Luukku 22: Piirakoita ja kystä kyllä

Joulua edeltävänä päivänä käydään perinteisesti lahjaostoksilla. Näin tehtiin nytkin. Muuten sain päiväni kulumaan ruoanlaitossa ja muissa keittiöhommissa, siivoamisen suunnittelussa ja etenkin pikkuveljeni K.:n kanssa seurustellessa sekä hänen huonoille vitseilleen hymähdellessä. ("Kerroin kemistivitsin. Ei mitään reaktiota." Ahhahhaa.)

Paras jouluvalmistelu!

Jouluostosten jälkeen iltapäivällä aloitin leipomisurakan ja laitoin karjalanpiirakoita ja joulutorttuja. Samalla tehtiin porkkanalaatikoita. Joulutortut eivät näyttäneet paistuvan millään, ja ehdimme jo pelätä sähköuunin rikkoutuneen. Se vasta olisi karmea kohtalo jouluna, kun melkein kaikki ruoka pitää päästä paistamaan! Ja mikä kamalinta, lanttulaatikot olivat vielä kokonaan tekemättä!!! Ääk!!!!!

Tulipahan testattua jouluisia kriisinhallintataitoja. Mietimme varavaihtoehtoja: takassa voisi ehkä lämmittää joitain ruokia, ja jos ulkouunin kaivaisi esiin lumesta, siellä voisi mahdollisesti paistaa laatikoita. Äitini M. ehti jo päivitellä onnettomuuttamme Facebookissa, ja muuan ystävällinen tuttu lupasi jo, että saamme tarvittaessa käyttää hänen uuniaan. Fb-päivitys taisi jälleen olla se tarvittava taikaisku, joka vaadittiin siihen, että uuni alkoi taas toimia. Ehkäpä masiina oli vain ylirasittunut piirakanpaiston vaatimasta lämpötilasta, koska jonkin aikaa levättyään se suostui taas paistamaan kunnolla. Ilta ja joulu pelastettu!

Televisiottomana opiskelijana on aina yhtä jännää, kun kotona voi katsoa telkkaa. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että telkassa näytetään ympäri vuorokauden vain Jamie Oliverin ja kollegoitten kokkiohjelmia, Strömsöä tai joka sortin tuunausohjelmia. (Tai sitten perheemme sattuu aina niitten aikaan ruudun ääreen.) (Elokuvatkin ovat epämääräistä haahuilua kaiken maailman keskimaissa, eivätkä vanhoja suomalaisia mustavalkoelokuvia, joissa näyttelijöitten puheesta ei saa mitään selvää, mutta torvisoitto kyllä kuuluu.)

Leipomisurakan alussa riitti vielä hupimieltä tämän videopätkän kuvaamiseen. Piirakan synty ei näy tässä ihan kokonaan, kuten ei myöskään taidokas kuorien pulikointini, mutta saatiinpahan viihdettä aikaan. :0D Tyypilliseen ruokaohjelmatyyliin kädet ovat koko ajan edessä, ruoan valmistusprosessi esitetään oudossa järjestyksessä ja kokin mutinasta on vaikea saada selvää.

Jos muuten olet aina miettinyt, mitä se äiti oikein tekee joululaulussa Kun joulu on, kun "on äiti laittanut kystä kyllä", niin tässä vastaus:

• kystä on kypsää (vanhentuneen kypsi-muodon taivutusmuoto; vrt. lapsi: lasta)
• kyllä on kylliksi, riittävästi.

Siispä laulunkin äidillä taitaa olla toimiva uuni, jossa on saatu paistettua tarpeeksi muonaa.

Luukku 19: Lähtöjä

Keskiviikkoaamu alkoi lauluyhtyeemme Heikon asteen lauluharjoituksissa. Keskipäivään mennessä harjoittelimme joululauluja ja suomalais-ugrilaisbiisejämme Äidinkielenopettajain Liiton Talvipäivien keikkaamme varten. Tai emme me siellä enää joululauluja laula, kun tapahtuma on tammikuussa. Saimme treenattua ahkerasti E.:n ja R.:n kanssa.

Treenien jälkeen minun piti käväistä kotona, ja sitten menin R.:n kanssa lounaalle Menuettiin. Pakkaspäivään sopi lämmin broileri-kasviskeitto. Sen verran kylmä oli, että päätimme tyttöjen kanssa, ettemme mene enää illalla laulamaan kaupungin keskustaan.

Iltapäivän vietimme missäs muualla kuin kirjaston kahvilassa Café Librissä. Meinasi käydä köpelösti, kun kahvilatiskin seinämää alettiin laskea alas jo kahden aikaan, ja meidän piti juosta kassalle ehtiäksemme anelemaan kahvia ja kaakaota. Saimme niitä, mutta meidän jälkeemme tulleet asiakkaat eivät enää saaneet, vaikka kädet ristissä rukoilivat. Kuulemma loppiaiseen saakka on lyhennetyt aukioloajat.

Kahvilatiskin sulkeutumisen jälkeen Libri tyhjeni aika vauhdikkaasti, mutta kirjaston puolella monen työ vielä jatkui. Saimme pöytään seuraksi E.:n, V.:n ja vielä H.:nkin, ja myöhemmin erään M.:n, P.:n ja J.:n. Jälkimmäiset olivat saapuneet kuuntelemaan joulutervehdystämme.

Heikkoa astetta ei edelleenkään
ole onnistuttu ikuistamaan yhteiskuvaan,
joten tällä mennään.

Olin sopinut kirjaston johdon kanssa, että Heikko aste esittää pienen joulutervehdyksen kaikille kaltaisillemme kirjastohiirille klo 15.30. Näin tapahtui. Asetuimme ala-aulaan, joka osoittautui erinomaiseksi laulupaikaksi. Äänet kantautuivat vaivattomasti ylempiinkin kerroksiin, ja ilahduttavan paljon väkeä (~ 100-150) kerääntyi varta vasten kuuntelemaan meitä. Lauloimme laulut Joulu, Deck the Halls ja Nyt riemuiten tänne ja toivotimme väelle hyvää joulua. Muuten meni ihan kivasti, mutta viimeisessä biisissä kömmähdys, kun olimme nostaneet sen sävellajia vasta aamulla. Antamani lähtöäänet kuulostivat oudoilta vanhoihin ääniin verrattuna, ja aloitus piti ottaa kaksi kertaa uudestaan. :0D Laulu saatiin kuitenkin kunniakkaasti loppuun, ja sattuuhan näitä. Jäi silti iloinen joulumieli. Muuan ystävällinen kirjaston henkilökunnan edustaja tuli antamaan meille pienet joululahjat, mikä myös ilahdutti.

Laulujen jälkeen hyvästeltiin kaikki ystävät ja toivotettiin hyvät joulut. Kotimatka taittui rattoisassa seurassa, ja sitten pitikin alkaa siivota kämppää joulukuntoon ja pakata.

Luukku 17: Totisesti fa la la la laa

Maanantai alkoi reippaalla herätyksellä ja lauluyhtyeemme Heikon asteen harjoituksilla. Treenasimme joululaulusettiämme, ja tämä toinen harjoituskerta tuli kyllä tarpeeseen. Kortepohjan N-talon pianohuoneessa oli jopa riittävän lämmintä, eikä tarvinnut palella. Päähän jäivät soimaan kauhea korvamato Deck the Halls, jossa rallatetaan fa la la la laa, la laa laa laa, sekä Jyväskylän oman kuuluisuuden P. J. Hannikaisen omituiset joululaulusovitukset. Yksikin hänen huipuista biiseistään ("Joulu, joulu, armas aika, ompi taasen meillä") on mielikuvituksellisesti nimeltään Joulu. Tällaisia biisejä on kiva spiikata keikalla.

Treenien jälkeen kutsuin ystävä E.:n luokseni syömään alkupalat. Hän oli menossa lounaalle Ilokiveen, mutta kyllähän opiskelijan mahaan aina mahtuu useampikin ruokalaji! Hotkaisin itsekin lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa jugurtin kera sekä ananas-riisicurrya. Ruoat eivät tuntuneet loppuvan millään, ja aloin jo pelätä, että joutuisin oikeasti syömään niitä koko loppuviikon. Toisaalta se oli tarkoituskin: olisi valmista ruokaa, ja sitä menisi hukkaan mahdollisimman vähän. On aina yhtä kauheaa, jos joutuu heittämään syötävää roskiin. Onneksi voi tarjota tovereille.

Oikea kyläsihteeri Mari L. esittelee survival kitejä.

Iltapäivällä oli sijaistehtäväni vuoro. Olin Kortepohjan kyläsihteerin sijaisena ottamassa vastaan vaihto-opiskelijoitten survival kit -pakkauksia eli kittejä. Työ on kivaa, koska siinä saa tavata maailman joka kolkasta kotoisin olevia ihmisiä ja saada heidän kiitoksensa kittipalvelusta. Kitit lienevät jokseenkin ainutlaatuinen juttu, ja ne on moneen kertaan todettu erittäin hyödyllisiksi. Kitti on iso kassi, johon on pakattu kaikki välttämättömimmät tarvikkeet petivaatteista kattilaan ja ruokailuvälineisiin, ja koko satsin saa lainattua 60 euron hintaan. Kun tavarat palauttaa ehjinä takaisin, saa 40 euron panttimaksun. Näitä "joulurahoja" oli ilo maksella vaihtareille. Parituntisen kittipalautussession jälkeen päivystin myös tavanomaiseen toimistoaikaan klo 15–17, mutta asiakkaita kävi harvakseltaan.

Toimistohommien jälkeen kipitin taas kotiin ja valmistauduin lähtemään Kompassille. Mukaan lähti kalojen kuvilla koristeltu ämpäri ja patterilla toimivat jouluvalot, joista rakentui epämääräisen näköinen lantinheittoastia. Heikon asteen oli tarkoitus esittää joululaulut Kompassilla ohikulkijoitten iloksi. Näin kävikin, tosin ei ehkä niin tyylikkäästi kuin olimme ajatelleet. Ulkona oli törkeän kylmä, hyytävä tuuli jäädytti jalat, ja ohikulkijatkin kiiruhtivat sisätiloihin. Viima läiskytti hiuksiani vasten korvia, ja esimerkiksi äänen ottaminen ääniraudasta oli sangen vaikeaa. Oli myös hankalaa kuulla laulujen kokonaisuutta. Kalaämpäri oli ehkä liian outo kolikonheittoastia, joten lantteja ei kertynyt paljonkaan. Onneksi meitä oli kuuntelemassa sitäkin innokkaampaa yleisöä ja muutama uskollinen fani!

Sen verran kylmäsi, että lauloimme laulut vain kertaalleen. Kuuntelemaan tulleet ystävät M. ja eräs toinen H.  kutsuivat koko jengin (laulajat ja fanit) glögille sisätiloihin. Menimme kaupungin porvarillisimpaan kauppaan Mestarin Herkkuun ostamaan konjakkikonvehteja ja sitten M.:n asunnolle. Vietimme mukavan illan glögiä siemaillen ja keskustellen kaikista tärkeistä asioista. Oli kiva vielä tavata, koska osa porukasta on vuodenvaihteen jälkeen muuttamassa muille paikkakunnille. Illan aikana palautui mieleen useampikin stemma, jotka eivät ulkona laulettaessa olleet onnistuneet sitten millään: "Hän totisesti Jumalan on poika" (Adeste fideles). Hyvä ne on jälkeenpäin osata!

Luukku 16: Helppoa ja nopeaa opiskelijaruokaa

Sunnuntaina päätin tomerasti ryhtyä tyhjentämään jääkaappia ja laittamaan ruokaa alkuviikon kiireisiin. Tässä yhden hengen kokkisodassa ei eineksiä katsella, vaan siellä heiluvat veitset, lantut leikkautuvat ja porkkanat kuoriutuvat. Aikeenani oli tehdä lanttu- ja porkkanalaatikkoa saman vuoan eri päihin. Ja näin sitä tekee opiskelija, jolla ei tällä kertaa mennyt kuin Strömsössä:

Ei keittynyt kuin Strömsössä.

1) Ensin etsitään netistä 47 erilaista lanttulaatikon reseptiä. Vertailevan tutkimuksen jälkeen noudatetaan sitä, mikä kuultiin äidiltä edellispäivänä puhelimessa.
2) Kuoritaan juurekset, joita luultiin paljon suuremmiksi, ja todetaan, ettei niistä jäänyt jäljelle paljon mitään.
3) Huomataan, että raa'at juurekset kutittavat allergikon käsiä, ja jynssätään sitten kouria saippuavedellä tovi jos toinenkin.
4) Pilkotaan juurekset kiehumaan omiin kattiloihinsa.
5) Mennään suihkuun.
6) Palataan keittiöön ja huomataan, että molemmista kattiloista nousee savu.
7) Nirhitään juureskuutiot irti kattiloista ja raaputetaan tai leikataan palaneet tahkot pois. Näin pienenee myös pyy maailmanlopun edellä.
8) Liotetaan kattiloita vedessä ja huomataan, että ollaan jo iltapäivän puolella. Laatikoista piti tulla lounas.
9) Ruvetaan nälkäisenä jynssäämään kattiloita puhtaaksi ja saadaan toinen ihan kelvolliseen kuntoon. Jätetään toinen vielä likoamaan ja otetaan sen tilalle uusi kattila. [Antakaa, hyvät ihmiset, ylioppilaille lahjaksi runsaasti kattiloita.]
9 ½) Ruuvataan toisesta kattilasta irronnut kahva kiinni.
10) Keitetään juureskuutiot kypsiksi. Keitetään myös ohraa porkkanalaatikkoon.
11) Ruvetaan sekoittamaan sörsseleitä. Huomataan, että korppujauhot, joita muuten riittää vaikka ydinsodan varalle, ovat nyt tietysti lopussa.
12) Ei suinkaan lähdetä itse kauppaan vaan soitetaan kaupan vieressä asuvalle naapuriystävälle ja pyydetään häntä tuomaan korppujauhoja.
13) Avataan ovi naapuriystävälle, joka tuo korppujauhojen lisäksi avaimen, aviomiehensä, joululahjoja ja parempaa mieltä. Ollaan erittäin kiitollisia ja iloisia.

Kuten kuvasta helposti erottaa, vasemmalla
on lanttu- ja oikealla porkkanalaatikkoa.

14) Sekoitetaan laatikkosörsselit valmiiksi.
15) Huomataan, että molemmissa laatikoissa on todennäköisesti enemmän korppujauhoja kuin juuressosetta. Ei se mitään, koska päälle voi vielä ripotella lisää korppujauhoja.
16) Läträtään mössöt vuokaan ja viritellään niitten väliin leivinpaperisuikale.
17) Paistetaan uunissa aivan liian pitkään. Muistetaan välillä kokeiltaessa, että uunissa oleva vuoka on KUUMA.
18) Laitetaan odotellessa muuta ruokaa muista tähteistä, koska laatikoitten saannista ei ole mitään takuuta ja koska lounasajasta on jo puoli päivää.
19) Avataan ovi toiselle ystävälle, joka tulee tarkistamaan, onko erään kiinalaisbiisin nuotti kirjoitettu oikein, ja harjoitellaan joululauluja.
20) Ripustetaan äkkiä pyykit kuivumaan ja lähdetään ystävän kanssa teatteriin. Jätetään laatikkoruoka syömättömänä jääkaappiin.

Jyväskylän ylioppilasteatterin (JYT) Paljaat-pienoisnäytelmäkokonaisuus oli hauska nähdä taas. Olin käynyt katsomassa sen heti tuoreeltaan, ja harjoituksiakin tuli aika monet seurattua, koska olin mukana yhden pienoisnäytelmän työryhmässä. Säveltämäni musiikit kuulostivat nyt paljon paremmilta kuin ensi-illassa! Esityksen jälkeen käytiin kiinnostavia keskusteluja ystävien P., H. ja R. kanssa.

Luukku 12: Joulutunnelma hyökkää takavasemmalta

Keskiviikkona päivän epistola (kreikk. ἐπιστολή, epistolē, 'kirje') kuului siten, että olin menevä muutaman muun opiskelijalähettilään kanssa Jyväskylän lyseolle kertomaan yliopisto-opiskelusta. Ydintehtäviämme siis. Olimme suunnitelleet porukalla hienon spektaakkelin. Valitettavasti yksi lähettiläistä oli sairastunut, joten meitä jäi jäljelle trio.

Lyseon lukio oli helppo löytää, ja opinto-ohjaajat löysivät meidät heti aulasta. Olimme Jarkon kanssa paikalla hyvissä ajoin, ja Aapokin ilmestyi pian. Meidän lisäksemme opiskelustaan kertomassa oli eräs Oxfordin heppu. Ennen esittelyjä pääsimme vähäksi aikaa hengaamaan opettajainhuoneeseen. Tapojeni mukaisesti vakoilin työyhteisöä ja koulun meininkiä, jos vaikka joskus sattuisin siellä työskentelemään. Yllätyksekseni bongasin käytävillä useita tuttuja naamoja, entisiä norssilaisia eli normaalikoulun oppilaita, joita olin opettanut edellisvuotisessa opetusharjoittelussa. Ja löytyipä opettajainhuoneesta muuan tuttu suomen alumni (eli entinen opiskelija), minua pari vuotta aiemmin aloittanut H. J., joka oli lyseolla sijaisena. Äikänopettajan koulutuksella siis oikeasti työllistyy hyvin!

Saimme Aapon kanssa pitää yhteisen esittelyn vajaalle parillekymmenelle fiksulle nuorelle, ja Jarkolla oli toisessa luokassa oma kuulijakuntansa. Aapo opiskelee puheviestintää, ja aihe sopi hyvin suomen kieleen ja äidinkielenopettajaopiskelijuuteen. Oli tosi kivaa esiintyä alansa taitajan kanssa! Näppärästi vuoropuheluksi jäsentynyt esityksemme tuntui kiinnostavan ja huvittavan myös oppilaita, ja lyseolaiset uskalsivat kysellä oppiaineista ja mm. opiskelija-asuntojen saatavuudesta. Jyväskylän opiskelija-asunnoista kiinnostuneitten kannattaa vilkaista tätä ja tätä aiempaa blogikirjoitustani, joissa vedän kotiin eli Kortepohjaan päin. Myös opiskelemaan pääsy hakemisineen ja kokeineen kiinnosti. Vinkkasin kokeilemaan yliopistomme pistelaskuria, joka löytyy täältä.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Aapon saman vierailukäynnin pohjalta laatimaan blogikirjoitukseen "Jouluevankeliumi: seksiä, sekoilua ja ilosanomaa"!

Esityksen jälkeen menimme Aapon kanssa jatkoille Ilokiveen. Ruokalistalla sattui olemaan perinteinen jouluateria eli kaikkia jouluherkkuja ja jälkiruoaksi joulutorttukahvit. Mikä tuuri! Seuraan liittyi myös ystäväni R., ja kun olin esittelemässä häntä Aapolle, paljastui, että he ovatkin jo tuttuja kiinan kielen kurssilta. Olisihan se pitänyt arvata. Yliopistossa tuntuu olevan niin pienet piirit, että melkein kaikki tuntevat toisensa aina jotain kautta. :0)

Jyväskylän kaupunginkirkko.

Miellyttävän myöhäislounaan ja jostain takavasemmalta hyökkäävän joulutunnelman myötä ajauduimme tietysti kirjastolle. Siellä ei kuitenkaan tullut luuhattua kovin kauan, koska jatkoimme R.:n ja ystäväni M.:n kanssa kaupunginkirkkoon Seminaarinmäen kauneimpiin joululauluihin. Tässä ihastuttavassa, perinteikkäässä tapahtumassa lauletaan Jyväskylän seminaarin käyneitten tyyppien joululauluja, joita on paljon. Esimerkiksi Kello löi jo viisi ja No onkos tullut kesä ovat jyväskyläläistä alkuperää. Itävaltalainen Jouluyö, juhlayö on esitetty ensimmäistä kertaa suomeksi juuri Jyväskylän kaupunginkirkossa. Yhteislaulutilaisuudessa kokee olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta, ja vuosisatoja vanhat sävelmät ja sanoitukset saavat joka joulu uusia sävyjä. Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut on ehkä kaunein ja herkin tapahtuma, johon pääsee vuosittain osallistumaan. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Luukku 10: Suuri graduseminaari

Uuhuhuu! Maanantai oli yltiöjännittävä päivä, kun oli Suuren graduseminaarin vuoro. Suuri graduseminaari (SGS) on suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen oppiaineitten hieno yhteinen perinne. Sen perusti aikoinaan professori Matti Leiwo. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän SGS:n idea on, että kaikki kyseisten oppiaineitten graduseminaaria käyvät opiskelijat esittelevät tutkimuksiaan yhteisesti kaikille. Mielestäni ajatus on sangen toimiva, koska kahden päivän aikana pääsee samalla kertaa kuulemaan todella monenlaisista tutkimusmenetelmistä, -metodeista ja -aiheista. Lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Jos Suurta graduseminaaria ei olisi, tiedot oppiaineitten tutkimuksesta jäisivät oman graduseminaarin varaan.

Maanantain aikana saatiin kuulla muun muassa suomi toisena kielenä (s2) -aiheista, kuuroista, tekstilajeista, nimistöntutkimuksesta, kääntämisestä ja ylioppilaskokeista. Kaikki esitelmät tulkataan simultaanisti suomalaiselle viittomakielelle, ja ainakin minun keskittymistäni auttoi, että saatoin puhuttujen esitelmien lisäksi seurata viittomia. Tunnistan koko ajan enemmän viittomia, ja oli uskomattoman kiehtovaa tarkkailla, kuinka monimutkaisia tieteellisiä juttuja käännettiin.

Tšoma on ku joablokku.

Oma viisiminuuttinen esitykseni ruokablogitekstien hybridisyydestä ja narratiivisuudesta sujahti todella nopeasti. Paikalla olleen ajanottajan tehtävänä oli näyttää jokaiselle puhujalle "3/1/0 minuuttia jäljellä" -lappuja, mutta onnistuin selittämään pääkohtani niin reippaasti, etten saanut edes yhden minuutin merkkiä. Onnekseni edellinen puhuja kertoi myös hybridisyydestä, joten minun ei tarvinnut ruveta selittämään sitä alusta lähtien. Esitykseni meni ihan kelvollisesti, vaikka olisin voinut suunnitella puheenvuoron rakenteen täsmällisemmin. Olin opetellut viittomaan otsikkoni, mistä sain ilahtuneita kommentteja. :0)

Päivä oli pitkä, mutta esitelmät oli jaksotettu hyvin, ja välissä oli sopivasti taukoja. Lounastauolla käytiin isolla porukalla syömässä Musicalla, ja koko päivän päätteeksi mentiin stressinpurkukahville Café Libriin. Illalla kotiin päästyä väsytti aikamoisesti, mikä ei liene ihme, kun aivot olivat puineet 23 eri tutkimusta.

Jos muuten kiinnostaa lukea edullisista opiskelijaruoista, kannattaa vilkaista toverini L.:n blogia Opiskelijaruokaa. En käytä sitä tutkimukseni aineistona, joten kehtaan linkata. :0)

Luukku 7: Assosiaatioita. Dissosiaatioita.

Selostaminen. Nominit. Mahdollinen. Lukija. Ymmärrys?

Perjantai. Päivä. Asioita. Fennicum. Ovi. Lukko. Koputus. Koputuksia. Hätäännys. Joku. Kopiokone. Ovi. Avaaminen. Helpotus. Suuren graduseminaarin abstraktikirja. Hakeminen. Onnistuminen. Huokaus.

Kirjasto. Café Libri. Opiskelijalähettiläitä: Aapo, Jussi O., Jarkko. Tapaaminen. Suunnittelu. Keskiviikko. Jyväskylän lyseo. Vierailukäynti. Ennakkohauskuus!

Heilahdus. Epätarkkuus. Rattoisuus!

Koti. Siivoaminen. Leipominen. Kasvis-fetapiirakka. Joulutorttutaikina. Jää. Sulamattomuus. Luumuhillo. Vähäisyys. Ovikellon sointi. Ystävä O., Pätkis-suklaakakku. Ystävä E., teetä. Illanistujaiset. Tuparit? Teekukka. Avautuminen. "Elitistinen, samettinen maku." Kukka? Merisiili? Cthulhu? Hauskaa. Sähkökynttelikkö. Kynttilänvalo.

Leikki: värien sanominen. Rytmi. Koputtaminen. Lusikka. Sininen, punainen, keltainen, vihreä. Oranssi. Hep! Valkea. Voitto! Assosiaatioleikki. Kaasunaamari, Mehukatti, Mannerheim. Repeäminen. Nauru. Dissosiaatioleikki. Vaikea! Mukavuus. Rattoisuus. Kadenssit, intervallit, säveltapailu. Taikinat. Onnellisuus. Kiehuva teevesi. Santsikupin santsikuppi. Narvan marssi.

Keskustelut. Salaisuudet. Riemukkuus. Kesätyöt. Pohtiminen. Google. Rekka-autojen kuvia? Stalkkaaminen. Nils Holgersson. Tarinat. Puoliyö. Todellisuus. Ystävyys. Rakkaus. Dramaattisuus. Ajankulku. Yö. Naurunremakat. Yllättävät uutiset. Kello kaksi?! Hekotus. Seuraavat kestit? Sopimus. Seuraavat kestit.

Luukku 6: On Pohjolan hangissa meill' isänmaa

Itsenäisyyspäivän ja 95-vuotiaan Suomen kunniaksi kuuntelin uuden lempimarssini, Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa eli Hakkapeliittain marssin 95 kertaa. Topeliuksen siihen runoilemissa sanoissa on juuri sopivan isänmaallista tunnelmaa: hankia, loimuavia liesiä, vapautta, säilöjä – ja hevosten juottamista. Lisäpisteitä tulee reippaasta melodiasta, kansansävelmän käytöstä C-osassa, ulkomaisten paikannimien mainitsemisesta (kuten Porilaisten marssissa) ja ensimmäisen säkeistön lukuisista apokopeista eli loppuheitoista.

Kotini on linnani -juhlien pukuloistoa.

Päivän erityisenä ohjelmana olivat Kotini on linnani -kemut fennistiystävien kanssa. Juhliin sai pukeutua kuin Linnan juhliin, joten minäkin kaivoin esiin majesteettisen sinisen arki-iltapukuni, virittelin kampaukseen valkoisen ruusun ja lähdin tarpomaan juhlapaikalle Kukkumäkeen. Kampaus suli lumisateessa ja pitkä mekko rypistyi kassissa, mutta ylevä henki loi perillä sopivan juhlatunnelman asustukseni puutteista huolimatta. Isäntäväki ja muut vieraat olivat niin ikään pukeutuneet parhaimpiinsa. Asujen teemaväreinä oli mustaa, sinistä ja valkoista sekä muotigurujen mukaan tyylikästä vihreää. Kampauksissa näkyi sinivalkoisia nauhoja ja valkoisia kukkia, ja tyylikkäät korut kruunasivat asukokonaisuudet. Hauska yksityiskohta oli, että isäntä vaihtoi pukujaan kuin paitaa.

Paikalle aiemmin saapuneet olivat nauttineet juhlapäivälliseksi hirvipaistia kotimaisine lisukkeineen. Minä liityin jälkiruokakattaukseen ja sain herkullista luumurahkaa. Samalla pääsi katsomaan ohjelmia ihan oikeasta televisiosta. Ensin oli tietysti vuorossa Edvin Laineen Tuntematon sotilas ja sitten Itsenäisyyspäivän vastaanotto jatko-ohjelmineen. Oli taas kerran ratkiriemukasta bongailla tuttuja presidentinlinnan bileistä. YLE voisi kuulemma palkata minut selostamaan lähetystä, kun nimet ja tittelit tulivat kuin apteekin hyllyltä. (Paitsi että nykyään apteekin hyllyltä ei kyllä löydy asioita kovin nopeasti vaan epämääräisellä hakuammunnalla.) Ilta kului yhteiskunnallisia asioita pohtiessa, pukuja kommentoidessa, herkullisia tarjoiluja nauttiessa ja euroviisuvoittoa suunnitellessa. Päätimme perustaa Harry Potter -aiheisia biisejä örisevän punkbändin.

Mis sie tarvitset oikei hyvvää kommentaattoria jne.

Myöhemmin seurasimme toisella silmällä Rauni Mollbergin versiota Tuntsikasta, totesimme poikien olevan kovin nuoria ja keskityimme maailmankauppaa havainnollistavaan lautapeliin. Oli todella juhlavat juhlat! Kotiin talsiessa ei yhtään harmittanut, etten tänäkään vuonna tullut menneeksi katsomaan OKL:n eli yliopiston opettajankoulutuslaitoksen järjestämää soihtukulkuetta. Ehkä vielä joskus on sen aika.

Luukku 1: Opiskelijan joulukalenteri alkaa

Olenpas ollut laiska kirjoittamaan tähän blogiin. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että olen aktiivisemmin kirjoittanut kaikkea muuta (esim. graduun liittyviä tekstejä, lehtijuttuja, arvosteluja ym.).

Kaavio esittää opiskelijan vuodenkiertoa.

Aktivoidutaanpa! Ajattelin aloittaa blogiin opiskelijan joulukalenterin, jossa seurataan sitä, mihin kaltaiseni suomen kielen opiskelija oikein käyttää päivänsä. Joulukuut tuppaavat hujahtamaan hetkessä, joten tänä vuonna haluan tosissani selvittää itsellenikin, mihin aika oikein kuluu. Kuudennen opiskeluvuoden kokemuksella voin sanoa, että vaikka syyskuusta joulukuuhun on lyhyempi aika kuin tammikuusta toukokuuhun, syksyyn ahdetaan paljon enemmän opiskeltavaa.

No, mitäpä sitten olen tehnyt tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä?

Aloitin listaamalla rästihommat ja kotityöt, jotka haluan saada tehtyä viikonlopun aikana. Kuluneella viikolla meni nimittäin aika paljon aikaa ns. hyväntekeväisyyteen eli ylioppilaskuntatoimintaan. Tulipa muun muassa järjestettyä ja pidettyä pikkujoulut koko ylioppilaskylälle (ja oli hauskaa!). Todos-listalle on myös kertynyt kaikenlaista pientä sälää, jota ei muka ikinä ehdi tekemään, kuten vaatteitten korjausompelua, hiuskukkien ehjäksi liimaamista ja uusien lauluyhtyebiisien nuottien kirjoittamista. Samalla koetin miettiä, mitä pitempikestoisia töitä pitäisi tässä kuussa saada aikaan.

Tein tekstityöläisen töitäni eli suunnittelin kolumnia erääseen lehteen ja editoin erään minulle toimitetun tekstin. Vaikka suomen kielen asiantuntijana olenkin varsin näppärä esimerkiksi kielenhuollossa, joittenkin tekstien kanssa saattaa joutua painimaan päiväkausia, ennen kuin keksii, mitä itse tai joku muu oikein haluaa sanoa. Onneksi tämänpäiväinen teksti ei ollut vaikea editoitava vaan mukava muistelma sukuseuralehteen.

Kotitöitä tehdessäni koetin löytää sähkökynttelikköä, jonka luulin hävinneen (keväisessä) muutossa. Lopulta löysinkin sen todella rändomista paikasta (nimittäin vaatekaapista henkarivaatteitten takaa). Jee, illemmalla voinkin lueskella gradukirjallisuutta kynttilänvalossa!

Kaalikeittoa ja turkkilaista jugurttia.

Pitkin päivää kuuntelin levyiltä venäläistä musiikkia, ja siitä inspiroituneena keitin ruoaksi kaalikeittoa. Se on paitsi äärettömän herkullista myös sopiva opiskelijaruoka, koska sen ainekset (kaali, porkkana, sipuli, valkosipuli, lihaliemi) eivät maksa juuri mitään. Pitkään haudutetun keiton jälkeen nautin muutaman pikkujoulutortun, jotka aiemmin tällä viikolla herättivät suurta hilpeyttä kirjastolla ("MITÄ ONNETTOMAN PIENIÄ NARJAKKEITA NOI ON?!"). Hyvin tuntuivat kuitenkin maistuvan myös ventovieraille.

Tähän mennessä olen opiskellutkin sen verran, että olen penkonut mahdollista aineistoa graduuni. Tutkimukseni käsittelee ruokablogeja, ja voitte arvata, kuinka paljon aikaa ruokablogien selailuun saa kulumaan. Kohta täytyy lyödä aineisto lukkoon, jotta päätön haahuilu ja surffailu vähenisi. :0)

Muuten olen puuhaillut kaikkea vähemmän kiinnostavaa (enkä väitä, että nämäkään mainitsemani asiat olisivat mitenkään huiman jännittäviä). Pääpointti on, että opiskelijan lauantai ei ole mitenkään ihmeellinen päivä. Jos kuitenkin jäit kaipaamaan jotain jännittävämpää, tutustu vaikkapa fennistiyhtyeeni Šiivilän viimevuotiseen, täysin päättömään joulukalenteriin.

Café au poivre turc eli kaikkea jännää syksyyn

Pimeää, synkkää, märkää, kylmää, ikävää. Tällaistahan syksyllä tuppaa olemaan. Aamulla voi tuntua siltä, ettei millään jaksaisi nousta, ja vielä päivälläkin luennolle raahautuminen saattaa olla ylitsepääsemättömän raskasta.

Jotta opiskelija ei taipuisi kaamoksen alla tai vaipuisi masennukseen, on keksittävä kaikenlaista pientä (tai vähän suurempaa) kivaa sulostuttamaan päiviä. Paljastan seuraavaksi omat parhaat syksynselätysvinkkini. Niihin ei kuulu kynttilänvalossa himmailua, villasukkafundamentalismia, teen lipittämistä tai muita (toki varsin toimivia) syystoimintoja, joten kliseitä kaihtavat kirjallisuudenopiskelijatkin (ja sellaisiksi aikovat) voivat huoletta jatkaa lukemista.

1) Etsi uusia ympäristöjä.

Kun ulkona on pimeää, tekee mieli hakeutua valoon. Minulle yliopiston kirjasto on paikka, jossa jo kirkas valaistus ja pirteän keltainen väri saavat minut aktiiviseksi. Vaikka suurimman osan kirjastolla viettämästäni ajasta asun Café Librissä, yritän löytää uusia soppia, joissa työt edistyisivät joutuisasti. Kunpa kirjastolla olisi enemmän sohvia ja lukulamppuja niitten vieressä!

• Varsin näppäräksi on osoittautunut 3. kerroksen ryhmätyötilan varaaminen pariksi tunniksi sopivalla porukalla. Olemme sopineet, että ryhmätyötilassa ei jutella, vaan kaikki keskittyvät tekemään omia töitään. Toki tarvittaessa voi kysyä neuvoa toisilta tai vaikka hypätä selventämään ajatuksiaan fläppitaulun ääreen. Tovereitten kesken vallitseva hiljaisuus luo positiivisen ryhmäpaineen, joka pakottaa istumaan aloillaan pari tuntia ja keskittymään tekemiseen.

2) Tee päivittäin jotain käsin alusta loppuun.

Ihmisluonteeseen kuuluu, että tykkäämme saada asioita valmiiksi. Lisäksi tutkimusten mukaan (kunpa muistaisin mainita lähteen) nautimme käsin tekemisestä. Väitän, että me kaikki olisimme onnellisempia, jos näkisimme mahdollisimman usein työmme konkreettisen tuloksen.

• Olkoon työ sitten tiskaamista, pölyjen pyyhkimistä, luentopapereitten järjestämistä, kaulaliinan neulomista tai hiusten letittämistä, paras vaihe on se, kun homma on valmis.

3) Aseta toiminnallesi pieniä tavoitteita ja pääse niihin.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan. Myös ajatustyössä on tärkeää pilkkoa tekeminen pienemmiksi osioiksi, jotta voisi useammin kokea onnistumisen ja valmiiksi saattamisen elämyksiä.

• Jos esimerkiksi joutuu lukemaan jotakin pitkäveteistä kirjaa, voi päättää lukea joka päivä yhden luvun ja onnitella itseään jokaisen kertaurakan jälkeen. Jo muinaiset roomalaiset osasivat asettaa itselleen sopivia päivittäistavoitteita Rooman rakentamisessa!

4) Koe kulttuurielämys.

Jos talous vain antaa myöten, käy teatterissa (opiskelijat pääsevät kaupunginteatteriin viimetippalipulla vitosella!) tai elokuvissa tai konsertissa tai keikalla, ja jos ei, käy kirjastossa lainaamassa jokin kulttuurituote. Nauti kulttuurielämyksestä yksin, tai mikäli mahdollista, kaverin kanssa.

• Hauskinta on valita sellainen esitys, jota ei muuten ikinä menisi katsomaan, yllättyä/myötähävetä/hekottaa ja jälkikäteen puida kokemusta porukalla. Varoitan, että musikaalien myötäelämisen jälkeen tekee vastustamattomasti mieli tanssia! Onneksi kaupunginteatterin vieressä on Kirkkopuisto, joka on täydellinen tanssimiseen ja riekkumiseen ja teatraalisiin rakkauskohtauksiin.

5) Riko rutiineja kokeilemalla jotain älytöntä.

Rutiinien rikkomista tulee harrastettua aivan liian vähän, mutta kun siihen uskaltautuu, tapahtuu yleensä kaikenlaista hauskaa. Jos esimerkiksi herääminen aamulla ei nappaa, voi jättää nukkumatta kokonaan (mikä ei toki pitemmän päälle ole kovin terveellistä). Jos lähikaupan myyjät on jo niiiiiiin nähty, lähde ostoksille toiselle puolelle kaupunkia (kävinpä varta vasten ostamassa sipulikeittojauhetta Kuokkalan Siwasta, joka on kuulemma Suomen pienin Siwa). Perusta lauluyhtye, joka nauraa biisit läpi melodisesti ja yrittää olla tikahtumatta. Keksi itse!

• Kahvin kittaaminenkin voi käydä tylsäksi, jos sitä juo joka päivä samassa paikassa (arvatkaapa, mikä se voisi olla). Kaneli-kardemummakahvi on jo niin tuttu juttu, että uutta pitää keksiä. Viime viikolla avantgardistien heiniä oli lisätä maitokahviin rusinoita. Ihan kelpo yhdistelmä.
• Tänään vuorossa oli café au poivre turc eli turkinpippurimakeisilla höystetty maitokahvi. Oli muuten hyvää! Valmistus on helppoa: 1. Liuota 3-4 turkinpippurikarkkia kuumaan kahviin ja juo. 2. Älä liuota viimeiseen kahvitilkkaan ylimääräisiä namuja, koska muuten siitä tulee liian vahvaa.

[Kuvien lievästi karmaisevat hyypiöt ovat keppinukkehahmoja, jotka askartelin kesätyössäni päiväkotilapsien viihdykkeeksi. Varsin antoisaa puuhaa oli sekin askartelu!]

Opiskelijan kotiruokaa

Aina ei huvita lähteä syömään kampukselle. Kenties päivän ruokalistoista ei löydy mitään innostavaa, tai sitten kotihommat vievät niin mukanaan, ettei millään malttaisi jättää töitä kesken ja lähteä muualle.

Toisinaan iskee myös jonkinlainen gourmet-uhma. Kampuksen ruokaloissa nykyään hintaan 2,60 € tarjottu lounas (ks. aiempi kirjoitus) on edullinen, mutta aika tylsä, eikä aina järin herkullinen. Tulee sellainen olo, että kyllähän minä pystyn laittamaan paljon houkuttelevampaa ruokaa paljon halvemmalla.

Pitkään opiskellut huomaa, että ruokalat kierrättävät noin kuuden viikon ruokalistojaan uudestaan ja uudestaan pienin muutoksin. Eli ihan sama meininki kuin kouluissa! Lisäksi parhaat ruoat (kuten Ilokiven broilerileike tai pestobroileri) osuvat aina tietyille viikonpäiville, ja jos luennot yms. ajoittuvat huonosti, ei välttämättä pääse niinä päivinä ollenkaan lounaalle. Jos broilerileike menee ohi, sitä joutuu taas odottamaan ainakin kuusi viikkoa. Maailmanloppu! First world problem. Herkkusuisuus ei ole helppoa.

Noh. Enpä viitsinyt lähteä lounasajaksi kekkaloimaan kampukselle, vaan jäin mieluummin kotiin siivoamaan, pakkaamaan muuttokamoja, odottamaan muuatta puhelua ja kuuntelemaan Brahmsia ja Vivaldia. Pontevana tavoitteenani on myös saada tyhjennettyä jääkaappia ja pakastinta kaikesta muonasta, ettei uuteen kämppään tarvitsisi viedä kovin paljon vanhaa. Samalla ajattelin haastaa itseni kokkaamaan herkullisen lounaan kaikenlaisista jämistä siten, että annos olisi mahdollisimman opiskelijahintainen.

Tässä tulos: pestobroileria, valkoista riisiä (josta pääsin vihdoinkin eroon) ja viikonloppuista ratatouillea.

Annoksesta tuli kuitenkin yllättävän hintava. Kun pätkäisin mukaan vielä täysjyväpatongin kannikan (koska ruisleipä oli mennyt huonoksi), annoksen hinnaksi tuli peräti 3,20 €. Onpa kallista! Miinuksena mainittakoon vielä, että mukaan piti tulla tuorekasviksia (jääsalaattia ja kurkkua), mutta ne olivat päässeet nahistumaan, eikä tehnyt mieli sisällyttää niitä tähän muuten miellyttävään annokseen.

Hyvää oli! Mutta (ja tämä on suuri mutta) joudun tiskaamaan itse.

Jk. En ymmärrä, mitä jotkut puhuvat jostain nuudeleista ja tonnikalasta. Vilkaise vaikka muitten opiskelijalähettiläitten ruoka-aiheisia kirjoituksia:

• Helinän Opiskelijaruokaa
• Helinän Opiskelijaruokaa - nopea iltapala
• Aapon Töitä tehdessä pitää muistaa myös syödä
• Villen Top: Opiskelijaruokalat

Erityisruokaa

Yliopiston kampuksilla on oikein hyvää ruokatarjontaa. Opiskelijahintaisia lounasravintoloita on useita, ja jokaisessa niissä on päivittäin 2-5 ruokavaihtoehtoa. Valinnanvaraa on keitoista salaatteihin, perinteiseen kotiruokaan, eri maiden keittiöiden herkkuihin ja ravintola Piaton paistopisteen "ihan oikean ravintolan" tasoiseen gourmet-ruokaan, joka valmistetaan vain tilauksesta. Agora-rakennuksessa sijaitsevassa Piatossa on monesti tullut juhlistettua arkipäivää nauttimalla naudan lehtipihvi herkullisine lisukkeineen (hintaan 4,85 €).

Kampuksien ravintolat kuuluvat Sonaatti-ketjuun. Poikkeuksena on ylioppilastalo Ilokivessä sijaitseva ravintola Ilokivi, jonka omistaa ylioppilaskunta eli me kaikki Jyväskylän yliopiston opiskelijat. Ilokiven leppoisuudesta on tullut käsite, ja se on paikka, jossa kaikki voivat olla kuin kotonaan.

Mutta mitäs sitten voi syödä, jos ei erityisruokavalion takia voi panna suuhunsa ihan mitä tahansa?

Opiskelijaravintoloissa otetaan erityisruokavaliot huomioon varsin kelvollisesti. Joka paikasta löytyy vähälaktoosisia, laktoosittomia, maidottomia, gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja. Sonaatin ravintoloista vastavassa ruokailutoimikunnassa, johon minulla on ilo kuulua opiskelijajäsenenä, olen kuullut, että yliopisto-opiskelijoilla erilaiset erityisruokavaliot ovat muuta väestöä yleisempiä. Laktoosi-intoleranssi on todella yleinen varsinkin korkeakouluopiskelijatyttöjen keskuudessa. Myös allergioita on paljon.

Moniallergikkona olen monesti joutunut valikoimaan tarkasti paikan, johon voin mennä syömään luentojen välillä. Yhteinen lounas tovereitten kanssa on jo sosiaalisena ilmiönä sellainen, ettei sitä haluaisi jättää väliin, itsensä ravitsemisesta puhumattakaan. Mutta joskus ei vain tahdo löytyä sellaista ravintolaa, missä tarjottaisiin jotakin "helinsyötävää" ruokaa.

Mikä siis neuvoksi? Ei muuta kuin ruokalaan vain, vaikka ruokalistalta ei löytyisikään mitään sopivaa. Valitsemaansa ruokalaan voi myös soittaa ennakkoon ja pyytää valmistamaan erityisannoksen. Jos soittaa ja tilaa ennakkoon, olisi hyvä tietää melko tarkasti, milloin aikoo tulla syömään.

Testasin tänään Ilokiven joustavuutta, ja hyvin kävi. Kaikissa kolmessa tarjolla olleessa ruoassa oli sellaisia ainesosia, joita en voi syödä, mutta halusin seurani takia lounastaa Ilokivessä. Ei tarvinnut juurikaan jonottaa (vaikka Ilokiven jono venyy usein hirmuisen pitkäksi), ja kuuluisa kokki Kari otti minulta erillistilauksen. Keittiössä loihdittiin vajaassa 10 minuutissa herkullinen kasviskastike, jota saatoin nauttia hyvässä ruokaseurassa. Ja jee, salaattipöydässä oli vieläpä tarjolla kahta eri laatua lempioliivejani!

Opiskelijalounaan hintaan kuuluvat lämmin ruoka, salaattipöydän antimet, leivät ja levitteet sekä ruokajuomat. Lounaani maksoin tietenkin kehylipulla eli ylioppilaskunnan kehitysyhteistyöhankkeita tukevalla ruokalipulla (10 kappaleen vihkonen maksaa 27 €, eli yhden lounaan hinta on 2,70 €). Ja jos ei halua tukea kehitysyhteistyötä, on toki mahdollista ostaa myös tavallisia, hieman halvempia ruokalippuja (25 € / 10 kpl).

Loppuun vielä ylistystä päiväni pelastaneelle Karille, Ilokivelle ja sen ruokalistalle.