Millaista on olla sekä yliopiston opettajana että opiskelijana?

Jo muutenkin monipuoliseen roolivalikoimaani tuli elokuussa yksi lisää: nyt olen myös yliopistomme tuntiopettaja. Opetan kielikeskuksessa kirjoitusviestintää ja opettajankoulutuslaitoksessa (OKL) äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogiikkaa. Jälkimmäinen opetusala tarkoittaa siis sitä, että opetan opettajaopiskelijoita opettamaan kyseisiä aineita.

Rooli se on tämäkin: esiinnyn silloin tällöin narrina.
Takana naureskelee S. saunahatussa.
Kuva: Maiju Partanen

Mikä tästä roolivalikoimasta tekee mielenkiintoisen, on se, että jatkan edelleen myös opiskelijan roolissa. Olen ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi koko lukuvuodeksi. Graduni jäi keväällä/kesällä kesken, ja erinäisten työkiireitten takia en ole vielä saanut sitä loppuun. Voisi sanoa, että olen gradun analyysilukua vaille valmis maisteri. ;) Ja kun gradun loppuun saattaminen joka tapauksessa vie aikaa, olen ilmoittautunut lukuisille kursseille. Aion ottaa tästä viimeisestä opiskeluvuodesta kaiken hyödyn irti!

Seuraavaksi vastaan muutamiin alkusyksystä usein kysyttyihin kysymyksiin.

1. Miten sait nämä työt yliopistosta?
2. Millaista yliopiston opetustyö on ollut? Mitä olet pitänyt työstäsi?
3. Kuinka yleistä on päästä töihin yliopistoon?
4. Mitä olet oppinut opiskelemisesta nyt kun olet itse opettajana?
5. Mitä opettajien salaisuuksia voisit paljastaa yleisesti tiedoksi?

Miten sait nämä työt yliopistosta?

Olemalla aktiivinen opinnoissani, jäämällä sopivien ihmisten mieleen ja lukemalla sähköpostia vappuna. Koko homma alkoi siitä, että tein opetusharjoitteluvuoteni aikana monenlaista yhteistyötä OKL:n väen kanssa. Olin maininnutkin heille, että voisin kernaasti työskennellä OKL:ssä, jos jotain sopivaa hommaa joskus sattuu eteen. Kun yksi entisistä ohjaajistani sitten sattui tarvitsemaan osa-aikaista sijaista hoitamaan opetustaan täksi lukuvuodeksi, hän kysyi kiinnostusta sopiviksi katsomiltaan henkilöiltä. Tiedustelu tuli sähköpostiin vappuna, ja satuin olemaan ensimmäinen, joka ilmoitti olevansa kiinnostunut pestistä. Jes!

Yliopistotöillä on kuulemma taipumus lisääntyä kuin itsestään. Kun lupauduin hoitamaan tarjotut OKL:n kurssit, ei mennyt kauan, kun minua oli suositeltu myös kielikeskukseen. Sieltä sain vielä enemmän opetustunteja kuin OKL:stä. Tosin yhteensä nämä eivät vastaa ihan puolipäivätyötä. Olen siis edelleen kiinnostunut lisätöistä, vink vink! :)

Millaista yliopiston opetustyö on ollut? Mitä olet pitänyt työstäsi?

No tietenkin aivan huippua! On tuntunut todella palkitsevalta saada opettaa omassa opiskelupaikassa. Molemmilta laitoksilta olen saanut oivaa opastusta hommiin ja mm. valmiita kurssimateriaaleja. Ei siis ole tarvinnut keksiä pyörää uudestaan. Ennakkoon olin hieman huolissani, meneekö kaikki aikani kurssien suunnitteluun, mutta onneksi työtovereilta saadut vinkit ja tiukat aikataulut auttavat. Elokuussa piti hypätä aika vinhasti kiitävään kelkkaan, kun 1.8. sain varmistuksen siitä, että vetäisin 24 oppituntia kestävän kurssin, ja kurssi piti saada päätökseen kuukauden aikana. Aloitus oli siis sangen intensiivinen. Mutta kun oli koko ajan pientä suurempi hoppu, ei kulunut aikaa turhaan ihmettelyyn ja nysväämiseen.

Koska työskentelen kahdella eri laitoksella, työni on todella monipuolista. Molemmilla laitoksilla on omat opiskelijansa, työyhteisönsä, työympäristönsä, tavanomaiset opetuspaikkansa, käytänteensä, opetussuunnitelmansa jne. Sisäistettävää on siis paljon, mutta kaikki on tavattoman mielenkiintoista. Oman hauskan lisämausteensa työhön on tuonut se, että vähän joka kurssillani on entuudestaan tuttuja opiskelijoita, jopa hyviä kavereitani. Ainakin tähän mennessä yliopisto-opetus on tuntunut minulle kaikin puolin sopivalta työltä.

Kuinka yleistä on päästä töihin yliopistoon?

Vaikuttaisi siltä, että aika yleistä. Koska minulla kyseessä ovat tuntiopettajan eli eräänlaisen ekstraajan työt ja yksittäiset kurssit, kumpaankaan tehtävään ei ollut erillistä hakua. Tällaisiin pikkutöihin otetaan tekijöitä mistä löydetään, yleensä kaiketi lähistöltä eli esimerkiksi ansioituneista opiskelijoista tai jo muuten joissain yliopistotöissä olevista.

Tällä hetkellä todella moni kaverini on töissä yliopistossa. Osa on jo valmistunut, osa valmistumassa, ja osalla opinnot ovat vasta aivan alkuvaiheessa. Kavereita on kaikenlaisissa opetustehtävissä (joista moni tavallani tuntiopettajana), tutkimusavustajina, tutkijoina ja ties minkälaisissa projekteissa. Osa on hakeutunut tehtäviinsä itse (esim. jatko-opintojen kautta) ja osaa on pyydetty, kuten minuakin. Ainakin omasta tuttavapiiristäni harva on hakenut työhönsä jonkin virallisen hakumenettelyn kautta. Kannattaa siis pitää silmät ja korvat jatkuvasti auki ja ilmaista kiinnostuksensa, jos jokin homma vaikuttaisi sopivalta!

Mitä olet oppinut opiskelemisesta nyt kun olet itse opettajana?

Ensinnäkin olen oppinut jämptiyttä ja kaivanut käyttööni vielä lisää tehokkuutta asioitten hoitamiseen. Jos on ilmennyt jotain ongelmia/epäselvää/kysyttävää, olen opetellut kysymään heti enkä pyörittelemään asiaa ensin itsekseni. Opiskelijanakin kannattaa kysyä aina HETI, kun jotain outoa tulee vastaan. Kysymys hyödyttää vähintään opettajaa, todennäköisesti kaikkia kurssilaisia, kun opettaja pääsee esim. tarkentamaan antamiaan ohjeita. Opettajana on tärkeää suhtautua vakavasti opiskelijoitten kysymyksiin ja ongelmiin. Mielestäni olen opettajanakin palvelutehtävissä, ja asennoitumiseni on sen mukainen!

Toiseksi olen huomannut, kuinka rasittavaa on jättää tehtäviä/vastauksia/tms. roikkumaan. Opettajana on ihan tosi rasittavaa muistuttaa monta kertaa samasta asiasta. Jos et esimerkiksi voi palauttaa tehtävääsi ajoissa, sovi siitä opettajan kanssa etukäteen äläkä pakota häntä lähettämään verikoiria perääsi. No näin ei onneksi ole tarvinnut (vielä) tehdä, mutta tajunnette asian idun. :D Olen itsekin (ollut) sellainen opiskelija, jolta on jäänyt esseitä vuosiksi roikkumaan ja joka ei ole aina muistanut ilmoittaa edistymisestään niissä. Olisi kuitenkin ehdottoman tarpeellista antaa opettajalle jotain osviittaa siitä, milloin opintosuorituksia pamahtaa tarkistettavaksi. Pahimmillaan jokin puun takaa ilmestynyt pienikin juttu sotkee opettajan muut suunnitelmat. Opettaja on todennäköisesti tarkkaan miettinyt deadlinet, jotka ovat niin opiskelijoitten kuin opettajan parhaaksi. Siksi työt kannattaa hoitaa ajoissa.

Huom.! Opiskelijoilla on opintojensa lisäksi myös muuta elämää ja kiireitä, mutta niin on opettajillakin! Olkaamme kärsivällisiä puolin ja toisin – toki kohtuuden rajoissa.

Mitä opettajien salaisuuksia voisit paljastaa yleisesti tiedoksi?

Hiljaista tietoa kyllä riittää. :) Esimerkiksi opiskelijoitten tervehtimiseen sain hyvän vinkin: kannattaa antaa opiskelijan tervehtiä ensin. Opiskelija voi joskus olla sellaisessa tilanteessa, seurassa tms., jolloin ei toivoisi opettajalta edes moikkausta saati minkäänlaista tunnistamisen elettä. Jos siis olet kurssillani, tulet illalla vastaan katuvilinässä enkä tervehdi sinua ensin, se ei tarkoita, etten tunnistaisi sinua vaan että annan sinulle mahdollisuuden tervehtiä haluamallasi tavalla. Minä kyllä muistan naamasi nähdessäni myös toiset nimesi, kirjoitustyylisi ja istumapaikkasi luokkahuoneessa. ;)

Toinen salaisuus voisi olla se, että olipa opetustila sitten pienehkö luokkahuone tai jättimäinen luentosali, on aika helppoa nähdä ja kuulla kaikki, mitä opiskelijat tekevät. Ilmeillä ja eleillä on siis väliä. Jos opiskelija näyttää kysymysmerkiltä, kerron aika äkkiä lisätietoa selittämästäni asiasta. Tai jos joku vilkuilee hermostuneesti kelloa paikallaan hytkyen, voisi olla syytä antaa lupa yleiseen vessataukoon. Siispä ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että takarivissä irvistely tai supattelu jäisi opettajalta huomaamatta, jos sellaista tapahtuisi. En tarkoita, että kaikkien pitäisi istua kiltisti hymy kasvoillaan ja hiljaa koko luennon ajan, vaan koetan kumota sen harhaluulon, ettei ope muka havaitsisi ympäristöään luennoidessaan. (Okei, jotkut kyllä katoavat jonnekin tietokoneen näyttöruudun taakse ja uppoutuvat omiin höpinöihinsä.)

Tällainen opettaja EN ole.
Saadun palautteen perusteella olen rento ope,
ja jos tunneillani ei puhuta, heitän pehmokanalla.
Kuva: Ilkka Jääskeläinen

Ennen kaikkea haluan korostaa sitä, että yliopisto on asiantuntijoitten ja opiskelijoitten muodostama yhteisö, universitas magistrorum et scholarium. Olemme täällä siis kaikki tekemässä hommasta mielekästä meille kaikille. Kaikki opettavat kaikkia ja oppivat toisiltaan. Yliopisto-opetuksen ei siis tule olla yhdensuuntaista tiedon kaatamista toisten niskaan vaan yhteisöllistä tiedon rakentamista. Kurssien pitäjät toivovat usein, että opiskelijat osallistuisivat entistä enemmän. Joillakin kursseilla siihen annetaan enemmän mahdollisuuksia, toisilla vähemmän. Opiskelijat, olkaa siis itse aktiivisia ja vaatikaa tilaa!

Ja nyt: kysykää toki lisää! Teillä on erinomainen mahdollisuus udella lisätietoja henkilöltä, joka on sekä opettaja että opiskelija. :)

Suomenopiskelijoitten suosikkikursseja

Mitä oikein opiskellaan, kun opiskellaan suomen kieltä yliopistossa? Tässä postauksessa paljastan konkreettisia esimerkkejä. Haastattelin muutamia suomenopiskelijoita heidän suosikkikursseistaan. Kysyin myös, osasivatko he yliopistoon tullessaan odottaa, että suomen opiskelu olisi tällaista. Täältä pesee!

Meri, 1. vuoden opiskelija

Akateemisia tekstitaitoja ja kielenhuoltoa

Hyödyllisin kurssi on varmaan ollut luento- tai pienryhmäkurssi Akateemiset tekstitaidot. Ennen sitä oma ilmaisuni oli aika kaunokirjallista, mutta siellä tieteelliset tekstit tulivat tutummaksi. Kurssi oli siis hyvä koko yliopisto-opiskelun kannalta. Tunnustan, että tykkäsin myös useimpien parjaamista KLSP-kursseista (kielten laitoksen kaikille kieltenlukijoille yhteiset luentokurssit). Ne oli sellasia tosi yleismaailmallisia, mutta sai mut tajuamaan myös kielten monimuotoisuuden ja merkityksen yhteiskunnassa, elämässä jne. Eli että kielet ei oo pelkkää jäykkää kielioppia. Ja on ihan kiva, kun on tollasia rennompiakin kursseja välissä.

     Nyt pyörii luentokurssi Äänteistä puheeksi. Mua ihmetytti koko syksyn, että miks niin monilla suomen opiskelijoilla tuntuu olevan valtaisa kiinnostus tai perversio murteisiin, mut ton kurssin myötä oon alkanut viimein itekin syttyä niihin. Syksyllä Sanoista lauseiksi ja Kielenhuolto ois varmasti olleet kans hyödyllisiä, mutta koko yliopistoilu oli jotenkin niin uutta vielä silloin, etten oikein osannut ottaa niistä paljon irti.

     Ei kai minulla ollut oikein mitään odotuksia, lähinnä luulin, että edessä on kielioppitehtäviä ja sijamuotojen pänttäämistä.

Elina, 1. vuoden opiskelija

SKIP203 Äänteistä puheeksi on ollu ihan mukava ja mielenkiintonen. Siinä on siis luentosarjaa aika monen luennon verran ja tulossa on apuaapuakääktentti, mikä tekee kurssista mulle vähän ankeen, mutta mielenkiintonen se on ollu. Hyödyllisiä sen sijaan on ollu ehkä Kielenhuollon kurssi (SKIP303) ja Sanoista lauseiksi (SKIP204) sekä joillekin varmasti Akateemiset tekstitaidot (SKIP304) ainakin mitä lähdeviitteisiin tulee. Itselle ne tulivat jo avoimessa [avoimessa yliopistossa] tutuiksi, joten minulle kurssin anti oli melko mitätön.

     Tulin yliopistoon aika nollat taulussa, ei ollu liiemmin odotuksia. Suomen kielen perusopinnot on ollu aika diipadaapaa [yleisiä], eikä niistä oo välttämättä kauheesti tarttunu mitään. Odotan enemmän aineopinnoilta. Kuitenkin kiinnostus on koko ajan kasvamaan päin. Ehkä hyötypuolikin alkaa jossain vaiheessa olla konkreettisemmin tarkastelun kohteena.

Juuso, 1. vuoden opiskelija

Hauskin kurssi on ollut Kirjallisuushistorian kurssi [kirjallisuuden perusopintoja; ei siis suomen], verkkokurssi, joka suoritettiin roolikeskusteluina. Pääsin purkamaan kaiken kukoistavan luovuuteni omien roolihahmojeni ratkaisuihin ja elämiin. Yhdellä hahmolla yritin salamurhata vaimoni, toisella tein itsemurhan, kolmannella karkasin kotoa, jouduin merihätään ja kelluin lautalla kohti vääjäämätöntä kuoloani.
     Vaikka kurssilla on tapana kirjoittaa omilla hahmoillaan yleensä päiväkirjamerkintöjä tai kirjeitä toisille, pääsin itse kirjoittamaan jopa runon, yhden iltapäivän päivällistilaisuuden alusta loppuun oman roolihahmoni näkökulmasta. Ja mikä parasta, en oikeasti saanut juuri minkäänlaista kokonaiskuvaa kirjallisuushistoriasta, ainoastaan muutaman yksityisseikan sieltä täältä. Kirjoittelin vaan jännittäviä juttuja omasta päästäni ja sain kurssin suoritetuksi. Kurssi oli siis hauska, ei opettavainen.

     Yllätyksenä tuli se, että tällä lailla peeloilemalla ja itseä toteuttamalla voi saada aiheeltaan tuollaisesta kurssista helposti arvosanan 3 [kun arvosana-asteikko on 1–5].

Erja, 3. vuoden opiskelija

Tähän mennessä mielenkiintoisin kurssi ollu semantiikka-pragmatiikka. Se on luentokurssi, jossa on oppimistehtäviä ja ehkä tentti, en muista. On tosi mielenkiintoista pohdiskella sanojen merkityksiä ja niiden käyttöä, joten kurssin sisältö on siis lähempänä arkea ainakin itelle kuin vaikka rakennekurssit (vaikka niistäkin oon pitäny). Jotenkin opettaja vaa innosti. Pohdin ehkä muutenkin niin paljon sanoja, niiden merkityksiä ja käyttöä, että toi oli ihan mulle. 

     En ehkä osannu odottaa, että suomen opiskelu olis tällasta. En tiiä, mitä odotin yliopistolta, koska jotenkin kielioppi on just se eka, mikä tulee mielee, ja toi sema-pragma tuli ihan yllätyksenä. Odotin kuitenki innolla yliopisto-opiskelua ylipäätään, koska tänne halusin eniten. Ja innostus on pysyny, varmaa kasvanukki.

Johanna, 4. vuoden opiskelija

Nautin eniten suomen kielen rakennekurssista. Siitähän on tosin jo kolme vuotta, enkä tiedä nykymuotoisesta suorituksesta paljon. Kurssin 8 opintopisteen suoritus taisi olla osatentteinä. Oli valoisaa fuksiaikaa, kun iloitsin isosta kurssista, jossa on jännää olla, kun on monia ihmisiä, joista monet ovat tuttuja, joille voi hilpeillä. Kaikki meni aina samalle luennolle, mistä tuli yhteisöllinen olo. Opettaja sai aiheet kiinnostaviksi, ja vihreä rakennemonistevihko oli söpö ja innostava. Kurssi kesti koko vuoden, mistä pidin – yksi tentti olisi ollut liikaa, joten osatentit olivat hyvä juttu. Sain syventää tietoani suomen rakenteesta (ja unohtaa sen samaa tahtia), sillä nautin kielen ilmiöistä sillä tavalla kuin jotkut nauttivat.

     Opiskelemaan tullessani saatoin jopa odottaa jotain rakennekurssin kaltaista. Onhan rakenne ehkä se mitä melkein kaikki ajattelee suomenkin kielen opiskelun eniten olevan. En kuitenkaan odottanut kurssin olevan niin mukava!

... ja bonuksena Perttu, n. vuoden* opiskelija

Hei, onks TÄÄ norsu? On siis kyse semantiikasta.

Parhaita kursseja ovat olleet Vesa Jarvan "Hei, onks tää norsu?" -kurssi ja ikimuistoinen SKIP201 [suomen kielen rakenne], jota suoritin 3 vuotta, ja joka vuosi [nyt jo eläkkeelle jäänyt] opettaja kertoi saman vitsin.

[* Ai mikä tää oli tää ilmaus "n. vuoden" (luetaan ännännen vuoden)? Opiskelijoitten keskuudessa on tavallista ilmoittaa, monennenko vuoden opiskelija kukin on. Asia ilmaistaan numeroin yleensä viidenteen opiskeluvuoteen saakka, mutta kuudennesta opiskeluvuodesta eteenpäin tavataan verhoutua matemaattisen kirjainilmaisun taakse. Siis n > 5.]


Jäikö jonkin mainitun kurssin sisältö mietityttämään? Kurkkaa suomen kielen uusinta opetussuunnitelmaa, jota käytetään vuosina 2012–2015. Ja lisää voit aina kysyä tältä opiskelijalähettiläältä blogissa, Facebookissa tai sähköpostitse!

Vasara ja nauloja koko rahalla ja muita työelämätyökaluja

Aamulla linikassa takanani istui kaksi abiturienttityttöä (terveisiä, jos luette tämän!). He pohtivat, mihin ja mitä kannattaisi hakea opiskelemaan. Toinen kertoi kiinnostavan esimerkin isästään, joka opiskeli yhtä alaa, päätyi sittemmin aivan erilaisiin työtehtäviin ja on nyt ammattinsa mainio taitaja.

Joo kyllä se on kuulkaa kerrasta poikki. (Not.)

Nuoret neidot vaikuttivat suhtautuvan tuleviin opiskelupaikkavalintoihinsa rauhallisesti ja järkevästi: ei tässä mitään maailmoja kaatavaa valintaa olla tekemässä. Heidän asenteensa ilahdutti, koska opintoaikojen rajaukset ja toimeentulokeskustelut esittävät usein erilaisen kuvan omaa paikkaansa hysteerisesti etsivistä nuorista, jotka ovat aivan paiseissa KOKO ELÄMÄN SUUNNAN RATKAISEVASTA OPISKELUPAIKAN VALINNASTA, iik, kääk ja apua.

Oman osaamisen jatkuva päivittäminen on nykyisessä asiantuntija-ammatteja pursuavassa yhteiskunnassamme monesti tärkeämpää kuin jonkin yksittäisen ammattialan täsmällinen tuntemus. Voisi väittää, että henkilö, jolla on mikä tahansa maisterintutkinto, pärjää lukemattoman monissa ammateissa. Yliopistossa opiskellaan toki yksittäisiä oppiaineita, mutta samalla opitaan tärkeitä työelämätaitoja, joista on hyötyä kaikilla aloilla. Esimerkiksi ryhmätöissä opitaan sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja ja seminaareissa pääkopan sisältämien tietojen esittämistä ymmärrettävästi.

Nämä linikassa olleet tytöt olivat oivaltaneet tärkeän pointin: abiturienttina ei voi mitenkään tietää, mitä kaikkea päätyy elämässään tekemään. Olisi fiksua kouluttautua siten, että koulutuksesta saa mahdollisimman paljon hyötyä, teki sitten insinöörin, haudankaivajan, viestintäpäällikön tai kieliasiantuntijan töitä. Ja kyllä, hakupaperit olivat lähtemässä Jyväskylän yliopistoon.

Too long, didn't read?

Kun opiskelet yliopistossa, kehität itsellesi sellaisen työelämätaitotyökalupakin, että selviät melkein ammatissa kuin ammatissa. Hanki sinäkin työelämätaitojen vasara ja nauloja koko (opinto-)rahalla.

Vielä on viikko aikaa hakea yliopistoihin!

Kotiopiskelua

Tänään olisi syytä saada kunnon kirjoitustahti päälle, koska graduesitelmän palautus on huomenna iltapäivällä. Graduesitelmä ei oikeastaan ole esitelmä vaan parikymmentä sivua mahdollisimman valmista tekstiä, joka annetaan opponoitavaksi ja kommentoitavaksi seminaariryhmälle. Nyt on siis aika ryhtyä kirjoittamaan kokonaisia virkkeitä ja hiotumpia ajatuksia.

Tällaista keskittymistä vaativampaa työtä on hyvä tehdä kotona omassa rauhassa. Katso opetushenkiseltä videolta, mitä kotiopiskeluun tarvitaan. :)

Vinkki! Jos esimerkiksi tiskit houkuttelevat liikaa etkä malttaisi istua tietokoneen ääressä, lakkaa kyntesi! Kynsilakan kuivuessa ei kerta kaikkiaan voi tehdä muuta kuin näpytellä näppäimistöä.

Mitä uutta tammikuussa?

Joululahjaksi saamalleni possukäsinukelle
on rattoisaa keksiä uusia asukokonaisuuksia.

Joulu meni, vuosi vaihtui, ja nyt eletään jo tammikuun puoltaväliä. Joulukalenterista tuli ilahtuneita palautteita. Kysyttiin myös, miksi se oli jäänyt "kesken". Minusta 22 luukussa oli jouluvalmistelujen ohella ihan tarpeeksi, ja jouluaattona ei varmaankaan ymmärrettävistä syistä tullut enää kirjoitettua. Toki olisin voinut varoittaa, että 23. päivän jälkeen ei ilmesty enää mitään, mutta menipä nyt näin. :0)

Uudenvuodenlupauksia en varsinaisesti tehnyt, mutta jotain periaatteita ja toimintaohjeita olen yrittänyt muistutella itselleni. Tässä muutama opiskeluihin ja opiskeluelämään liittyvä:

• Pyrin aloittamaan isoja töitä aiemmin (kuin viimeisenä iltana) ja tekemään niitä vaikka kuinka pienissä osissa, jotta oppisin työskentelemään usein saman homman kanssa. (Muuten suoritan järkälemäisiä juttuja kerralla; tuppaan värkkäämään kaikkea yhdeltä istumalta.)
• Sama pätee tiskaamiseen: jos tiskaan vähän astioita usein, en joudu myöhemmin valloittamaan tiskivuoria.
• Koetan joka päivä tehdä edes jotain gradun hyväksi. Ei ole mikään vaikea tehtävä, koska gradua saa edistettyä varsin monenlaisin töin!
• Sen sijaan, että marmattaisin itselleni ja läheisilleni tekemättömistä töistä, yritän keksiä, mistä aloittaisin ja miten saisin askareet tehdyksi mahdollisimman mukavasti. Eikä kaiken tarvitse aina olla kivaa.
• Kerään minusta lausuttuja arvioita ja kehuja talteen, jotta minulla olisi valmiiksi sopivaa aineistoa työhakemuksiin ja -haastatteluihin. Kehuja on muutenkin hauska maiskutella!
• Kirjoitan muistiin näppäriä sitaatteja, joita voi (esim. opettajana) heitellä sopiviin väleihin. Opettelen myös tarkat lähdetiedot, kuten Raamatun jakeitten numerot. Sukukielisiä sananlaskuja on niin ikään hauska osata.
• Huomasin ennen joulua, että päässälaskutaitoni on rapistunut. Siispä yritän laskea päässä niin paljon kuin mahdollista ja harrastaa matemaattisten pulmien ratkaisemista, koska muuten looginen päättelykyky kärsii.

Mitäs muuta uutta tammikuussa?

Viime viikonloppuna Jyväskylässä oli Äidinkielen opettajain liiton (ÄOL), johon minäkin kuulun, talvipäivät. Niissä oli runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa sekä mahdollisuuksia tunkea jalkaa ovien väliin. Olin lauantaina esittelemässä tietoteknistä opetuskokeiluamme (josta ilmestyy pian kirja!) ja sunnuntaina esiintymässä sekä soololaulajana että lauluyhtyeemme Heikon asteen kanssa. Esitin tekemäni Laulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta ukulelella säestettynä, sain hurjat suosionosoitukset ja pääsin kertarysäyksellä lähes koko tulevan ammattikuntani tietoisuuteen. Ei mikään turha keikka siis.

Olen taas varannut kirjaston ryhmätyötilaa ja ahertanut siellä graduni kimpussa. Tällä viikolla päätin vihdoin aloittaa kirjoittamisen, ja se kannatti, koska tekstiä syntyi heti 15 sivua. (Mitä sanoinkaan aiemmin siitä, että teen paljon yhdeltä istumalta...) Toki teksti on vasta raakiletta ja enimmäkseen yksirivisiä muistiinpanoja, mutta onpahan jotain, josta ryhtyä kirjoittamaan! Tänään keräsin aineiston.

• Ryhmätyötilan varaamisessa on muuten se huono puoli, että kun varaukset kirjoitetaan seinällä olevaan paperiin, niitä ei pääse kotoa käsin perumaan. Viime viikolla jouduin parina päivänä jättämään varaukseni käyttämättä, koska olin kotona flunssan kourissa. Harmitti, kun varausajat menivät hukkaan (ja kun sopivia tiloja ryhmätöitä varten ei ole mitenkään liikaa). Toisaalta onhan ryhmätyötilojen ovissa ikkunat, joista näkee, jos tilan varaaja ei olekaan paikalla. Kaipa tässäkin toimii jonkinlainen villin lännen meininki.

Opinnoissa ei ole enää muuta pakollista tehtävää kuin gradu, seminaarin kevään osuus sekä yksi essee, joka valmistuu gradun sivutuotteena (tai päinvastoin: esseestä saa materiaalia graduun). Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät!

Luukku 10: Suuri graduseminaari

Uuhuhuu! Maanantai oli yltiöjännittävä päivä, kun oli Suuren graduseminaarin vuoro. Suuri graduseminaari (SGS) on suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen oppiaineitten hieno yhteinen perinne. Sen perusti aikoinaan professori Matti Leiwo. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän SGS:n idea on, että kaikki kyseisten oppiaineitten graduseminaaria käyvät opiskelijat esittelevät tutkimuksiaan yhteisesti kaikille. Mielestäni ajatus on sangen toimiva, koska kahden päivän aikana pääsee samalla kertaa kuulemaan todella monenlaisista tutkimusmenetelmistä, -metodeista ja -aiheista. Lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Jos Suurta graduseminaaria ei olisi, tiedot oppiaineitten tutkimuksesta jäisivät oman graduseminaarin varaan.

Maanantain aikana saatiin kuulla muun muassa suomi toisena kielenä (s2) -aiheista, kuuroista, tekstilajeista, nimistöntutkimuksesta, kääntämisestä ja ylioppilaskokeista. Kaikki esitelmät tulkataan simultaanisti suomalaiselle viittomakielelle, ja ainakin minun keskittymistäni auttoi, että saatoin puhuttujen esitelmien lisäksi seurata viittomia. Tunnistan koko ajan enemmän viittomia, ja oli uskomattoman kiehtovaa tarkkailla, kuinka monimutkaisia tieteellisiä juttuja käännettiin.

Tšoma on ku joablokku.

Oma viisiminuuttinen esitykseni ruokablogitekstien hybridisyydestä ja narratiivisuudesta sujahti todella nopeasti. Paikalla olleen ajanottajan tehtävänä oli näyttää jokaiselle puhujalle "3/1/0 minuuttia jäljellä" -lappuja, mutta onnistuin selittämään pääkohtani niin reippaasti, etten saanut edes yhden minuutin merkkiä. Onnekseni edellinen puhuja kertoi myös hybridisyydestä, joten minun ei tarvinnut ruveta selittämään sitä alusta lähtien. Esitykseni meni ihan kelvollisesti, vaikka olisin voinut suunnitella puheenvuoron rakenteen täsmällisemmin. Olin opetellut viittomaan otsikkoni, mistä sain ilahtuneita kommentteja. :0)

Päivä oli pitkä, mutta esitelmät oli jaksotettu hyvin, ja välissä oli sopivasti taukoja. Lounastauolla käytiin isolla porukalla syömässä Musicalla, ja koko päivän päätteeksi mentiin stressinpurkukahville Café Libriin. Illalla kotiin päästyä väsytti aikamoisesti, mikä ei liene ihme, kun aivot olivat puineet 23 eri tutkimusta.

Jos muuten kiinnostaa lukea edullisista opiskelijaruoista, kannattaa vilkaista toverini L.:n blogia Opiskelijaruokaa. En käytä sitä tutkimukseni aineistona, joten kehtaan linkata. :0)

Luukku 9: Sunnuntaina onnistut aina

"Onpa ihanaa käyttää yhdessä koko ilta hommaan, jonka voisi tehdä yksin paljon nopeamminkin." No niinpä, todellakin!

Päivän paras osuus oli selvästi melkein koko päivä, kun ystävä H. tuli kanssani puimaan Suuren graduseminaarin abstrakteja ja suunnittelemaan puheenvuoroja. Toki puhuttiin paljon muustakin.

Päätimme sunnuntain kunniaksi röllöillä ja kävimme tilaamassa avopiirakat kortepohjalaisesta pizzeriasta. Ilmeisesti muutkin opiskelijalähettiläät olivat samoissa puuhissa, koska jo matkalla törmäsin kollegaan, naapuriini Derekiin (one of the international student ambassadors), ja pizzeriassa Villeen. Kiinni jäitte, häiskät!

Kuinka pukeutua Suureen graduseminaariin?

Tämän hetken suurimpia ongelmia ovat
a) kuudennen ulottuvuuden hahmottaminen (kun en tajua viidettäkään)
b) kaiken maailman puheitten ketjuttuminen ja-konjunktioin
c) vaatevalinta Suureen graduseminaariin.

Oheisessa kuvassa on eräs suuresti arvostamani esiintyjä (nukketeatterinjohtaja, runonlausuja ja laulaja). Tiedän, että puhujan tai muun esiintyjän kannattaa valita vaatteensa ja asusteet siten, että kuulijoilla riittää myös katsottavaa. Olisi kiva tarjota jotain kaikille aisteille. Suosikkipukuihini kuuluva punavihreä narripuku ei ehkä käy tähän akateemiseen tilaisuuteen, mutta jotain jännää olisi keksittävä. Aagh. Onneksi on vappulasit ja pyöreä nenä omasta takaa.

Luukku 8: On se ihme, että lauantaina tekee mieli opiskella

Lauantaina – kun kerrankin olisi saanut nukkua pitkään – heräsin vahingossa aivan liian aikaisin puhelimen piippauksiin. Ystävä M. kertoi kaataneensa glögiä tietokoneensa päälle, mikä kuulosti varsin turmiolliselta jouluonnettomuudelta. Varokaapa muutkin moista.

Kuvan paperivalmut eivät liity tapaukseen.

Kun kerran olin jo hereillä, rupesin heti tyydyttämään yleistä sivistysharrastusta lukemalla sosiologista kirjallisuutta (mm. Islamin naisten salattu elämä ja Suomen mustalaiskansa). Olen heti herättyäni älyllisesti varsin virkeä, ja minusta on mukavaa ja hyödyllistä lukea aamuisin kirjoja (ennemmin kuin sanomalehtiä). Teksti uppoaa paremmin päähän ja jää hyvin muistiin. Sanomalehdet taas ehtii opetella ulkoa myöhemminkin päivällä.

Päivällä käytin ihan liikaa aikaa ja ranteita syntikan soittamiseen. Toki se on hauskaa ja viihdyttävää, mutta soittopaikkani ja -asentoni ovat niin huonot, että Yamahalla revittely on jokseenkin masokistista pahoinpitelyä. Harrastus yhtä kaikki. Soittelin ja äänitin Rajattoman Ketun joululaulua, joka on joululaulusuosikkejani.

Päivän harrastuksellisia osuuksia seurasi epämääräinen jakso sekalaista toimintaa, kirjoittamista ja päätöntä juoksentelua. Myöhemmin höyrytin ruoaksi porkkanoita ja parsakaalia ja ryhdyin lukemaan Suuren graduseminaarin abstraktikirjaa (eli kaikkien seminaariin osallistuvien suomenopiskelijoitten tutkimussuunnitelmia ja esitelmiä). Tulossa on erittäin mielenkiintoisia tutkimuksia. Samalla koetin hahmotella omaa 5 minuutin puheenvuoroani. Narratiiveista ja narratiivisuudesta puhunen, mutta päätän vasta huomenna, mitä.

Kahdesti vuodessa järjestettävässä Suuressa graduseminaarissa käytetään kaksi päivää tutkimusten esittelyyn. Gradujaan aloittelevat käyttävät 5 minuutin puheenvuorot ja kertovat tutkimussuunnitelmistaan tai jostain tärkeästä teemasta. Tutkimuksissaan pitemmällä olevat pitävät aiheestaan 15 minuutin esitelmän. Kaikkien esitysten jälkeen on varattu viitisen minuuttia kysymyksille. Päivät ovat varmasti pitkiä mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Kävin keväällä kuuntelemassa silloisia esityksiä ja hämmästyin, kuinka nopeasti homma etenee. Tutkimuksia esitellään sellaisella vauhdilla, että heikompia hirvittää.

Illaksi olin suunnitellut meneväni paikallisen Musica-kuoron juhlakonserttiin. Jätin sen kuitenkin väliin, koska kaksi edellistä pitkälle aamuyöhön venynyttä iltaa väsyttivät jo kovasti (taidan olla tulossa vanhaksi) ja koska avecini olivat saaneet flunssan. Minuun se ei ole vieläkään iskenyt, jes. Kirkkokonsertin sijaan kuuntelin Beatlesia ja jatkoin Suureen graduseminaariin valmistautumista. Näinpä sitä sitten tuli vapaapäivänä opiskeltua enemmän kuin arkena. Akateeminen vapaus on kyllä hieno asia, kun opiskelun voi ajoittaa itselle sopivimpiin aikoihin.

Luukku 5: Ei enää niin tuntematon

Itsenäisyyspäivän aatto oli opiskelullisesti lyhyt. Eipä opiskelijan elämä aina ole kovin rankkaa. Ilahduttavaa oli, ettei koko päivänä ollut kiire mihinkään. Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Tärkeintä oli ehtiä lukemaan Tuntsikka jälleen kerran, koska en edelleenkään osaa sitä täysin ulkoa kannesta kanteen. (Voi pohtia, pitäisikö. Edes äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan.)

Kävin Menuetissa lounaalla ystäväni H.:n kanssa. Olen mieltynyt Menuetin keittoihin, mutta mää ihmettelen oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klavul päähä lyöty siitä, kuinka Menuetissa voi "aina" olla kermaista porkkanakeittoa. Sitä tuntuu olevan vähintään kerran viikossa tai ainakin silloin, kun haluaisin jotain oikein lämmintä ruokaa. (Ja se mokoma porkkanakeitto jäähtyy todella nopeasti.) Kieltämättä onneton tapaus.

Lounaan jälkeen Kuopion potkukelkkapataljoona marssi kirjastolle nauttimaan sen viimeisistä aukiolotunneista (koska paikka oltiin sulkemassa etuajassajo kello neljältä). Juotiin kahvia, luettiin gradukirjallisuutta, läheteltiin kirjeitä, suunniteltiin itsenäisyyspäivän viettoa ja lähdettiin hakemaan leivän päälle voita. Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat. Olipa eksoottista mennä kotiin jo iltapäivällä. Sopii, sopii, aina epäillä sopii.

Lopuksi yhtyeemme Šiivilän yltiöisänmaallista henkeä viime vuodelta:

Café au poivre turc eli kaikkea jännää syksyyn

Pimeää, synkkää, märkää, kylmää, ikävää. Tällaistahan syksyllä tuppaa olemaan. Aamulla voi tuntua siltä, ettei millään jaksaisi nousta, ja vielä päivälläkin luennolle raahautuminen saattaa olla ylitsepääsemättömän raskasta.

Jotta opiskelija ei taipuisi kaamoksen alla tai vaipuisi masennukseen, on keksittävä kaikenlaista pientä (tai vähän suurempaa) kivaa sulostuttamaan päiviä. Paljastan seuraavaksi omat parhaat syksynselätysvinkkini. Niihin ei kuulu kynttilänvalossa himmailua, villasukkafundamentalismia, teen lipittämistä tai muita (toki varsin toimivia) syystoimintoja, joten kliseitä kaihtavat kirjallisuudenopiskelijatkin (ja sellaisiksi aikovat) voivat huoletta jatkaa lukemista.

1) Etsi uusia ympäristöjä.

Kun ulkona on pimeää, tekee mieli hakeutua valoon. Minulle yliopiston kirjasto on paikka, jossa jo kirkas valaistus ja pirteän keltainen väri saavat minut aktiiviseksi. Vaikka suurimman osan kirjastolla viettämästäni ajasta asun Café Librissä, yritän löytää uusia soppia, joissa työt edistyisivät joutuisasti. Kunpa kirjastolla olisi enemmän sohvia ja lukulamppuja niitten vieressä!

• Varsin näppäräksi on osoittautunut 3. kerroksen ryhmätyötilan varaaminen pariksi tunniksi sopivalla porukalla. Olemme sopineet, että ryhmätyötilassa ei jutella, vaan kaikki keskittyvät tekemään omia töitään. Toki tarvittaessa voi kysyä neuvoa toisilta tai vaikka hypätä selventämään ajatuksiaan fläppitaulun ääreen. Tovereitten kesken vallitseva hiljaisuus luo positiivisen ryhmäpaineen, joka pakottaa istumaan aloillaan pari tuntia ja keskittymään tekemiseen.

2) Tee päivittäin jotain käsin alusta loppuun.

Ihmisluonteeseen kuuluu, että tykkäämme saada asioita valmiiksi. Lisäksi tutkimusten mukaan (kunpa muistaisin mainita lähteen) nautimme käsin tekemisestä. Väitän, että me kaikki olisimme onnellisempia, jos näkisimme mahdollisimman usein työmme konkreettisen tuloksen.

• Olkoon työ sitten tiskaamista, pölyjen pyyhkimistä, luentopapereitten järjestämistä, kaulaliinan neulomista tai hiusten letittämistä, paras vaihe on se, kun homma on valmis.

3) Aseta toiminnallesi pieniä tavoitteita ja pääse niihin.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan. Myös ajatustyössä on tärkeää pilkkoa tekeminen pienemmiksi osioiksi, jotta voisi useammin kokea onnistumisen ja valmiiksi saattamisen elämyksiä.

• Jos esimerkiksi joutuu lukemaan jotakin pitkäveteistä kirjaa, voi päättää lukea joka päivä yhden luvun ja onnitella itseään jokaisen kertaurakan jälkeen. Jo muinaiset roomalaiset osasivat asettaa itselleen sopivia päivittäistavoitteita Rooman rakentamisessa!

4) Koe kulttuurielämys.

Jos talous vain antaa myöten, käy teatterissa (opiskelijat pääsevät kaupunginteatteriin viimetippalipulla vitosella!) tai elokuvissa tai konsertissa tai keikalla, ja jos ei, käy kirjastossa lainaamassa jokin kulttuurituote. Nauti kulttuurielämyksestä yksin, tai mikäli mahdollista, kaverin kanssa.

• Hauskinta on valita sellainen esitys, jota ei muuten ikinä menisi katsomaan, yllättyä/myötähävetä/hekottaa ja jälkikäteen puida kokemusta porukalla. Varoitan, että musikaalien myötäelämisen jälkeen tekee vastustamattomasti mieli tanssia! Onneksi kaupunginteatterin vieressä on Kirkkopuisto, joka on täydellinen tanssimiseen ja riekkumiseen ja teatraalisiin rakkauskohtauksiin.

5) Riko rutiineja kokeilemalla jotain älytöntä.

Rutiinien rikkomista tulee harrastettua aivan liian vähän, mutta kun siihen uskaltautuu, tapahtuu yleensä kaikenlaista hauskaa. Jos esimerkiksi herääminen aamulla ei nappaa, voi jättää nukkumatta kokonaan (mikä ei toki pitemmän päälle ole kovin terveellistä). Jos lähikaupan myyjät on jo niiiiiiin nähty, lähde ostoksille toiselle puolelle kaupunkia (kävinpä varta vasten ostamassa sipulikeittojauhetta Kuokkalan Siwasta, joka on kuulemma Suomen pienin Siwa). Perusta lauluyhtye, joka nauraa biisit läpi melodisesti ja yrittää olla tikahtumatta. Keksi itse!

• Kahvin kittaaminenkin voi käydä tylsäksi, jos sitä juo joka päivä samassa paikassa (arvatkaapa, mikä se voisi olla). Kaneli-kardemummakahvi on jo niin tuttu juttu, että uutta pitää keksiä. Viime viikolla avantgardistien heiniä oli lisätä maitokahviin rusinoita. Ihan kelpo yhdistelmä.
• Tänään vuorossa oli café au poivre turc eli turkinpippurimakeisilla höystetty maitokahvi. Oli muuten hyvää! Valmistus on helppoa: 1. Liuota 3-4 turkinpippurikarkkia kuumaan kahviin ja juo. 2. Älä liuota viimeiseen kahvitilkkaan ylimääräisiä namuja, koska muuten siitä tulee liian vahvaa.

[Kuvien lievästi karmaisevat hyypiöt ovat keppinukkehahmoja, jotka askartelin kesätyössäni päiväkotilapsien viihdykkeeksi. Varsin antoisaa puuhaa oli sekin askartelu!]

Suhteellisen normaali tiistai

Kulkeepa aika hassusti. Yleensä on (ainakin olevinaan) hirveä kiire, ja kellon viisareita ei saa kiinni, vaikka juoksisi. Arkipäivien kulkua ei edes huomaa, kun ne kuluvat niin nopeasti. Kotitöitä ehtii tehdä vain sunnuntaisin. Käytettävissä olevan ajan määrä on käänteisesti verrannollinen tenttialueen lukemattomien sivujen määrään jne.

No tänään olikin sitten ihan toisenlainen päivä. Ja ajanlasku. Ensinnäkin minun oli suunnattoman vaikea hahmottaa, että on tiistai. Viikko tuntuu jo nyt todella pitkältä. Lisäksi päivämäärä ei millään meinannut mennä jakeluun, vaikka olin muistanut kalauttaa päivämääräpalloani (niin, minulla on sellainen oranssi kalenteripallo, joka näyttää päivämäärän ja kuukauden sellaisilla kivoilla liikkuvilla läpillä, joita saa liikutettua eteenpäin nappia painamalla tai hakkaamalla). Vaikka herätys oli (humanistille) suhteellisen aikainen, heräsin ennen herätyskellon soittoa, ja koska lukuisista torkuttamisyrityksistä huolimatta pysyin hereillä, aamusta tuli kamalan pitkä. Ehdin aamulla monta kertaa tietoisesti ajatella, että kas, olen suihkussa, ja niin, olen edelleen suihkussa. Tai että nam, onpas herkullisen makuisia jyviä tässä leivässä ja kylläpä salaatti maistuu mehevältä ja rapealta. Useimmiten aamut menevät sellaisessa hötäkässä, etten edes ehdi huomata, mitä oikein teen. Virkistävää vaihtelua siis.

Olin koululla kirjastolla jo ennen kymmentä, koska menin e-tenttiin eli tietokonehuoneessa suoritettavaan virtuaalikokeeseen. (Ja kaikkein uskomattominta on se, että olin saanut luettua tenttialueen ja jopa kerrattua EDELLISENÄ päivänä. Ennen tenttiä ei siis enää tarvinnut kaivaa jotain hätäisesti kyhättyjä muistiinpanoja esiin.) Hain avaimen Kirjavitriinistä ja ehdin hyvin kysellä ystävälliseltä kirjavitriinipojalta, miten se e-tenttiminen taas menikään. Kaikista parin kerroksen väliin sattuneista ihailijatapaamisista huolimatta olin tenttitilassa etuajassa, ja jouduin odottamaan viisi minuuttia, että pääsen aloittamaan tentin. Siinä olikin meditaatiota kerrakseen.

P. Jarla on salakuunnellut nauruani.

Tenttiin vastaaminen onnistui jokseenkin siinä ajassa, mitä olin laskeskellut, ja ehdin vielä ennen lounasta penkoa kirjaston tietokannoista mahdollista gradukirjallisuutta. Hakusana intertekstuaalisuus johdatti suomen kielessä tänä vuonna tehdyn mainion Fingerpori-aiheisen gradun äärelle (huom.! gradun saa auki klikkaamalla JYX-sivun name-linkkiä), ja päädyin yhdeltä istumalta lukemaan koko gradun. Viereisillä tietokoneilla työskennelleet heput varmaan ihmettelivät, mitä tämä opiskelijatar tirskuu koko ajan. Ei voi JYKDOKin ja JYXin selaaminen olla niin hauskaa.

Suurin järkytys tuli, kun lopetin kirjallisuuspenkojaiseni ja lähdin syömään Musicalle. Kello ei vielä(kään) ollut paljon yli puolenpäivän! Ruokalassa piti vähän jonottaa, mutta kohta oli taas rattoisaa, kun pöytään sattui ennalta tuntematonta mutta jutteluintoisaa seuraa. Lounaan jälkeen kello ei edelleenkään ollut muuta kuin metallia ja muovia, ja oli kerrankin aikaa linnoittautua kirjastolle penkomaan suomen kielen ja kielitieteen hyllyjä. Löysin vaikka mitä (lisää karjalan kielen materiaalia!), ja ehdin iltapäivän aikana paitsi selata useita myös lukea kokonaan neljä kirjaa. Kahviossa viereisessä pöydässä kokoontui ainejärjestölehtemme InSanen toimittajakokous, joten saatoin puolikkaalla korvalla osallistua siihen samalla kun luin "suomalais-ugrilaisista aikasuhteista", "kolmannen persoonan dilemmoista", "epätarkkuudesta kielen käyttökelpoisuutta lisäävänä tekijänä" ja "poliittisen tyylin taidosta".

Lukusessio päättyi kerrankin mukavasti siihen, että huomasin kellon lähestyvän neljää ja ajatusteni lähestyvän ravintola Sohwissa alkavaa kokousta, eikä siihen, että vahtimestari kilkuttaa kirjaston äänimerkkikelloa ja mulkoilee vihaisesti pilkkuun kilkkuun saakka istuneita. Kokous kesti vain tunnin, minkä jälkeen olin vapaa kuin taivaan lintu. Enpä muista, milloin viimeksi päiväni "pakolliset" osuudet olisivat päättyneet niin aikaisin! Varhaisen kotiinpääsyn kunniaksi päätin vapauttaa itseni to do -listan perkaamisesta ja tehdä työlistan juttuja vain, jos huvittaa. Yllättäen esimerkiksi kotityöt sattuvat huvittamaan tällaisena päivänä, ja tulosta syntyy. Huomiseksi ei tarvitse lukea mitään, ja mikä parasta, ei ole pakko kirjoittaa mitään. Ehkä siksi rustaankin nyt tätä blogitekstiä, joka ei meinaa loppua millään. :0)

Ehkä aikaa tai tunnetta ajan runsaammuudesta lisää se, että ajattelee, mitä on tekemässä. Kyseessä on varmaan jokin joogajuttu tai muuta tietoiseen ajatteluun liittyvää, mutta arvelen myös mutu-periaatteella, että ajan tuntu, hetkeen tarttuminen (yh mitä lällyilyä), keskittyminen ja tekemisestä nauttiminen kietoutuvat toisiinsa. Merkitykselliseen tekemiseen ei kulu aikaa, vaan se antaa sitä.

Päivän opetus: olen niin oikealla opiskelualalla kuin voi ihminen olla. <3

Miten paljon yleensä luen kirjatentteihin?

Kirjatenttejä käsittelevään blogitekstiini oli tullut hyvä kysymys siitä, miten paljon yleensä luen kirjatentteihin. Vastasin pitkästi, mutta venytän vastauksesta vielä pitemmän blogitekstin. (Oikeasti en vain jaksa enää ottaa huomiseen tenttiin tulevia kirjoja kauniiseen käteen ja koetan keksiä kaikkea sijaistoimintaa...)

Lukemiseni määrä vaihtelee paljon. Lukutapa ja -määrä ovat sidoksissa aiheeseen, kirjoihin ja arvaukseen mahdollisista tenttikysymyksistä. Aina tulee myös mietittyä, mihin tarvitsen tenttiin tulevaa tietoa: onko asia sellainen, josta olen kiinnostunut tutkimuksellisessa mielessä (eli tarvitsenko tietoja esim. tulevaan graduun), muuten vain kiinnostava vai sellainen, mikä on PAKKO tietää.

Esimerkki 1.

Olen huomenna menossa tenttimään erityispedagogiikan perusopintoihin kuuluvaa kurssia (3 op), ja tenttiin on pitänyt lukea 3 kirjaa (yhteensä 750 sivua). Aloitin lukemisen viime lauantaina eli aivan liian myöhään. Parin päivän aikana olen lukenut vain hajanaisina hetkinä, enkä missään vaiheessa ole saanut aikaan kunnon lukutahtia. 

Olen lukenut noin kolmanneksen tenttialueesta kunnolla (ts. lukenut läpi ja kirjoittanut muistiinpanoja) ja loput vain selaillut etsien tärkeitä sanoja tai kohtia. Tällainen lukutapa saattaa riittää, jos tietää suunnilleen, mitä tentissä voidaan kysyä tai mitkä ovat elämän kannalta tärkeitä asioita.

MUOKK: Tästä tentistä tuli nelonen. Jes!
Onneksi muuten menin tenttiin, vaikka satoi kaatamalla ja piti raahata litimäräksi kastuvaa viulukoteloa mukana. Lisäksi tenttisaliin piti jonottaa puoli tuntia, ja salista loppuivat vastauspaperit. Vastoinkäymisistä huolimatta jäi hyvä mieli.

Esimerkki 2.

Edellinen tentti (viime viikolla) oli suomen kielen syventäviä opintoja eli jo aika vaikeaa asiaa. Luin neljää kirjaa kolmen viikon ajan järjestelmällisesti ja tein vähän muistiinpanoja. Tarkoituksena oli, että olisin aluksi vain lukenut kaiken ja myöhemmin selaillut tenttialueen (5 op) läpi - ja sitten kirjoittanut niitä muistiinpanoja. Aika kuitenkin loppui kesken (yllätys), ja muistiinpanot jäivät suurimmaksi osaksi kirjoittamatta. Tällä kertaa kuitenkin riitti se, että olin lukiessani oppinut runsaasti yksityiskohtia ja tapausesimerkkejä. 

Ennen tenttiä olin jutellut samaa aihetta opiskelleitten kanssa ja saanut viime hetken tärppejä ja hyvän yleiskatsauksen aiheesta. Veikkaan, että tentistä tulee ihan kelpo tulos. Tässä siis eniten auttoi tenttialueesta keskustelu muitten kanssa ja tieto siitä, että pitää osata asiat yksityiskohtaisesti.
  
MUOKK: Tästä tentistä tuli se ihan kelpo eli kolmonen. Odotin ehkä vähän parempaa tulosta.

Vinkkejä:
- Jos tunnet muita saman kurssin tenttijöitä, voit koota itsellesi lukupiirin, jossa luette ja keskustelette aiheesta. Joskus muut osaavat selittää homman nimen paremmin kuin mitä kirjoista saa irti.
- Yritä arvailla, mitä ja millaisia kysymyksiä tenttialueesta voisi tulla. Ekassa tentissään ei hirveästi voi arvailla, mutta ennen pitkää voi oppia hyväksikin tehtävien ennustajaksi. Auttaa myös, jos keksit itse itsellesi (tai kaverille) kysymyksiä tenttialueesta. Näin joudut opettelemaan vastaamista.
- Yleensä tärkeintä on osata asiat pääpiirteittäin, oli aihe mikä hyvänsä. Kirjasta kannattaa kuitenkin painaa mieleen pari hyvää esimerkkiä, joita voi hyödyntää tenttivastauksessa. Silloin osoittaa lukeneensa ja muistavansa hyvin tenttialueen.

MUOKK: Mitä opimme esimerkkitapauksista? Selailevalla lukutavalla voi saavuttaa jopa paremman tenttituloksen kuin pitkällisellä pänttäämisellä. Tai sitten edellispäivän paniikkiluvut saavat asiat tarttumaan päähän tehokkaammin.

Kuumia kirjatoukkia ym.

Maailma on pullollaan hienoja blogeja ja toinen toistaan nokkelampia ideoita. Kirjoista, kirjastoista ja kirjaintoilijoista pitävänä minua miellyttää suuresti blogi Hot Guys Reading Books, jossa esitellään kuumia kirjatoukkia eri puolilta maailmaa. Ou jee. Ehkäpä joku muukin tykkää.

Kuka vielä kysyy, miksi siellä kirjastolla pitää luuhata jatkuvasti. Jaa-a. ;0)

Tässä yksi kotoinen kuuma K lukemassa näytelmätekstiä.

Tällä erää ei muuta kuin paljon, paljon onnea kaikille kielten pääsykoettelijoille! Kielten pääsykokeet alkavat huomenna tiistaina. Ensimmäisenä vuorossa on venäjän kieli sekä vieraitten kielten opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelut. Pysykää rauhallisina, rentoutukaa, tutustukaa ihmisiin ja olkaa omat reippaat itsenne. Täältä voi vielä tarkistaa tarkat pääsykoepaikat ja -ajat.

Suomen pääsykoe on viikon päästä, samoin äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelu. Katsotaan, kirjoitanko vielä joitakin tärppejä tai ohjeita. Kenties kohtaamme pääsykokeissa!

Jk. Yliopisto-opiskelijat ovat keskimäärin aika viehkoa sakkia.

Purjelentäjä putosi taivaasta ja muita kertomuksia opiskelupaikan valinnasta

Abit saivat eilen yo-kirjoitusurakkansa valmiiksi, kun lyhyen kielen kokeet päättyivät. Tai melkein kaikki saivat – seitsemän abia nimittäin kirjoittaa vielä huomenna keskiviikkona saamen äidinkielenä.

Mutta ei se stressi tähän lopu! Seuraavaksi moni nimittäin hakee opiskelupaikkoja, asuntoa, kesätyöpaikkoja, maitoa kaupasta sekä postin laatikosta (ja siinä joukossa kenties opiskelijaksihyväksymiskirjeen Jyväskylän yliopistosta).

Mistä tietää, mikä olisi itselle sopivin opiskeluala tai tuleva ammatti? Mitähän sitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä? Millaisia valmiuksia opiskelu antaa työtehtäviin ja päinvastoin? Miten voi havahtua siihen, että ala onkin aivan väärä?

Tein pienen kyselyn opiskelemaan hakeutumisesta. Moni kertoi päätyneensä unelmatoimeensa sattuman kautta, mutta oli sellaisiakin vastaajia, jotka olivat haaveilleet tietystä ammatista lapsesta saakka. Toivottavasti näistä saamistani kiinnostavista kertomuksista on hyötyä kaikille teille, jotka pähkäilette opiskeluhakujenne kanssa!

• Hanki kokemusta kesätöistä kuten Kaisa:

Menin pienen paikkakunnan apteekkiin kesätöihin lukiossa ollessani, koska jotakin piti keksiä ansaitaksensa hieman omaa rahaa. Kiinnostuin siellä farmaseutin työstä, kun näin läheltä millaista se oli. Sen jälkeen hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan farmasiaa. Ja pääsin ja innostuin alasta tosi paljon. Ratkaisevaa oli se, että näin käytännössä apteekissa ollessani, mitä farmaseutin työ on ja kuulin farmaseuteilta, millaista alan opiskelu on. Ilman tätä kokemusta tuskin olisin lähtenyt opiskelemaan farmasiaa. Enää en työskentele apteekissa farmaseuttina mutta tutkinnosta on ollut minulle suunnattomasti hyötyä myös nykyisessä työelämässäni eli lääketeollisuuden palveluksessa...

•  Tarkkaile työntekijöitä heidän luonnollisessa ympäristössään kuten Heidi:

Kattelin aina ravintolassa et tarjoilijan työ vaikuttaa ihan kivalta ja se oli sitten ensimmäinen hakutoive yhteyshaussa ja pääsin sisään - muita kiinnostavia vaihtoehtoja ei juurikaan ollu. Ihan sopivalta ala on tuntunut :)

• Pohdi tavoitteitasi ja kuinka saavutat ne kuten Joonas:

Olin nuoresta pitäen touhunnut tietokoneiden kanssa. Eikä toisesta kiinnostuksen kohteestani biologiasta olisi saanut yhtä helppoa toimeentuloa. Niinpä ala oli selvä: piti vaan löytää koulu johon pääsi sisään. Opintojen kuluessa löysin alan sisältä oman spesiaalijuttuni, ja sitä teen nykyään työkseni.

• Muistele aiempia haaveitasi ja usko niihin kuten Tarja: 

Jo pikkutytöstä asti halusin kuvataiteilijaksi. Taidekoulun ja taideteollisen jälkeen unelma olikin sitten toteutunut! Muistan että koulun opo yllytti kuvataide- tai käsityöopettajaksi ja sanoi useammankin kerran minulle, että ei sinne taideteolliseen ole täältä koulusta kukaan ennenkään päässyt... Minäpä pääsin ja olin onnellinen! Uravalinta oli oikea, enkä sitä ole koskan katunut. Ehkä opolla oli kuitenkin jonkinlaista näkemystä ammatinvalintani suhteen, koska nykyisin toimin kuvataidekoulun opettajana.

• Älä luovuta, mutta muista, että mieltään voi aina muuttaa, kuten Johanna:

Mulla oli ennen hakuja vain yksi unelma-ammatti, luokanopettaja. Kaksi kertaa hain, olin kouluavustajanakin välissä, mutta toisella hakukerralla hain yhteishaussa terveydenhoitajaksi opiskelemaan sillä ajatuksella, että haen vielä kerran OKL:een. Mutta terveydenhuoltoala osoittautuikin oikeaksi alaksi, vaikkakaan ihan puhdasta terveydenhoitajan työtä en ole varsinaisesti ikinä tehnytkään. Eli melkeinpä vahingossa omalle alalle ;).

• Kuuntele vanhempiasi mutta päätä itse ja hyödynnä kaikki oppimasi kuten nuorempi Johanna:

Lukion jälkeen en tiennyt mitä tekisin isona. Olin työskennellyt vanhempieni omistamassa kukkakaupassa pikkutytöstä saakka ja jumitin sitten siihen töihin. Yks päivä isäni kantoi pientä ilmoitusta paikallislehdestä. Siinä haettiin opiskelijoita floristin oppisopimuskoulutukseen. Hain ja pääsin opiskeleen. Ei siinä juurikaan tarvinnut hirveitä tehdä ja sain ammatin. En koskaan tuntenut olevani omalla alallani vaikka koinkin olevani hyvä työssäni ja pidetty työntekijä ja asiakaspalvelija. Mietin, että rahat voi ansaita "helpommallakin", joten päädyin opiskelemaan opettajaksi. Nyt saa ja on suotavaa käyttää aivoja jotka on kaivettu pölyttyneinä lähes käyttämättöminä esiin. Mikä parhainta tulevaisuudessa saa lomailla silloin kun muutkin niin tekevät, floristin työssä silloin paiskittiin töitä ja lujaa. Mutta voin sanoa, että floristin työ opetti paljon sellaista mikä on hyväksi myös opettajan työssäni, eli koulutus ei todellakaan mennyt hukkaan. Sosiaalisia taitoja ja toisten kunnioitusta kun ei voi kirjoista oppia.

•  Vastaus voi myös tipahtaa taivaasta kuten Mirjalle:

Jouduin lukioikäisenä yllättäen tulkiksi, kun itävaltalainen purjelentäjä joutui tekemään pakkolaskun lapsuudenkotini lähellä sijaitsevalle pellolle! Kyläläiset, joita kertyi paikalle alta aikayksikön, seisoivat kunnioittavan välimatkan päässä ringissä, kun minä yritin selittää lentäjälle, että missä päin hän sillä hetkellä oli ja miten sieltä pääsee takaisin ihmisten ilmoille. Silloin tunsi itsensä tosi fiksuksi, joten lähdin opiskelemaan venäjän tulkiksi.

Entäs Jyväskylän yliopistossa opiskelevat tai opiskelleet?

• Valitse kaunein/kivoin/kiinnostavin/kätevin opiskelupaikka kuten Tuulia:

Hain Jyväskylän yliopistoon kampuksen kauneuden takia. Marssin opintoasiain toimistoon ja etsin sopivimman alan, jota tietenkin olin harkinnut jo vuosia. Tykkäsin opiskelusta erittäin paljon: opiskelin neljässä eri koulutusohjelmassa. Mikään niistä ei ollut väärä. Kaikki täydensivät toisiaan.

• Valitse itsellesi helpoin pääsykoe tai muuten helppo reitti opiskelupaikkaan kuten Tiina:

Hain Jyväskylän yliopistoon lukemaan kirjallisuutta, koska pääsykokeeseen ei tarvinnut lukea mitään ja yllättäen pääsin sisälle. Ala oli siinä mielessä oikea, että kivaa oli, mutta siinä mielessä väärä, että työllistyäkseni paremmin opiskelen nykyään tietojärjestelmätiedettä (tietokoneet on aina myös kiinnostaneet kirjojen ohella).

• Seuraa toverisi esimerkkiä, ota opiskelusta ilo irti ja siirry filosofisiin pohdiskeluihin kuten Hilkka:

Hain opiskelemaan suomen kieltä, koska kaverinikin haki. En ollut ennen kaverini esimerkkiä tullut ajatelleeksi koko mahdollisuutta. Hain Jyväskylään, ja hakuoppaissa suositeltiin oikein kovasti hakemaan suoraan opettajalinjalle, jos edes harkitsee äidinkielen opettajaksi ryhtymistä. Mitään haittaakaan suorahausta ei pitänyt olla. Hain ja pääsin ja nyt olen käyttänyt vuoden pedagogisiin opintoihin monien muiden opintojen kustannuksella. Tiedän opiskelukokemuksesta, että suomen kieli ja opettaminen ovat minulle sopivia aloja, mutta ovatko ne sopivimpia? Sitä kysymystä olen pohtinut säännöllisesti viimeiset viisi vuotta.

•  Ymmärrä, mitä pidät tärkeimpänä toiveammatissasi, ja seuraa johtotähteäsi kuten Susanna:

Minä kuudennella luokalla tajusin että äikänope voi pistää oppilaat lukemaan kirjoja miltä tahansa alalta (olin vihainen filosofian puutteesta ala-asteella) ja siitä lähtien homma on ollut aika selvä.

Oppiminen on kuin käkikello

Olen vielä tällä viikolla opetusharjoittelun soveltavassa osiossa. Ohjatun soveltavan harjoittelun (3 op) tarkoitus on tutustuttaa opiskelija kouluyhteisöön ja yhteiskuntaan. Noin kaksi viikkoa kestävän harjoittelun voi suorittaa missä tahansa itseä kiinnostavassa koulussa tai muussa opetukseen liittyvässä yhteisössä, kuten oppikirjakustantamossa tai maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa.

Olen kiinnostunut opetussuunnitelmatyöstä ja opetushallinnosta (ja ylipäätään laajasti muistakin kuin omasta oppiaineestani), ja halusin paikkaan, josta näkisin luokkahuonetta kauemmas. Siksi päädyin valitsemaan harjoittelupaikakseni Opetushallituksen. Ei mikään helppo nakki! Ohjaajakseni sain opetussuunnitelmien kehittämisyksikössä työskentelevän, mm. kotitaloudesta ja kuluttaja-asioista vastaavan opetusneuvoksen, mikä entisestään lisäsi valintani mainioutta. OPH:ssa todellakin saan hyvän kokonaiskuvan koko opetusmaailmasta.

Saatan sepustaa tästä harjoittelusta myöhemmin lisää (tai sitten en), koska laadin siitä joka tapauksessa raportin. Nyt mainitsen vain intoni, joka syntyi, kun sain eilen ja tänään osallistua Kansallisille peruskoulupäiville Helsingissä. Toinen toistaan kiinnostavammista osasista koostunut konferenssi selvitti, kuinka hyvästä opetuksesta voisi tehdä vieläkin parempaa. Sain kahmalokaupalla uusia ajatuksia, toimintavinkkejä, tieteellistä taustaa, idealismia, innostusta ja malliesimerkkejä.

Tämänpäiväisessä osiossa kaksi luokanopettajaksi opiskelevaa innostunutta neitoa esittelivät oppimisesta haltioitumista. He pyysivät yleisöä jatkamaan lausetta "oppiminen on kuin...". Sain kunnian kertoa keksimäni vastaukseni koko salille, ja puheenvuoroni palkittiin ihastunein aplodein (mikä tuntui todella mukavalta).

Minusta oppiminen on kuin käkikello. Kun kaikki on hyvin, se raksuttaa rauhallisesti ja tasaisesti. Jos veto alkaa hiipua, tahti hidastuu. Sitä pitää muistaa vetää, jotta se saa lisää puhtia toimintaansa. Aina välillä luukku aukeaa, käki ponnahtaa ulos ja kukkuu oivalluksen merkiksi. Kukkuu tai heureka, nyt opin jotain!

Oppimista voi reflektoida monin tavoin (ja sitä pääsee tekemään PALJON opetusharjoittelujen aikana). Minulle luonteva tapa on tarkkailla, kysellä, pohtia, tutkia, kirjoittaa ja selittää (tässä järjestyksessä). Jos olet nykyinen tai tuleva tai alasta vasta haaveileva opeopiskelija tai yliopisto-opetuksen, etenkin opettajainkoulutuksen, kehittämisestä kiinnostunut henkilö, kannattaa vilkaista Opetuska-nimistä blogia. Siinä kolme äikänopeopiskelijaa Jyväskylästä käsittelee opeopintojen alkupään tuntojaan. Teksteistä näkee, mitä harjoittelu oikeasti on. Jatkoa on kenties ja toivottavasti tulossa.

Blogista näkyy hyvin, että päivittäiset, ajankohtaisimmat ajatukset kannattaa kirjoittaa heti muistiin. Mietteitä on myöhemmin vaikeampi tavoittaa. Pitäisi myös kirjoittaa muistiin kaikki ne jutut, joista haluaa antaa palautetta opeharjoittelun päätteeksi. Hyvästäkin opekoulutuksesta voi saada vielä paremman.

Tule Jyväskylän yliopistoon! Hakuaika 5.3.−3.4.

Puolet ohi ja puolet jäljellä. Ai mistä? No yliopiston hakuajasta.

Hoi abiturientti! Kevään 2012 hakuaika on 5.3.−3.4. Vielä ehtii siis pähkäillä, mikä tai mitkä olisivat ne alat, joita tulisi opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Lähes kaikki tarvittava tieto löytyy JYU-hakuportaalista, ja jos sieltä ei jokin asia selviä, sitä voi kysyä opiskelijalähettiläiltä. Minä ja muut vastaamme ilomielin kaikkiin kysymyksiin!

Jos haluttaa valmistua äidinkielen asiantuntijaksi, kielen valta himottaa, koti on opettajan kateederilla tai viestintä viehättää, oikea ala on suomen kielen opiskelu. Tätä kautta pääsee oppiaineen valintamenettelyjen jäljille. Saman tien kannattaa hakea opelinjalle, jos kouluttaminen kiinnostaa. Kokemuksesta voin sanoa, että opeopinnoista saa eniten irti, kun ne jakautuvat koko opiskeluajalle. Kaikkea yliopistossa opittua pystyy siten peilaamaan pedagogiikkaan lähes reaaliajassa.

Lopuksi pieni tietoisku tai oikeastaan viiden kärki -lista.

Miksi kannattaa hakeutua äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi (mieluummin kuin jonkin muun aineen)?

1. Opetusvelvollisuus on vähäisin (koska työ sisältää tekstien lukemista ja arviointia).
2. Palkka on suurempi kuin muitten aineitten opettajilla. Vertaile vaikka näppärän palkkalaskurin avulla.
3. Ne kirjoitelmat! Oppilaitten tekstejä lukemalla pääsee sisään heidän ajatusmaailmaansa.
4. Äidinkieltä ja kirjallisuutta voi opettaa lukemattomin (hähä) eri tavoin. Ja materiaali ei taatusti lopu kesken.
5. Oppiaine on todella monipuolinen: se on sekä tieto- että taitoaine, kulttuuri-, taide- ja elämysaine ja paljon muuta. (Varmistu asiasta kuuntelemalla tekemäni Laulu äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta.)

 

Boottausta

Tässä blogikirjoituksessa on kaksi aihetta, jotka molemmat käsittelevät boottausta.

Bootata 'käynnistää uudelleen jokin mekaaninen laite, useimmiten nettikielessä tietokone' (Urbaani sanakirja)

1) Tietokoneeni rupesi hetki sitten temppuilemaan. Ensin se meni tilttiin, sitten tuli vaikka mitä sinisiä näyttöjä ja muita kauhukuvia. Kylmän hien kihotessa otsalle koetin muistella, milloin viimeksi otin varmuuskopiot tiedostoistani.

[Minulla on ikäviä muistoja edellisen tietokoneeni hajoamisista. Se kosahti kahdesti, ja molemmilla kerroilla mahdollisimman huonoon aikaan. Toimiva tietokone on opiskelijalle nykyään välttämättömyys, koska päivittäin on pystyttävä lukemaan ja kirjoittamaan sähköisiä tekstejä ja seurattava sähköpostia. Jos ei pääse kotona tietokoneen ääreen, mikään ei edisty. Erityisen inhottavaa on, jos kone päättää lakata toimimasta juuri silloin, kun pitäisi tehdä jotakin laajaa kirjoitustyötä, tai pahimmassa tapauksessa tuotos häviää kokonaan. (Ensimmäisellä kosahduskerralla hävisivät erään laajan portfolion tekstit, mikä korpeaa minua edelleen.) Kuin ihmeen kaupalla uusi tietokoneeni toimi jokseenkin moitteettomasti kandidaatintyön kirjoittamisen aikaan. Viimeistään silloin opin ottamaan varmuuskopionkin varmuuskopiot ja tallentamaan tiedostajani ulkoiselle kovalevylle, muistitikuille ja verkon tallennuspalveluihin. Ikinä ei voi olla liian varma.]

Kun tietokoneeni suostui avautumaan uudelleen, tallensin heti kaikki uusimmat tiedostot. Huh. Tilanne pelastettu. Samalla koetin keksiä jotain uutta toimintatapaa, jonka avulla muistaisin varmuuskopioida tiedostoja useammin kuin vain säikähdysten yhteydessä. Kuulisin mieluusti tietoteknisempien lukijoitten vinkkejä tähän. Gradua kirjoittaessa tallennan varmaan viiden minuutin välein.

Vesi vanhin voitehista ja inkivääritee vähän nuorempi.

2) Olen parin päivän ajan bootannut myös itseäni. Sairastan perinteistä hiihtoloman tienoon flunssaani, joka tänä vuonna päätti alkaa jopa ennen kotipaikkakuntani Mäntsälän hiihtolomaa. (No, parempi näin, koska nyt parantunen Keski-Suomen hiihtolomaviikoksi ja voin siten keskittyä täysillä karjalan kielen kurssiin, joka on ensi viikolla.) Tavoistani poiketen olen malttanut levätä kunnolla, ja tänään päivällä tuli jo melko virkeä olo, vaikka ääneni ei vieläkään oikein toimi. Olenkin hoidellut rästissä olleita hommia pois alta.

Tässä muutama neuvo sairastavalle opiskelijalle:

• Lepää ja hoida itsesi kuntoon. Jälkitauteja kannattaa varoa. (Yläasteella sairastuin keuhkokuumeeseen ja täyskädelliseen muita ikävyyksiä, kun menin väen vängällä kouluun liian aikaisin.)
• Jos et viitsi levätä, ajattele edes muita äläkä änkeä luennolle/oppitunnille/kirjastoon/jne. tartuttamaan muita. Pese kätesi hyvin äläkä pärski toisten naamalle.
• Yleensä kaikki järjestyy. Minulla olisi tänään ollut pidettävänä oppitunti, mutta sitä saatiin siirrettyä eteenpäin. Aina kannattaa kysyä. Koeta jaksaa ottaa selvää mahdollisista korvaustehtävistä.
• Huolehdi etuuksistasi. Kela opastaa, mitä tehdä, jos sairastut pitempiaikaisesti.
• Sairaana ei tarvitse olla sankari. Jos tarvitsee, pyydä kaveria käymään puolestasi kaupassa ja apteekissa. Tervehdy rauhassa.

Juuri nyt vaikuttaa siltä, että puoli Suomea on sairaana. Toivotan kaikille parempaa vointia ja terveille hyvää vastustuskykyä. Pitäkää huolta itsestänne!

Näinhän me luulemme

Tällainen luulomeemi on kiertänyt Facebookissa niin paljon, että oli ihan pakko tehdä vastaavanlainen fennisteistä. Mitä itse luulet suomenopiskelijoista?

Siis mitä! Valoa keskellä päivää?

Nyt opetusharjoittelun aikana tulee muisteltua paljon omia kouluaikoja. Olen viime viikot opettanut abiturientteja, eikä liene mikään ihme, että opettaessani huomaan toimivani usein samoin kuin omat opettajani. On jännittävää havaita, millaisia asioita poimii opettajaesikuvien sanomisista, esimerkeistä, vitsailusta ja muusta.

Seminarium-rakennus totuttelee uuteen valoon.

Samalla, kun me opeharjoittelijat tuskailemme, kuinka kauhean rankkaa meillä on ja kuinka paljon tekemistä ja kuinka hirveästi pidettäviä ja seurattavia tunteja, saatamme unohtaa, että lukiolaisilla vasta rankkaa on. Abeja opettaessani olen saanut taas vähän maistaa ylioppilaskirjoitusten lähestymisen jännitystä ja kaikkea sitä hermostuneisuutta, mikä epävarmaan tulevaisuuteen liittyy.

Näkymiä Alvarin aukiolta.

Omista lukioajoistani (2004–2007) muistan ennen kaikkea sen, että aina oli pimeää. Aamulla oli pimeää, kun piti lähteä kouluun. Päivällä oli pimeää, kun istuttiin hämyisissä luokkahuoneissa. Iltapäivällä oli jo pimeää, kun laskettiin minuutteja kotiinpääsyyn. Ja illalla oli pimeää, kun värkkäsin läksyjä ja koetin sivistää itseäni. Ja silloin vasta pimeää oli, kun lähdin illalla teatterihommiin tai muihin menoihin. Lukiolainen ei paljonkaan aurinkoa näe!

Outo valoilmiö Ilokiven suunnalla.

Tällä viikolla on ollut aika luksusta ja luksista (luksi 'valaistusvoimakkuuden mittayksikkö, lx'), kun päivän aikana on ollut mahdollista nähdä aurinko – jopa useaan otteeseen! Pidän siitä, että päivän luennot, ryhmätapaamiset ja opetusseikkailut ovat kaikki eri rakennuksissa. Näin kauniilla säällä on ilo ravata Kortepohjan, Norssin ja Seminaarinmäen eri rakennusten väliä. Raitis ilma virkistää ihmeen paljon.

Ystäväni Hilkka näyttää talvi-ilostelun mallia.

Erityisen mukavaa on, kun näitä opetushommiakaan ei tehdä yksin. Paras seura on parasta. Lukiossa ryhmä veti mukanaan eteenpäin. Yliopistossakin kaikki luistaa paremmin, kun asioita saa ja voi edistää yhdessä. Toivotan paljon onnea ja tsemppiä abiturienteille. Ottakaa lopuista lukioajoistanne ilo irti!

Entisen lehtorimme tunnuslause kaikille fennisteille: Rohkeasti kohti uusia seikkailuja!

Syksyn muotivinkit opiskelijoille

Ensiksi: Tervetuloa, kaikki uudet opiskelijat! Tervetuloa takaisin, kaikki vanhat opiskelijat! Welcome to Finland, exchange students! Welcome back, ei kun tervetuloa takaisin, te vaihdossa olleet opiskelijat!

Tervetulotoivotukset voivat kertautuessaan ruveta ärsyttämään, mutta olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihminen voi koskaan tuntea itseään liian tervetulleeksi. Haluan, että Jyväskylä, yliopisto, ylioppilaskunta ja etenkin lempilapseni Kortepohjan ylioppilaskylä tarjoavat uusille opiskelijoilleen mitä parhaimman ja lämpimimmän alun.

Oma koulunkäyntini* alkoi viime viikolla syyskuun ensimmäisenä päivänä. (Tosin eipä opiskeluni keskeytynytkään koko kesänä, koska opiskelin ahkerasti enkä varsinaisesti viettänyt lainkaan lomaa.) Syyskuun 1. oli kuitenkin se päivä, jona opetusharjoitteluvuoteni alkoi vauhdikkaasti. Kerron opetusharjoitteluista varmasti lisää myöhemmissä kirjoituksissa.

* Kuten yliopistomme rehtori Aino Sallinen tänäänkin muistutti "Miten opin ja opetan" -luennon johdannossa, yliopisto ei ole koulu eikä myöskään kirjeopisto. Me opiskelijat saatamme viitata yliopistoon harhaanjohtavasti aiempien opinahjojemme yleisnimellä, mutta totuus on, että universitas magistorum et scholarium (lat. 'opettajien ja oppilaiden muodostama yhteys') on paljon enemmän kuin yksisuuntaista tietoa jakava koulu. Yliopistossa me kaikki opetamme toisiamme.

Tähän kirjoitukseen kokoan muodikkaita vinkkejä opiskelusyksyn aloittamiseen sekä uusille että vanhoille opiskelijoille. Vinkkini ovat muotia siksi, että ne ovat ajankohtaisia ja saattavat tulla vastaan muuallakin. Jos Sinulle tulee mieleen lisää hyödyllisiä vinkkejä, jaa ne ihmeessä muillekin kommentoimalla!



Viisi vinkkiä uusille opiskelijoille eli fukseille eli ensioille (suomenopiskelijat)

Kysyvä ei tieltä eksy.

1. Kysele paljon.
Uutta tietoa tulee varmasti ovista ja ikkunoista. Kaikkea ei voi muistaa kerralla, eikä tarvitsekaan. Jos et esimerkiksi tiedä, millä linikalla pääsee mihinkin, lähistöllä saattaa olla joku, jolta voi kysyä. Sinua auttavat tuutorit, opettajat, kurssikaverit, naapurit, yliopiston henkilökunta ja me kaikki muut opiskelijat. Kaikki ovat joskus olleet ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja tietävät, kuinka jännittävää saattaa olla muuttaa uuteen kaupunkiin uusien ihmisten keskelle. Useimmat ihmiset ovat hyväntahtoisia ja auttavat mielellään. Kun kysyt, saat tarvitsemasi tiedon, ja vastaajallekin saattaa tulla todella hyvä mieli.

2. Kokeile uutta ja kiinnostavaa.
Järjestömessuilta olet saattanut löytää toinen toistaan kiinnostavampia harrastusmahdollisuuksia ja innostavia yhteisöjä. Yliopistoliikunnan tunnit ja kurssit vaikuttavat hirmuisen jänniltä, ja Jyväskylän kaupungillakin on vaikka millaista ohjelmaa. Fukseja kyyditään paikasta toiseen, ja uusien kavereitten kanssa olisi kiva viettää aikaa vaikka vuorokauden ympäri. Siispä anna mennä! Etsi siisteimmät aktiviteetit ja huipuimmat ihmiset. Anna kaikelle uudelle mahdollisuus. Hanki tuttavia ja ystävysty.

3. Tutustu yliopiston tarjontaan.
Vaikka vapaa-ajan toimintaa voisi harrastaa aamusta iltaan, muista, että opiskelijan työ on opiskella. Keskiarvojen mukaan olisi hyvä käyttää opiskeluun 135 tuntia kuukaudessa eli noin 6-7 tuntia päivässä. Varaa aikaa opiskeluun ja tutustu yliopiston kurssitarjontaan hyvissä ajoin. Mieti, mitä kaikkea haluaisit oppia, ja kuinka voisit saavuttaa tavoitteesi. Haluatko esimerkiksi opiskella vieraita kieliä tai opiskella ylimääräisen sivuaineen? Selvä, aloita sitten ajoissa. Opiskeluaika vierähtää kuin huomaamatta.

4. Muista syödä.
Aivot kuluttavat paljon energiaa, jatkuvasti liikkuvista jaloista puhumattakaan. Jaksaaksesi opiskella ja kierrellä uusia kotikulmiasi sinun täytyy syödä ja juoda riittävästi. Opiskelijaravintoloista saat edullista ja ravitsevaa ruokaa ja kahviloista välipalaa. Luennoillakin voi siemailla kahvia tai mutustaa aamupalaa, jos ne jäisivät muuten nauttimatta.

5. Lepää riittävästi.
Uusi elämäntilanne, muutto, outo ympäristö, uudet ihmiset, jatkuva tietotulva, sosiaalisuus ja edestakaisin ramppaaminen väsyttävät. Oikeasti. Mene ajoissa nukkumaan, kun voit, ja nuku pitkään, jos voit. Hyvin levänneenä jaksat paremmin kohti uusia seikkailuja.


Viisi vinkkiä vanhoille opiskelijoille

Käsinukke Tauno oppii parhaiten liikkumalla.

1. Löydä tapasi oppia.
Jos et ole vielä pohtinut, kuinka opit parhaiten, nyt voisi olla aika miettiä sitä. Olet varmaan kuullut riittävästi teoriaa visuaalisista, auditiivisista ja kinesteettisistä oppijoista. Oletko jokin niistä? Millä tavoin olet saavuttanut parhaat oppimistuloksesi, miten keksit nerokkaimmat ideasi ja kuinka menestyt tenteissä? Selvä, jatka samaan malliin. Tiedostamalla toimivimmat opiskelutyylisi opit nopeammin ja enemmän – ja voit käyttää aikaasi muuhunkin.

2. Älä turhaan tuskaile kandisi tai gradusi kanssa.
Kandi ja gradu ovat harjoitustöitä. Jos aiot tutkijaksi, voit myöhemmin tutkia kaikkea niin syventyneesti kuin tahdot. Jos et aio tutkijaksi, älä ihmettele, vaan tee harjoitustyösi. Voit käyttää opiskeluaikaasi moneen muuhunkin asiaan kuin tietokoneen gradutiedoston tuijottamiseen. Jos et keksi aihetta, kysy kavereilta tai siltä älykkään näköiseltä tytöltä kirjaston kahvilassa (se olen minä). Joku varmasti keksii hyvän. Ei gradu ole mikään elämää suurempi juttu, jos et itse siitä sellaista tee.

3. Tee työt työpaikalla.
Jos töitten tuominen kotiin ahdistaa, jätä ne työpaikalle. Yliopisto on meidän opiskelijoitten työpaikka. Voimme puurtaa esimerkiksi kirjastossa, lukusaleissa, työtiloissa, atk-luokissa, luentosaleissa, kahviloissa ja vaikka ulkona nurmikolla ja puistonpenkillä. Jos kotitehtävien tekeminen unohtuu helposti, pyydä kurssikaverit luennon jälkeen kahville, ja tehkää läksyt yhdessä. Samalla saatte nauttia hedelmällisistä keskusteluista. Jos et tule lukeneeksi tenttikirjoja kotona, lue ne kirjastolla. Sulkemisajan lähestyminen panee kummasti vauhtia pänttäämiseen. Kotona voit sitten keskittyä kaikkeen muuhun.

4. Tutustu myös uusiin ihmisiin.
Vaikka vanhat ystäväsi ovat maailman ihanimpia ihmisiä, ei ole pahitteeksi tutustua silloin tällöin myös uusiin tyyppeihin. Jos ajattelee työelämävalmiuksia, he saattavat olla tulevaisuudessa pomojasi tai alaisiasi, ja jos miettii vain opiskeluaikaa, on kai hauskaa kuulla uusia juttuja uusilta ihmisiltä. On hyvin yleistä, että ystävät valmistuvat ennen sinua, joten jos et halua viettää viimeisiä opiskeluvuosiasi yksin, ole pysy avoimena ja sosiaalisena.

5. Nauti opiskelijaelämästä, kun vielä voit.
Samat kuin fukseille: kysele paljon, kokeile uutta ja kiinnostavaa, tutustu yliopiston tarjontaan, muista syödä ja lepää riittävästi. Tiedät kyllä jo, kuinka nämä jutut toimivat. :0)

Mitä parhainta syksyä kaikille!