Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs Heli H. kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa. Blogiin ei tule enää uusia kirjoituksia. Kiitos 2011-2013!
On hauska vakoilla blogin kävijätiedoista, millaisilla hakusanoilla tähän blogiin on päädytty. Koko blogin olemassaolon suosituimpia hakusanoja ovat seuraavat:
kirjatentti
kortepohja
kirjastoissammekin.blogspot.com
käkikello
kirjastoissammekin
kortepohjan ylioppilaskylä
esitelmä ruotsiksi
heli hämäläinen
kortepohja ddr.
Nämä haut eivät sinänsä yllätä. Kortepohja asuinpaikkana selvästi kiinnostaa, samoin yliopiston ehkä aluksi pelottavatkin möröt kirjatentti ja akateemisen ruotsin esitelmä. Suomen kielen opiskeluun liittyvät hakusanat taas hajautuvat niin paljon, etteivät ne useinkaan pääse kipuamaan yleisimpien joukkoon. Onkohan fennistiikasta kiinnostuneilla liian laaja sanavarasto? ;)
Jos mietityttää, mahtuvatko kaikki vaatteet Kortepohja-asunnonn kaappeihin...
... niin ainakin K-talon parin neliön (!) kokoiseen vaatehuoneeseen tuntuivat mahtuvan.
Hakusanat vaihtelevat tietysti paljon kausittain. Alkukeväästä oli etsitty tietoa yliopistoon hakemisesta, toukokuussa pääsykokeista ja nyt kesemmällä opiskelija-asunnoista. Viime kuun suosikkihakuja ovat edellä mainittujen lisäksi olleet nämä:
asuminen kortepohjassa
jyväskylän ylioppilaskylä kuinka helppoa on saada asuntotarjous.
Mikäli nämä – tai mitkä tahansa muut – asiat pohdituttavat, niistä voi kysellä lisää vaikkapa kommentoimalla tätä blogikirjoitusta tai lähettämällä sähköpostia.
Jännittävimmät haut löytyvät yleensä viime päivien hauista, koska niihin listautuu usein myös yksittäisiä hakuja. Tästä blogista on näemmä pyritty löytämään lisätietoa seuraavistakin seikoista:
miten lukea kirjatenttiin (siihen löytyy blogista useampiakin vinkkejä)
miksi lukea kirjatenttiin (esim. jotta saisi tentin läpi ja kurssin suoritettua)
miksi opiskelijalähettiläs on parempi kuin google (mainio kysymys, johon on vastauskin jo valmiina).
Opiskelijalähettiläs on parempi kuin Google myös siksi, että opiskelijalähettiläs ilahtuu, kun voi auttaa kysyjiä parhaitten kykyjensä mukaan. :) Siksi minäkin pyrin tarkkailemaan Google-haulle esitettyjä kysymyksiä ja vastaamaan niihin tässä blogissa, vaikka ette lähettäisi erillisiä kysymyksiä. Muistattehan, että mistä vain saa kysyä lisää! Yhteystietoni löytyvät mm. Mikä opiskelijalähettiläs? -välilehdeltä.
Jos olet esimerkiksi miettinyt, miltä The Beatles näyttäisi kaljuna, tässä vastaus.
Tämä Helsingissä alkava suloinen tarina jatkuu siten, että tyttö nousee pojan kanssa samaan raitiotievaunuun eli ratikkaan ja lupaa neuvoa oikean reitin. He juttelevat matkan aikana, ja tyttö jää lähtemättömästi pojan mieleen. Myöhemmin poika yrittää löytää tyttöä netistä kaikin keinoin, mutta eipä se aina ole helppoa näin nettiaikanakaan, varsinkaan kun ei tiedä henkilön nimeä.
Mitä tekee poika? Hän muistelee tytön kertomia asioita: Tyttö on Helsingissä kesätöissä. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa äidinkielenopettajaksi. Neljäs opiskeluvuosi on alkamassa. Näitten tietojen pohjalta poika keksii ottaa yhteyttä tietäjistä parhaimpiin, Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläisiin, jotka lupaavat nettisivuillaan ja Facebook-sivullaan vastata kaikkiin opiskelijaelämään liittyviin kysymyksiin. Mikäpä liittyisi opiskelijaelämään paremmin kuin leimahtanut opiskelijalempi? Ja kukapa ei ihastuisi Jyväskylän ihaniin fennisteihin?
Nokkelana heppuna poika etsii äidinkielen opettajankoulutuksesta ja suomen tyypeistä tietävän opiskelijalähettilään Heli H.:n ja lähettää tälle sähköpostia. "Tälläinen palvelu ei taida kyllä kuulua opiskelijalähettilään toimenkuvaan, mutta täytyy nyt edes yrittää", hän kirjoittaa. Poika kuvailee tyttöä, mutta toteaa, että "teillä kyllä taitaa olla aika monta opiskelijaa siellä niin saattaa olla
epätodellista että tunnistaisit tai tietäisit näillä tiedoilla häntä.
Mutta kokeilin onneani nyt edes.."
Koska opiskelijalähettiläs Heli H. on paatunut romantikko ja toisaalta myös osa-aika-Sherlock, mitä etsijän taitoihin tulee, hän lupaa auttaa poikaa. Aluksi hän pyytää lisää tuntomerkkejä etsitystä tytöstä, koska hänelle tulee heti mieleen parikin kuvaannolliseen lasikenkään sopivaa Tuhkimoa.
Äskeinen sana on ihan oikeasti kuvaannollinen.
Piti ihan tarkastaa sanakirjasta, koska muuten olisin kirjoittanut kuvainnollinen.
Poika kertoo lisää tuntomerkkejä, ja niitten pohjalta opiskelijalähettiläs sorvaa etsintäkuulutuksen omalle Facebook-sivulleen. Pojan luvalla opiskelijalähettiläs jakaa ilmoitusta myös ainejärjestön Sanen sivulle ja sähköpostilistalle. Poika on iloissaan: "Alkaa jo tuntumaan et joskus mahdottomastakin asiasta voi tulla mahdollinen."
a juuri näin käy.
Jo samana päivänä opiskelijalähettiläs saa useita ehdotuksia ja vihjeitä henkilöistä, jotka voisivat täyttää etsityn tytön kriteerit. Poika on nähnyt opiskelijalähettilään Fb-sivulta, kuinka ehdottelu on käynnissä, ja antaa mahdollisesti ratkaisevan lisävihjeen: tyttö on käynyt jäämerellä. Asia on jäänyt mieleen, koska poika oli tytön tavatessaan vastikään itsekin palannut sieltä.
Ei aikaakaan, kun etsintäkuulutuksesta viehättyneet fennistitoverit ovat ilmoittaneet asiasta vuosikurssiensa Fb-sivuilla, ja oikea tyttö ottaa yhteyttä opiskelijalähettilääseen. Tämä varmistaa vielä, onko tyttö käynyt jäämerellä. Kyllä hän on. Oikea tyttö on löytynyt!
Opiskelijalähettiläs voi paljastaa tytölle, mistä on kyse. Tyttö on imarreltu huomiosta ja antaa opiskelijalähettiläälle luvan kertoa hänen nimensä pojalle. Opiskelijalähettiläs ilmoittaa pojalle tytön nimen ja kuinka tähän saa yhteyden. Romanttinen tarina on opiskelijalähettilään osalta saatu päätökseen, ja pojan on vihdoin mahdollista tavoittaa etsimänsä tyttö.
Tarinan opetus on, että oikea ihminen ja hänen verkostonsa tietävät yhdessä aina enemmän kuin erilaiset numeropalvelut ja hakukoneet. Varsinkin me opiskelijalähettiläät tiedämme muutakin kuin mitä kirjoissa ja opiskeluoppaissa lukee. Meidän työmme on tarjota kaikille teille kokemukseen perustuvaa osaamistamme. Eli aina kannattaa kysyä!
Opiskelijalähettiläiltä voi edelleen tiedustella mitä tahansa opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyvää, koska me tiedämme, mistä oikea tieto löytyy. Ota siis rohkeasti yhteyttä, tarvitsit sitten Amorin apua tai muita neuvoja!
Opiskelijalähettiläs Heli H. (suomen kieli, kirjallisuus ja äidinkielen opettajankoulutus): facebook.com/helihjyopiskelijalahettilas ja heli.m.hamalainen(ät)jyu.fi
Tällä viikolla päättyi useampikin jakso opiskeluelämässäni.
Olen istunut koulun penkillä yhtäjaksoisesti 6 + 3 + 3 + 6 = 18 vuotta, ja nyt se on ohi. Tästä lähtien voinkin sitten seistä luokan edessä, kun taas päädyn kouluun. Sitä paitsi istuminen on vaarallista.
Graduseminaari on päättynyt, ja suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen toinen suuri graduseminaari tuli suoritettua yhtä kivuttomasti kuin ennen joulua. Tästä eteenpäin kukin pakertaa graduaan yksikseen.
Lakkasin juomasta kahvia. :D
Edellisten lisäksi päätin, että pyrin välttämään PowerPoint-esityksiä. Ymmärrätte ehkä yliannostukseni, koska suuressa graduseminaarissa piti kahden päivän aikana katsoa liki 40 PowerPoint-esitystä. Voi tuska! Voi sitä tekstin lineaarisuuden määrää! Voi vaikeasti luettavia fontteja ja taustakuvioista erottumattomia tekstirypäitä! Voi niitä keskenään lähes identtisiä dioja! Esitysgrafiikkaa olisi mahdollista tehdä monella muullakin tavalla, mutta silti useimmat käyttävät tätä mokomaa ohjelmaa kurssitöihinsä ja luentoihinsa. [Toisaalta turhaan tässä moitin ohjelmaa, kun sitäkin voi käyttää niin monella tavalla.]
Kenties suurin antipatiani kohdistuu siihen, että PowerPointilla tulee PowerPointin näköistä jälkeä – eli ei välttämättä kovin persoonallista. Siksi halusin olla erilainen nuori ja näyttää suuressa graduseminaarissa jotain muista esityksistä poikkeavaa. Lisäksi oli otettava huomioon, että esiintymisvuoroni oli toisen päivän loppupuolella, ja ennen minua oli nähty jo yli 30 PowerPointia. Siispä päätin turvautua ilmaisohjelma Preziin ja ilahduttaa yleisöä suloisella robotilla, joka raksuttaa tutkimustuloksia.
En ole koskaan aiemmin laatinut esitysgrafiikkaa Prezillä, mutta selainpohjainen ohjelma oli niin helppokäyttöinen, että sain työni valmiiksi nopeammin kuin PowerPointilla. Varmasti Prezillä olisi mahdollista tehdä tyylikkäämpääkin jälkeä, mutta mielestäni onnistuin ihan kelvosti näin vasta-alkajaksi.
Esitystä tehdessäni huomasin, että toisenlaista ohjelmaa käyttäessään alkaa ajatellakin eri tavalla. Kun oli mahdollista kuvata tutkimukseeni liittyviä asioita epälineaarisesti, tuntui, että oivalsin käsitteistäni paljon uutta. Muutama tutkimukseeni liittyvä ongelmakin ratkesi, kun tulin vihdoin visuaalistaneeksi niitä. Pelkän lineaarisen tekstin kirjoittaminen ei selvästikään riitä siihen, että saisin kiinni ajatuksistani.
Upotan tähän esitykseni sellaisena kuin näytin sen suuressa graduseminaarissa. Asiasta ei välttämättä täysin pääse perille, koska mukana ei ole suullisia selityksiäni. Tästä saanee kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tutkin ja miten tutkimustaan voi esitellä. Ja kyllä, esitys on aivan asiallinen ja akateeminen. ;) Sain siitä kehuja sekä opiskelijoilta että henkilökunnalta, joten uskaltanen jatkossakin laatia tällaisia multimodaalisia näytäntöjä. Ja aina on hauskaa olla edelläkävijä edes pienessä asiassa. Jos kaikki muutkin ryhtyisivät käyttämään Preziä, robotteja ja kieppuvia siirtymiä, ne saattaisivat menettää viehätyksensä. Tärkeintä on, että esitysgrafiikka tukee esitystä eikä suinkaan tee sitä vaikeammin seurattavaksi.
Mitä oikein opiskellaan, kun opiskellaan suomen kieltä yliopistossa? Tässä postauksessa paljastan konkreettisia esimerkkejä. Haastattelin muutamia suomenopiskelijoita heidän suosikkikursseistaan. Kysyin myös, osasivatko he yliopistoon tullessaan odottaa, että suomen opiskelu olisi tällaista. Täältä pesee!
Meri, 1. vuoden opiskelija
Akateemisia tekstitaitoja ja kielenhuoltoa
Hyödyllisin kurssi on varmaan ollut luento- tai pienryhmäkurssi Akateemiset tekstitaidot. Ennen sitä oma ilmaisuni oli aika kaunokirjallista, mutta siellä tieteelliset tekstit tulivat tutummaksi. Kurssi oli siis hyvä koko yliopisto-opiskelun kannalta. Tunnustan, että tykkäsin myös useimpien parjaamista KLSP-kursseista (kielten laitoksen kaikille kieltenlukijoille yhteiset luentokurssit). Ne oli sellasia tosi yleismaailmallisia, mutta sai mut tajuamaan myös kielten monimuotoisuuden ja merkityksen yhteiskunnassa, elämässä jne. Eli että kielet ei oo pelkkää jäykkää kielioppia. Ja on ihan kiva, kun on tollasia rennompiakin kursseja välissä.
Nyt pyörii luentokurssi Äänteistä puheeksi. Mua ihmetytti koko syksyn, että miks niin monilla suomen opiskelijoilla tuntuu olevan valtaisa kiinnostus tai perversio murteisiin, mut ton kurssin myötä oon alkanut viimein itekin syttyä niihin. Syksyllä Sanoista lauseiksi ja Kielenhuolto ois varmasti olleet kans hyödyllisiä, mutta koko yliopistoilu oli jotenkin niin uutta vielä silloin, etten oikein osannut ottaa niistä paljon irti.
Ei kai minulla ollut oikein mitään odotuksia, lähinnä luulin, että edessä on kielioppitehtäviä ja sijamuotojen pänttäämistä.
Elina, 1. vuoden opiskelija
SKIP203 Äänteistä puheeksi on ollu ihan mukava ja mielenkiintonen. Siinä on siis luentosarjaa aika monen luennon verran ja tulossa on apuaapuakääktentti, mikä tekee kurssista mulle vähän ankeen, mutta mielenkiintonen se on ollu. Hyödyllisiä sen sijaan on ollu ehkä Kielenhuollon kurssi (SKIP303) ja Sanoista lauseiksi (SKIP204) sekä joillekin varmasti Akateemiset tekstitaidot (SKIP304) ainakin mitä lähdeviitteisiin tulee. Itselle ne tulivat jo avoimessa [avoimessa yliopistossa] tutuiksi, joten minulle kurssin anti oli melko mitätön.
Tulin yliopistoon aika nollat taulussa, ei ollu liiemmin odotuksia. Suomen kielen perusopinnot on ollu aika diipadaapaa [yleisiä], eikä niistä oo välttämättä kauheesti tarttunu mitään. Odotan enemmän aineopinnoilta. Kuitenkin kiinnostus on koko ajan kasvamaan päin. Ehkä hyötypuolikin alkaa jossain vaiheessa olla konkreettisemmin tarkastelun kohteena.
Juuso, 1. vuoden opiskelija
Hauskin kurssi on ollut Kirjallisuushistorian kurssi [kirjallisuuden perusopintoja; ei siis suomen], verkkokurssi, joka suoritettiin roolikeskusteluina. Pääsin purkamaan kaiken kukoistavan luovuuteni omien roolihahmojeni ratkaisuihin ja elämiin. Yhdellä hahmolla yritin salamurhata vaimoni, toisella tein itsemurhan, kolmannella karkasin kotoa, jouduin merihätään ja kelluin lautalla kohti vääjäämätöntä kuoloani.
Vaikka kurssilla on tapana kirjoittaa omilla hahmoillaan yleensä päiväkirjamerkintöjä tai kirjeitä toisille, pääsin itse kirjoittamaan jopa runon, yhden iltapäivän päivällistilaisuuden alusta loppuun oman roolihahmoni näkökulmasta. Ja mikä parasta, en oikeasti saanut juuri minkäänlaista kokonaiskuvaa kirjallisuushistoriasta, ainoastaan muutaman yksityisseikan sieltä täältä. Kirjoittelin vaan jännittäviä juttuja omasta päästäni ja sain kurssin suoritetuksi. Kurssi oli siis hauska, ei opettavainen.
Yllätyksenä tuli se, että tällä lailla peeloilemalla ja itseä toteuttamalla voi saada aiheeltaan tuollaisesta kurssista helposti arvosanan 3 [kun arvosana-asteikko on 1–5].
Erja, 3. vuoden opiskelija
Tähän mennessä mielenkiintoisin kurssi ollu semantiikka-pragmatiikka. Se on luentokurssi, jossa on oppimistehtäviä ja ehkä tentti, en muista. On tosi mielenkiintoista pohdiskella sanojen merkityksiä ja niiden käyttöä, joten kurssin sisältö on siis lähempänä arkea ainakin itelle kuin vaikka rakennekurssit (vaikka niistäkin oon pitäny). Jotenkin opettaja vaa innosti. Pohdin ehkä muutenkin niin paljon sanoja, niiden merkityksiä ja käyttöä, että toi oli ihan mulle.
En ehkä osannu odottaa, että suomen opiskelu olis tällasta. En tiiä, mitä odotin yliopistolta, koska jotenkin kielioppi on just se eka, mikä tulee mielee, ja toi sema-pragma tuli ihan yllätyksenä. Odotin kuitenki innolla yliopisto-opiskelua ylipäätään, koska tänne halusin eniten. Ja innostus on pysyny, varmaa kasvanukki.
Johanna, 4. vuoden opiskelija
Nautin eniten suomen kielen rakennekurssista. Siitähän on tosin jo kolme vuotta, enkä tiedä nykymuotoisesta suorituksesta paljon. Kurssin 8 opintopisteen suoritus taisi olla osatentteinä. Oli valoisaa fuksiaikaa, kun iloitsin isosta kurssista, jossa on jännää olla, kun on monia ihmisiä, joista monet ovat tuttuja, joille voi hilpeillä. Kaikki meni aina samalle luennolle, mistä tuli yhteisöllinen olo. Opettaja sai aiheet kiinnostaviksi, ja vihreä rakennemonistevihko oli söpö ja innostava. Kurssi kesti koko vuoden, mistä pidin – yksi tentti olisi ollut liikaa, joten osatentit olivat hyvä juttu. Sain syventää tietoani suomen rakenteesta (ja unohtaa sen samaa tahtia), sillä nautin kielen ilmiöistä sillä tavalla kuin jotkut nauttivat.
Opiskelemaan tullessani saatoin jopa odottaa jotain rakennekurssin kaltaista. Onhan rakenne ehkä se mitä melkein kaikki ajattelee suomenkin kielen opiskelun eniten olevan. En kuitenkaan odottanut kurssin olevan niin mukava!
... ja bonuksena Perttu, n. vuoden* opiskelija
Hei, onks TÄÄ norsu? On siis kyse semantiikasta.
Parhaita kursseja ovat olleet Vesa Jarvan "Hei, onks tää norsu?" -kurssi ja ikimuistoinen SKIP201 [suomen kielen rakenne], jota suoritin 3 vuotta, ja joka vuosi [nyt jo eläkkeelle jäänyt] opettaja kertoi saman vitsin.
[* Ai mikä tää oli tää ilmaus "n. vuoden" (luetaan ännännen vuoden)? Opiskelijoitten keskuudessa on tavallista ilmoittaa, monennenko vuoden opiskelija kukin on. Asia ilmaistaan numeroin yleensä viidenteen opiskeluvuoteen saakka, mutta kuudennesta opiskeluvuodesta eteenpäin tavataan verhoutua matemaattisen kirjainilmaisun taakse. Siis n > 5.]
Yksi yliopistomme kieltenlukijoitten parhaista tapahtumista on jokakeväiset YK:n euroviisut. Euroviisuissa ainejärjestöjen kilpailujoukkueet esittävät valmistelemansa musiikki- tai shownumerot Eurovision laulukilpailun hengessä. Voittajan valitsee ainejärjestöjen edustajista koostuva tuomaristo, ja yleisökin saa äänestää suosikkiaan. Tapana on, että esitykset liittyvät johonkin teemaan (kuten rakkaus, viidakko, avaruus) ja osallistujamaihin.
YK tarkoittaa tässä tapauksessa Yhdistyneitä Kieltenlukijoita eli kieltenopiskelijoitten ainejärjestöjen kattojärjestöä. Siihen kuuluvat kaikki suomen (Sane), ruotsin (Svenska Klubben), englannin (Magna Carta), ranskan (Astérix), saksan (Sturm und Drang), venäjän (Sputnik), italian (La Strada), latinan (Taberna Latina) ja suomalaisen viittomakielen (Viito!) pääaineopiskelijat tai ainejärjestöjen jäsenet.
Tiivistä yhteenkuuluvuutta Ilokiven backstagella.
Miksi euroviisut ovat paras tapahtuma?
Niissä pääsee tekemään oman show'n.
Niissä näkee toisten tekemiä esityksiä.
Niissä on viihdyttävää ohjelmaa ja hauskoja ihmisiä.
Niissä saa kokea yhteenkuuluvuutta oman joukkueen/ainejärjestön/kieltenlukijayhteisön kanssa.
Ennen kaikkea niitten eteen on nähty paljon vaivaa. Vaivannäkö sykähdyttää aina!
Tämänvuotiset euroviisut järjesti edellisvuoden voittaja, venäjän kielen ainejärjestö Sputnik. Sputnikin voittajaesityksessä oli kuulemma ollut (valitettavasti en ollut todistamassa tapausta) kunnon jytkettä, tanssivia miehiä ja paljasta pintaa – eli kaikki edellytykset euroviisuvoittoon. (Huomautettakoon, että naisvoittoisissa kielten ainejärjestöissä on ehdottoman tärkeää, että se vuosikurssin ainoa poika / ne vuosikurssin ainoat pojat vaikka pakotetaan esiintymään, jos eivät muuten suostu tanssimaan ja laulamaan, jotta sukupuolten tasa-arvo olisi taattu tai paremminkin katsojien suosio olisi varmempi saavuttaa.) Sputnik otti hieman pesäeroa eurooppalaisiin kieliin ja järjesti avaruusteemaiset Kosmosviisut. Oikein hienoa olikin; kisapaikan, ylioppilastalo Ilokiven, katosta riippui ilmapalloista askarreltuja planeettoja ja tekokuita.
Harmillista vain, että tällä kertaa moni ainejärjestö jätti osallistumatta. Liekö kyseessä yleisempikin tendenssi, ettei vapaa-aikaa haluta käyttää ylioppilaskuntatoimintaan, vai eikö kieltenlukijoista löytynyt tarvittavaa kilpailuhenkeä ja itse tekemisen intoa? Joka tapauksessa tänä vuonna nähtiin vain neljä kisajoukkuetta: Sanen, Magna Cartan, Sputnikin ja Svenska Klubbenin euroviisuedustajat. Sanekin, mokoma, oli vähällä jättää osallistumatta. Ainejärjestössämme on perinteisesti annettu ensioitten eli fuksien kilpailla. [Minäkin pääsin fuksivuonnani 2007–2008 kokoamaan joukkueen silloisesta bändistäni Lyhteestä ja tekemään euroviisusiirappisen biisin Värinää, jossa oli modulaatiot ja kaikki. :)] Tällä kertaa fukseista ei ollut syntyä joukkuetta, joten Sanen ent. puheenjohtaja Johanna K. tarttui toimeen ja keräsi joukkueen eri vuosikurssien euroviisuintoilijoista.
Treeniä Lillukassa. Taustalla Macgyver
säätää äänentoistoa ja henkseleitä.
Seitsenhenkinen joukkueemme kehitteli potpurin mieleen juontuneista avaruusaiheisista lauluista. Tekaisin siihen taustanauhan, jotta välttyisimme bändin kokoamiselta ja mahdollisilta live-erheiltä. Harjoittelimme parin viikon aikana muutaman kerran, minkä lisäksi koottiin asuja, maalattiin pahviplaneettoja, äänitettiin uusi taustanauha ja tehtiin muita valmisteluja. Sellaistakin tapahtui, että tähtisolistimme (tai tässä tapauksessa planeettasolistimme) Reetta oli sen verran sairaana, että kenraaliharjoituksissa otettiin remmiin ihan uusi laulaja. Euroviisuiltana 20.3.2013 valloitimme Ilokiven, teimme soundcheckin ja olimme valmiit esiintymään. Esiintymisvuoromme olikin heti ensimmäisenä, mikä on aina vähän harmi (yleisö ei välttämättä ole vielä ehtinyt paikalle eikä virittäytyä tunnelmaan), mutta toisaalta eipähän tarvinnut jännittää kauan.
Esityksemme Tahdon avaruuteen 2013 oli sangen kantaaottava. Siinä Maan asukas muuttaa avaruuteen ja kohtaa siellä rasismia ja syrjintää. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi, kun Venus-hahmo rakastuu Maamuukalaiseen ja kiusaaja-alienitkin ymmärtävät monimuotoisuuden arvon. Aika euroviisuromanttista, vai mitä? :) Katso myös video ja näe minut laulavana planeettana (oranssi oikealla)!
Venäjän joukkueen robotti-ilottelua.
Meidän jälkeemme esiintynyt Venäjän joukkue luotti kielensä eksoottisuuteen. Mies lauloi hokemaa mustista silmistä (mutta laulu ei kuitenkaan ollut iänikuinen Очи чёрные vaan Чёрные глаза), neljä naista tanssi kilisevissä ja kimaltavissa hameissa, ja lopuksi lavalle ilmestyi neljä robottia, jotka tanssittivat naisia. Viihdyttävää!
Väliajalla kuultiin Hilla-nimisen venäjänopiskelijan laulua ja kitaransoittoa. Myös juontaja nimeltä Leo viihdytti kansaa maailmanmiehen ja suuremmankin estradin juontajan elkein.
Ruotsin joukkue pelasi Eurovision laulukilpailun voittajalla Euphorialla. Laulun esittivät kaksi tanssivaa naista, joista toinen teki lopussa hienoja matotemppuja. Aikamoista!
Englanti oli viimeinen kilpailija, ja hyvä niin, koska heidän upeasti tanssivat miekkosensa, voimakkaasti laulavat solistit, eeppinen lelusaksofoninsoittaja ja sähkökitaristi olivat melkoinen ilmestys. Kappale oli työryhmän sanoittama L.O.L. – The Language of Love, muistaakseni korealainen rock-jumputus, joka jäi heti soimaan päähän. Mainio euroviisutuotos!
Maailmoja syleilevä loppusäkeistö
ja yleismaailmallinen lallattelutuokio
Enkun joukkue voitti paitsi yleisöäänestyksen myös tuomariäänet. Sane ei kuitenkaan hävinnyt sille kuin muutamalla pisteellä, joten voimme olla erittäin ylpeitä hopeasijastamme. (Sanotaanko diplomaattisesti, että Sane menestyy euroviisuissa tavallisesti yhtä hyvin kuin Suomi Eurovision kilpailussa.) Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki tämänvuotiset joukkueet lauloivat itse eivätkä tyytyneet pelkkään playbackiin. Myös tanssikoreografiat oli mietitty tarkkaan. Erityisen ilahtunut olen aina myös siitä, että kun tuomariparit käyvät ilmoittamassa joukkueille antamansa pisteet, he esittävät ne suomeksi ja opiskelemallaan kielellä. Suomen tuomarit keksivät tällä kertaa käyttää toisena kielenään suomalaista viittomakieltä, mikä oli tyylikäs ja kiinnostava ratkaisu.
Euroviisuista jää aina hyvä mieli, ja niin nytkin. Paikalle saisi houkutella vielä enemmänkin yleisöä (myös muista kuin kieltenlukijoista), koska on hassua, että tällainen spektaakkeli vetää vain 100–150 katsojaa arki-iltana. Kaikki mukaan tai vähintään katsomaan ensi vuonna! :) Aivan lopuksi haluan kiittää joukkueen jäseniä Johannaa, (Reettaa,) Elinaa, Meriä, Juusoa, Erjaa ja Pauliinaa, Vesaa kuvauksesta, Perttua videokamerasta sekä Siirin kanssa ennakkokatselusta ja ohjausideoista, Petri Huttusta ristipääruuvimeisseleistä sekä laitosmies Markkua tähtipääruuvinvääntimestä ja nopeasta toiminnasta. Koko projekti oli huisin rattoisa!
Uuhuhuu! Maanantai oli yltiöjännittävä päivä, kun oli Suuren graduseminaarin vuoro. Suuri graduseminaari (SGS) on suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen oppiaineitten hieno yhteinen perinne. Sen perusti aikoinaan professori Matti Leiwo. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän SGS:n idea on, että kaikki kyseisten oppiaineitten graduseminaaria käyvät opiskelijat esittelevät tutkimuksiaan yhteisesti kaikille. Mielestäni ajatus on sangen toimiva, koska kahden päivän aikana pääsee samalla kertaa kuulemaan todella monenlaisista tutkimusmenetelmistä, -metodeista ja -aiheista. Lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Jos Suurta graduseminaaria ei olisi, tiedot oppiaineitten tutkimuksesta jäisivät oman graduseminaarin varaan.
Maanantain aikana saatiin kuulla muun muassa suomi toisena kielenä (s2) -aiheista, kuuroista, tekstilajeista, nimistöntutkimuksesta, kääntämisestä ja ylioppilaskokeista. Kaikki esitelmät tulkataan simultaanisti suomalaiselle viittomakielelle, ja ainakin minun keskittymistäni auttoi, että saatoin puhuttujen esitelmien lisäksi seurata viittomia. Tunnistan koko ajan enemmän viittomia, ja oli uskomattoman kiehtovaa tarkkailla, kuinka monimutkaisia tieteellisiä juttuja käännettiin.
Tšoma on ku joablokku.
Oma viisiminuuttinen esitykseni ruokablogitekstien hybridisyydestä ja narratiivisuudesta sujahti todella nopeasti. Paikalla olleen ajanottajan tehtävänä oli näyttää jokaiselle puhujalle "3/1/0 minuuttia jäljellä" -lappuja, mutta onnistuin selittämään pääkohtani niin reippaasti, etten saanut edes yhden minuutin merkkiä. Onnekseni edellinen puhuja kertoi myös hybridisyydestä, joten minun ei tarvinnut ruveta selittämään sitä alusta lähtien. Esitykseni meni ihan kelvollisesti, vaikka olisin voinut suunnitella puheenvuoron rakenteen täsmällisemmin. Olin opetellut viittomaan otsikkoni, mistä sain ilahtuneita kommentteja. :0)
Päivä oli pitkä, mutta esitelmät oli jaksotettu hyvin, ja välissä oli sopivasti taukoja. Lounastauolla käytiin isolla porukalla syömässä Musicalla, ja koko päivän päätteeksi mentiin stressinpurkukahville Café Libriin. Illalla kotiin päästyä väsytti aikamoisesti, mikä ei liene ihme, kun aivot olivat puineet 23 eri tutkimusta.
Jos muuten kiinnostaa lukea edullisista opiskelijaruoista, kannattaa vilkaista toverini L.:n blogia Opiskelijaruokaa. En käytä sitä tutkimukseni aineistona, joten kehtaan linkata. :0)
Itsenäisyyspäivän ja 95-vuotiaan Suomen kunniaksi kuuntelin uuden lempimarssini, Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa eli Hakkapeliittain marssin 95 kertaa. Topeliuksen siihen runoilemissa sanoissa on juuri sopivan isänmaallista tunnelmaa: hankia, loimuavia liesiä, vapautta, säilöjä – ja hevosten juottamista. Lisäpisteitä tulee reippaasta melodiasta, kansansävelmän käytöstä C-osassa, ulkomaisten paikannimien mainitsemisesta (kuten Porilaisten marssissa) ja ensimmäisen säkeistön lukuisista apokopeista eli loppuheitoista.
Kotini on linnani -juhlien pukuloistoa.
Päivän erityisenä ohjelmana olivat Kotini on linnani -kemut fennistiystävien kanssa. Juhliin sai pukeutua kuin Linnan juhliin, joten minäkin kaivoin esiin majesteettisen sinisen arki-iltapukuni, virittelin kampaukseen valkoisen ruusun ja lähdin tarpomaan juhlapaikalle Kukkumäkeen. Kampaus suli lumisateessa ja pitkä mekko rypistyi kassissa, mutta ylevä henki loi perillä sopivan juhlatunnelman asustukseni puutteista huolimatta. Isäntäväki ja muut vieraat olivat niin ikään pukeutuneet parhaimpiinsa. Asujen teemaväreinä oli mustaa, sinistä ja valkoista sekä muotigurujen mukaan tyylikästä vihreää. Kampauksissa näkyi sinivalkoisia nauhoja ja valkoisia kukkia, ja tyylikkäät korut kruunasivat asukokonaisuudet. Hauska yksityiskohta oli, että isäntä vaihtoi pukujaan kuin paitaa.
Paikalle aiemmin saapuneet olivat nauttineet juhlapäivälliseksi hirvipaistia kotimaisine lisukkeineen. Minä liityin jälkiruokakattaukseen ja sain herkullista luumurahkaa. Samalla pääsi katsomaan ohjelmia ihan oikeasta televisiosta. Ensin oli tietysti vuorossa Edvin LaineenTuntematon sotilas ja sitten Itsenäisyyspäivän vastaanotto jatko-ohjelmineen. Oli taas kerran ratkiriemukasta bongailla tuttuja presidentinlinnan bileistä. YLE voisi kuulemma palkata minut selostamaan lähetystä, kun nimet ja tittelit tulivat kuin apteekin hyllyltä. (Paitsi että nykyään apteekin hyllyltä ei kyllä löydy asioita kovin nopeasti vaan epämääräisellä hakuammunnalla.) Ilta kului yhteiskunnallisia asioita pohtiessa, pukuja kommentoidessa, herkullisia tarjoiluja nauttiessa ja euroviisuvoittoa suunnitellessa. Päätimme perustaa Harry Potter -aiheisia biisejä örisevän punkbändin.
Mis sie tarvitset oikei hyvvää kommentaattoria jne.
Myöhemmin seurasimme toisella silmällä Rauni Mollbergin versiota Tuntsikasta, totesimme poikien olevan kovin nuoria ja keskityimme maailmankauppaa havainnollistavaan lautapeliin. Oli todella juhlavat juhlat! Kotiin talsiessa ei yhtään harmittanut, etten tänäkään vuonna tullut menneeksi katsomaan OKL:n eli yliopiston opettajankoulutuslaitoksen järjestämää soihtukulkuetta. Ehkä vielä joskus on sen aika.
Hrrrrrrr, paleltaa. Ulkona ei ollut olevinaan kovin kylmä (jotain -22°C), ja vaatetta oli päällä riittävästi. Toivon, ettei monta tuntia jatkunut palelu sisällä ei ole oire a) uuden talon tottumattomuudesta pakkasiin tai b) mahdollisesta flunssanpoikasesta. Ja jos flunssa on tullakseen, tulkoon nyt, niin ehdin terhakoitua kuntoon ennen opettajien sairasteluaaltoa. Opeopiskelijan kannattaa kähäkkänä odottaa mahdollisia sijaisuuksia. :0)
Vinkkinä mainittakoon, ettei pakkanen tunnu yhtään niin purevalta, kun kävelee jonkun kanssa. Eli matkaan vain kaverin kanssa! Toiseksi suosittelen lämpimien värien käyttöä pukeutumisessa. Minua lämmittää suunnattomasti punainen "perintötakki", jonka sain eräältä räiskyvältä teatterimummolta. Halusin erottua Karjalan väreissä ja välttämättä kiinnittää takkiin heijastinsilmäisen Karjalan käen. Nytpä kelpaa kulkea käet taskussa, heh heh. Keskisuomalaiset tosin näkevät takissa metson ja Keski-Suomen värit. No, tällainen semanttinen takki saakin antaa aihetta moniin tulkintoihin.
Mitäs tänään tein? Menin kirjastolle heti aamusta, tapasin ystävättäreni aamukahvitreffeillä ja hoitelin kaikenlaisia asioita. Kävimme ennen lounasta paperikaupassa, josta hommasin itselleni kauniin joulukalenterin ja postikortteja ystävien ilahdukkeiksi. Kävimme lounaalla musiikkikampuksen ruokalassa Menuetissa, josta on meluttomuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta tullut tämän syksyn feivörittipaikka. Menuetissa kelpaa ihailla maisemia.
Lounaan jälkeen suuntana oli taas kirjasto ja tehtävinä postikorttien kirjoittaminen ja lukusalikirjan lukeminen. Arvatkaapa, kumpi oli rattoisampaa. Päivän suurimpia oivalluksia oli, ettei opintolainasta tai muista pankkiasioista voi puhua kavereitten kanssa kahvipöydässä kuulostamatta jonkin pankin mainokselta. Alan sanasto on niin kaukana normaalidiskurssista. Onko sulla viitekorkona Euribor vai pankin oma viitekorko? (Vinkkaanpa taas, että opintolainaa ottaessa kannattaa oikeasti miettiä, mihin korkoon lainansa sitoo. Kannattaa siis ainakin sen verran kuunnella yhteiskuntaopin ja taloustiedon tunneilla, että osaa seurata korkojen kehitystä.)
Opiskelupäivän kohokohta oli tietenkin illallinen graduseminaari. Seminaarissa vietetään aikaa seminaariryhmäläisten ja gradujen tekoa ohjaavan professorin kanssa ja pähkäillään tutkimuksia yhdessä. Kaikki esittelevät vuorollaan omia tutkimuksiaan, ja muut saavat kysellä ja kommentoida. Tällä kertaa tutustuttiin puolen porukan aineistoihin eli niihin teksteihin, joita he aikovat tutkia. Olen ehkä outo graduntekijä, mutta minusta seminaarissa on yleensä hirmuisen kivaa, ryhmäläisten tutkimusaiheet ovat todella mielenkiintoisia, ohjaajamme on paitsi alansa huippu myös viiltävän hauska, ja tutkimus kaiken kaikkiaan kiinnostaa paljon. Tykkään myös siitä, että seminaari on maanantaisin, koska tapaamisesta saadulla innostuksella tutkii koko viikon. Mutta yhyy, tämä oli tämän vuoden viimeinen seminaaritapaaminen. Ensi viikolla on kaikkien fennistien yhteinen SUURI GRADUSEMINAARI (siitä lisää myöhemmin).
Ilta näkyy kuluvan kehon ja pään sulatteluun, vaikka iltapuhteiksi olisi vielä monenlaista kirjoitettavaa. Taidan kuitenkin jättää ne suosiolla huomiseen ja painua ajoissa pehkuihin.
Sarja fennistien eli suomenopiskelijoitten kesätyöllistymisestä alkaa. On urbaani legenda, etteivät aineenopettajaopiskelijat saisi kesätöitä. Eivät ehkä oman alansa, mutta muita hommia sitäkin enemmän!
Sara, 4. vuoden opiskelija
Sara tutkinee, millaista lääkettä tästä kasvista saisi.
Missä kesätöissä olet?
Olen töissä Yliopiston apteekissa. Työtehtäviäni ovat mm. asiakaspalvelu
kassalla, tuotteiden hyllytys ja inventointi, erilaiset projektit sekä
varastonhoito.
Miksi?
Tämä työpaikka on minulle tuttu jo neljän vuoden takaa. On
helppo palata työpaikkaan, jonka tehtävät ja työntekijät tuntee. Työnantajani
on todella joustava – olen esimerkiksi saanut pitää joka kesä myös pienen
loman.
Miten päädyit työpaikkaasi?
Miettiessäni 8. luokan TET-harjoittelupaikkaa viisas äitini
kehotti kysymään apteekista. Sillä tiellä olen edelleen! Harjoittelun
päätteeksi apteekin työntekijät pyysivät tulemaan kesäksi töihin. Vinkkinä
siis, että kaikki harjoittelut kannattaa hyödyntää kesätöitä ajatellen.
Miten sait työpaikan?
Työnantajan mukaan olemalla reipas ja osoittamalla oma-aloitteisuutta
TET-harjoittelussa. Työnantaja arvostaa myös sitä, että uskaltaa tiukan paikan
tullen kysyä asioita peukaloiden pyörittelemisen sijaan. Olin useamman kesän siinä
apteekissa, jossa kävin TET-harjoittelussa, minkä jälkeen sain näiden
työtodistusten avulla paikan Yliopiston apteekista.Nuorena työtä hakiessaan kannattaa näyttää työnantajalle kaikki mahdolliset
työtodistukset ja esimerkiksi harjoitteluista saadut kirjalliset arviot, kun ei
vielä ole paljon kokemusta eikä valmista tutkintoa. Jokaisesta kirjallisesti
arvioidusta suorituksesta on hyötyä!
Oletko ollut muissa kesätöissä?
Olen ollut musiikkiopiston leireillä apuopettajana ja isosena. Tämä vastaakin
jo hieman enemmän opiskelujani (lähinnä opettajaopintoja). Tehtäviini kuului
vapaa-ajan ohjelmien ja iltaohjelman suunnittelu ja toteutus sekä kaikenlainen
lasten huoltaminen ja kaitseminen (mm. ne mukavat ”nyt kaikki nukkumaan”
-valvonnat ja unisten lasten herättäminen). Monia poikia sai myös avustaa
ensimmäisenä iltana lakanoiden laittamisessa, sillä poikien omat viritelmät
olivat kyllä varsin mielikuvituksellisia mutteivät aivan toimivia... Hauskoja
muistoja on leireiltä jäänyt!
Mitä pidät työstäsi?
Apteekkityö on todella erilaista kuin opiskelemani ala,
mutta nimenomaan positiivisella tavalla. Apteekkityössä oppii paljon
lääketieteestä: sairauksista, lääkkeistä ja terveydenhoidosta yleensä. Työ ei
käy tylsäksi, kun uusia tuotteita pulpahtaa apteekkiin vähän väliä. Asiakaspalvelu
sopii luonteelleni hyvin, koska nautin työstä, jossa kohtaa ihmisiä. Olen viime
vuosina myös päässyt hyödyntämään opintojani töissä, mikä on tuonut mukavan
lisän työhön. Työkavereiden kanssa vietetään aikaa myös työn ulkopuolella, eli
töistä olen saanut hyviä ystäviäkin.
Mitä (yliopistossa) oppimaasi tai
koulutusalasi tietoa/taitoa olet päässyt hyödyntämään kesätyössäsi? Kun työkavereille paljastui, että opiskelen suomea, huomasin pian
oikolukevani pyynnöstä erilaisia sisäisiä tiedotteita ja kirjoittavani puhtaaksi
apteekin toimintaohjeita. Pedagogista silmää olen päässyt hyödyntämään kahtena
viime kesänä suunnitellessani perehdytysopasta uusille työntekijöille sekä
heitä perehdyttäessäni ja ohjeistaessani. Työkaverit yrittävät myös hetkittäin
työllistää utelemalla esimerkiksi, tulisiko lääkkeen annosohjeessa lukea ”ennen
nukkumaan menoa” vai ”ennen nukkumaanmenoa”.
Miksi sinun työssäsi pitää osata
suomea/kirjallisuutta/pedagogiikkaa? Mitä hyötyä näitten aineitten osaamisesta
on? On hyvä hallita sujuva viestintä asiakkaiden kanssa keskusteltaessa.
Apteekkityössä korostuu selkeys ja hyvä ilmaisu esimerkiksi lääkeohjeita
kirjoitettaessa. Apteekissa tapahtuu paljon, ja uutta tietoa tulee jatkuvasti. Kun ylemmältä taholta tulee tietoa, joka tulee välittää oman toimipisteen
työntekijöille, on hyvä ymmärrettävyys tärkeä. Referaatin tekemisen taito voisi
olla lähinnä sitä, mitä käytän työssä hyödyksi. Tietysti työntekijöiden
yhteiset, oman alan termit helpottavat keskinäistä viestintää. Tässä työssä
tulee myös osata hakea tietoa, eli tiedonhakutaidot ovat tärkeässä asemassa. Pedagogisista
opinnoista on puolestaan hyötyä aina asiakkaiden kanssa työskennellessä.
Miksi olet suomen kielen asiantuntijana hyvä kesätyöalallasi?
Ainahan on rikkaus, jos työpaikalla on eri alojen
asiantuntijoita – apteekeissa voi olla farmaseuttien ja proviisorien lisäksi
esimerkiksi sairaanhoitajia, kosmetologeja ja fysioterapeutteja töissä omien
alojensa asiantuntijoina. Työnantajalle on kätevää saada asiantuntija-apua omalta
työntekijältä ulkopuolisen asiantuntijan käyttämisen sijaan. Suomen
opiskelijana olen päässyt tekemään erilaisia projekteja, joissa työnantajani on
ajatellut minun voivan olla hyödyksi suomen opintojen ansiosta. Jo mainitsemani
perehdytysoppaan laatiminen on hyvä esimerkki. Viestinnässä (sisäinen ja
ulkoinen, ilmoitusten laatiminen jne.) ja arkistoinnissa suomen opiskelijasta
on hyötyä.
Oletko oppinut kesätöissä jotain, mikä auttaa opinnoissa? Jos olet, mitä? Ehdottomasti kesätöissä oppii! Ainakin tulevan ammatin kannalta tärkeitä
asioita. Konkreettisesti apteekissa oppii tulkitsemaan lääkäreiden välillä
hyvinkin koukeroista käsialaa. Tätä taitoa tulee kenties tarvitsemaan
äidinkielenopettajana yläkoululaisten
”kirjotin-tän-tekstin-tos-välkäl-ku-unohin-tehä-himas”-kirjoitelmia lukiessa. Asiakkaita
palvellessa oppii aina uutta ihmisten kohtaamisista. Työssä olen huomannut,
miten pienillä teoilla voi vaikuttaa itse siihen, millä mielellä asiakas
poistuu apteekista. Ihmistuntemistaito harjaantuu – kun asiakaspalvelua on
tehnyt jo jonkin aikaa, asiakkaista havaitsee jo tervehtimisen jälkeen, miten
heidän kanssaan toimia (haluavatko he, että hoidetaan vain asiointi, vai
rupatellaanko hetki tai heitetäänkö huumoriksi). Ennen kaikkea tässä työssä
oppii sujuvasta yhteistyöstä. Olen ymmärtänyt, millainen työntekijä olen ja
millaiset työtavat sopivat minulle. Olen saanut vahvistusta sille, että haluan
jatkossakin tehdä ihmisläheistä työtä.
Suomen tyyppejä parveilee yliopistolla seuraavien parin päivän ajan. Tiistaina on suomen kielen pääsykoe ja keskiviikkona äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuuvuskokeet.
Täältä pesee joitakin viime hetken vinkkejä erityisesti pääsykokelaille. Harjoitella ehtii vielä vaikka hotellihuoneessa, tai missä ikinä punkkaattekaan.
Vinkkejä suomen kielen pääsykokeeseen
Olette varmaankin lukeneet Johdatuksen kielitieteeseen (Ojutkangas - Larjavaara - Miestamo - Ylikoski). Nyt heittäkää kirja nurkkaan. Jyväskylän kielten pääsykokeissa ei pidä opetella kirjojen sisältöä ulkoa, vaan teosten tarkoitus on ohjata ajattelua kielitieteelliseen suuntaan. Lukiessa huomaa aika hyvin, onko asia sellaista, mikä kiinnostaa ja mitä haluaa opiskella. Jos olette tulossa pääsykokeeseen, kielitiede varmaan innostaa ainakin jossain määrin. :0)
Opiskelevainen keskiaikainen kettu [Wikipedia]
Lukekaa jotain muuta. Lehtiä, kirjoja, mainoksia, nettikeskustelupalstoja tai oikeastaan mitä tahansa. Lukiessa tehkää havaintoja kielestä ja virittäytykää kielitaajuudelle. Ehkä aamupalapöydässä lehteä tarkastellessanne yhtäkkiä huomaatte, kuinka kummallisia verbejä jossain uutisessa on. Yrittäkää selvittää itsellenne tai jollekulle toverille, mistä kummallisuus syntyy. Onko urheilu-uutisessa käytetty vaikkapa sotaan liittyvää termistöä? Tällainen havainnointi ja selittäminen kehittävät kielitajua monin tavoin.
Pohtikaa, miksi jokin asia on ilmaistu niin kuin se on ilmaistu. Miksi tiettyjä sanoja on käytetty? Miksi tällaiset sanat ovat olemassa? Miksi asiaa ei sanota toisin? Miksi puhumme suomea näin? Tällaiset miksi-kysymykset auttavat oivallusten äärelle. Tämä on sitä soveltavaa
kielitiedettä!
Hyödyllistä ja opettavaista luettavaa on myös Kotuksen (ent. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus) blogeissa. Niissä kieliasiantuntijat pohtivat ajankohtaisia kieliasioita. Tämän kirjoituksen lopusta löytyy pari pähkinää purtavaksi. Niitten avulla voi treenata.
Mene ajoissa paikalle, jotta ehdit löytää oikean rakennuksen ja tutustua ympäristöön. Jännittäjiä saattaa rauhoittaa, kun voi ennakkoon totuttautua paikkaan.
Rentoudu. Hyräile jotain voimaannuttavaa biisiä, koska hyräily rentouttaa. Lauluista voi myös löytyä jutun juurta muitten pääsykokelaitten kanssa.
Juttele muitten kanssa. Kysele, mistä he ovat kotoisin, miksi he haluavat äikänopettajaksi (vai haluavatko), ovatko he hakeneet muualle, mihin muihin pääsykokeisiin he ovat osallistuneet, miten ylioppilaskirjoitukset menivät, onko ulkona kiva ilma, miksi kaikki ohikulkijat näyttävät niin hipeiltä, mikä oli paras euroviisu tai jotain. Samalla a) rentoudut, b) tavoitat oman itsesi, c) voit leikkiä salaista agenttia ja selvittää, ovatko muut tosissaan pyrkimässä sisään - eli mitkä ovat sinun mahdollisuutesi sekä d) saat harjoitusta kysymisestä ja vastaamisesta.
Vaikket kehtaisi jutella muitten kanssa, mieti vastauksia em. kysymyksiin, koska jotain sen kaltaista sinulta saatetaan kysyä soveltuvuushaastattelussa.
Jos juttelet, muista kuunnella muita ja kommentoida! Kuuntelun ja osallistumisen taitoja mitataan myös soveltuvuushaastattelussa ja ryhmätehtävässä.
Valmistaudu kertomaan, miksi olet hakenut juuri Jyväskylän yliopistoon ja miksi juuri sinut pitäisi valita opiskelemaan äikänopettajaksi. Mitä annettavaa sinulla on opetusmaailmalle? Millaista kokemusta sinulla on? Mistä asioista - etenkin suomeen liittyvistä - olet kiinnostunut?
Ole oma itsesi, mutta pyri näyttämään parhaat puolesi!
Älä häkelly. Opettajan tärkeimpiä taitoja on selvitä yllättävissäkin tilanteissa. Älä järkyty, jos jotain outoa tapahtuu.
Kettu Reynard lastenkirjasta (1869) [Wikipedia]
Pidä hauskaa! Pääsykokeissa voi olla hirmuisen mukavaa!
Vielä kerran paljon onnea ja tsemppiä pääsykokelaille!
Abit saivat eilen yo-kirjoitusurakkansa valmiiksi, kun lyhyen kielen kokeet päättyivät. Tai melkein kaikki saivat – seitsemän abia nimittäin kirjoittaa vielä huomenna keskiviikkona saamen äidinkielenä.
Mutta ei se stressi tähän lopu! Seuraavaksi moni nimittäin hakee opiskelupaikkoja, asuntoa, kesätyöpaikkoja, maitoa kaupasta sekä postin laatikosta (ja siinä joukossa kenties opiskelijaksihyväksymiskirjeen Jyväskylän yliopistosta).
Mistä tietää, mikä olisi itselle sopivin opiskeluala tai tuleva ammatti? Mitähän sitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä? Millaisia valmiuksia opiskelu antaa työtehtäviin ja päinvastoin? Miten voi havahtua siihen, että ala onkin aivan väärä?
Tein pienen kyselyn opiskelemaan hakeutumisesta. Moni kertoi päätyneensä unelmatoimeensa sattuman kautta, mutta oli sellaisiakin vastaajia, jotka olivat haaveilleet tietystä ammatista lapsesta saakka. Toivottavasti näistä saamistani kiinnostavista kertomuksista on hyötyä kaikille teille, jotka pähkäilette opiskeluhakujenne kanssa!
Hanki kokemusta kesätöistä kuten Kaisa:
Menin pienen paikkakunnan apteekkiin kesätöihin lukiossa ollessani, koska jotakin piti keksiä ansaitaksensa hieman omaa rahaa. Kiinnostuin siellä farmaseutin työstä, kun näin läheltä millaista se oli. Sen jälkeen hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan farmasiaa. Ja pääsin ja innostuin alasta tosi paljon. Ratkaisevaa oli se, että näin käytännössä apteekissa ollessani, mitä farmaseutin työ on ja kuulin farmaseuteilta, millaista alan opiskelu on. Ilman tätä kokemusta tuskin olisin lähtenyt opiskelemaan farmasiaa. Enää en työskentele apteekissa farmaseuttina mutta tutkinnosta on ollut minulle suunnattomasti hyötyä myös nykyisessä työelämässäni eli lääketeollisuuden palveluksessa...
Tarkkaile työntekijöitä heidän luonnollisessa ympäristössään kuten Heidi:
Kattelin aina ravintolassa et tarjoilijan työ vaikuttaa ihan kivalta ja se oli sitten ensimmäinen hakutoive yhteyshaussa ja pääsin sisään - muita kiinnostavia vaihtoehtoja ei juurikaan ollu. Ihan sopivalta ala on tuntunut :)
Pohdi tavoitteitasi ja kuinka saavutat ne kuten Joonas:
Olin nuoresta pitäen touhunnut tietokoneiden kanssa. Eikä toisesta kiinnostuksen kohteestani biologiasta olisi saanut yhtä helppoa toimeentuloa. Niinpä ala oli selvä: piti vaan löytää koulu johon pääsi sisään. Opintojen kuluessa löysin alan sisältä oman spesiaalijuttuni, ja sitä teen nykyään työkseni.
Muistele aiempia haaveitasi ja usko niihin kuten Tarja:
Jo pikkutytöstä asti halusin kuvataiteilijaksi. Taidekoulun ja taideteollisen jälkeen unelma olikin sitten toteutunut! Muistan että koulun opo yllytti kuvataide- tai käsityöopettajaksi ja sanoi useammankin kerran minulle, että ei sinne taideteolliseen ole täältä koulusta kukaan ennenkään päässyt... Minäpä pääsin ja olin onnellinen! Uravalinta oli oikea, enkä sitä ole koskan katunut. Ehkä opolla oli kuitenkin jonkinlaista näkemystä ammatinvalintani suhteen, koska nykyisin toimin kuvataidekoulun opettajana.
Älä luovuta, mutta muista, että mieltään voi aina muuttaa, kuten Johanna:
Mulla oli ennen hakuja vain yksi unelma-ammatti, luokanopettaja. Kaksi kertaa hain, olin kouluavustajanakin välissä, mutta toisella hakukerralla hain yhteishaussa terveydenhoitajaksi opiskelemaan sillä ajatuksella, että haen vielä kerran OKL:een. Mutta terveydenhuoltoala osoittautuikin oikeaksi alaksi, vaikkakaan ihan puhdasta terveydenhoitajan työtä en ole varsinaisesti ikinä tehnytkään. Eli melkeinpä vahingossa omalle alalle ;).
Kuuntele vanhempiasi mutta päätä itse ja hyödynnä kaikki oppimasi kuten nuorempi Johanna:
Lukion jälkeen en tiennyt mitä tekisin isona. Olin työskennellyt vanhempieni omistamassa kukkakaupassa pikkutytöstä saakka ja jumitin sitten siihen töihin. Yks päivä isäni kantoi pientä ilmoitusta paikallislehdestä. Siinä haettiin opiskelijoita floristin oppisopimuskoulutukseen. Hain ja pääsin opiskeleen. Ei siinä juurikaan tarvinnut hirveitä tehdä ja sain ammatin. En koskaan tuntenut olevani omalla alallani vaikka koinkin olevani hyvä työssäni ja pidetty työntekijä ja asiakaspalvelija. Mietin, että rahat voi ansaita "helpommallakin", joten päädyin opiskelemaan opettajaksi. Nyt saa ja on suotavaa käyttää aivoja jotka on kaivettu pölyttyneinä lähes käyttämättöminä esiin. Mikä parhainta tulevaisuudessa saa lomailla silloin kun muutkin niin tekevät, floristin työssä silloin paiskittiin töitä ja lujaa. Mutta voin sanoa, että floristin työ opetti paljon sellaista mikä on hyväksi myös opettajan työssäni, eli koulutus ei todellakaan mennyt hukkaan. Sosiaalisia taitoja ja toisten kunnioitusta kun ei voi kirjoista oppia.
Vastaus voi myös tipahtaa taivaasta kuten Mirjalle:
Jouduin lukioikäisenä yllättäen tulkiksi, kun itävaltalainen purjelentäjä joutui tekemään pakkolaskun lapsuudenkotini lähellä sijaitsevalle pellolle! Kyläläiset, joita kertyi paikalle alta aikayksikön, seisoivat kunnioittavan välimatkan päässä ringissä, kun minä yritin selittää lentäjälle, että missä päin hän sillä hetkellä oli ja miten sieltä pääsee takaisin ihmisten ilmoille. Silloin tunsi itsensä tosi fiksuksi, joten lähdin opiskelemaan venäjän tulkiksi.
Entäs Jyväskylän yliopistossa opiskelevat tai opiskelleet?
Valitse kaunein/kivoin/kiinnostavin/kätevin opiskelupaikka kuten Tuulia:
Hain Jyväskylän yliopistoon kampuksen kauneuden takia. Marssin opintoasiain toimistoon ja etsin sopivimman alan, jota tietenkin olin harkinnut jo vuosia. Tykkäsin opiskelusta erittäin paljon: opiskelin neljässä eri koulutusohjelmassa. Mikään niistä ei ollut väärä. Kaikki täydensivät toisiaan.
Valitse itsellesi helpoin pääsykoe tai muuten helppo reitti opiskelupaikkaan kuten Tiina:
Hain Jyväskylän yliopistoon lukemaan kirjallisuutta, koska pääsykokeeseen ei tarvinnut lukea mitään ja yllättäen pääsin sisälle. Ala oli siinä mielessä oikea, että kivaa oli, mutta siinä mielessä väärä, että työllistyäkseni paremmin opiskelen nykyään tietojärjestelmätiedettä (tietokoneet on aina myös kiinnostaneet kirjojen ohella).
Seuraa toverisi esimerkkiä, ota opiskelusta ilo irti ja siirry filosofisiin pohdiskeluihin kuten Hilkka:
Hain opiskelemaan suomen kieltä, koska kaverinikin haki. En ollut ennen kaverini esimerkkiä tullut ajatelleeksi koko mahdollisuutta. Hain Jyväskylään, ja hakuoppaissa suositeltiin oikein kovasti hakemaan suoraan opettajalinjalle, jos edes harkitsee äidinkielen opettajaksi ryhtymistä. Mitään haittaakaan suorahausta ei pitänyt olla. Hain ja pääsin ja nyt olen käyttänyt vuoden pedagogisiin opintoihin monien muiden opintojen kustannuksella. Tiedän opiskelukokemuksesta, että suomen kieli ja opettaminen ovat minulle sopivia aloja, mutta ovatko ne sopivimpia? Sitä kysymystä olen pohtinut säännöllisesti viimeiset viisi vuotta.
Ymmärrä, mitä pidät tärkeimpänä toiveammatissasi, ja seuraa johtotähteäsi kuten Susanna:
Minä kuudennella luokalla tajusin että äikänope voi pistää oppilaat lukemaan kirjoja miltä tahansa alalta (olin vihainen filosofian puutteesta ala-asteella) ja siitä lähtien homma on ollut aika selvä.
Tällainen luulomeemi on kiertänyt Facebookissa niin paljon, että oli ihan pakko tehdä vastaavanlainen fennisteistä. Mitä itse luulet suomenopiskelijoista?
Olitko äidinkielen opettajankoulutuksen pääsykokeissa 28.5.2011? Sitten ehkä näit ja kuulit tämän livenä. Katso video!
Ryhmä suomenopiskelijoita trollasi pääsykokelaat tällä äkkiryhmä- eli flash mob -tempauksella. Melkein kaikki, mikä saattoi mennä mönkään, meni mönkään, mutta onnistuimme silti esittämään jotain.
Esityksen oli määrä alkaa pääsykoeaamuna yliopiston päärakennuksessa viimeistään klo 8.20, mutta koska olin nukkunut pommiin ja saavuin paikalle vasta viime hetkellä, minkä jälkeen piti vielä ohjeistaa kuvaajat, pääsimme aloittamaan vasta vähän suunniteltua myöhemmin. Yksi esiintyjistä ei päässyt paikalle lainkaan, koska hänen pyöränsä oli rikkoutunut. Kameramiehiä olikin paikalla yllättäen neljä (odotimme yhtä tai kahta). Harjoituksia oli vähemmän kuin olin suunnitellut, ja tanssikoreografia unohtui iloisesti kaiken muun hämmennyksen keskellä.
Olemme kaikki kuitenkin vielä hengissä, ja esitystä seurasi mahtava päivä.
Poukkoilemalla jatkuvasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle pysyy vireänä ja alttiina kaikelle jännittävälle. Ja tässä taas kerran todistin itselleni, ettei ole juuri mitään, mitä en voisi tehdä.
Vastaavankaltaisia (ja erilaisia) äkkiryhmätempauksia haluamme ja aiomme tehdä lisää. Pitäkää siis varanne! Juuri silloin, kun vähiten odotatte, saatatte joutua keskelle jotakin kummallista kohtausta!
Tänään panin kevään pakettiin ja päätin aloittaa kesän. Kevään lopetus konkreettistui siten, että raahasin kasan vanhoja tenttikirjoja ja muita opuksia kirjastolle. Jostain syystä kotiin on kertynyt korkeita kirjapinoja, enkä ole pitänyt kiirettä niitten palauttamisella, vaikka yliopiston kirjastossa tuleekin käytyä lähes päivittäin. Onneksi sähköposti muistuttaa, kun lainojen eräpäivä lähestyy.
Tällaista kirjastolla (kahviossa) yleensä on.
Toukokuun viimeisestä päivästä nautiskelu sujui niin mukavasti, että päädyin kirjastolle vasta sen viimeiselle aukiolotunnille, unhappy hourille. Viimeistä, (yleensä paniikkiluku-) tuntia kutsutaan leikillisesti unhappy houriksi siksi, että silloin kirjaston kahvilapalvelut eivät enää ole käytössä, ja ihmiset alkavat lähteä muualle. Toisaalta silloin kirjastolla on hieman rauhallisempaa, ja jos hyvin käy, jostain hyllyjen tai kahvion pöytien välistä löytyy joku kiva toveri, jonka kanssa voi lähteä kotiin tai muualle. :0) Tästä olemme yhtyetovereitteni kanssa pari vuotta sitten tehneet laulunkin (Kirjaston poika)!
Kirjaston unhappy hourin kruunaa se, että vahtimestari soittaa ilkeä-äänisiä hälytyskelloja 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkemista. Dingdingdingdingdingding! Joo joo, kyllä me lähdetään. Tällä kertaa suuntasimme ystävättäreni kanssa kaupungin keskustaan ostoksille, eikä jäätelöäkään päivästä puuttunut.
Onko eroa sillä, onko kirjastossa (inessiivi) vai kirjastolla (adessiivi)? Kyllä on.
Jos opiskelee kirjastossa, istunee reippaasti lukusalissa tai muuten kirjahyllyjen välittömässä läheisyydessä. Jos taas on kirjastolla, voi olla kirjastorakennuksessa melkein missä vain
– vaikkapa kahviossa jutustelemassa muitten kanssa.
Kirjastolla (huom. adess.) tulin esitellyksi eräälle yliopistomme opiskelijalle, joka on vaihtamassa pääainettaan ja oli valmistautumassa suomen pääsykokeeseen ja äidinkielenopettajankoulutuksen soveltuvuuskokeeseen. Osasin antaa muutamia vinkkejä pääsykoetta varten. Koetta varten luettavaa kirjaa ei tarvitse opetella ulkoa, vaan ennen koetta kannattaa ennemmin keskittyä pohtimaan kirjoitettua ja puhuttua kieltä. Tekstiesimerkkien avulla voi miettiä, mikä on tyypillistä suomelle ja millaisia sanojen ja virkkeiden muodot ja rakenteet ovat. Koe on ilahduttavan soveltava, ja se testaa kielitietoa ja -taitoa.
Pääsykokeesta voi kysellä lisää sähköpostitse ja vaikka kommentoimalla tätä kirjoitusta. Kerron oikein mieluusti! Nyt vain paljon tsemppiä kokeeseen valmistautumiseen ja arjen kielitajun kehittämiseen. Jos olet tulossa ensi viikolla suomen pääsykokeisiin, tavannemme, koska aion olla paikalla kannustamassa teitä kaikkia. Siispä näkemiin!
