Luukku 21: Kuin viimeistä päivää

Olin taktisesti matkustanut Mäntsälään siten, että saisin olla kotosalla ainakin yhden arkipäivän ja pääsisin leikkimään hoitolasten kanssa. Mutta voi! Lapsia oli sairaana, ja meille tuli vain yksi lapsukainen. Onneksi hän on sitäkin vekkulimpi. Puuhailimme päivän mittaan kaikkea hauskaa. On kivaa, kun kotona pääsee harjoittelemaan varhaiskasvatusta ja seuraamaan pikku sankareitten kehitystä.

Kotona on muutenkin sangen huvittavaa. Pikkuveljeni K. (joka on venähtänyt minua pitemmäksi) taasen kävi pokkaamassa ensimmäisen yläkoulun joulutodistuksensa, joka tietysti oli törkeän hyvä. Niin on perheessämme vähän ollut tendenssinä. Ovikello soi pitkin päivää, kun äidilleni kiikutettiin kaiken maailman joululahjoja kiitokseksi milloin mistäkin vapaaehtoistyöstä. Ei liene vaikea arvata, mistä olen perinyt intoni osallistua yhdistys- ja järjestötoimintaan. ;0) Arvostan kovasti sitä, että vanhempieni osallistumista yhteisiin töihin arvostetaan.

Oravakin on kähäkkänä kyttäämässä suuria muinaisia.

Iltasella käytiin tietysti jouluostoksilla. Saaren kylän Joulumaahan en ehtinyt, koska se oli ollut torstaina avoinna viimeistä päivää. Muutenkin elettiin kuin viimeistä päivää, koska olihan maailmanloppu tulossa. Aamu  oli valjennut kuitenkin ihan normaalisti, ja päivä ei muutenkaan vaikuttanut tavallisuudesta poikkeavalta. Oli vähän epäselvää, mihin vuorokaudenaikaan sen maailmanlopun oli tarkoitus tapahtua. Illalla katsoimme katastrofielokuvan 2012. Ihmettelin, miksi kaikki näyttelijät näyttivät jotenkin tutuilta, ja sitten tajusin, että olin nähnyt saman elokuvan loppupuoliskon vasta äskettäin. Elokuvan loputtua keskiyöllä maailma oli edelleen kasassa, eikä suurta Cthulhuakaan näkynyt missään. Ihan hyvä.

Kiitämme:
Kyllä tämä tuntemamme maailma on ihan hyvä ja täällä välttää elellä. And Cthulhu carols are always so funny.

Moitimme:
Huomasimme, ettei Gangnam Styleä (ainakaan vielä) löytynyt Youtubesta Cthulhu Styleksi väännettynä.

Luukku 16: Helppoa ja nopeaa opiskelijaruokaa

Sunnuntaina päätin tomerasti ryhtyä tyhjentämään jääkaappia ja laittamaan ruokaa alkuviikon kiireisiin. Tässä yhden hengen kokkisodassa ei eineksiä katsella, vaan siellä heiluvat veitset, lantut leikkautuvat ja porkkanat kuoriutuvat. Aikeenani oli tehdä lanttu- ja porkkanalaatikkoa saman vuoan eri päihin. Ja näin sitä tekee opiskelija, jolla ei tällä kertaa mennyt kuin Strömsössä:

Ei keittynyt kuin Strömsössä.

1) Ensin etsitään netistä 47 erilaista lanttulaatikon reseptiä. Vertailevan tutkimuksen jälkeen noudatetaan sitä, mikä kuultiin äidiltä edellispäivänä puhelimessa.
2) Kuoritaan juurekset, joita luultiin paljon suuremmiksi, ja todetaan, ettei niistä jäänyt jäljelle paljon mitään.
3) Huomataan, että raa'at juurekset kutittavat allergikon käsiä, ja jynssätään sitten kouria saippuavedellä tovi jos toinenkin.
4) Pilkotaan juurekset kiehumaan omiin kattiloihinsa.
5) Mennään suihkuun.
6) Palataan keittiöön ja huomataan, että molemmista kattiloista nousee savu.
7) Nirhitään juureskuutiot irti kattiloista ja raaputetaan tai leikataan palaneet tahkot pois. Näin pienenee myös pyy maailmanlopun edellä.
8) Liotetaan kattiloita vedessä ja huomataan, että ollaan jo iltapäivän puolella. Laatikoista piti tulla lounas.
9) Ruvetaan nälkäisenä jynssäämään kattiloita puhtaaksi ja saadaan toinen ihan kelvolliseen kuntoon. Jätetään toinen vielä likoamaan ja otetaan sen tilalle uusi kattila. [Antakaa, hyvät ihmiset, ylioppilaille lahjaksi runsaasti kattiloita.]
9 ½) Ruuvataan toisesta kattilasta irronnut kahva kiinni.
10) Keitetään juureskuutiot kypsiksi. Keitetään myös ohraa porkkanalaatikkoon.
11) Ruvetaan sekoittamaan sörsseleitä. Huomataan, että korppujauhot, joita muuten riittää vaikka ydinsodan varalle, ovat nyt tietysti lopussa.
12) Ei suinkaan lähdetä itse kauppaan vaan soitetaan kaupan vieressä asuvalle naapuriystävälle ja pyydetään häntä tuomaan korppujauhoja.
13) Avataan ovi naapuriystävälle, joka tuo korppujauhojen lisäksi avaimen, aviomiehensä, joululahjoja ja parempaa mieltä. Ollaan erittäin kiitollisia ja iloisia.

Kuten kuvasta helposti erottaa, vasemmalla
on lanttu- ja oikealla porkkanalaatikkoa.

14) Sekoitetaan laatikkosörsselit valmiiksi.
15) Huomataan, että molemmissa laatikoissa on todennäköisesti enemmän korppujauhoja kuin juuressosetta. Ei se mitään, koska päälle voi vielä ripotella lisää korppujauhoja.
16) Läträtään mössöt vuokaan ja viritellään niitten väliin leivinpaperisuikale.
17) Paistetaan uunissa aivan liian pitkään. Muistetaan välillä kokeiltaessa, että uunissa oleva vuoka on KUUMA.
18) Laitetaan odotellessa muuta ruokaa muista tähteistä, koska laatikoitten saannista ei ole mitään takuuta ja koska lounasajasta on jo puoli päivää.
19) Avataan ovi toiselle ystävälle, joka tulee tarkistamaan, onko erään kiinalaisbiisin nuotti kirjoitettu oikein, ja harjoitellaan joululauluja.
20) Ripustetaan äkkiä pyykit kuivumaan ja lähdetään ystävän kanssa teatteriin. Jätetään laatikkoruoka syömättömänä jääkaappiin.

Jyväskylän ylioppilasteatterin (JYT) Paljaat-pienoisnäytelmäkokonaisuus oli hauska nähdä taas. Olin käynyt katsomassa sen heti tuoreeltaan, ja harjoituksiakin tuli aika monet seurattua, koska olin mukana yhden pienoisnäytelmän työryhmässä. Säveltämäni musiikit kuulostivat nyt paljon paremmilta kuin ensi-illassa! Esityksen jälkeen käytiin kiinnostavia keskusteluja ystävien P., H. ja R. kanssa.

Luukku 13: Puoli päivää laulamista

Torstaina heräsin vähän turhan aikaisin. Luin kirjallisuuslehti Parnassoa ja luuhasin netissä, ja kun ei ollut kiire mihinkään, menin takaisin nukkumaan kuitatakseni univelkoja. Myöhempi herääminen ei sujunutkaan sitten niin helposti. Ystävä H. pyysi lounasseuraksi, mutta koska en olisi ehtinyt ajoissa ruokalaan, päätin syödä kotona.

Iltapäivällä reitti oli selvä: tietenkin kirjastolle. Siellä H. jo odottikin. Tapasin myös erään kasvatustieteen opettajistani ja kiitin häntä kirjeestä (kirjoittelemme toisillemme silloin tällöin). Vietimme pari tuntia H.:n, R.:n ja E.:n jutellen muun muassa nimistä. Olisi esimerkiksi kiinnostanut tietää, kuinka monta eri sukunimeä Suomessa on käytössä, mutta edes Väestörekisterikeskus ei tiennyt sitä.

Kortepohjan kirkon, hmm, jännä valoristi.

Illalla oli Kortepohjan kirkossa oikein mukava ja lämminhenkinen Kauneimmat joululaulut -tilaisuus. Menin sinne lauluyhtyeeni Heikon asteen jäsenten R.:n ja E.:n kanssa, ja mukana oli myös päivällinen E. (Näitten nimikirjainten käytössä ei ole kyllä mitään järkeä.) Oli siellä muitakin tuttuja ja muutenkin paljon väkeä. Joululauluja oli laulamassa ja laulattamassa paikallinen Lähde!-kuoro, jossa laulaa pari entistä bändiläistäni E. ja E. Kuorossa oli myös eräs kiinalaispoika, joka oli Kylän pikkujouluissa (eli Kortepohjan kuusijuhlassa) tullut juttelemaan minulle suomeksi. Oli hauska tavata hänet uudestaan. Ystäväni R. halusi, että esittelen heidät toisilleen, koska R. puhuu kiinaa, ja heille kehkeytyikin kiva juttutuokio. Myös itse kirkko oli sangen viihtyisä, ja innostuin ajatuksesta osallistua useamminkin seurakunnan laulutilaisuuksiin.

Puolentoista tunnin yhteislaulannan jälkeen pidimme Heikon asteen laulutreenit Kortepohjan pianohuoneessa N-talon alakerrassa. Harjoittelimme joululauluja liukuhihnameiningillä, koska halusimme saada yksillä harjoituksilla valmista settiä seuraavaksi viikoksi. Tarkoituksenamme on maanantai-iltana mennä laulamaan joululauluja Kompassille kaupungin keskustaan ja ilahduttaa ihmisiä. Saimmekin treenattua ja sovitettua biisejä varsin reippaaseen tahtiin. Harjoittelimme myös ensimmäisenä opiskeluvuonnani (2007) sovittamani potpurin Kauheimmat joululaulut, jota on eri kokoonpanoin laulettu siitä lähtien joka joulu. Nuottipaperi on 2-3 metriä pitkä, ja sovituksessa on osia vajaasta paristakymmenestä joululaulusta. Biisien järjestys potpurissa on niin syöpynyt päähän, että yksittäisiä lauluja laulaessa tulee vaistomaisesti jatkettua niitä potpurissa olevilla...

Luukku 8: On se ihme, että lauantaina tekee mieli opiskella

Lauantaina – kun kerrankin olisi saanut nukkua pitkään – heräsin vahingossa aivan liian aikaisin puhelimen piippauksiin. Ystävä M. kertoi kaataneensa glögiä tietokoneensa päälle, mikä kuulosti varsin turmiolliselta jouluonnettomuudelta. Varokaapa muutkin moista.

Kuvan paperivalmut eivät liity tapaukseen.

Kun kerran olin jo hereillä, rupesin heti tyydyttämään yleistä sivistysharrastusta lukemalla sosiologista kirjallisuutta (mm. Islamin naisten salattu elämä ja Suomen mustalaiskansa). Olen heti herättyäni älyllisesti varsin virkeä, ja minusta on mukavaa ja hyödyllistä lukea aamuisin kirjoja (ennemmin kuin sanomalehtiä). Teksti uppoaa paremmin päähän ja jää hyvin muistiin. Sanomalehdet taas ehtii opetella ulkoa myöhemminkin päivällä.

Päivällä käytin ihan liikaa aikaa ja ranteita syntikan soittamiseen. Toki se on hauskaa ja viihdyttävää, mutta soittopaikkani ja -asentoni ovat niin huonot, että Yamahalla revittely on jokseenkin masokistista pahoinpitelyä. Harrastus yhtä kaikki. Soittelin ja äänitin Rajattoman Ketun joululaulua, joka on joululaulusuosikkejani.

Päivän harrastuksellisia osuuksia seurasi epämääräinen jakso sekalaista toimintaa, kirjoittamista ja päätöntä juoksentelua. Myöhemmin höyrytin ruoaksi porkkanoita ja parsakaalia ja ryhdyin lukemaan Suuren graduseminaarin abstraktikirjaa (eli kaikkien seminaariin osallistuvien suomenopiskelijoitten tutkimussuunnitelmia ja esitelmiä). Tulossa on erittäin mielenkiintoisia tutkimuksia. Samalla koetin hahmotella omaa 5 minuutin puheenvuoroani. Narratiiveista ja narratiivisuudesta puhunen, mutta päätän vasta huomenna, mitä.

Kahdesti vuodessa järjestettävässä Suuressa graduseminaarissa käytetään kaksi päivää tutkimusten esittelyyn. Gradujaan aloittelevat käyttävät 5 minuutin puheenvuorot ja kertovat tutkimussuunnitelmistaan tai jostain tärkeästä teemasta. Tutkimuksissaan pitemmällä olevat pitävät aiheestaan 15 minuutin esitelmän. Kaikkien esitysten jälkeen on varattu viitisen minuuttia kysymyksille. Päivät ovat varmasti pitkiä mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Kävin keväällä kuuntelemassa silloisia esityksiä ja hämmästyin, kuinka nopeasti homma etenee. Tutkimuksia esitellään sellaisella vauhdilla, että heikompia hirvittää.

Illaksi olin suunnitellut meneväni paikallisen Musica-kuoron juhlakonserttiin. Jätin sen kuitenkin väliin, koska kaksi edellistä pitkälle aamuyöhön venynyttä iltaa väsyttivät jo kovasti (taidan olla tulossa vanhaksi) ja koska avecini olivat saaneet flunssan. Minuun se ei ole vieläkään iskenyt, jes. Kirkkokonsertin sijaan kuuntelin Beatlesia ja jatkoin Suureen graduseminaariin valmistautumista. Näinpä sitä sitten tuli vapaapäivänä opiskeltua enemmän kuin arkena. Akateeminen vapaus on kyllä hieno asia, kun opiskelun voi ajoittaa itselle sopivimpiin aikoihin.

Luukku 6: On Pohjolan hangissa meill' isänmaa

Itsenäisyyspäivän ja 95-vuotiaan Suomen kunniaksi kuuntelin uuden lempimarssini, Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa eli Hakkapeliittain marssin 95 kertaa. Topeliuksen siihen runoilemissa sanoissa on juuri sopivan isänmaallista tunnelmaa: hankia, loimuavia liesiä, vapautta, säilöjä – ja hevosten juottamista. Lisäpisteitä tulee reippaasta melodiasta, kansansävelmän käytöstä C-osassa, ulkomaisten paikannimien mainitsemisesta (kuten Porilaisten marssissa) ja ensimmäisen säkeistön lukuisista apokopeista eli loppuheitoista.

Kotini on linnani -juhlien pukuloistoa.

Päivän erityisenä ohjelmana olivat Kotini on linnani -kemut fennistiystävien kanssa. Juhliin sai pukeutua kuin Linnan juhliin, joten minäkin kaivoin esiin majesteettisen sinisen arki-iltapukuni, virittelin kampaukseen valkoisen ruusun ja lähdin tarpomaan juhlapaikalle Kukkumäkeen. Kampaus suli lumisateessa ja pitkä mekko rypistyi kassissa, mutta ylevä henki loi perillä sopivan juhlatunnelman asustukseni puutteista huolimatta. Isäntäväki ja muut vieraat olivat niin ikään pukeutuneet parhaimpiinsa. Asujen teemaväreinä oli mustaa, sinistä ja valkoista sekä muotigurujen mukaan tyylikästä vihreää. Kampauksissa näkyi sinivalkoisia nauhoja ja valkoisia kukkia, ja tyylikkäät korut kruunasivat asukokonaisuudet. Hauska yksityiskohta oli, että isäntä vaihtoi pukujaan kuin paitaa.

Paikalle aiemmin saapuneet olivat nauttineet juhlapäivälliseksi hirvipaistia kotimaisine lisukkeineen. Minä liityin jälkiruokakattaukseen ja sain herkullista luumurahkaa. Samalla pääsi katsomaan ohjelmia ihan oikeasta televisiosta. Ensin oli tietysti vuorossa Edvin Laineen Tuntematon sotilas ja sitten Itsenäisyyspäivän vastaanotto jatko-ohjelmineen. Oli taas kerran ratkiriemukasta bongailla tuttuja presidentinlinnan bileistä. YLE voisi kuulemma palkata minut selostamaan lähetystä, kun nimet ja tittelit tulivat kuin apteekin hyllyltä. (Paitsi että nykyään apteekin hyllyltä ei kyllä löydy asioita kovin nopeasti vaan epämääräisellä hakuammunnalla.) Ilta kului yhteiskunnallisia asioita pohtiessa, pukuja kommentoidessa, herkullisia tarjoiluja nauttiessa ja euroviisuvoittoa suunnitellessa. Päätimme perustaa Harry Potter -aiheisia biisejä örisevän punkbändin.

Mis sie tarvitset oikei hyvvää kommentaattoria jne.

Myöhemmin seurasimme toisella silmällä Rauni Mollbergin versiota Tuntsikasta, totesimme poikien olevan kovin nuoria ja keskityimme maailmankauppaa havainnollistavaan lautapeliin. Oli todella juhlavat juhlat! Kotiin talsiessa ei yhtään harmittanut, etten tänäkään vuonna tullut menneeksi katsomaan OKL:n eli yliopiston opettajankoulutuslaitoksen järjestämää soihtukulkuetta. Ehkä vielä joskus on sen aika.

Luukku 2: Suunnitelmia ja Taunoja

Tämä on ollut niin tyypillinen sunnuntai, ettei paremmasta väliä. En ole suonut montaakaan ajatusta opiskeluille (vaikka ehkä olisi kannattanut), vaan ennemminkin olen keskittynyt sosiaaliseen kanssakäymiseen ja jouluiluun. Ehkäpä jo joulukuun toisena päivänä kehtaa klikata tietokoneelta joululaulukansion auki.

Nuket saivat kotinsa murrekorttilaatikoista.

Tuli nukuttua aika pitkään (sunnuntaina se ylellisyys suotakoon), leivoin brunssiksi teeleipiä ja käytin päivän valoisan ajan siihen, mihin se kannattaa käyttää, eli sanomalehtien lukemiseen luonnonvalossa. Sitten jatkoin edellispäiväisen todos-listan lyhentämistä hirveässä suoritusvimmassa. Harkitsin myös joulumessuilla ja levymessuilla käymistä, mutta päätin jättää ne väliin, koska olisin kuitenkin sortunut hankkimaan joululahjoja lähinnä itselleni. :0D

Päivän tärkeimpiä toimia oli lämpimimpien talvivaatteitten etsiminen. Lähipäivinä pukeutuminen saattaa olla haastavaa, koska kaltaiseni jalankulkija tarvitsee ulkona paljon vaatetta, mutta sisätiloissa kuten kirjastolla ja Fennicumilla on aika lämmintä. Pitänee harrastaa kerrospukeutumista.

Testasin ulkovaatetuksen riittävyyden käymällä pitkällä lenkillä upeassa talvisäässä. Samalla suunnittelimme ystävättäreni kanssa tulevia yhteisiä 50-vuotisjuhliamme. Meillä on ollut tapana viettää yhteisiä synttäreitä, koska meillä on ikäeroa tasan viikko. Toiseksi juhlamme ovat tavanneet olla aikamoisen massiivisia. Tällä kertaa olemme kuitenkin ylittämässä kaikki tähänastisetkin suuruudenhullutukset... Opiskelijana on näppärää järjestää yhteiset juhlat ystävän tai useamman kanssa, koska kaveripiiri on pitkälti sama ja sopivilta osin erilainen. Samalla saa maksimoitua paikalle pääsevien vieraitten määrän, sillä näin tapahtuvaisessa kaupungissa on välillä oikeasti vaikea valita, mihin kekkereihin osallistuisi päivän aikana.

Päivässä oli myös ripaus mysteeriä, kun postilokerosta löytyi kummipojalta tullut kirje, joka ei ollut lokerossa vielä perjantaina (jolloin kuvittelen päiväpostia viimeksi jaetun) eikä myöskään eilen. Nyt ihmettelen, oliko kirje oikeasta osoitteesta huolimatta jaettu ensin väärään osoitteeseen. Kuulemani huhun mukaan Kortepohjan ylioppilaskylä on Suomen toiseksi vaikein paikka jakaa postia (vaikein on kuulemma Otaniemen teekkarikylä). Opiskelijoitten osoitteet muuttuvat usein, ja nyt kun kyläkin on muuttunut paljon vähän ajan sisällä, ei liene ihme, että postit risteilevät ties missä. No, onneksi tämä söpö kirje tuli perille.

Taunot ja elukat.

Oikean paikkansa löysivät vihdoin myös käsi- ja sorminukkeni. Nyt Taunot (kuvassa ylhäältä alas Kauno, Mauno, Rauno, Hubert, Esko ja Tauno) ja elukat (Kala, foliohattuinen Kana, Erkki Tökker Hiironen ja 10 sorminukke-eläintä) asuvat hienoissa arkistolaatikoissa. Arkistolaatikot palvelivat edellisessä elämässään suomen kielen laitoksella Fennicumissa murteenkeruukorttien säilytyspaikkoina. Nämä hienot retrolaatikot olivat siis täynnä käsinkirjoitettuja aakkostettuja ja numeroituja kortteja, joihin opiskelijat olivat keränneet näytteitä eri murteitten sanoista ja niitten esiintymispaikoista. Jostain kumman syystä näistä aarteista päätettiin luopua, ja opiskelijat saivat rohmuta laatikoita (ja murrekortteja!) niin paljon kuin halusivat.

Luukku 1: Opiskelijan joulukalenteri alkaa

Olenpas ollut laiska kirjoittamaan tähän blogiin. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että olen aktiivisemmin kirjoittanut kaikkea muuta (esim. graduun liittyviä tekstejä, lehtijuttuja, arvosteluja ym.).

Kaavio esittää opiskelijan vuodenkiertoa.

Aktivoidutaanpa! Ajattelin aloittaa blogiin opiskelijan joulukalenterin, jossa seurataan sitä, mihin kaltaiseni suomen kielen opiskelija oikein käyttää päivänsä. Joulukuut tuppaavat hujahtamaan hetkessä, joten tänä vuonna haluan tosissani selvittää itsellenikin, mihin aika oikein kuluu. Kuudennen opiskeluvuoden kokemuksella voin sanoa, että vaikka syyskuusta joulukuuhun on lyhyempi aika kuin tammikuusta toukokuuhun, syksyyn ahdetaan paljon enemmän opiskeltavaa.

No, mitäpä sitten olen tehnyt tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä?

Aloitin listaamalla rästihommat ja kotityöt, jotka haluan saada tehtyä viikonlopun aikana. Kuluneella viikolla meni nimittäin aika paljon aikaa ns. hyväntekeväisyyteen eli ylioppilaskuntatoimintaan. Tulipa muun muassa järjestettyä ja pidettyä pikkujoulut koko ylioppilaskylälle (ja oli hauskaa!). Todos-listalle on myös kertynyt kaikenlaista pientä sälää, jota ei muka ikinä ehdi tekemään, kuten vaatteitten korjausompelua, hiuskukkien ehjäksi liimaamista ja uusien lauluyhtyebiisien nuottien kirjoittamista. Samalla koetin miettiä, mitä pitempikestoisia töitä pitäisi tässä kuussa saada aikaan.

Tein tekstityöläisen töitäni eli suunnittelin kolumnia erääseen lehteen ja editoin erään minulle toimitetun tekstin. Vaikka suomen kielen asiantuntijana olenkin varsin näppärä esimerkiksi kielenhuollossa, joittenkin tekstien kanssa saattaa joutua painimaan päiväkausia, ennen kuin keksii, mitä itse tai joku muu oikein haluaa sanoa. Onneksi tämänpäiväinen teksti ei ollut vaikea editoitava vaan mukava muistelma sukuseuralehteen.

Kotitöitä tehdessäni koetin löytää sähkökynttelikköä, jonka luulin hävinneen (keväisessä) muutossa. Lopulta löysinkin sen todella rändomista paikasta (nimittäin vaatekaapista henkarivaatteitten takaa). Jee, illemmalla voinkin lueskella gradukirjallisuutta kynttilänvalossa!

Kaalikeittoa ja turkkilaista jugurttia.

Pitkin päivää kuuntelin levyiltä venäläistä musiikkia, ja siitä inspiroituneena keitin ruoaksi kaalikeittoa. Se on paitsi äärettömän herkullista myös sopiva opiskelijaruoka, koska sen ainekset (kaali, porkkana, sipuli, valkosipuli, lihaliemi) eivät maksa juuri mitään. Pitkään haudutetun keiton jälkeen nautin muutaman pikkujoulutortun, jotka aiemmin tällä viikolla herättivät suurta hilpeyttä kirjastolla ("MITÄ ONNETTOMAN PIENIÄ NARJAKKEITA NOI ON?!"). Hyvin tuntuivat kuitenkin maistuvan myös ventovieraille.

Tähän mennessä olen opiskellutkin sen verran, että olen penkonut mahdollista aineistoa graduuni. Tutkimukseni käsittelee ruokablogeja, ja voitte arvata, kuinka paljon aikaa ruokablogien selailuun saa kulumaan. Kohta täytyy lyödä aineisto lukkoon, jotta päätön haahuilu ja surffailu vähenisi. :0)

Muuten olen puuhaillut kaikkea vähemmän kiinnostavaa (enkä väitä, että nämäkään mainitsemani asiat olisivat mitenkään huiman jännittäviä). Pääpointti on, että opiskelijan lauantai ei ole mitenkään ihmeellinen päivä. Jos kuitenkin jäit kaipaamaan jotain jännittävämpää, tutustu vaikkapa fennistiyhtyeeni Šiivilän viimevuotiseen, täysin päättömään joulukalenteriin.

Normaalin viikon keskiviikko

Normaalin viikon keskiviikko oli siinä mielessä epänormaali, että päivällä ei ollut yhtään luentoja tai ryhmätapaamisia. Toisaalta se on yliopistossa melko normaalia. Viikkoon saattaa osua useitakin vapaapäiviä, jotka toki kannattaa käyttää hyödyksi. Se, ettei kalenteriin ole merkitty luentoja, ei tarkoita sitä, että (välttämättä) kannattaisi lepäillä laakereillaan.

Aamulla sain nukkua pitkään, heräillä rauhassa (vaikka herätessäni päässä soi Frontside Ollie, enkä ollut varmasti ainoa, jolle oli käynyt niin) ja lukea sanomalehden oikein huolellisesti.

• Klo 12.30 lähdin kohti Seminaarinmäkeä.
• Klo 12.55 kävin kirjastolla tulostamassa tuntisuunnitelmani, jotta pystyisin esittelemään sen ohjaajalleni.
• Klo 13.30 oli sovittu alkavaksi tapaaminen Norssin ohjaajani kanssa. Oli mukavaa olla paikalla niin hyvissä ajoin, että saatoin seurata oppilaitten välituntitouhuja. Samalla koetin palauttaa mieleeni syksyllä opettamieni oppilaitten nimiä. Tuntui hauskalta, kun käytävillä monet tutunnäköiset oppilaat tervehtivät minua kuin oikeaa opettajaa. :0) Ohjaajan kanssa kävimme kahdestaan läpi tuntisuunnitelmiani, ja sain erinomaisia parannusehdotuksia mutta myös kehuja. Oppitunteja ei siis mennä niin vain pitämään, vaan ne suunnitellaan huolellisesti. Ohjaajat, jotka ovat kokeneita aineenopettajia, antavat jo ennakkoon palautetta aiheista, työtavoista, tavoitteitten täyttymisestä ja muista tärkeistä asioista, jotta itse oppitunti olisi mahdollisimman mielekkäästi rakennettu ja opettavainen sekä harjoittelijalle että oppilaille.
• Klo 14.30 suunnistin jälleen kirjastolle, yllätys yllätys. Vietin useita tunteja samassa pöydässä, ja seura vaihtui aina välillä. Tapasin pienryhmäläiskollegoitani, muita fennistejä ja kaverin kavereita. Keskustelimme mm. opetusharjoitteluista, ammatinvalinnoista, Frontside Olliesta, kesätöistä ja Kalevala-mitalla. Jälkimmäinen (ei puheenaihe vaan puhetapa) aiheutti hirveän hepulin, kun yritimme muotoilla kaikki ajatuksemme nelipolviseksi trokeeksi. :0D
• Klo 17.00 tein vähän tietokonehommia tietokoneluokassa.
• Klo 18.00 alkoi erään järjestön hallituksen kokous.
• Klo 21.15 palasin kokouksesta kotiin ja totesin, että taidan olla turhan väsähdyksissä kirjoittaakseni tuntisuunnitelmia puhtaaksi. No, on se päivä huomennakin!
• Klo 22.55 Frontside Ollie soi edelleen päässä...