Kesätyömuistoja, osa 3: teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Teatteritöissä

Ylioppilaskirjoituksia edeltäneenä kesänä 2006 en hakeutunut palkkatöihin, koska halusin keskittyä luku-urakkaan. Se oli ihan viisas valinta, koska päädyin kesäksi taiteellisiin ja töihin. Työstin ystäväni T.:n kanssa teatterillemme syksyn koko illan näytelmän dramatisoinnin ja musiikit. Tulin samalla tehneeksi myös tuottajan töitä. Mainio ja sangen opettavainen kokemus!

Sepän emäntä odottelee museovieraita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä 2007 olin myyntityöni lisäksi järjestämässä paikallishistoriaan perustuvia, dramatisoituja kiertokävelyjä mäntsäläläisellä Sepänmäen käsityömuseoalueella. Toimiva yhteistyö teatteriystäväni T.:n kanssa jatkui siten, että hän kirjoitti näytelmän ja minä tuotin, markkinoin ja hoidin yhteydenpidon toimijoitten kesken. Esitimme samaa näytelmää viikonloppuisin myös kesällä 2008, jolloin olin jo opiskellut yhden vuoden ja työskentelin toimittajana Helsingissä.

Tunnen museon rakennusten jokaisen kolkan oikein hyvin, ja kesäkuumuudessa muistelen usein kaihoten näitten vanhojen tupien viileyttä. Oli kiehtovaa perehtyä taloissa asuneitten ihmisten elämään ja paikallishistoriaan ja opetella kertomaan yksityiskohtaista tietoa tarinallisesti. Ilmeni, että lukioni rehtorin perhe on asunut kuvan esittämässä tuvassa! Saksalaisille vieraille solkkasin siansaksaa, ja useammin sai käyttää englantia.

Jälleen mansikanmyyjänä

Tuoreena ylioppilaana ja pääsykoetuloksia jännittäen työskentelin taas torimyyjänä. Tällä kertaa olin eri yrittäjän hommissa erään marketin sisätiloissa (mitkä fasiliteetit!) ja kauppaamassa vain mansikoita ja herneitä. Oli vähemmän hintoja muistettavana, ja tuotteita säilytettiin marketin kylmävarastossa, joten tyhjentyneeseen myyntipöytään sai heti täydennystä. Työ ei ollut ihan yksinäistä, vaikka olinkin myyjänä yksin, sillä useita kertoja päivässä seurana kävi tuotteita myyntipisteeltä toiselle kuljettanut miekkonen. Hän puhui äidinkielenään venäjää ja oli riemuissaan, kun saattoi jutella jonkun kanssa.

Kuukauden aikana myin melkein 5 000 kiloa mansikoita. Työsuhde-etuna herkistyin mansikoille niin, etten muutamaan vuoteen voinut edes kulkea mansikoitten ohi aivastelematta. Eikä niitä kyllä olisi tehnyt mieli syödäkään. Ikävämpinä päivänä myyntipöydän takana tsemppasin itseäni laskemalla, mitä kaikkea voin ansaitsemillani tuloilla hankkia omaan opiskelijakämppään: lautanen, lautanen, lautanen, lautanen, leivänpaahdin, lautanen, lautanen, kahvinkeitin... Se ihme kyllä motivoi! :D

Kesätöistä opittua

Opin vastuullista rahan käsittelyä ja laskemaan nopeasti haastaviakin laskelmia. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot kehittyivät paitsi työtovereitten myös asiakkaitten kanssa toimiessa. Karjalaisesta perimästäni puskeva myynti- ja bisneshenkisyys puhkesi kukkaansa. Olen tosi hyvä tinkimään ja laatimaan räätälöityjä erikoistarjouksia! Saan asiakkaani haluamaan aina vähän lisää esimerkiksi vinkkaamalla ruoanlaitto-ohjeita.

Elintarvikkeitten oikeanlainen käsittely onnistuu, samoin erilaisten myyntikojujen, -pöytien ja -rakennelmien kasaaminen. Stressinhallinta-, ongelmanratkaisu- ja kaikenlaiset macgyverointitaidot kohenivat. Ennen kaikkea opin olemaan kaikenlaisissa tilanteissa iloisen oloinen, reipas ja helposti lähestyttävä asiakaspalvelija. Opin myös kestämään pienoisen pettymyksen, kun en vielä ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä saanut tavoittelemaani työtä. Siihen piti kasvaa vielä yhden vuoden ajan. Kerron lisää seuraavassa osassa. :)

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Torimyyjänä
• Toimittajana

Mitä uutta tammikuussa?

Joululahjaksi saamalleni possukäsinukelle
on rattoisaa keksiä uusia asukokonaisuuksia.

Joulu meni, vuosi vaihtui, ja nyt eletään jo tammikuun puoltaväliä. Joulukalenterista tuli ilahtuneita palautteita. Kysyttiin myös, miksi se oli jäänyt "kesken". Minusta 22 luukussa oli jouluvalmistelujen ohella ihan tarpeeksi, ja jouluaattona ei varmaankaan ymmärrettävistä syistä tullut enää kirjoitettua. Toki olisin voinut varoittaa, että 23. päivän jälkeen ei ilmesty enää mitään, mutta menipä nyt näin. :0)

Uudenvuodenlupauksia en varsinaisesti tehnyt, mutta jotain periaatteita ja toimintaohjeita olen yrittänyt muistutella itselleni. Tässä muutama opiskeluihin ja opiskeluelämään liittyvä:

• Pyrin aloittamaan isoja töitä aiemmin (kuin viimeisenä iltana) ja tekemään niitä vaikka kuinka pienissä osissa, jotta oppisin työskentelemään usein saman homman kanssa. (Muuten suoritan järkälemäisiä juttuja kerralla; tuppaan värkkäämään kaikkea yhdeltä istumalta.)
• Sama pätee tiskaamiseen: jos tiskaan vähän astioita usein, en joudu myöhemmin valloittamaan tiskivuoria.
• Koetan joka päivä tehdä edes jotain gradun hyväksi. Ei ole mikään vaikea tehtävä, koska gradua saa edistettyä varsin monenlaisin töin!
• Sen sijaan, että marmattaisin itselleni ja läheisilleni tekemättömistä töistä, yritän keksiä, mistä aloittaisin ja miten saisin askareet tehdyksi mahdollisimman mukavasti. Eikä kaiken tarvitse aina olla kivaa.
• Kerään minusta lausuttuja arvioita ja kehuja talteen, jotta minulla olisi valmiiksi sopivaa aineistoa työhakemuksiin ja -haastatteluihin. Kehuja on muutenkin hauska maiskutella!
• Kirjoitan muistiin näppäriä sitaatteja, joita voi (esim. opettajana) heitellä sopiviin väleihin. Opettelen myös tarkat lähdetiedot, kuten Raamatun jakeitten numerot. Sukukielisiä sananlaskuja on niin ikään hauska osata.
• Huomasin ennen joulua, että päässälaskutaitoni on rapistunut. Siispä yritän laskea päässä niin paljon kuin mahdollista ja harrastaa matemaattisten pulmien ratkaisemista, koska muuten looginen päättelykyky kärsii.

Mitäs muuta uutta tammikuussa?

Viime viikonloppuna Jyväskylässä oli Äidinkielen opettajain liiton (ÄOL), johon minäkin kuulun, talvipäivät. Niissä oli runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa sekä mahdollisuuksia tunkea jalkaa ovien väliin. Olin lauantaina esittelemässä tietoteknistä opetuskokeiluamme (josta ilmestyy pian kirja!) ja sunnuntaina esiintymässä sekä soololaulajana että lauluyhtyeemme Heikon asteen kanssa. Esitin tekemäni Laulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta ukulelella säestettynä, sain hurjat suosionosoitukset ja pääsin kertarysäyksellä lähes koko tulevan ammattikuntani tietoisuuteen. Ei mikään turha keikka siis.

Olen taas varannut kirjaston ryhmätyötilaa ja ahertanut siellä graduni kimpussa. Tällä viikolla päätin vihdoin aloittaa kirjoittamisen, ja se kannatti, koska tekstiä syntyi heti 15 sivua. (Mitä sanoinkaan aiemmin siitä, että teen paljon yhdeltä istumalta...) Toki teksti on vasta raakiletta ja enimmäkseen yksirivisiä muistiinpanoja, mutta onpahan jotain, josta ryhtyä kirjoittamaan! Tänään keräsin aineiston.

• Ryhmätyötilan varaamisessa on muuten se huono puoli, että kun varaukset kirjoitetaan seinällä olevaan paperiin, niitä ei pääse kotoa käsin perumaan. Viime viikolla jouduin parina päivänä jättämään varaukseni käyttämättä, koska olin kotona flunssan kourissa. Harmitti, kun varausajat menivät hukkaan (ja kun sopivia tiloja ryhmätöitä varten ei ole mitenkään liikaa). Toisaalta onhan ryhmätyötilojen ovissa ikkunat, joista näkee, jos tilan varaaja ei olekaan paikalla. Kaipa tässäkin toimii jonkinlainen villin lännen meininki.

Opinnoissa ei ole enää muuta pakollista tehtävää kuin gradu, seminaarin kevään osuus sekä yksi essee, joka valmistuu gradun sivutuotteena (tai päinvastoin: esseestä saa materiaalia graduun). Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät!

Luukku 22: Piirakoita ja kystä kyllä

Joulua edeltävänä päivänä käydään perinteisesti lahjaostoksilla. Näin tehtiin nytkin. Muuten sain päiväni kulumaan ruoanlaitossa ja muissa keittiöhommissa, siivoamisen suunnittelussa ja etenkin pikkuveljeni K.:n kanssa seurustellessa sekä hänen huonoille vitseilleen hymähdellessä. ("Kerroin kemistivitsin. Ei mitään reaktiota." Ahhahhaa.)

Paras jouluvalmistelu!

Jouluostosten jälkeen iltapäivällä aloitin leipomisurakan ja laitoin karjalanpiirakoita ja joulutorttuja. Samalla tehtiin porkkanalaatikoita. Joulutortut eivät näyttäneet paistuvan millään, ja ehdimme jo pelätä sähköuunin rikkoutuneen. Se vasta olisi karmea kohtalo jouluna, kun melkein kaikki ruoka pitää päästä paistamaan! Ja mikä kamalinta, lanttulaatikot olivat vielä kokonaan tekemättä!!! Ääk!!!!!

Tulipahan testattua jouluisia kriisinhallintataitoja. Mietimme varavaihtoehtoja: takassa voisi ehkä lämmittää joitain ruokia, ja jos ulkouunin kaivaisi esiin lumesta, siellä voisi mahdollisesti paistaa laatikoita. Äitini M. ehti jo päivitellä onnettomuuttamme Facebookissa, ja muuan ystävällinen tuttu lupasi jo, että saamme tarvittaessa käyttää hänen uuniaan. Fb-päivitys taisi jälleen olla se tarvittava taikaisku, joka vaadittiin siihen, että uuni alkoi taas toimia. Ehkäpä masiina oli vain ylirasittunut piirakanpaiston vaatimasta lämpötilasta, koska jonkin aikaa levättyään se suostui taas paistamaan kunnolla. Ilta ja joulu pelastettu!

Televisiottomana opiskelijana on aina yhtä jännää, kun kotona voi katsoa telkkaa. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että telkassa näytetään ympäri vuorokauden vain Jamie Oliverin ja kollegoitten kokkiohjelmia, Strömsöä tai joka sortin tuunausohjelmia. (Tai sitten perheemme sattuu aina niitten aikaan ruudun ääreen.) (Elokuvatkin ovat epämääräistä haahuilua kaiken maailman keskimaissa, eivätkä vanhoja suomalaisia mustavalkoelokuvia, joissa näyttelijöitten puheesta ei saa mitään selvää, mutta torvisoitto kyllä kuuluu.)

Leipomisurakan alussa riitti vielä hupimieltä tämän videopätkän kuvaamiseen. Piirakan synty ei näy tässä ihan kokonaan, kuten ei myöskään taidokas kuorien pulikointini, mutta saatiinpahan viihdettä aikaan. :0D Tyypilliseen ruokaohjelmatyyliin kädet ovat koko ajan edessä, ruoan valmistusprosessi esitetään oudossa järjestyksessä ja kokin mutinasta on vaikea saada selvää.

Jos muuten olet aina miettinyt, mitä se äiti oikein tekee joululaulussa Kun joulu on, kun "on äiti laittanut kystä kyllä", niin tässä vastaus:

• kystä on kypsää (vanhentuneen kypsi-muodon taivutusmuoto; vrt. lapsi: lasta)
• kyllä on kylliksi, riittävästi.

Siispä laulunkin äidillä taitaa olla toimiva uuni, jossa on saatu paistettua tarpeeksi muonaa.

Luukku 18: Englannin pikakurssi jatkuu

Tiistaina olin maanantain tapaan kyläsihteerin sijaisena. Toimistolla oli paljon vauhdikkaampi meininki, koska survival kitejä palautettiin edellispäivää enemmän, ja muitakin asiakkaita kävi runsaammin. Sain toden teolla harjoitella englannin puhumista, ja puhelimessakin piti yrittää solkata useaan otteeseen. Olen vähän arastellut englannin puhumista, koska en mielestäni osaa sitä mitenkään kovin hyvin (tai sitten kielitaitoinen akateeminen ympäristö hämää ja rimani on liian korkealla). Asiakaspalvelutilanteissa on kuitenkin pakko saada ymmärrettyä ja selitettyä asia, ja se vaikuttaa tehokkaalta treeniltä. Selviän englannillani oikein hyvin töissä, mutta arkielämän monivivahteisissa keskusteluissa en pysty ilmaisemaan itseäni niin hyvin kuin haluaisin. No, lisää harjoitusta vain.

Lahjaksi saamani suloinen lasilintu kopperoineen.

Tällaisissa lyhyissä sijaisuuksissa pääsee mukavasti kokeilemaan omia kykyjään ja rajojaan. Olen huomannut, että nautin ihmisten kanssa työskentelystä. Olen oppinut neuvomaan ja selittämään asioita aika hyvin (mistä on varmasti hyötyä myös opettajan ammatissa – tai sitten taito on syy eikä seuraus). Lisäksi tykkään tarjota enemmän kuin mitä asiakas odottaa, oli se sitten apua, ystävällisyyttä tai vaikkapa tuotteita. Yksikin vaihto-opiskelijapoika poistui toimistolta melkein tippa linssissä ja vuolaasti kiitellen: "You've been extremely helpful!" (Tämä siksi, että muun muassa annoin hänelle kartan ja merkitsin siihen reitin, mitä pitkin hän pääsee Kortepohjasta keskustaan.) Työn tekemisestä hyvin tulee iloinen mieli, ja teen kernaasti parhaani. Pyrin olemaan edes jossain määrin yhtä mainio asiakaspalvelija kuin oikea kyläsihteeri. Ylioppilaskunta ja Kortepohjan ylioppilaskylä voivat olla tyytyväisiä, että heillä on palveluksessaan niin taitava ja altis kyläsihteeri!

Työpäivän jälkeen siivosin kämppää joulukuntoon ja harjoittelin asteikkojen laulamista. Olin iloinen siitä, että olin ehtinyt postittaa viimeiset joulukortit aiemmin päivällä, kun postilokerossa oli tervehdyksiä vaikka keneltä. Lisäksi olin tyytyväinen, että ansaitsin parin päivän sijaisuudesta hieman taskurahaa kevääksi. Työ oli kivaa ja opettavaista, ja työmatkakin taisi olla peräti 40 metriä.

Luukku 10: Suuri graduseminaari

Uuhuhuu! Maanantai oli yltiöjännittävä päivä, kun oli Suuren graduseminaarin vuoro. Suuri graduseminaari (SGS) on suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen oppiaineitten hieno yhteinen perinne. Sen perusti aikoinaan professori Matti Leiwo. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän SGS:n idea on, että kaikki kyseisten oppiaineitten graduseminaaria käyvät opiskelijat esittelevät tutkimuksiaan yhteisesti kaikille. Mielestäni ajatus on sangen toimiva, koska kahden päivän aikana pääsee samalla kertaa kuulemaan todella monenlaisista tutkimusmenetelmistä, -metodeista ja -aiheista. Lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Jos Suurta graduseminaaria ei olisi, tiedot oppiaineitten tutkimuksesta jäisivät oman graduseminaarin varaan.

Maanantain aikana saatiin kuulla muun muassa suomi toisena kielenä (s2) -aiheista, kuuroista, tekstilajeista, nimistöntutkimuksesta, kääntämisestä ja ylioppilaskokeista. Kaikki esitelmät tulkataan simultaanisti suomalaiselle viittomakielelle, ja ainakin minun keskittymistäni auttoi, että saatoin puhuttujen esitelmien lisäksi seurata viittomia. Tunnistan koko ajan enemmän viittomia, ja oli uskomattoman kiehtovaa tarkkailla, kuinka monimutkaisia tieteellisiä juttuja käännettiin.

Tšoma on ku joablokku.

Oma viisiminuuttinen esitykseni ruokablogitekstien hybridisyydestä ja narratiivisuudesta sujahti todella nopeasti. Paikalla olleen ajanottajan tehtävänä oli näyttää jokaiselle puhujalle "3/1/0 minuuttia jäljellä" -lappuja, mutta onnistuin selittämään pääkohtani niin reippaasti, etten saanut edes yhden minuutin merkkiä. Onnekseni edellinen puhuja kertoi myös hybridisyydestä, joten minun ei tarvinnut ruveta selittämään sitä alusta lähtien. Esitykseni meni ihan kelvollisesti, vaikka olisin voinut suunnitella puheenvuoron rakenteen täsmällisemmin. Olin opetellut viittomaan otsikkoni, mistä sain ilahtuneita kommentteja. :0)

Päivä oli pitkä, mutta esitelmät oli jaksotettu hyvin, ja välissä oli sopivasti taukoja. Lounastauolla käytiin isolla porukalla syömässä Musicalla, ja koko päivän päätteeksi mentiin stressinpurkukahville Café Libriin. Illalla kotiin päästyä väsytti aikamoisesti, mikä ei liene ihme, kun aivot olivat puineet 23 eri tutkimusta.

Jos muuten kiinnostaa lukea edullisista opiskelijaruoista, kannattaa vilkaista toverini L.:n blogia Opiskelijaruokaa. En käytä sitä tutkimukseni aineistona, joten kehtaan linkata. :0)

Luukku 2: Suunnitelmia ja Taunoja

Tämä on ollut niin tyypillinen sunnuntai, ettei paremmasta väliä. En ole suonut montaakaan ajatusta opiskeluille (vaikka ehkä olisi kannattanut), vaan ennemminkin olen keskittynyt sosiaaliseen kanssakäymiseen ja jouluiluun. Ehkäpä jo joulukuun toisena päivänä kehtaa klikata tietokoneelta joululaulukansion auki.

Nuket saivat kotinsa murrekorttilaatikoista.

Tuli nukuttua aika pitkään (sunnuntaina se ylellisyys suotakoon), leivoin brunssiksi teeleipiä ja käytin päivän valoisan ajan siihen, mihin se kannattaa käyttää, eli sanomalehtien lukemiseen luonnonvalossa. Sitten jatkoin edellispäiväisen todos-listan lyhentämistä hirveässä suoritusvimmassa. Harkitsin myös joulumessuilla ja levymessuilla käymistä, mutta päätin jättää ne väliin, koska olisin kuitenkin sortunut hankkimaan joululahjoja lähinnä itselleni. :0D

Päivän tärkeimpiä toimia oli lämpimimpien talvivaatteitten etsiminen. Lähipäivinä pukeutuminen saattaa olla haastavaa, koska kaltaiseni jalankulkija tarvitsee ulkona paljon vaatetta, mutta sisätiloissa kuten kirjastolla ja Fennicumilla on aika lämmintä. Pitänee harrastaa kerrospukeutumista.

Testasin ulkovaatetuksen riittävyyden käymällä pitkällä lenkillä upeassa talvisäässä. Samalla suunnittelimme ystävättäreni kanssa tulevia yhteisiä 50-vuotisjuhliamme. Meillä on ollut tapana viettää yhteisiä synttäreitä, koska meillä on ikäeroa tasan viikko. Toiseksi juhlamme ovat tavanneet olla aikamoisen massiivisia. Tällä kertaa olemme kuitenkin ylittämässä kaikki tähänastisetkin suuruudenhullutukset... Opiskelijana on näppärää järjestää yhteiset juhlat ystävän tai useamman kanssa, koska kaveripiiri on pitkälti sama ja sopivilta osin erilainen. Samalla saa maksimoitua paikalle pääsevien vieraitten määrän, sillä näin tapahtuvaisessa kaupungissa on välillä oikeasti vaikea valita, mihin kekkereihin osallistuisi päivän aikana.

Päivässä oli myös ripaus mysteeriä, kun postilokerosta löytyi kummipojalta tullut kirje, joka ei ollut lokerossa vielä perjantaina (jolloin kuvittelen päiväpostia viimeksi jaetun) eikä myöskään eilen. Nyt ihmettelen, oliko kirje oikeasta osoitteesta huolimatta jaettu ensin väärään osoitteeseen. Kuulemani huhun mukaan Kortepohjan ylioppilaskylä on Suomen toiseksi vaikein paikka jakaa postia (vaikein on kuulemma Otaniemen teekkarikylä). Opiskelijoitten osoitteet muuttuvat usein, ja nyt kun kyläkin on muuttunut paljon vähän ajan sisällä, ei liene ihme, että postit risteilevät ties missä. No, onneksi tämä söpö kirje tuli perille.

Taunot ja elukat.

Oikean paikkansa löysivät vihdoin myös käsi- ja sorminukkeni. Nyt Taunot (kuvassa ylhäältä alas Kauno, Mauno, Rauno, Hubert, Esko ja Tauno) ja elukat (Kala, foliohattuinen Kana, Erkki Tökker Hiironen ja 10 sorminukke-eläintä) asuvat hienoissa arkistolaatikoissa. Arkistolaatikot palvelivat edellisessä elämässään suomen kielen laitoksella Fennicumissa murteenkeruukorttien säilytyspaikkoina. Nämä hienot retrolaatikot olivat siis täynnä käsinkirjoitettuja aakkostettuja ja numeroituja kortteja, joihin opiskelijat olivat keränneet näytteitä eri murteitten sanoista ja niitten esiintymispaikoista. Jostain kumman syystä näistä aarteista päätettiin luopua, ja opiskelijat saivat rohmuta laatikoita (ja murrekortteja!) niin paljon kuin halusivat.

Mihin yliopisto-opiskelija työllistyy? (Osa 1)

Opiskelun sanotaan olevan elämän parasta aikaa, mutta taitaapa "oikeisiin" töihin pääsy myös houkutella. Ainakin minua houkuttelee. Opiskellessa on ilahduttavaa herkutella ajatuksella, mitä kaikkia töitä voi elämänsä aikana kokeilla.

Mitäs melkein HuK tänään olisi ja tekisi?

Mitä esimerkiksi opettajankoulutuksessa oleva suomen pääaineopiskelija voi tehdä?
Tähän mennessä olen työskennellyt ainakin toimittajana, kielenhuoltajana, pr-henkilönä, tiedottajana, tuottajana, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan sijaisena yläkouluissa ja lukioissa, luokanopettajan sijaisena, draamailmaisun opettajan sijaisena kansalaisopistossa, liikeilmaisun ohjaajana, torimyyjänä, myyntipisteen hoitajana, käsikirjoittajana ja apulaisohjaajana harrastajateatterissa, ylioppilaskunnan kyläsihteerin sijaisena, rippileirin isosena, lastenhoitajana, keikkamuusikkona, valokuvaajana, juontajana, ravintoloitsijana, keittiöapulaisena, valokuvamallina, säveltäjänä, näyttelijänä ja monenlaisissa myyntitöissä. Ja tässä listassa ei vielä ole yhdistys- ja järjestötoiminnan tuomaa kokemusta. Osa on ollut vapaaehtoistöitä.
Millainen lista sinun työkokemuksistasi tulisi?

Väitän, että KAIKISSA näissä työtehtävissä minulla on ollut hyötyä lukiossa ja yliopistossa opiskelemistani asioista. Vieraitten kielten osaaminen on myyntitöissä todella tärkeää. Vielä tärkeämpää on osata käyttää omaa äidinkieltään tavoitteellisesti ja tuloksellisesti. Puhe- ja muut viestinnälliset taidot ovat sangen merkittäviä. Hyvästä päässälaskutaidosta on aina ollut paljon hyötyä (olenhan yläkouluni päässälaskumestari vuodelta 2003 tai jotain). Jos osaa kirjoittaa, pärjää monissa paikoissa, ja jos osaa kirjoittaa hyvin, pärjää vaikka missä. Historiallisten ja yhteiskunnallisten asioitten tuntemus auttavat ymmärtämään maailmaa. Tieto- ja viestintätekninen osaaminen on aina vain kysytympää. Taiteitten opiskelun edesauttama visuaalisuus ja auditiivisuus yhdistettynä luovuuteen ja jatkuvasti kehittyviin esiintymistaitoihin avaavat ovien lisäksi myös ikkunat.

Peiliin katsomalla voi kokea valaistumisen.

Töitä hakiessa olisi osattava tunnistaa oma osaamisensa. Kuulostaapa kliseiseltä! On kuitenkin ikävä tosiasia, että varsinkin humanistimaisterit osaavat harvoin kertoa taidoistaan niin, että työnantajat kiinnostuisivat. Lisäksi me suomalaiset tuppaamme olemaan turhan vaatimattomia.
Miltä tuntui lukea listaa työkokemuksestani tai oppimistani asioista? Rupesiko hävettämään, ahdistamaan tai vaikuttamaan siltä, että nyt tuo vaan lesoilee eli kerskailee? Ärsyttääkö?
Bingo.
Aion silti jatkaa lesoilemista: minulla yleensä riittää töitä, ja kiinnostavia uusia pestejä tarjotaan jatkuvasti.
Mistähän se voisi johtua? Osaisinko (riittävän röyhkeästi ja rohkeasti) kertoa taidoistani ja kokemuksistani?

Jyväskylän yliopisto on viime vuosina kehittänyt huimasti työelämäpalveluitaan. Tavoitteena on auttaa opintojen suunnittelua, työmarkkinoille siirtymistä ja tarkoituksenmukaista työllistymistä. Opiskelijoille järjestetään kiinnostavia luentoja, koulutuksia ja esimerkiksi CV-hautomo, jossa ansioluettelonsa saa viilata erinomaiseksi.
Parhaaksi kokemani palvelu on Repalinja-niminen sähköpostilista (liity tästä!), jolle välitetään opiskelijoille sopivia työpaikkailmoituksia. Lista on tarkoitettu vain Jyväskylän yliopiston opiskelijoille ja yliopistostamme valmistuneille. Suosittelen liittymistä erittäin lämpimästi, sillä vaikka ei olisi juuri tarvitsemassa töitä, voi olla kiinnostava seurata, millaisia ilmoituksia tulee. Mitä taitoja eri työpaikoissa edellytetään ja millä aloilla on kysyntää?

Ei muuta kuin tuulta päin! Seuratkaa työpaikkailmoituksia ja ruvetkaa hakemaan kaikkia vähänkin kiinnostavia paikkoja. Niin minäkin aion tehdä. Ottakaa myös kaikki hupi ja hyöty irti yliopiston työelämäpalveluista. Osaava henkilökunta on töissä vain meitä varten.

[Tähän kirjoitukseen tulee lähiaikoina osa 2, jossa kerron, millaisiin kesätöihin äikänopeopiskelijakaverini ovat päätyneet.]