Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs Heli H. kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa. Blogiin ei tule enää uusia kirjoituksia. Kiitos 2011-2013!
Tällä viikolla päättyi useampikin jakso opiskeluelämässäni.
Olen istunut koulun penkillä yhtäjaksoisesti 6 + 3 + 3 + 6 = 18 vuotta, ja nyt se on ohi. Tästä lähtien voinkin sitten seistä luokan edessä, kun taas päädyn kouluun. Sitä paitsi istuminen on vaarallista.
Graduseminaari on päättynyt, ja suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen toinen suuri graduseminaari tuli suoritettua yhtä kivuttomasti kuin ennen joulua. Tästä eteenpäin kukin pakertaa graduaan yksikseen.
Lakkasin juomasta kahvia. :D
Edellisten lisäksi päätin, että pyrin välttämään PowerPoint-esityksiä. Ymmärrätte ehkä yliannostukseni, koska suuressa graduseminaarissa piti kahden päivän aikana katsoa liki 40 PowerPoint-esitystä. Voi tuska! Voi sitä tekstin lineaarisuuden määrää! Voi vaikeasti luettavia fontteja ja taustakuvioista erottumattomia tekstirypäitä! Voi niitä keskenään lähes identtisiä dioja! Esitysgrafiikkaa olisi mahdollista tehdä monella muullakin tavalla, mutta silti useimmat käyttävät tätä mokomaa ohjelmaa kurssitöihinsä ja luentoihinsa. [Toisaalta turhaan tässä moitin ohjelmaa, kun sitäkin voi käyttää niin monella tavalla.]
Kenties suurin antipatiani kohdistuu siihen, että PowerPointilla tulee PowerPointin näköistä jälkeä – eli ei välttämättä kovin persoonallista. Siksi halusin olla erilainen nuori ja näyttää suuressa graduseminaarissa jotain muista esityksistä poikkeavaa. Lisäksi oli otettava huomioon, että esiintymisvuoroni oli toisen päivän loppupuolella, ja ennen minua oli nähty jo yli 30 PowerPointia. Siispä päätin turvautua ilmaisohjelma Preziin ja ilahduttaa yleisöä suloisella robotilla, joka raksuttaa tutkimustuloksia.
En ole koskaan aiemmin laatinut esitysgrafiikkaa Prezillä, mutta selainpohjainen ohjelma oli niin helppokäyttöinen, että sain työni valmiiksi nopeammin kuin PowerPointilla. Varmasti Prezillä olisi mahdollista tehdä tyylikkäämpääkin jälkeä, mutta mielestäni onnistuin ihan kelvosti näin vasta-alkajaksi.
Esitystä tehdessäni huomasin, että toisenlaista ohjelmaa käyttäessään alkaa ajatellakin eri tavalla. Kun oli mahdollista kuvata tutkimukseeni liittyviä asioita epälineaarisesti, tuntui, että oivalsin käsitteistäni paljon uutta. Muutama tutkimukseeni liittyvä ongelmakin ratkesi, kun tulin vihdoin visuaalistaneeksi niitä. Pelkän lineaarisen tekstin kirjoittaminen ei selvästikään riitä siihen, että saisin kiinni ajatuksistani.
Upotan tähän esitykseni sellaisena kuin näytin sen suuressa graduseminaarissa. Asiasta ei välttämättä täysin pääse perille, koska mukana ei ole suullisia selityksiäni. Tästä saanee kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tutkin ja miten tutkimustaan voi esitellä. Ja kyllä, esitys on aivan asiallinen ja akateeminen. ;) Sain siitä kehuja sekä opiskelijoilta että henkilökunnalta, joten uskaltanen jatkossakin laatia tällaisia multimodaalisia näytäntöjä. Ja aina on hauskaa olla edelläkävijä edes pienessä asiassa. Jos kaikki muutkin ryhtyisivät käyttämään Preziä, robotteja ja kieppuvia siirtymiä, ne saattaisivat menettää viehätyksensä. Tärkeintä on, että esitysgrafiikka tukee esitystä eikä suinkaan tee sitä vaikeammin seurattavaksi.
Yksi yliopistomme kieltenlukijoitten parhaista tapahtumista on jokakeväiset YK:n euroviisut. Euroviisuissa ainejärjestöjen kilpailujoukkueet esittävät valmistelemansa musiikki- tai shownumerot Eurovision laulukilpailun hengessä. Voittajan valitsee ainejärjestöjen edustajista koostuva tuomaristo, ja yleisökin saa äänestää suosikkiaan. Tapana on, että esitykset liittyvät johonkin teemaan (kuten rakkaus, viidakko, avaruus) ja osallistujamaihin.
YK tarkoittaa tässä tapauksessa Yhdistyneitä Kieltenlukijoita eli kieltenopiskelijoitten ainejärjestöjen kattojärjestöä. Siihen kuuluvat kaikki suomen (Sane), ruotsin (Svenska Klubben), englannin (Magna Carta), ranskan (Astérix), saksan (Sturm und Drang), venäjän (Sputnik), italian (La Strada), latinan (Taberna Latina) ja suomalaisen viittomakielen (Viito!) pääaineopiskelijat tai ainejärjestöjen jäsenet.
Tiivistä yhteenkuuluvuutta Ilokiven backstagella.
Miksi euroviisut ovat paras tapahtuma?
Niissä pääsee tekemään oman show'n.
Niissä näkee toisten tekemiä esityksiä.
Niissä on viihdyttävää ohjelmaa ja hauskoja ihmisiä.
Niissä saa kokea yhteenkuuluvuutta oman joukkueen/ainejärjestön/kieltenlukijayhteisön kanssa.
Ennen kaikkea niitten eteen on nähty paljon vaivaa. Vaivannäkö sykähdyttää aina!
Tämänvuotiset euroviisut järjesti edellisvuoden voittaja, venäjän kielen ainejärjestö Sputnik. Sputnikin voittajaesityksessä oli kuulemma ollut (valitettavasti en ollut todistamassa tapausta) kunnon jytkettä, tanssivia miehiä ja paljasta pintaa – eli kaikki edellytykset euroviisuvoittoon. (Huomautettakoon, että naisvoittoisissa kielten ainejärjestöissä on ehdottoman tärkeää, että se vuosikurssin ainoa poika / ne vuosikurssin ainoat pojat vaikka pakotetaan esiintymään, jos eivät muuten suostu tanssimaan ja laulamaan, jotta sukupuolten tasa-arvo olisi taattu tai paremminkin katsojien suosio olisi varmempi saavuttaa.) Sputnik otti hieman pesäeroa eurooppalaisiin kieliin ja järjesti avaruusteemaiset Kosmosviisut. Oikein hienoa olikin; kisapaikan, ylioppilastalo Ilokiven, katosta riippui ilmapalloista askarreltuja planeettoja ja tekokuita.
Harmillista vain, että tällä kertaa moni ainejärjestö jätti osallistumatta. Liekö kyseessä yleisempikin tendenssi, ettei vapaa-aikaa haluta käyttää ylioppilaskuntatoimintaan, vai eikö kieltenlukijoista löytynyt tarvittavaa kilpailuhenkeä ja itse tekemisen intoa? Joka tapauksessa tänä vuonna nähtiin vain neljä kisajoukkuetta: Sanen, Magna Cartan, Sputnikin ja Svenska Klubbenin euroviisuedustajat. Sanekin, mokoma, oli vähällä jättää osallistumatta. Ainejärjestössämme on perinteisesti annettu ensioitten eli fuksien kilpailla. [Minäkin pääsin fuksivuonnani 2007–2008 kokoamaan joukkueen silloisesta bändistäni Lyhteestä ja tekemään euroviisusiirappisen biisin Värinää, jossa oli modulaatiot ja kaikki. :)] Tällä kertaa fukseista ei ollut syntyä joukkuetta, joten Sanen ent. puheenjohtaja Johanna K. tarttui toimeen ja keräsi joukkueen eri vuosikurssien euroviisuintoilijoista.
Treeniä Lillukassa. Taustalla Macgyver
säätää äänentoistoa ja henkseleitä.
Seitsenhenkinen joukkueemme kehitteli potpurin mieleen juontuneista avaruusaiheisista lauluista. Tekaisin siihen taustanauhan, jotta välttyisimme bändin kokoamiselta ja mahdollisilta live-erheiltä. Harjoittelimme parin viikon aikana muutaman kerran, minkä lisäksi koottiin asuja, maalattiin pahviplaneettoja, äänitettiin uusi taustanauha ja tehtiin muita valmisteluja. Sellaistakin tapahtui, että tähtisolistimme (tai tässä tapauksessa planeettasolistimme) Reetta oli sen verran sairaana, että kenraaliharjoituksissa otettiin remmiin ihan uusi laulaja. Euroviisuiltana 20.3.2013 valloitimme Ilokiven, teimme soundcheckin ja olimme valmiit esiintymään. Esiintymisvuoromme olikin heti ensimmäisenä, mikä on aina vähän harmi (yleisö ei välttämättä ole vielä ehtinyt paikalle eikä virittäytyä tunnelmaan), mutta toisaalta eipähän tarvinnut jännittää kauan.
Esityksemme Tahdon avaruuteen 2013 oli sangen kantaaottava. Siinä Maan asukas muuttaa avaruuteen ja kohtaa siellä rasismia ja syrjintää. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi, kun Venus-hahmo rakastuu Maamuukalaiseen ja kiusaaja-alienitkin ymmärtävät monimuotoisuuden arvon. Aika euroviisuromanttista, vai mitä? :) Katso myös video ja näe minut laulavana planeettana (oranssi oikealla)!
Venäjän joukkueen robotti-ilottelua.
Meidän jälkeemme esiintynyt Venäjän joukkue luotti kielensä eksoottisuuteen. Mies lauloi hokemaa mustista silmistä (mutta laulu ei kuitenkaan ollut iänikuinen Очи чёрные vaan Чёрные глаза), neljä naista tanssi kilisevissä ja kimaltavissa hameissa, ja lopuksi lavalle ilmestyi neljä robottia, jotka tanssittivat naisia. Viihdyttävää!
Väliajalla kuultiin Hilla-nimisen venäjänopiskelijan laulua ja kitaransoittoa. Myös juontaja nimeltä Leo viihdytti kansaa maailmanmiehen ja suuremmankin estradin juontajan elkein.
Ruotsin joukkue pelasi Eurovision laulukilpailun voittajalla Euphorialla. Laulun esittivät kaksi tanssivaa naista, joista toinen teki lopussa hienoja matotemppuja. Aikamoista!
Englanti oli viimeinen kilpailija, ja hyvä niin, koska heidän upeasti tanssivat miekkosensa, voimakkaasti laulavat solistit, eeppinen lelusaksofoninsoittaja ja sähkökitaristi olivat melkoinen ilmestys. Kappale oli työryhmän sanoittama L.O.L. – The Language of Love, muistaakseni korealainen rock-jumputus, joka jäi heti soimaan päähän. Mainio euroviisutuotos!
Maailmoja syleilevä loppusäkeistö
ja yleismaailmallinen lallattelutuokio
Enkun joukkue voitti paitsi yleisöäänestyksen myös tuomariäänet. Sane ei kuitenkaan hävinnyt sille kuin muutamalla pisteellä, joten voimme olla erittäin ylpeitä hopeasijastamme. (Sanotaanko diplomaattisesti, että Sane menestyy euroviisuissa tavallisesti yhtä hyvin kuin Suomi Eurovision kilpailussa.) Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki tämänvuotiset joukkueet lauloivat itse eivätkä tyytyneet pelkkään playbackiin. Myös tanssikoreografiat oli mietitty tarkkaan. Erityisen ilahtunut olen aina myös siitä, että kun tuomariparit käyvät ilmoittamassa joukkueille antamansa pisteet, he esittävät ne suomeksi ja opiskelemallaan kielellä. Suomen tuomarit keksivät tällä kertaa käyttää toisena kielenään suomalaista viittomakieltä, mikä oli tyylikäs ja kiinnostava ratkaisu.
Euroviisuista jää aina hyvä mieli, ja niin nytkin. Paikalle saisi houkutella vielä enemmänkin yleisöä (myös muista kuin kieltenlukijoista), koska on hassua, että tällainen spektaakkeli vetää vain 100–150 katsojaa arki-iltana. Kaikki mukaan tai vähintään katsomaan ensi vuonna! :) Aivan lopuksi haluan kiittää joukkueen jäseniä Johannaa, (Reettaa,) Elinaa, Meriä, Juusoa, Erjaa ja Pauliinaa, Vesaa kuvauksesta, Perttua videokamerasta sekä Siirin kanssa ennakkokatselusta ja ohjausideoista, Petri Huttusta ristipääruuvimeisseleistä sekä laitosmies Markkua tähtipääruuvinvääntimestä ja nopeasta toiminnasta. Koko projekti oli huisin rattoisa!
Uuhuhuu! Maanantai oli yltiöjännittävä päivä, kun oli Suuren graduseminaarin vuoro. Suuri graduseminaari (SGS) on suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen oppiaineitten hieno yhteinen perinne. Sen perusti aikoinaan professori Matti Leiwo. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän SGS:n idea on, että kaikki kyseisten oppiaineitten graduseminaaria käyvät opiskelijat esittelevät tutkimuksiaan yhteisesti kaikille. Mielestäni ajatus on sangen toimiva, koska kahden päivän aikana pääsee samalla kertaa kuulemaan todella monenlaisista tutkimusmenetelmistä, -metodeista ja -aiheista. Lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Jos Suurta graduseminaaria ei olisi, tiedot oppiaineitten tutkimuksesta jäisivät oman graduseminaarin varaan.
Maanantain aikana saatiin kuulla muun muassa suomi toisena kielenä (s2) -aiheista, kuuroista, tekstilajeista, nimistöntutkimuksesta, kääntämisestä ja ylioppilaskokeista. Kaikki esitelmät tulkataan simultaanisti suomalaiselle viittomakielelle, ja ainakin minun keskittymistäni auttoi, että saatoin puhuttujen esitelmien lisäksi seurata viittomia. Tunnistan koko ajan enemmän viittomia, ja oli uskomattoman kiehtovaa tarkkailla, kuinka monimutkaisia tieteellisiä juttuja käännettiin.
Tšoma on ku joablokku.
Oma viisiminuuttinen esitykseni ruokablogitekstien hybridisyydestä ja narratiivisuudesta sujahti todella nopeasti. Paikalla olleen ajanottajan tehtävänä oli näyttää jokaiselle puhujalle "3/1/0 minuuttia jäljellä" -lappuja, mutta onnistuin selittämään pääkohtani niin reippaasti, etten saanut edes yhden minuutin merkkiä. Onnekseni edellinen puhuja kertoi myös hybridisyydestä, joten minun ei tarvinnut ruveta selittämään sitä alusta lähtien. Esitykseni meni ihan kelvollisesti, vaikka olisin voinut suunnitella puheenvuoron rakenteen täsmällisemmin. Olin opetellut viittomaan otsikkoni, mistä sain ilahtuneita kommentteja. :0)
Päivä oli pitkä, mutta esitelmät oli jaksotettu hyvin, ja välissä oli sopivasti taukoja. Lounastauolla käytiin isolla porukalla syömässä Musicalla, ja koko päivän päätteeksi mentiin stressinpurkukahville Café Libriin. Illalla kotiin päästyä väsytti aikamoisesti, mikä ei liene ihme, kun aivot olivat puineet 23 eri tutkimusta.
Jos muuten kiinnostaa lukea edullisista opiskelijaruoista, kannattaa vilkaista toverini L.:n blogia Opiskelijaruokaa. En käytä sitä tutkimukseni aineistona, joten kehtaan linkata. :0)
