sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kesätyömuistoja, osa 2: torimyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Torimyyjänä

Ensimmäisen oikean työkesäni vietin 17-vuotiaana lukion ensimmäisen vuoden jälkeen. Loppukeväästä ja alkukesästä 2005 olin ollut näyttelijänä ja basistina uuden teatterimme ensimmäisessä näytelmässä, Elviksestä kertovassa musikaalissa. Koska se ei kuitenkaan ollut palkallista työtä, halusin päästä kesätöihin. Myös vanhempani kannustivat työntekoon tai oikeastaan pitivät itsestään selvänä, ettei tuossa iässä enää luuhata koko kesää toimettomana.

Kovaa menoa Elviksen taustabändin basistina.
Myin marjoja, vihanneksia ja kukkia mäntsäläläisellä torilla. Työpaikka löytyi paikallislehden ilmoituksen perusteella. Taisin ensin soittaa yrittäjälle, joka pyysi kirjoittamaan hakemuksen. Kävin henkilökohtaisesti viemässä sen myyntikojuun, jossa sain lyhyen työhaastattelun. Myöhemmin minulle soitettiin, että parin kuukauden pesti olisi minun. Eli jälleen kerran kannatti näyttää naamansa ja antaa äänensä kuulua pelkän paperin postittamisen sijasta.

Töitä oli kuutena päivänä viikossa. Vuorottelin erään toisen ikätoverin kanssa: toinen teki aamuvuoron, toinen iltavuoron. Aamuvuorolaisena heräsin klo 4, pyöräilin keskustaan ja pystytin teltan klo 6:een mennessä. Niin aikaisin keskustassa liikkui lisäkseni vain kadunlakaisija, josta tuli hyvänpäiväntuttu. Kuudelta saapui eri myyntipisteissä kiertänyt kuljetusauto, josta tuotteet purettiin kovalla kiireellä. Samassa hötäkässä ne aseteltiin houkuttelevasti tarjolle kojuun, painettiin mieleen tuotetiedot ja tekstattiin hintalaput. Iltavuoroon tultiin muistaakseni yhden maissa, ja työtä kesti niin pitkään kuin myytävää riitti tai kuunes kuljetusauto tuli noutamaan yli jääneet tuotteet. Näistä opin säntillisyyttä ja säännöllisyyttä. Vaikka olisi väsyttänyt, piti olla ajoissa ja skarppina. Ei voinut myöskään tuijottaa kelloa, vaan piti jaksaa niin kauan kuin tekemistä riitti.

Tuotenimikkeistä johtui ensikosketukseni Kielitoimistoon. Koetin (vapaa-ajallani) selvittää, kuinka "hani"-mansikan nimi kirjoitetaan oikein. Tämä nykyinenkin suosikkilajikkeeni on siis Honeoye.
Yleisimmät mansikkalajikkeet kannattaa muutenkin opetella huviksi ja hyödyksi.

Useimmiten taisin olla myymässä yksin, mutta kiireisempinä päivinä apunani oli yrittäjän iäkäs ja persoonallinen täti. Samainen täti oli hoitanut työhaastatteluni: hän katsoi minua tiukasti silmiin ja kysyi, olenko rehellinen. Onnistuin kaiketi olemaan riittävän vakuuttava myönteisessä vastauksessani, kun sain työn. Nuorena sitä vielä ajatteli, että rehellisyys on ihmisen luonnollinen olotila. Ajan mittaan ja työkokemuksen myötä olen huomannut, kuinka moni yrittää viilata linssiin ja hyötyä toisen hyväuskoisuudesta. Uskon, että opettajana on erittäin tärkeää osata tunnistaa totuus valheesta. Myös itselleen tulee olla rehellinen.

Torimyyjänä sain kehitettyä jo muutenkin hyvää päässälaskutaitoani erinomaiseksi. Myös supliikkini, ts. puheviestintätaidot ja sosiaalinen pelisilmä kohenivat tehokkaalla harjoituksella. Jos asiakkaan kanssa onnistui kommunikoimaan taitavasti ja tarjoamaan sopivassa suhteessa jotain ylimääräistä, hän saattoi innostua ostamaan korillisen vihanneksia, vaikka oli tullut hankkimaan vain rasiallisen mansikoita. Toisaalta joskus jo tervehdys ja puhuttelu saivat sukset menemään niin ristiin asiakkaan kanssa, ettei kaupoista tullut mitään. Vakioasiakkaiden kommunikointitavat tulivat tutuiksi, ja heidän kanssaan oli aina hauska jatkaa juttua siitä mihin se oli edellisellä kerralla jäänyt.

Pidin kohteliaan käyttäytymisen lisäksi kunnia-asianani tuottaa iloa kuntalaisille muun muassa hymyilemällä kaikille ja pukeutumalla värikkäästi (käytin koko kesän ajan punaisia housuja, kirkasvärisiä paitoja ja valko-oranssia hattua). Siinä ilmeisesti onnistuinkin, koska kylällä kulkiessani moni asiakas muistaa minut edelleen. Eräs suosikkipapparaiseni jopa lähetti käytöstäni ihannoivan viestin paikallislehden tekstiviestipalstalle, mistä jaksan edelleen olla ilahtunut. Parasta työssä oli juuri ihmisten tapaaminen. Kuitenkaan kaikki asiakkaat eivät olleet niitä miellyttävimpiä, joten oli opittava säilyttämään malttinsa, selvittämään ongelmatilanteet asiallisesti ja tarvittaessa kestämään karvaatkin pettymykset.

Työn lomassa ei ollut varsinaisia ruoka- tai muitakaan taukoja. Vessaan pääsi läheiseen kahvilaan, jos joku tuttu katsoi kojua sen aikaa tai jos rohkenin jättää kojun hetkeksi ilman vahtijaa. Tulin joskus pyytäneeksi kahvilassa työskennellyttä mukavaa ja söpöä poikaa tarkkailemaan kojua. Pojan nimi oli muistaakseni Phuong, ja hänestäkin tuli kesän aikana tuttu. Hän tarjoili minulle maailman parasta jääteetä ja hunajalla maustettua maitokahvia, jotta jaksaisin koko pitkän päivän. Häneltä opin erinomaisten piirakoitten salaisuuksia ja aurinkoista asiakaspalveluasennetta. Kiinnostuin myös oman kahvilan tai ravintolan pyörittämisestä. Sitä olen saanut kokeilla Ravintolapäivänä – ja todeta, että en pärjäisi alalla kuin satunnaisina päivinä.

Ei vielä tallottuja lobelioita Wikimedia Commonsista.
Torilla työskentely ei tietenkään ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka joskus tuli ihan konkreettisesti tallottua myytävänä olleita lobelioita. Nuorena sitä vielä jaksoi herätä epäinhimillisten lyhyitten yöunien jälkeen ja viettää kaiket päivät ulkona, mutta vapaalla kyllä väsytti. Teltan ja myyntipöytien kasaaminen yksin oli hankalaa, ja metalliputkien raahaaminen ja nostelu tuntuivat kamalan raskailta, ennen kuin lihakset ja koordinaatiokyky vahvistuivat. Nyt saisin kiinnitettyä teltan harjan ylimmäisen, neljä metriä pitkän metallitangon paikalleen vaikka silmät ummessa. Kuumina päivinä piti raahata hirveät määrät vettä kukkien kasteluun. Ainakin kerran onnistuin kastelemaan kukkien lisäksi puolet kojusta ja pilaamaan pahviset hernelaatikot, jotka olivat myyntipöytien alla suojassa auringolta. Tuotteiden laatua vahdittiin tarkkaan, mikä oli hyvä, mutta paahteisina tai sateisina päivinä stressaannuin kauheasti myyntipöydän antimien säilymisestä, kun sääolosuhteille ei mahtanut mitään. Pahimpia olivat ukkoskuurot, kun koko teltta meinasi lähteä myräkän mukana lentoon.

Työn merkittävimpiä opetuksia oli, ettei saa "kasata pommeja" eli jättää tavaroita sellaisille paikoille, jossa ne ovat tiellä. Kaltaiselleni järjestyksen ystävälle täsmällisen järjestyksen pitäminen ei ollut vaikeaa, kun muutamaan kertaan olin ensin kompastunut ylimääräisiin mitta-astioihin tai kaatanut jonkin pahvilaatikkokasan. Opin, että hommat pitää hoitaa kerralla kunnolla, koska niitä ei ehdi korjailla enää myöhemmin. Saman asian opettelua on ollut koko tähänastinen opiskeluaikakin ja taatusti myös tuleva työelämä.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti