Luukku 8: On se ihme, että lauantaina tekee mieli opiskella

Lauantaina – kun kerrankin olisi saanut nukkua pitkään – heräsin vahingossa aivan liian aikaisin puhelimen piippauksiin. Ystävä M. kertoi kaataneensa glögiä tietokoneensa päälle, mikä kuulosti varsin turmiolliselta jouluonnettomuudelta. Varokaapa muutkin moista.

Kuvan paperivalmut eivät liity tapaukseen.

Kun kerran olin jo hereillä, rupesin heti tyydyttämään yleistä sivistysharrastusta lukemalla sosiologista kirjallisuutta (mm. Islamin naisten salattu elämä ja Suomen mustalaiskansa). Olen heti herättyäni älyllisesti varsin virkeä, ja minusta on mukavaa ja hyödyllistä lukea aamuisin kirjoja (ennemmin kuin sanomalehtiä). Teksti uppoaa paremmin päähän ja jää hyvin muistiin. Sanomalehdet taas ehtii opetella ulkoa myöhemminkin päivällä.

Päivällä käytin ihan liikaa aikaa ja ranteita syntikan soittamiseen. Toki se on hauskaa ja viihdyttävää, mutta soittopaikkani ja -asentoni ovat niin huonot, että Yamahalla revittely on jokseenkin masokistista pahoinpitelyä. Harrastus yhtä kaikki. Soittelin ja äänitin Rajattoman Ketun joululaulua, joka on joululaulusuosikkejani.

Päivän harrastuksellisia osuuksia seurasi epämääräinen jakso sekalaista toimintaa, kirjoittamista ja päätöntä juoksentelua. Myöhemmin höyrytin ruoaksi porkkanoita ja parsakaalia ja ryhdyin lukemaan Suuren graduseminaarin abstraktikirjaa (eli kaikkien seminaariin osallistuvien suomenopiskelijoitten tutkimussuunnitelmia ja esitelmiä). Tulossa on erittäin mielenkiintoisia tutkimuksia. Samalla koetin hahmotella omaa 5 minuutin puheenvuoroani. Narratiiveista ja narratiivisuudesta puhunen, mutta päätän vasta huomenna, mitä.

Kahdesti vuodessa järjestettävässä Suuressa graduseminaarissa käytetään kaksi päivää tutkimusten esittelyyn. Gradujaan aloittelevat käyttävät 5 minuutin puheenvuorot ja kertovat tutkimussuunnitelmistaan tai jostain tärkeästä teemasta. Tutkimuksissaan pitemmällä olevat pitävät aiheestaan 15 minuutin esitelmän. Kaikkien esitysten jälkeen on varattu viitisen minuuttia kysymyksille. Päivät ovat varmasti pitkiä mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Kävin keväällä kuuntelemassa silloisia esityksiä ja hämmästyin, kuinka nopeasti homma etenee. Tutkimuksia esitellään sellaisella vauhdilla, että heikompia hirvittää.

Illaksi olin suunnitellut meneväni paikallisen Musica-kuoron juhlakonserttiin. Jätin sen kuitenkin väliin, koska kaksi edellistä pitkälle aamuyöhön venynyttä iltaa väsyttivät jo kovasti (taidan olla tulossa vanhaksi) ja koska avecini olivat saaneet flunssan. Minuun se ei ole vieläkään iskenyt, jes. Kirkkokonsertin sijaan kuuntelin Beatlesia ja jatkoin Suureen graduseminaariin valmistautumista. Näinpä sitä sitten tuli vapaapäivänä opiskeltua enemmän kuin arkena. Akateeminen vapaus on kyllä hieno asia, kun opiskelun voi ajoittaa itselle sopivimpiin aikoihin.

Suhteellisen normaali tiistai

Kulkeepa aika hassusti. Yleensä on (ainakin olevinaan) hirveä kiire, ja kellon viisareita ei saa kiinni, vaikka juoksisi. Arkipäivien kulkua ei edes huomaa, kun ne kuluvat niin nopeasti. Kotitöitä ehtii tehdä vain sunnuntaisin. Käytettävissä olevan ajan määrä on käänteisesti verrannollinen tenttialueen lukemattomien sivujen määrään jne.

No tänään olikin sitten ihan toisenlainen päivä. Ja ajanlasku. Ensinnäkin minun oli suunnattoman vaikea hahmottaa, että on tiistai. Viikko tuntuu jo nyt todella pitkältä. Lisäksi päivämäärä ei millään meinannut mennä jakeluun, vaikka olin muistanut kalauttaa päivämääräpalloani (niin, minulla on sellainen oranssi kalenteripallo, joka näyttää päivämäärän ja kuukauden sellaisilla kivoilla liikkuvilla läpillä, joita saa liikutettua eteenpäin nappia painamalla tai hakkaamalla). Vaikka herätys oli (humanistille) suhteellisen aikainen, heräsin ennen herätyskellon soittoa, ja koska lukuisista torkuttamisyrityksistä huolimatta pysyin hereillä, aamusta tuli kamalan pitkä. Ehdin aamulla monta kertaa tietoisesti ajatella, että kas, olen suihkussa, ja niin, olen edelleen suihkussa. Tai että nam, onpas herkullisen makuisia jyviä tässä leivässä ja kylläpä salaatti maistuu mehevältä ja rapealta. Useimmiten aamut menevät sellaisessa hötäkässä, etten edes ehdi huomata, mitä oikein teen. Virkistävää vaihtelua siis.

Olin koululla kirjastolla jo ennen kymmentä, koska menin e-tenttiin eli tietokonehuoneessa suoritettavaan virtuaalikokeeseen. (Ja kaikkein uskomattominta on se, että olin saanut luettua tenttialueen ja jopa kerrattua EDELLISENÄ päivänä. Ennen tenttiä ei siis enää tarvinnut kaivaa jotain hätäisesti kyhättyjä muistiinpanoja esiin.) Hain avaimen Kirjavitriinistä ja ehdin hyvin kysellä ystävälliseltä kirjavitriinipojalta, miten se e-tenttiminen taas menikään. Kaikista parin kerroksen väliin sattuneista ihailijatapaamisista huolimatta olin tenttitilassa etuajassa, ja jouduin odottamaan viisi minuuttia, että pääsen aloittamaan tentin. Siinä olikin meditaatiota kerrakseen.

P. Jarla on salakuunnellut nauruani.

Tenttiin vastaaminen onnistui jokseenkin siinä ajassa, mitä olin laskeskellut, ja ehdin vielä ennen lounasta penkoa kirjaston tietokannoista mahdollista gradukirjallisuutta. Hakusana intertekstuaalisuus johdatti suomen kielessä tänä vuonna tehdyn mainion Fingerpori-aiheisen gradun äärelle (huom.! gradun saa auki klikkaamalla JYX-sivun name-linkkiä), ja päädyin yhdeltä istumalta lukemaan koko gradun. Viereisillä tietokoneilla työskennelleet heput varmaan ihmettelivät, mitä tämä opiskelijatar tirskuu koko ajan. Ei voi JYKDOKin ja JYXin selaaminen olla niin hauskaa.

Suurin järkytys tuli, kun lopetin kirjallisuuspenkojaiseni ja lähdin syömään Musicalle. Kello ei vielä(kään) ollut paljon yli puolenpäivän! Ruokalassa piti vähän jonottaa, mutta kohta oli taas rattoisaa, kun pöytään sattui ennalta tuntematonta mutta jutteluintoisaa seuraa. Lounaan jälkeen kello ei edelleenkään ollut muuta kuin metallia ja muovia, ja oli kerrankin aikaa linnoittautua kirjastolle penkomaan suomen kielen ja kielitieteen hyllyjä. Löysin vaikka mitä (lisää karjalan kielen materiaalia!), ja ehdin iltapäivän aikana paitsi selata useita myös lukea kokonaan neljä kirjaa. Kahviossa viereisessä pöydässä kokoontui ainejärjestölehtemme InSanen toimittajakokous, joten saatoin puolikkaalla korvalla osallistua siihen samalla kun luin "suomalais-ugrilaisista aikasuhteista", "kolmannen persoonan dilemmoista", "epätarkkuudesta kielen käyttökelpoisuutta lisäävänä tekijänä" ja "poliittisen tyylin taidosta".

Lukusessio päättyi kerrankin mukavasti siihen, että huomasin kellon lähestyvän neljää ja ajatusteni lähestyvän ravintola Sohwissa alkavaa kokousta, eikä siihen, että vahtimestari kilkuttaa kirjaston äänimerkkikelloa ja mulkoilee vihaisesti pilkkuun kilkkuun saakka istuneita. Kokous kesti vain tunnin, minkä jälkeen olin vapaa kuin taivaan lintu. Enpä muista, milloin viimeksi päiväni "pakolliset" osuudet olisivat päättyneet niin aikaisin! Varhaisen kotiinpääsyn kunniaksi päätin vapauttaa itseni to do -listan perkaamisesta ja tehdä työlistan juttuja vain, jos huvittaa. Yllättäen esimerkiksi kotityöt sattuvat huvittamaan tällaisena päivänä, ja tulosta syntyy. Huomiseksi ei tarvitse lukea mitään, ja mikä parasta, ei ole pakko kirjoittaa mitään. Ehkä siksi rustaankin nyt tätä blogitekstiä, joka ei meinaa loppua millään. :0)

Ehkä aikaa tai tunnetta ajan runsaammuudesta lisää se, että ajattelee, mitä on tekemässä. Kyseessä on varmaan jokin joogajuttu tai muuta tietoiseen ajatteluun liittyvää, mutta arvelen myös mutu-periaatteella, että ajan tuntu, hetkeen tarttuminen (yh mitä lällyilyä), keskittyminen ja tekemisestä nauttiminen kietoutuvat toisiinsa. Merkitykselliseen tekemiseen ei kulu aikaa, vaan se antaa sitä.

Päivän opetus: olen niin oikealla opiskelualalla kuin voi ihminen olla. <3