Ihastusta etsimässä eli miksi opiskelijalähettiläs on parempi kuin 020202 tai Google

oika tapaa tytön ja kysyy tältä tietä.

Tämä Helsingissä alkava suloinen tarina jatkuu siten, että tyttö nousee pojan kanssa samaan raitiotievaunuun eli ratikkaan ja lupaa neuvoa oikean reitin. He juttelevat matkan aikana, ja tyttö jää lähtemättömästi pojan mieleen. Myöhemmin poika yrittää löytää tyttöä netistä kaikin keinoin, mutta eipä se aina ole helppoa näin nettiaikanakaan, varsinkaan kun ei tiedä henkilön nimeä.

Mitä tekee poika? Hän muistelee tytön kertomia asioita: Tyttö on Helsingissä kesätöissä. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa äidinkielenopettajaksi. Neljäs opiskeluvuosi on alkamassa. Näitten tietojen pohjalta poika keksii ottaa yhteyttä tietäjistä parhaimpiin, Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläisiin, jotka lupaavat nettisivuillaan ja Facebook-sivullaan vastata kaikkiin opiskelijaelämään liittyviin kysymyksiin. Mikäpä liittyisi opiskelijaelämään paremmin kuin leimahtanut opiskelijalempi? Ja kukapa ei ihastuisi Jyväskylän ihaniin fennisteihin?

Nokkelana heppuna poika etsii äidinkielen opettajankoulutuksesta ja suomen tyypeistä tietävän opiskelijalähettilään Heli H.:n ja lähettää tälle sähköpostia. "Tälläinen palvelu ei taida kyllä kuulua opiskelijalähettilään toimenkuvaan, mutta täytyy nyt edes yrittää", hän kirjoittaa. Poika kuvailee tyttöä, mutta toteaa, että "teillä kyllä taitaa olla aika monta opiskelijaa siellä niin saattaa olla epätodellista että tunnistaisit tai tietäisit näillä tiedoilla häntä. Mutta kokeilin onneani nyt edes.."

Koska opiskelijalähettiläs Heli H. on paatunut romantikko ja toisaalta myös osa-aika-Sherlock, mitä etsijän taitoihin tulee, hän lupaa auttaa poikaa. Aluksi hän pyytää lisää tuntomerkkejä etsitystä tytöstä, koska hänelle tulee heti mieleen parikin kuvaannolliseen lasikenkään sopivaa Tuhkimoa.

Äskeinen sana on ihan oikeasti kuvaannollinen.

Piti ihan tarkastaa sanakirjasta, koska muuten olisin kirjoittanut kuvainnollinen.

Poika kertoo lisää tuntomerkkejä, ja niitten pohjalta opiskelijalähettiläs sorvaa etsintäkuulutuksen omalle Facebook-sivulleen. Pojan luvalla opiskelijalähettiläs jakaa ilmoitusta myös ainejärjestön Sanen sivulle ja sähköpostilistalle. Poika on iloissaan: "Alkaa jo tuntumaan et joskus mahdottomastakin asiasta voi tulla mahdollinen."

a juuri näin käy.

Jo samana päivänä opiskelijalähettiläs saa useita ehdotuksia ja vihjeitä henkilöistä, jotka voisivat täyttää etsityn tytön kriteerit. Poika on nähnyt opiskelijalähettilään Fb-sivulta, kuinka ehdottelu on käynnissä, ja antaa mahdollisesti ratkaisevan lisävihjeen: tyttö on käynyt jäämerellä. Asia on jäänyt mieleen, koska poika oli tytön tavatessaan vastikään itsekin palannut sieltä.

Ei aikaakaan, kun etsintäkuulutuksesta viehättyneet fennistitoverit ovat ilmoittaneet asiasta vuosikurssiensa Fb-sivuilla, ja oikea tyttö ottaa yhteyttä opiskelijalähettilääseen. Tämä varmistaa vielä, onko tyttö käynyt jäämerellä. Kyllä hän on. Oikea tyttö on löytynyt!

Opiskelijalähettiläs voi paljastaa tytölle, mistä on kyse. Tyttö on imarreltu huomiosta ja antaa opiskelijalähettiläälle luvan kertoa hänen nimensä pojalle. Opiskelijalähettiläs ilmoittaa pojalle tytön nimen ja kuinka tähän saa yhteyden. Romanttinen tarina on opiskelijalähettilään osalta saatu päätökseen, ja pojan on vihdoin mahdollista tavoittaa etsimänsä tyttö.

Tarinan opetus on, että oikea ihminen ja hänen verkostonsa tietävät yhdessä aina enemmän kuin erilaiset numeropalvelut ja hakukoneet. Varsinkin me opiskelijalähettiläät tiedämme muutakin kuin mitä kirjoissa ja opiskeluoppaissa lukee. Meidän työmme on tarjota kaikille teille kokemukseen perustuvaa osaamistamme. Eli aina kannattaa kysyä!

Opiskelijalähettiläiltä voi edelleen tiedustella mitä tahansa opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyvää, koska me tiedämme, mistä oikea tieto löytyy. Ota siis rohkeasti yhteyttä, tarvitsit sitten Amorin apua tai muita neuvoja!

• Opiskelijalähettiläs Heli H. (suomen kieli, kirjallisuus ja äidinkielen opettajankoulutus): facebook.com/helihjyopiskelijalahettilas ja heli.m.hamalainen(ät)jyu.fi
• Opiskelijalähettiläät: facebook.com/jyopiskelijalahettilaat ja jy_opiskelijalahettilaat.group(ät)korppi.jyu.fi
• Lista kaikista opiskelijalähettiläistä ja linkit heidän yhteystietoihinsa: jyu.fi/hae/opiskelijalahettilaat/esittelyt

Kesätyömuistoja, osa 3: teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Teatteritöissä

Ylioppilaskirjoituksia edeltäneenä kesänä 2006 en hakeutunut palkkatöihin, koska halusin keskittyä luku-urakkaan. Se oli ihan viisas valinta, koska päädyin kesäksi taiteellisiin ja töihin. Työstin ystäväni T.:n kanssa teatterillemme syksyn koko illan näytelmän dramatisoinnin ja musiikit. Tulin samalla tehneeksi myös tuottajan töitä. Mainio ja sangen opettavainen kokemus!

Sepän emäntä odottelee museovieraita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä 2007 olin myyntityöni lisäksi järjestämässä paikallishistoriaan perustuvia, dramatisoituja kiertokävelyjä mäntsäläläisellä Sepänmäen käsityömuseoalueella. Toimiva yhteistyö teatteriystäväni T.:n kanssa jatkui siten, että hän kirjoitti näytelmän ja minä tuotin, markkinoin ja hoidin yhteydenpidon toimijoitten kesken. Esitimme samaa näytelmää viikonloppuisin myös kesällä 2008, jolloin olin jo opiskellut yhden vuoden ja työskentelin toimittajana Helsingissä.

Tunnen museon rakennusten jokaisen kolkan oikein hyvin, ja kesäkuumuudessa muistelen usein kaihoten näitten vanhojen tupien viileyttä. Oli kiehtovaa perehtyä taloissa asuneitten ihmisten elämään ja paikallishistoriaan ja opetella kertomaan yksityiskohtaista tietoa tarinallisesti. Ilmeni, että lukioni rehtorin perhe on asunut kuvan esittämässä tuvassa! Saksalaisille vieraille solkkasin siansaksaa, ja useammin sai käyttää englantia.

Jälleen mansikanmyyjänä

Tuoreena ylioppilaana ja pääsykoetuloksia jännittäen työskentelin taas torimyyjänä. Tällä kertaa olin eri yrittäjän hommissa erään marketin sisätiloissa (mitkä fasiliteetit!) ja kauppaamassa vain mansikoita ja herneitä. Oli vähemmän hintoja muistettavana, ja tuotteita säilytettiin marketin kylmävarastossa, joten tyhjentyneeseen myyntipöytään sai heti täydennystä. Työ ei ollut ihan yksinäistä, vaikka olinkin myyjänä yksin, sillä useita kertoja päivässä seurana kävi tuotteita myyntipisteeltä toiselle kuljettanut miekkonen. Hän puhui äidinkielenään venäjää ja oli riemuissaan, kun saattoi jutella jonkun kanssa.

Kuukauden aikana myin melkein 5 000 kiloa mansikoita. Työsuhde-etuna herkistyin mansikoille niin, etten muutamaan vuoteen voinut edes kulkea mansikoitten ohi aivastelematta. Eikä niitä kyllä olisi tehnyt mieli syödäkään. Ikävämpinä päivänä myyntipöydän takana tsemppasin itseäni laskemalla, mitä kaikkea voin ansaitsemillani tuloilla hankkia omaan opiskelijakämppään: lautanen, lautanen, lautanen, lautanen, leivänpaahdin, lautanen, lautanen, kahvinkeitin... Se ihme kyllä motivoi! :D

Kesätöistä opittua

Opin vastuullista rahan käsittelyä ja laskemaan nopeasti haastaviakin laskelmia. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot kehittyivät paitsi työtovereitten myös asiakkaitten kanssa toimiessa. Karjalaisesta perimästäni puskeva myynti- ja bisneshenkisyys puhkesi kukkaansa. Olen tosi hyvä tinkimään ja laatimaan räätälöityjä erikoistarjouksia! Saan asiakkaani haluamaan aina vähän lisää esimerkiksi vinkkaamalla ruoanlaitto-ohjeita.

Elintarvikkeitten oikeanlainen käsittely onnistuu, samoin erilaisten myyntikojujen, -pöytien ja -rakennelmien kasaaminen. Stressinhallinta-, ongelmanratkaisu- ja kaikenlaiset macgyverointitaidot kohenivat. Ennen kaikkea opin olemaan kaikenlaisissa tilanteissa iloisen oloinen, reipas ja helposti lähestyttävä asiakaspalvelija. Opin myös kestämään pienoisen pettymyksen, kun en vielä ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä saanut tavoittelemaani työtä. Siihen piti kasvaa vielä yhden vuoden ajan. Kerron lisää seuraavassa osassa. :)

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Torimyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 2: torimyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Torimyyjänä

Ensimmäisen oikean työkesäni vietin 17-vuotiaana lukion ensimmäisen vuoden jälkeen. Loppukeväästä ja alkukesästä 2005 olin ollut näyttelijänä ja basistina uuden teatterimme ensimmäisessä näytelmässä, Elviksestä kertovassa musikaalissa. Koska se ei kuitenkaan ollut palkallista työtä, halusin päästä kesätöihin. Myös vanhempani kannustivat työntekoon tai oikeastaan pitivät itsestään selvänä, ettei tuossa iässä enää luuhata koko kesää toimettomana.

Kovaa menoa Elviksen taustabändin basistina.

Myin marjoja, vihanneksia ja kukkia mäntsäläläisellä torilla. Työpaikka löytyi paikallislehden ilmoituksen perusteella. Taisin ensin soittaa yrittäjälle, joka pyysi kirjoittamaan hakemuksen. Kävin henkilökohtaisesti viemässä sen myyntikojuun, jossa sain lyhyen työhaastattelun. Myöhemmin minulle soitettiin, että parin kuukauden pesti olisi minun. Eli jälleen kerran kannatti näyttää naamansa ja antaa äänensä kuulua pelkän paperin postittamisen sijasta.

Töitä oli kuutena päivänä viikossa. Vuorottelin erään toisen ikätoverin kanssa: toinen teki aamuvuoron, toinen iltavuoron. Aamuvuorolaisena heräsin klo 4, pyöräilin keskustaan ja pystytin teltan klo 6:een mennessä. Niin aikaisin keskustassa liikkui lisäkseni vain kadunlakaisija, josta tuli hyvänpäiväntuttu. Kuudelta saapui eri myyntipisteissä kiertänyt kuljetusauto, josta tuotteet purettiin kovalla kiireellä. Samassa hötäkässä ne aseteltiin houkuttelevasti tarjolle kojuun, painettiin mieleen tuotetiedot ja tekstattiin hintalaput. Iltavuoroon tultiin muistaakseni yhden maissa, ja työtä kesti niin pitkään kuin myytävää riitti tai kuunes kuljetusauto tuli noutamaan yli jääneet tuotteet. Näistä opin säntillisyyttä ja säännöllisyyttä. Vaikka olisi väsyttänyt, piti olla ajoissa ja skarppina. Ei voinut myöskään tuijottaa kelloa, vaan piti jaksaa niin kauan kuin tekemistä riitti.

Tuotenimikkeistä johtui ensikosketukseni Kielitoimistoon. Koetin (vapaa-ajallani) selvittää, kuinka "hani"-mansikan nimi kirjoitetaan oikein. Tämä nykyinenkin suosikkilajikkeeni on siis Honeoye.

Yleisimmät mansikkalajikkeet kannattaa muutenkin opetella huviksi ja hyödyksi.

Useimmiten taisin olla myymässä yksin, mutta kiireisempinä päivinä apunani oli yrittäjän iäkäs ja persoonallinen täti. Samainen täti oli hoitanut työhaastatteluni: hän katsoi minua tiukasti silmiin ja kysyi, olenko rehellinen. Onnistuin kaiketi olemaan riittävän vakuuttava myönteisessä vastauksessani, kun sain työn. Nuorena sitä vielä ajatteli, että rehellisyys on ihmisen luonnollinen olotila. Ajan mittaan ja työkokemuksen myötä olen huomannut, kuinka moni yrittää viilata linssiin ja hyötyä toisen hyväuskoisuudesta. Uskon, että opettajana on erittäin tärkeää osata tunnistaa totuus valheesta. Myös itselleen tulee olla rehellinen.

Torimyyjänä sain kehitettyä jo muutenkin hyvää päässälaskutaitoani erinomaiseksi. Myös supliikkini, ts. puheviestintätaidot ja sosiaalinen pelisilmä kohenivat tehokkaalla harjoituksella. Jos asiakkaan kanssa onnistui kommunikoimaan taitavasti ja tarjoamaan sopivassa suhteessa jotain ylimääräistä, hän saattoi innostua ostamaan korillisen vihanneksia, vaikka oli tullut hankkimaan vain rasiallisen mansikoita. Toisaalta joskus jo tervehdys ja puhuttelu saivat sukset menemään niin ristiin asiakkaan kanssa, ettei kaupoista tullut mitään. Vakioasiakkaiden kommunikointitavat tulivat tutuiksi, ja heidän kanssaan oli aina hauska jatkaa juttua siitä mihin se oli edellisellä kerralla jäänyt.

Pidin kohteliaan käyttäytymisen lisäksi kunnia-asianani tuottaa iloa kuntalaisille muun muassa hymyilemällä kaikille ja pukeutumalla värikkäästi (käytin koko kesän ajan punaisia housuja, kirkasvärisiä paitoja ja valko-oranssia hattua). Siinä ilmeisesti onnistuinkin, koska kylällä kulkiessani moni asiakas muistaa minut edelleen. Eräs suosikkipapparaiseni jopa lähetti käytöstäni ihannoivan viestin paikallislehden tekstiviestipalstalle, mistä jaksan edelleen olla ilahtunut. Parasta työssä oli juuri ihmisten tapaaminen. Kuitenkaan kaikki asiakkaat eivät olleet niitä miellyttävimpiä, joten oli opittava säilyttämään malttinsa, selvittämään ongelmatilanteet asiallisesti ja tarvittaessa kestämään karvaatkin pettymykset.

Työn lomassa ei ollut varsinaisia ruoka- tai muitakaan taukoja. Vessaan pääsi läheiseen kahvilaan, jos joku tuttu katsoi kojua sen aikaa tai jos rohkenin jättää kojun hetkeksi ilman vahtijaa. Tulin joskus pyytäneeksi kahvilassa työskennellyttä mukavaa ja söpöä poikaa tarkkailemaan kojua. Pojan nimi oli muistaakseni Phuong, ja hänestäkin tuli kesän aikana tuttu. Hän tarjoili minulle maailman parasta jääteetä ja hunajalla maustettua maitokahvia, jotta jaksaisin koko pitkän päivän. Häneltä opin erinomaisten piirakoitten salaisuuksia ja aurinkoista asiakaspalveluasennetta. Kiinnostuin myös oman kahvilan tai ravintolan pyörittämisestä. Sitä olen saanut kokeilla Ravintolapäivänä – ja todeta, että en pärjäisi alalla kuin satunnaisina päivinä.

Ei vielä tallottuja lobelioita Wikimedia Commonsista.

Torilla työskentely ei tietenkään ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka joskus tuli ihan konkreettisesti tallottua myytävänä olleita lobelioita. Nuorena sitä vielä jaksoi herätä epäinhimillisten lyhyitten yöunien jälkeen ja viettää kaiket päivät ulkona, mutta vapaalla kyllä väsytti. Teltan ja myyntipöytien kasaaminen yksin oli hankalaa, ja metalliputkien raahaaminen ja nostelu tuntuivat kamalan raskailta, ennen kuin lihakset ja koordinaatiokyky vahvistuivat. Nyt saisin kiinnitettyä teltan harjan ylimmäisen, neljä metriä pitkän metallitangon paikalleen vaikka silmät ummessa. Kuumina päivinä piti raahata hirveät määrät vettä kukkien kasteluun. Ainakin kerran onnistuin kastelemaan kukkien lisäksi puolet kojusta ja pilaamaan pahviset hernelaatikot, jotka olivat myyntipöytien alla suojassa auringolta. Tuotteiden laatua vahdittiin tarkkaan, mikä oli hyvä, mutta paahteisina tai sateisina päivinä stressaannuin kauheasti myyntipöydän antimien säilymisestä, kun sääolosuhteille ei mahtanut mitään. Pahimpia olivat ukkoskuurot, kun koko teltta meinasi lähteä myräkän mukana lentoon.

Työn merkittävimpiä opetuksia oli, ettei saa "kasata pommeja" eli jättää tavaroita sellaisille paikoille, jossa ne ovat tiellä. Kaltaiselleni järjestyksen ystävälle täsmällisen järjestyksen pitäminen ei ollut vaikeaa, kun muutamaan kertaan olin ensin kompastunut ylimääräisiin mitta-astioihin tai kaatanut jonkin pahvilaatikkokasan. Opin, että hommat pitää hoitaa kerralla kunnolla, koska niitä ei ehdi korjailla enää myöhemmin. Saman asian opettelua on ollut koko tähänastinen opiskeluaikakin ja taatusti myös tuleva työelämä.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 1: isosena, muusikkona ja managerina

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Isosena

Ensimmäisiä kesäaikaan ajoittuneita töitäni olivat isosen tehtävät seurakunnan rippileirillä sekä muusikon hommat.

Isosen hommat ovat varmaan monelle tutumpia. Isostelin heti oman konfirmaationi jälkeisenä kesänä leirikeskuksessa, josta loppui kaivovesi pitkään jatkuneen kuivuuden takia. Palokunta toimitti leirikeskukseen varavettä, jota täytyi käyttää todella säästeliäästi. Vessassa ja suihkussa käyntejä rajoitettiin, ja pesu- ja huuhteluvedet täytyi tietysti kantaa itse. Vaivaa säästääkseen jotkut leiriläisistä ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi peseytymään pelkästään mutalammikossa. Leirin kohokohta oli oman vesikanisterin saaminen kotiväeltä vierailupäivänä. :D

Lievästi epämukavan ja voimakkaasti teinihieltä haiskahtavan kokemuksen seurauksena leiriläiset kuitenkin kehittyivät yhtä köyttä vetäväksi porukaksi. "Ääriolosuhteissa" oleskeltaessa oli tärkeää onnistua luomaan positiivista yhteishenkeä ja kyllä tästä selvitään -mentaliteettia. Voisiko mistään saada tehokkaampaa oppia esimerkiksi yläkoululuokan opettajana toimimiseen?

Muusikkona ja managerina

Teini-ikäinen basistiminä järjesti The Ilmiö -bändimme kesäkatukonsertteja. Virittelimme soittovehkeet Mäntsälän Keskuskadulle milloin minkäkin sponsoroivan yrityksen lähistölle ja soitimme reippaita vanhoja pop- ja rockklassikoitamme kuntalaisten iloksi. Myös joitakin seurakunnan soittokeikkoja ja muita esiintymisiä taisi olla kesäisin.

Mitä he ovat nyt? Vasemmalta oikealle:
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, lastentarhanopettaja,
musiikinopettaja, matemaattisen aineitten opettaja.
Kuvasta puuttuvat musiikkipedagogi AMK, ääniteknikko
ja harmonikansoiton opettaja.

Harjoittelin managerointia ja ylipäätään kaikenlaista organisointia ottamalla yhteyttä esimerkiksi pankkien johtajiin, tarjoamalla yhteistyötä ja tiedottamalla järjestelyistä kaikille osapuolille. Mitäpä muuta se olisi kuin viestintätaitojen kehittämistä ja harrastuneisuutta. Tällainenkin aktiivisuus noteerattiin äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelussa. Kannattaa siis rohkeasti tuoda osaamistaan ja kehittäviä harrastuksiaan esiin!

Yläasteen ja lukion taitteessa ajattelin suuntautuvani tiedotus- ja viestintäalalle. Oli selvää, että tekisin jotain suomen kieleen liittyvää. Opettaminen, ohjaaminen ja kasvattaminen ylipäätään olivat kiinnostaneet jo pitkään, mutta en vielä ollut keksinyt, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana voisin yhdistää nämä kaikki kiinnostuksen kohteeni.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Torimyyjänä
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Kesäopiskelu on kuuminta hottia

Kesäopiskelut ovat hyvässä vauhdissa, ja eipä minulla juuri enää olekaan opiskelujuttuja. Sain vihoviimeisen kurssini viimeisen esseen valmiiksi viime sunnuntaina (tai oikeastaan maanantaina klo 3), ja jahka saan siitä arvosanan, voin kirjoittaa muutaman sanasen opintojen koostamisesta. Maisteriksi valmistuminen häämöttää! :)

Librissä majaileva IT-tukemme P. neuvoo toveri H.:lle
lähdeviitejärjestelmän käyttöä. Kyllä on kätevää!

Kesäni ohjelmassa on vain yksi iso asia: saada gradu vihdoinkin valmiiksi. Minulla oli vielä alkuvuodesta pontevia tavoitteita saada gradu esitarkastukseen toukokuun alussa, mutta se jäi vain haaveeksi. Keväälle sattui jos jonkinlaisia hidasteita, ja toukokuuksi sain sellaisia kielenhuoltotyöprojekteja, ettei gradu niitten ohessa juuri edistynyt (tai no sopivasti kuitenkin).

Nyt kesällä työtahti reipastunee – ja onkin jo reipastunut –, kun kirittäjäni ja mainioin työskentelytoverini H. on palannut kaupunkiin. Ahkerina hikoilemme kirjaston kuumuudessa. Välillä voi käydä vilvoittelemassa Lounaispuistossa.

Yliopisto-opinnot opettavat paljon oman työn organisoinnista. Minä olen siinä edelleen huono. Pitempiä hommia tehdessäni saatan ottaa välillä tehokkaita spurtteja, mutta enimmän osan ajasta haahuilen muitten, pienempien tehtävien parissa tai keksin ruveta perehtymään johonkin ihan muuhun. Minulla on myös paha tapa sanoa "kyllä" kaikille lyhytkestoisille haasteille ja projekteille, joita minulle tarjotaan ja jotka haukkaavat aikaa ja tarmoa pitemmiltä jutuilta. Opiskellessa on erittäin tärkeää tiedostaa omat opiskelu- ja työskentelytyylit. Niitten hyviä puolia kannattaa hyödyntää ja huonompia kehittää.

Oman stressinsä kevääseen on luonut epävarma tulevaisuus. On pitänyt miettiä, mitä valmistumisen jälkeen ryhtyisi tekemään ja mitä töitä hakemaan. Opettajanvirkoja kun ei voi hakea saada epäpätevänä (siis hakeahan aina voi, mutta jos hakijoitten joukossa on yksikin virallisesti pätevä, epäpätevä ei voi saada pestiä). Vastavalmistunut aineenopettaja voi aluksi tehdä sijaisuuksia tai muita töitä, kunnes ehtii pätevänä mukaan alkukeväästä alkavaan virkojenhakuun.

Koska minulla on tapana sanoa "kyllä" kaikille uusille haasteille, vastasin myöntävästi myös yliopistomme opettajankoulutuslaitokselta saamaani työtarjoukseen. Minua pyydettiin ensi lukuvuodeksi pitämään äidinkielen ja kirjallisuuden didaktikon kursseja tuntiopettajana. Se tarkoittaa sitä, että pääsen opettamaan opettamista opettajaksi opiskeleville. Aikamoisen siistiä! Onhan tämäkin oman alani työtä – vain vähän eri tasolla kuin kouluopetus. Mutta koska työ on vain tuntiopetusta, minun täytyy keksiä lisäksi muitakin hommia. Joka tapauksessa tuntuu mukavalta, kun tiedän, että voin jäädä Jyväskylään ja että mielenkiintoinen työ odottaa heti valmistumisen jälkeen. Se motivoi paahtamaan gradua entistä ahkerammin.

Toistaiseksi elämä on tätä.

Tsemppiä, iloa ja intoa kaikille kesäopiskelijoille ja kesätyöläisille! Miten teidän kesänne on alkanut?

Luukku 17: Totisesti fa la la la laa

Maanantai alkoi reippaalla herätyksellä ja lauluyhtyeemme Heikon asteen harjoituksilla. Treenasimme joululaulusettiämme, ja tämä toinen harjoituskerta tuli kyllä tarpeeseen. Kortepohjan N-talon pianohuoneessa oli jopa riittävän lämmintä, eikä tarvinnut palella. Päähän jäivät soimaan kauhea korvamato Deck the Halls, jossa rallatetaan fa la la la laa, la laa laa laa, sekä Jyväskylän oman kuuluisuuden P. J. Hannikaisen omituiset joululaulusovitukset. Yksikin hänen huipuista biiseistään ("Joulu, joulu, armas aika, ompi taasen meillä") on mielikuvituksellisesti nimeltään Joulu. Tällaisia biisejä on kiva spiikata keikalla.

Treenien jälkeen kutsuin ystävä E.:n luokseni syömään alkupalat. Hän oli menossa lounaalle Ilokiveen, mutta kyllähän opiskelijan mahaan aina mahtuu useampikin ruokalaji! Hotkaisin itsekin lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa jugurtin kera sekä ananas-riisicurrya. Ruoat eivät tuntuneet loppuvan millään, ja aloin jo pelätä, että joutuisin oikeasti syömään niitä koko loppuviikon. Toisaalta se oli tarkoituskin: olisi valmista ruokaa, ja sitä menisi hukkaan mahdollisimman vähän. On aina yhtä kauheaa, jos joutuu heittämään syötävää roskiin. Onneksi voi tarjota tovereille.

Oikea kyläsihteeri Mari L. esittelee survival kitejä.

Iltapäivällä oli sijaistehtäväni vuoro. Olin Kortepohjan kyläsihteerin sijaisena ottamassa vastaan vaihto-opiskelijoitten survival kit -pakkauksia eli kittejä. Työ on kivaa, koska siinä saa tavata maailman joka kolkasta kotoisin olevia ihmisiä ja saada heidän kiitoksensa kittipalvelusta. Kitit lienevät jokseenkin ainutlaatuinen juttu, ja ne on moneen kertaan todettu erittäin hyödyllisiksi. Kitti on iso kassi, johon on pakattu kaikki välttämättömimmät tarvikkeet petivaatteista kattilaan ja ruokailuvälineisiin, ja koko satsin saa lainattua 60 euron hintaan. Kun tavarat palauttaa ehjinä takaisin, saa 40 euron panttimaksun. Näitä "joulurahoja" oli ilo maksella vaihtareille. Parituntisen kittipalautussession jälkeen päivystin myös tavanomaiseen toimistoaikaan klo 15–17, mutta asiakkaita kävi harvakseltaan.

Toimistohommien jälkeen kipitin taas kotiin ja valmistauduin lähtemään Kompassille. Mukaan lähti kalojen kuvilla koristeltu ämpäri ja patterilla toimivat jouluvalot, joista rakentui epämääräisen näköinen lantinheittoastia. Heikon asteen oli tarkoitus esittää joululaulut Kompassilla ohikulkijoitten iloksi. Näin kävikin, tosin ei ehkä niin tyylikkäästi kuin olimme ajatelleet. Ulkona oli törkeän kylmä, hyytävä tuuli jäädytti jalat, ja ohikulkijatkin kiiruhtivat sisätiloihin. Viima läiskytti hiuksiani vasten korvia, ja esimerkiksi äänen ottaminen ääniraudasta oli sangen vaikeaa. Oli myös hankalaa kuulla laulujen kokonaisuutta. Kalaämpäri oli ehkä liian outo kolikonheittoastia, joten lantteja ei kertynyt paljonkaan. Onneksi meitä oli kuuntelemassa sitäkin innokkaampaa yleisöä ja muutama uskollinen fani!

Sen verran kylmäsi, että lauloimme laulut vain kertaalleen. Kuuntelemaan tulleet ystävät M. ja eräs toinen H.  kutsuivat koko jengin (laulajat ja fanit) glögille sisätiloihin. Menimme kaupungin porvarillisimpaan kauppaan Mestarin Herkkuun ostamaan konjakkikonvehteja ja sitten M.:n asunnolle. Vietimme mukavan illan glögiä siemaillen ja keskustellen kaikista tärkeistä asioista. Oli kiva vielä tavata, koska osa porukasta on vuodenvaihteen jälkeen muuttamassa muille paikkakunnille. Illan aikana palautui mieleen useampikin stemma, jotka eivät ulkona laulettaessa olleet onnistuneet sitten millään: "Hän totisesti Jumalan on poika" (Adeste fideles). Hyvä ne on jälkeenpäin osata!

Luukku 13: Puoli päivää laulamista

Torstaina heräsin vähän turhan aikaisin. Luin kirjallisuuslehti Parnassoa ja luuhasin netissä, ja kun ei ollut kiire mihinkään, menin takaisin nukkumaan kuitatakseni univelkoja. Myöhempi herääminen ei sujunutkaan sitten niin helposti. Ystävä H. pyysi lounasseuraksi, mutta koska en olisi ehtinyt ajoissa ruokalaan, päätin syödä kotona.

Iltapäivällä reitti oli selvä: tietenkin kirjastolle. Siellä H. jo odottikin. Tapasin myös erään kasvatustieteen opettajistani ja kiitin häntä kirjeestä (kirjoittelemme toisillemme silloin tällöin). Vietimme pari tuntia H.:n, R.:n ja E.:n jutellen muun muassa nimistä. Olisi esimerkiksi kiinnostanut tietää, kuinka monta eri sukunimeä Suomessa on käytössä, mutta edes Väestörekisterikeskus ei tiennyt sitä.

Kortepohjan kirkon, hmm, jännä valoristi.

Illalla oli Kortepohjan kirkossa oikein mukava ja lämminhenkinen Kauneimmat joululaulut -tilaisuus. Menin sinne lauluyhtyeeni Heikon asteen jäsenten R.:n ja E.:n kanssa, ja mukana oli myös päivällinen E. (Näitten nimikirjainten käytössä ei ole kyllä mitään järkeä.) Oli siellä muitakin tuttuja ja muutenkin paljon väkeä. Joululauluja oli laulamassa ja laulattamassa paikallinen Lähde!-kuoro, jossa laulaa pari entistä bändiläistäni E. ja E. Kuorossa oli myös eräs kiinalaispoika, joka oli Kylän pikkujouluissa (eli Kortepohjan kuusijuhlassa) tullut juttelemaan minulle suomeksi. Oli hauska tavata hänet uudestaan. Ystäväni R. halusi, että esittelen heidät toisilleen, koska R. puhuu kiinaa, ja heille kehkeytyikin kiva juttutuokio. Myös itse kirkko oli sangen viihtyisä, ja innostuin ajatuksesta osallistua useamminkin seurakunnan laulutilaisuuksiin.

Puolentoista tunnin yhteislaulannan jälkeen pidimme Heikon asteen laulutreenit Kortepohjan pianohuoneessa N-talon alakerrassa. Harjoittelimme joululauluja liukuhihnameiningillä, koska halusimme saada yksillä harjoituksilla valmista settiä seuraavaksi viikoksi. Tarkoituksenamme on maanantai-iltana mennä laulamaan joululauluja Kompassille kaupungin keskustaan ja ilahduttaa ihmisiä. Saimmekin treenattua ja sovitettua biisejä varsin reippaaseen tahtiin. Harjoittelimme myös ensimmäisenä opiskeluvuonnani (2007) sovittamani potpurin Kauheimmat joululaulut, jota on eri kokoonpanoin laulettu siitä lähtien joka joulu. Nuottipaperi on 2-3 metriä pitkä, ja sovituksessa on osia vajaasta paristakymmenestä joululaulusta. Biisien järjestys potpurissa on niin syöpynyt päähän, että yksittäisiä lauluja laulaessa tulee vaistomaisesti jatkettua niitä potpurissa olevilla...

Luukku 11: Ylikuumentuneet aivot

Tiistaina Suuri graduseminaari (SGS) jatkui neljällätoista esitelmällä. Itse sain rentoutua ja seurata muitten esityksiä ilman turhaa jännittämistä, koska oma esitykseni oli ollut jo edellisenä päivänä. Päivän ohjelmassa oli  taas useita suomi toisena kielenä (s2) -aiheita, mikä kertoo erikoistumisalan suosiosta. Muuten puhuttiin taas kääntämisestä, diskursseista, metaforista ja perinteisistä kielitieteellisistä aiheista kuten svetisismeistä ja nykypuhekielen -ttA-johtimisista uudisverbeistä (jälkimmäinen on ystäväni R.:n erittäin kiinnostava tutkimus).

Tutkimusten esittelyt kestivät vain aamupäivän, ja tauolla tarjottiin ainejärjestömme Sanen ihanien emäntien kahvia ja joulutorttuja. Jäähdyttelystä huolimatta ajattelukeskus tuntui jo aika rasittuneelta aikaisten aamuherätysten ja huomattavan tietomäärän omaksumisen ja prosessoinnin vuoksi. Kävimme H.:n, R.:n ja J.:n kanssa lounaalla Menuetissa, ja jo silloin alkoi olla vaikeaa muistaa yksittäisiä sanoja tai joulumessujen lopussa laulettavan laulun nimeä tai muuta sellaista.

Ilmeeni kun aivot ylikuumenevat.

Jalat johdattivat taas sinne, minne aina, eli kirjaston kahvilaan. Ajattelin uhkarohkeasti kahlata vielä gradukirjallisuutta, koska haluan saada erään tärkeän lähdeteoksen luettua ennen joululomaa. Lukemisen kimppuun en kuitenkaan tullut ryhtyneeksi kovin pian, koska hilpeä ja vilkkusilmäinen toverimme, englannin kieltä opiskeleva J. (äh näitä samoja nimikirjaimia) tuli kertomaan mahtavia juttuja englantilaisten ja portugalilaisten sanojen etymologioista. Saimme muun muassa kuulla, että guacamole tarkoittaa 'kiveskastiketta', ja että kookospähkinä on nimetty portugalilaisen kallopäisen peikon Cocon mukaan. Sanojen alkuperät ovat hirmuisen mielenkiintoisia ja kertovat aikansa kulttuurista enemmän kuin, öö, tuhat sanaa.

Pöytäseura vaihtui pariin otteeseen. Välillä luin kirjaani ja totesin, että uuden tiedon omaksumiskykyni alkoi olla nollassa. Takkinsa sisälle juuttunut toveri L. ilmestyi jälleen ilahduttamaan minua riemukkaalla seurallaan. Pohdimme muun muassa Berlinin & Kayn värikategorioita ja harrastimme päässälaskentoa. Jokseenkin helppo päässälasku vääntyi varsin vaikeaksi, ja olin varma, että aivoni tilttaavat lopullisesti. Ne kestivät kuitenkin vielä yhden sangen abstraktilla tasolla kulkeneen keskustelun muuan miehen, melkein-tohtori I.:n kanssa. Loppuillan kulutin sitten sellaisiin juttuihin, joissa ei tarvinnut ajatella yhtikäs yhtään. On mahtavaa vuorotellen seikkailla älyllisen kapasiteettinsa ylärajoilla ja jossain ameeban suoritustasolla.

Luukku 7: Assosiaatioita. Dissosiaatioita.

Selostaminen. Nominit. Mahdollinen. Lukija. Ymmärrys?

Perjantai. Päivä. Asioita. Fennicum. Ovi. Lukko. Koputus. Koputuksia. Hätäännys. Joku. Kopiokone. Ovi. Avaaminen. Helpotus. Suuren graduseminaarin abstraktikirja. Hakeminen. Onnistuminen. Huokaus.

Kirjasto. Café Libri. Opiskelijalähettiläitä: Aapo, Jussi O., Jarkko. Tapaaminen. Suunnittelu. Keskiviikko. Jyväskylän lyseo. Vierailukäynti. Ennakkohauskuus!

Heilahdus. Epätarkkuus. Rattoisuus!

Koti. Siivoaminen. Leipominen. Kasvis-fetapiirakka. Joulutorttutaikina. Jää. Sulamattomuus. Luumuhillo. Vähäisyys. Ovikellon sointi. Ystävä O., Pätkis-suklaakakku. Ystävä E., teetä. Illanistujaiset. Tuparit? Teekukka. Avautuminen. "Elitistinen, samettinen maku." Kukka? Merisiili? Cthulhu? Hauskaa. Sähkökynttelikkö. Kynttilänvalo.

Leikki: värien sanominen. Rytmi. Koputtaminen. Lusikka. Sininen, punainen, keltainen, vihreä. Oranssi. Hep! Valkea. Voitto! Assosiaatioleikki. Kaasunaamari, Mehukatti, Mannerheim. Repeäminen. Nauru. Dissosiaatioleikki. Vaikea! Mukavuus. Rattoisuus. Kadenssit, intervallit, säveltapailu. Taikinat. Onnellisuus. Kiehuva teevesi. Santsikupin santsikuppi. Narvan marssi.

Keskustelut. Salaisuudet. Riemukkuus. Kesätyöt. Pohtiminen. Google. Rekka-autojen kuvia? Stalkkaaminen. Nils Holgersson. Tarinat. Puoliyö. Todellisuus. Ystävyys. Rakkaus. Dramaattisuus. Ajankulku. Yö. Naurunremakat. Yllättävät uutiset. Kello kaksi?! Hekotus. Seuraavat kestit? Sopimus. Seuraavat kestit.

Luukku 6: On Pohjolan hangissa meill' isänmaa

Itsenäisyyspäivän ja 95-vuotiaan Suomen kunniaksi kuuntelin uuden lempimarssini, Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa eli Hakkapeliittain marssin 95 kertaa. Topeliuksen siihen runoilemissa sanoissa on juuri sopivan isänmaallista tunnelmaa: hankia, loimuavia liesiä, vapautta, säilöjä – ja hevosten juottamista. Lisäpisteitä tulee reippaasta melodiasta, kansansävelmän käytöstä C-osassa, ulkomaisten paikannimien mainitsemisesta (kuten Porilaisten marssissa) ja ensimmäisen säkeistön lukuisista apokopeista eli loppuheitoista.

Kotini on linnani -juhlien pukuloistoa.

Päivän erityisenä ohjelmana olivat Kotini on linnani -kemut fennistiystävien kanssa. Juhliin sai pukeutua kuin Linnan juhliin, joten minäkin kaivoin esiin majesteettisen sinisen arki-iltapukuni, virittelin kampaukseen valkoisen ruusun ja lähdin tarpomaan juhlapaikalle Kukkumäkeen. Kampaus suli lumisateessa ja pitkä mekko rypistyi kassissa, mutta ylevä henki loi perillä sopivan juhlatunnelman asustukseni puutteista huolimatta. Isäntäväki ja muut vieraat olivat niin ikään pukeutuneet parhaimpiinsa. Asujen teemaväreinä oli mustaa, sinistä ja valkoista sekä muotigurujen mukaan tyylikästä vihreää. Kampauksissa näkyi sinivalkoisia nauhoja ja valkoisia kukkia, ja tyylikkäät korut kruunasivat asukokonaisuudet. Hauska yksityiskohta oli, että isäntä vaihtoi pukujaan kuin paitaa.

Paikalle aiemmin saapuneet olivat nauttineet juhlapäivälliseksi hirvipaistia kotimaisine lisukkeineen. Minä liityin jälkiruokakattaukseen ja sain herkullista luumurahkaa. Samalla pääsi katsomaan ohjelmia ihan oikeasta televisiosta. Ensin oli tietysti vuorossa Edvin Laineen Tuntematon sotilas ja sitten Itsenäisyyspäivän vastaanotto jatko-ohjelmineen. Oli taas kerran ratkiriemukasta bongailla tuttuja presidentinlinnan bileistä. YLE voisi kuulemma palkata minut selostamaan lähetystä, kun nimet ja tittelit tulivat kuin apteekin hyllyltä. (Paitsi että nykyään apteekin hyllyltä ei kyllä löydy asioita kovin nopeasti vaan epämääräisellä hakuammunnalla.) Ilta kului yhteiskunnallisia asioita pohtiessa, pukuja kommentoidessa, herkullisia tarjoiluja nauttiessa ja euroviisuvoittoa suunnitellessa. Päätimme perustaa Harry Potter -aiheisia biisejä örisevän punkbändin.

Mis sie tarvitset oikei hyvvää kommentaattoria jne.

Myöhemmin seurasimme toisella silmällä Rauni Mollbergin versiota Tuntsikasta, totesimme poikien olevan kovin nuoria ja keskityimme maailmankauppaa havainnollistavaan lautapeliin. Oli todella juhlavat juhlat! Kotiin talsiessa ei yhtään harmittanut, etten tänäkään vuonna tullut menneeksi katsomaan OKL:n eli yliopiston opettajankoulutuslaitoksen järjestämää soihtukulkuetta. Ehkä vielä joskus on sen aika.

Luukku 4: Kultivoitumista kilkkuun saakka

Tiistaina paistoi aurinko ja oli todella komea sää. Kotonakin oli niin valoisaa, että ilahdutin itseäni olemalla kotona lounaaseen saakka. Ruoanlaiton ja syömisen jälkeen lähdin yliopistolle.

Kirjastolla päädyin sattumalta sosiologian kirjojen osastolle. Hyllystä huomasin oitis varsin kiinnostavan kirjan, joka vaati tulla lainatuksi. Tätä harrastan kirjastoissa muutenkin: menen tutkailemaan outoja hyllyjä, selailen kiinnostavan näköisiä kirjoja ja löydän luettavaksi sellaisia opuksia, joita en muuten tietäisi olevan olemassakaan.

Poikkeuksellinen valoilmiö
kirjaston 3. kerroksesta taltioituna.

Iltapäiväksi olin saanut varattua kirjaston ryhmätyötilan pariksi tunniksi. Ryhmätyötila on minulle kuin työhuone, jossa maltan istua tietokoneen ääressä ja keskittyä kirjoittamiseen. Seurana ja työn tehostajana oli toveri P. Sainkin ahkeroitua useita tekstejä eteenpäin. Suurin saavutus oli se, että muistin vihdoinkin lähettää eteenpäin yhden esseen, jonka viimeisintä versiota olin hajamielisyyksissäni säilyttänyt yliopiston tallennustilassa. Kannattaisi muistaa tallentaa päivitetyt tiedostot heti muistitikulle tai siirtää ne johonkin pilvipalveluun, mistä niihin pääsee aina käsiksi.

Seuraava etappi oli henkilökohtainen lukusalini eli kirjaston kahvila, jossa ei ensisilmäykseltä näyttänyt olevan paikalla ketään tuttuja. No toisella silmäyksellä heitä olikin. Ehdin uppoutua löytämääni rändom-kirjaan noin kolmeksi minuutiksi, kun pöytään purjehti toveri L., johon olen tutustunut kirjastolla vähintään yhtä sattumanvaraisella menetelmällä. Hän on aina hyväntuulinen ja keskustelevainen, joten on ilo jutustella hänen kanssaan. Nyt hän oli tehnyt kiinnostavan havainnon: kun opiskelijat ostavat kahvilassa suklaakakkua, täytyy olla opintotukipäivä. Ja niin olikin, kuun neljäs päivä!

Pian saapui myös ystäväni H., ja L.:n tilalle seurueeseemme tuli riemastuttavista riemastuttavin tuttava S., mainio seuramies ja sivistynyt keskustelija. Neljä tuntia myöhemmin olimme edelleen samalla paikalla kahvilassa. Kahvikuppini oli tyhjentynyt aikoja sitten, mutta kofeiinia piristävämmät keskustelut olivat jumittaneet meidät kirjastolle kilkkuun saakka.

Kilkku on ilkeä-ääninen kilkutus tai äänimerkki, joka soitetaan 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista.

En ole varma, olenko oppinut millään yliopistokurssilla niin paljon kuin Café Librissä käydyissä keskusteluissa. (Kunpa niistäkin saisi opintopisteitä esimerkiksi kirjoittamalla raportteja!) Kahvipöytäpuheissa joutuu poistumaan omalta termimukavuusalueeltaan, kun mukana on muitakin kuin oman tieteenalan väkeä. Samalla pääsee oppimaan muilta uusia asioita ja kyselemään ei-niin-tutuista jutuista. Tällä kertaa opin muun muassa varmuuden diskurssista, analyysihalvauksesta, länsimaisen miehen suorituspaineista, aivolohkojen toiminnasta, yhteisestä mielikuvastamme Mika Myllylästä juoksemassa suolla, pragmaattisesta ja hyve-etiikasta, eksergiasta, Einsteinin unista, ylioppilaskokelaitten aikasuhteista, subliimista, monologisesta dialogista ja siitä, miksi "ulkopuolisia" mielipiteitä esitettäessä eli tuntemattoman äänellä puhuessa täytyy ottaa käyttöön ns. dissausääni (tavallisesta puheäänestä erottuva ilmaisutapa). Näitten keskustelijoitten kanssa huomaan jatkuvasti kokevani subliimin eli ylevän tunnetta. Luulen myös, että nämä keskustelut ovat sitä, mitä jään opiskeluajastani eniten kaipaamaan.

Suosittelen samaa muillekin: opiskelkaa omaa alaanne ahkerasti, mutta altistukaa muittenkin tieteenalojen diskursseille. Päätykää keskustelemaan sattumanvaraisten ihmisten kanssa, koska heiltä saa ammennettua eniten uutta ja odottamatonta, olkoon se sitten kokemusta tai viisautta tai yksittäisiä tietoja. Ja tärkein: tehkää muistiinpanoja. Ystäväni H. ja minä rustaamme ihan oikeasti muistiinpanoja näistäkin kahvipöytäkeskusteluista. Kaikki tämä oppi ei mene hukkaan. :0)

Luukku 3: Käki, korkoja ja seminaari

Hrrrrrrr, paleltaa. Ulkona ei ollut olevinaan kovin kylmä (jotain -22°C), ja vaatetta oli päällä riittävästi. Toivon, ettei monta tuntia jatkunut palelu sisällä ei ole oire a) uuden talon tottumattomuudesta pakkasiin tai b) mahdollisesta flunssanpoikasesta. Ja jos flunssa on tullakseen, tulkoon nyt, niin ehdin terhakoitua kuntoon ennen opettajien sairasteluaaltoa. Opeopiskelijan kannattaa kähäkkänä odottaa mahdollisia sijaisuuksia. :0)

Vinkkinä mainittakoon, ettei pakkanen tunnu yhtään niin purevalta, kun kävelee jonkun kanssa. Eli matkaan vain kaverin kanssa! Toiseksi suosittelen lämpimien värien käyttöä pukeutumisessa. Minua lämmittää suunnattomasti punainen "perintötakki", jonka sain eräältä räiskyvältä teatterimummolta. Halusin erottua Karjalan väreissä ja välttämättä kiinnittää takkiin heijastinsilmäisen Karjalan käen. Nytpä kelpaa kulkea käet taskussa, heh heh. Keskisuomalaiset tosin näkevät takissa metson ja Keski-Suomen värit. No, tällainen semanttinen takki saakin antaa aihetta moniin tulkintoihin.

Mitäs tänään tein? Menin kirjastolle heti aamusta, tapasin ystävättäreni aamukahvitreffeillä ja hoitelin kaikenlaisia asioita. Kävimme ennen lounasta paperikaupassa, josta hommasin itselleni kauniin joulukalenterin ja postikortteja ystävien ilahdukkeiksi. Kävimme lounaalla musiikkikampuksen ruokalassa Menuetissa, josta on meluttomuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta tullut tämän syksyn feivörittipaikka. Menuetissa kelpaa ihailla maisemia.

Lounaan jälkeen suuntana oli taas kirjasto ja tehtävinä postikorttien kirjoittaminen ja lukusalikirjan lukeminen. Arvatkaapa, kumpi oli rattoisampaa. Päivän suurimpia oivalluksia oli, ettei opintolainasta tai muista pankkiasioista voi puhua kavereitten kanssa kahvipöydässä kuulostamatta jonkin pankin mainokselta. Alan sanasto on niin kaukana normaalidiskurssista. Onko sulla viitekorkona Euribor vai pankin oma viitekorko? (Vinkkaanpa taas, että opintolainaa ottaessa kannattaa oikeasti miettiä, mihin korkoon lainansa sitoo. Kannattaa siis ainakin sen verran kuunnella yhteiskuntaopin ja taloustiedon tunneilla, että osaa seurata korkojen kehitystä.)

Opiskelupäivän kohokohta oli tietenkin illallinen graduseminaari. Seminaarissa vietetään aikaa seminaariryhmäläisten ja gradujen tekoa ohjaavan professorin kanssa ja pähkäillään tutkimuksia yhdessä. Kaikki esittelevät vuorollaan omia tutkimuksiaan, ja muut saavat kysellä ja kommentoida. Tällä kertaa tutustuttiin puolen porukan aineistoihin eli niihin teksteihin, joita he aikovat tutkia. Olen ehkä outo graduntekijä, mutta minusta seminaarissa on yleensä hirmuisen kivaa, ryhmäläisten tutkimusaiheet ovat todella mielenkiintoisia, ohjaajamme on paitsi alansa huippu myös viiltävän hauska, ja tutkimus kaiken kaikkiaan kiinnostaa paljon. Tykkään myös siitä, että seminaari on maanantaisin, koska tapaamisesta saadulla innostuksella tutkii koko viikon. Mutta yhyy, tämä oli tämän vuoden viimeinen seminaaritapaaminen. Ensi viikolla on kaikkien fennistien yhteinen SUURI GRADUSEMINAARI (siitä lisää myöhemmin).

Ilta näkyy kuluvan kehon ja pään sulatteluun, vaikka iltapuhteiksi olisi vielä monenlaista kirjoitettavaa. Taidan kuitenkin jättää ne suosiolla huomiseen ja painua ajoissa pehkuihin.

Luukku 2: Suunnitelmia ja Taunoja

Tämä on ollut niin tyypillinen sunnuntai, ettei paremmasta väliä. En ole suonut montaakaan ajatusta opiskeluille (vaikka ehkä olisi kannattanut), vaan ennemminkin olen keskittynyt sosiaaliseen kanssakäymiseen ja jouluiluun. Ehkäpä jo joulukuun toisena päivänä kehtaa klikata tietokoneelta joululaulukansion auki.

Nuket saivat kotinsa murrekorttilaatikoista.

Tuli nukuttua aika pitkään (sunnuntaina se ylellisyys suotakoon), leivoin brunssiksi teeleipiä ja käytin päivän valoisan ajan siihen, mihin se kannattaa käyttää, eli sanomalehtien lukemiseen luonnonvalossa. Sitten jatkoin edellispäiväisen todos-listan lyhentämistä hirveässä suoritusvimmassa. Harkitsin myös joulumessuilla ja levymessuilla käymistä, mutta päätin jättää ne väliin, koska olisin kuitenkin sortunut hankkimaan joululahjoja lähinnä itselleni. :0D

Päivän tärkeimpiä toimia oli lämpimimpien talvivaatteitten etsiminen. Lähipäivinä pukeutuminen saattaa olla haastavaa, koska kaltaiseni jalankulkija tarvitsee ulkona paljon vaatetta, mutta sisätiloissa kuten kirjastolla ja Fennicumilla on aika lämmintä. Pitänee harrastaa kerrospukeutumista.

Testasin ulkovaatetuksen riittävyyden käymällä pitkällä lenkillä upeassa talvisäässä. Samalla suunnittelimme ystävättäreni kanssa tulevia yhteisiä 50-vuotisjuhliamme. Meillä on ollut tapana viettää yhteisiä synttäreitä, koska meillä on ikäeroa tasan viikko. Toiseksi juhlamme ovat tavanneet olla aikamoisen massiivisia. Tällä kertaa olemme kuitenkin ylittämässä kaikki tähänastisetkin suuruudenhullutukset... Opiskelijana on näppärää järjestää yhteiset juhlat ystävän tai useamman kanssa, koska kaveripiiri on pitkälti sama ja sopivilta osin erilainen. Samalla saa maksimoitua paikalle pääsevien vieraitten määrän, sillä näin tapahtuvaisessa kaupungissa on välillä oikeasti vaikea valita, mihin kekkereihin osallistuisi päivän aikana.

Päivässä oli myös ripaus mysteeriä, kun postilokerosta löytyi kummipojalta tullut kirje, joka ei ollut lokerossa vielä perjantaina (jolloin kuvittelen päiväpostia viimeksi jaetun) eikä myöskään eilen. Nyt ihmettelen, oliko kirje oikeasta osoitteesta huolimatta jaettu ensin väärään osoitteeseen. Kuulemani huhun mukaan Kortepohjan ylioppilaskylä on Suomen toiseksi vaikein paikka jakaa postia (vaikein on kuulemma Otaniemen teekkarikylä). Opiskelijoitten osoitteet muuttuvat usein, ja nyt kun kyläkin on muuttunut paljon vähän ajan sisällä, ei liene ihme, että postit risteilevät ties missä. No, onneksi tämä söpö kirje tuli perille.

Taunot ja elukat.

Oikean paikkansa löysivät vihdoin myös käsi- ja sorminukkeni. Nyt Taunot (kuvassa ylhäältä alas Kauno, Mauno, Rauno, Hubert, Esko ja Tauno) ja elukat (Kala, foliohattuinen Kana, Erkki Tökker Hiironen ja 10 sorminukke-eläintä) asuvat hienoissa arkistolaatikoissa. Arkistolaatikot palvelivat edellisessä elämässään suomen kielen laitoksella Fennicumissa murteenkeruukorttien säilytyspaikkoina. Nämä hienot retrolaatikot olivat siis täynnä käsinkirjoitettuja aakkostettuja ja numeroituja kortteja, joihin opiskelijat olivat keränneet näytteitä eri murteitten sanoista ja niitten esiintymispaikoista. Jostain kumman syystä näistä aarteista päätettiin luopua, ja opiskelijat saivat rohmuta laatikoita (ja murrekortteja!) niin paljon kuin halusivat.

Fennistit kesätöissä, osa 1: Sara apteekissa

Sarja fennistien eli suomenopiskelijoitten kesätyöllistymisestä alkaa. On urbaani legenda, etteivät aineenopettajaopiskelijat saisi kesätöitä. Eivät ehkä oman alansa, mutta muita hommia sitäkin enemmän!

Sara, 4. vuoden opiskelija

Sara tutkinee, millaista lääkettä tästä kasvista saisi.

Missä kesätöissä olet?

Olen töissä Yliopiston apteekissa. Työtehtäviäni ovat mm. asiakaspalvelu kassalla, tuotteiden hyllytys ja inventointi, erilaiset projektit sekä varastonhoito.

Miksi?

Tämä työpaikka on minulle tuttu jo neljän vuoden takaa. On helppo palata työpaikkaan, jonka tehtävät ja työntekijät tuntee. Työnantajani on todella joustava – olen esimerkiksi saanut pitää joka kesä myös pienen loman.

Miten päädyit työpaikkaasi?

Miettiessäni 8. luokan TET-harjoittelupaikkaa viisas äitini kehotti kysymään apteekista. Sillä tiellä olen edelleen! Harjoittelun päätteeksi apteekin työntekijät pyysivät tulemaan kesäksi töihin. Vinkkinä siis, että kaikki harjoittelut kannattaa hyödyntää kesätöitä ajatellen.

Miten sait työpaikan?
Työnantajan mukaan olemalla reipas ja osoittamalla oma-aloitteisuutta TET-harjoittelussa. Työnantaja arvostaa myös sitä, että uskaltaa tiukan paikan tullen kysyä asioita peukaloiden pyörittelemisen sijaan. Olin useamman kesän siinä apteekissa, jossa kävin TET-harjoittelussa, minkä jälkeen sain näiden työtodistusten avulla paikan Yliopiston apteekista.Nuorena työtä hakiessaan kannattaa näyttää työnantajalle kaikki mahdolliset työtodistukset ja esimerkiksi harjoitteluista saadut kirjalliset arviot, kun ei vielä ole paljon kokemusta eikä valmista tutkintoa. Jokaisesta kirjallisesti arvioidusta suorituksesta on hyötyä!

Oletko ollut muissa kesätöissä?
Olen ollut musiikkiopiston leireillä apuopettajana ja isosena. Tämä vastaakin jo hieman enemmän opiskelujani (lähinnä opettajaopintoja). Tehtäviini kuului vapaa-ajan ohjelmien ja iltaohjelman suunnittelu ja toteutus sekä kaikenlainen lasten huoltaminen ja kaitseminen (mm. ne mukavat ”nyt kaikki nukkumaan” -valvonnat ja unisten lasten herättäminen). Monia poikia sai myös avustaa ensimmäisenä iltana lakanoiden laittamisessa, sillä poikien omat viritelmät olivat kyllä varsin mielikuvituksellisia mutteivät aivan toimivia... Hauskoja muistoja on leireiltä jäänyt!

Mitä pidät työstäsi?

Apteekkityö on todella erilaista kuin opiskelemani ala, mutta nimenomaan positiivisella tavalla. Apteekkityössä oppii paljon lääketieteestä: sairauksista, lääkkeistä ja terveydenhoidosta yleensä. Työ ei käy tylsäksi, kun uusia tuotteita pulpahtaa apteekkiin vähän väliä.
Asiakaspalvelu sopii luonteelleni hyvin, koska nautin työstä, jossa kohtaa ihmisiä. Olen viime vuosina myös päässyt hyödyntämään opintojani töissä, mikä on tuonut mukavan lisän työhön. Työkavereiden kanssa vietetään aikaa myös työn ulkopuolella, eli töistä olen saanut hyviä ystäviäkin.

Mitä (yliopistossa) oppimaasi tai koulutusalasi tietoa/taitoa olet päässyt hyödyntämään kesätyössäsi?
Kun työkavereille paljastui, että opiskelen suomea, huomasin pian oikolukevani pyynnöstä erilaisia sisäisiä tiedotteita ja kirjoittavani puhtaaksi apteekin toimintaohjeita. Pedagogista silmää olen päässyt hyödyntämään kahtena viime kesänä suunnitellessani perehdytysopasta uusille työntekijöille sekä heitä perehdyttäessäni ja ohjeistaessani. Työkaverit yrittävät myös hetkittäin työllistää utelemalla esimerkiksi, tulisiko lääkkeen annosohjeessa lukea ”ennen nukkumaan menoa” vai ”ennen nukkumaanmenoa”.

Miksi sinun työssäsi pitää osata suomea/kirjallisuutta/pedagogiikkaa? Mitä hyötyä näitten aineitten osaamisesta on?
On hyvä hallita sujuva viestintä asiakkaiden kanssa keskusteltaessa. Apteekkityössä korostuu selkeys ja hyvä ilmaisu esimerkiksi lääkeohjeita kirjoitettaessa. Apteekissa tapahtuu paljon, ja uutta tietoa tulee jatkuvasti.
Kun ylemmältä taholta tulee tietoa, joka tulee välittää oman toimipisteen työntekijöille, on hyvä ymmärrettävyys tärkeä. Referaatin tekemisen taito voisi olla lähinnä sitä, mitä käytän työssä hyödyksi. Tietysti työntekijöiden yhteiset, oman alan termit helpottavat keskinäistä viestintää. Tässä työssä tulee myös osata hakea tietoa, eli tiedonhakutaidot ovat tärkeässä asemassa.
Pedagogisista opinnoista on puolestaan hyötyä aina asiakkaiden kanssa työskennellessä.
 
Miksi olet suomen kielen asiantuntijana hyvä kesätyöalallasi?

Ainahan on rikkaus, jos työpaikalla on eri alojen asiantuntijoita – apteekeissa voi olla farmaseuttien ja proviisorien lisäksi esimerkiksi sairaanhoitajia, kosmetologeja ja fysioterapeutteja töissä omien alojensa asiantuntijoina. Työnantajalle on kätevää saada asiantuntija-apua omalta työntekijältä ulkopuolisen asiantuntijan käyttämisen sijaan.
Suomen opiskelijana olen päässyt tekemään erilaisia projekteja, joissa työnantajani on ajatellut minun voivan olla hyödyksi suomen opintojen ansiosta. Jo mainitsemani perehdytysoppaan laatiminen on hyvä esimerkki. Viestinnässä (sisäinen ja ulkoinen, ilmoitusten laatiminen jne.) ja arkistoinnissa suomen opiskelijasta on hyötyä.
 
Oletko oppinut kesätöissä jotain, mikä auttaa opinnoissa? Jos olet, mitä?
Ehdottomasti kesätöissä oppii! Ainakin tulevan ammatin kannalta tärkeitä asioita. Konkreettisesti apteekissa oppii tulkitsemaan lääkäreiden välillä hyvinkin koukeroista käsialaa. Tätä taitoa tulee kenties tarvitsemaan äidinkielenopettajana yläkoululaisten ”kirjotin-tän-tekstin-tos-välkäl-ku-unohin-tehä-himas”-kirjoitelmia lukiessa.
Asiakkaita palvellessa oppii aina uutta ihmisten kohtaamisista. Työssä olen huomannut, miten pienillä teoilla voi vaikuttaa itse siihen, millä mielellä asiakas poistuu apteekista. Ihmistuntemistaito harjaantuu – kun asiakaspalvelua on tehnyt jo jonkin aikaa, asiakkaista havaitsee jo tervehtimisen jälkeen, miten heidän kanssaan toimia (haluavatko he, että hoidetaan vain asiointi, vai rupatellaanko hetki tai heitetäänkö huumoriksi).
Ennen kaikkea tässä työssä oppii sujuvasta yhteistyöstä. Olen ymmärtänyt, millainen työntekijä olen ja millaiset työtavat sopivat minulle. Olen saanut vahvistusta sille, että haluan jatkossakin tehdä ihmisläheistä työtä.

Purjelentäjä putosi taivaasta ja muita kertomuksia opiskelupaikan valinnasta

Abit saivat eilen yo-kirjoitusurakkansa valmiiksi, kun lyhyen kielen kokeet päättyivät. Tai melkein kaikki saivat – seitsemän abia nimittäin kirjoittaa vielä huomenna keskiviikkona saamen äidinkielenä.

Mutta ei se stressi tähän lopu! Seuraavaksi moni nimittäin hakee opiskelupaikkoja, asuntoa, kesätyöpaikkoja, maitoa kaupasta sekä postin laatikosta (ja siinä joukossa kenties opiskelijaksihyväksymiskirjeen Jyväskylän yliopistosta).

Mistä tietää, mikä olisi itselle sopivin opiskeluala tai tuleva ammatti? Mitähän sitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä? Millaisia valmiuksia opiskelu antaa työtehtäviin ja päinvastoin? Miten voi havahtua siihen, että ala onkin aivan väärä?

Tein pienen kyselyn opiskelemaan hakeutumisesta. Moni kertoi päätyneensä unelmatoimeensa sattuman kautta, mutta oli sellaisiakin vastaajia, jotka olivat haaveilleet tietystä ammatista lapsesta saakka. Toivottavasti näistä saamistani kiinnostavista kertomuksista on hyötyä kaikille teille, jotka pähkäilette opiskeluhakujenne kanssa!

• Hanki kokemusta kesätöistä kuten Kaisa:

Menin pienen paikkakunnan apteekkiin kesätöihin lukiossa ollessani, koska jotakin piti keksiä ansaitaksensa hieman omaa rahaa. Kiinnostuin siellä farmaseutin työstä, kun näin läheltä millaista se oli. Sen jälkeen hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan farmasiaa. Ja pääsin ja innostuin alasta tosi paljon. Ratkaisevaa oli se, että näin käytännössä apteekissa ollessani, mitä farmaseutin työ on ja kuulin farmaseuteilta, millaista alan opiskelu on. Ilman tätä kokemusta tuskin olisin lähtenyt opiskelemaan farmasiaa. Enää en työskentele apteekissa farmaseuttina mutta tutkinnosta on ollut minulle suunnattomasti hyötyä myös nykyisessä työelämässäni eli lääketeollisuuden palveluksessa...

•  Tarkkaile työntekijöitä heidän luonnollisessa ympäristössään kuten Heidi:

Kattelin aina ravintolassa et tarjoilijan työ vaikuttaa ihan kivalta ja se oli sitten ensimmäinen hakutoive yhteyshaussa ja pääsin sisään - muita kiinnostavia vaihtoehtoja ei juurikaan ollu. Ihan sopivalta ala on tuntunut :)

• Pohdi tavoitteitasi ja kuinka saavutat ne kuten Joonas:

Olin nuoresta pitäen touhunnut tietokoneiden kanssa. Eikä toisesta kiinnostuksen kohteestani biologiasta olisi saanut yhtä helppoa toimeentuloa. Niinpä ala oli selvä: piti vaan löytää koulu johon pääsi sisään. Opintojen kuluessa löysin alan sisältä oman spesiaalijuttuni, ja sitä teen nykyään työkseni.

• Muistele aiempia haaveitasi ja usko niihin kuten Tarja: 

Jo pikkutytöstä asti halusin kuvataiteilijaksi. Taidekoulun ja taideteollisen jälkeen unelma olikin sitten toteutunut! Muistan että koulun opo yllytti kuvataide- tai käsityöopettajaksi ja sanoi useammankin kerran minulle, että ei sinne taideteolliseen ole täältä koulusta kukaan ennenkään päässyt... Minäpä pääsin ja olin onnellinen! Uravalinta oli oikea, enkä sitä ole koskan katunut. Ehkä opolla oli kuitenkin jonkinlaista näkemystä ammatinvalintani suhteen, koska nykyisin toimin kuvataidekoulun opettajana.

• Älä luovuta, mutta muista, että mieltään voi aina muuttaa, kuten Johanna:

Mulla oli ennen hakuja vain yksi unelma-ammatti, luokanopettaja. Kaksi kertaa hain, olin kouluavustajanakin välissä, mutta toisella hakukerralla hain yhteishaussa terveydenhoitajaksi opiskelemaan sillä ajatuksella, että haen vielä kerran OKL:een. Mutta terveydenhuoltoala osoittautuikin oikeaksi alaksi, vaikkakaan ihan puhdasta terveydenhoitajan työtä en ole varsinaisesti ikinä tehnytkään. Eli melkeinpä vahingossa omalle alalle ;).

• Kuuntele vanhempiasi mutta päätä itse ja hyödynnä kaikki oppimasi kuten nuorempi Johanna:

Lukion jälkeen en tiennyt mitä tekisin isona. Olin työskennellyt vanhempieni omistamassa kukkakaupassa pikkutytöstä saakka ja jumitin sitten siihen töihin. Yks päivä isäni kantoi pientä ilmoitusta paikallislehdestä. Siinä haettiin opiskelijoita floristin oppisopimuskoulutukseen. Hain ja pääsin opiskeleen. Ei siinä juurikaan tarvinnut hirveitä tehdä ja sain ammatin. En koskaan tuntenut olevani omalla alallani vaikka koinkin olevani hyvä työssäni ja pidetty työntekijä ja asiakaspalvelija. Mietin, että rahat voi ansaita "helpommallakin", joten päädyin opiskelemaan opettajaksi. Nyt saa ja on suotavaa käyttää aivoja jotka on kaivettu pölyttyneinä lähes käyttämättöminä esiin. Mikä parhainta tulevaisuudessa saa lomailla silloin kun muutkin niin tekevät, floristin työssä silloin paiskittiin töitä ja lujaa. Mutta voin sanoa, että floristin työ opetti paljon sellaista mikä on hyväksi myös opettajan työssäni, eli koulutus ei todellakaan mennyt hukkaan. Sosiaalisia taitoja ja toisten kunnioitusta kun ei voi kirjoista oppia.

•  Vastaus voi myös tipahtaa taivaasta kuten Mirjalle:

Jouduin lukioikäisenä yllättäen tulkiksi, kun itävaltalainen purjelentäjä joutui tekemään pakkolaskun lapsuudenkotini lähellä sijaitsevalle pellolle! Kyläläiset, joita kertyi paikalle alta aikayksikön, seisoivat kunnioittavan välimatkan päässä ringissä, kun minä yritin selittää lentäjälle, että missä päin hän sillä hetkellä oli ja miten sieltä pääsee takaisin ihmisten ilmoille. Silloin tunsi itsensä tosi fiksuksi, joten lähdin opiskelemaan venäjän tulkiksi.

Entäs Jyväskylän yliopistossa opiskelevat tai opiskelleet?

• Valitse kaunein/kivoin/kiinnostavin/kätevin opiskelupaikka kuten Tuulia:

Hain Jyväskylän yliopistoon kampuksen kauneuden takia. Marssin opintoasiain toimistoon ja etsin sopivimman alan, jota tietenkin olin harkinnut jo vuosia. Tykkäsin opiskelusta erittäin paljon: opiskelin neljässä eri koulutusohjelmassa. Mikään niistä ei ollut väärä. Kaikki täydensivät toisiaan.

• Valitse itsellesi helpoin pääsykoe tai muuten helppo reitti opiskelupaikkaan kuten Tiina:

Hain Jyväskylän yliopistoon lukemaan kirjallisuutta, koska pääsykokeeseen ei tarvinnut lukea mitään ja yllättäen pääsin sisälle. Ala oli siinä mielessä oikea, että kivaa oli, mutta siinä mielessä väärä, että työllistyäkseni paremmin opiskelen nykyään tietojärjestelmätiedettä (tietokoneet on aina myös kiinnostaneet kirjojen ohella).

• Seuraa toverisi esimerkkiä, ota opiskelusta ilo irti ja siirry filosofisiin pohdiskeluihin kuten Hilkka:

Hain opiskelemaan suomen kieltä, koska kaverinikin haki. En ollut ennen kaverini esimerkkiä tullut ajatelleeksi koko mahdollisuutta. Hain Jyväskylään, ja hakuoppaissa suositeltiin oikein kovasti hakemaan suoraan opettajalinjalle, jos edes harkitsee äidinkielen opettajaksi ryhtymistä. Mitään haittaakaan suorahausta ei pitänyt olla. Hain ja pääsin ja nyt olen käyttänyt vuoden pedagogisiin opintoihin monien muiden opintojen kustannuksella. Tiedän opiskelukokemuksesta, että suomen kieli ja opettaminen ovat minulle sopivia aloja, mutta ovatko ne sopivimpia? Sitä kysymystä olen pohtinut säännöllisesti viimeiset viisi vuotta.

•  Ymmärrä, mitä pidät tärkeimpänä toiveammatissasi, ja seuraa johtotähteäsi kuten Susanna:

Minä kuudennella luokalla tajusin että äikänope voi pistää oppilaat lukemaan kirjoja miltä tahansa alalta (olin vihainen filosofian puutteesta ala-asteella) ja siitä lähtien homma on ollut aika selvä.

Siis mitä! Valoa keskellä päivää?

Nyt opetusharjoittelun aikana tulee muisteltua paljon omia kouluaikoja. Olen viime viikot opettanut abiturientteja, eikä liene mikään ihme, että opettaessani huomaan toimivani usein samoin kuin omat opettajani. On jännittävää havaita, millaisia asioita poimii opettajaesikuvien sanomisista, esimerkeistä, vitsailusta ja muusta.

Seminarium-rakennus totuttelee uuteen valoon.

Samalla, kun me opeharjoittelijat tuskailemme, kuinka kauhean rankkaa meillä on ja kuinka paljon tekemistä ja kuinka hirveästi pidettäviä ja seurattavia tunteja, saatamme unohtaa, että lukiolaisilla vasta rankkaa on. Abeja opettaessani olen saanut taas vähän maistaa ylioppilaskirjoitusten lähestymisen jännitystä ja kaikkea sitä hermostuneisuutta, mikä epävarmaan tulevaisuuteen liittyy.

Näkymiä Alvarin aukiolta.

Omista lukioajoistani (2004–2007) muistan ennen kaikkea sen, että aina oli pimeää. Aamulla oli pimeää, kun piti lähteä kouluun. Päivällä oli pimeää, kun istuttiin hämyisissä luokkahuoneissa. Iltapäivällä oli jo pimeää, kun laskettiin minuutteja kotiinpääsyyn. Ja illalla oli pimeää, kun värkkäsin läksyjä ja koetin sivistää itseäni. Ja silloin vasta pimeää oli, kun lähdin illalla teatterihommiin tai muihin menoihin. Lukiolainen ei paljonkaan aurinkoa näe!

Outo valoilmiö Ilokiven suunnalla.

Tällä viikolla on ollut aika luksusta ja luksista (luksi 'valaistusvoimakkuuden mittayksikkö, lx'), kun päivän aikana on ollut mahdollista nähdä aurinko – jopa useaan otteeseen! Pidän siitä, että päivän luennot, ryhmätapaamiset ja opetusseikkailut ovat kaikki eri rakennuksissa. Näin kauniilla säällä on ilo ravata Kortepohjan, Norssin ja Seminaarinmäen eri rakennusten väliä. Raitis ilma virkistää ihmeen paljon.

Ystäväni Hilkka näyttää talvi-ilostelun mallia.

Erityisen mukavaa on, kun näitä opetushommiakaan ei tehdä yksin. Paras seura on parasta. Lukiossa ryhmä veti mukanaan eteenpäin. Yliopistossakin kaikki luistaa paremmin, kun asioita saa ja voi edistää yhdessä. Toivotan paljon onnea ja tsemppiä abiturienteille. Ottakaa lopuista lukioajoistanne ilo irti!

Entisen lehtorimme tunnuslause kaikille fennisteille: Rohkeasti kohti uusia seikkailuja!

Normaalin viikon perjantai

Tittidittidii! Tulihan se perjantai sieltä. Olin kuin olinkin saanut kaikki suunnitelmani oppituntia varten valmiiksi, joten saatoin rauhallisin mielin lähteä Norssille.

• Klo 11.35 nousin linikkaan Ylioppilaskylän pysäkiltä ja hurautin Seminaarinmäelle. Tarkoituksenani oli ehtiä tulostamaan oppitunnin materiaalit hyvissä ajoin.
• Klo 12.00 olisin halunnut toivottaa kirjaston "monitoimilaitteet" eli tulostimet hiiteen. Monitoimilaitteissa tuntuu olevan vain kolme toimintoa: tulostus, tilttaus ja käynnistymättä jättäminen. Puolet laitteista oli taas epäkunnossa, ja ne, jotka toimivat, olivat saavuttamattomien jonojen takana. Onneksi sattui paikalle sattui tuttuja, joitten kanssa saattoi jutella tulostusvuoroa odotellessa. Ja tulipahan taas harrastettua aerobibiä.
• Klo 12.10 olin jo melkein saavuttanut Norssin neljännen kerroksen, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden luokat sijaitsevat. Opetusharjoittelu on moniportainen järjestelmä: joka päivä saa kiivetä niin monet portaat, ettei niitä jaksa edes laskea.
• Klo 12.20 oppituntini alkoi. Opetin abiryhmälle tekstitaidon kokeen kommervenkkejä ja proosatekstien analysointia. Tuntiani seurasi ohjaajan tehtävässä ollut henkilö, jonka kanssa käytiin tunnin jälkeen todella mielenkiintoinen palautekeskustelu. Kävin taas penkomassa Norssin kirjaston siltä varalta, että siellä olisi ollut eniten tarvitsemani kirja. Ei ollut.
• Klo 14.00 olisi alkanut ylioppilaskylän asukasneuvoston (jonka jäsen olen) kokous, mutta olin silloin vielä Norssilla.
• Klo 14.30 laskin, etten todennäköisesti ehtisi edes kokouksen loppuun, joten suuntasin kirjastolle kahville. Kuinka ollakaan, paikalla oli taas muutama ystävä, joita tapaan harvemmin ja joitten kanssa oli mukava vaihtaa kuulumiset. Keskustelimme paljon työllistymisestä, ja kuulin iloisia uutisia tutuista, jotka olivat päässeet töihin yliopistolle. Gradua tai harjoittelua tehdessä kannattaa luoda suhteita yliopistolle, koska sitten saattaa saada yllättäviäkin työtarjouksia erilaisista tutkimushankkeista. Toiseksi on tärkeää sattua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Esimerkiksi opettajansijaisuudet saavat ne onnekkaat, jotka onnistuvat tietyllä hetkellä olemaan puhelimen ääressä tai astumaan ovesta sisään. Kannattaa siis olla valppaana!
• Klo 15 jälkeen rupesin tekemään kotiinlähtöä (ei mikään nopea operaatio). Juuri ennen poistumistani kirjastolta tuli sellainen tunne, että voisin ehkä vielä tarkistaa kirjahyllyt. Ja mikä mäihä kävi! Hyllystä löytyi viikonloppulainaksi se kirja, jota olen viikkokausia metsästänyt! Jee!

Kotona saatoin vaihteeksi (ja ansaitusti) viettää rentoa koti-iltaa. Laitoin hyvää ruokaa  o i k e i n   h i t a a s t i , kuuntelin iloista musiikkia ja nautin muista viihdykkeistä. Välillä on erittäin palkitsevaa olla lainkaan ajattelematta koulujuttuja ja tehdä kaikkea muuta mukavaa.

Normaalin viikon torstai

Normaali viikko ei sittenkään ollut täysin normaali. Yleensä torstaisin on paljon luentoja tai muuta opiskelua, ja monet kokoukset ja tilaisuudet osuvat myös usein siksi päiväksi. Humanistiopiskelijoilla ruuhkapäivät ovat kokemukseni mukaan tiistai ja torstai. Maanantaisin ja perjantaisin ei tavallisesti ole paljon opetusta tai muuta läsnäoloa vaativaa. Muistan myös, että pari vuotta sitten muutamien opiskelukavereitten lukujärjestyksessä oli vain kaksi päivää: maanantai ja tiistai. Heidän viikonloppunsa alkoi siis jo tiistai-iltana.

Torstain ohjelma olisi oikeasti alkanut jo klo 8.15 opeopintoihin liittyvällä luennolla. Päätin kuitenkin jättää luennon väliin, koska tiesin sillä annettavan toimintaohjeita tulevia monikulttuurisuusteemapäiviä varten. Olen toisessa ryhmässä järjestämässä mediakasvatusaiheisia teemapäiviä, joten rohkenin aamulla jatkaa nukkumista. (Nyt alkukeväästä me opeopiskelijat suunnittelemme ja toteutamme Norssin 7.- ja 8.-luokkalaisille teemapäivät, joitten aikana opetamme aiheistamme kaiken mahdollisen. Tai sen, mitä kahdessa päivässä nyt ehtii.)

• Klo 10.00 heräsin lankapuhelimen soittoon. Kyllä, luit oikein. Meillä Kortepohjassa on vielä enimmäkseen toimiva sisäpuhelinverkko. Voimme soitella ilmaiseksi niille kyläläisille naapureille, joitten puhelimet toimivat vielä. Naapurihan siellä langan päässä nytkin oli. Asia koski sitä, voisiko hän käydä heittämässä postilaatikkooni kuuttipehmolelun. Totta kai.
• Klo 11.30 lähdin yliopistoa kohti. Matka-aikaa piti varata riittävästi, koska päivän ainoa tilaisuus oli Mattilanniemessä. Lunta pyrytti aika runsaasti, ja päätin huvikseni seikkailla outoja reittejä.
• Klo 12.00 sain panna jalkaa toisen eteen rivakasti, jotta ehtisin perille ajoissa. Pitikin valita pitempi reitti!
• Klo 12.07 saavuin Mattilanniemeen ja jäin juttelemaan kavereitteni kanssa, jotka jakoivat vaalimainoksia MaA:n edessä eivätkä kommentoineet ulkonäköäni mitenkään.
• Klo 12.13 löysin oikean luokkahuoneen, jätin tavarani sinne ja kipitin vielä naistenhuoneeseen kuivaamaan silmälasini. Peilistä katsoi takaisin aika hurjan näköinen tyyppi. Lumisade oli nimittäin sotkenut ripsivärini niin, että se oli valunut pitkin poskia, ja silmänaluseni olivat aivan mustat. No, nytpä selvisi syy siihen, miksi käytävällä kaikki tuntuivat katsovan minua oudosti. :0D Kiitti vain, kaverit, kun huomautitte! :0D Onneksi en ollut menossa opettamaan.
• Klo 12.15 palasin siistiytyneenä luokkaan. Opeopiskelijoitten sekaryhmämme kanssa pohdimme aiheita, joita haluamme käsitellä mediakasvatuspäivinämme. Kiinnostavia aiheita kertyi vaikka kuinka. Tapaaminen oli varsin tehokas ja itseohjautuva, koska olimme keskenämme (siis ilman ketään ohjaajaa).
• Klo 13.45 suuntasin kotimatkalle. Kortepohjassa haukkasin välipalaa, siistiydyin ja koetin orientoitua asiakaspalvelutehtäviin.
• Klo 15.00 avasin Kortepohjan kyläsihteerin toimiston ja kävin toimeeni kyläsihteerin sijaisena. Olen ollut hommassa aiemminkin, ja minusta se on aina todella mukavaa. Pidän ihmisten auttamisesta ja ongelmanratkaisusta. Aina on mukava tavata kyläläisiä, ja kyläsihteerin toimistolla pääsee tapaamaan paljon vaihto-opiskelijoita, joita torstainakin kävi enemmistö. Tulipa taas kerrattua englanninkielistä asumissanastoa ja keskustelukohteliaisuuksia. Kauha on muuten ladle.



Kyläsihteeriltä saa lainata mm. kattiloita ja peittoja.

• Klo 17.00 toimisto sulkeutui ja työpäiväni päättyi. Menin palauttamaan toimiston avaimen kyläsihteerille ja sain kutsun jäädä kyläilemään. Toki!

Myöhemmin olisin vielä voinut lähteä Jyväsjärven toiselle puolelle Kuokkalaan kaverin asunnon jättäjäiskemuihin, mutta koska olin viihtynyt toisessa kyläpaikassa jo aika pitkään ja koska perjantain oppitunnille piti vielä valmistella materiaalia, pysyttelin kotosalla. Kehittelin käsinukeilla minidraaman, jonka avulla tarvittaessa havainnollistaisin oppilaille, mitä eroa on kirjailijalla ja kertojalla sekä tyylillä ja kerronnalla.

Huom.! En käynyt kirjastolla koko päivänä! :0)