Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs Heli H. kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa. Blogiin ei tule enää uusia kirjoituksia. Kiitos 2011-2013!
Aamulla linikassa takanani istui kaksi abiturienttityttöä (terveisiä, jos luette tämän!). He pohtivat, mihin ja mitä kannattaisi hakea opiskelemaan. Toinen kertoi kiinnostavan esimerkin isästään, joka opiskeli yhtä alaa, päätyi sittemmin aivan erilaisiin työtehtäviin ja on nyt ammattinsa mainio taitaja.
Joo kyllä se on kuulkaa kerrasta poikki. (Not.)
Nuoret neidot vaikuttivat suhtautuvan tuleviin opiskelupaikkavalintoihinsa rauhallisesti ja järkevästi: ei tässä mitään maailmoja kaatavaa valintaa olla tekemässä. Heidän asenteensa ilahdutti, koska opintoaikojen rajaukset ja toimeentulokeskustelut esittävät usein erilaisen kuvan omaa paikkaansa hysteerisesti etsivistä nuorista, jotka ovat aivan paiseissa KOKO ELÄMÄN SUUNNAN RATKAISEVASTA OPISKELUPAIKAN VALINNASTA, iik, kääk ja apua.
Oman osaamisen jatkuva päivittäminen on nykyisessä asiantuntija-ammatteja pursuavassa yhteiskunnassamme monesti tärkeämpää kuin jonkin yksittäisen ammattialan täsmällinen tuntemus. Voisi väittää, että henkilö, jolla on mikä tahansa maisterintutkinto, pärjää lukemattoman monissa ammateissa. Yliopistossa opiskellaan toki yksittäisiä oppiaineita, mutta samalla opitaan tärkeitä työelämätaitoja, joista on hyötyä kaikilla aloilla. Esimerkiksi ryhmätöissä opitaan sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja ja seminaareissa pääkopan sisältämien tietojen esittämistä ymmärrettävästi.
Nämä linikassa olleet tytöt olivat oivaltaneet tärkeän pointin: abiturienttina ei voi mitenkään tietää, mitä kaikkea päätyy elämässään tekemään. Olisi fiksua kouluttautua siten, että koulutuksesta saa mahdollisimman paljon hyötyä, teki sitten insinöörin, haudankaivajan, viestintäpäällikön tai kieliasiantuntijan töitä. Ja kyllä, hakupaperit olivat lähtemässä Jyväskylän yliopistoon.
Too long, didn't read?
Kun opiskelet yliopistossa, kehität itsellesi sellaisen työelämätaitotyökalupakin, että selviät melkein ammatissa kuin ammatissa. Hanki sinäkin työelämätaitojen vasara ja nauloja koko (opinto-)rahalla.
Opiskelijaruokaloista on kirjoitettu paljon. Se ei ole mikään ihme, koska ruoka ja ruokailu on opiskelijan päivän tähtihetkiä. Edullinen ja ravitseva lounas, yhteinen ruokatauko ja blaa blaa blaa... Kyllä te tiedätte nämä jutut. ;) Ei tarvinne enempää perustella, miksi opiskelijan kannattaa investoida päivittäin 2,60 euroa hyvinvointiinsa. Opiskelijaravintoloita ja ruokavaihtoehtoja on niin paljon, että kaikille löytyy varmasti jotain syötävää. Ja jos ei löydy, niin sitten Kari ja kumppanit laittavat erityisruokaa.
Johdanto 1.2.
Ylioppilaskuntamme JYYn valitusviikkojen yleisimpiä valituksia oli se, että on vaikea löytää kivoja ihmisiä vaikkapa seurustelukumppaniksi. Missä voisi tavata uusia henkilöitä? Entä, jos on bongannut jonkun kiinnostavan tyypin, mutta jännittää lähestyä häntä? Kuinka kiinnittää unelmien miekkosen tai naikkosen huomio? Pohdittuamme näitä polttavia kysymyksiä JYY-porukoissa olemme tulleet siihen tulokseen, että opiskelijaruokaloita voisi paremmin hyödyntää kohtaamispaikkoina.
Johdanto 1.3.
Kuulemma joku kauppakorkeakoulun opettajista neuvoo opiskelijoita seuraavasti: "Älkää koskaan syökö yksin." Hyvä neuvo! Ruokatauko on oiva hetki mennä istumaan ventovieraitten seuraan ja tutustua uusiin ihmisiin ja asioihin. Kaikista syömätuttavista ei tarvitse tulla kavereita, mutta ei koskaan tiedä, millaisia huipputyyppejä saattaa löytää lounaalla. Jos tällaista kevyttä seuranpitoa harrastettaisiin enemmän, olisi vähemmän yksinäisiä opiskelijoita ja jokainen meistä voisi löytää uusia ystäviä.
Tämä kirjoitus käsittelee opiskelijaruokaloita kohtaamispaikkoina keväisen kevytmielisesti ja ylen yleistävästi. Esitän diletanttiviisauksia ja vinkkaan, millaisia stereotyyppisiä opiskelijoita voisi löytyä mistäkin ruokalasta. Lisäksi kerron, kuinka lounasravintolat sopivat seuranhakuun. (Mutta Ylistön ravintoloista en kerro, koska en ole koskaan käynyt niissä. Ehkä pitäisi kokeilla? Niissä törmäisi matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tyyppeihin.)
Café Libri
Rohkeasti sekaan vain!
Jos olet iskenyt silmäsi kirjaston henkilökuntaan, tutkijoihin tai Librissä ympäri vuorokauden asuviin vakiokävijöihin, päivystyspaikkasi on tämä. Kirjaston kahvilasta Libristä saa vähän kalliimpia (noin 4–5 € maksavia) keittoja ja salaatteja, jotka ovat joskus ihan hyvä lounasvaihtoehto ja jotka osoittavat, etteivät lounastajien lompakot ole ihan tyhjiä. Jos et halua koskaan poistua kirjastolta, syö täällä! Paras aika päästä "sattumalta" jonkun kuumuuden pöytään on klo 13 ja 14 välillä, jolloin kahvila on yleensä tupaten täynnä. Silloin voi helposti purjehtia tarjottimineen kiinnostavaan seuraan ja ruveta keksimään jutun juurta.
Ilokivi
Opiskelijalähettiläs Villen tekemän vessagallupin mukaan Ilokivi on suosituin opiskelijaravintola (ainakin Ilokiven kävijöitten mielestä). Siellä käyvät erityisesti JYYn sihteerit, muut ylioppilaskunta-aktiivit ja liikunnan opiskelijat, mutta vakiokävijöihin kuuluu myös kattava valikoima humanisteja. Ilokiven-kävijät suhtautuvat suosikkipaikkaansa fanaattisesti ja käyvät harvoin muualla. Siksi Ilokivi on päivästä ja vuodesta toiseen tupaten täynnä, ja sinne joutuu jonottamaan julmetun pitkään. Tämän perusteella voi ajatella, että Ilokivessä ruokailevat ovat luonteeltaan uskollisia, mutkattomia (tavallisen kotiruoan ystäviä) ja kiireettömiä. Ahtaus voi olla myös eduksi siten, että yksi harvoista vapaista istumapaikoista voi olla juuri sen kiinnostavimman tyypin pöydässä. Kuitenkin ruokalan kova meteli nostaa kepeän juttelun kynnystä.
Kasvisravintola Katriina
Kauppakadulla sijaitseva opiskelijahintaista kasvisruokaa tarjoava Katriina on vielä Ilokiveäkin ahtaampi. Sieltä löytyy taatusti enemmän tai vähemmän hippiä seuraa, ja keskusteluyhteys syntyy helposti, kun yksin ei kerta kaikkiaan mahdu istumaan. Jos haluat heti ensikohtaamisella kartoittaa kiinnostavan tyypin eettisen ajatusmaailman, tämä on paikkasi!
Lozzi
Etsitkö vaihto-opiskelijakaveria, kieltenopiskelijaa tai kasvatustieteilijää? Mene Lozziin! Siellä on paljon tilaa, mutta kansainvälisen tunnelman ansiosta ketään ei katsota karsaasti, jos haluaa liittyä seuraan. Jos himoitset huomiota, käy soittamassa jotakin ruokasalin takaosassa olevalla pianolla. Saat raikuvat aplodit, iloisia hymyjä ja selkääntaputtelijoita, ja soittosi jälkeen keskustelut syntyvät kuin itsestään.
Menuetti
Heti löytyi lounasseuraa Menuetista.
Pitkäkadulla sijaitseva musiikkikampuksen ravintola Menuetti on paras paikka muusikoitten tapaamiseen. Menuetissa käy ammattikoulun, ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijoita, ja melkein kaikki kiikuttavat mukanaan jotain soitinta. Tilaa on juuri sopivasti: ruuhka-aikaan klo 12 on helppo "pakon edessä" mennä istumaan sen siisteimmän tyypin pöytään. Menuetin akustiikka on täydellinen keskusteluun. Ruokatarjoilua ja muita etuja on hehkutettava omassa kirjoituksessaan, koska Menuetti on Seminaarinmäen tienoon paras ruokala!
Musica
Musiikin rakennuksessa Musicalla oleva Musica on toinen oiva paikka musiikinopiskelijoitten bongailuun. Siellä käyvät myös erityisesti historian opiskelijat ja opetusharjoittelussa Norssilla olevat sekä kirjastolla luuhaavat, koska paikka on lähellä näitten ryhmien tukikohtia. Musica on pieni ja viihtyisä ravintola, mutta miinuksena on mainittava, ettei ruokalistaan voi luottaa: tarjolla on usein kaikkea muuta kuin mitä menyyssä lukee. Jos pidät yllätyksistä, syö täällä! Musicalla on paljon pyöreitä pöytiä, joihin istumalla saa lähes varmasti juttuseuraa. Pyöreässä pöydässä suomalaisenkin on vaikea olla huomioimatta seuralaisiaan. Kokemukseni perusteella Musica on paikka, jossa vieraitten kanssa juttelu on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Piato
Piaton jätti-ikkunoitten tarjoamat upeat maisemat ja avara ruokasali ovat vain muutamia tämän hienon, paistopisteellisen (!) ravintolan eduista. Pöydät oli ainakin viimeksi käydessäni järjestetty pitkiksi riveiksi, joten pöytäseuraa saa varmasti (kun ei ole mahdollistua linnoittautua yksin mihinkään nurkkaan). Piatolla käy ravintoloista eniten pukumiehiä ja yliopiston ulkopuolista väkeä, koska Agoralla järjestetään usein seminaareja ja vaikka mitä kissanristiäisiä. Myös Piatolla käyvät opiskelijat ovat keskimääräistä kauluspaitaisempaa sakkia. Ilmeisesti kauppakorkeakoulun ja informaatioteknologian tiedekuntien opiskelijat ovat parhaiten edustettuina. Piatolla kerää varmasti katseita, jos pukeutuu värikkäästi tai näyttää muuten humanistilta.
Syke
Syke on pikkuinen "pikaruokala" Liikunnan rakennuksessa. Siellä käyvät kiireisimmät ja nälkäisimmät liikunnan ja kasvatustieteitten opiskelijat. Luulen, ettei se ole paras paikka tutustumiseen ja keskusteluihin, koska kukapa jaksaa olla kovin sosiaalinen kauhoessaan porkkanaraastetta kiduksiinsa minuuttiaikataululla.
Wilhelmiina
Mattilanniemessä oleva Wilhelmiina muistuttaa peruskoulun ruokalaa. Siellä käyvät erityisesti yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijat, ja väki on melko miesvoittoista – ja ehkä vähän ujoa. Koetin kerran lounaan aikana hymyillä kaikille, joiden huomasin vilkaisevankin minuun päin, ja tuloksena oli muistaakseni 27 lautaseensa tuijottavaa punastunutta naamaa. Vaikuttaa siltä, että Wilhelmiinassa paras keino tutustua uusiin tyyppeihin on mennä istumaan jonkun tutun tai puolitutun valtiotieteilijän seurueeseen, esittäytyä ja liittyä vasta sitten keskusteluun. Ai, miksi juuri valtiotieteilijän? Heissä on yleensä sen verran poliitikkohenkeä, että he saavat pidettyä yllä keskustelua keskenään tuntemattomienkin kanssa.
Lopuksi
Jos haluatte löytää seuraa, "älkää koskaan syökö yksin". Niin helppoa (tai vaikeaa) se on. :)
Ei sinun pidä syömän yksin edes Kortepohjassa tihkusateessa.
Yksi yliopistomme kieltenlukijoitten parhaista tapahtumista on jokakeväiset YK:n euroviisut. Euroviisuissa ainejärjestöjen kilpailujoukkueet esittävät valmistelemansa musiikki- tai shownumerot Eurovision laulukilpailun hengessä. Voittajan valitsee ainejärjestöjen edustajista koostuva tuomaristo, ja yleisökin saa äänestää suosikkiaan. Tapana on, että esitykset liittyvät johonkin teemaan (kuten rakkaus, viidakko, avaruus) ja osallistujamaihin.
YK tarkoittaa tässä tapauksessa Yhdistyneitä Kieltenlukijoita eli kieltenopiskelijoitten ainejärjestöjen kattojärjestöä. Siihen kuuluvat kaikki suomen (Sane), ruotsin (Svenska Klubben), englannin (Magna Carta), ranskan (Astérix), saksan (Sturm und Drang), venäjän (Sputnik), italian (La Strada), latinan (Taberna Latina) ja suomalaisen viittomakielen (Viito!) pääaineopiskelijat tai ainejärjestöjen jäsenet.
Tiivistä yhteenkuuluvuutta Ilokiven backstagella.
Miksi euroviisut ovat paras tapahtuma?
Niissä pääsee tekemään oman show'n.
Niissä näkee toisten tekemiä esityksiä.
Niissä on viihdyttävää ohjelmaa ja hauskoja ihmisiä.
Niissä saa kokea yhteenkuuluvuutta oman joukkueen/ainejärjestön/kieltenlukijayhteisön kanssa.
Ennen kaikkea niitten eteen on nähty paljon vaivaa. Vaivannäkö sykähdyttää aina!
Tämänvuotiset euroviisut järjesti edellisvuoden voittaja, venäjän kielen ainejärjestö Sputnik. Sputnikin voittajaesityksessä oli kuulemma ollut (valitettavasti en ollut todistamassa tapausta) kunnon jytkettä, tanssivia miehiä ja paljasta pintaa – eli kaikki edellytykset euroviisuvoittoon. (Huomautettakoon, että naisvoittoisissa kielten ainejärjestöissä on ehdottoman tärkeää, että se vuosikurssin ainoa poika / ne vuosikurssin ainoat pojat vaikka pakotetaan esiintymään, jos eivät muuten suostu tanssimaan ja laulamaan, jotta sukupuolten tasa-arvo olisi taattu tai paremminkin katsojien suosio olisi varmempi saavuttaa.) Sputnik otti hieman pesäeroa eurooppalaisiin kieliin ja järjesti avaruusteemaiset Kosmosviisut. Oikein hienoa olikin; kisapaikan, ylioppilastalo Ilokiven, katosta riippui ilmapalloista askarreltuja planeettoja ja tekokuita.
Harmillista vain, että tällä kertaa moni ainejärjestö jätti osallistumatta. Liekö kyseessä yleisempikin tendenssi, ettei vapaa-aikaa haluta käyttää ylioppilaskuntatoimintaan, vai eikö kieltenlukijoista löytynyt tarvittavaa kilpailuhenkeä ja itse tekemisen intoa? Joka tapauksessa tänä vuonna nähtiin vain neljä kisajoukkuetta: Sanen, Magna Cartan, Sputnikin ja Svenska Klubbenin euroviisuedustajat. Sanekin, mokoma, oli vähällä jättää osallistumatta. Ainejärjestössämme on perinteisesti annettu ensioitten eli fuksien kilpailla. [Minäkin pääsin fuksivuonnani 2007–2008 kokoamaan joukkueen silloisesta bändistäni Lyhteestä ja tekemään euroviisusiirappisen biisin Värinää, jossa oli modulaatiot ja kaikki. :)] Tällä kertaa fukseista ei ollut syntyä joukkuetta, joten Sanen ent. puheenjohtaja Johanna K. tarttui toimeen ja keräsi joukkueen eri vuosikurssien euroviisuintoilijoista.
Treeniä Lillukassa. Taustalla Macgyver
säätää äänentoistoa ja henkseleitä.
Seitsenhenkinen joukkueemme kehitteli potpurin mieleen juontuneista avaruusaiheisista lauluista. Tekaisin siihen taustanauhan, jotta välttyisimme bändin kokoamiselta ja mahdollisilta live-erheiltä. Harjoittelimme parin viikon aikana muutaman kerran, minkä lisäksi koottiin asuja, maalattiin pahviplaneettoja, äänitettiin uusi taustanauha ja tehtiin muita valmisteluja. Sellaistakin tapahtui, että tähtisolistimme (tai tässä tapauksessa planeettasolistimme) Reetta oli sen verran sairaana, että kenraaliharjoituksissa otettiin remmiin ihan uusi laulaja. Euroviisuiltana 20.3.2013 valloitimme Ilokiven, teimme soundcheckin ja olimme valmiit esiintymään. Esiintymisvuoromme olikin heti ensimmäisenä, mikä on aina vähän harmi (yleisö ei välttämättä ole vielä ehtinyt paikalle eikä virittäytyä tunnelmaan), mutta toisaalta eipähän tarvinnut jännittää kauan.
Esityksemme Tahdon avaruuteen 2013 oli sangen kantaaottava. Siinä Maan asukas muuttaa avaruuteen ja kohtaa siellä rasismia ja syrjintää. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi, kun Venus-hahmo rakastuu Maamuukalaiseen ja kiusaaja-alienitkin ymmärtävät monimuotoisuuden arvon. Aika euroviisuromanttista, vai mitä? :) Katso myös video ja näe minut laulavana planeettana (oranssi oikealla)!
Venäjän joukkueen robotti-ilottelua.
Meidän jälkeemme esiintynyt Venäjän joukkue luotti kielensä eksoottisuuteen. Mies lauloi hokemaa mustista silmistä (mutta laulu ei kuitenkaan ollut iänikuinen Очи чёрные vaan Чёрные глаза), neljä naista tanssi kilisevissä ja kimaltavissa hameissa, ja lopuksi lavalle ilmestyi neljä robottia, jotka tanssittivat naisia. Viihdyttävää!
Väliajalla kuultiin Hilla-nimisen venäjänopiskelijan laulua ja kitaransoittoa. Myös juontaja nimeltä Leo viihdytti kansaa maailmanmiehen ja suuremmankin estradin juontajan elkein.
Ruotsin joukkue pelasi Eurovision laulukilpailun voittajalla Euphorialla. Laulun esittivät kaksi tanssivaa naista, joista toinen teki lopussa hienoja matotemppuja. Aikamoista!
Englanti oli viimeinen kilpailija, ja hyvä niin, koska heidän upeasti tanssivat miekkosensa, voimakkaasti laulavat solistit, eeppinen lelusaksofoninsoittaja ja sähkökitaristi olivat melkoinen ilmestys. Kappale oli työryhmän sanoittama L.O.L. – The Language of Love, muistaakseni korealainen rock-jumputus, joka jäi heti soimaan päähän. Mainio euroviisutuotos!
Maailmoja syleilevä loppusäkeistö
ja yleismaailmallinen lallattelutuokio
Enkun joukkue voitti paitsi yleisöäänestyksen myös tuomariäänet. Sane ei kuitenkaan hävinnyt sille kuin muutamalla pisteellä, joten voimme olla erittäin ylpeitä hopeasijastamme. (Sanotaanko diplomaattisesti, että Sane menestyy euroviisuissa tavallisesti yhtä hyvin kuin Suomi Eurovision kilpailussa.) Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki tämänvuotiset joukkueet lauloivat itse eivätkä tyytyneet pelkkään playbackiin. Myös tanssikoreografiat oli mietitty tarkkaan. Erityisen ilahtunut olen aina myös siitä, että kun tuomariparit käyvät ilmoittamassa joukkueille antamansa pisteet, he esittävät ne suomeksi ja opiskelemallaan kielellä. Suomen tuomarit keksivät tällä kertaa käyttää toisena kielenään suomalaista viittomakieltä, mikä oli tyylikäs ja kiinnostava ratkaisu.
Euroviisuista jää aina hyvä mieli, ja niin nytkin. Paikalle saisi houkutella vielä enemmänkin yleisöä (myös muista kuin kieltenlukijoista), koska on hassua, että tällainen spektaakkeli vetää vain 100–150 katsojaa arki-iltana. Kaikki mukaan tai vähintään katsomaan ensi vuonna! :) Aivan lopuksi haluan kiittää joukkueen jäseniä Johannaa, (Reettaa,) Elinaa, Meriä, Juusoa, Erjaa ja Pauliinaa, Vesaa kuvauksesta, Perttua videokamerasta sekä Siirin kanssa ennakkokatselusta ja ohjausideoista, Petri Huttusta ristipääruuvimeisseleistä sekä laitosmies Markkua tähtipääruuvinvääntimestä ja nopeasta toiminnasta. Koko projekti oli huisin rattoisa!
Tänään olisi syytä saada kunnon kirjoitustahti päälle, koska graduesitelmän palautus on huomenna iltapäivällä. Graduesitelmä ei oikeastaan ole esitelmä vaan parikymmentä sivua mahdollisimman valmista tekstiä, joka annetaan opponoitavaksi ja kommentoitavaksi seminaariryhmälle. Nyt on siis aika ryhtyä kirjoittamaan kokonaisia virkkeitä ja hiotumpia ajatuksia.
Tällaista keskittymistä vaativampaa työtä on hyvä tehdä kotona omassa rauhassa. Katso opetushenkiseltä videolta, mitä kotiopiskeluun tarvitaan. :)
Vinkki! Jos esimerkiksi tiskit houkuttelevat liikaa etkä malttaisi istua tietokoneen ääressä, lakkaa kyntesi! Kynsilakan kuivuessa ei kerta kaikkiaan voi tehdä muuta kuin näpytellä näppäimistöä.
