Millaista on olla sekä yliopiston opettajana että opiskelijana?

Jo muutenkin monipuoliseen roolivalikoimaani tuli elokuussa yksi lisää: nyt olen myös yliopistomme tuntiopettaja. Opetan kielikeskuksessa kirjoitusviestintää ja opettajankoulutuslaitoksessa (OKL) äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogiikkaa. Jälkimmäinen opetusala tarkoittaa siis sitä, että opetan opettajaopiskelijoita opettamaan kyseisiä aineita.

Rooli se on tämäkin: esiinnyn silloin tällöin narrina.
Takana naureskelee S. saunahatussa.
Kuva: Maiju Partanen

Mikä tästä roolivalikoimasta tekee mielenkiintoisen, on se, että jatkan edelleen myös opiskelijan roolissa. Olen ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi koko lukuvuodeksi. Graduni jäi keväällä/kesällä kesken, ja erinäisten työkiireitten takia en ole vielä saanut sitä loppuun. Voisi sanoa, että olen gradun analyysilukua vaille valmis maisteri. ;) Ja kun gradun loppuun saattaminen joka tapauksessa vie aikaa, olen ilmoittautunut lukuisille kursseille. Aion ottaa tästä viimeisestä opiskeluvuodesta kaiken hyödyn irti!

Seuraavaksi vastaan muutamiin alkusyksystä usein kysyttyihin kysymyksiin.

1. Miten sait nämä työt yliopistosta?
2. Millaista yliopiston opetustyö on ollut? Mitä olet pitänyt työstäsi?
3. Kuinka yleistä on päästä töihin yliopistoon?
4. Mitä olet oppinut opiskelemisesta nyt kun olet itse opettajana?
5. Mitä opettajien salaisuuksia voisit paljastaa yleisesti tiedoksi?

Miten sait nämä työt yliopistosta?

Olemalla aktiivinen opinnoissani, jäämällä sopivien ihmisten mieleen ja lukemalla sähköpostia vappuna. Koko homma alkoi siitä, että tein opetusharjoitteluvuoteni aikana monenlaista yhteistyötä OKL:n väen kanssa. Olin maininnutkin heille, että voisin kernaasti työskennellä OKL:ssä, jos jotain sopivaa hommaa joskus sattuu eteen. Kun yksi entisistä ohjaajistani sitten sattui tarvitsemaan osa-aikaista sijaista hoitamaan opetustaan täksi lukuvuodeksi, hän kysyi kiinnostusta sopiviksi katsomiltaan henkilöiltä. Tiedustelu tuli sähköpostiin vappuna, ja satuin olemaan ensimmäinen, joka ilmoitti olevansa kiinnostunut pestistä. Jes!

Yliopistotöillä on kuulemma taipumus lisääntyä kuin itsestään. Kun lupauduin hoitamaan tarjotut OKL:n kurssit, ei mennyt kauan, kun minua oli suositeltu myös kielikeskukseen. Sieltä sain vielä enemmän opetustunteja kuin OKL:stä. Tosin yhteensä nämä eivät vastaa ihan puolipäivätyötä. Olen siis edelleen kiinnostunut lisätöistä, vink vink! :)

Millaista yliopiston opetustyö on ollut? Mitä olet pitänyt työstäsi?

No tietenkin aivan huippua! On tuntunut todella palkitsevalta saada opettaa omassa opiskelupaikassa. Molemmilta laitoksilta olen saanut oivaa opastusta hommiin ja mm. valmiita kurssimateriaaleja. Ei siis ole tarvinnut keksiä pyörää uudestaan. Ennakkoon olin hieman huolissani, meneekö kaikki aikani kurssien suunnitteluun, mutta onneksi työtovereilta saadut vinkit ja tiukat aikataulut auttavat. Elokuussa piti hypätä aika vinhasti kiitävään kelkkaan, kun 1.8. sain varmistuksen siitä, että vetäisin 24 oppituntia kestävän kurssin, ja kurssi piti saada päätökseen kuukauden aikana. Aloitus oli siis sangen intensiivinen. Mutta kun oli koko ajan pientä suurempi hoppu, ei kulunut aikaa turhaan ihmettelyyn ja nysväämiseen.

Koska työskentelen kahdella eri laitoksella, työni on todella monipuolista. Molemmilla laitoksilla on omat opiskelijansa, työyhteisönsä, työympäristönsä, tavanomaiset opetuspaikkansa, käytänteensä, opetussuunnitelmansa jne. Sisäistettävää on siis paljon, mutta kaikki on tavattoman mielenkiintoista. Oman hauskan lisämausteensa työhön on tuonut se, että vähän joka kurssillani on entuudestaan tuttuja opiskelijoita, jopa hyviä kavereitani. Ainakin tähän mennessä yliopisto-opetus on tuntunut minulle kaikin puolin sopivalta työltä.

Kuinka yleistä on päästä töihin yliopistoon?

Vaikuttaisi siltä, että aika yleistä. Koska minulla kyseessä ovat tuntiopettajan eli eräänlaisen ekstraajan työt ja yksittäiset kurssit, kumpaankaan tehtävään ei ollut erillistä hakua. Tällaisiin pikkutöihin otetaan tekijöitä mistä löydetään, yleensä kaiketi lähistöltä eli esimerkiksi ansioituneista opiskelijoista tai jo muuten joissain yliopistotöissä olevista.

Tällä hetkellä todella moni kaverini on töissä yliopistossa. Osa on jo valmistunut, osa valmistumassa, ja osalla opinnot ovat vasta aivan alkuvaiheessa. Kavereita on kaikenlaisissa opetustehtävissä (joista moni tavallani tuntiopettajana), tutkimusavustajina, tutkijoina ja ties minkälaisissa projekteissa. Osa on hakeutunut tehtäviinsä itse (esim. jatko-opintojen kautta) ja osaa on pyydetty, kuten minuakin. Ainakin omasta tuttavapiiristäni harva on hakenut työhönsä jonkin virallisen hakumenettelyn kautta. Kannattaa siis pitää silmät ja korvat jatkuvasti auki ja ilmaista kiinnostuksensa, jos jokin homma vaikuttaisi sopivalta!

Mitä olet oppinut opiskelemisesta nyt kun olet itse opettajana?

Ensinnäkin olen oppinut jämptiyttä ja kaivanut käyttööni vielä lisää tehokkuutta asioitten hoitamiseen. Jos on ilmennyt jotain ongelmia/epäselvää/kysyttävää, olen opetellut kysymään heti enkä pyörittelemään asiaa ensin itsekseni. Opiskelijanakin kannattaa kysyä aina HETI, kun jotain outoa tulee vastaan. Kysymys hyödyttää vähintään opettajaa, todennäköisesti kaikkia kurssilaisia, kun opettaja pääsee esim. tarkentamaan antamiaan ohjeita. Opettajana on tärkeää suhtautua vakavasti opiskelijoitten kysymyksiin ja ongelmiin. Mielestäni olen opettajanakin palvelutehtävissä, ja asennoitumiseni on sen mukainen!

Toiseksi olen huomannut, kuinka rasittavaa on jättää tehtäviä/vastauksia/tms. roikkumaan. Opettajana on ihan tosi rasittavaa muistuttaa monta kertaa samasta asiasta. Jos et esimerkiksi voi palauttaa tehtävääsi ajoissa, sovi siitä opettajan kanssa etukäteen äläkä pakota häntä lähettämään verikoiria perääsi. No näin ei onneksi ole tarvinnut (vielä) tehdä, mutta tajunnette asian idun. :D Olen itsekin (ollut) sellainen opiskelija, jolta on jäänyt esseitä vuosiksi roikkumaan ja joka ei ole aina muistanut ilmoittaa edistymisestään niissä. Olisi kuitenkin ehdottoman tarpeellista antaa opettajalle jotain osviittaa siitä, milloin opintosuorituksia pamahtaa tarkistettavaksi. Pahimmillaan jokin puun takaa ilmestynyt pienikin juttu sotkee opettajan muut suunnitelmat. Opettaja on todennäköisesti tarkkaan miettinyt deadlinet, jotka ovat niin opiskelijoitten kuin opettajan parhaaksi. Siksi työt kannattaa hoitaa ajoissa.

Huom.! Opiskelijoilla on opintojensa lisäksi myös muuta elämää ja kiireitä, mutta niin on opettajillakin! Olkaamme kärsivällisiä puolin ja toisin – toki kohtuuden rajoissa.

Mitä opettajien salaisuuksia voisit paljastaa yleisesti tiedoksi?

Hiljaista tietoa kyllä riittää. :) Esimerkiksi opiskelijoitten tervehtimiseen sain hyvän vinkin: kannattaa antaa opiskelijan tervehtiä ensin. Opiskelija voi joskus olla sellaisessa tilanteessa, seurassa tms., jolloin ei toivoisi opettajalta edes moikkausta saati minkäänlaista tunnistamisen elettä. Jos siis olet kurssillani, tulet illalla vastaan katuvilinässä enkä tervehdi sinua ensin, se ei tarkoita, etten tunnistaisi sinua vaan että annan sinulle mahdollisuuden tervehtiä haluamallasi tavalla. Minä kyllä muistan naamasi nähdessäni myös toiset nimesi, kirjoitustyylisi ja istumapaikkasi luokkahuoneessa. ;)

Toinen salaisuus voisi olla se, että olipa opetustila sitten pienehkö luokkahuone tai jättimäinen luentosali, on aika helppoa nähdä ja kuulla kaikki, mitä opiskelijat tekevät. Ilmeillä ja eleillä on siis väliä. Jos opiskelija näyttää kysymysmerkiltä, kerron aika äkkiä lisätietoa selittämästäni asiasta. Tai jos joku vilkuilee hermostuneesti kelloa paikallaan hytkyen, voisi olla syytä antaa lupa yleiseen vessataukoon. Siispä ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että takarivissä irvistely tai supattelu jäisi opettajalta huomaamatta, jos sellaista tapahtuisi. En tarkoita, että kaikkien pitäisi istua kiltisti hymy kasvoillaan ja hiljaa koko luennon ajan, vaan koetan kumota sen harhaluulon, ettei ope muka havaitsisi ympäristöään luennoidessaan. (Okei, jotkut kyllä katoavat jonnekin tietokoneen näyttöruudun taakse ja uppoutuvat omiin höpinöihinsä.)

Tällainen opettaja EN ole.
Saadun palautteen perusteella olen rento ope,
ja jos tunneillani ei puhuta, heitän pehmokanalla.
Kuva: Ilkka Jääskeläinen

Ennen kaikkea haluan korostaa sitä, että yliopisto on asiantuntijoitten ja opiskelijoitten muodostama yhteisö, universitas magistrorum et scholarium. Olemme täällä siis kaikki tekemässä hommasta mielekästä meille kaikille. Kaikki opettavat kaikkia ja oppivat toisiltaan. Yliopisto-opetuksen ei siis tule olla yhdensuuntaista tiedon kaatamista toisten niskaan vaan yhteisöllistä tiedon rakentamista. Kurssien pitäjät toivovat usein, että opiskelijat osallistuisivat entistä enemmän. Joillakin kursseilla siihen annetaan enemmän mahdollisuuksia, toisilla vähemmän. Opiskelijat, olkaa siis itse aktiivisia ja vaatikaa tilaa!

Ja nyt: kysykää toki lisää! Teillä on erinomainen mahdollisuus udella lisätietoja henkilöltä, joka on sekä opettaja että opiskelija. :)

Luukku 12: Joulutunnelma hyökkää takavasemmalta

Keskiviikkona päivän epistola (kreikk. ἐπιστολή, epistolē, 'kirje') kuului siten, että olin menevä muutaman muun opiskelijalähettilään kanssa Jyväskylän lyseolle kertomaan yliopisto-opiskelusta. Ydintehtäviämme siis. Olimme suunnitelleet porukalla hienon spektaakkelin. Valitettavasti yksi lähettiläistä oli sairastunut, joten meitä jäi jäljelle trio.

Lyseon lukio oli helppo löytää, ja opinto-ohjaajat löysivät meidät heti aulasta. Olimme Jarkon kanssa paikalla hyvissä ajoin, ja Aapokin ilmestyi pian. Meidän lisäksemme opiskelustaan kertomassa oli eräs Oxfordin heppu. Ennen esittelyjä pääsimme vähäksi aikaa hengaamaan opettajainhuoneeseen. Tapojeni mukaisesti vakoilin työyhteisöä ja koulun meininkiä, jos vaikka joskus sattuisin siellä työskentelemään. Yllätyksekseni bongasin käytävillä useita tuttuja naamoja, entisiä norssilaisia eli normaalikoulun oppilaita, joita olin opettanut edellisvuotisessa opetusharjoittelussa. Ja löytyipä opettajainhuoneesta muuan tuttu suomen alumni (eli entinen opiskelija), minua pari vuotta aiemmin aloittanut H. J., joka oli lyseolla sijaisena. Äikänopettajan koulutuksella siis oikeasti työllistyy hyvin!

Saimme Aapon kanssa pitää yhteisen esittelyn vajaalle parillekymmenelle fiksulle nuorelle, ja Jarkolla oli toisessa luokassa oma kuulijakuntansa. Aapo opiskelee puheviestintää, ja aihe sopi hyvin suomen kieleen ja äidinkielenopettajaopiskelijuuteen. Oli tosi kivaa esiintyä alansa taitajan kanssa! Näppärästi vuoropuheluksi jäsentynyt esityksemme tuntui kiinnostavan ja huvittavan myös oppilaita, ja lyseolaiset uskalsivat kysellä oppiaineista ja mm. opiskelija-asuntojen saatavuudesta. Jyväskylän opiskelija-asunnoista kiinnostuneitten kannattaa vilkaista tätä ja tätä aiempaa blogikirjoitustani, joissa vedän kotiin eli Kortepohjaan päin. Myös opiskelemaan pääsy hakemisineen ja kokeineen kiinnosti. Vinkkasin kokeilemaan yliopistomme pistelaskuria, joka löytyy täältä.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Aapon saman vierailukäynnin pohjalta laatimaan blogikirjoitukseen "Jouluevankeliumi: seksiä, sekoilua ja ilosanomaa"!

Esityksen jälkeen menimme Aapon kanssa jatkoille Ilokiveen. Ruokalistalla sattui olemaan perinteinen jouluateria eli kaikkia jouluherkkuja ja jälkiruoaksi joulutorttukahvit. Mikä tuuri! Seuraan liittyi myös ystäväni R., ja kun olin esittelemässä häntä Aapolle, paljastui, että he ovatkin jo tuttuja kiinan kielen kurssilta. Olisihan se pitänyt arvata. Yliopistossa tuntuu olevan niin pienet piirit, että melkein kaikki tuntevat toisensa aina jotain kautta. :0)

Jyväskylän kaupunginkirkko.

Miellyttävän myöhäislounaan ja jostain takavasemmalta hyökkäävän joulutunnelman myötä ajauduimme tietysti kirjastolle. Siellä ei kuitenkaan tullut luuhattua kovin kauan, koska jatkoimme R.:n ja ystäväni M.:n kanssa kaupunginkirkkoon Seminaarinmäen kauneimpiin joululauluihin. Tässä ihastuttavassa, perinteikkäässä tapahtumassa lauletaan Jyväskylän seminaarin käyneitten tyyppien joululauluja, joita on paljon. Esimerkiksi Kello löi jo viisi ja No onkos tullut kesä ovat jyväskyläläistä alkuperää. Itävaltalainen Jouluyö, juhlayö on esitetty ensimmäistä kertaa suomeksi juuri Jyväskylän kaupunginkirkossa. Yhteislaulutilaisuudessa kokee olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta, ja vuosisatoja vanhat sävelmät ja sanoitukset saavat joka joulu uusia sävyjä. Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut on ehkä kaunein ja herkin tapahtuma, johon pääsee vuosittain osallistumaan. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Oppiminen on kuin käkikello

Olen vielä tällä viikolla opetusharjoittelun soveltavassa osiossa. Ohjatun soveltavan harjoittelun (3 op) tarkoitus on tutustuttaa opiskelija kouluyhteisöön ja yhteiskuntaan. Noin kaksi viikkoa kestävän harjoittelun voi suorittaa missä tahansa itseä kiinnostavassa koulussa tai muussa opetukseen liittyvässä yhteisössä, kuten oppikirjakustantamossa tai maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa.

Olen kiinnostunut opetussuunnitelmatyöstä ja opetushallinnosta (ja ylipäätään laajasti muistakin kuin omasta oppiaineestani), ja halusin paikkaan, josta näkisin luokkahuonetta kauemmas. Siksi päädyin valitsemaan harjoittelupaikakseni Opetushallituksen. Ei mikään helppo nakki! Ohjaajakseni sain opetussuunnitelmien kehittämisyksikössä työskentelevän, mm. kotitaloudesta ja kuluttaja-asioista vastaavan opetusneuvoksen, mikä entisestään lisäsi valintani mainioutta. OPH:ssa todellakin saan hyvän kokonaiskuvan koko opetusmaailmasta.

Saatan sepustaa tästä harjoittelusta myöhemmin lisää (tai sitten en), koska laadin siitä joka tapauksessa raportin. Nyt mainitsen vain intoni, joka syntyi, kun sain eilen ja tänään osallistua Kansallisille peruskoulupäiville Helsingissä. Toinen toistaan kiinnostavammista osasista koostunut konferenssi selvitti, kuinka hyvästä opetuksesta voisi tehdä vieläkin parempaa. Sain kahmalokaupalla uusia ajatuksia, toimintavinkkejä, tieteellistä taustaa, idealismia, innostusta ja malliesimerkkejä.

Tämänpäiväisessä osiossa kaksi luokanopettajaksi opiskelevaa innostunutta neitoa esittelivät oppimisesta haltioitumista. He pyysivät yleisöä jatkamaan lausetta "oppiminen on kuin...". Sain kunnian kertoa keksimäni vastaukseni koko salille, ja puheenvuoroni palkittiin ihastunein aplodein (mikä tuntui todella mukavalta).

Minusta oppiminen on kuin käkikello. Kun kaikki on hyvin, se raksuttaa rauhallisesti ja tasaisesti. Jos veto alkaa hiipua, tahti hidastuu. Sitä pitää muistaa vetää, jotta se saa lisää puhtia toimintaansa. Aina välillä luukku aukeaa, käki ponnahtaa ulos ja kukkuu oivalluksen merkiksi. Kukkuu tai heureka, nyt opin jotain!

Oppimista voi reflektoida monin tavoin (ja sitä pääsee tekemään PALJON opetusharjoittelujen aikana). Minulle luonteva tapa on tarkkailla, kysellä, pohtia, tutkia, kirjoittaa ja selittää (tässä järjestyksessä). Jos olet nykyinen tai tuleva tai alasta vasta haaveileva opeopiskelija tai yliopisto-opetuksen, etenkin opettajainkoulutuksen, kehittämisestä kiinnostunut henkilö, kannattaa vilkaista Opetuska-nimistä blogia. Siinä kolme äikänopeopiskelijaa Jyväskylästä käsittelee opeopintojen alkupään tuntojaan. Teksteistä näkee, mitä harjoittelu oikeasti on. Jatkoa on kenties ja toivottavasti tulossa.

Blogista näkyy hyvin, että päivittäiset, ajankohtaisimmat ajatukset kannattaa kirjoittaa heti muistiin. Mietteitä on myöhemmin vaikeampi tavoittaa. Pitäisi myös kirjoittaa muistiin kaikki ne jutut, joista haluaa antaa palautetta opeharjoittelun päätteeksi. Hyvästäkin opekoulutuksesta voi saada vielä paremman.

Siis mitä! Valoa keskellä päivää?

Nyt opetusharjoittelun aikana tulee muisteltua paljon omia kouluaikoja. Olen viime viikot opettanut abiturientteja, eikä liene mikään ihme, että opettaessani huomaan toimivani usein samoin kuin omat opettajani. On jännittävää havaita, millaisia asioita poimii opettajaesikuvien sanomisista, esimerkeistä, vitsailusta ja muusta.

Seminarium-rakennus totuttelee uuteen valoon.

Samalla, kun me opeharjoittelijat tuskailemme, kuinka kauhean rankkaa meillä on ja kuinka paljon tekemistä ja kuinka hirveästi pidettäviä ja seurattavia tunteja, saatamme unohtaa, että lukiolaisilla vasta rankkaa on. Abeja opettaessani olen saanut taas vähän maistaa ylioppilaskirjoitusten lähestymisen jännitystä ja kaikkea sitä hermostuneisuutta, mikä epävarmaan tulevaisuuteen liittyy.

Näkymiä Alvarin aukiolta.

Omista lukioajoistani (2004–2007) muistan ennen kaikkea sen, että aina oli pimeää. Aamulla oli pimeää, kun piti lähteä kouluun. Päivällä oli pimeää, kun istuttiin hämyisissä luokkahuoneissa. Iltapäivällä oli jo pimeää, kun laskettiin minuutteja kotiinpääsyyn. Ja illalla oli pimeää, kun värkkäsin läksyjä ja koetin sivistää itseäni. Ja silloin vasta pimeää oli, kun lähdin illalla teatterihommiin tai muihin menoihin. Lukiolainen ei paljonkaan aurinkoa näe!

Outo valoilmiö Ilokiven suunnalla.

Tällä viikolla on ollut aika luksusta ja luksista (luksi 'valaistusvoimakkuuden mittayksikkö, lx'), kun päivän aikana on ollut mahdollista nähdä aurinko – jopa useaan otteeseen! Pidän siitä, että päivän luennot, ryhmätapaamiset ja opetusseikkailut ovat kaikki eri rakennuksissa. Näin kauniilla säällä on ilo ravata Kortepohjan, Norssin ja Seminaarinmäen eri rakennusten väliä. Raitis ilma virkistää ihmeen paljon.

Ystäväni Hilkka näyttää talvi-ilostelun mallia.

Erityisen mukavaa on, kun näitä opetushommiakaan ei tehdä yksin. Paras seura on parasta. Lukiossa ryhmä veti mukanaan eteenpäin. Yliopistossakin kaikki luistaa paremmin, kun asioita saa ja voi edistää yhdessä. Toivotan paljon onnea ja tsemppiä abiturienteille. Ottakaa lopuista lukioajoistanne ilo irti!

Entisen lehtorimme tunnuslause kaikille fennisteille: Rohkeasti kohti uusia seikkailuja!

Normaalin viikon perjantai

Tittidittidii! Tulihan se perjantai sieltä. Olin kuin olinkin saanut kaikki suunnitelmani oppituntia varten valmiiksi, joten saatoin rauhallisin mielin lähteä Norssille.

• Klo 11.35 nousin linikkaan Ylioppilaskylän pysäkiltä ja hurautin Seminaarinmäelle. Tarkoituksenani oli ehtiä tulostamaan oppitunnin materiaalit hyvissä ajoin.
• Klo 12.00 olisin halunnut toivottaa kirjaston "monitoimilaitteet" eli tulostimet hiiteen. Monitoimilaitteissa tuntuu olevan vain kolme toimintoa: tulostus, tilttaus ja käynnistymättä jättäminen. Puolet laitteista oli taas epäkunnossa, ja ne, jotka toimivat, olivat saavuttamattomien jonojen takana. Onneksi sattui paikalle sattui tuttuja, joitten kanssa saattoi jutella tulostusvuoroa odotellessa. Ja tulipahan taas harrastettua aerobibiä.
• Klo 12.10 olin jo melkein saavuttanut Norssin neljännen kerroksen, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden luokat sijaitsevat. Opetusharjoittelu on moniportainen järjestelmä: joka päivä saa kiivetä niin monet portaat, ettei niitä jaksa edes laskea.
• Klo 12.20 oppituntini alkoi. Opetin abiryhmälle tekstitaidon kokeen kommervenkkejä ja proosatekstien analysointia. Tuntiani seurasi ohjaajan tehtävässä ollut henkilö, jonka kanssa käytiin tunnin jälkeen todella mielenkiintoinen palautekeskustelu. Kävin taas penkomassa Norssin kirjaston siltä varalta, että siellä olisi ollut eniten tarvitsemani kirja. Ei ollut.
• Klo 14.00 olisi alkanut ylioppilaskylän asukasneuvoston (jonka jäsen olen) kokous, mutta olin silloin vielä Norssilla.
• Klo 14.30 laskin, etten todennäköisesti ehtisi edes kokouksen loppuun, joten suuntasin kirjastolle kahville. Kuinka ollakaan, paikalla oli taas muutama ystävä, joita tapaan harvemmin ja joitten kanssa oli mukava vaihtaa kuulumiset. Keskustelimme paljon työllistymisestä, ja kuulin iloisia uutisia tutuista, jotka olivat päässeet töihin yliopistolle. Gradua tai harjoittelua tehdessä kannattaa luoda suhteita yliopistolle, koska sitten saattaa saada yllättäviäkin työtarjouksia erilaisista tutkimushankkeista. Toiseksi on tärkeää sattua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Esimerkiksi opettajansijaisuudet saavat ne onnekkaat, jotka onnistuvat tietyllä hetkellä olemaan puhelimen ääressä tai astumaan ovesta sisään. Kannattaa siis olla valppaana!
• Klo 15 jälkeen rupesin tekemään kotiinlähtöä (ei mikään nopea operaatio). Juuri ennen poistumistani kirjastolta tuli sellainen tunne, että voisin ehkä vielä tarkistaa kirjahyllyt. Ja mikä mäihä kävi! Hyllystä löytyi viikonloppulainaksi se kirja, jota olen viikkokausia metsästänyt! Jee!

Kotona saatoin vaihteeksi (ja ansaitusti) viettää rentoa koti-iltaa. Laitoin hyvää ruokaa  o i k e i n   h i t a a s t i , kuuntelin iloista musiikkia ja nautin muista viihdykkeistä. Välillä on erittäin palkitsevaa olla lainkaan ajattelematta koulujuttuja ja tehdä kaikkea muuta mukavaa.

Normaalin viikon keskiviikko

Normaalin viikon keskiviikko oli siinä mielessä epänormaali, että päivällä ei ollut yhtään luentoja tai ryhmätapaamisia. Toisaalta se on yliopistossa melko normaalia. Viikkoon saattaa osua useitakin vapaapäiviä, jotka toki kannattaa käyttää hyödyksi. Se, ettei kalenteriin ole merkitty luentoja, ei tarkoita sitä, että (välttämättä) kannattaisi lepäillä laakereillaan.

Aamulla sain nukkua pitkään, heräillä rauhassa (vaikka herätessäni päässä soi Frontside Ollie, enkä ollut varmasti ainoa, jolle oli käynyt niin) ja lukea sanomalehden oikein huolellisesti.

• Klo 12.30 lähdin kohti Seminaarinmäkeä.
• Klo 12.55 kävin kirjastolla tulostamassa tuntisuunnitelmani, jotta pystyisin esittelemään sen ohjaajalleni.
• Klo 13.30 oli sovittu alkavaksi tapaaminen Norssin ohjaajani kanssa. Oli mukavaa olla paikalla niin hyvissä ajoin, että saatoin seurata oppilaitten välituntitouhuja. Samalla koetin palauttaa mieleeni syksyllä opettamieni oppilaitten nimiä. Tuntui hauskalta, kun käytävillä monet tutunnäköiset oppilaat tervehtivät minua kuin oikeaa opettajaa. :0) Ohjaajan kanssa kävimme kahdestaan läpi tuntisuunnitelmiani, ja sain erinomaisia parannusehdotuksia mutta myös kehuja. Oppitunteja ei siis mennä niin vain pitämään, vaan ne suunnitellaan huolellisesti. Ohjaajat, jotka ovat kokeneita aineenopettajia, antavat jo ennakkoon palautetta aiheista, työtavoista, tavoitteitten täyttymisestä ja muista tärkeistä asioista, jotta itse oppitunti olisi mahdollisimman mielekkäästi rakennettu ja opettavainen sekä harjoittelijalle että oppilaille.
• Klo 14.30 suunnistin jälleen kirjastolle, yllätys yllätys. Vietin useita tunteja samassa pöydässä, ja seura vaihtui aina välillä. Tapasin pienryhmäläiskollegoitani, muita fennistejä ja kaverin kavereita. Keskustelimme mm. opetusharjoitteluista, ammatinvalinnoista, Frontside Olliesta, kesätöistä ja Kalevala-mitalla. Jälkimmäinen (ei puheenaihe vaan puhetapa) aiheutti hirveän hepulin, kun yritimme muotoilla kaikki ajatuksemme nelipolviseksi trokeeksi. :0D
• Klo 17.00 tein vähän tietokonehommia tietokoneluokassa.
• Klo 18.00 alkoi erään järjestön hallituksen kokous.
• Klo 21.15 palasin kokouksesta kotiin ja totesin, että taidan olla turhan väsähdyksissä kirjoittaakseni tuntisuunnitelmia puhtaaksi. No, on se päivä huomennakin!
• Klo 22.55 Frontside Ollie soi edelleen päässä...

Normaalin viikon maanantai

Hei taas!

Kiireisen opetusharjoittelusyksyn aikana blogiin kirjoittaminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin. Eikä mikään ihme, kun kalenteri on pahimmillaan näyttänyt tältä:

Silmissäsi ei ole mitään vikaa. Kuva on tahallisesti pikselöity.

No, nytkään en yritä mitään sirkustemppuja tai muuta ihmeellistä. Tavoitteenani on tällä viikolla kirjoittaa joka päivä edes pieni katsaus siitä, millaista on ollut äidinkielenopettajaopiskelijan arki. Tavallisten päivien kuvauksesta päässee parhaiten kärryille siitä, mitä yliopisto-opiskelu ja tässä vaiheessa etenkin opetusharjoittelu käytännössä tarkoittaa.

Aloittakaamme tästä maanantaista 16.1.2012.

• Klo 6.00 heräsin aivan liian aikaisin, enkä pitänyt mitään kiirettä. Luin paikallista sanomalehteä Keskisuomalaista kaikessa rauhassa, kunnes hoksasin, että kymmenen minuutin päästä on lähdettävä kouluun.
• Klo 8.00 ulkovaatteet päälle ja äkkiä liikenteeseen.
• Klo 8.05 olin juuri sopivasti Ylioppilaskylän linikkapysäkin kohdalla, ja kuinka ollakaan, linikka saapui pian. Pysäkillä oli myös ystäväni Elvi, joten pakkasaamu kirkastui heti.
• Klo 8.15 nousimme kyydistä Seminaarinmäen pysäkillä. Saatoin Elvin kirjastolle ja jatkoin itse matkaani Opinkivelle.
• Klo 8.30 alkoi opettajaopintoihin liittyvä sekaryhmätapaaminen (sekaryhmässä on kaikkien aineitten opeopiskelijoita eli olemme kuin opettajainhuone pienoiskoossa). Kurssin aiheena on opettajan etiikka. Tammikuussa esittelemme pienryhmätöitämme. Tänään aiheena oli oppilaan arviointi (ja tietenkin arvioinnin eettisyys). Opiskelijat siis esittelivät asian toisille, käytiin paljon kiinnostavaa keskustelua ja opittiin myös draaman keinoin. Todella mielenkiintoinen tunti!
• Klo 10.00 sekaryhmätapaamisen päätyttyä siirryimme oman pienryhmämme kanssa kirjaston kahvilaan suunnittelemaan omaa esitystämme, joka on vuorossa ensi viikolla. Käsittelemme koulussa esiintyvää rasismia.
• Klo 11.30 olimme varmoja, että tulossa on mahtava spektaakkeli ja ihan uusia työtapoja. Saatoimme lähteä pikaiselle lounaalle Musicalle.
• Klo 12.00 Norssilla eli Normaalikoulussa alkoi äidinkielen opeopiskelijoitten opintopiiri, jonka aiheena olivat erilaiset (eli kaikenlaiset) oppijat. Alustamassa olivat erityispedagogi ja suomi toisena kielenä -opettaja.
• Klo 14.15 opintopiirin päätyttyä kipitin takaisin Opinkivelle kuulemaan, pitäisikö minun olla siellä alkaneessa äikänopettamisen kurssin alaosion vaihtoehtoisessa moduulissa (hämärää, eikö). Ilmeni, ettei pitänyt, koska olin suorittanut kyseisen osion jo muulla tavalla. Jes, puolentoista tunnin odottamaton vapaahetki!
• Klo 14.30 päädyin taas kirjastolle, koska olin hämmentynyt äkillisestä vapaasta. ;0) Onneksi törmäsin heti ovien ulko- ja sisäpuolella tuttuihin, joitten kanssa saatiin sovittua muutamia kokousaikoja. Jäin joksikin aikaa kirjaston kahvilaan juttelemaan tuttujen kanssa.
• Klo 15.00 kirjastossa ei ollut tarvitsemiani kirjoja, joten päätin lähteä kävelemään kotia kohti.
• Klo 15.30 olin Kortepohjassa. Menin vierailemaan kyläsihteerin toimistoon, koska minulla oli paljon asioita hoidettavana siellä. Kertasimme muutamia monimutkaisimpia tehtäviä, koska pääsen myöhemmin tällä viikolla kyläsihteerin sijaiseksi. Samalla autoin asiakaspalvelussa ja mm. opastin eksyneet vaihto-opiskelijat asukastoimistoon.
• Klo 18.00 olimme kyläsihteerin kanssa edelleen (toimistohan oli sulkeutunut jo klo 17) juttelemassa talomme rappukäytävässä (olemmehan paitsi ylioppilaskuntatyökaverit, myös naapurit ja hyvät ystävät) ja tervehdimme paikalle ilmestyneitä naapureita. Iloksemme paikalle polkaisi myös ylioppilaskunnan sosiaalisihteerin sijainen, niin ikään armas naapurimme.

Myöhemmin illalla kävin kaupassa, laitoin ruokaa (pakastimen antimista syntynyttä tomaatti-basilikakeittoa), söin, luin lehtiä, perkasin sähköpostin ja suunnittelin tulevia oppitunteja.

Mikäpä on opiskelijana matkustellessa?

Opiskelija-alennukset ovat mahtava juttu. Varsinkin yliopistokaupungeissa opiskelijat saavat noin 10–15 % alennusta lähes kaikesta toimistotarvikkeista eväspatonkeihin ja parturointeihin.

Tuntuvimpia hinnanalennuksia saa julkisilla kulkuvälineillä matkustamisesta, sillä matkaa pääsee taittamaan puoleen hintaan. Mikäpä on silloin junaillessa tai linikoidessa? Tarkemmat opiskelija-alennusehdot löytyvät
- Matkahuollon sivuilta ja
- VR:n sivuilta.

Kuluneen viikon lopulla Jyväskylä täyttyi ralliväestä Neste Oil Rallyn takia. Päätin karata paikkakunnalta hyvissä ajoin ja matkustaa siskoni Hannan luo Kuopioon. Reissusta tuli oikein mukava, eivätkä matkat maksaneet juuri mitään, kun heilutteli iloisesti opiskelijakorttia.

Ensiksi piti kokeilla kaupunginkirjaston lukumukavuutta.

Emäntäni vei minut pian perillepääsyn jälkeen tutustumaan Kuopion kaupunginkirjastoon, mikä sopikin oikein hyvin kaltaiseni kirjastoihmisen ohjelmaan. Etsimme Danten Jumalaista näytelmää (Hanna: "Mikä oli Danten sukunimi?"), ja minä pääsin testailemaan paikallisen libraarion fasiliteetteja. Kirjaston kahvila oli valitettavasti remontin takia kiinni, mikä oli suuri puute.

Valikoima oli kelpo, mutta häviää JY:n kirjaston opuksille.

Matkan alkuun kuului myös Kuopion torilla istuskelu. Pulut matelivat ympärillä herkkuja anelevin silmin, mutta emme keskittyneet niihin. Otimme oikein kunnon turistiasenteen ja perehdyimme keskustan asemakaavaan karttojen avuin. Oli kuuma.

Hanna osoittelee kiinnostavia paikkoja.

Vasemmalla häämöttävästä Kenkä-Veikko-myymälästä kävin hankkimassa perinteisiä ja laadukkaita kotimaisia kenkiä. Sieltä löytyi myös isoja kokoja ja riittävän leveälestisiä jalkineita, ja palvelu oli kuopiolaiseen tapaan mitä parhainta. Suosittelen lämpimästi!

Jyväskylässä kävelen paljon, koska en käytä polkupyörää, ja kenkiä kuluu. Nyt on syksyllä alkaviin opetusharjoitteluihinkin sopivia opettajakenkiä! :0)

Erään kirpputorin näyteikkunasta tuli varsin kotoisa olo, koska kaikki oli yhtä oranssia kuin omassa asunnossanikin. Harmi, etteivät esineet olleet myytävinä...

Matkan varrelle sattui iloista musiikkia soittanut reipas torvisoittokunta.

Päivät kuluivat nopeasti Kuopion-sukulaisia tavaten, kaupungilla kierrellen ja viehättäviin asuinalueisiin tutustuen. Kuopio on hieno ja mukava kaupunki ja siellä on kuulemma hyvä opiskelijankin asua, mutta siellä ei voi opiskella suomea eikä kirjallisuutta. Onneksi Jyväskylässä voi.

Seuraavassa videopätkässä siskoni Hanna kertoo, millainen pieni asia sai hänet ihastumaan Kuopioon pääsykoereissulla. Tämä olkoon ilmainen vinkki kaikille niille, jotka suunnittelevat, kuinka uudet asukkaat ja etenkin opiskelijat saadaan tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Onko Sinulla samanlaisia kokemuksia? Kommenttilootaan olisi kiva saada mainintoja siitä, mikä juuri Sinut sai kiintymään uuteen kotipaikkakuntaasi.

 Viimeinen kuva on Kuopion rautatieasemalta.

Kaikki sitä keksitäänkin kieltää.