Luukku 22: Piirakoita ja kystä kyllä

Joulua edeltävänä päivänä käydään perinteisesti lahjaostoksilla. Näin tehtiin nytkin. Muuten sain päiväni kulumaan ruoanlaitossa ja muissa keittiöhommissa, siivoamisen suunnittelussa ja etenkin pikkuveljeni K.:n kanssa seurustellessa sekä hänen huonoille vitseilleen hymähdellessä. ("Kerroin kemistivitsin. Ei mitään reaktiota." Ahhahhaa.)

Paras jouluvalmistelu!

Jouluostosten jälkeen iltapäivällä aloitin leipomisurakan ja laitoin karjalanpiirakoita ja joulutorttuja. Samalla tehtiin porkkanalaatikoita. Joulutortut eivät näyttäneet paistuvan millään, ja ehdimme jo pelätä sähköuunin rikkoutuneen. Se vasta olisi karmea kohtalo jouluna, kun melkein kaikki ruoka pitää päästä paistamaan! Ja mikä kamalinta, lanttulaatikot olivat vielä kokonaan tekemättä!!! Ääk!!!!!

Tulipahan testattua jouluisia kriisinhallintataitoja. Mietimme varavaihtoehtoja: takassa voisi ehkä lämmittää joitain ruokia, ja jos ulkouunin kaivaisi esiin lumesta, siellä voisi mahdollisesti paistaa laatikoita. Äitini M. ehti jo päivitellä onnettomuuttamme Facebookissa, ja muuan ystävällinen tuttu lupasi jo, että saamme tarvittaessa käyttää hänen uuniaan. Fb-päivitys taisi jälleen olla se tarvittava taikaisku, joka vaadittiin siihen, että uuni alkoi taas toimia. Ehkäpä masiina oli vain ylirasittunut piirakanpaiston vaatimasta lämpötilasta, koska jonkin aikaa levättyään se suostui taas paistamaan kunnolla. Ilta ja joulu pelastettu!

Televisiottomana opiskelijana on aina yhtä jännää, kun kotona voi katsoa telkkaa. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että telkassa näytetään ympäri vuorokauden vain Jamie Oliverin ja kollegoitten kokkiohjelmia, Strömsöä tai joka sortin tuunausohjelmia. (Tai sitten perheemme sattuu aina niitten aikaan ruudun ääreen.) (Elokuvatkin ovat epämääräistä haahuilua kaiken maailman keskimaissa, eivätkä vanhoja suomalaisia mustavalkoelokuvia, joissa näyttelijöitten puheesta ei saa mitään selvää, mutta torvisoitto kyllä kuuluu.)

Leipomisurakan alussa riitti vielä hupimieltä tämän videopätkän kuvaamiseen. Piirakan synty ei näy tässä ihan kokonaan, kuten ei myöskään taidokas kuorien pulikointini, mutta saatiinpahan viihdettä aikaan. :0D Tyypilliseen ruokaohjelmatyyliin kädet ovat koko ajan edessä, ruoan valmistusprosessi esitetään oudossa järjestyksessä ja kokin mutinasta on vaikea saada selvää.

Jos muuten olet aina miettinyt, mitä se äiti oikein tekee joululaulussa Kun joulu on, kun "on äiti laittanut kystä kyllä", niin tässä vastaus:

• kystä on kypsää (vanhentuneen kypsi-muodon taivutusmuoto; vrt. lapsi: lasta)
• kyllä on kylliksi, riittävästi.

Siispä laulunkin äidillä taitaa olla toimiva uuni, jossa on saatu paistettua tarpeeksi muonaa.

Luukku 21: Kuin viimeistä päivää

Olin taktisesti matkustanut Mäntsälään siten, että saisin olla kotosalla ainakin yhden arkipäivän ja pääsisin leikkimään hoitolasten kanssa. Mutta voi! Lapsia oli sairaana, ja meille tuli vain yksi lapsukainen. Onneksi hän on sitäkin vekkulimpi. Puuhailimme päivän mittaan kaikkea hauskaa. On kivaa, kun kotona pääsee harjoittelemaan varhaiskasvatusta ja seuraamaan pikku sankareitten kehitystä.

Kotona on muutenkin sangen huvittavaa. Pikkuveljeni K. (joka on venähtänyt minua pitemmäksi) taasen kävi pokkaamassa ensimmäisen yläkoulun joulutodistuksensa, joka tietysti oli törkeän hyvä. Niin on perheessämme vähän ollut tendenssinä. Ovikello soi pitkin päivää, kun äidilleni kiikutettiin kaiken maailman joululahjoja kiitokseksi milloin mistäkin vapaaehtoistyöstä. Ei liene vaikea arvata, mistä olen perinyt intoni osallistua yhdistys- ja järjestötoimintaan. ;0) Arvostan kovasti sitä, että vanhempieni osallistumista yhteisiin töihin arvostetaan.

Oravakin on kähäkkänä kyttäämässä suuria muinaisia.

Iltasella käytiin tietysti jouluostoksilla. Saaren kylän Joulumaahan en ehtinyt, koska se oli ollut torstaina avoinna viimeistä päivää. Muutenkin elettiin kuin viimeistä päivää, koska olihan maailmanloppu tulossa. Aamu  oli valjennut kuitenkin ihan normaalisti, ja päivä ei muutenkaan vaikuttanut tavallisuudesta poikkeavalta. Oli vähän epäselvää, mihin vuorokaudenaikaan sen maailmanlopun oli tarkoitus tapahtua. Illalla katsoimme katastrofielokuvan 2012. Ihmettelin, miksi kaikki näyttelijät näyttivät jotenkin tutuilta, ja sitten tajusin, että olin nähnyt saman elokuvan loppupuoliskon vasta äskettäin. Elokuvan loputtua keskiyöllä maailma oli edelleen kasassa, eikä suurta Cthulhuakaan näkynyt missään. Ihan hyvä.

Kiitämme:
Kyllä tämä tuntemamme maailma on ihan hyvä ja täällä välttää elellä. And Cthulhu carols are always so funny.

Moitimme:
Huomasimme, ettei Gangnam Styleä (ainakaan vielä) löytynyt Youtubesta Cthulhu Styleksi väännettynä.

Luukku 20: Kerron. Lähdin. Kotiuduin.

Torstaitunnelmoitukaamme.

Heräsin, pakkasin, tarkistelin. Siivosin, järjestelin.

Linikkamatkustin, maksupäätesuoritin, matkatavaratila-asettelin.
Istuin, kuuntelin, luin. Torkahdin.

Saavuin. Mäntsälöidyin.

Kotiuduin.

Juttelimme, naureskelimme, nahistelimme, pelailimme, soittelimme.

Lomailin.

Olin.

Luukku 15: "Miks siin oli kameleita?"

(Käsinukke-) kameli paheksuu,
koska se ei päässyt kantamaan lahjasäkkejä.

Lauantaina en tehnyt mitään hyödyllistä.

Menin joululahjaostoksille.

Kävelykadulla oli pikkutyttöjä laulamassa Tiernapoikabiisejä.

Toiset pienet tytöt halusivat myydä minulle langasta tehtyjä punatulkkuja. Toivotin hyvää myyntionnea.

Onnistun siis pakkasessa luimistellessanikin näyttämään siltä, että minulle voi tulla juttelemaan ja esittämään kysymyksiä.

Kävin Toivolan Vanhassa pihassa.

Totesin, että Mäntsälässä Saaren kylällä oleva Joulumaa on kyllä paljon hienompi ja jouluisampi. Kunpa ehtisin sinne vielä (ennen kuin se suljetaan hyvissä ajoin ennen joulua).

Ulkona oli törkeän kylmä ja hyytävän tuulinen ilma.

Tulin kotiin ja huomasin, etten edelleenkään ollut juuri tullut hankkineeksi lahjoja.

Tai no mitä nyt itelleni muutaman paidan ja sen sellaista.

Illalla oli elokuvia ja popcorninkäryä.

Jostain juolahtivat mieleen entisten hoitolasten klassikkokysymykset. Hoitolapset olivat jouluhartaudessa nähneet nukketeatterina esitetyn joulukuvaelman ja lopuksi saaneet kysyä papilta kysymyksiä:

"Miks siin oli kameleita?" [Pappi oli että wooooot?]

Ja jonain toisena vuonna:

"Entäs Pohjantähti?" [Pappi oli taas että wooooot?]

Luukku 8: On se ihme, että lauantaina tekee mieli opiskella

Lauantaina – kun kerrankin olisi saanut nukkua pitkään – heräsin vahingossa aivan liian aikaisin puhelimen piippauksiin. Ystävä M. kertoi kaataneensa glögiä tietokoneensa päälle, mikä kuulosti varsin turmiolliselta jouluonnettomuudelta. Varokaapa muutkin moista.

Kuvan paperivalmut eivät liity tapaukseen.

Kun kerran olin jo hereillä, rupesin heti tyydyttämään yleistä sivistysharrastusta lukemalla sosiologista kirjallisuutta (mm. Islamin naisten salattu elämä ja Suomen mustalaiskansa). Olen heti herättyäni älyllisesti varsin virkeä, ja minusta on mukavaa ja hyödyllistä lukea aamuisin kirjoja (ennemmin kuin sanomalehtiä). Teksti uppoaa paremmin päähän ja jää hyvin muistiin. Sanomalehdet taas ehtii opetella ulkoa myöhemminkin päivällä.

Päivällä käytin ihan liikaa aikaa ja ranteita syntikan soittamiseen. Toki se on hauskaa ja viihdyttävää, mutta soittopaikkani ja -asentoni ovat niin huonot, että Yamahalla revittely on jokseenkin masokistista pahoinpitelyä. Harrastus yhtä kaikki. Soittelin ja äänitin Rajattoman Ketun joululaulua, joka on joululaulusuosikkejani.

Päivän harrastuksellisia osuuksia seurasi epämääräinen jakso sekalaista toimintaa, kirjoittamista ja päätöntä juoksentelua. Myöhemmin höyrytin ruoaksi porkkanoita ja parsakaalia ja ryhdyin lukemaan Suuren graduseminaarin abstraktikirjaa (eli kaikkien seminaariin osallistuvien suomenopiskelijoitten tutkimussuunnitelmia ja esitelmiä). Tulossa on erittäin mielenkiintoisia tutkimuksia. Samalla koetin hahmotella omaa 5 minuutin puheenvuoroani. Narratiiveista ja narratiivisuudesta puhunen, mutta päätän vasta huomenna, mitä.

Kahdesti vuodessa järjestettävässä Suuressa graduseminaarissa käytetään kaksi päivää tutkimusten esittelyyn. Gradujaan aloittelevat käyttävät 5 minuutin puheenvuorot ja kertovat tutkimussuunnitelmistaan tai jostain tärkeästä teemasta. Tutkimuksissaan pitemmällä olevat pitävät aiheestaan 15 minuutin esitelmän. Kaikkien esitysten jälkeen on varattu viitisen minuuttia kysymyksille. Päivät ovat varmasti pitkiä mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Kävin keväällä kuuntelemassa silloisia esityksiä ja hämmästyin, kuinka nopeasti homma etenee. Tutkimuksia esitellään sellaisella vauhdilla, että heikompia hirvittää.

Illaksi olin suunnitellut meneväni paikallisen Musica-kuoron juhlakonserttiin. Jätin sen kuitenkin väliin, koska kaksi edellistä pitkälle aamuyöhön venynyttä iltaa väsyttivät jo kovasti (taidan olla tulossa vanhaksi) ja koska avecini olivat saaneet flunssan. Minuun se ei ole vieläkään iskenyt, jes. Kirkkokonsertin sijaan kuuntelin Beatlesia ja jatkoin Suureen graduseminaariin valmistautumista. Näinpä sitä sitten tuli vapaapäivänä opiskeltua enemmän kuin arkena. Akateeminen vapaus on kyllä hieno asia, kun opiskelun voi ajoittaa itselle sopivimpiin aikoihin.

Luukku 7: Assosiaatioita. Dissosiaatioita.

Selostaminen. Nominit. Mahdollinen. Lukija. Ymmärrys?

Perjantai. Päivä. Asioita. Fennicum. Ovi. Lukko. Koputus. Koputuksia. Hätäännys. Joku. Kopiokone. Ovi. Avaaminen. Helpotus. Suuren graduseminaarin abstraktikirja. Hakeminen. Onnistuminen. Huokaus.

Kirjasto. Café Libri. Opiskelijalähettiläitä: Aapo, Jussi O., Jarkko. Tapaaminen. Suunnittelu. Keskiviikko. Jyväskylän lyseo. Vierailukäynti. Ennakkohauskuus!

Heilahdus. Epätarkkuus. Rattoisuus!

Koti. Siivoaminen. Leipominen. Kasvis-fetapiirakka. Joulutorttutaikina. Jää. Sulamattomuus. Luumuhillo. Vähäisyys. Ovikellon sointi. Ystävä O., Pätkis-suklaakakku. Ystävä E., teetä. Illanistujaiset. Tuparit? Teekukka. Avautuminen. "Elitistinen, samettinen maku." Kukka? Merisiili? Cthulhu? Hauskaa. Sähkökynttelikkö. Kynttilänvalo.

Leikki: värien sanominen. Rytmi. Koputtaminen. Lusikka. Sininen, punainen, keltainen, vihreä. Oranssi. Hep! Valkea. Voitto! Assosiaatioleikki. Kaasunaamari, Mehukatti, Mannerheim. Repeäminen. Nauru. Dissosiaatioleikki. Vaikea! Mukavuus. Rattoisuus. Kadenssit, intervallit, säveltapailu. Taikinat. Onnellisuus. Kiehuva teevesi. Santsikupin santsikuppi. Narvan marssi.

Keskustelut. Salaisuudet. Riemukkuus. Kesätyöt. Pohtiminen. Google. Rekka-autojen kuvia? Stalkkaaminen. Nils Holgersson. Tarinat. Puoliyö. Todellisuus. Ystävyys. Rakkaus. Dramaattisuus. Ajankulku. Yö. Naurunremakat. Yllättävät uutiset. Kello kaksi?! Hekotus. Seuraavat kestit? Sopimus. Seuraavat kestit.

Luukku 1: Opiskelijan joulukalenteri alkaa

Olenpas ollut laiska kirjoittamaan tähän blogiin. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että olen aktiivisemmin kirjoittanut kaikkea muuta (esim. graduun liittyviä tekstejä, lehtijuttuja, arvosteluja ym.).

Kaavio esittää opiskelijan vuodenkiertoa.

Aktivoidutaanpa! Ajattelin aloittaa blogiin opiskelijan joulukalenterin, jossa seurataan sitä, mihin kaltaiseni suomen kielen opiskelija oikein käyttää päivänsä. Joulukuut tuppaavat hujahtamaan hetkessä, joten tänä vuonna haluan tosissani selvittää itsellenikin, mihin aika oikein kuluu. Kuudennen opiskeluvuoden kokemuksella voin sanoa, että vaikka syyskuusta joulukuuhun on lyhyempi aika kuin tammikuusta toukokuuhun, syksyyn ahdetaan paljon enemmän opiskeltavaa.

No, mitäpä sitten olen tehnyt tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä?

Aloitin listaamalla rästihommat ja kotityöt, jotka haluan saada tehtyä viikonlopun aikana. Kuluneella viikolla meni nimittäin aika paljon aikaa ns. hyväntekeväisyyteen eli ylioppilaskuntatoimintaan. Tulipa muun muassa järjestettyä ja pidettyä pikkujoulut koko ylioppilaskylälle (ja oli hauskaa!). Todos-listalle on myös kertynyt kaikenlaista pientä sälää, jota ei muka ikinä ehdi tekemään, kuten vaatteitten korjausompelua, hiuskukkien ehjäksi liimaamista ja uusien lauluyhtyebiisien nuottien kirjoittamista. Samalla koetin miettiä, mitä pitempikestoisia töitä pitäisi tässä kuussa saada aikaan.

Tein tekstityöläisen töitäni eli suunnittelin kolumnia erääseen lehteen ja editoin erään minulle toimitetun tekstin. Vaikka suomen kielen asiantuntijana olenkin varsin näppärä esimerkiksi kielenhuollossa, joittenkin tekstien kanssa saattaa joutua painimaan päiväkausia, ennen kuin keksii, mitä itse tai joku muu oikein haluaa sanoa. Onneksi tämänpäiväinen teksti ei ollut vaikea editoitava vaan mukava muistelma sukuseuralehteen.

Kotitöitä tehdessäni koetin löytää sähkökynttelikköä, jonka luulin hävinneen (keväisessä) muutossa. Lopulta löysinkin sen todella rändomista paikasta (nimittäin vaatekaapista henkarivaatteitten takaa). Jee, illemmalla voinkin lueskella gradukirjallisuutta kynttilänvalossa!

Kaalikeittoa ja turkkilaista jugurttia.

Pitkin päivää kuuntelin levyiltä venäläistä musiikkia, ja siitä inspiroituneena keitin ruoaksi kaalikeittoa. Se on paitsi äärettömän herkullista myös sopiva opiskelijaruoka, koska sen ainekset (kaali, porkkana, sipuli, valkosipuli, lihaliemi) eivät maksa juuri mitään. Pitkään haudutetun keiton jälkeen nautin muutaman pikkujoulutortun, jotka aiemmin tällä viikolla herättivät suurta hilpeyttä kirjastolla ("MITÄ ONNETTOMAN PIENIÄ NARJAKKEITA NOI ON?!"). Hyvin tuntuivat kuitenkin maistuvan myös ventovieraille.

Tähän mennessä olen opiskellutkin sen verran, että olen penkonut mahdollista aineistoa graduuni. Tutkimukseni käsittelee ruokablogeja, ja voitte arvata, kuinka paljon aikaa ruokablogien selailuun saa kulumaan. Kohta täytyy lyödä aineisto lukkoon, jotta päätön haahuilu ja surffailu vähenisi. :0)

Muuten olen puuhaillut kaikkea vähemmän kiinnostavaa (enkä väitä, että nämäkään mainitsemani asiat olisivat mitenkään huiman jännittäviä). Pääpointti on, että opiskelijan lauantai ei ole mitenkään ihmeellinen päivä. Jos kuitenkin jäit kaipaamaan jotain jännittävämpää, tutustu vaikkapa fennistiyhtyeeni Šiivilän viimevuotiseen, täysin päättömään joulukalenteriin.

Suhteellisen normaali tiistai

Kulkeepa aika hassusti. Yleensä on (ainakin olevinaan) hirveä kiire, ja kellon viisareita ei saa kiinni, vaikka juoksisi. Arkipäivien kulkua ei edes huomaa, kun ne kuluvat niin nopeasti. Kotitöitä ehtii tehdä vain sunnuntaisin. Käytettävissä olevan ajan määrä on käänteisesti verrannollinen tenttialueen lukemattomien sivujen määrään jne.

No tänään olikin sitten ihan toisenlainen päivä. Ja ajanlasku. Ensinnäkin minun oli suunnattoman vaikea hahmottaa, että on tiistai. Viikko tuntuu jo nyt todella pitkältä. Lisäksi päivämäärä ei millään meinannut mennä jakeluun, vaikka olin muistanut kalauttaa päivämääräpalloani (niin, minulla on sellainen oranssi kalenteripallo, joka näyttää päivämäärän ja kuukauden sellaisilla kivoilla liikkuvilla läpillä, joita saa liikutettua eteenpäin nappia painamalla tai hakkaamalla). Vaikka herätys oli (humanistille) suhteellisen aikainen, heräsin ennen herätyskellon soittoa, ja koska lukuisista torkuttamisyrityksistä huolimatta pysyin hereillä, aamusta tuli kamalan pitkä. Ehdin aamulla monta kertaa tietoisesti ajatella, että kas, olen suihkussa, ja niin, olen edelleen suihkussa. Tai että nam, onpas herkullisen makuisia jyviä tässä leivässä ja kylläpä salaatti maistuu mehevältä ja rapealta. Useimmiten aamut menevät sellaisessa hötäkässä, etten edes ehdi huomata, mitä oikein teen. Virkistävää vaihtelua siis.

Olin koululla kirjastolla jo ennen kymmentä, koska menin e-tenttiin eli tietokonehuoneessa suoritettavaan virtuaalikokeeseen. (Ja kaikkein uskomattominta on se, että olin saanut luettua tenttialueen ja jopa kerrattua EDELLISENÄ päivänä. Ennen tenttiä ei siis enää tarvinnut kaivaa jotain hätäisesti kyhättyjä muistiinpanoja esiin.) Hain avaimen Kirjavitriinistä ja ehdin hyvin kysellä ystävälliseltä kirjavitriinipojalta, miten se e-tenttiminen taas menikään. Kaikista parin kerroksen väliin sattuneista ihailijatapaamisista huolimatta olin tenttitilassa etuajassa, ja jouduin odottamaan viisi minuuttia, että pääsen aloittamaan tentin. Siinä olikin meditaatiota kerrakseen.

P. Jarla on salakuunnellut nauruani.

Tenttiin vastaaminen onnistui jokseenkin siinä ajassa, mitä olin laskeskellut, ja ehdin vielä ennen lounasta penkoa kirjaston tietokannoista mahdollista gradukirjallisuutta. Hakusana intertekstuaalisuus johdatti suomen kielessä tänä vuonna tehdyn mainion Fingerpori-aiheisen gradun äärelle (huom.! gradun saa auki klikkaamalla JYX-sivun name-linkkiä), ja päädyin yhdeltä istumalta lukemaan koko gradun. Viereisillä tietokoneilla työskennelleet heput varmaan ihmettelivät, mitä tämä opiskelijatar tirskuu koko ajan. Ei voi JYKDOKin ja JYXin selaaminen olla niin hauskaa.

Suurin järkytys tuli, kun lopetin kirjallisuuspenkojaiseni ja lähdin syömään Musicalle. Kello ei vielä(kään) ollut paljon yli puolenpäivän! Ruokalassa piti vähän jonottaa, mutta kohta oli taas rattoisaa, kun pöytään sattui ennalta tuntematonta mutta jutteluintoisaa seuraa. Lounaan jälkeen kello ei edelleenkään ollut muuta kuin metallia ja muovia, ja oli kerrankin aikaa linnoittautua kirjastolle penkomaan suomen kielen ja kielitieteen hyllyjä. Löysin vaikka mitä (lisää karjalan kielen materiaalia!), ja ehdin iltapäivän aikana paitsi selata useita myös lukea kokonaan neljä kirjaa. Kahviossa viereisessä pöydässä kokoontui ainejärjestölehtemme InSanen toimittajakokous, joten saatoin puolikkaalla korvalla osallistua siihen samalla kun luin "suomalais-ugrilaisista aikasuhteista", "kolmannen persoonan dilemmoista", "epätarkkuudesta kielen käyttökelpoisuutta lisäävänä tekijänä" ja "poliittisen tyylin taidosta".

Lukusessio päättyi kerrankin mukavasti siihen, että huomasin kellon lähestyvän neljää ja ajatusteni lähestyvän ravintola Sohwissa alkavaa kokousta, eikä siihen, että vahtimestari kilkuttaa kirjaston äänimerkkikelloa ja mulkoilee vihaisesti pilkkuun kilkkuun saakka istuneita. Kokous kesti vain tunnin, minkä jälkeen olin vapaa kuin taivaan lintu. Enpä muista, milloin viimeksi päiväni "pakolliset" osuudet olisivat päättyneet niin aikaisin! Varhaisen kotiinpääsyn kunniaksi päätin vapauttaa itseni to do -listan perkaamisesta ja tehdä työlistan juttuja vain, jos huvittaa. Yllättäen esimerkiksi kotityöt sattuvat huvittamaan tällaisena päivänä, ja tulosta syntyy. Huomiseksi ei tarvitse lukea mitään, ja mikä parasta, ei ole pakko kirjoittaa mitään. Ehkä siksi rustaankin nyt tätä blogitekstiä, joka ei meinaa loppua millään. :0)

Ehkä aikaa tai tunnetta ajan runsaammuudesta lisää se, että ajattelee, mitä on tekemässä. Kyseessä on varmaan jokin joogajuttu tai muuta tietoiseen ajatteluun liittyvää, mutta arvelen myös mutu-periaatteella, että ajan tuntu, hetkeen tarttuminen (yh mitä lällyilyä), keskittyminen ja tekemisestä nauttiminen kietoutuvat toisiinsa. Merkitykselliseen tekemiseen ei kulu aikaa, vaan se antaa sitä.

Päivän opetus: olen niin oikealla opiskelualalla kuin voi ihminen olla. <3

Normaalin viikon perjantai

Tittidittidii! Tulihan se perjantai sieltä. Olin kuin olinkin saanut kaikki suunnitelmani oppituntia varten valmiiksi, joten saatoin rauhallisin mielin lähteä Norssille.

• Klo 11.35 nousin linikkaan Ylioppilaskylän pysäkiltä ja hurautin Seminaarinmäelle. Tarkoituksenani oli ehtiä tulostamaan oppitunnin materiaalit hyvissä ajoin.
• Klo 12.00 olisin halunnut toivottaa kirjaston "monitoimilaitteet" eli tulostimet hiiteen. Monitoimilaitteissa tuntuu olevan vain kolme toimintoa: tulostus, tilttaus ja käynnistymättä jättäminen. Puolet laitteista oli taas epäkunnossa, ja ne, jotka toimivat, olivat saavuttamattomien jonojen takana. Onneksi sattui paikalle sattui tuttuja, joitten kanssa saattoi jutella tulostusvuoroa odotellessa. Ja tulipahan taas harrastettua aerobibiä.
• Klo 12.10 olin jo melkein saavuttanut Norssin neljännen kerroksen, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden luokat sijaitsevat. Opetusharjoittelu on moniportainen järjestelmä: joka päivä saa kiivetä niin monet portaat, ettei niitä jaksa edes laskea.
• Klo 12.20 oppituntini alkoi. Opetin abiryhmälle tekstitaidon kokeen kommervenkkejä ja proosatekstien analysointia. Tuntiani seurasi ohjaajan tehtävässä ollut henkilö, jonka kanssa käytiin tunnin jälkeen todella mielenkiintoinen palautekeskustelu. Kävin taas penkomassa Norssin kirjaston siltä varalta, että siellä olisi ollut eniten tarvitsemani kirja. Ei ollut.
• Klo 14.00 olisi alkanut ylioppilaskylän asukasneuvoston (jonka jäsen olen) kokous, mutta olin silloin vielä Norssilla.
• Klo 14.30 laskin, etten todennäköisesti ehtisi edes kokouksen loppuun, joten suuntasin kirjastolle kahville. Kuinka ollakaan, paikalla oli taas muutama ystävä, joita tapaan harvemmin ja joitten kanssa oli mukava vaihtaa kuulumiset. Keskustelimme paljon työllistymisestä, ja kuulin iloisia uutisia tutuista, jotka olivat päässeet töihin yliopistolle. Gradua tai harjoittelua tehdessä kannattaa luoda suhteita yliopistolle, koska sitten saattaa saada yllättäviäkin työtarjouksia erilaisista tutkimushankkeista. Toiseksi on tärkeää sattua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Esimerkiksi opettajansijaisuudet saavat ne onnekkaat, jotka onnistuvat tietyllä hetkellä olemaan puhelimen ääressä tai astumaan ovesta sisään. Kannattaa siis olla valppaana!
• Klo 15 jälkeen rupesin tekemään kotiinlähtöä (ei mikään nopea operaatio). Juuri ennen poistumistani kirjastolta tuli sellainen tunne, että voisin ehkä vielä tarkistaa kirjahyllyt. Ja mikä mäihä kävi! Hyllystä löytyi viikonloppulainaksi se kirja, jota olen viikkokausia metsästänyt! Jee!

Kotona saatoin vaihteeksi (ja ansaitusti) viettää rentoa koti-iltaa. Laitoin hyvää ruokaa  o i k e i n   h i t a a s t i , kuuntelin iloista musiikkia ja nautin muista viihdykkeistä. Välillä on erittäin palkitsevaa olla lainkaan ajattelematta koulujuttuja ja tehdä kaikkea muuta mukavaa.