Kesätyömuistoja, osa 3: teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Teatteritöissä

Ylioppilaskirjoituksia edeltäneenä kesänä 2006 en hakeutunut palkkatöihin, koska halusin keskittyä luku-urakkaan. Se oli ihan viisas valinta, koska päädyin kesäksi taiteellisiin ja töihin. Työstin ystäväni T.:n kanssa teatterillemme syksyn koko illan näytelmän dramatisoinnin ja musiikit. Tulin samalla tehneeksi myös tuottajan töitä. Mainio ja sangen opettavainen kokemus!

Sepän emäntä odottelee museovieraita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä 2007 olin myyntityöni lisäksi järjestämässä paikallishistoriaan perustuvia, dramatisoituja kiertokävelyjä mäntsäläläisellä Sepänmäen käsityömuseoalueella. Toimiva yhteistyö teatteriystäväni T.:n kanssa jatkui siten, että hän kirjoitti näytelmän ja minä tuotin, markkinoin ja hoidin yhteydenpidon toimijoitten kesken. Esitimme samaa näytelmää viikonloppuisin myös kesällä 2008, jolloin olin jo opiskellut yhden vuoden ja työskentelin toimittajana Helsingissä.

Tunnen museon rakennusten jokaisen kolkan oikein hyvin, ja kesäkuumuudessa muistelen usein kaihoten näitten vanhojen tupien viileyttä. Oli kiehtovaa perehtyä taloissa asuneitten ihmisten elämään ja paikallishistoriaan ja opetella kertomaan yksityiskohtaista tietoa tarinallisesti. Ilmeni, että lukioni rehtorin perhe on asunut kuvan esittämässä tuvassa! Saksalaisille vieraille solkkasin siansaksaa, ja useammin sai käyttää englantia.

Jälleen mansikanmyyjänä

Tuoreena ylioppilaana ja pääsykoetuloksia jännittäen työskentelin taas torimyyjänä. Tällä kertaa olin eri yrittäjän hommissa erään marketin sisätiloissa (mitkä fasiliteetit!) ja kauppaamassa vain mansikoita ja herneitä. Oli vähemmän hintoja muistettavana, ja tuotteita säilytettiin marketin kylmävarastossa, joten tyhjentyneeseen myyntipöytään sai heti täydennystä. Työ ei ollut ihan yksinäistä, vaikka olinkin myyjänä yksin, sillä useita kertoja päivässä seurana kävi tuotteita myyntipisteeltä toiselle kuljettanut miekkonen. Hän puhui äidinkielenään venäjää ja oli riemuissaan, kun saattoi jutella jonkun kanssa.

Kuukauden aikana myin melkein 5 000 kiloa mansikoita. Työsuhde-etuna herkistyin mansikoille niin, etten muutamaan vuoteen voinut edes kulkea mansikoitten ohi aivastelematta. Eikä niitä kyllä olisi tehnyt mieli syödäkään. Ikävämpinä päivänä myyntipöydän takana tsemppasin itseäni laskemalla, mitä kaikkea voin ansaitsemillani tuloilla hankkia omaan opiskelijakämppään: lautanen, lautanen, lautanen, lautanen, leivänpaahdin, lautanen, lautanen, kahvinkeitin... Se ihme kyllä motivoi! :D

Kesätöistä opittua

Opin vastuullista rahan käsittelyä ja laskemaan nopeasti haastaviakin laskelmia. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot kehittyivät paitsi työtovereitten myös asiakkaitten kanssa toimiessa. Karjalaisesta perimästäni puskeva myynti- ja bisneshenkisyys puhkesi kukkaansa. Olen tosi hyvä tinkimään ja laatimaan räätälöityjä erikoistarjouksia! Saan asiakkaani haluamaan aina vähän lisää esimerkiksi vinkkaamalla ruoanlaitto-ohjeita.

Elintarvikkeitten oikeanlainen käsittely onnistuu, samoin erilaisten myyntikojujen, -pöytien ja -rakennelmien kasaaminen. Stressinhallinta-, ongelmanratkaisu- ja kaikenlaiset macgyverointitaidot kohenivat. Ennen kaikkea opin olemaan kaikenlaisissa tilanteissa iloisen oloinen, reipas ja helposti lähestyttävä asiakaspalvelija. Opin myös kestämään pienoisen pettymyksen, kun en vielä ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä saanut tavoittelemaani työtä. Siihen piti kasvaa vielä yhden vuoden ajan. Kerron lisää seuraavassa osassa. :)

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Torimyyjänä
• Toimittajana

Luukku 4: Kultivoitumista kilkkuun saakka

Tiistaina paistoi aurinko ja oli todella komea sää. Kotonakin oli niin valoisaa, että ilahdutin itseäni olemalla kotona lounaaseen saakka. Ruoanlaiton ja syömisen jälkeen lähdin yliopistolle.

Kirjastolla päädyin sattumalta sosiologian kirjojen osastolle. Hyllystä huomasin oitis varsin kiinnostavan kirjan, joka vaati tulla lainatuksi. Tätä harrastan kirjastoissa muutenkin: menen tutkailemaan outoja hyllyjä, selailen kiinnostavan näköisiä kirjoja ja löydän luettavaksi sellaisia opuksia, joita en muuten tietäisi olevan olemassakaan.

Poikkeuksellinen valoilmiö
kirjaston 3. kerroksesta taltioituna.

Iltapäiväksi olin saanut varattua kirjaston ryhmätyötilan pariksi tunniksi. Ryhmätyötila on minulle kuin työhuone, jossa maltan istua tietokoneen ääressä ja keskittyä kirjoittamiseen. Seurana ja työn tehostajana oli toveri P. Sainkin ahkeroitua useita tekstejä eteenpäin. Suurin saavutus oli se, että muistin vihdoinkin lähettää eteenpäin yhden esseen, jonka viimeisintä versiota olin hajamielisyyksissäni säilyttänyt yliopiston tallennustilassa. Kannattaisi muistaa tallentaa päivitetyt tiedostot heti muistitikulle tai siirtää ne johonkin pilvipalveluun, mistä niihin pääsee aina käsiksi.

Seuraava etappi oli henkilökohtainen lukusalini eli kirjaston kahvila, jossa ei ensisilmäykseltä näyttänyt olevan paikalla ketään tuttuja. No toisella silmäyksellä heitä olikin. Ehdin uppoutua löytämääni rändom-kirjaan noin kolmeksi minuutiksi, kun pöytään purjehti toveri L., johon olen tutustunut kirjastolla vähintään yhtä sattumanvaraisella menetelmällä. Hän on aina hyväntuulinen ja keskustelevainen, joten on ilo jutustella hänen kanssaan. Nyt hän oli tehnyt kiinnostavan havainnon: kun opiskelijat ostavat kahvilassa suklaakakkua, täytyy olla opintotukipäivä. Ja niin olikin, kuun neljäs päivä!

Pian saapui myös ystäväni H., ja L.:n tilalle seurueeseemme tuli riemastuttavista riemastuttavin tuttava S., mainio seuramies ja sivistynyt keskustelija. Neljä tuntia myöhemmin olimme edelleen samalla paikalla kahvilassa. Kahvikuppini oli tyhjentynyt aikoja sitten, mutta kofeiinia piristävämmät keskustelut olivat jumittaneet meidät kirjastolle kilkkuun saakka.

Kilkku on ilkeä-ääninen kilkutus tai äänimerkki, joka soitetaan 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista.

En ole varma, olenko oppinut millään yliopistokurssilla niin paljon kuin Café Librissä käydyissä keskusteluissa. (Kunpa niistäkin saisi opintopisteitä esimerkiksi kirjoittamalla raportteja!) Kahvipöytäpuheissa joutuu poistumaan omalta termimukavuusalueeltaan, kun mukana on muitakin kuin oman tieteenalan väkeä. Samalla pääsee oppimaan muilta uusia asioita ja kyselemään ei-niin-tutuista jutuista. Tällä kertaa opin muun muassa varmuuden diskurssista, analyysihalvauksesta, länsimaisen miehen suorituspaineista, aivolohkojen toiminnasta, yhteisestä mielikuvastamme Mika Myllylästä juoksemassa suolla, pragmaattisesta ja hyve-etiikasta, eksergiasta, Einsteinin unista, ylioppilaskokelaitten aikasuhteista, subliimista, monologisesta dialogista ja siitä, miksi "ulkopuolisia" mielipiteitä esitettäessä eli tuntemattoman äänellä puhuessa täytyy ottaa käyttöön ns. dissausääni (tavallisesta puheäänestä erottuva ilmaisutapa). Näitten keskustelijoitten kanssa huomaan jatkuvasti kokevani subliimin eli ylevän tunnetta. Luulen myös, että nämä keskustelut ovat sitä, mitä jään opiskeluajastani eniten kaipaamaan.

Suosittelen samaa muillekin: opiskelkaa omaa alaanne ahkerasti, mutta altistukaa muittenkin tieteenalojen diskursseille. Päätykää keskustelemaan sattumanvaraisten ihmisten kanssa, koska heiltä saa ammennettua eniten uutta ja odottamatonta, olkoon se sitten kokemusta tai viisautta tai yksittäisiä tietoja. Ja tärkein: tehkää muistiinpanoja. Ystäväni H. ja minä rustaamme ihan oikeasti muistiinpanoja näistäkin kahvipöytäkeskusteluista. Kaikki tämä oppi ei mene hukkaan. :0)

Café au poivre turc eli kaikkea jännää syksyyn

Pimeää, synkkää, märkää, kylmää, ikävää. Tällaistahan syksyllä tuppaa olemaan. Aamulla voi tuntua siltä, ettei millään jaksaisi nousta, ja vielä päivälläkin luennolle raahautuminen saattaa olla ylitsepääsemättömän raskasta.

Jotta opiskelija ei taipuisi kaamoksen alla tai vaipuisi masennukseen, on keksittävä kaikenlaista pientä (tai vähän suurempaa) kivaa sulostuttamaan päiviä. Paljastan seuraavaksi omat parhaat syksynselätysvinkkini. Niihin ei kuulu kynttilänvalossa himmailua, villasukkafundamentalismia, teen lipittämistä tai muita (toki varsin toimivia) syystoimintoja, joten kliseitä kaihtavat kirjallisuudenopiskelijatkin (ja sellaisiksi aikovat) voivat huoletta jatkaa lukemista.

1) Etsi uusia ympäristöjä.

Kun ulkona on pimeää, tekee mieli hakeutua valoon. Minulle yliopiston kirjasto on paikka, jossa jo kirkas valaistus ja pirteän keltainen väri saavat minut aktiiviseksi. Vaikka suurimman osan kirjastolla viettämästäni ajasta asun Café Librissä, yritän löytää uusia soppia, joissa työt edistyisivät joutuisasti. Kunpa kirjastolla olisi enemmän sohvia ja lukulamppuja niitten vieressä!

• Varsin näppäräksi on osoittautunut 3. kerroksen ryhmätyötilan varaaminen pariksi tunniksi sopivalla porukalla. Olemme sopineet, että ryhmätyötilassa ei jutella, vaan kaikki keskittyvät tekemään omia töitään. Toki tarvittaessa voi kysyä neuvoa toisilta tai vaikka hypätä selventämään ajatuksiaan fläppitaulun ääreen. Tovereitten kesken vallitseva hiljaisuus luo positiivisen ryhmäpaineen, joka pakottaa istumaan aloillaan pari tuntia ja keskittymään tekemiseen.

2) Tee päivittäin jotain käsin alusta loppuun.

Ihmisluonteeseen kuuluu, että tykkäämme saada asioita valmiiksi. Lisäksi tutkimusten mukaan (kunpa muistaisin mainita lähteen) nautimme käsin tekemisestä. Väitän, että me kaikki olisimme onnellisempia, jos näkisimme mahdollisimman usein työmme konkreettisen tuloksen.

• Olkoon työ sitten tiskaamista, pölyjen pyyhkimistä, luentopapereitten järjestämistä, kaulaliinan neulomista tai hiusten letittämistä, paras vaihe on se, kun homma on valmis.

3) Aseta toiminnallesi pieniä tavoitteita ja pääse niihin.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan. Myös ajatustyössä on tärkeää pilkkoa tekeminen pienemmiksi osioiksi, jotta voisi useammin kokea onnistumisen ja valmiiksi saattamisen elämyksiä.

• Jos esimerkiksi joutuu lukemaan jotakin pitkäveteistä kirjaa, voi päättää lukea joka päivä yhden luvun ja onnitella itseään jokaisen kertaurakan jälkeen. Jo muinaiset roomalaiset osasivat asettaa itselleen sopivia päivittäistavoitteita Rooman rakentamisessa!

4) Koe kulttuurielämys.

Jos talous vain antaa myöten, käy teatterissa (opiskelijat pääsevät kaupunginteatteriin viimetippalipulla vitosella!) tai elokuvissa tai konsertissa tai keikalla, ja jos ei, käy kirjastossa lainaamassa jokin kulttuurituote. Nauti kulttuurielämyksestä yksin, tai mikäli mahdollista, kaverin kanssa.

• Hauskinta on valita sellainen esitys, jota ei muuten ikinä menisi katsomaan, yllättyä/myötähävetä/hekottaa ja jälkikäteen puida kokemusta porukalla. Varoitan, että musikaalien myötäelämisen jälkeen tekee vastustamattomasti mieli tanssia! Onneksi kaupunginteatterin vieressä on Kirkkopuisto, joka on täydellinen tanssimiseen ja riekkumiseen ja teatraalisiin rakkauskohtauksiin.

5) Riko rutiineja kokeilemalla jotain älytöntä.

Rutiinien rikkomista tulee harrastettua aivan liian vähän, mutta kun siihen uskaltautuu, tapahtuu yleensä kaikenlaista hauskaa. Jos esimerkiksi herääminen aamulla ei nappaa, voi jättää nukkumatta kokonaan (mikä ei toki pitemmän päälle ole kovin terveellistä). Jos lähikaupan myyjät on jo niiiiiiin nähty, lähde ostoksille toiselle puolelle kaupunkia (kävinpä varta vasten ostamassa sipulikeittojauhetta Kuokkalan Siwasta, joka on kuulemma Suomen pienin Siwa). Perusta lauluyhtye, joka nauraa biisit läpi melodisesti ja yrittää olla tikahtumatta. Keksi itse!

• Kahvin kittaaminenkin voi käydä tylsäksi, jos sitä juo joka päivä samassa paikassa (arvatkaapa, mikä se voisi olla). Kaneli-kardemummakahvi on jo niin tuttu juttu, että uutta pitää keksiä. Viime viikolla avantgardistien heiniä oli lisätä maitokahviin rusinoita. Ihan kelpo yhdistelmä.
• Tänään vuorossa oli café au poivre turc eli turkinpippurimakeisilla höystetty maitokahvi. Oli muuten hyvää! Valmistus on helppoa: 1. Liuota 3-4 turkinpippurikarkkia kuumaan kahviin ja juo. 2. Älä liuota viimeiseen kahvitilkkaan ylimääräisiä namuja, koska muuten siitä tulee liian vahvaa.

[Kuvien lievästi karmaisevat hyypiöt ovat keppinukkehahmoja, jotka askartelin kesätyössäni päiväkotilapsien viihdykkeeksi. Varsin antoisaa puuhaa oli sekin askartelu!]

Purjelentäjä putosi taivaasta ja muita kertomuksia opiskelupaikan valinnasta

Abit saivat eilen yo-kirjoitusurakkansa valmiiksi, kun lyhyen kielen kokeet päättyivät. Tai melkein kaikki saivat – seitsemän abia nimittäin kirjoittaa vielä huomenna keskiviikkona saamen äidinkielenä.

Mutta ei se stressi tähän lopu! Seuraavaksi moni nimittäin hakee opiskelupaikkoja, asuntoa, kesätyöpaikkoja, maitoa kaupasta sekä postin laatikosta (ja siinä joukossa kenties opiskelijaksihyväksymiskirjeen Jyväskylän yliopistosta).

Mistä tietää, mikä olisi itselle sopivin opiskeluala tai tuleva ammatti? Mitähän sitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä? Millaisia valmiuksia opiskelu antaa työtehtäviin ja päinvastoin? Miten voi havahtua siihen, että ala onkin aivan väärä?

Tein pienen kyselyn opiskelemaan hakeutumisesta. Moni kertoi päätyneensä unelmatoimeensa sattuman kautta, mutta oli sellaisiakin vastaajia, jotka olivat haaveilleet tietystä ammatista lapsesta saakka. Toivottavasti näistä saamistani kiinnostavista kertomuksista on hyötyä kaikille teille, jotka pähkäilette opiskeluhakujenne kanssa!

• Hanki kokemusta kesätöistä kuten Kaisa:

Menin pienen paikkakunnan apteekkiin kesätöihin lukiossa ollessani, koska jotakin piti keksiä ansaitaksensa hieman omaa rahaa. Kiinnostuin siellä farmaseutin työstä, kun näin läheltä millaista se oli. Sen jälkeen hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan farmasiaa. Ja pääsin ja innostuin alasta tosi paljon. Ratkaisevaa oli se, että näin käytännössä apteekissa ollessani, mitä farmaseutin työ on ja kuulin farmaseuteilta, millaista alan opiskelu on. Ilman tätä kokemusta tuskin olisin lähtenyt opiskelemaan farmasiaa. Enää en työskentele apteekissa farmaseuttina mutta tutkinnosta on ollut minulle suunnattomasti hyötyä myös nykyisessä työelämässäni eli lääketeollisuuden palveluksessa...

•  Tarkkaile työntekijöitä heidän luonnollisessa ympäristössään kuten Heidi:

Kattelin aina ravintolassa et tarjoilijan työ vaikuttaa ihan kivalta ja se oli sitten ensimmäinen hakutoive yhteyshaussa ja pääsin sisään - muita kiinnostavia vaihtoehtoja ei juurikaan ollu. Ihan sopivalta ala on tuntunut :)

• Pohdi tavoitteitasi ja kuinka saavutat ne kuten Joonas:

Olin nuoresta pitäen touhunnut tietokoneiden kanssa. Eikä toisesta kiinnostuksen kohteestani biologiasta olisi saanut yhtä helppoa toimeentuloa. Niinpä ala oli selvä: piti vaan löytää koulu johon pääsi sisään. Opintojen kuluessa löysin alan sisältä oman spesiaalijuttuni, ja sitä teen nykyään työkseni.

• Muistele aiempia haaveitasi ja usko niihin kuten Tarja: 

Jo pikkutytöstä asti halusin kuvataiteilijaksi. Taidekoulun ja taideteollisen jälkeen unelma olikin sitten toteutunut! Muistan että koulun opo yllytti kuvataide- tai käsityöopettajaksi ja sanoi useammankin kerran minulle, että ei sinne taideteolliseen ole täältä koulusta kukaan ennenkään päässyt... Minäpä pääsin ja olin onnellinen! Uravalinta oli oikea, enkä sitä ole koskan katunut. Ehkä opolla oli kuitenkin jonkinlaista näkemystä ammatinvalintani suhteen, koska nykyisin toimin kuvataidekoulun opettajana.

• Älä luovuta, mutta muista, että mieltään voi aina muuttaa, kuten Johanna:

Mulla oli ennen hakuja vain yksi unelma-ammatti, luokanopettaja. Kaksi kertaa hain, olin kouluavustajanakin välissä, mutta toisella hakukerralla hain yhteishaussa terveydenhoitajaksi opiskelemaan sillä ajatuksella, että haen vielä kerran OKL:een. Mutta terveydenhuoltoala osoittautuikin oikeaksi alaksi, vaikkakaan ihan puhdasta terveydenhoitajan työtä en ole varsinaisesti ikinä tehnytkään. Eli melkeinpä vahingossa omalle alalle ;).

• Kuuntele vanhempiasi mutta päätä itse ja hyödynnä kaikki oppimasi kuten nuorempi Johanna:

Lukion jälkeen en tiennyt mitä tekisin isona. Olin työskennellyt vanhempieni omistamassa kukkakaupassa pikkutytöstä saakka ja jumitin sitten siihen töihin. Yks päivä isäni kantoi pientä ilmoitusta paikallislehdestä. Siinä haettiin opiskelijoita floristin oppisopimuskoulutukseen. Hain ja pääsin opiskeleen. Ei siinä juurikaan tarvinnut hirveitä tehdä ja sain ammatin. En koskaan tuntenut olevani omalla alallani vaikka koinkin olevani hyvä työssäni ja pidetty työntekijä ja asiakaspalvelija. Mietin, että rahat voi ansaita "helpommallakin", joten päädyin opiskelemaan opettajaksi. Nyt saa ja on suotavaa käyttää aivoja jotka on kaivettu pölyttyneinä lähes käyttämättöminä esiin. Mikä parhainta tulevaisuudessa saa lomailla silloin kun muutkin niin tekevät, floristin työssä silloin paiskittiin töitä ja lujaa. Mutta voin sanoa, että floristin työ opetti paljon sellaista mikä on hyväksi myös opettajan työssäni, eli koulutus ei todellakaan mennyt hukkaan. Sosiaalisia taitoja ja toisten kunnioitusta kun ei voi kirjoista oppia.

•  Vastaus voi myös tipahtaa taivaasta kuten Mirjalle:

Jouduin lukioikäisenä yllättäen tulkiksi, kun itävaltalainen purjelentäjä joutui tekemään pakkolaskun lapsuudenkotini lähellä sijaitsevalle pellolle! Kyläläiset, joita kertyi paikalle alta aikayksikön, seisoivat kunnioittavan välimatkan päässä ringissä, kun minä yritin selittää lentäjälle, että missä päin hän sillä hetkellä oli ja miten sieltä pääsee takaisin ihmisten ilmoille. Silloin tunsi itsensä tosi fiksuksi, joten lähdin opiskelemaan venäjän tulkiksi.

Entäs Jyväskylän yliopistossa opiskelevat tai opiskelleet?

• Valitse kaunein/kivoin/kiinnostavin/kätevin opiskelupaikka kuten Tuulia:

Hain Jyväskylän yliopistoon kampuksen kauneuden takia. Marssin opintoasiain toimistoon ja etsin sopivimman alan, jota tietenkin olin harkinnut jo vuosia. Tykkäsin opiskelusta erittäin paljon: opiskelin neljässä eri koulutusohjelmassa. Mikään niistä ei ollut väärä. Kaikki täydensivät toisiaan.

• Valitse itsellesi helpoin pääsykoe tai muuten helppo reitti opiskelupaikkaan kuten Tiina:

Hain Jyväskylän yliopistoon lukemaan kirjallisuutta, koska pääsykokeeseen ei tarvinnut lukea mitään ja yllättäen pääsin sisälle. Ala oli siinä mielessä oikea, että kivaa oli, mutta siinä mielessä väärä, että työllistyäkseni paremmin opiskelen nykyään tietojärjestelmätiedettä (tietokoneet on aina myös kiinnostaneet kirjojen ohella).

• Seuraa toverisi esimerkkiä, ota opiskelusta ilo irti ja siirry filosofisiin pohdiskeluihin kuten Hilkka:

Hain opiskelemaan suomen kieltä, koska kaverinikin haki. En ollut ennen kaverini esimerkkiä tullut ajatelleeksi koko mahdollisuutta. Hain Jyväskylään, ja hakuoppaissa suositeltiin oikein kovasti hakemaan suoraan opettajalinjalle, jos edes harkitsee äidinkielen opettajaksi ryhtymistä. Mitään haittaakaan suorahausta ei pitänyt olla. Hain ja pääsin ja nyt olen käyttänyt vuoden pedagogisiin opintoihin monien muiden opintojen kustannuksella. Tiedän opiskelukokemuksesta, että suomen kieli ja opettaminen ovat minulle sopivia aloja, mutta ovatko ne sopivimpia? Sitä kysymystä olen pohtinut säännöllisesti viimeiset viisi vuotta.

•  Ymmärrä, mitä pidät tärkeimpänä toiveammatissasi, ja seuraa johtotähteäsi kuten Susanna:

Minä kuudennella luokalla tajusin että äikänope voi pistää oppilaat lukemaan kirjoja miltä tahansa alalta (olin vihainen filosofian puutteesta ala-asteella) ja siitä lähtien homma on ollut aika selvä.

Normaalin viikon torstai

Normaali viikko ei sittenkään ollut täysin normaali. Yleensä torstaisin on paljon luentoja tai muuta opiskelua, ja monet kokoukset ja tilaisuudet osuvat myös usein siksi päiväksi. Humanistiopiskelijoilla ruuhkapäivät ovat kokemukseni mukaan tiistai ja torstai. Maanantaisin ja perjantaisin ei tavallisesti ole paljon opetusta tai muuta läsnäoloa vaativaa. Muistan myös, että pari vuotta sitten muutamien opiskelukavereitten lukujärjestyksessä oli vain kaksi päivää: maanantai ja tiistai. Heidän viikonloppunsa alkoi siis jo tiistai-iltana.

Torstain ohjelma olisi oikeasti alkanut jo klo 8.15 opeopintoihin liittyvällä luennolla. Päätin kuitenkin jättää luennon väliin, koska tiesin sillä annettavan toimintaohjeita tulevia monikulttuurisuusteemapäiviä varten. Olen toisessa ryhmässä järjestämässä mediakasvatusaiheisia teemapäiviä, joten rohkenin aamulla jatkaa nukkumista. (Nyt alkukeväästä me opeopiskelijat suunnittelemme ja toteutamme Norssin 7.- ja 8.-luokkalaisille teemapäivät, joitten aikana opetamme aiheistamme kaiken mahdollisen. Tai sen, mitä kahdessa päivässä nyt ehtii.)

• Klo 10.00 heräsin lankapuhelimen soittoon. Kyllä, luit oikein. Meillä Kortepohjassa on vielä enimmäkseen toimiva sisäpuhelinverkko. Voimme soitella ilmaiseksi niille kyläläisille naapureille, joitten puhelimet toimivat vielä. Naapurihan siellä langan päässä nytkin oli. Asia koski sitä, voisiko hän käydä heittämässä postilaatikkooni kuuttipehmolelun. Totta kai.
• Klo 11.30 lähdin yliopistoa kohti. Matka-aikaa piti varata riittävästi, koska päivän ainoa tilaisuus oli Mattilanniemessä. Lunta pyrytti aika runsaasti, ja päätin huvikseni seikkailla outoja reittejä.
• Klo 12.00 sain panna jalkaa toisen eteen rivakasti, jotta ehtisin perille ajoissa. Pitikin valita pitempi reitti!
• Klo 12.07 saavuin Mattilanniemeen ja jäin juttelemaan kavereitteni kanssa, jotka jakoivat vaalimainoksia MaA:n edessä eivätkä kommentoineet ulkonäköäni mitenkään.
• Klo 12.13 löysin oikean luokkahuoneen, jätin tavarani sinne ja kipitin vielä naistenhuoneeseen kuivaamaan silmälasini. Peilistä katsoi takaisin aika hurjan näköinen tyyppi. Lumisade oli nimittäin sotkenut ripsivärini niin, että se oli valunut pitkin poskia, ja silmänaluseni olivat aivan mustat. No, nytpä selvisi syy siihen, miksi käytävällä kaikki tuntuivat katsovan minua oudosti. :0D Kiitti vain, kaverit, kun huomautitte! :0D Onneksi en ollut menossa opettamaan.
• Klo 12.15 palasin siistiytyneenä luokkaan. Opeopiskelijoitten sekaryhmämme kanssa pohdimme aiheita, joita haluamme käsitellä mediakasvatuspäivinämme. Kiinnostavia aiheita kertyi vaikka kuinka. Tapaaminen oli varsin tehokas ja itseohjautuva, koska olimme keskenämme (siis ilman ketään ohjaajaa).
• Klo 13.45 suuntasin kotimatkalle. Kortepohjassa haukkasin välipalaa, siistiydyin ja koetin orientoitua asiakaspalvelutehtäviin.
• Klo 15.00 avasin Kortepohjan kyläsihteerin toimiston ja kävin toimeeni kyläsihteerin sijaisena. Olen ollut hommassa aiemminkin, ja minusta se on aina todella mukavaa. Pidän ihmisten auttamisesta ja ongelmanratkaisusta. Aina on mukava tavata kyläläisiä, ja kyläsihteerin toimistolla pääsee tapaamaan paljon vaihto-opiskelijoita, joita torstainakin kävi enemmistö. Tulipa taas kerrattua englanninkielistä asumissanastoa ja keskustelukohteliaisuuksia. Kauha on muuten ladle.



Kyläsihteeriltä saa lainata mm. kattiloita ja peittoja.

• Klo 17.00 toimisto sulkeutui ja työpäiväni päättyi. Menin palauttamaan toimiston avaimen kyläsihteerille ja sain kutsun jäädä kyläilemään. Toki!

Myöhemmin olisin vielä voinut lähteä Jyväsjärven toiselle puolelle Kuokkalaan kaverin asunnon jättäjäiskemuihin, mutta koska olin viihtynyt toisessa kyläpaikassa jo aika pitkään ja koska perjantain oppitunnille piti vielä valmistella materiaalia, pysyttelin kotosalla. Kehittelin käsinukeilla minidraaman, jonka avulla tarvittaessa havainnollistaisin oppilaille, mitä eroa on kirjailijalla ja kertojalla sekä tyylillä ja kerronnalla.

Huom.! En käynyt kirjastolla koko päivänä! :0)

Mahtava motivoija

Toveripiirissäni on tullut ilmi muutamia vakavia ongelmia. Kotityöt eivät tahdo tulla tehdyksi, kun kaiken maailman taiteilut vievät voiton tiskaamisesta ja imuroinnista. Tenttikirjatkin jäävät helposti avaamatta, kun innostumme jostakin muusta. Ja niin ihmeellistä kuin se onkin, kirjaston kahvilassa saattaa porukalla tulla tehtyä muutakin kuin opiskeltua.

Onneksi internetin ihmemaailma tarjoaa mahtavia motivaattoreita. Useat ystäväni ovat löytäneet hilpeän nettipalvelun nimeltä ChoreWars. Pääsin mukaan tovereitteni ryhmään, ja kas! Nyt kotityöt innostavat taas.

Tältä se näyttää.

Mistä ihmeestä on kyse?

ChoreWars on eräänlainen roolipeli. Kukin pelaaja valitsee hahmon ja suorittaa pelinjohtajan määrittelemiä tehtäviä. Suoritetuista tehtävistä saa pisteitä, kultaa ja joskus jotain yllätyksiä. Voi myös joutua seikkailuihin, kuten roskienvientimatkalla taistelemaan virtuaalisen jättiläisrotan kanssa. Puuhat pakerretaan tosielämässä: tiskit on oikeasti tiskattava ja tavarat järjesteltävä, ennen kuin saa ottaa itselleen pisteitä. Joukkueen jäsenten kesken voi syntyä hauskaa kilpailua, kun pisterohmut haluavat säilyttää paalupaikkansa.

Saattaa kuulostaa naurettavalta tämä aikuisten leikki. Minuakin huvitti kovasti, kun kuulin tästä ensimmäistä kertaa. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa, kun olen ehtinyt koukuttua palveluun. Minusta on muutenkin mukavaa pitää kotini siistinä ja järjestyksessä, mutta se, että kotitöistä saa pisteitä ja edes kuvitteellisia palkintoja, innostaa yllättävän paljon. On myös kummallisen kiinnostavaa vertailla kotityöskentelytottumuksia toisten kanssa. "Eihän näistä muuten oikein puhuta", sanoi eräs. Niinpä! Ja mikä parasta, kaltaiseni matemaattisehko ihminen saa tyydytystä siitä, että voi antaa tekemisilleen numeroarvoja.

Kotityökilpailumme innosti perustamaan myös erillisen opiskelukisan. Nyt kilvoittelemme opintopisteistä, pänttäämisestä, luennoilla käymisestä, kirjoitelmien rustaamisesta ja muista opiskeluasioista. On uskomatonta, kuinka paljon moinen pistejärjestelmä voi motivoida! Saa nähdä, kuinka pitkään jaksan listata tekemiseni nettipalveluun, mutta ainakin toistaiseksi siitä ei juuri ole ollut vaivaa. Samalla tulee tarkkailtua ajankäyttöä: menikö siihen imuroimiseen tai läksyesseen laatimiseen lopulta niin paljon aikaa kuin luulin? (Yleensä ei.) Ei siis kannata turhaan lusmuilla vaan tarttua toimeen. Ahkeruus on ilomme. 10 pistettä ja papukaijamerkki.

Fennistien trollaus äikänopelinjan pääsykokeissa

Olitko äidinkielen opettajankoulutuksen pääsykokeissa 28.5.2011? Sitten ehkä näit ja kuulit tämän livenä. Katso video!

Ryhmä suomenopiskelijoita trollasi pääsykokelaat tällä äkkiryhmä- eli flash mob -tempauksella. Melkein kaikki, mikä saattoi mennä mönkään, meni mönkään, mutta onnistuimme silti esittämään jotain.

Esityksen oli määrä alkaa pääsykoeaamuna yliopiston päärakennuksessa viimeistään klo 8.20, mutta koska olin nukkunut pommiin ja saavuin paikalle vasta viime hetkellä, minkä jälkeen piti vielä ohjeistaa kuvaajat, pääsimme aloittamaan vasta vähän suunniteltua myöhemmin. Yksi esiintyjistä ei päässyt paikalle lainkaan, koska hänen pyöränsä oli rikkoutunut. Kameramiehiä olikin paikalla yllättäen neljä (odotimme yhtä tai kahta). Harjoituksia oli vähemmän kuin olin suunnitellut, ja tanssikoreografia unohtui iloisesti kaiken muun hämmennyksen keskellä.

Olemme kaikki kuitenkin vielä hengissä, ja esitystä seurasi mahtava päivä.

Poukkoilemalla jatkuvasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle pysyy vireänä ja alttiina kaikelle jännittävälle. Ja tässä taas kerran todistin itselleni, ettei ole juuri mitään, mitä en voisi tehdä.



Vastaavankaltaisia (ja erilaisia) äkkiryhmätempauksia haluamme ja aiomme tehdä lisää. Pitäkää siis varanne! Juuri silloin, kun vähiten odotatte, saatatte joutua keskelle jotakin kummallista kohtausta!