Ei enää PowerPointeja!

Tällä viikolla päättyi useampikin jakso opiskeluelämässäni.

1. Olen istunut koulun penkillä yhtäjaksoisesti 6 + 3 + 3 + 6 = 18 vuotta, ja nyt se on ohi. Tästä lähtien voinkin sitten seistä luokan edessä, kun taas päädyn kouluun. Sitä paitsi istuminen on vaarallista.
2. Graduseminaari on päättynyt, ja suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen toinen suuri graduseminaari tuli suoritettua yhtä kivuttomasti kuin ennen joulua. Tästä eteenpäin kukin pakertaa graduaan yksikseen.
3. Lakkasin juomasta kahvia. :D

Edellisten lisäksi päätin, että pyrin välttämään PowerPoint-esityksiä. Ymmärrätte ehkä yliannostukseni, koska suuressa graduseminaarissa piti kahden päivän aikana katsoa liki 40 PowerPoint-esitystä. Voi tuska! Voi sitä tekstin lineaarisuuden määrää! Voi vaikeasti luettavia fontteja ja taustakuvioista erottumattomia tekstirypäitä! Voi niitä keskenään lähes identtisiä dioja! Esitysgrafiikkaa olisi mahdollista tehdä monella muullakin tavalla, mutta silti useimmat käyttävät tätä mokomaa ohjelmaa kurssitöihinsä ja luentoihinsa. [Toisaalta turhaan tässä moitin ohjelmaa, kun sitäkin voi käyttää niin monella tavalla.]

Kenties suurin antipatiani kohdistuu siihen, että PowerPointilla tulee PowerPointin näköistä jälkeä – eli ei välttämättä kovin persoonallista. Siksi halusin olla erilainen nuori ja näyttää suuressa graduseminaarissa jotain muista esityksistä poikkeavaa. Lisäksi oli otettava huomioon, että esiintymisvuoroni oli toisen päivän loppupuolella, ja ennen minua oli nähty jo yli 30 PowerPointia. Siispä päätin turvautua ilmaisohjelma Preziin ja ilahduttaa yleisöä suloisella robotilla, joka raksuttaa tutkimustuloksia.

En ole koskaan aiemmin laatinut esitysgrafiikkaa Prezillä, mutta selainpohjainen ohjelma oli niin helppokäyttöinen, että sain työni valmiiksi nopeammin kuin PowerPointilla. Varmasti Prezillä olisi mahdollista tehdä tyylikkäämpääkin jälkeä, mutta mielestäni onnistuin ihan kelvosti näin vasta-alkajaksi.

Esitystä tehdessäni huomasin, että toisenlaista ohjelmaa käyttäessään alkaa ajatellakin eri tavalla. Kun oli mahdollista kuvata tutkimukseeni liittyviä asioita epälineaarisesti, tuntui, että oivalsin käsitteistäni paljon uutta. Muutama tutkimukseeni liittyvä ongelmakin ratkesi, kun tulin vihdoin visuaalistaneeksi niitä. Pelkän lineaarisen tekstin kirjoittaminen ei selvästikään riitä siihen, että saisin kiinni ajatuksistani.

Upotan tähän esitykseni sellaisena kuin näytin sen suuressa graduseminaarissa. Asiasta ei välttämättä täysin pääse perille, koska mukana ei ole suullisia selityksiäni. Tästä saanee kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tutkin ja miten tutkimustaan voi esitellä. Ja kyllä, esitys on aivan asiallinen ja akateeminen. ;) Sain siitä kehuja sekä opiskelijoilta että henkilökunnalta, joten uskaltanen jatkossakin laatia tällaisia multimodaalisia näytäntöjä. Ja aina on hauskaa olla edelläkävijä edes pienessä asiassa. Jos kaikki muutkin ryhtyisivät käyttämään Preziä, robotteja ja kieppuvia siirtymiä, ne saattaisivat menettää viehätyksensä. Tärkeintä on, että esitysgrafiikka tukee esitystä eikä suinkaan tee sitä vaikeammin seurattavaksi.

Luukku 10: Suuri graduseminaari

Uuhuhuu! Maanantai oli yltiöjännittävä päivä, kun oli Suuren graduseminaarin vuoro. Suuri graduseminaari (SGS) on suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen oppiaineitten hieno yhteinen perinne. Sen perusti aikoinaan professori Matti Leiwo. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän SGS:n idea on, että kaikki kyseisten oppiaineitten graduseminaaria käyvät opiskelijat esittelevät tutkimuksiaan yhteisesti kaikille. Mielestäni ajatus on sangen toimiva, koska kahden päivän aikana pääsee samalla kertaa kuulemaan todella monenlaisista tutkimusmenetelmistä, -metodeista ja -aiheista. Lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Jos Suurta graduseminaaria ei olisi, tiedot oppiaineitten tutkimuksesta jäisivät oman graduseminaarin varaan.

Maanantain aikana saatiin kuulla muun muassa suomi toisena kielenä (s2) -aiheista, kuuroista, tekstilajeista, nimistöntutkimuksesta, kääntämisestä ja ylioppilaskokeista. Kaikki esitelmät tulkataan simultaanisti suomalaiselle viittomakielelle, ja ainakin minun keskittymistäni auttoi, että saatoin puhuttujen esitelmien lisäksi seurata viittomia. Tunnistan koko ajan enemmän viittomia, ja oli uskomattoman kiehtovaa tarkkailla, kuinka monimutkaisia tieteellisiä juttuja käännettiin.

Tšoma on ku joablokku.

Oma viisiminuuttinen esitykseni ruokablogitekstien hybridisyydestä ja narratiivisuudesta sujahti todella nopeasti. Paikalla olleen ajanottajan tehtävänä oli näyttää jokaiselle puhujalle "3/1/0 minuuttia jäljellä" -lappuja, mutta onnistuin selittämään pääkohtani niin reippaasti, etten saanut edes yhden minuutin merkkiä. Onnekseni edellinen puhuja kertoi myös hybridisyydestä, joten minun ei tarvinnut ruveta selittämään sitä alusta lähtien. Esitykseni meni ihan kelvollisesti, vaikka olisin voinut suunnitella puheenvuoron rakenteen täsmällisemmin. Olin opetellut viittomaan otsikkoni, mistä sain ilahtuneita kommentteja. :0)

Päivä oli pitkä, mutta esitelmät oli jaksotettu hyvin, ja välissä oli sopivasti taukoja. Lounastauolla käytiin isolla porukalla syömässä Musicalla, ja koko päivän päätteeksi mentiin stressinpurkukahville Café Libriin. Illalla kotiin päästyä väsytti aikamoisesti, mikä ei liene ihme, kun aivot olivat puineet 23 eri tutkimusta.

Jos muuten kiinnostaa lukea edullisista opiskelijaruoista, kannattaa vilkaista toverini L.:n blogia Opiskelijaruokaa. En käytä sitä tutkimukseni aineistona, joten kehtaan linkata. :0)

Suhteellisen normaali tiistai

Kulkeepa aika hassusti. Yleensä on (ainakin olevinaan) hirveä kiire, ja kellon viisareita ei saa kiinni, vaikka juoksisi. Arkipäivien kulkua ei edes huomaa, kun ne kuluvat niin nopeasti. Kotitöitä ehtii tehdä vain sunnuntaisin. Käytettävissä olevan ajan määrä on käänteisesti verrannollinen tenttialueen lukemattomien sivujen määrään jne.

No tänään olikin sitten ihan toisenlainen päivä. Ja ajanlasku. Ensinnäkin minun oli suunnattoman vaikea hahmottaa, että on tiistai. Viikko tuntuu jo nyt todella pitkältä. Lisäksi päivämäärä ei millään meinannut mennä jakeluun, vaikka olin muistanut kalauttaa päivämääräpalloani (niin, minulla on sellainen oranssi kalenteripallo, joka näyttää päivämäärän ja kuukauden sellaisilla kivoilla liikkuvilla läpillä, joita saa liikutettua eteenpäin nappia painamalla tai hakkaamalla). Vaikka herätys oli (humanistille) suhteellisen aikainen, heräsin ennen herätyskellon soittoa, ja koska lukuisista torkuttamisyrityksistä huolimatta pysyin hereillä, aamusta tuli kamalan pitkä. Ehdin aamulla monta kertaa tietoisesti ajatella, että kas, olen suihkussa, ja niin, olen edelleen suihkussa. Tai että nam, onpas herkullisen makuisia jyviä tässä leivässä ja kylläpä salaatti maistuu mehevältä ja rapealta. Useimmiten aamut menevät sellaisessa hötäkässä, etten edes ehdi huomata, mitä oikein teen. Virkistävää vaihtelua siis.

Olin koululla kirjastolla jo ennen kymmentä, koska menin e-tenttiin eli tietokonehuoneessa suoritettavaan virtuaalikokeeseen. (Ja kaikkein uskomattominta on se, että olin saanut luettua tenttialueen ja jopa kerrattua EDELLISENÄ päivänä. Ennen tenttiä ei siis enää tarvinnut kaivaa jotain hätäisesti kyhättyjä muistiinpanoja esiin.) Hain avaimen Kirjavitriinistä ja ehdin hyvin kysellä ystävälliseltä kirjavitriinipojalta, miten se e-tenttiminen taas menikään. Kaikista parin kerroksen väliin sattuneista ihailijatapaamisista huolimatta olin tenttitilassa etuajassa, ja jouduin odottamaan viisi minuuttia, että pääsen aloittamaan tentin. Siinä olikin meditaatiota kerrakseen.

P. Jarla on salakuunnellut nauruani.

Tenttiin vastaaminen onnistui jokseenkin siinä ajassa, mitä olin laskeskellut, ja ehdin vielä ennen lounasta penkoa kirjaston tietokannoista mahdollista gradukirjallisuutta. Hakusana intertekstuaalisuus johdatti suomen kielessä tänä vuonna tehdyn mainion Fingerpori-aiheisen gradun äärelle (huom.! gradun saa auki klikkaamalla JYX-sivun name-linkkiä), ja päädyin yhdeltä istumalta lukemaan koko gradun. Viereisillä tietokoneilla työskennelleet heput varmaan ihmettelivät, mitä tämä opiskelijatar tirskuu koko ajan. Ei voi JYKDOKin ja JYXin selaaminen olla niin hauskaa.

Suurin järkytys tuli, kun lopetin kirjallisuuspenkojaiseni ja lähdin syömään Musicalle. Kello ei vielä(kään) ollut paljon yli puolenpäivän! Ruokalassa piti vähän jonottaa, mutta kohta oli taas rattoisaa, kun pöytään sattui ennalta tuntematonta mutta jutteluintoisaa seuraa. Lounaan jälkeen kello ei edelleenkään ollut muuta kuin metallia ja muovia, ja oli kerrankin aikaa linnoittautua kirjastolle penkomaan suomen kielen ja kielitieteen hyllyjä. Löysin vaikka mitä (lisää karjalan kielen materiaalia!), ja ehdin iltapäivän aikana paitsi selata useita myös lukea kokonaan neljä kirjaa. Kahviossa viereisessä pöydässä kokoontui ainejärjestölehtemme InSanen toimittajakokous, joten saatoin puolikkaalla korvalla osallistua siihen samalla kun luin "suomalais-ugrilaisista aikasuhteista", "kolmannen persoonan dilemmoista", "epätarkkuudesta kielen käyttökelpoisuutta lisäävänä tekijänä" ja "poliittisen tyylin taidosta".

Lukusessio päättyi kerrankin mukavasti siihen, että huomasin kellon lähestyvän neljää ja ajatusteni lähestyvän ravintola Sohwissa alkavaa kokousta, eikä siihen, että vahtimestari kilkuttaa kirjaston äänimerkkikelloa ja mulkoilee vihaisesti pilkkuun kilkkuun saakka istuneita. Kokous kesti vain tunnin, minkä jälkeen olin vapaa kuin taivaan lintu. Enpä muista, milloin viimeksi päiväni "pakolliset" osuudet olisivat päättyneet niin aikaisin! Varhaisen kotiinpääsyn kunniaksi päätin vapauttaa itseni to do -listan perkaamisesta ja tehdä työlistan juttuja vain, jos huvittaa. Yllättäen esimerkiksi kotityöt sattuvat huvittamaan tällaisena päivänä, ja tulosta syntyy. Huomiseksi ei tarvitse lukea mitään, ja mikä parasta, ei ole pakko kirjoittaa mitään. Ehkä siksi rustaankin nyt tätä blogitekstiä, joka ei meinaa loppua millään. :0)

Ehkä aikaa tai tunnetta ajan runsaammuudesta lisää se, että ajattelee, mitä on tekemässä. Kyseessä on varmaan jokin joogajuttu tai muuta tietoiseen ajatteluun liittyvää, mutta arvelen myös mutu-periaatteella, että ajan tuntu, hetkeen tarttuminen (yh mitä lällyilyä), keskittyminen ja tekemisestä nauttiminen kietoutuvat toisiinsa. Merkitykselliseen tekemiseen ei kulu aikaa, vaan se antaa sitä.

Päivän opetus: olen niin oikealla opiskelualalla kuin voi ihminen olla. <3