Loppu. Hae opiskelijalähettilääksi!

Blogissa on ollut kovin hiljaista, ja syystäkin. Opiskelijalähettilästyöni nimittäin päättyi syyskuun lopussa. Kuten olen kertonut aiemmin, työskentelen nykyään yliopiston tuntiopettajana, enkä siksi edusta opiskelijoita. Toisin sanoen en ole nyt niin opiskelija kuin voisin olla. :)

Työsopimukseni päätyttyä en enää kirjoittele Fb-sivulleni enkä laadi tekstejä tähän blogiin. Jos olet pitänyt tämän blogin jutuista, saatat haluta tutustua myös muihin blogeihini, jotka löydät täältä: http://helihamalainen.blogspot.fi/. Opiskelijalähettiläälle tuleviin yhteydenottoihin saatan edelleen vastata, ja tarvittaessa ohjaan ne eteenpäin. Toimessaan jatkavat ja uudet lähettiläät tavoitat kuitenkin näppärimmin suoraan lähettiläitten Facebook-sivulta.

Esitän lämpimät kiitokseni ja tsemppaukseni kaikille teille, joita olen tavannut eri yhteyksissä ja jotka olette seuranneet sivujani ja lähettäneet kysymyksiä. Olen saanut käydä kanssanne lukuisia kiinnostavia keskusteluja, ja uskon, että olen voinut olla hyödyksi tässä työssä. On ollut mukavaa! Erityiskiitokset lähetän lähettiläskollegoilleni, esimiehillemme ja muulle yliopiston väelle.

Yliopistomme opiskelijoitten kertomukset opiskelijaelämästä eivät kuitenkaan lopu tähän. Parhaillaan haetaan uusia opiskelijalähettiläitä vuodeksi 2014. Haepa erittäin kiinnostavaan ja hyödylliseen työhön! Jos et löydä hakuilmoituksesta vastauksia kaikkiin kysymyksiisi, utele lisää Tuula Maijaselta tai minulta. Pidän tärkeänä, että löydämme hyvän lähettilään edustamaan suomea ja kirjallisuutta jatkossakin. :)

Jyväskylän yliopisto etsii opiskelijalähettiläitä vuodeksi 2014

Opiskelijalähettilästoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelusta kiinnostuneita nuoria ja aikuisopiskelijoita valitsemaan itselleen mahdollisimman sopiva opiskeluala Jyväskylän yliopiston opetustarjonnasta. Opiskelijalähettiläs kertoo opiskelusta, vastaa opiskelemaan aikovien kysymyksiin ja osallistuu yliopiston lukioyhteistyöhön. Opiskelijalähettiläät kertovat sosiaalisessa mediassa, lukiovierailuilla ja eri tapahtumissa opiskelustaan Jyväskylän yliopistossa sekä omasta oppiaineestaan.

Jyväskylän yliopisto hakee nyt 13:a opiskelijalähettilästä edustamaan kaikkia opiskelualoja 1.2.–31.12.2014.


Lähettilääksi valittavilta edellytetään

• ainakin vuoden kestäneitä opintoja ja sitä, että opiskelua on jäljellä vähintään 1 vuosi
• Jyväskylän yliopiston ja kaupungin tuntemusta
• valmiutta hyödyntää sosiaalisen median välineitä.

Tehtävään haetaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tuula.maijanen@jyu.fi viimeistään 13.1.2014. Viestissä tulee kertoa tiiviisti itsestään, osaamisestaan ja halukkuudestaan opiskelijalähettilääksi. Lisätietoja hakemisesta, palkkauksesta ja muusta löytyy opiskelijalähettiläitten nettisivulta https://www.jyu.fi/lahettilas ja Facebook-sivulta http://www.facebook.com/jyopiskelijalahettilaat.

Ihastusta etsimässä eli miksi opiskelijalähettiläs on parempi kuin 020202 tai Google

oika tapaa tytön ja kysyy tältä tietä.

Tämä Helsingissä alkava suloinen tarina jatkuu siten, että tyttö nousee pojan kanssa samaan raitiotievaunuun eli ratikkaan ja lupaa neuvoa oikean reitin. He juttelevat matkan aikana, ja tyttö jää lähtemättömästi pojan mieleen. Myöhemmin poika yrittää löytää tyttöä netistä kaikin keinoin, mutta eipä se aina ole helppoa näin nettiaikanakaan, varsinkaan kun ei tiedä henkilön nimeä.

Mitä tekee poika? Hän muistelee tytön kertomia asioita: Tyttö on Helsingissä kesätöissä. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa äidinkielenopettajaksi. Neljäs opiskeluvuosi on alkamassa. Näitten tietojen pohjalta poika keksii ottaa yhteyttä tietäjistä parhaimpiin, Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläisiin, jotka lupaavat nettisivuillaan ja Facebook-sivullaan vastata kaikkiin opiskelijaelämään liittyviin kysymyksiin. Mikäpä liittyisi opiskelijaelämään paremmin kuin leimahtanut opiskelijalempi? Ja kukapa ei ihastuisi Jyväskylän ihaniin fennisteihin?

Nokkelana heppuna poika etsii äidinkielen opettajankoulutuksesta ja suomen tyypeistä tietävän opiskelijalähettilään Heli H.:n ja lähettää tälle sähköpostia. "Tälläinen palvelu ei taida kyllä kuulua opiskelijalähettilään toimenkuvaan, mutta täytyy nyt edes yrittää", hän kirjoittaa. Poika kuvailee tyttöä, mutta toteaa, että "teillä kyllä taitaa olla aika monta opiskelijaa siellä niin saattaa olla epätodellista että tunnistaisit tai tietäisit näillä tiedoilla häntä. Mutta kokeilin onneani nyt edes.."

Koska opiskelijalähettiläs Heli H. on paatunut romantikko ja toisaalta myös osa-aika-Sherlock, mitä etsijän taitoihin tulee, hän lupaa auttaa poikaa. Aluksi hän pyytää lisää tuntomerkkejä etsitystä tytöstä, koska hänelle tulee heti mieleen parikin kuvaannolliseen lasikenkään sopivaa Tuhkimoa.

Äskeinen sana on ihan oikeasti kuvaannollinen.

Piti ihan tarkastaa sanakirjasta, koska muuten olisin kirjoittanut kuvainnollinen.

Poika kertoo lisää tuntomerkkejä, ja niitten pohjalta opiskelijalähettiläs sorvaa etsintäkuulutuksen omalle Facebook-sivulleen. Pojan luvalla opiskelijalähettiläs jakaa ilmoitusta myös ainejärjestön Sanen sivulle ja sähköpostilistalle. Poika on iloissaan: "Alkaa jo tuntumaan et joskus mahdottomastakin asiasta voi tulla mahdollinen."

a juuri näin käy.

Jo samana päivänä opiskelijalähettiläs saa useita ehdotuksia ja vihjeitä henkilöistä, jotka voisivat täyttää etsityn tytön kriteerit. Poika on nähnyt opiskelijalähettilään Fb-sivulta, kuinka ehdottelu on käynnissä, ja antaa mahdollisesti ratkaisevan lisävihjeen: tyttö on käynyt jäämerellä. Asia on jäänyt mieleen, koska poika oli tytön tavatessaan vastikään itsekin palannut sieltä.

Ei aikaakaan, kun etsintäkuulutuksesta viehättyneet fennistitoverit ovat ilmoittaneet asiasta vuosikurssiensa Fb-sivuilla, ja oikea tyttö ottaa yhteyttä opiskelijalähettilääseen. Tämä varmistaa vielä, onko tyttö käynyt jäämerellä. Kyllä hän on. Oikea tyttö on löytynyt!

Opiskelijalähettiläs voi paljastaa tytölle, mistä on kyse. Tyttö on imarreltu huomiosta ja antaa opiskelijalähettiläälle luvan kertoa hänen nimensä pojalle. Opiskelijalähettiläs ilmoittaa pojalle tytön nimen ja kuinka tähän saa yhteyden. Romanttinen tarina on opiskelijalähettilään osalta saatu päätökseen, ja pojan on vihdoin mahdollista tavoittaa etsimänsä tyttö.

Tarinan opetus on, että oikea ihminen ja hänen verkostonsa tietävät yhdessä aina enemmän kuin erilaiset numeropalvelut ja hakukoneet. Varsinkin me opiskelijalähettiläät tiedämme muutakin kuin mitä kirjoissa ja opiskeluoppaissa lukee. Meidän työmme on tarjota kaikille teille kokemukseen perustuvaa osaamistamme. Eli aina kannattaa kysyä!

Opiskelijalähettiläiltä voi edelleen tiedustella mitä tahansa opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyvää, koska me tiedämme, mistä oikea tieto löytyy. Ota siis rohkeasti yhteyttä, tarvitsit sitten Amorin apua tai muita neuvoja!

• Opiskelijalähettiläs Heli H. (suomen kieli, kirjallisuus ja äidinkielen opettajankoulutus): facebook.com/helihjyopiskelijalahettilas ja heli.m.hamalainen(ät)jyu.fi
• Opiskelijalähettiläät: facebook.com/jyopiskelijalahettilaat ja jy_opiskelijalahettilaat.group(ät)korppi.jyu.fi
• Lista kaikista opiskelijalähettiläistä ja linkit heidän yhteystietoihinsa: jyu.fi/hae/opiskelijalahettilaat/esittelyt

Kesäopiskelu on kuuminta hottia

Kesäopiskelut ovat hyvässä vauhdissa, ja eipä minulla juuri enää olekaan opiskelujuttuja. Sain vihoviimeisen kurssini viimeisen esseen valmiiksi viime sunnuntaina (tai oikeastaan maanantaina klo 3), ja jahka saan siitä arvosanan, voin kirjoittaa muutaman sanasen opintojen koostamisesta. Maisteriksi valmistuminen häämöttää! :)

Librissä majaileva IT-tukemme P. neuvoo toveri H.:lle
lähdeviitejärjestelmän käyttöä. Kyllä on kätevää!

Kesäni ohjelmassa on vain yksi iso asia: saada gradu vihdoinkin valmiiksi. Minulla oli vielä alkuvuodesta pontevia tavoitteita saada gradu esitarkastukseen toukokuun alussa, mutta se jäi vain haaveeksi. Keväälle sattui jos jonkinlaisia hidasteita, ja toukokuuksi sain sellaisia kielenhuoltotyöprojekteja, ettei gradu niitten ohessa juuri edistynyt (tai no sopivasti kuitenkin).

Nyt kesällä työtahti reipastunee – ja onkin jo reipastunut –, kun kirittäjäni ja mainioin työskentelytoverini H. on palannut kaupunkiin. Ahkerina hikoilemme kirjaston kuumuudessa. Välillä voi käydä vilvoittelemassa Lounaispuistossa.

Yliopisto-opinnot opettavat paljon oman työn organisoinnista. Minä olen siinä edelleen huono. Pitempiä hommia tehdessäni saatan ottaa välillä tehokkaita spurtteja, mutta enimmän osan ajasta haahuilen muitten, pienempien tehtävien parissa tai keksin ruveta perehtymään johonkin ihan muuhun. Minulla on myös paha tapa sanoa "kyllä" kaikille lyhytkestoisille haasteille ja projekteille, joita minulle tarjotaan ja jotka haukkaavat aikaa ja tarmoa pitemmiltä jutuilta. Opiskellessa on erittäin tärkeää tiedostaa omat opiskelu- ja työskentelytyylit. Niitten hyviä puolia kannattaa hyödyntää ja huonompia kehittää.

Oman stressinsä kevääseen on luonut epävarma tulevaisuus. On pitänyt miettiä, mitä valmistumisen jälkeen ryhtyisi tekemään ja mitä töitä hakemaan. Opettajanvirkoja kun ei voi hakea saada epäpätevänä (siis hakeahan aina voi, mutta jos hakijoitten joukossa on yksikin virallisesti pätevä, epäpätevä ei voi saada pestiä). Vastavalmistunut aineenopettaja voi aluksi tehdä sijaisuuksia tai muita töitä, kunnes ehtii pätevänä mukaan alkukeväästä alkavaan virkojenhakuun.

Koska minulla on tapana sanoa "kyllä" kaikille uusille haasteille, vastasin myöntävästi myös yliopistomme opettajankoulutuslaitokselta saamaani työtarjoukseen. Minua pyydettiin ensi lukuvuodeksi pitämään äidinkielen ja kirjallisuuden didaktikon kursseja tuntiopettajana. Se tarkoittaa sitä, että pääsen opettamaan opettamista opettajaksi opiskeleville. Aikamoisen siistiä! Onhan tämäkin oman alani työtä – vain vähän eri tasolla kuin kouluopetus. Mutta koska työ on vain tuntiopetusta, minun täytyy keksiä lisäksi muitakin hommia. Joka tapauksessa tuntuu mukavalta, kun tiedän, että voin jäädä Jyväskylään ja että mielenkiintoinen työ odottaa heti valmistumisen jälkeen. Se motivoi paahtamaan gradua entistä ahkerammin.

Toistaiseksi elämä on tätä.

Tsemppiä, iloa ja intoa kaikille kesäopiskelijoille ja kesätyöläisille! Miten teidän kesänne on alkanut?

Bilettämättömän fennistin vappuperinteitä

Mitä ei-bilettävä suomenopiskelija tekee vappuna? Vapunviettotapoja on varmasti yhtä monta kuin opiskelijoitakin. Koska tämä oli jo kuudes opiskelijavappuni Jyväskylässä, minulle on kehittynyt jo aika liuta vappuperinteitä. Esittelen niitä tässä. Tekemistä riittää, vaikka sattuisi olemaan bilettämätöntä opiskelijatyyppiä.

Vapunaattoa edeltävät päivät

Vappu alkaa tuntua yleensä viimeistään vapunaatonaatonaatonaatonaattonaaattona eli noin viikkoa ennen vappua. Suuri osa ainejärjestöjen kevään tapahtumista sijoitetaan vappua edeltävälle viikolle, koska jengi on silloin vielä paikalla kaupungissa. Heti kun tentit, tehtävien palautukset ja vappu ovat menneet, opiskelijat laukkaavat kesälaitumille. [Minulla ei ole mitään faktatietoa tämän väitteen vahvistamiseksi, mutta kokemukseni perusteella vaikuttaa siltä, että todella suuri osa Jyväskylässä opiskelevista lähtee kesäksi töihin kotipaikkakunnalleen tai muualle.]

Suomenopiskelijoitten ainejärjestö Sane järjesti useita pre-vapputapahtumia. Tiistaina 23.4. oli grilli-ilta KOASin Letkutien grillikatoksessa. Keskiviikkona 24.4. vietettiin järjestön "kotibileitä" yhden sanelaisen kotona keskustassa. Torstaina 25.4. kääriydyttiin lakanatoogaan ja hilluttiin Lillukassa toogabileissä yhdessä kirjallisuuden, historian ja filosofian opiskelijoitten kanssa.

Vapun tärkeitä tykötarpeita:
1) tovereita 2) eväitä 3) vedenpitävä piknik-alusta

Minulta nämä tämänkertaiset Sanen tapahtumat jäivät väliin, koska olin töissä tai treeneissä jokaisen häppeningin aikaan. Sen sijaan sunnuntai 28.4. ja maanantai 29.4. kuluivat vapaammissa merkeissä gradua kirjoitellen ja iltaisin ylioppilasteatterissa ja fennistikaveriporukassa hengaten. Siinä oli ihan riittävästi pre-vappua minulle! Nostan ylioppilaslakkia Lappeenrannassa opiskelevalle veljelleni, joka jaksaa vuosittain osallistua teekkareitten kaksi tai kolme viikkoa kestävään vapunviettoon.

Vapunaatto

Moni opiskelee vielä vapunaattona. Esimerkiksi opetusharjoitteluissa vapunaatto on täysi työpäivä, mutta kaltaiseni graduntekijä voi järjestää aikataulunsa haluamallaan tavalla. Siispä minäkin pyhitin päivän juhlavalmisteluille. Kävin yliopistolla ainoastaan tulostamassa kasan papereita ja hakemassa suuren graduseminaarin abstraktikirjan.

Hauskin vapunaaton perinteeni on soluttautua musiikinopiskelijoitten värikkääseen joukkoon. Musiikin sivuaineopiskelijat (?) järjestävät vuosittain Sivusoitinorkesterin ja Hinurikuoron konsertin, jossa saadaan kuulla todellisia sulosäveliä. Sivusoitinorkesterissa ei oikeastaan soiteta sivusoitinta vaan jotakin itselle täysin vierasta instrumenttia, jota opetellaan kurssin aikana hallitsemaan jossain määrin. Hinurikuoro taas on kuoronjohtoa opiskelevien harjoituskuoro, jolle sovitetaan ja johdetaan kiinnostavia biisejä. Näitten kokoonpanojen kevätkonsertissa saa nauraa mahansa kipeäksi ja ihastella sitä oikeaa soittotaitoa, mikä on mahdollista saavuttaa muutaman kuukauden harjoittelulla. Konsertin jälkeen on yleensä sima- ja munkkitarjoilu ja humppaorkesterin säestämät vapputanssit.

Päivän ja iltapäivän mittaan on mahdollista seurata Amazing Race Jyväskylä -kisaan osallistuneitten joukkueitten tavoitteellista kohellusta. Tänä vuonna joukkueet olivat säälittävän märkiä, koska pilvet puskivat sade- ja raekuuroja, mutta kilpailijat jatkoivat urhoollisesti eteenpäin. Jokin kisarasti oli ilmeisesti Kortepohjassa, koska siellä pyöri paljon joukkueita.

Myös naapurini olivat aloittaneet vapunvieton. Alakerrassa harrastettiin terassihuutoa (joukko poikia kävi erään asunnon terassilla vuorotellen heittelemässä esineitä ja huutamassa suoraa huutoa), oveeni oli kiinnitetty serpentiiniä, ja kun olin tiskaamassa, tuntematon tyttökolmikko soitti ovikelloa ja pyysi lainaksi korkkiruuvia. Vaiheikkaaseen pullonavausepisodiin tarvittiin avuksi vielä naapurin poika – mutta puteli saatiin auki.

Kirkkopuisto jo melkein tyhjillään.

Kello viideltä minä ja puoli muutakin Jyväskylää suunnistimme Kirkkopuistoon. Siellä oli perinteinen JYYn ja JAMKOn vapunaloitus. Puisto muistutti valtavaa cocktail-tilaisuutta, vaikka epävakaa sää olikin saanut osan väestä jäämään kotiin. Osa kavereista oli helppo löytää, koska tietyt porukat asettuvat tiettyyn paikkaan joka vuosi. Seurasimme puheita, hytkyimme afrikkalaisten tanssiesitysten tahdissa ja asetimme ylioppilaslakit päähämme samalla, kun Amazing Racen voittaja lakitti Minna Canthin patsaan. Myös Gaudeamus igiturin laulaminen oli yhtä epämääräistä kuin aina. :)

Ohjelman päätyttyä Kirkkopuisto tyhjenee tavallisesti nopsaan, jos sää ei ole hyvä (eikä se vappuna yleensä ole). Tänäkin vuonna kilistelin (tai oikeastaan kolistelin) muovipikareita tuttujen kanssa iloista vappua toivotellen. Samalla esitetään ja otetaan vastaan kutsuja erilaisiin vappuillanviettoihin. Tapana on, että ensin kukaan ei ole järjestämässä illanistujaisia, mutta viimeistään aatonaattona muutama toveri sortuu ja päätyy järjestämään kekkerit. Tänä(kin) vuonna olin luvannut pitää pikku kemut omassa kodissani, joten muitten juhliin menemisen sijaan oli suunnattava Kortepohjaan. Toisaalta kun järjestää illanvieton itse, siitä saa juuri sellaisen kuin haluaa. Ilta oli oikein hauska, ja seura ja ruoka olivat erinomaisia. Samoin olisi varmasti ollut kaikissa muissakin juhlapaikoissa.

Vapunpäivä

Väkeä Harjulla vapunpäivänä 2012.

Vapunpäivän perinteeni ovat simppelit:

• myöhäinen herätys
• piknik-eväitten valmistaminen
• eksistentiaaliset pohdiskelut ja vapputoimintojen perimmäisen olemuksen selvittäminen (ts. jahkailu lähteäkö Harjulle vai ei, ja jos lähteä, niin kuinka kauan lähtemisessä vielä kestää)
• hitaan lähtemisen lomassa mm. sähköpostin tarkistaminen ja ties monettako vuotta peräkkäin kiinnostavan työtarjouksen saanti juuri vappuna
• Harjulle järjestetyn ohjelman missaaminen (tänä vuonna folkpunkduo Jaakko & Jay)
• jumittuminen ensimmäiseen leiriin useaksi tunniksi; piknik-eväitten nauttiminen ja seurapelien pelaaminen hauskassa fennistiseurueessa
• sen muistaminen, että Harjulla on parituhatta muutakin ihmistä, joitten joukossa on useita tuttuja, ja lähteminen tervehdyskierrokselle
• tulee kylmä, nälkä ja jano, ja joku mainitsee metrilakun – siispä suunta keskustaan vappumarkkinoille
• käppäilyä keskustassa, ja mikäli seurue on kovin nälkäinen, linnoittautuminen johonkin ravitsemusliikkeeseen; muuten epämääräisen haahuilun jälkeen kotiin
• iltajumppa tuplana tai triplana, koska Harjun rinteissä istuskelu ja kiipeily ovat jäykistäneet lihakset.

Kuten edellä esitetystä voi päätellä, tämän fennistin vappuperinteet eivät sisällä rännässä rälläämistä eikä epämääräistä kohellusta. Toki vappuihini kuuluu aina myös yllättäviä tapahtumia, mutta enimmäkseen vapunviettoni on varsin siivoa ja tylsää hienostunutta. En ole koskaan ollut mikään bilettäjätyyppi. Onneksi vappuna voi pitää hauskaa muutenkin kuin tuntemattomassa porukassa sekoilemalla. Minusta on paljon viihdyttävämpää viettää aikaa ystävien kanssa vaikkapa sanapelejä pelaten ja käsinukeilla leikkien! 

Kiinnostaisi kuulla, olenko ainoa "tylsä" vapunviettäjä. Millaisia vappuperinteitä tämän lukijoilla on?

Vasara ja nauloja koko rahalla ja muita työelämätyökaluja

Aamulla linikassa takanani istui kaksi abiturienttityttöä (terveisiä, jos luette tämän!). He pohtivat, mihin ja mitä kannattaisi hakea opiskelemaan. Toinen kertoi kiinnostavan esimerkin isästään, joka opiskeli yhtä alaa, päätyi sittemmin aivan erilaisiin työtehtäviin ja on nyt ammattinsa mainio taitaja.

Joo kyllä se on kuulkaa kerrasta poikki. (Not.)

Nuoret neidot vaikuttivat suhtautuvan tuleviin opiskelupaikkavalintoihinsa rauhallisesti ja järkevästi: ei tässä mitään maailmoja kaatavaa valintaa olla tekemässä. Heidän asenteensa ilahdutti, koska opintoaikojen rajaukset ja toimeentulokeskustelut esittävät usein erilaisen kuvan omaa paikkaansa hysteerisesti etsivistä nuorista, jotka ovat aivan paiseissa KOKO ELÄMÄN SUUNNAN RATKAISEVASTA OPISKELUPAIKAN VALINNASTA, iik, kääk ja apua.

Oman osaamisen jatkuva päivittäminen on nykyisessä asiantuntija-ammatteja pursuavassa yhteiskunnassamme monesti tärkeämpää kuin jonkin yksittäisen ammattialan täsmällinen tuntemus. Voisi väittää, että henkilö, jolla on mikä tahansa maisterintutkinto, pärjää lukemattoman monissa ammateissa. Yliopistossa opiskellaan toki yksittäisiä oppiaineita, mutta samalla opitaan tärkeitä työelämätaitoja, joista on hyötyä kaikilla aloilla. Esimerkiksi ryhmätöissä opitaan sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja ja seminaareissa pääkopan sisältämien tietojen esittämistä ymmärrettävästi.

Nämä linikassa olleet tytöt olivat oivaltaneet tärkeän pointin: abiturienttina ei voi mitenkään tietää, mitä kaikkea päätyy elämässään tekemään. Olisi fiksua kouluttautua siten, että koulutuksesta saa mahdollisimman paljon hyötyä, teki sitten insinöörin, haudankaivajan, viestintäpäällikön tai kieliasiantuntijan töitä. Ja kyllä, hakupaperit olivat lähtemässä Jyväskylän yliopistoon.

Too long, didn't read?

Kun opiskelet yliopistossa, kehität itsellesi sellaisen työelämätaitotyökalupakin, että selviät melkein ammatissa kuin ammatissa. Hanki sinäkin työelämätaitojen vasara ja nauloja koko (opinto-)rahalla.

Vielä on viikko aikaa hakea yliopistoihin!

Luukku 18: Englannin pikakurssi jatkuu

Tiistaina olin maanantain tapaan kyläsihteerin sijaisena. Toimistolla oli paljon vauhdikkaampi meininki, koska survival kitejä palautettiin edellispäivää enemmän, ja muitakin asiakkaita kävi runsaammin. Sain toden teolla harjoitella englannin puhumista, ja puhelimessakin piti yrittää solkata useaan otteeseen. Olen vähän arastellut englannin puhumista, koska en mielestäni osaa sitä mitenkään kovin hyvin (tai sitten kielitaitoinen akateeminen ympäristö hämää ja rimani on liian korkealla). Asiakaspalvelutilanteissa on kuitenkin pakko saada ymmärrettyä ja selitettyä asia, ja se vaikuttaa tehokkaalta treeniltä. Selviän englannillani oikein hyvin töissä, mutta arkielämän monivivahteisissa keskusteluissa en pysty ilmaisemaan itseäni niin hyvin kuin haluaisin. No, lisää harjoitusta vain.

Lahjaksi saamani suloinen lasilintu kopperoineen.

Tällaisissa lyhyissä sijaisuuksissa pääsee mukavasti kokeilemaan omia kykyjään ja rajojaan. Olen huomannut, että nautin ihmisten kanssa työskentelystä. Olen oppinut neuvomaan ja selittämään asioita aika hyvin (mistä on varmasti hyötyä myös opettajan ammatissa – tai sitten taito on syy eikä seuraus). Lisäksi tykkään tarjota enemmän kuin mitä asiakas odottaa, oli se sitten apua, ystävällisyyttä tai vaikkapa tuotteita. Yksikin vaihto-opiskelijapoika poistui toimistolta melkein tippa linssissä ja vuolaasti kiitellen: "You've been extremely helpful!" (Tämä siksi, että muun muassa annoin hänelle kartan ja merkitsin siihen reitin, mitä pitkin hän pääsee Kortepohjasta keskustaan.) Työn tekemisestä hyvin tulee iloinen mieli, ja teen kernaasti parhaani. Pyrin olemaan edes jossain määrin yhtä mainio asiakaspalvelija kuin oikea kyläsihteeri. Ylioppilaskunta ja Kortepohjan ylioppilaskylä voivat olla tyytyväisiä, että heillä on palveluksessaan niin taitava ja altis kyläsihteeri!

Työpäivän jälkeen siivosin kämppää joulukuntoon ja harjoittelin asteikkojen laulamista. Olin iloinen siitä, että olin ehtinyt postittaa viimeiset joulukortit aiemmin päivällä, kun postilokerossa oli tervehdyksiä vaikka keneltä. Lisäksi olin tyytyväinen, että ansaitsin parin päivän sijaisuudesta hieman taskurahaa kevääksi. Työ oli kivaa ja opettavaista, ja työmatkakin taisi olla peräti 40 metriä.

Luukku 13: Puoli päivää laulamista

Torstaina heräsin vähän turhan aikaisin. Luin kirjallisuuslehti Parnassoa ja luuhasin netissä, ja kun ei ollut kiire mihinkään, menin takaisin nukkumaan kuitatakseni univelkoja. Myöhempi herääminen ei sujunutkaan sitten niin helposti. Ystävä H. pyysi lounasseuraksi, mutta koska en olisi ehtinyt ajoissa ruokalaan, päätin syödä kotona.

Iltapäivällä reitti oli selvä: tietenkin kirjastolle. Siellä H. jo odottikin. Tapasin myös erään kasvatustieteen opettajistani ja kiitin häntä kirjeestä (kirjoittelemme toisillemme silloin tällöin). Vietimme pari tuntia H.:n, R.:n ja E.:n jutellen muun muassa nimistä. Olisi esimerkiksi kiinnostanut tietää, kuinka monta eri sukunimeä Suomessa on käytössä, mutta edes Väestörekisterikeskus ei tiennyt sitä.

Kortepohjan kirkon, hmm, jännä valoristi.

Illalla oli Kortepohjan kirkossa oikein mukava ja lämminhenkinen Kauneimmat joululaulut -tilaisuus. Menin sinne lauluyhtyeeni Heikon asteen jäsenten R.:n ja E.:n kanssa, ja mukana oli myös päivällinen E. (Näitten nimikirjainten käytössä ei ole kyllä mitään järkeä.) Oli siellä muitakin tuttuja ja muutenkin paljon väkeä. Joululauluja oli laulamassa ja laulattamassa paikallinen Lähde!-kuoro, jossa laulaa pari entistä bändiläistäni E. ja E. Kuorossa oli myös eräs kiinalaispoika, joka oli Kylän pikkujouluissa (eli Kortepohjan kuusijuhlassa) tullut juttelemaan minulle suomeksi. Oli hauska tavata hänet uudestaan. Ystäväni R. halusi, että esittelen heidät toisilleen, koska R. puhuu kiinaa, ja heille kehkeytyikin kiva juttutuokio. Myös itse kirkko oli sangen viihtyisä, ja innostuin ajatuksesta osallistua useamminkin seurakunnan laulutilaisuuksiin.

Puolentoista tunnin yhteislaulannan jälkeen pidimme Heikon asteen laulutreenit Kortepohjan pianohuoneessa N-talon alakerrassa. Harjoittelimme joululauluja liukuhihnameiningillä, koska halusimme saada yksillä harjoituksilla valmista settiä seuraavaksi viikoksi. Tarkoituksenamme on maanantai-iltana mennä laulamaan joululauluja Kompassille kaupungin keskustaan ja ilahduttaa ihmisiä. Saimmekin treenattua ja sovitettua biisejä varsin reippaaseen tahtiin. Harjoittelimme myös ensimmäisenä opiskeluvuonnani (2007) sovittamani potpurin Kauheimmat joululaulut, jota on eri kokoonpanoin laulettu siitä lähtien joka joulu. Nuottipaperi on 2-3 metriä pitkä, ja sovituksessa on osia vajaasta paristakymmenestä joululaulusta. Biisien järjestys potpurissa on niin syöpynyt päähän, että yksittäisiä lauluja laulaessa tulee vaistomaisesti jatkettua niitä potpurissa olevilla...

Luukku 12: Joulutunnelma hyökkää takavasemmalta

Keskiviikkona päivän epistola (kreikk. ἐπιστολή, epistolē, 'kirje') kuului siten, että olin menevä muutaman muun opiskelijalähettilään kanssa Jyväskylän lyseolle kertomaan yliopisto-opiskelusta. Ydintehtäviämme siis. Olimme suunnitelleet porukalla hienon spektaakkelin. Valitettavasti yksi lähettiläistä oli sairastunut, joten meitä jäi jäljelle trio.

Lyseon lukio oli helppo löytää, ja opinto-ohjaajat löysivät meidät heti aulasta. Olimme Jarkon kanssa paikalla hyvissä ajoin, ja Aapokin ilmestyi pian. Meidän lisäksemme opiskelustaan kertomassa oli eräs Oxfordin heppu. Ennen esittelyjä pääsimme vähäksi aikaa hengaamaan opettajainhuoneeseen. Tapojeni mukaisesti vakoilin työyhteisöä ja koulun meininkiä, jos vaikka joskus sattuisin siellä työskentelemään. Yllätyksekseni bongasin käytävillä useita tuttuja naamoja, entisiä norssilaisia eli normaalikoulun oppilaita, joita olin opettanut edellisvuotisessa opetusharjoittelussa. Ja löytyipä opettajainhuoneesta muuan tuttu suomen alumni (eli entinen opiskelija), minua pari vuotta aiemmin aloittanut H. J., joka oli lyseolla sijaisena. Äikänopettajan koulutuksella siis oikeasti työllistyy hyvin!

Saimme Aapon kanssa pitää yhteisen esittelyn vajaalle parillekymmenelle fiksulle nuorelle, ja Jarkolla oli toisessa luokassa oma kuulijakuntansa. Aapo opiskelee puheviestintää, ja aihe sopi hyvin suomen kieleen ja äidinkielenopettajaopiskelijuuteen. Oli tosi kivaa esiintyä alansa taitajan kanssa! Näppärästi vuoropuheluksi jäsentynyt esityksemme tuntui kiinnostavan ja huvittavan myös oppilaita, ja lyseolaiset uskalsivat kysellä oppiaineista ja mm. opiskelija-asuntojen saatavuudesta. Jyväskylän opiskelija-asunnoista kiinnostuneitten kannattaa vilkaista tätä ja tätä aiempaa blogikirjoitustani, joissa vedän kotiin eli Kortepohjaan päin. Myös opiskelemaan pääsy hakemisineen ja kokeineen kiinnosti. Vinkkasin kokeilemaan yliopistomme pistelaskuria, joka löytyy täältä.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Aapon saman vierailukäynnin pohjalta laatimaan blogikirjoitukseen "Jouluevankeliumi: seksiä, sekoilua ja ilosanomaa"!

Esityksen jälkeen menimme Aapon kanssa jatkoille Ilokiveen. Ruokalistalla sattui olemaan perinteinen jouluateria eli kaikkia jouluherkkuja ja jälkiruoaksi joulutorttukahvit. Mikä tuuri! Seuraan liittyi myös ystäväni R., ja kun olin esittelemässä häntä Aapolle, paljastui, että he ovatkin jo tuttuja kiinan kielen kurssilta. Olisihan se pitänyt arvata. Yliopistossa tuntuu olevan niin pienet piirit, että melkein kaikki tuntevat toisensa aina jotain kautta. :0)

Jyväskylän kaupunginkirkko.

Miellyttävän myöhäislounaan ja jostain takavasemmalta hyökkäävän joulutunnelman myötä ajauduimme tietysti kirjastolle. Siellä ei kuitenkaan tullut luuhattua kovin kauan, koska jatkoimme R.:n ja ystäväni M.:n kanssa kaupunginkirkkoon Seminaarinmäen kauneimpiin joululauluihin. Tässä ihastuttavassa, perinteikkäässä tapahtumassa lauletaan Jyväskylän seminaarin käyneitten tyyppien joululauluja, joita on paljon. Esimerkiksi Kello löi jo viisi ja No onkos tullut kesä ovat jyväskyläläistä alkuperää. Itävaltalainen Jouluyö, juhlayö on esitetty ensimmäistä kertaa suomeksi juuri Jyväskylän kaupunginkirkossa. Yhteislaulutilaisuudessa kokee olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta, ja vuosisatoja vanhat sävelmät ja sanoitukset saavat joka joulu uusia sävyjä. Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut on ehkä kaunein ja herkin tapahtuma, johon pääsee vuosittain osallistumaan. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Luukku 2: Suunnitelmia ja Taunoja

Tämä on ollut niin tyypillinen sunnuntai, ettei paremmasta väliä. En ole suonut montaakaan ajatusta opiskeluille (vaikka ehkä olisi kannattanut), vaan ennemminkin olen keskittynyt sosiaaliseen kanssakäymiseen ja jouluiluun. Ehkäpä jo joulukuun toisena päivänä kehtaa klikata tietokoneelta joululaulukansion auki.

Nuket saivat kotinsa murrekorttilaatikoista.

Tuli nukuttua aika pitkään (sunnuntaina se ylellisyys suotakoon), leivoin brunssiksi teeleipiä ja käytin päivän valoisan ajan siihen, mihin se kannattaa käyttää, eli sanomalehtien lukemiseen luonnonvalossa. Sitten jatkoin edellispäiväisen todos-listan lyhentämistä hirveässä suoritusvimmassa. Harkitsin myös joulumessuilla ja levymessuilla käymistä, mutta päätin jättää ne väliin, koska olisin kuitenkin sortunut hankkimaan joululahjoja lähinnä itselleni. :0D

Päivän tärkeimpiä toimia oli lämpimimpien talvivaatteitten etsiminen. Lähipäivinä pukeutuminen saattaa olla haastavaa, koska kaltaiseni jalankulkija tarvitsee ulkona paljon vaatetta, mutta sisätiloissa kuten kirjastolla ja Fennicumilla on aika lämmintä. Pitänee harrastaa kerrospukeutumista.

Testasin ulkovaatetuksen riittävyyden käymällä pitkällä lenkillä upeassa talvisäässä. Samalla suunnittelimme ystävättäreni kanssa tulevia yhteisiä 50-vuotisjuhliamme. Meillä on ollut tapana viettää yhteisiä synttäreitä, koska meillä on ikäeroa tasan viikko. Toiseksi juhlamme ovat tavanneet olla aikamoisen massiivisia. Tällä kertaa olemme kuitenkin ylittämässä kaikki tähänastisetkin suuruudenhullutukset... Opiskelijana on näppärää järjestää yhteiset juhlat ystävän tai useamman kanssa, koska kaveripiiri on pitkälti sama ja sopivilta osin erilainen. Samalla saa maksimoitua paikalle pääsevien vieraitten määrän, sillä näin tapahtuvaisessa kaupungissa on välillä oikeasti vaikea valita, mihin kekkereihin osallistuisi päivän aikana.

Päivässä oli myös ripaus mysteeriä, kun postilokerosta löytyi kummipojalta tullut kirje, joka ei ollut lokerossa vielä perjantaina (jolloin kuvittelen päiväpostia viimeksi jaetun) eikä myöskään eilen. Nyt ihmettelen, oliko kirje oikeasta osoitteesta huolimatta jaettu ensin väärään osoitteeseen. Kuulemani huhun mukaan Kortepohjan ylioppilaskylä on Suomen toiseksi vaikein paikka jakaa postia (vaikein on kuulemma Otaniemen teekkarikylä). Opiskelijoitten osoitteet muuttuvat usein, ja nyt kun kyläkin on muuttunut paljon vähän ajan sisällä, ei liene ihme, että postit risteilevät ties missä. No, onneksi tämä söpö kirje tuli perille.

Taunot ja elukat.

Oikean paikkansa löysivät vihdoin myös käsi- ja sorminukkeni. Nyt Taunot (kuvassa ylhäältä alas Kauno, Mauno, Rauno, Hubert, Esko ja Tauno) ja elukat (Kala, foliohattuinen Kana, Erkki Tökker Hiironen ja 10 sorminukke-eläintä) asuvat hienoissa arkistolaatikoissa. Arkistolaatikot palvelivat edellisessä elämässään suomen kielen laitoksella Fennicumissa murteenkeruukorttien säilytyspaikkoina. Nämä hienot retrolaatikot olivat siis täynnä käsinkirjoitettuja aakkostettuja ja numeroituja kortteja, joihin opiskelijat olivat keränneet näytteitä eri murteitten sanoista ja niitten esiintymispaikoista. Jostain kumman syystä näistä aarteista päätettiin luopua, ja opiskelijat saivat rohmuta laatikoita (ja murrekortteja!) niin paljon kuin halusivat.

Missähän sitä kannattaisi asua? (Kotona Kortepohjassa, osa 2)

Kortepohjan yo-kylän taloja alkukesän iltana.

Tällä kertaa aion mennä vähän asioitten edelle. Nimittäin opiskelupaikan vastaanottamiseen ja siihen liittyviin toimiin.

Nimitän opiskelija-asuntoja usein kämpiksi. Nimityksen tarkoitus ei ole olla halventava, vaan sen on määrä erottaa opiskelijan koti ns. koti-kodista eli siitä kodista, mistä opiskelemaan muutetaan. On jännää tarkkailla, missä vaiheessa kukin alkaa kutsua opiskelija-asuntoaan kodiksi. Itselläni siihen meni pari vuotta.

Milloin kämppää pitäisi ruveta etsimään?
Kun saatte paksut kirjeet ja tervetulotoivotuksen ilmoittautua opiskelijaksi Jyväskylän yliopistoon, kämpän metsästys voi alkaa. Tietenkään kukaan ei kiellä etsimästä asuntoa jo ennen opiskelupaikan hyväksymistä, mutta oletan, että olette hakeneet useaan paikkaan, ja kun hyväksymiskirjeitä alkaa tulla heinä-elokuussa, vähän katselette ja pohdiskelette, mihin nyt sitten menisitte. No Jyväskylään tietysti. ;0)

Mistä tai keneltä kämpän saa?
Jyväskylässä edullisia ja käteviä opiskelija-asuntoja tarjoavat

• Kortepohjan ylioppilaskylä 
• Asunto Oy Jyväskylän Jyy-Asunnot eli tuttavallisemmin Vehkakuja 
• Keski-Suomen Opiskelija-asuntosäätiö KOAS.

DDR eli yo-kylän MNOP-talot koillisesta kuvattuna.

Kaikissa näissä vuokrahintaan sisältyvät asuminen, vesi, sähkö, internet (nopea sellainen!), pesutupien käyttömahdollisuus ja huoltopalvelut. Edulliseen hintaan saa siis aika kompaktin setin asioita, ja ympärillä asuu muita opiskelijoita. Siksi nämä asunnot käsitetään (tai Kela käsittää ne) asuntoloiksi.

Muita lukaaleja löytyy Jyyn eli ylioppilaskunnan asuntopalstalta. Niistä enemmistö on yksityisiä asunnontarjoajia, jotka laskuttavat vedestä, sähköstä ja netistä kukin omalla tavallaan. Nämä kustannukset kannattaa ottaa hyvin selville, kun laskeskelee, mihin kannattaa muuttaa.

Yo-kylän uusi F-talo, jossa asuu moni kaverini.

Kuka voi asua opiskelijakämpässä?
Opiskelija-asuntoja vuokrataan vain opiskelijoille. Siispä Kortepohjan yo-kylän ja KOASin kämppiä voi hakea vasta sitten, kun korkeakoulun hyväksymiskirje on saapunut. Kirjeestä pitää toimittaa kopio asuntohakemuksen yhteydessä. Vanhoiltakin opiskelijoita tarkistetaan heidän opiskelijastatuksensa.

Pariskunnista yleensä vähintään toisen osapuolen pitää olla opiskelija, jotta opiskelija-asuntoon pääsee.
Perheille löytyy sopivia opiskelija-asuntoja. Erityistä asunnontarvetta voi myös perustella lasten huollolla tai tapaamisoikeudella.
Lemmikkejä saa pitää useimmissa kämpissä, mutta esimerkiksi Kortepohjan yo-kylän Q-talossa (allergiatalossa) eläinten pito on kielletty. Soluasunnoissa lemmikin pitoon tarvitaan kaikkien asukkaitten suostumus.

Paljonko kämpät suunnilleen maksavat?
Annan pari esimerkkiä Kortepohjan yo-kylästä.

• Asuin ensimmäisenä opiskeluvuonnani R-talossa neljän hengen solun pienimmässä huoneessa (11 m², mutta vastattavaa koko asunnosta 18,45 m²), vuokrani oli 181 € kuussa. Kela tukee asumista 80 prosentilla 252 euroon saakka, joten käytännössä maksoin huoneestani vain 36,20 € kuussa. Oli varaa ostella paljon soittimia!
• Ekan vuoden keväällä pääsin muuttamaan saman asunnon sisällä isompaan huoneeseen, kun yksi kämppiksistä muutti pois. Tämä isompi huone oli kooltaan 17 m², ja erityisen kivaksi huoneen teki oma ulko-ovi, mistä bändikamppeitten roudaaminen ja vieraitten vastaanotto oli helppoa. Vuokra oli 246 €, mistä maksoin itse 49,20 € kuussa. Halpaa kuin mikä, vai mitä?
• Kahden vuoden soluasumisen jälkeen halusin päästä yksiöön, mutta en mihin tahansa, vaan sellaiseen, missä on kunnon keittiö. (Siksi jouduinkin odottamaan niin "kauan".) Pääsin K-taloon kylän suurimpaan yksiöön (41 m²), joka sijaitsee maatasossa ja jossa on iso terassi. Vuokra oli aluksi 433, sittemmin 450 €, mistä pitikin maksaa itse jopa 248,40 € kuussa. Ihmekään, että töitä piti tehdä aika paljon, ja silti rahat tuntuivat valuvan pelkkään vuokraan. Kämppä oli kuitenkin niin ihanteellinen, että asuin siinä kolme vuotta.
• Nyt olen muuttanut upouuteen J-taloon, jossa asun parvekkeettomassa (28 m²) yksiössä. Vuokrani on 364 €, mistä pulitan itse 162,40 €.

  

  Uusi J-talo, kotini!

Kaikissa kämpissä on tietysti hyvät ja huonot puolensa, mutta luulen arvostavani eniten tätä nykyistä apartementtiani. Yo-kylä on sijainniltaan ja hengeltään mahtava. Täällä kylässä on suuri valikoima hyödyllisiä palveluja, joita hehkutin jo aiemmassa kirjoituksessani.

Entä, jos asuntoa ei löydy, ennen kuin opiskelu alkaa?
Ensimmäisenä tulisi ehkä mieleen majoittua hotelliin. Se on kuitenkin tosi kallista. Jos Jyväskylässä ei asu sukulaisia tai ystäviä, joitten luona voisi punkata pari yötä, yo-kylästä löytyy apu. Ylioppilaskunta järjestää tilapäismajoitusta, joka ei välttämättä ole kovin viihtyisää tai mukavaa, mutta kelpaa kyllä paremman puutteessa. Retkeilyolosuhteinen majoitus maksaa 5 € yöltä.

Syksyisin asuntomarkkinoilla on kauhea ruuhka. Siksi kämppää kannattaa ryhtyä etsimään ajoissa.

Je me pardon que la trompettiste est bien fou

Hyvä lukija.
Jos olet pääsykokelas, tulet jostakin kauempaa ja olet ensimmäistä kertaa Jyväskylässä, olet hetki sitten saattanut ihmetellä kuulemaasi. Tasan klo 20 Harjun Vesilinnasta (eli siitä punertavasta tornista kaupungin keskustan korkeimmalta mäeltä) kuului epämääräistä trumpetointia. Kuulemasi sävelmä oli taatusti tämä:

Kyseessä ei ollut mikään tavaton flash mob tai torniin torven kera kiivennyt kylähullu (niin kuin minä viisi vuotta sitten kaupunkiin päädyttyäni luulin). Jyväskylässä on jo vuodesta 1976 ollut perinteenä soittaa kesällä (ts. toukokuusta syyskuuhun) joka ilta Aulis Raitalan sävellys Laulu synnyinseudulle. Musiikki soi äänitteeltä trumpetisti Torsten Lindforsin tulkintana. Keskisuomalaisen kolumnissa kerrotaan lisää iltasoitosta.

Iltafanfaari muun muassa kuuluttaa opiskelijoille, että on aika lähteä kirjastolta kotiin tai päinvastoin suunnata kaikenlaisiin illanviettoihin. Olen ehtinyt jo kiintyä soittoon, ja sen kuulemisesta tulee aina ylevä olo.

Mutta voi! Viime kesänä iltasoitto ei soinutkaan, koska Harjun äänentoistolaitteissa oli teknisiä ongelmia. Onneksi paikallisen radio Hearin kulttuuriväki järjesti korvaavaa ohjelmaa illaksi tai pariksi:

Kun trumpettibiisi soi, kaupungissamme on kaikki hyvin.

[Otsikko on lainattu maanmainion Markus Kajon jutelmakokoelman Kettusen kolmas eräästä kertomuksesta. "Obsessiotrumpetisti" on hauska juttu hullusta trumpetistista, joka lurittelee omiensa vakavahenkisten kappaleitten väliin, ja presidentti joutuu pahoittelemaan sattunutta: "Pyydän täten anteeksi hullua trumpetistiamme." Suosittelen lämpimästi sekä Kettus-juttujen lukemista että trumpetin soittoa. Lisäksi täsmennän, että epäasialliset hulluusviittaukset koskevat vain pöljää kuvitelmaani tunnollisesta torvensoittajasta, joka olisi raahautunut torniin kajauttamaan kappaleen livenä. Näin siinä käy, kun yrittää muka olla hauska.]