettajan eli eräänlaisen ekstraajan työt ja yksittäiset kurssit, kumpaankaan tehtävään ei ollut erillistä hakua. Tällaisiin pikkutöihin otetaan tekijöitä mistä löydetään, yleensä kaiketi lähistöltä eli esimerkiksi ansioituneista opiskelijoista tai jo muuten joissain yliopistotöissä olevista.

Tällä hetkellä todella moni kaverini on töissä yliopistossa. Osa on jo valmistunut, osa valmistumassa, ja osalla opinnot ovat vasta aivan alkuvaiheessa. Kavereita on kaikenlaisissa opetustehtävissä (joista moni tavallani tuntiopettajana), tutkimusavustajina, tutkijoina ja ties minkälaisissa projekteissa. Osa on hakeutunut tehtäviinsä itse (esim. jatko-opintojen kautta) ja osaa on pyydetty, kuten minuakin. Ainakin omasta tuttavapiiristäni harva on hakenut työhönsä jonkin virallisen hakumenettelyn kautta. Kannattaa siis pitää silmät ja korvat jatkuvasti auki ja ilmaista kiinnostuksensa, jos jokin homma vaikuttaisi sopivalta!

Mitä olet oppinut opiskelemisesta nyt kun olet itse opettajana?

Ensinnäkin olen oppinut jämptiyttä ja kaivanut käyttööni vielä lisää tehokkuutta asioitten hoitamiseen. Jos on ilmennyt jotain ongelmia/epäselvää/kysyttävää, olen opetellut kysymään heti enkä pyörittelemään asiaa ensin itsekseni. Opiskelijanakin kannattaa kysyä aina HETI, kun jotain outoa tulee vastaan. Kysymys hyödyttää vähintään opettajaa, todennäköisesti kaikkia kurssilaisia, kun opettaja pääsee esim. tarkentamaan antamiaan ohjeita. Opettajana on tärkeää suhtautua vakavasti opiskelijoitten kysymyksiin ja ongelmiin. Mielestäni olen opettajanakin palvelutehtävissä, ja asennoitumiseni on sen mukainen!

Toiseksi olen huomannut, kuinka rasittavaa on jättää tehtäviä/vastauksia/tms. roikkumaan. Opettajana on ihan tosi rasittavaa muistuttaa monta kertaa samasta asiasta. Jos et esimerkiksi voi palauttaa tehtävääsi ajoissa, sovi siitä opettajan kanssa etukäteen äläkä pakota häntä lähettämään verikoiria perääsi. No näin ei onneksi ole tarvinnut (vielä) tehdä, mutta tajunnette asian idun. :D Olen itsekin (ollut) sellainen opiskelija, jolta on jäänyt esseitä vuosiksi roikkumaan ja joka ei ole aina muistanut ilmoittaa edistymisestään niissä. Olisi kuitenkin ehdottoman tarpeellista antaa opettajalle jotain osviittaa siitä, milloin opintosuorituksia pamahtaa tarkistettavaksi. Pahimmillaan jokin puun takaa ilmestynyt pienikin juttu sotkee opettajan muut suunnitelmat. Opettaja on todennäköisesti tarkkaan miettinyt deadlinet, jotka ovat niin opiskelijoitten kuin opettajan parhaaksi. Siksi työt kannattaa hoitaa ajoissa.

Huom.! Opiskelijoilla on opintojensa lisäksi myös muuta elämää ja kiireitä, mutta niin on opettajillakin! Olkaamme kärsivällisiä puolin ja toisin – toki kohtuuden rajoissa.

Mitä opettajien salaisuuksia voisit paljastaa yleisesti tiedoksi?

Hiljaista tietoa kyllä riittää. :) Esimerkiksi opiskelijoitten tervehtimiseen sain hyvän vinkin: kannattaa antaa opiskelijan tervehtiä ensin. Opiskelija voi joskus olla sellaisessa tilanteessa, seurassa tms., jolloin ei toivoisi opettajalta edes moikkausta saati minkäänlaista tunnistamisen elettä. Jos siis olet kurssillani, tulet illalla vastaan katuvilinässä enkä tervehdi sinua ensin, se ei tarkoita, etten tunnistaisi sinua vaan että annan sinulle mahdollisuuden tervehtiä haluamallasi tavalla. Minä kyllä muistan naamasi nähdessäni myös toiset nimesi, kirjoitustyylisi ja istumapaikkasi luokkahuoneessa. ;)

Toinen salaisuus voisi olla se, että olipa opetustila sitten pienehkö luokkahuone tai jättimäinen luentosali, on aika helppoa nähdä ja kuulla kaikki, mitä opiskelijat tekevät. Ilmeillä ja eleillä on siis väliä. Jos opiskelija näyttää kysymysmerkiltä, kerron aika äkkiä lisätietoa selittämästäni asiasta. Tai jos joku vilkuilee hermostuneesti kelloa paikallaan hytkyen, voisi olla syytä antaa lupa yleiseen vessataukoon. Siispä ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että takarivissä irvistely tai supattelu jäisi opettajalta huomaamatta, jos sellaista tapahtuisi. En tarkoita, että kaikkien pitäisi istua kiltisti hymy kasvoillaan ja hiljaa koko luennon ajan, vaan koetan kumota sen harhaluulon, ettei ope muka havaitsisi ympäristöään luennoidessaan. (Okei, jotkut kyllä katoavat jonnekin tietokoneen näyttöruudun taakse ja uppoutuvat omiin höpinöihinsä.)

Tällainen opettaja EN ole.
Saadun palautteen perusteella olen rento ope,
ja jos tunneillani ei puhuta, heitän pehmokanalla.
Kuva: Ilkka Jääskeläinen

Ennen kaikkea haluan korostaa sitä, että yliopisto on asiantuntijoitten ja opiskelijoitten muodostama yhteisö, universitas magistrorum et scholarium. Olemme täällä siis kaikki tekemässä hommasta mielekästä meille kaikille. Kaikki opettavat kaikkia ja oppivat toisiltaan. Yliopisto-opetuksen ei siis tule olla yhdensuuntaista tiedon kaatamista toisten niskaan vaan yhteisöllistä tiedon rakentamista. Kurssien pitäjät toivovat usein, että opiskelijat osallistuisivat entistä enemmän. Joillakin kursseilla siihen annetaan enemmän mahdollisuuksia, toisilla vähemmän. Opiskelijat, olkaa siis itse aktiivisia ja vaatikaa tilaa!

Ja nyt: kysykää toki lisää! Teillä on erinomainen mahdollisuus udella lisätietoja henkilöltä, joka on sekä opettaja että opiskelija. :)

Kesätyömuistoja, osa 3: teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Teatteritöissä

Ylioppilaskirjoituksia edeltäneenä kesänä 2006 en hakeutunut palkkatöihin, koska halusin keskittyä luku-urakkaan. Se oli ihan viisas valinta, koska päädyin kesäksi taiteellisiin ja töihin. Työstin ystäväni T.:n kanssa teatterillemme syksyn koko illan näytelmän dramatisoinnin ja musiikit. Tulin samalla tehneeksi myös tuottajan töitä. Mainio ja sangen opettavainen kokemus!

Sepän emäntä odottelee museovieraita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä 2007 olin myyntityöni lisäksi järjestämässä paikallishistoriaan perustuvia, dramatisoituja kiertokävelyjä mäntsäläläisellä Sepänmäen käsityömuseoalueella. Toimiva yhteistyö teatteriystäväni T.:n kanssa jatkui siten, että hän kirjoitti näytelmän ja minä tuotin, markkinoin ja hoidin yhteydenpidon toimijoitten kesken. Esitimme samaa näytelmää viikonloppuisin myös kesällä 2008, jolloin olin jo opiskellut yhden vuoden ja työskentelin toimittajana Helsingissä.

Tunnen museon rakennusten jokaisen kolkan oikein hyvin, ja kesäkuumuudessa muistelen usein kaihoten näitten vanhojen tupien viileyttä. Oli kiehtovaa perehtyä taloissa asuneitten ihmisten elämään ja paikallishistoriaan ja opetella kertomaan yksityiskohtaista tietoa tarinallisesti. Ilmeni, että lukioni rehtorin perhe on asunut kuvan esittämässä tuvassa! Saksalaisille vieraille solkkasin siansaksaa, ja useammin sai käyttää englantia.

Jälleen mansikanmyyjänä

Tuoreena ylioppilaana ja pääsykoetuloksia jännittäen työskentelin taas torimyyjänä. Tällä kertaa olin eri yrittäjän hommissa erään marketin sisätiloissa (mitkä fasiliteetit!) ja kauppaamassa vain mansikoita ja herneitä. Oli vähemmän hintoja muistettavana, ja tuotteita säilytettiin marketin kylmävarastossa, joten tyhjentyneeseen myyntipöytään sai heti täydennystä. Työ ei ollut ihan yksinäistä, vaikka olinkin myyjänä yksin, sillä useita kertoja päivässä seurana kävi tuotteita myyntipisteeltä toiselle kuljettanut miekkonen. Hän puhui äidinkielenään venäjää ja oli riemuissaan, kun saattoi jutella jonkun kanssa.

Kuukauden aikana myin melkein 5 000 kiloa mansikoita. Työsuhde-etuna herkistyin mansikoille niin, etten muutamaan vuoteen voinut edes kulkea mansikoitten ohi aivastelematta. Eikä niitä kyllä olisi tehnyt mieli syödäkään. Ikävämpinä päivänä myyntipöydän takana tsemppasin itseäni laskemalla, mitä kaikkea voin ansaitsemillani tuloilla hankkia omaan opiskelijakämppään: lautanen, lautanen, lautanen, lautanen, leivänpaahdin, lautanen, lautanen, kahvinkeitin... Se ihme kyllä motivoi! :D

Kesätöistä opittua

Opin vastuullista rahan käsittelyä ja laskemaan nopeasti haastaviakin laskelmia. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot kehittyivät paitsi työtovereitten myös asiakkaitten kanssa toimiessa. Karjalaisesta perimästäni puskeva myynti- ja bisneshenkisyys puhkesi kukkaansa. Olen tosi hyvä tinkimään ja laatimaan räätälöityjä erikoistarjouksia! Saan asiakkaani haluamaan aina vähän lisää esimerkiksi vinkkaamalla ruoanlaitto-ohjeita.

Elintarvikkeitten oikeanlainen käsittely onnistuu, samoin erilaisten myyntikojujen, -pöytien ja -rakennelmien kasaaminen. Stressinhallinta-, ongelmanratkaisu- ja kaikenlaiset macgyverointitaidot kohenivat. Ennen kaikkea opin olemaan kaikenlaisissa tilanteissa iloisen oloinen, reipas ja helposti lähestyttävä asiakaspalvelija. Opin myös kestämään pienoisen pettymyksen, kun en vielä ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä saanut tavoittelemaani työtä. Siihen piti kasvaa vielä yhden vuoden ajan. Kerron lisää seuraavassa osassa. :)

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Torimyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 2: torimyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Torimyyjänä

Ensimmäisen oikean työkesäni vietin 17-vuotiaana lukion ensimmäisen vuoden jälkeen. Loppukeväästä ja alkukesästä 2005 olin ollut näyttelijänä ja basistina uuden teatterimme ensimmäisessä näytelmässä, Elviksestä kertovassa musikaalissa. Koska se ei kuitenkaan ollut palkallista työtä, halusin päästä kesätöihin. Myös vanhempani kannustivat työntekoon tai oikeastaan pitivät itsestään selvänä, ettei tuossa iässä enää luuhata koko kesää toimettomana.

Kovaa menoa Elviksen taustabändin basistina.

Myin marjoja, vihanneksia ja kukkia mäntsäläläisellä torilla. Työpaikka löytyi paikallislehden ilmoituksen perusteella. Taisin ensin soittaa yrittäjälle, joka pyysi kirjoittamaan hakemuksen. Kävin henkilökohtaisesti viemässä sen myyntikojuun, jossa sain lyhyen työhaastattelun. Myöhemmin minulle soitettiin, että parin kuukauden pesti olisi minun. Eli jälleen kerran kannatti näyttää naamansa ja antaa äänensä kuulua pelkän paperin postittamisen sijasta.

Töitä oli kuutena päivänä viikossa. Vuorottelin erään toisen ikätoverin kanssa: toinen teki aamuvuoron, toinen iltavuoron. Aamuvuorolaisena heräsin klo 4, pyöräilin keskustaan ja pystytin teltan klo 6:een mennessä. Niin aikaisin keskustassa liikkui lisäkseni vain kadunlakaisija, josta tuli hyvänpäiväntuttu. Kuudelta saapui eri myyntipisteissä kiertänyt kuljetusauto, josta tuotteet purettiin kovalla kiireellä. Samassa hötäkässä ne aseteltiin houkuttelevasti tarjolle kojuun, painettiin mieleen tuotetiedot ja tekstattiin hintalaput. Iltavuoroon tultiin muistaakseni yhden maissa, ja työtä kesti niin pitkään kuin myytävää riitti tai kuunes kuljetusauto tuli noutamaan yli jääneet tuotteet. Näistä opin säntillisyyttä ja säännöllisyyttä. Vaikka olisi väsyttänyt, piti olla ajoissa ja skarppina. Ei voinut myöskään tuijottaa kelloa, vaan piti jaksaa niin kauan kuin tekemistä riitti.

Tuotenimikkeistä johtui ensikosketukseni Kielitoimistoon. Koetin (vapaa-ajallani) selvittää, kuinka "hani"-mansikan nimi kirjoitetaan oikein. Tämä nykyinenkin suosikkilajikkeeni on siis Honeoye.

Yleisimmät mansikkalajikkeet kannattaa muutenkin opetella huviksi ja hyödyksi.

Useimmiten taisin olla myymässä yksin, mutta kiireisempinä päivinä apunani oli yrittäjän iäkäs ja persoonallinen täti. Samainen täti oli hoitanut työhaastatteluni: hän katsoi minua tiukasti silmiin ja kysyi, olenko rehellinen. Onnistuin kaiketi olemaan riittävän vakuuttava myönteisessä vastauksessani, kun sain työn. Nuorena sitä vielä ajatteli, että rehellisyys on ihmisen luonnollinen olotila. Ajan mittaan ja työkokemuksen myötä olen huomannut, kuinka moni yrittää viilata linssiin ja hyötyä toisen hyväuskoisuudesta. Uskon, että opettajana on erittäin tärkeää osata tunnistaa totuus valheesta. Myös itselleen tulee olla rehellinen.

Torimyyjänä sain kehitettyä jo muutenkin hyvää päässälaskutaitoani erinomaiseksi. Myös supliikkini, ts. puheviestintätaidot ja sosiaalinen pelisilmä kohenivat tehokkaalla harjoituksella. Jos asiakkaan kanssa onnistui kommunikoimaan taitavasti ja tarjoamaan sopivassa suhteessa jotain ylimääräistä, hän saattoi innostua ostamaan korillisen vihanneksia, vaikka oli tullut hankkimaan vain rasiallisen mansikoita. Toisaalta joskus jo tervehdys ja puhuttelu saivat sukset menemään niin ristiin asiakkaan kanssa, ettei kaupoista tullut mitään. Vakioasiakkaiden kommunikointitavat tulivat tutuiksi, ja heidän kanssaan oli aina hauska jatkaa juttua siitä mihin se oli edellisellä kerralla jäänyt.

Pidin kohteliaan käyttäytymisen lisäksi kunnia-asianani tuottaa iloa kuntalaisille muun muassa hymyilemällä kaikille ja pukeutumalla värikkäästi (käytin koko kesän ajan punaisia housuja, kirkasvärisiä paitoja ja valko-oranssia hattua). Siinä ilmeisesti onnistuinkin, koska kylällä kulkiessani moni asiakas muistaa minut edelleen. Eräs suosikkipapparaiseni jopa lähetti käytöstäni ihannoivan viestin paikallislehden tekstiviestipalstalle, mistä jaksan edelleen olla ilahtunut. Parasta työssä oli juuri ihmisten tapaaminen. Kuitenkaan kaikki asiakkaat eivät olleet niitä miellyttävimpiä, joten oli opittava säilyttämään malttinsa, selvittämään ongelmatilanteet asiallisesti ja tarvittaessa kestämään karvaatkin pettymykset.

Työn lomassa ei ollut varsinaisia ruoka- tai muitakaan taukoja. Vessaan pääsi läheiseen kahvilaan, jos joku tuttu katsoi kojua sen aikaa tai jos rohkenin jättää kojun hetkeksi ilman vahtijaa. Tulin joskus pyytäneeksi kahvilassa työskennellyttä mukavaa ja söpöä poikaa tarkkailemaan kojua. Pojan nimi oli muistaakseni Phuong, ja hänestäkin tuli kesän aikana tuttu. Hän tarjoili minulle maailman parasta jääteetä ja hunajalla maustettua maitokahvia, jotta jaksaisin koko pitkän päivän. Häneltä opin erinomaisten piirakoitten salaisuuksia ja aurinkoista asiakaspalveluasennetta. Kiinnostuin myös oman kahvilan tai ravintolan pyörittämisestä. Sitä olen saanut kokeilla Ravintolapäivänä – ja todeta, että en pärjäisi alalla kuin satunnaisina päivinä.

Ei vielä tallottuja lobelioita Wikimedia Commonsista.

Torilla työskentely ei tietenkään ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka joskus tuli ihan konkreettisesti tallottua myytävänä olleita lobelioita. Nuorena sitä vielä jaksoi herätä epäinhimillisten lyhyitten yöunien jälkeen ja viettää kaiket päivät ulkona, mutta vapaalla kyllä väsytti. Teltan ja myyntipöytien kasaaminen yksin oli hankalaa, ja metalliputkien raahaaminen ja nostelu tuntuivat kamalan raskailta, ennen kuin lihakset ja koordinaatiokyky vahvistuivat. Nyt saisin kiinnitettyä teltan harjan ylimmäisen, neljä metriä pitkän metallitangon paikalleen vaikka silmät ummessa. Kuumina päivinä piti raahata hirveät määrät vettä kukkien kasteluun. Ainakin kerran onnistuin kastelemaan kukkien lisäksi puolet kojusta ja pilaamaan pahviset hernelaatikot, jotka olivat myyntipöytien alla suojassa auringolta. Tuotteiden laatua vahdittiin tarkkaan, mikä oli hyvä, mutta paahteisina tai sateisina päivinä stressaannuin kauheasti myyntipöydän antimien säilymisestä, kun sääolosuhteille ei mahtanut mitään. Pahimpia olivat ukkoskuurot, kun koko teltta meinasi lähteä myräkän mukana lentoon.

Työn merkittävimpiä opetuksia oli, ettei saa "kasata pommeja" eli jättää tavaroita sellaisille paikoille, jossa ne ovat tiellä. Kaltaiselleni järjestyksen ystävälle täsmällisen järjestyksen pitäminen ei ollut vaikeaa, kun muutamaan kertaan olin ensin kompastunut ylimääräisiin mitta-astioihin tai kaatanut jonkin pahvilaatikkokasan. Opin, että hommat pitää hoitaa kerralla kunnolla, koska niitä ei ehdi korjailla enää myöhemmin. Saman asian opettelua on ollut koko tähänastinen opiskeluaikakin ja taatusti myös tuleva työelämä.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 1: isosena, muusikkona ja managerina

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Isosena

Ensimmäisiä kesäaikaan ajoittuneita töitäni olivat isosen tehtävät seurakunnan rippileirillä sekä muusikon hommat.

Isosen hommat ovat varmaan monelle tutumpia. Isostelin heti oman konfirmaationi jälkeisenä kesänä leirikeskuksessa, josta loppui kaivovesi pitkään jatkuneen kuivuuden takia. Palokunta toimitti leirikeskukseen varavettä, jota täytyi käyttää todella säästeliäästi. Vessassa ja suihkussa käyntejä rajoitettiin, ja pesu- ja huuhteluvedet täytyi tietysti kantaa itse. Vaivaa säästääkseen jotkut leiriläisistä ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi peseytymään pelkästään mutalammikossa. Leirin kohokohta oli oman vesikanisterin saaminen kotiväeltä vierailupäivänä. :D

Lievästi epämukavan ja voimakkaasti teinihieltä haiskahtavan kokemuksen seurauksena leiriläiset kuitenkin kehittyivät yhtä köyttä vetäväksi porukaksi. "Ääriolosuhteissa" oleskeltaessa oli tärkeää onnistua luomaan positiivista yhteishenkeä ja kyllä tästä selvitään -mentaliteettia. Voisiko mistään saada tehokkaampaa oppia esimerkiksi yläkoululuokan opettajana toimimiseen?

Muusikkona ja managerina

Teini-ikäinen basistiminä järjesti The Ilmiö -bändimme kesäkatukonsertteja. Virittelimme soittovehkeet Mäntsälän Keskuskadulle milloin minkäkin sponsoroivan yrityksen lähistölle ja soitimme reippaita vanhoja pop- ja rockklassikoitamme kuntalaisten iloksi. Myös joitakin seurakunnan soittokeikkoja ja muita esiintymisiä taisi olla kesäisin.

Mitä he ovat nyt? Vasemmalta oikealle:
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, lastentarhanopettaja,
musiikinopettaja, matemaattisen aineitten opettaja.
Kuvasta puuttuvat musiikkipedagogi AMK, ääniteknikko
ja harmonikansoiton opettaja.

Harjoittelin managerointia ja ylipäätään kaikenlaista organisointia ottamalla yhteyttä esimerkiksi pankkien johtajiin, tarjoamalla yhteistyötä ja tiedottamalla järjestelyistä kaikille osapuolille. Mitäpä muuta se olisi kuin viestintätaitojen kehittämistä ja harrastuneisuutta. Tällainenkin aktiivisuus noteerattiin äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelussa. Kannattaa siis rohkeasti tuoda osaamistaan ja kehittäviä harrastuksiaan esiin!

Yläasteen ja lukion taitteessa ajattelin suuntautuvani tiedotus- ja viestintäalalle. Oli selvää, että tekisin jotain suomen kieleen liittyvää. Opettaminen, ohjaaminen ja kasvattaminen ylipäätään olivat kiinnostaneet jo pitkään, mutta en vielä ollut keksinyt, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana voisin yhdistää nämä kaikki kiinnostuksen kohteeni.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Torimyyjänä
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Ei enää PowerPointeja!

Tällä viikolla päättyi useampikin jakso opiskeluelämässäni.

1. Olen istunut koulun penkillä yhtäjaksoisesti 6 + 3 + 3 + 6 = 18 vuotta, ja nyt se on ohi. Tästä lähtien voinkin sitten seistä luokan edessä, kun taas päädyn kouluun. Sitä paitsi istuminen on vaarallista.
2. Graduseminaari on päättynyt, ja suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen toinen suuri graduseminaari tuli suoritettua yhtä kivuttomasti kuin ennen joulua. Tästä eteenpäin kukin pakertaa graduaan yksikseen.
3. Lakkasin juomasta kahvia. :D

Edellisten lisäksi päätin, että pyrin välttämään PowerPoint-esityksiä. Ymmärrätte ehkä yliannostukseni, koska suuressa graduseminaarissa piti kahden päivän aikana katsoa liki 40 PowerPoint-esitystä. Voi tuska! Voi sitä tekstin lineaarisuuden määrää! Voi vaikeasti luettavia fontteja ja taustakuvioista erottumattomia tekstirypäitä! Voi niitä keskenään lähes identtisiä dioja! Esitysgrafiikkaa olisi mahdollista tehdä monella muullakin tavalla, mutta silti useimmat käyttävät tätä mokomaa ohjelmaa kurssitöihinsä ja luentoihinsa. [Toisaalta turhaan tässä moitin ohjelmaa, kun sitäkin voi käyttää niin monella tavalla.]

Kenties suurin antipatiani kohdistuu siihen, että PowerPointilla tulee PowerPointin näköistä jälkeä – eli ei välttämättä kovin persoonallista. Siksi halusin olla erilainen nuori ja näyttää suuressa graduseminaarissa jotain muista esityksistä poikkeavaa. Lisäksi oli otettava huomioon, että esiintymisvuoroni oli toisen päivän loppupuolella, ja ennen minua oli nähty jo yli 30 PowerPointia. Siispä päätin turvautua ilmaisohjelma Preziin ja ilahduttaa yleisöä suloisella robotilla, joka raksuttaa tutkimustuloksia.

En ole koskaan aiemmin laatinut esitysgrafiikkaa Prezillä, mutta selainpohjainen ohjelma oli niin helppokäyttöinen, että sain työni valmiiksi nopeammin kuin PowerPointilla. Varmasti Prezillä olisi mahdollista tehdä tyylikkäämpääkin jälkeä, mutta mielestäni onnistuin ihan kelvosti näin vasta-alkajaksi.

Esitystä tehdessäni huomasin, että toisenlaista ohjelmaa käyttäessään alkaa ajatellakin eri tavalla. Kun oli mahdollista kuvata tutkimukseeni liittyviä asioita epälineaarisesti, tuntui, että oivalsin käsitteistäni paljon uutta. Muutama tutkimukseeni liittyvä ongelmakin ratkesi, kun tulin vihdoin visuaalistaneeksi niitä. Pelkän lineaarisen tekstin kirjoittaminen ei selvästikään riitä siihen, että saisin kiinni ajatuksistani.

Upotan tähän esitykseni sellaisena kuin näytin sen suuressa graduseminaarissa. Asiasta ei välttämättä täysin pääse perille, koska mukana ei ole suullisia selityksiäni. Tästä saanee kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tutkin ja miten tutkimustaan voi esitellä. Ja kyllä, esitys on aivan asiallinen ja akateeminen. ;) Sain siitä kehuja sekä opiskelijoilta että henkilökunnalta, joten uskaltanen jatkossakin laatia tällaisia multimodaalisia näytäntöjä. Ja aina on hauskaa olla edelläkävijä edes pienessä asiassa. Jos kaikki muutkin ryhtyisivät käyttämään Preziä, robotteja ja kieppuvia siirtymiä, ne saattaisivat menettää viehätyksensä. Tärkeintä on, että esitysgrafiikka tukee esitystä eikä suinkaan tee sitä vaikeammin seurattavaksi.

Vasara ja nauloja koko rahalla ja muita työelämätyökaluja

Aamulla linikassa takanani istui kaksi abiturienttityttöä (terveisiä, jos luette tämän!). He pohtivat, mihin ja mitä kannattaisi hakea opiskelemaan. Toinen kertoi kiinnostavan esimerkin isästään, joka opiskeli yhtä alaa, päätyi sittemmin aivan erilaisiin työtehtäviin ja on nyt ammattinsa mainio taitaja.

Joo kyllä se on kuulkaa kerrasta poikki. (Not.)

Nuoret neidot vaikuttivat suhtautuvan tuleviin opiskelupaikkavalintoihinsa rauhallisesti ja järkevästi: ei tässä mitään maailmoja kaatavaa valintaa olla tekemässä. Heidän asenteensa ilahdutti, koska opintoaikojen rajaukset ja toimeentulokeskustelut esittävät usein erilaisen kuvan omaa paikkaansa hysteerisesti etsivistä nuorista, jotka ovat aivan paiseissa KOKO ELÄMÄN SUUNNAN RATKAISEVASTA OPISKELUPAIKAN VALINNASTA, iik, kääk ja apua.

Oman osaamisen jatkuva päivittäminen on nykyisessä asiantuntija-ammatteja pursuavassa yhteiskunnassamme monesti tärkeämpää kuin jonkin yksittäisen ammattialan täsmällinen tuntemus. Voisi väittää, että henkilö, jolla on mikä tahansa maisterintutkinto, pärjää lukemattoman monissa ammateissa. Yliopistossa opiskellaan toki yksittäisiä oppiaineita, mutta samalla opitaan tärkeitä työelämätaitoja, joista on hyötyä kaikilla aloilla. Esimerkiksi ryhmätöissä opitaan sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja ja seminaareissa pääkopan sisältämien tietojen esittämistä ymmärrettävästi.

Nämä linikassa olleet tytöt olivat oivaltaneet tärkeän pointin: abiturienttina ei voi mitenkään tietää, mitä kaikkea päätyy elämässään tekemään. Olisi fiksua kouluttautua siten, että koulutuksesta saa mahdollisimman paljon hyötyä, teki sitten insinöörin, haudankaivajan, viestintäpäällikön tai kieliasiantuntijan töitä. Ja kyllä, hakupaperit olivat lähtemässä Jyväskylän yliopistoon.

Too long, didn't read?

Kun opiskelet yliopistossa, kehität itsellesi sellaisen työelämätaitotyökalupakin, että selviät melkein ammatissa kuin ammatissa. Hanki sinäkin työelämätaitojen vasara ja nauloja koko (opinto-)rahalla.

Vielä on viikko aikaa hakea yliopistoihin!

Mitä kuuluu, PG?

Silloin joskus, kun vielä olin nuori ja notkea ja vasta tullut yliopistoon, tuli monesti ihmeteltyä, eikö graduntekijöillä oikeasti pyöri päässä muuta kuin gradu. Gradu sitä ja gradu tätä. Jos erehtyi kysymään kuulumisia, vastaus oli aina, että "pitäis sitä gradua tehhä".
Niin että mitä muuta kuuluu?
"No ei oikeen muuta... Työpaikkoja vois ruveta katteleen. Ja se gradu tehhä valmiiksi."
Jaaha. Mitäpä aattelit puuhata viikonloppuna, ootko tulossa X:n keikalle / teatteriin / NN-tapahtumaan?
"En ollut suunnitellut... Ja ois se aineiston analyysi kesken..."

Hohhoijakkaa. Kenties maailman tylsintä diskurssia.
Graduntekijöitten maailmaan ei kerta kaikkiaan mahdu muuta kuin a) gradu ja b) valmistautuminen valmistumiseen eli työnhaun aloittaminen.

Nyt, kun olen itse samassa tilanteessa, graduntekijöitten tylsyys ei tunnu enää niin kummalliselta. Kun rämpii päivät pitkät teoriasuossa ja epälogiikan hetteikössä, alkaa yhtäkkiä viettää melko askeettista elämää. Kuin huomaamatta tulee kieltäneeksi itseltään monia iloja ja piristäviä asioita. Jännästi sitä alkaa kuvitella, ettei voi mennä perjantai-iltana (tämän hetken kovimman rockbändin) Räjäyttäjien keikalle, koska kotona odottaa keskeneräinen essee tai gradun teorialuku tai joukko keskeneräisiä työhakemuksia – tai parhaassa tapauksessa kaikki nämä. Ihan kuin tällaisia hommia saisi tehtyä perjantaina kello 22 jälkeen!

Ja sitten joku, todennäköisimmin fuksi, kysyy, mitä graduntekijä teki viikonloppuna. Graduntekijä vastaa punastellen, ettei tullutkaan katsomaan Räjäyttäjiä, koska piti tärkeämpänä tulla kotiin tuijottamaan vähätekstistä tiedostoa, jonka teksti ei lisäänny itsestään. Kysyjä pyörittelee silmiään ja ajattelee, ettei liene konsanaan tavannut tylsempää tyyppiä. Keskustelu kuivuu kokoon, ja molemmat ovat harmissaan siitä, että avaus ei ollut kovin hedelmällinen.

Tässä kohtaa lienee syytä tarkentaa, etten paheksu tutkimuksen tekijöitä, gradunkirjoittajia enkä niitä miellyttäviä ihmisiä, jotka kysyvät kuulumisia. Opiskelu ja tutkimus ei ole turhaa. Graduista on saatava puhua, koska muuten ne muuttuvat möröiksi. Korostan, että gradunteosta tai ylipäätään jostakin itselle tärkeästä asiasta puhuminen on hyvä ja normaali asia. Kaikki tekevät sitä, ja se on erittäin ok. Ja monesti se, mikä kiinnostaa, on myös kiinnostava puheenaihe.

Mitä sitten haluan sanoa? Kysymyksiä ja vastauksia voisi tarkentaa, jotta keskustelun sisältö muuttuisi monipuolisemmaksi. Gradun voisi nopeasti ohittaa ensimmäisenä puheenaiheena, ja jos tarvetta tai halua on, siihen voisi palata myöhemmin.

KYSYJÄ
Jos haluat kuulla toveriltasi muita kuin graduangstikuulumisia, sisällytä kysymyksesi loppuun koodi-ilmaus PG ('paitsi gradu').
Mitä sulle kuuluu, PG? ('Mitä sinulle kuuluu gradua lukuun ottamatta?')
Mitäs oot viime aikoina puuhaillut, PG? ('Mitä olet tehnyt paitsi gradua?')

VASTAAJA
Jos et syystä tai toisesta halua angstata puhua gradustasi, sisällytä vastaukseesi koodi-ilmaus PG ('paitsi gradu').
Mitäs tässä, hyvin menee, PG. ('Kiitos kysymästä, kuuluu hyvää, paitsi gradulle.')
Jes! Sain tänään kaikki hommat ajoissa valmiiksi, PG! ('Hienoa, sain tänään kaiken ajoissa valmiiksi, paitsi gradun.')
Istu vaan kahville, en oo tekemässä mitään, PG. ('Voit kernaasti istua seurakseni, koska pyörittelen mielessäni pelkkiä graduasioita.')

Jos ilmiö tai ongelma on sinulle tuttu, ota ihmeessä käyttöön tämä kätevä koodi-ilmaus PG ja keskustele vaihteeksi jostain ihan muusta!

Mitä uutta tammikuussa?

Joululahjaksi saamalleni possukäsinukelle
on rattoisaa keksiä uusia asukokonaisuuksia.

Joulu meni, vuosi vaihtui, ja nyt eletään jo tammikuun puoltaväliä. Joulukalenterista tuli ilahtuneita palautteita. Kysyttiin myös, miksi se oli jäänyt "kesken". Minusta 22 luukussa oli jouluvalmistelujen ohella ihan tarpeeksi, ja jouluaattona ei varmaankaan ymmärrettävistä syistä tullut enää kirjoitettua. Toki olisin voinut varoittaa, että 23. päivän jälkeen ei ilmesty enää mitään, mutta menipä nyt näin. :0)

Uudenvuodenlupauksia en varsinaisesti tehnyt, mutta jotain periaatteita ja toimintaohjeita olen yrittänyt muistutella itselleni. Tässä muutama opiskeluihin ja opiskeluelämään liittyvä:

• Pyrin aloittamaan isoja töitä aiemmin (kuin viimeisenä iltana) ja tekemään niitä vaikka kuinka pienissä osissa, jotta oppisin työskentelemään usein saman homman kanssa. (Muuten suoritan järkälemäisiä juttuja kerralla; tuppaan värkkäämään kaikkea yhdeltä istumalta.)
• Sama pätee tiskaamiseen: jos tiskaan vähän astioita usein, en joudu myöhemmin valloittamaan tiskivuoria.
• Koetan joka päivä tehdä edes jotain gradun hyväksi. Ei ole mikään vaikea tehtävä, koska gradua saa edistettyä varsin monenlaisin töin!
• Sen sijaan, että marmattaisin itselleni ja läheisilleni tekemättömistä töistä, yritän keksiä, mistä aloittaisin ja miten saisin askareet tehdyksi mahdollisimman mukavasti. Eikä kaiken tarvitse aina olla kivaa.
• Kerään minusta lausuttuja arvioita ja kehuja talteen, jotta minulla olisi valmiiksi sopivaa aineistoa työhakemuksiin ja -haastatteluihin. Kehuja on muutenkin hauska maiskutella!
• Kirjoitan muistiin näppäriä sitaatteja, joita voi (esim. opettajana) heitellä sopiviin väleihin. Opettelen myös tarkat lähdetiedot, kuten Raamatun jakeitten numerot. Sukukielisiä sananlaskuja on niin ikään hauska osata.
• Huomasin ennen joulua, että päässälaskutaitoni on rapistunut. Siispä yritän laskea päässä niin paljon kuin mahdollista ja harrastaa matemaattisten pulmien ratkaisemista, koska muuten looginen päättelykyky kärsii.

Mitäs muuta uutta tammikuussa?

Viime viikonloppuna Jyväskylässä oli Äidinkielen opettajain liiton (ÄOL), johon minäkin kuulun, talvipäivät. Niissä oli runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa sekä mahdollisuuksia tunkea jalkaa ovien väliin. Olin lauantaina esittelemässä tietoteknistä opetuskokeiluamme (josta ilmestyy pian kirja!) ja sunnuntaina esiintymässä sekä soololaulajana että lauluyhtyeemme Heikon asteen kanssa. Esitin tekemäni Laulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta ukulelella säestettynä, sain hurjat suosionosoitukset ja pääsin kertarysäyksellä lähes koko tulevan ammattikuntani tietoisuuteen. Ei mikään turha keikka siis.

Olen taas varannut kirjaston ryhmätyötilaa ja ahertanut siellä graduni kimpussa. Tällä viikolla päätin vihdoin aloittaa kirjoittamisen, ja se kannatti, koska tekstiä syntyi heti 15 sivua. (Mitä sanoinkaan aiemmin siitä, että teen paljon yhdeltä istumalta...) Toki teksti on vasta raakiletta ja enimmäkseen yksirivisiä muistiinpanoja, mutta onpahan jotain, josta ryhtyä kirjoittamaan! Tänään keräsin aineiston.

• Ryhmätyötilan varaamisessa on muuten se huono puoli, että kun varaukset kirjoitetaan seinällä olevaan paperiin, niitä ei pääse kotoa käsin perumaan. Viime viikolla jouduin parina päivänä jättämään varaukseni käyttämättä, koska olin kotona flunssan kourissa. Harmitti, kun varausajat menivät hukkaan (ja kun sopivia tiloja ryhmätöitä varten ei ole mitenkään liikaa). Toisaalta onhan ryhmätyötilojen ovissa ikkunat, joista näkee, jos tilan varaaja ei olekaan paikalla. Kaipa tässäkin toimii jonkinlainen villin lännen meininki.

Opinnoissa ei ole enää muuta pakollista tehtävää kuin gradu, seminaarin kevään osuus sekä yksi essee, joka valmistuu gradun sivutuotteena (tai päinvastoin: esseestä saa materiaalia graduun). Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät!

Luukku 22: Piirakoita ja kystä kyllä

Joulua edeltävänä päivänä käydään perinteisesti lahjaostoksilla. Näin tehtiin nytkin. Muuten sain päiväni kulumaan ruoanlaitossa ja muissa keittiöhommissa, siivoamisen suunnittelussa ja etenkin pikkuveljeni K.:n kanssa seurustellessa sekä hänen huonoille vitseilleen hymähdellessä. ("Kerroin kemistivitsin. Ei mitään reaktiota." Ahhahhaa.)

Paras jouluvalmistelu!

Jouluostosten jälkeen iltapäivällä aloitin leipomisurakan ja laitoin karjalanpiirakoita ja joulutorttuja. Samalla tehtiin porkkanalaatikoita. Joulutortut eivät näyttäneet paistuvan millään, ja ehdimme jo pelätä sähköuunin rikkoutuneen. Se vasta olisi karmea kohtalo jouluna, kun melkein kaikki ruoka pitää päästä paistamaan! Ja mikä kamalinta, lanttulaatikot olivat vielä kokonaan tekemättä!!! Ääk!!!!!

Tulipahan testattua jouluisia kriisinhallintataitoja. Mietimme varavaihtoehtoja: takassa voisi ehkä lämmittää joitain ruokia, ja jos ulkouunin kaivaisi esiin lumesta, siellä voisi mahdollisesti paistaa laatikoita. Äitini M. ehti jo päivitellä onnettomuuttamme Facebookissa, ja muuan ystävällinen tuttu lupasi jo, että saamme tarvittaessa käyttää hänen uuniaan. Fb-päivitys taisi jälleen olla se tarvittava taikaisku, joka vaadittiin siihen, että uuni alkoi taas toimia. Ehkäpä masiina oli vain ylirasittunut piirakanpaiston vaatimasta lämpötilasta, koska jonkin aikaa levättyään se suostui taas paistamaan kunnolla. Ilta ja joulu pelastettu!

Televisiottomana opiskelijana on aina yhtä jännää, kun kotona voi katsoa telkkaa. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että telkassa näytetään ympäri vuorokauden vain Jamie Oliverin ja kollegoitten kokkiohjelmia, Strömsöä tai joka sortin tuunausohjelmia. (Tai sitten perheemme sattuu aina niitten aikaan ruudun ääreen.) (Elokuvatkin ovat epämääräistä haahuilua kaiken maailman keskimaissa, eivätkä vanhoja suomalaisia mustavalkoelokuvia, joissa näyttelijöitten puheesta ei saa mitään selvää, mutta torvisoitto kyllä kuuluu.)

Leipomisurakan alussa riitti vielä hupimieltä tämän videopätkän kuvaamiseen. Piirakan synty ei näy tässä ihan kokonaan, kuten ei myöskään taidokas kuorien pulikointini, mutta saatiinpahan viihdettä aikaan. :0D Tyypilliseen ruokaohjelmatyyliin kädet ovat koko ajan edessä, ruoan valmistusprosessi esitetään oudossa järjestyksessä ja kokin mutinasta on vaikea saada selvää.

Jos muuten olet aina miettinyt, mitä se äiti oikein tekee joululaulussa Kun joulu on, kun "on äiti laittanut kystä kyllä", niin tässä vastaus:

• kystä on kypsää (vanhentuneen kypsi-muodon taivutusmuoto; vrt. lapsi: lasta)
• kyllä on kylliksi, riittävästi.

Siispä laulunkin äidillä taitaa olla toimiva uuni, jossa on saatu paistettua tarpeeksi muonaa.

Luukku 10: Suuri graduseminaari

Uuhuhuu! Maanantai oli yltiöjännittävä päivä, kun oli Suuren graduseminaarin vuoro. Suuri graduseminaari (SGS) on suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen oppiaineitten hieno yhteinen perinne. Sen perusti aikoinaan professori Matti Leiwo. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän SGS:n idea on, että kaikki kyseisten oppiaineitten graduseminaaria käyvät opiskelijat esittelevät tutkimuksiaan yhteisesti kaikille. Mielestäni ajatus on sangen toimiva, koska kahden päivän aikana pääsee samalla kertaa kuulemaan todella monenlaisista tutkimusmenetelmistä, -metodeista ja -aiheista. Lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Jos Suurta graduseminaaria ei olisi, tiedot oppiaineitten tutkimuksesta jäisivät oman graduseminaarin varaan.

Maanantain aikana saatiin kuulla muun muassa suomi toisena kielenä (s2) -aiheista, kuuroista, tekstilajeista, nimistöntutkimuksesta, kääntämisestä ja ylioppilaskokeista. Kaikki esitelmät tulkataan simultaanisti suomalaiselle viittomakielelle, ja ainakin minun keskittymistäni auttoi, että saatoin puhuttujen esitelmien lisäksi seurata viittomia. Tunnistan koko ajan enemmän viittomia, ja oli uskomattoman kiehtovaa tarkkailla, kuinka monimutkaisia tieteellisiä juttuja käännettiin.

Tšoma on ku joablokku.

Oma viisiminuuttinen esitykseni ruokablogitekstien hybridisyydestä ja narratiivisuudesta sujahti todella nopeasti. Paikalla olleen ajanottajan tehtävänä oli näyttää jokaiselle puhujalle "3/1/0 minuuttia jäljellä" -lappuja, mutta onnistuin selittämään pääkohtani niin reippaasti, etten saanut edes yhden minuutin merkkiä. Onnekseni edellinen puhuja kertoi myös hybridisyydestä, joten minun ei tarvinnut ruveta selittämään sitä alusta lähtien. Esitykseni meni ihan kelvollisesti, vaikka olisin voinut suunnitella puheenvuoron rakenteen täsmällisemmin. Olin opetellut viittomaan otsikkoni, mistä sain ilahtuneita kommentteja. :0)

Päivä oli pitkä, mutta esitelmät oli jaksotettu hyvin, ja välissä oli sopivasti taukoja. Lounastauolla käytiin isolla porukalla syömässä Musicalla, ja koko päivän päätteeksi mentiin stressinpurkukahville Café Libriin. Illalla kotiin päästyä väsytti aikamoisesti, mikä ei liene ihme, kun aivot olivat puineet 23 eri tutkimusta.

Jos muuten kiinnostaa lukea edullisista opiskelijaruoista, kannattaa vilkaista toverini L.:n blogia Opiskelijaruokaa. En käytä sitä tutkimukseni aineistona, joten kehtaan linkata. :0)

Café au poivre turc eli kaikkea jännää syksyyn

Pimeää, synkkää, märkää, kylmää, ikävää. Tällaistahan syksyllä tuppaa olemaan. Aamulla voi tuntua siltä, ettei millään jaksaisi nousta, ja vielä päivälläkin luennolle raahautuminen saattaa olla ylitsepääsemättömän raskasta.

Jotta opiskelija ei taipuisi kaamoksen alla tai vaipuisi masennukseen, on keksittävä kaikenlaista pientä (tai vähän suurempaa) kivaa sulostuttamaan päiviä. Paljastan seuraavaksi omat parhaat syksynselätysvinkkini. Niihin ei kuulu kynttilänvalossa himmailua, villasukkafundamentalismia, teen lipittämistä tai muita (toki varsin toimivia) syystoimintoja, joten kliseitä kaihtavat kirjallisuudenopiskelijatkin (ja sellaisiksi aikovat) voivat huoletta jatkaa lukemista.

1) Etsi uusia ympäristöjä.

Kun ulkona on pimeää, tekee mieli hakeutua valoon. Minulle yliopiston kirjasto on paikka, jossa jo kirkas valaistus ja pirteän keltainen väri saavat minut aktiiviseksi. Vaikka suurimman osan kirjastolla viettämästäni ajasta asun Café Librissä, yritän löytää uusia soppia, joissa työt edistyisivät joutuisasti. Kunpa kirjastolla olisi enemmän sohvia ja lukulamppuja niitten vieressä!

• Varsin näppäräksi on osoittautunut 3. kerroksen ryhmätyötilan varaaminen pariksi tunniksi sopivalla porukalla. Olemme sopineet, että ryhmätyötilassa ei jutella, vaan kaikki keskittyvät tekemään omia töitään. Toki tarvittaessa voi kysyä neuvoa toisilta tai vaikka hypätä selventämään ajatuksiaan fläppitaulun ääreen. Tovereitten kesken vallitseva hiljaisuus luo positiivisen ryhmäpaineen, joka pakottaa istumaan aloillaan pari tuntia ja keskittymään tekemiseen.

2) Tee päivittäin jotain käsin alusta loppuun.

Ihmisluonteeseen kuuluu, että tykkäämme saada asioita valmiiksi. Lisäksi tutkimusten mukaan (kunpa muistaisin mainita lähteen) nautimme käsin tekemisestä. Väitän, että me kaikki olisimme onnellisempia, jos näkisimme mahdollisimman usein työmme konkreettisen tuloksen.

• Olkoon työ sitten tiskaamista, pölyjen pyyhkimistä, luentopapereitten järjestämistä, kaulaliinan neulomista tai hiusten letittämistä, paras vaihe on se, kun homma on valmis.

3) Aseta toiminnallesi pieniä tavoitteita ja pääse niihin.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan. Myös ajatustyössä on tärkeää pilkkoa tekeminen pienemmiksi osioiksi, jotta voisi useammin kokea onnistumisen ja valmiiksi saattamisen elämyksiä.

• Jos esimerkiksi joutuu lukemaan jotakin pitkäveteistä kirjaa, voi päättää lukea joka päivä yhden luvun ja onnitella itseään jokaisen kertaurakan jälkeen. Jo muinaiset roomalaiset osasivat asettaa itselleen sopivia päivittäistavoitteita Rooman rakentamisessa!

4) Koe kulttuurielämys.

Jos talous vain antaa myöten, käy teatterissa (opiskelijat pääsevät kaupunginteatteriin viimetippalipulla vitosella!) tai elokuvissa tai konsertissa tai keikalla, ja jos ei, käy kirjastossa lainaamassa jokin kulttuurituote. Nauti kulttuurielämyksestä yksin, tai mikäli mahdollista, kaverin kanssa.

• Hauskinta on valita sellainen esitys, jota ei muuten ikinä menisi katsomaan, yllättyä/myötähävetä/hekottaa ja jälkikäteen puida kokemusta porukalla. Varoitan, että musikaalien myötäelämisen jälkeen tekee vastustamattomasti mieli tanssia! Onneksi kaupunginteatterin vieressä on Kirkkopuisto, joka on täydellinen tanssimiseen ja riekkumiseen ja teatraalisiin rakkauskohtauksiin.

5) Riko rutiineja kokeilemalla jotain älytöntä.

Rutiinien rikkomista tulee harrastettua aivan liian vähän, mutta kun siihen uskaltautuu, tapahtuu yleensä kaikenlaista hauskaa. Jos esimerkiksi herääminen aamulla ei nappaa, voi jättää nukkumatta kokonaan (mikä ei toki pitemmän päälle ole kovin terveellistä). Jos lähikaupan myyjät on jo niiiiiiin nähty, lähde ostoksille toiselle puolelle kaupunkia (kävinpä varta vasten ostamassa sipulikeittojauhetta Kuokkalan Siwasta, joka on kuulemma Suomen pienin Siwa). Perusta lauluyhtye, joka nauraa biisit läpi melodisesti ja yrittää olla tikahtumatta. Keksi itse!

• Kahvin kittaaminenkin voi käydä tylsäksi, jos sitä juo joka päivä samassa paikassa (arvatkaapa, mikä se voisi olla). Kaneli-kardemummakahvi on jo niin tuttu juttu, että uutta pitää keksiä. Viime viikolla avantgardistien heiniä oli lisätä maitokahviin rusinoita. Ihan kelpo yhdistelmä.
• Tänään vuorossa oli café au poivre turc eli turkinpippurimakeisilla höystetty maitokahvi. Oli muuten hyvää! Valmistus on helppoa: 1. Liuota 3-4 turkinpippurikarkkia kuumaan kahviin ja juo. 2. Älä liuota viimeiseen kahvitilkkaan ylimääräisiä namuja, koska muuten siitä tulee liian vahvaa.

[Kuvien lievästi karmaisevat hyypiöt ovat keppinukkehahmoja, jotka askartelin kesätyössäni päiväkotilapsien viihdykkeeksi. Varsin antoisaa puuhaa oli sekin askartelu!]

Fennistit kesätöissä, osa 1: Sara apteekissa

Sarja fennistien eli suomenopiskelijoitten kesätyöllistymisestä alkaa. On urbaani legenda, etteivät aineenopettajaopiskelijat saisi kesätöitä. Eivät ehkä oman alansa, mutta muita hommia sitäkin enemmän!

Sara, 4. vuoden opiskelija

Sara tutkinee, millaista lääkettä tästä kasvista saisi.

Missä kesätöissä olet?

Olen töissä Yliopiston apteekissa. Työtehtäviäni ovat mm. asiakaspalvelu kassalla, tuotteiden hyllytys ja inventointi, erilaiset projektit sekä varastonhoito.

Miksi?

Tämä työpaikka on minulle tuttu jo neljän vuoden takaa. On helppo palata työpaikkaan, jonka tehtävät ja työntekijät tuntee. Työnantajani on todella joustava – olen esimerkiksi saanut pitää joka kesä myös pienen loman.

Miten päädyit työpaikkaasi?

Miettiessäni 8. luokan TET-harjoittelupaikkaa viisas äitini kehotti kysymään apteekista. Sillä tiellä olen edelleen! Harjoittelun päätteeksi apteekin työntekijät pyysivät tulemaan kesäksi töihin. Vinkkinä siis, että kaikki harjoittelut kannattaa hyödyntää kesätöitä ajatellen.

Miten sait työpaikan?
Työnantajan mukaan olemalla reipas ja osoittamalla oma-aloitteisuutta TET-harjoittelussa. Työnantaja arvostaa myös sitä, että uskaltaa tiukan paikan tullen kysyä asioita peukaloiden pyörittelemisen sijaan. Olin useamman kesän siinä apteekissa, jossa kävin TET-harjoittelussa, minkä jälkeen sain näiden työtodistusten avulla paikan Yliopiston apteekista.Nuorena työtä hakiessaan kannattaa näyttää työnantajalle kaikki mahdolliset työtodistukset ja esimerkiksi harjoitteluista saadut kirjalliset arviot, kun ei vielä ole paljon kokemusta eikä valmista tutkintoa. Jokaisesta kirjallisesti arvioidusta suorituksesta on hyötyä!

Oletko ollut muissa kesätöissä?
Olen ollut musiikkiopiston leireillä apuopettajana ja isosena. Tämä vastaakin jo hieman enemmän opiskelujani (lähinnä opettajaopintoja). Tehtäviini kuului vapaa-ajan ohjelmien ja iltaohjelman suunnittelu ja toteutus sekä kaikenlainen lasten huoltaminen ja kaitseminen (mm. ne mukavat ”nyt kaikki nukkumaan” -valvonnat ja unisten lasten herättäminen). Monia poikia sai myös avustaa ensimmäisenä iltana lakanoiden laittamisessa, sillä poikien omat viritelmät olivat kyllä varsin mielikuvituksellisia mutteivät aivan toimivia... Hauskoja muistoja on leireiltä jäänyt!

Mitä pidät työstäsi?

Apteekkityö on todella erilaista kuin opiskelemani ala, mutta nimenomaan positiivisella tavalla. Apteekkityössä oppii paljon lääketieteestä: sairauksista, lääkkeistä ja terveydenhoidosta yleensä. Työ ei käy tylsäksi, kun uusia tuotteita pulpahtaa apteekkiin vähän väliä.
Asiakaspalvelu sopii luonteelleni hyvin, koska nautin työstä, jossa kohtaa ihmisiä. Olen viime vuosina myös päässyt hyödyntämään opintojani töissä, mikä on tuonut mukavan lisän työhön. Työkavereiden kanssa vietetään aikaa myös työn ulkopuolella, eli töistä olen saanut hyviä ystäviäkin.

Mitä (yliopistossa) oppimaasi tai koulutusalasi tietoa/taitoa olet päässyt hyödyntämään kesätyössäsi?
Kun työkavereille paljastui, että opiskelen suomea, huomasin pian oikolukevani pyynnöstä erilaisia sisäisiä tiedotteita ja kirjoittavani puhtaaksi apteekin toimintaohjeita. Pedagogista silmää olen päässyt hyödyntämään kahtena viime kesänä suunnitellessani perehdytysopasta uusille työntekijöille sekä heitä perehdyttäessäni ja ohjeistaessani. Työkaverit yrittävät myös hetkittäin työllistää utelemalla esimerkiksi, tulisiko lääkkeen annosohjeessa lukea ”ennen nukkumaan menoa” vai ”ennen nukkumaanmenoa”.

Miksi sinun työssäsi pitää osata suomea/kirjallisuutta/pedagogiikkaa? Mitä hyötyä näitten aineitten osaamisesta on?
On hyvä hallita sujuva viestintä asiakkaiden kanssa keskusteltaessa. Apteekkityössä korostuu selkeys ja hyvä ilmaisu esimerkiksi lääkeohjeita kirjoitettaessa. Apteekissa tapahtuu paljon, ja uutta tietoa tulee jatkuvasti.
Kun ylemmältä taholta tulee tietoa, joka tulee välittää oman toimipisteen työntekijöille, on hyvä ymmärrettävyys tärkeä. Referaatin tekemisen taito voisi olla lähinnä sitä, mitä käytän työssä hyödyksi. Tietysti työntekijöiden yhteiset, oman alan termit helpottavat keskinäistä viestintää. Tässä työssä tulee myös osata hakea tietoa, eli tiedonhakutaidot ovat tärkeässä asemassa.
Pedagogisista opinnoista on puolestaan hyötyä aina asiakkaiden kanssa työskennellessä.
 
Miksi olet suomen kielen asiantuntijana hyvä kesätyöalallasi?

Ainahan on rikkaus, jos työpaikalla on eri alojen asiantuntijoita – apteekeissa voi olla farmaseuttien ja proviisorien lisäksi esimerkiksi sairaanhoitajia, kosmetologeja ja fysioterapeutteja töissä omien alojensa asiantuntijoina. Työnantajalle on kätevää saada asiantuntija-apua omalta työntekijältä ulkopuolisen asiantuntijan käyttämisen sijaan.
Suomen opiskelijana olen päässyt tekemään erilaisia projekteja, joissa työnantajani on ajatellut minun voivan olla hyödyksi suomen opintojen ansiosta. Jo mainitsemani perehdytysoppaan laatiminen on hyvä esimerkki. Viestinnässä (sisäinen ja ulkoinen, ilmoitusten laatiminen jne.) ja arkistoinnissa suomen opiskelijasta on hyötyä.
 
Oletko oppinut kesätöissä jotain, mikä auttaa opinnoissa? Jos olet, mitä?
Ehdottomasti kesätöissä oppii! Ainakin tulevan ammatin kannalta tärkeitä asioita. Konkreettisesti apteekissa oppii tulkitsemaan lääkäreiden välillä hyvinkin koukeroista käsialaa. Tätä taitoa tulee kenties tarvitsemaan äidinkielenopettajana yläkoululaisten ”kirjotin-tän-tekstin-tos-välkäl-ku-unohin-tehä-himas”-kirjoitelmia lukiessa.
Asiakkaita palvellessa oppii aina uutta ihmisten kohtaamisista. Työssä olen huomannut, miten pienillä teoilla voi vaikuttaa itse siihen, millä mielellä asiakas poistuu apteekista. Ihmistuntemistaito harjaantuu – kun asiakaspalvelua on tehnyt jo jonkin aikaa, asiakkaista havaitsee jo tervehtimisen jälkeen, miten heidän kanssaan toimia (haluavatko he, että hoidetaan vain asiointi, vai rupatellaanko hetki tai heitetäänkö huumoriksi).
Ennen kaikkea tässä työssä oppii sujuvasta yhteistyöstä. Olen ymmärtänyt, millainen työntekijä olen ja millaiset työtavat sopivat minulle. Olen saanut vahvistusta sille, että haluan jatkossakin tehdä ihmisläheistä työtä.

Mihin yliopisto-opiskelija työllistyy? (Osa 2)

Kirjoitin aiemmin pitkät pätkät siitä, mitä kaikkea yliopisto-opiskelija voi sivuhomminaan tai kesätöinään tehdä. Tai lähinnä, mitä minä olen tullut tehneeksi.

On urbaani legenda, etteivät aineenopettajaopiskelijat saisi kesätöitä. Eivät ehkä oman alansa, mutta muita hommia sitäkin enemmän! Harvassa koulussa tarvitaan kesällä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajia (toki sellaisiakin paikkoja on), mutta monipuolista koulutustamme tunnutaan arvostavan monella alalla.

Työkokemuslistaani voi taas jatkaa. Aloitin elokuun alussa lyhyen kesätyön päiväkodissa. Päiväkoti on minulle entuudestaan uppo-outo maailma, mutta perhepäivähoitajan arki on sitäkin tutumpaa. Ja kun on opeopintojen lisäksi erityispedagogiikan opintoja, taito tulla toimeen kaikenikäisten ihmisten kanssa ja reipas mieli, mikäpä estää hakeutumasta lastenhoitajaksi päiväkotiin. Jo tässä vaiheessa voin sanoa, että työ on mahtavaa ja todella opettavaista! Mitä kaikkea opinkaan ihmisistä, viestinnästä, puheen kehityksestä, leikeistä, lasten kiinnostuksen kohteista ja hoitoalan työyhteisöstä. Voi jes, tämä on todella hyvää työkokemusta.

Sitä paitsi missä muussa työpaikassa työtoverit syöksyvät aamuisin halaamaan ja kertomaan tykkäämisestään ja iltapäivällä roikkuvat kaulassa niin, ettei kesätyöläinen ole lainkaan päästä kotiin? ;0)

Eihän tästäkään ole kuin parikymmentä vuotta...

Entäs muut fennistit eli suomenopiskelijat? Tästä alkaa sarja fennistien kesätyöllistymisestä. Pysy kanavalla!

Mihin yliopisto-opiskelija työllistyy? (Osa 1)

Opiskelun sanotaan olevan elämän parasta aikaa, mutta taitaapa "oikeisiin" töihin pääsy myös houkutella. Ainakin minua houkuttelee. Opiskellessa on ilahduttavaa herkutella ajatuksella, mitä kaikkia töitä voi elämänsä aikana kokeilla.

Mitäs melkein HuK tänään olisi ja tekisi?

Mitä esimerkiksi opettajankoulutuksessa oleva suomen pääaineopiskelija voi tehdä?
Tähän mennessä olen työskennellyt ainakin toimittajana, kielenhuoltajana, pr-henkilönä, tiedottajana, tuottajana, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan sijaisena yläkouluissa ja lukioissa, luokanopettajan sijaisena, draamailmaisun opettajan sijaisena kansalaisopistossa, liikeilmaisun ohjaajana, torimyyjänä, myyntipisteen hoitajana, käsikirjoittajana ja apulaisohjaajana harrastajateatterissa, ylioppilaskunnan kyläsihteerin sijaisena, rippileirin isosena, lastenhoitajana, keikkamuusikkona, valokuvaajana, juontajana, ravintoloitsijana, keittiöapulaisena, valokuvamallina, säveltäjänä, näyttelijänä ja monenlaisissa myyntitöissä. Ja tässä listassa ei vielä ole yhdistys- ja järjestötoiminnan tuomaa kokemusta. Osa on ollut vapaaehtoistöitä.
Millainen lista sinun työkokemuksistasi tulisi?

Väitän, että KAIKISSA näissä työtehtävissä minulla on ollut hyötyä lukiossa ja yliopistossa opiskelemistani asioista. Vieraitten kielten osaaminen on myyntitöissä todella tärkeää. Vielä tärkeämpää on osata käyttää omaa äidinkieltään tavoitteellisesti ja tuloksellisesti. Puhe- ja muut viestinnälliset taidot ovat sangen merkittäviä. Hyvästä päässälaskutaidosta on aina ollut paljon hyötyä (olenhan yläkouluni päässälaskumestari vuodelta 2003 tai jotain). Jos osaa kirjoittaa, pärjää monissa paikoissa, ja jos osaa kirjoittaa hyvin, pärjää vaikka missä. Historiallisten ja yhteiskunnallisten asioitten tuntemus auttavat ymmärtämään maailmaa. Tieto- ja viestintätekninen osaaminen on aina vain kysytympää. Taiteitten opiskelun edesauttama visuaalisuus ja auditiivisuus yhdistettynä luovuuteen ja jatkuvasti kehittyviin esiintymistaitoihin avaavat ovien lisäksi myös ikkunat.

Peiliin katsomalla voi kokea valaistumisen.

Töitä hakiessa olisi osattava tunnistaa oma osaamisensa. Kuulostaapa kliseiseltä! On kuitenkin ikävä tosiasia, että varsinkin humanistimaisterit osaavat harvoin kertoa taidoistaan niin, että työnantajat kiinnostuisivat. Lisäksi me suomalaiset tuppaamme olemaan turhan vaatimattomia.
Miltä tuntui lukea listaa työkokemuksestani tai oppimistani asioista? Rupesiko hävettämään, ahdistamaan tai vaikuttamaan siltä, että nyt tuo vaan lesoilee eli kerskailee? Ärsyttääkö?
Bingo.
Aion silti jatkaa lesoilemista: minulla yleensä riittää töitä, ja kiinnostavia uusia pestejä tarjotaan jatkuvasti.
Mistähän se voisi johtua? Osaisinko (riittävän röyhkeästi ja rohkeasti) kertoa taidoistani ja kokemuksistani?

Jyväskylän yliopisto on viime vuosina kehittänyt huimasti työelämäpalveluitaan. Tavoitteena on auttaa opintojen suunnittelua, työmarkkinoille siirtymistä ja tarkoituksenmukaista työllistymistä. Opiskelijoille järjestetään kiinnostavia luentoja, koulutuksia ja esimerkiksi CV-hautomo, jossa ansioluettelonsa saa viilata erinomaiseksi.
Parhaaksi kokemani palvelu on Repalinja-niminen sähköpostilista (liity tästä!), jolle välitetään opiskelijoille sopivia työpaikkailmoituksia. Lista on tarkoitettu vain Jyväskylän yliopiston opiskelijoille ja yliopistostamme valmistuneille. Suosittelen liittymistä erittäin lämpimästi, sillä vaikka ei olisi juuri tarvitsemassa töitä, voi olla kiinnostava seurata, millaisia ilmoituksia tulee. Mitä taitoja eri työpaikoissa edellytetään ja millä aloilla on kysyntää?

Ei muuta kuin tuulta päin! Seuratkaa työpaikkailmoituksia ja ruvetkaa hakemaan kaikkia vähänkin kiinnostavia paikkoja. Niin minäkin aion tehdä. Ottakaa myös kaikki hupi ja hyöty irti yliopiston työelämäpalveluista. Osaava henkilökunta on töissä vain meitä varten.

[Tähän kirjoitukseen tulee lähiaikoina osa 2, jossa kerron, millaisiin kesätöihin äikänopeopiskelijakaverini ovat päätyneet.]