Kesäopiskelu on kuuminta hottia

Kesäopiskelut ovat hyvässä vauhdissa, ja eipä minulla juuri enää olekaan opiskelujuttuja. Sain vihoviimeisen kurssini viimeisen esseen valmiiksi viime sunnuntaina (tai oikeastaan maanantaina klo 3), ja jahka saan siitä arvosanan, voin kirjoittaa muutaman sanasen opintojen koostamisesta. Maisteriksi valmistuminen häämöttää! :)

Librissä majaileva IT-tukemme P. neuvoo toveri H.:lle
lähdeviitejärjestelmän käyttöä. Kyllä on kätevää!

Kesäni ohjelmassa on vain yksi iso asia: saada gradu vihdoinkin valmiiksi. Minulla oli vielä alkuvuodesta pontevia tavoitteita saada gradu esitarkastukseen toukokuun alussa, mutta se jäi vain haaveeksi. Keväälle sattui jos jonkinlaisia hidasteita, ja toukokuuksi sain sellaisia kielenhuoltotyöprojekteja, ettei gradu niitten ohessa juuri edistynyt (tai no sopivasti kuitenkin).

Nyt kesällä työtahti reipastunee – ja onkin jo reipastunut –, kun kirittäjäni ja mainioin työskentelytoverini H. on palannut kaupunkiin. Ahkerina hikoilemme kirjaston kuumuudessa. Välillä voi käydä vilvoittelemassa Lounaispuistossa.

Yliopisto-opinnot opettavat paljon oman työn organisoinnista. Minä olen siinä edelleen huono. Pitempiä hommia tehdessäni saatan ottaa välillä tehokkaita spurtteja, mutta enimmän osan ajasta haahuilen muitten, pienempien tehtävien parissa tai keksin ruveta perehtymään johonkin ihan muuhun. Minulla on myös paha tapa sanoa "kyllä" kaikille lyhytkestoisille haasteille ja projekteille, joita minulle tarjotaan ja jotka haukkaavat aikaa ja tarmoa pitemmiltä jutuilta. Opiskellessa on erittäin tärkeää tiedostaa omat opiskelu- ja työskentelytyylit. Niitten hyviä puolia kannattaa hyödyntää ja huonompia kehittää.

Oman stressinsä kevääseen on luonut epävarma tulevaisuus. On pitänyt miettiä, mitä valmistumisen jälkeen ryhtyisi tekemään ja mitä töitä hakemaan. Opettajanvirkoja kun ei voi hakea saada epäpätevänä (siis hakeahan aina voi, mutta jos hakijoitten joukossa on yksikin virallisesti pätevä, epäpätevä ei voi saada pestiä). Vastavalmistunut aineenopettaja voi aluksi tehdä sijaisuuksia tai muita töitä, kunnes ehtii pätevänä mukaan alkukeväästä alkavaan virkojenhakuun.

Koska minulla on tapana sanoa "kyllä" kaikille uusille haasteille, vastasin myöntävästi myös yliopistomme opettajankoulutuslaitokselta saamaani työtarjoukseen. Minua pyydettiin ensi lukuvuodeksi pitämään äidinkielen ja kirjallisuuden didaktikon kursseja tuntiopettajana. Se tarkoittaa sitä, että pääsen opettamaan opettamista opettajaksi opiskeleville. Aikamoisen siistiä! Onhan tämäkin oman alani työtä – vain vähän eri tasolla kuin kouluopetus. Mutta koska työ on vain tuntiopetusta, minun täytyy keksiä lisäksi muitakin hommia. Joka tapauksessa tuntuu mukavalta, kun tiedän, että voin jäädä Jyväskylään ja että mielenkiintoinen työ odottaa heti valmistumisen jälkeen. Se motivoi paahtamaan gradua entistä ahkerammin.

Toistaiseksi elämä on tätä.

Tsemppiä, iloa ja intoa kaikille kesäopiskelijoille ja kesätyöläisille! Miten teidän kesänne on alkanut?

Kirja-askartelua eli näin hyödynnät dyykkaamasi opukset

Kirjoista ei kerta kaikkiaan voi saada tarpeekseen. Eikä kirjoja voi koskaan olla liikaa. Eilen torstaina oli yliopiston kirjaston kirjadyykkaus, kerran tai pari vuodessa vietettävä tapahtuma, jossa kirjastonkävijät saavat rohmuta poistokirjoja ilmaiseksi niin paljon kuin lystäävät. Poistettavien joukossa on usein kurssikirjoja, opinnäytetöitten lähdekirjallisuudeksi sopivia opuksia, oppikirjoja (hyödyllisiä opeopiskelijoille!) ja jopa nuottikirjoja. Minäkin kävin hankkimassa paitsi hyödyllistä tieto- ja kaunokirjallisuutta, myös askartelutarvikkeita.

Ajatus- ja kirjoitustyö vaatii vastapainoksi käsillä tekemistä. Koska olen vanhanaikainen henkilö, kirjoitan kaikenlaisia muistiinpanoja käsin pieniin kirjoihin (enkä tietokoneelle). Ja koska pyrin myös järjestämään eri asiat omiin kirjoihinsa, näitä muistivihkosia kuluu. Miksipä en siis väsäisi niitä itse?

Kirjadyykkauksesta löysin oikeita helmiä muistikirja-aineksiksi. Venäläisen kirjallisuuden joukosta bongasin ilmeisesti nukketeatteria käsittelevän kirjan, jonka kauniiseen kanteen ja piirroskuviin ihastuin heti.

Aluksi irrotin varovasti noin puolet sivuaukeamista, koska kirja oli sidottu. Säästin lukujen ensimmäiset ja viimeiset sivut, koska niissä oli hauskoja piirroskuvia. Muut sivut leikkasin tapettiveitsellä pois niin, että niiden sisäreunat jäivät kiinni kirjaan. Niihin oli helppo liimata värikkäitä paperisuikaleita uusiksi sivuiksi. Uusia sivuja voi käyttää molemmin puolin.

Eri "lukuihin" käytin erivärisiä papereita.

Yksi kuvasivu irtosi vahingossa. Leikkasin sen kuvat talteen ja liimasin ne kansilehdelle ja takakanteen. Lopuksi päällystin koko komeuden kontaktimuovilla. Valmis! Nyt pitää enää panna kirja litistymään, jotta liimasta käpristyneet sivut suoristuisivat.

Toinen aarre oli ranskankielinen pokkari, jossa on kolme pöhköhköä näytelmää. Kannen miekkoset ja värimaailma ovat sangen viehkot, vai mitä?

Sivujen ulkoreunat ovat söpön oranssit.

Tästä pikkupokkarista oli helppo repiä sivuja irti, koska ne oli liimattu eikä sidottu. Revin noin puolet pois, jottei opus pullistelisi liikaa. Liimasin säästämilleni sivuille värikkäitä papereita. Osa väripapereista on sivun kokoisia, osa pienempiä, koska halusin jättää hauskoja repliikkejä näkyviin.

Ohennuksesta huolimatta tämä kirja ei meinaa pysyä kiinni, joten taidan kiinnittää kansiin vielä kuminauhan, jolla kirjan saa suljettua.

Kirjojen tavoitteellinen pahoinpitely ja sivujen repiminen oli aika innostavaa puuhaa. Suosittelen kokeilemaan (mutta ei sillä kaikkein kysytyimmällä kurssikirjalla kuitenkaan). Askartelussa ei myöskään mennyt kovin kauan. On huippua nähdä omien kättensä jälki!

Mitä uutta tammikuussa?

Joululahjaksi saamalleni possukäsinukelle
on rattoisaa keksiä uusia asukokonaisuuksia.

Joulu meni, vuosi vaihtui, ja nyt eletään jo tammikuun puoltaväliä. Joulukalenterista tuli ilahtuneita palautteita. Kysyttiin myös, miksi se oli jäänyt "kesken". Minusta 22 luukussa oli jouluvalmistelujen ohella ihan tarpeeksi, ja jouluaattona ei varmaankaan ymmärrettävistä syistä tullut enää kirjoitettua. Toki olisin voinut varoittaa, että 23. päivän jälkeen ei ilmesty enää mitään, mutta menipä nyt näin. :0)

Uudenvuodenlupauksia en varsinaisesti tehnyt, mutta jotain periaatteita ja toimintaohjeita olen yrittänyt muistutella itselleni. Tässä muutama opiskeluihin ja opiskeluelämään liittyvä:

• Pyrin aloittamaan isoja töitä aiemmin (kuin viimeisenä iltana) ja tekemään niitä vaikka kuinka pienissä osissa, jotta oppisin työskentelemään usein saman homman kanssa. (Muuten suoritan järkälemäisiä juttuja kerralla; tuppaan värkkäämään kaikkea yhdeltä istumalta.)
• Sama pätee tiskaamiseen: jos tiskaan vähän astioita usein, en joudu myöhemmin valloittamaan tiskivuoria.
• Koetan joka päivä tehdä edes jotain gradun hyväksi. Ei ole mikään vaikea tehtävä, koska gradua saa edistettyä varsin monenlaisin töin!
• Sen sijaan, että marmattaisin itselleni ja läheisilleni tekemättömistä töistä, yritän keksiä, mistä aloittaisin ja miten saisin askareet tehdyksi mahdollisimman mukavasti. Eikä kaiken tarvitse aina olla kivaa.
• Kerään minusta lausuttuja arvioita ja kehuja talteen, jotta minulla olisi valmiiksi sopivaa aineistoa työhakemuksiin ja -haastatteluihin. Kehuja on muutenkin hauska maiskutella!
• Kirjoitan muistiin näppäriä sitaatteja, joita voi (esim. opettajana) heitellä sopiviin väleihin. Opettelen myös tarkat lähdetiedot, kuten Raamatun jakeitten numerot. Sukukielisiä sananlaskuja on niin ikään hauska osata.
• Huomasin ennen joulua, että päässälaskutaitoni on rapistunut. Siispä yritän laskea päässä niin paljon kuin mahdollista ja harrastaa matemaattisten pulmien ratkaisemista, koska muuten looginen päättelykyky kärsii.

Mitäs muuta uutta tammikuussa?

Viime viikonloppuna Jyväskylässä oli Äidinkielen opettajain liiton (ÄOL), johon minäkin kuulun, talvipäivät. Niissä oli runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa sekä mahdollisuuksia tunkea jalkaa ovien väliin. Olin lauantaina esittelemässä tietoteknistä opetuskokeiluamme (josta ilmestyy pian kirja!) ja sunnuntaina esiintymässä sekä soololaulajana että lauluyhtyeemme Heikon asteen kanssa. Esitin tekemäni Laulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta ukulelella säestettynä, sain hurjat suosionosoitukset ja pääsin kertarysäyksellä lähes koko tulevan ammattikuntani tietoisuuteen. Ei mikään turha keikka siis.

Olen taas varannut kirjaston ryhmätyötilaa ja ahertanut siellä graduni kimpussa. Tällä viikolla päätin vihdoin aloittaa kirjoittamisen, ja se kannatti, koska tekstiä syntyi heti 15 sivua. (Mitä sanoinkaan aiemmin siitä, että teen paljon yhdeltä istumalta...) Toki teksti on vasta raakiletta ja enimmäkseen yksirivisiä muistiinpanoja, mutta onpahan jotain, josta ryhtyä kirjoittamaan! Tänään keräsin aineiston.

• Ryhmätyötilan varaamisessa on muuten se huono puoli, että kun varaukset kirjoitetaan seinällä olevaan paperiin, niitä ei pääse kotoa käsin perumaan. Viime viikolla jouduin parina päivänä jättämään varaukseni käyttämättä, koska olin kotona flunssan kourissa. Harmitti, kun varausajat menivät hukkaan (ja kun sopivia tiloja ryhmätöitä varten ei ole mitenkään liikaa). Toisaalta onhan ryhmätyötilojen ovissa ikkunat, joista näkee, jos tilan varaaja ei olekaan paikalla. Kaipa tässäkin toimii jonkinlainen villin lännen meininki.

Opinnoissa ei ole enää muuta pakollista tehtävää kuin gradu, seminaarin kevään osuus sekä yksi essee, joka valmistuu gradun sivutuotteena (tai päinvastoin: esseestä saa materiaalia graduun). Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät!

Luukku 19: Lähtöjä

Keskiviikkoaamu alkoi lauluyhtyeemme Heikon asteen lauluharjoituksissa. Keskipäivään mennessä harjoittelimme joululauluja ja suomalais-ugrilaisbiisejämme Äidinkielenopettajain Liiton Talvipäivien keikkaamme varten. Tai emme me siellä enää joululauluja laula, kun tapahtuma on tammikuussa. Saimme treenattua ahkerasti E.:n ja R.:n kanssa.

Treenien jälkeen minun piti käväistä kotona, ja sitten menin R.:n kanssa lounaalle Menuettiin. Pakkaspäivään sopi lämmin broileri-kasviskeitto. Sen verran kylmä oli, että päätimme tyttöjen kanssa, ettemme mene enää illalla laulamaan kaupungin keskustaan.

Iltapäivän vietimme missäs muualla kuin kirjaston kahvilassa Café Librissä. Meinasi käydä köpelösti, kun kahvilatiskin seinämää alettiin laskea alas jo kahden aikaan, ja meidän piti juosta kassalle ehtiäksemme anelemaan kahvia ja kaakaota. Saimme niitä, mutta meidän jälkeemme tulleet asiakkaat eivät enää saaneet, vaikka kädet ristissä rukoilivat. Kuulemma loppiaiseen saakka on lyhennetyt aukioloajat.

Kahvilatiskin sulkeutumisen jälkeen Libri tyhjeni aika vauhdikkaasti, mutta kirjaston puolella monen työ vielä jatkui. Saimme pöytään seuraksi E.:n, V.:n ja vielä H.:nkin, ja myöhemmin erään M.:n, P.:n ja J.:n. Jälkimmäiset olivat saapuneet kuuntelemaan joulutervehdystämme.

Heikkoa astetta ei edelleenkään
ole onnistuttu ikuistamaan yhteiskuvaan,
joten tällä mennään.

Olin sopinut kirjaston johdon kanssa, että Heikko aste esittää pienen joulutervehdyksen kaikille kaltaisillemme kirjastohiirille klo 15.30. Näin tapahtui. Asetuimme ala-aulaan, joka osoittautui erinomaiseksi laulupaikaksi. Äänet kantautuivat vaivattomasti ylempiinkin kerroksiin, ja ilahduttavan paljon väkeä (~ 100-150) kerääntyi varta vasten kuuntelemaan meitä. Lauloimme laulut Joulu, Deck the Halls ja Nyt riemuiten tänne ja toivotimme väelle hyvää joulua. Muuten meni ihan kivasti, mutta viimeisessä biisissä kömmähdys, kun olimme nostaneet sen sävellajia vasta aamulla. Antamani lähtöäänet kuulostivat oudoilta vanhoihin ääniin verrattuna, ja aloitus piti ottaa kaksi kertaa uudestaan. :0D Laulu saatiin kuitenkin kunniakkaasti loppuun, ja sattuuhan näitä. Jäi silti iloinen joulumieli. Muuan ystävällinen kirjaston henkilökunnan edustaja tuli antamaan meille pienet joululahjat, mikä myös ilahdutti.

Laulujen jälkeen hyvästeltiin kaikki ystävät ja toivotettiin hyvät joulut. Kotimatka taittui rattoisassa seurassa, ja sitten pitikin alkaa siivota kämppää joulukuntoon ja pakata.

Luukku 11: Ylikuumentuneet aivot

Tiistaina Suuri graduseminaari (SGS) jatkui neljällätoista esitelmällä. Itse sain rentoutua ja seurata muitten esityksiä ilman turhaa jännittämistä, koska oma esitykseni oli ollut jo edellisenä päivänä. Päivän ohjelmassa oli  taas useita suomi toisena kielenä (s2) -aiheita, mikä kertoo erikoistumisalan suosiosta. Muuten puhuttiin taas kääntämisestä, diskursseista, metaforista ja perinteisistä kielitieteellisistä aiheista kuten svetisismeistä ja nykypuhekielen -ttA-johtimisista uudisverbeistä (jälkimmäinen on ystäväni R.:n erittäin kiinnostava tutkimus).

Tutkimusten esittelyt kestivät vain aamupäivän, ja tauolla tarjottiin ainejärjestömme Sanen ihanien emäntien kahvia ja joulutorttuja. Jäähdyttelystä huolimatta ajattelukeskus tuntui jo aika rasittuneelta aikaisten aamuherätysten ja huomattavan tietomäärän omaksumisen ja prosessoinnin vuoksi. Kävimme H.:n, R.:n ja J.:n kanssa lounaalla Menuetissa, ja jo silloin alkoi olla vaikeaa muistaa yksittäisiä sanoja tai joulumessujen lopussa laulettavan laulun nimeä tai muuta sellaista.

Ilmeeni kun aivot ylikuumenevat.

Jalat johdattivat taas sinne, minne aina, eli kirjaston kahvilaan. Ajattelin uhkarohkeasti kahlata vielä gradukirjallisuutta, koska haluan saada erään tärkeän lähdeteoksen luettua ennen joululomaa. Lukemisen kimppuun en kuitenkaan tullut ryhtyneeksi kovin pian, koska hilpeä ja vilkkusilmäinen toverimme, englannin kieltä opiskeleva J. (äh näitä samoja nimikirjaimia) tuli kertomaan mahtavia juttuja englantilaisten ja portugalilaisten sanojen etymologioista. Saimme muun muassa kuulla, että guacamole tarkoittaa 'kiveskastiketta', ja että kookospähkinä on nimetty portugalilaisen kallopäisen peikon Cocon mukaan. Sanojen alkuperät ovat hirmuisen mielenkiintoisia ja kertovat aikansa kulttuurista enemmän kuin, öö, tuhat sanaa.

Pöytäseura vaihtui pariin otteeseen. Välillä luin kirjaani ja totesin, että uuden tiedon omaksumiskykyni alkoi olla nollassa. Takkinsa sisälle juuttunut toveri L. ilmestyi jälleen ilahduttamaan minua riemukkaalla seurallaan. Pohdimme muun muassa Berlinin & Kayn värikategorioita ja harrastimme päässälaskentoa. Jokseenkin helppo päässälasku vääntyi varsin vaikeaksi, ja olin varma, että aivoni tilttaavat lopullisesti. Ne kestivät kuitenkin vielä yhden sangen abstraktilla tasolla kulkeneen keskustelun muuan miehen, melkein-tohtori I.:n kanssa. Loppuillan kulutin sitten sellaisiin juttuihin, joissa ei tarvinnut ajatella yhtikäs yhtään. On mahtavaa vuorotellen seikkailla älyllisen kapasiteettinsa ylärajoilla ja jossain ameeban suoritustasolla.

Luukku 5: Ei enää niin tuntematon

Itsenäisyyspäivän aatto oli opiskelullisesti lyhyt. Eipä opiskelijan elämä aina ole kovin rankkaa. Ilahduttavaa oli, ettei koko päivänä ollut kiire mihinkään. Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Tärkeintä oli ehtiä lukemaan Tuntsikka jälleen kerran, koska en edelleenkään osaa sitä täysin ulkoa kannesta kanteen. (Voi pohtia, pitäisikö. Edes äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan.)

Kävin Menuetissa lounaalla ystäväni H.:n kanssa. Olen mieltynyt Menuetin keittoihin, mutta mää ihmettelen oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klavul päähä lyöty siitä, kuinka Menuetissa voi "aina" olla kermaista porkkanakeittoa. Sitä tuntuu olevan vähintään kerran viikossa tai ainakin silloin, kun haluaisin jotain oikein lämmintä ruokaa. (Ja se mokoma porkkanakeitto jäähtyy todella nopeasti.) Kieltämättä onneton tapaus.

Lounaan jälkeen Kuopion potkukelkkapataljoona marssi kirjastolle nauttimaan sen viimeisistä aukiolotunneista (koska paikka oltiin sulkemassa etuajassajo kello neljältä). Juotiin kahvia, luettiin gradukirjallisuutta, läheteltiin kirjeitä, suunniteltiin itsenäisyyspäivän viettoa ja lähdettiin hakemaan leivän päälle voita. Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat. Olipa eksoottista mennä kotiin jo iltapäivällä. Sopii, sopii, aina epäillä sopii.

Lopuksi yhtyeemme Šiivilän yltiöisänmaallista henkeä viime vuodelta:

Luukku 4: Kultivoitumista kilkkuun saakka

Tiistaina paistoi aurinko ja oli todella komea sää. Kotonakin oli niin valoisaa, että ilahdutin itseäni olemalla kotona lounaaseen saakka. Ruoanlaiton ja syömisen jälkeen lähdin yliopistolle.

Kirjastolla päädyin sattumalta sosiologian kirjojen osastolle. Hyllystä huomasin oitis varsin kiinnostavan kirjan, joka vaati tulla lainatuksi. Tätä harrastan kirjastoissa muutenkin: menen tutkailemaan outoja hyllyjä, selailen kiinnostavan näköisiä kirjoja ja löydän luettavaksi sellaisia opuksia, joita en muuten tietäisi olevan olemassakaan.

Poikkeuksellinen valoilmiö
kirjaston 3. kerroksesta taltioituna.

Iltapäiväksi olin saanut varattua kirjaston ryhmätyötilan pariksi tunniksi. Ryhmätyötila on minulle kuin työhuone, jossa maltan istua tietokoneen ääressä ja keskittyä kirjoittamiseen. Seurana ja työn tehostajana oli toveri P. Sainkin ahkeroitua useita tekstejä eteenpäin. Suurin saavutus oli se, että muistin vihdoinkin lähettää eteenpäin yhden esseen, jonka viimeisintä versiota olin hajamielisyyksissäni säilyttänyt yliopiston tallennustilassa. Kannattaisi muistaa tallentaa päivitetyt tiedostot heti muistitikulle tai siirtää ne johonkin pilvipalveluun, mistä niihin pääsee aina käsiksi.

Seuraava etappi oli henkilökohtainen lukusalini eli kirjaston kahvila, jossa ei ensisilmäykseltä näyttänyt olevan paikalla ketään tuttuja. No toisella silmäyksellä heitä olikin. Ehdin uppoutua löytämääni rändom-kirjaan noin kolmeksi minuutiksi, kun pöytään purjehti toveri L., johon olen tutustunut kirjastolla vähintään yhtä sattumanvaraisella menetelmällä. Hän on aina hyväntuulinen ja keskustelevainen, joten on ilo jutustella hänen kanssaan. Nyt hän oli tehnyt kiinnostavan havainnon: kun opiskelijat ostavat kahvilassa suklaakakkua, täytyy olla opintotukipäivä. Ja niin olikin, kuun neljäs päivä!

Pian saapui myös ystäväni H., ja L.:n tilalle seurueeseemme tuli riemastuttavista riemastuttavin tuttava S., mainio seuramies ja sivistynyt keskustelija. Neljä tuntia myöhemmin olimme edelleen samalla paikalla kahvilassa. Kahvikuppini oli tyhjentynyt aikoja sitten, mutta kofeiinia piristävämmät keskustelut olivat jumittaneet meidät kirjastolle kilkkuun saakka.

Kilkku on ilkeä-ääninen kilkutus tai äänimerkki, joka soitetaan 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista.

En ole varma, olenko oppinut millään yliopistokurssilla niin paljon kuin Café Librissä käydyissä keskusteluissa. (Kunpa niistäkin saisi opintopisteitä esimerkiksi kirjoittamalla raportteja!) Kahvipöytäpuheissa joutuu poistumaan omalta termimukavuusalueeltaan, kun mukana on muitakin kuin oman tieteenalan väkeä. Samalla pääsee oppimaan muilta uusia asioita ja kyselemään ei-niin-tutuista jutuista. Tällä kertaa opin muun muassa varmuuden diskurssista, analyysihalvauksesta, länsimaisen miehen suorituspaineista, aivolohkojen toiminnasta, yhteisestä mielikuvastamme Mika Myllylästä juoksemassa suolla, pragmaattisesta ja hyve-etiikasta, eksergiasta, Einsteinin unista, ylioppilaskokelaitten aikasuhteista, subliimista, monologisesta dialogista ja siitä, miksi "ulkopuolisia" mielipiteitä esitettäessä eli tuntemattoman äänellä puhuessa täytyy ottaa käyttöön ns. dissausääni (tavallisesta puheäänestä erottuva ilmaisutapa). Näitten keskustelijoitten kanssa huomaan jatkuvasti kokevani subliimin eli ylevän tunnetta. Luulen myös, että nämä keskustelut ovat sitä, mitä jään opiskeluajastani eniten kaipaamaan.

Suosittelen samaa muillekin: opiskelkaa omaa alaanne ahkerasti, mutta altistukaa muittenkin tieteenalojen diskursseille. Päätykää keskustelemaan sattumanvaraisten ihmisten kanssa, koska heiltä saa ammennettua eniten uutta ja odottamatonta, olkoon se sitten kokemusta tai viisautta tai yksittäisiä tietoja. Ja tärkein: tehkää muistiinpanoja. Ystäväni H. ja minä rustaamme ihan oikeasti muistiinpanoja näistäkin kahvipöytäkeskusteluista. Kaikki tämä oppi ei mene hukkaan. :0)

Luukku 3: Käki, korkoja ja seminaari

Hrrrrrrr, paleltaa. Ulkona ei ollut olevinaan kovin kylmä (jotain -22°C), ja vaatetta oli päällä riittävästi. Toivon, ettei monta tuntia jatkunut palelu sisällä ei ole oire a) uuden talon tottumattomuudesta pakkasiin tai b) mahdollisesta flunssanpoikasesta. Ja jos flunssa on tullakseen, tulkoon nyt, niin ehdin terhakoitua kuntoon ennen opettajien sairasteluaaltoa. Opeopiskelijan kannattaa kähäkkänä odottaa mahdollisia sijaisuuksia. :0)

Vinkkinä mainittakoon, ettei pakkanen tunnu yhtään niin purevalta, kun kävelee jonkun kanssa. Eli matkaan vain kaverin kanssa! Toiseksi suosittelen lämpimien värien käyttöä pukeutumisessa. Minua lämmittää suunnattomasti punainen "perintötakki", jonka sain eräältä räiskyvältä teatterimummolta. Halusin erottua Karjalan väreissä ja välttämättä kiinnittää takkiin heijastinsilmäisen Karjalan käen. Nytpä kelpaa kulkea käet taskussa, heh heh. Keskisuomalaiset tosin näkevät takissa metson ja Keski-Suomen värit. No, tällainen semanttinen takki saakin antaa aihetta moniin tulkintoihin.

Mitäs tänään tein? Menin kirjastolle heti aamusta, tapasin ystävättäreni aamukahvitreffeillä ja hoitelin kaikenlaisia asioita. Kävimme ennen lounasta paperikaupassa, josta hommasin itselleni kauniin joulukalenterin ja postikortteja ystävien ilahdukkeiksi. Kävimme lounaalla musiikkikampuksen ruokalassa Menuetissa, josta on meluttomuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta tullut tämän syksyn feivörittipaikka. Menuetissa kelpaa ihailla maisemia.

Lounaan jälkeen suuntana oli taas kirjasto ja tehtävinä postikorttien kirjoittaminen ja lukusalikirjan lukeminen. Arvatkaapa, kumpi oli rattoisampaa. Päivän suurimpia oivalluksia oli, ettei opintolainasta tai muista pankkiasioista voi puhua kavereitten kanssa kahvipöydässä kuulostamatta jonkin pankin mainokselta. Alan sanasto on niin kaukana normaalidiskurssista. Onko sulla viitekorkona Euribor vai pankin oma viitekorko? (Vinkkaanpa taas, että opintolainaa ottaessa kannattaa oikeasti miettiä, mihin korkoon lainansa sitoo. Kannattaa siis ainakin sen verran kuunnella yhteiskuntaopin ja taloustiedon tunneilla, että osaa seurata korkojen kehitystä.)

Opiskelupäivän kohokohta oli tietenkin illallinen graduseminaari. Seminaarissa vietetään aikaa seminaariryhmäläisten ja gradujen tekoa ohjaavan professorin kanssa ja pähkäillään tutkimuksia yhdessä. Kaikki esittelevät vuorollaan omia tutkimuksiaan, ja muut saavat kysellä ja kommentoida. Tällä kertaa tutustuttiin puolen porukan aineistoihin eli niihin teksteihin, joita he aikovat tutkia. Olen ehkä outo graduntekijä, mutta minusta seminaarissa on yleensä hirmuisen kivaa, ryhmäläisten tutkimusaiheet ovat todella mielenkiintoisia, ohjaajamme on paitsi alansa huippu myös viiltävän hauska, ja tutkimus kaiken kaikkiaan kiinnostaa paljon. Tykkään myös siitä, että seminaari on maanantaisin, koska tapaamisesta saadulla innostuksella tutkii koko viikon. Mutta yhyy, tämä oli tämän vuoden viimeinen seminaaritapaaminen. Ensi viikolla on kaikkien fennistien yhteinen SUURI GRADUSEMINAARI (siitä lisää myöhemmin).

Ilta näkyy kuluvan kehon ja pään sulatteluun, vaikka iltapuhteiksi olisi vielä monenlaista kirjoitettavaa. Taidan kuitenkin jättää ne suosiolla huomiseen ja painua ajoissa pehkuihin.

Café au poivre turc eli kaikkea jännää syksyyn

Pimeää, synkkää, märkää, kylmää, ikävää. Tällaistahan syksyllä tuppaa olemaan. Aamulla voi tuntua siltä, ettei millään jaksaisi nousta, ja vielä päivälläkin luennolle raahautuminen saattaa olla ylitsepääsemättömän raskasta.

Jotta opiskelija ei taipuisi kaamoksen alla tai vaipuisi masennukseen, on keksittävä kaikenlaista pientä (tai vähän suurempaa) kivaa sulostuttamaan päiviä. Paljastan seuraavaksi omat parhaat syksynselätysvinkkini. Niihin ei kuulu kynttilänvalossa himmailua, villasukkafundamentalismia, teen lipittämistä tai muita (toki varsin toimivia) syystoimintoja, joten kliseitä kaihtavat kirjallisuudenopiskelijatkin (ja sellaisiksi aikovat) voivat huoletta jatkaa lukemista.

1) Etsi uusia ympäristöjä.

Kun ulkona on pimeää, tekee mieli hakeutua valoon. Minulle yliopiston kirjasto on paikka, jossa jo kirkas valaistus ja pirteän keltainen väri saavat minut aktiiviseksi. Vaikka suurimman osan kirjastolla viettämästäni ajasta asun Café Librissä, yritän löytää uusia soppia, joissa työt edistyisivät joutuisasti. Kunpa kirjastolla olisi enemmän sohvia ja lukulamppuja niitten vieressä!

• Varsin näppäräksi on osoittautunut 3. kerroksen ryhmätyötilan varaaminen pariksi tunniksi sopivalla porukalla. Olemme sopineet, että ryhmätyötilassa ei jutella, vaan kaikki keskittyvät tekemään omia töitään. Toki tarvittaessa voi kysyä neuvoa toisilta tai vaikka hypätä selventämään ajatuksiaan fläppitaulun ääreen. Tovereitten kesken vallitseva hiljaisuus luo positiivisen ryhmäpaineen, joka pakottaa istumaan aloillaan pari tuntia ja keskittymään tekemiseen.

2) Tee päivittäin jotain käsin alusta loppuun.

Ihmisluonteeseen kuuluu, että tykkäämme saada asioita valmiiksi. Lisäksi tutkimusten mukaan (kunpa muistaisin mainita lähteen) nautimme käsin tekemisestä. Väitän, että me kaikki olisimme onnellisempia, jos näkisimme mahdollisimman usein työmme konkreettisen tuloksen.

• Olkoon työ sitten tiskaamista, pölyjen pyyhkimistä, luentopapereitten järjestämistä, kaulaliinan neulomista tai hiusten letittämistä, paras vaihe on se, kun homma on valmis.

3) Aseta toiminnallesi pieniä tavoitteita ja pääse niihin.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan. Myös ajatustyössä on tärkeää pilkkoa tekeminen pienemmiksi osioiksi, jotta voisi useammin kokea onnistumisen ja valmiiksi saattamisen elämyksiä.

• Jos esimerkiksi joutuu lukemaan jotakin pitkäveteistä kirjaa, voi päättää lukea joka päivä yhden luvun ja onnitella itseään jokaisen kertaurakan jälkeen. Jo muinaiset roomalaiset osasivat asettaa itselleen sopivia päivittäistavoitteita Rooman rakentamisessa!

4) Koe kulttuurielämys.

Jos talous vain antaa myöten, käy teatterissa (opiskelijat pääsevät kaupunginteatteriin viimetippalipulla vitosella!) tai elokuvissa tai konsertissa tai keikalla, ja jos ei, käy kirjastossa lainaamassa jokin kulttuurituote. Nauti kulttuurielämyksestä yksin, tai mikäli mahdollista, kaverin kanssa.

• Hauskinta on valita sellainen esitys, jota ei muuten ikinä menisi katsomaan, yllättyä/myötähävetä/hekottaa ja jälkikäteen puida kokemusta porukalla. Varoitan, että musikaalien myötäelämisen jälkeen tekee vastustamattomasti mieli tanssia! Onneksi kaupunginteatterin vieressä on Kirkkopuisto, joka on täydellinen tanssimiseen ja riekkumiseen ja teatraalisiin rakkauskohtauksiin.

5) Riko rutiineja kokeilemalla jotain älytöntä.

Rutiinien rikkomista tulee harrastettua aivan liian vähän, mutta kun siihen uskaltautuu, tapahtuu yleensä kaikenlaista hauskaa. Jos esimerkiksi herääminen aamulla ei nappaa, voi jättää nukkumatta kokonaan (mikä ei toki pitemmän päälle ole kovin terveellistä). Jos lähikaupan myyjät on jo niiiiiiin nähty, lähde ostoksille toiselle puolelle kaupunkia (kävinpä varta vasten ostamassa sipulikeittojauhetta Kuokkalan Siwasta, joka on kuulemma Suomen pienin Siwa). Perusta lauluyhtye, joka nauraa biisit läpi melodisesti ja yrittää olla tikahtumatta. Keksi itse!

• Kahvin kittaaminenkin voi käydä tylsäksi, jos sitä juo joka päivä samassa paikassa (arvatkaapa, mikä se voisi olla). Kaneli-kardemummakahvi on jo niin tuttu juttu, että uutta pitää keksiä. Viime viikolla avantgardistien heiniä oli lisätä maitokahviin rusinoita. Ihan kelpo yhdistelmä.
• Tänään vuorossa oli café au poivre turc eli turkinpippurimakeisilla höystetty maitokahvi. Oli muuten hyvää! Valmistus on helppoa: 1. Liuota 3-4 turkinpippurikarkkia kuumaan kahviin ja juo. 2. Älä liuota viimeiseen kahvitilkkaan ylimääräisiä namuja, koska muuten siitä tulee liian vahvaa.

[Kuvien lievästi karmaisevat hyypiöt ovat keppinukkehahmoja, jotka askartelin kesätyössäni päiväkotilapsien viihdykkeeksi. Varsin antoisaa puuhaa oli sekin askartelu!]

Suhteellisen normaali tiistai

Kulkeepa aika hassusti. Yleensä on (ainakin olevinaan) hirveä kiire, ja kellon viisareita ei saa kiinni, vaikka juoksisi. Arkipäivien kulkua ei edes huomaa, kun ne kuluvat niin nopeasti. Kotitöitä ehtii tehdä vain sunnuntaisin. Käytettävissä olevan ajan määrä on käänteisesti verrannollinen tenttialueen lukemattomien sivujen määrään jne.

No tänään olikin sitten ihan toisenlainen päivä. Ja ajanlasku. Ensinnäkin minun oli suunnattoman vaikea hahmottaa, että on tiistai. Viikko tuntuu jo nyt todella pitkältä. Lisäksi päivämäärä ei millään meinannut mennä jakeluun, vaikka olin muistanut kalauttaa päivämääräpalloani (niin, minulla on sellainen oranssi kalenteripallo, joka näyttää päivämäärän ja kuukauden sellaisilla kivoilla liikkuvilla läpillä, joita saa liikutettua eteenpäin nappia painamalla tai hakkaamalla). Vaikka herätys oli (humanistille) suhteellisen aikainen, heräsin ennen herätyskellon soittoa, ja koska lukuisista torkuttamisyrityksistä huolimatta pysyin hereillä, aamusta tuli kamalan pitkä. Ehdin aamulla monta kertaa tietoisesti ajatella, että kas, olen suihkussa, ja niin, olen edelleen suihkussa. Tai että nam, onpas herkullisen makuisia jyviä tässä leivässä ja kylläpä salaatti maistuu mehevältä ja rapealta. Useimmiten aamut menevät sellaisessa hötäkässä, etten edes ehdi huomata, mitä oikein teen. Virkistävää vaihtelua siis.

Olin koululla kirjastolla jo ennen kymmentä, koska menin e-tenttiin eli tietokonehuoneessa suoritettavaan virtuaalikokeeseen. (Ja kaikkein uskomattominta on se, että olin saanut luettua tenttialueen ja jopa kerrattua EDELLISENÄ päivänä. Ennen tenttiä ei siis enää tarvinnut kaivaa jotain hätäisesti kyhättyjä muistiinpanoja esiin.) Hain avaimen Kirjavitriinistä ja ehdin hyvin kysellä ystävälliseltä kirjavitriinipojalta, miten se e-tenttiminen taas menikään. Kaikista parin kerroksen väliin sattuneista ihailijatapaamisista huolimatta olin tenttitilassa etuajassa, ja jouduin odottamaan viisi minuuttia, että pääsen aloittamaan tentin. Siinä olikin meditaatiota kerrakseen.

P. Jarla on salakuunnellut nauruani.

Tenttiin vastaaminen onnistui jokseenkin siinä ajassa, mitä olin laskeskellut, ja ehdin vielä ennen lounasta penkoa kirjaston tietokannoista mahdollista gradukirjallisuutta. Hakusana intertekstuaalisuus johdatti suomen kielessä tänä vuonna tehdyn mainion Fingerpori-aiheisen gradun äärelle (huom.! gradun saa auki klikkaamalla JYX-sivun name-linkkiä), ja päädyin yhdeltä istumalta lukemaan koko gradun. Viereisillä tietokoneilla työskennelleet heput varmaan ihmettelivät, mitä tämä opiskelijatar tirskuu koko ajan. Ei voi JYKDOKin ja JYXin selaaminen olla niin hauskaa.

Suurin järkytys tuli, kun lopetin kirjallisuuspenkojaiseni ja lähdin syömään Musicalle. Kello ei vielä(kään) ollut paljon yli puolenpäivän! Ruokalassa piti vähän jonottaa, mutta kohta oli taas rattoisaa, kun pöytään sattui ennalta tuntematonta mutta jutteluintoisaa seuraa. Lounaan jälkeen kello ei edelleenkään ollut muuta kuin metallia ja muovia, ja oli kerrankin aikaa linnoittautua kirjastolle penkomaan suomen kielen ja kielitieteen hyllyjä. Löysin vaikka mitä (lisää karjalan kielen materiaalia!), ja ehdin iltapäivän aikana paitsi selata useita myös lukea kokonaan neljä kirjaa. Kahviossa viereisessä pöydässä kokoontui ainejärjestölehtemme InSanen toimittajakokous, joten saatoin puolikkaalla korvalla osallistua siihen samalla kun luin "suomalais-ugrilaisista aikasuhteista", "kolmannen persoonan dilemmoista", "epätarkkuudesta kielen käyttökelpoisuutta lisäävänä tekijänä" ja "poliittisen tyylin taidosta".

Lukusessio päättyi kerrankin mukavasti siihen, että huomasin kellon lähestyvän neljää ja ajatusteni lähestyvän ravintola Sohwissa alkavaa kokousta, eikä siihen, että vahtimestari kilkuttaa kirjaston äänimerkkikelloa ja mulkoilee vihaisesti pilkkuun kilkkuun saakka istuneita. Kokous kesti vain tunnin, minkä jälkeen olin vapaa kuin taivaan lintu. Enpä muista, milloin viimeksi päiväni "pakolliset" osuudet olisivat päättyneet niin aikaisin! Varhaisen kotiinpääsyn kunniaksi päätin vapauttaa itseni to do -listan perkaamisesta ja tehdä työlistan juttuja vain, jos huvittaa. Yllättäen esimerkiksi kotityöt sattuvat huvittamaan tällaisena päivänä, ja tulosta syntyy. Huomiseksi ei tarvitse lukea mitään, ja mikä parasta, ei ole pakko kirjoittaa mitään. Ehkä siksi rustaankin nyt tätä blogitekstiä, joka ei meinaa loppua millään. :0)

Ehkä aikaa tai tunnetta ajan runsaammuudesta lisää se, että ajattelee, mitä on tekemässä. Kyseessä on varmaan jokin joogajuttu tai muuta tietoiseen ajatteluun liittyvää, mutta arvelen myös mutu-periaatteella, että ajan tuntu, hetkeen tarttuminen (yh mitä lällyilyä), keskittyminen ja tekemisestä nauttiminen kietoutuvat toisiinsa. Merkitykselliseen tekemiseen ei kulu aikaa, vaan se antaa sitä.

Päivän opetus: olen niin oikealla opiskelualalla kuin voi ihminen olla. <3

Kaksivuotinen suhde päättymässä

Tykkään kirjoista. Tykkään kirjastoista. Tykkään lainata kirjoja kotiin. Tykkään siitä, että halutessani tarkastaa jonkin asian voin vain ottaa kirjan hyllystä ja katsoa siitä. Ehkä juuri siksi viihdyn niin hyvin mm. yliopiston kirjastossa: kaikki tarpeellinen tieto on (ainakin hypoteettisesti) koko ajan saatavilla.

Aika moni yliopiston kirjaston kirjoista on asunut jonkin aikaa luonani. Jotkut pitempään, jotkut vain yön yli. Netitse on helppo uusia lainat ja välttyä sakoilta. Lähestyvästä eräpäivästä tulee sähköposti-ilmoitus, ja koska lainojen uusiminen on niin helppoa, joitakin kirjoja tulee haudottua kotona aivan turhan päiten.

Huom.! Turhan päiten voidaan kirjoittaa myös yhteen: turhanpäiten; 'tarpeettomasti, turhaan, suotta'.

Voisinkohan vähitellen ruveta uskomaan, etten todennäköisesti aio/viitsi/jaksa/ehdi lukea loppuun kirjaa, jonka lainan olen uusinut jo 24 kertaa? Kyseessä on vieläpä P28-kirja eli opus, jonka laina-aika on miltei kalenterikuukausi. Olen siis pantannut kyseistä nidettä jo lähes kaksi vuotta. Tuskin sitä kukaan on kaivannut, kun varauksia ei ole tullut kertaakaan, mutta silti. Kirja kiikuttukoon kirjastolle heti huomisaamuna.

Asunnossani ei ole tasoja, joita ei ole päällystetty kirjoilla, paitsi tiskipöytä.

Kuumia kirjatoukkia ym.

Maailma on pullollaan hienoja blogeja ja toinen toistaan nokkelampia ideoita. Kirjoista, kirjastoista ja kirjaintoilijoista pitävänä minua miellyttää suuresti blogi Hot Guys Reading Books, jossa esitellään kuumia kirjatoukkia eri puolilta maailmaa. Ou jee. Ehkäpä joku muukin tykkää.

Kuka vielä kysyy, miksi siellä kirjastolla pitää luuhata jatkuvasti. Jaa-a. ;0)

Tässä yksi kotoinen kuuma K lukemassa näytelmätekstiä.

Tällä erää ei muuta kuin paljon, paljon onnea kaikille kielten pääsykoettelijoille! Kielten pääsykokeet alkavat huomenna tiistaina. Ensimmäisenä vuorossa on venäjän kieli sekä vieraitten kielten opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelut. Pysykää rauhallisina, rentoutukaa, tutustukaa ihmisiin ja olkaa omat reippaat itsenne. Täältä voi vielä tarkistaa tarkat pääsykoepaikat ja -ajat.

Suomen pääsykoe on viikon päästä, samoin äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelu. Katsotaan, kirjoitanko vielä joitakin tärppejä tai ohjeita. Kenties kohtaamme pääsykokeissa!

Jk. Yliopisto-opiskelijat ovat keskimäärin aika viehkoa sakkia.

Normaalin viikon perjantai

Tittidittidii! Tulihan se perjantai sieltä. Olin kuin olinkin saanut kaikki suunnitelmani oppituntia varten valmiiksi, joten saatoin rauhallisin mielin lähteä Norssille.

• Klo 11.35 nousin linikkaan Ylioppilaskylän pysäkiltä ja hurautin Seminaarinmäelle. Tarkoituksenani oli ehtiä tulostamaan oppitunnin materiaalit hyvissä ajoin.
• Klo 12.00 olisin halunnut toivottaa kirjaston "monitoimilaitteet" eli tulostimet hiiteen. Monitoimilaitteissa tuntuu olevan vain kolme toimintoa: tulostus, tilttaus ja käynnistymättä jättäminen. Puolet laitteista oli taas epäkunnossa, ja ne, jotka toimivat, olivat saavuttamattomien jonojen takana. Onneksi sattui paikalle sattui tuttuja, joitten kanssa saattoi jutella tulostusvuoroa odotellessa. Ja tulipahan taas harrastettua aerobibiä.
• Klo 12.10 olin jo melkein saavuttanut Norssin neljännen kerroksen, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden luokat sijaitsevat. Opetusharjoittelu on moniportainen järjestelmä: joka päivä saa kiivetä niin monet portaat, ettei niitä jaksa edes laskea.
• Klo 12.20 oppituntini alkoi. Opetin abiryhmälle tekstitaidon kokeen kommervenkkejä ja proosatekstien analysointia. Tuntiani seurasi ohjaajan tehtävässä ollut henkilö, jonka kanssa käytiin tunnin jälkeen todella mielenkiintoinen palautekeskustelu. Kävin taas penkomassa Norssin kirjaston siltä varalta, että siellä olisi ollut eniten tarvitsemani kirja. Ei ollut.
• Klo 14.00 olisi alkanut ylioppilaskylän asukasneuvoston (jonka jäsen olen) kokous, mutta olin silloin vielä Norssilla.
• Klo 14.30 laskin, etten todennäköisesti ehtisi edes kokouksen loppuun, joten suuntasin kirjastolle kahville. Kuinka ollakaan, paikalla oli taas muutama ystävä, joita tapaan harvemmin ja joitten kanssa oli mukava vaihtaa kuulumiset. Keskustelimme paljon työllistymisestä, ja kuulin iloisia uutisia tutuista, jotka olivat päässeet töihin yliopistolle. Gradua tai harjoittelua tehdessä kannattaa luoda suhteita yliopistolle, koska sitten saattaa saada yllättäviäkin työtarjouksia erilaisista tutkimushankkeista. Toiseksi on tärkeää sattua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Esimerkiksi opettajansijaisuudet saavat ne onnekkaat, jotka onnistuvat tietyllä hetkellä olemaan puhelimen ääressä tai astumaan ovesta sisään. Kannattaa siis olla valppaana!
• Klo 15 jälkeen rupesin tekemään kotiinlähtöä (ei mikään nopea operaatio). Juuri ennen poistumistani kirjastolta tuli sellainen tunne, että voisin ehkä vielä tarkistaa kirjahyllyt. Ja mikä mäihä kävi! Hyllystä löytyi viikonloppulainaksi se kirja, jota olen viikkokausia metsästänyt! Jee!

Kotona saatoin vaihteeksi (ja ansaitusti) viettää rentoa koti-iltaa. Laitoin hyvää ruokaa  o i k e i n   h i t a a s t i , kuuntelin iloista musiikkia ja nautin muista viihdykkeistä. Välillä on erittäin palkitsevaa olla lainkaan ajattelematta koulujuttuja ja tehdä kaikkea muuta mukavaa.

Normaalin viikon keskiviikko

Normaalin viikon keskiviikko oli siinä mielessä epänormaali, että päivällä ei ollut yhtään luentoja tai ryhmätapaamisia. Toisaalta se on yliopistossa melko normaalia. Viikkoon saattaa osua useitakin vapaapäiviä, jotka toki kannattaa käyttää hyödyksi. Se, ettei kalenteriin ole merkitty luentoja, ei tarkoita sitä, että (välttämättä) kannattaisi lepäillä laakereillaan.

Aamulla sain nukkua pitkään, heräillä rauhassa (vaikka herätessäni päässä soi Frontside Ollie, enkä ollut varmasti ainoa, jolle oli käynyt niin) ja lukea sanomalehden oikein huolellisesti.

• Klo 12.30 lähdin kohti Seminaarinmäkeä.
• Klo 12.55 kävin kirjastolla tulostamassa tuntisuunnitelmani, jotta pystyisin esittelemään sen ohjaajalleni.
• Klo 13.30 oli sovittu alkavaksi tapaaminen Norssin ohjaajani kanssa. Oli mukavaa olla paikalla niin hyvissä ajoin, että saatoin seurata oppilaitten välituntitouhuja. Samalla koetin palauttaa mieleeni syksyllä opettamieni oppilaitten nimiä. Tuntui hauskalta, kun käytävillä monet tutunnäköiset oppilaat tervehtivät minua kuin oikeaa opettajaa. :0) Ohjaajan kanssa kävimme kahdestaan läpi tuntisuunnitelmiani, ja sain erinomaisia parannusehdotuksia mutta myös kehuja. Oppitunteja ei siis mennä niin vain pitämään, vaan ne suunnitellaan huolellisesti. Ohjaajat, jotka ovat kokeneita aineenopettajia, antavat jo ennakkoon palautetta aiheista, työtavoista, tavoitteitten täyttymisestä ja muista tärkeistä asioista, jotta itse oppitunti olisi mahdollisimman mielekkäästi rakennettu ja opettavainen sekä harjoittelijalle että oppilaille.
• Klo 14.30 suunnistin jälleen kirjastolle, yllätys yllätys. Vietin useita tunteja samassa pöydässä, ja seura vaihtui aina välillä. Tapasin pienryhmäläiskollegoitani, muita fennistejä ja kaverin kavereita. Keskustelimme mm. opetusharjoitteluista, ammatinvalinnoista, Frontside Olliesta, kesätöistä ja Kalevala-mitalla. Jälkimmäinen (ei puheenaihe vaan puhetapa) aiheutti hirveän hepulin, kun yritimme muotoilla kaikki ajatuksemme nelipolviseksi trokeeksi. :0D
• Klo 17.00 tein vähän tietokonehommia tietokoneluokassa.
• Klo 18.00 alkoi erään järjestön hallituksen kokous.
• Klo 21.15 palasin kokouksesta kotiin ja totesin, että taidan olla turhan väsähdyksissä kirjoittaakseni tuntisuunnitelmia puhtaaksi. No, on se päivä huomennakin!
• Klo 22.55 Frontside Ollie soi edelleen päässä...

Normaalin viikon tiistai

Normaali viikkoni jatkui normaaliin tapaan tiistailla. Ja mikä olisikaan ollut parempi jatko normaaliin elämänmenoon kuin päätyä taas normaalikouluun eli Norssille.

Tiesitkö muuten, että normaalikoulu ei tarkoita tavanomaista vaan normin antavaa koulua?

• Klo 9.50 olin lievästä pommiin nukkumisesta ja kaoottisista aamutoimista huolimatta asianmukaisesti Norssilla odottamassa oppituntien alkua. Olin kiirehtinyt kouluun melkein hengen hädässä, jotta ehtisin tutustumaan siihen ryhmään, jota opetan myöhemmin tällä viikolla.
• Klo 9.53 olin tavattoman tyytyväinen itseeni, kun ehdin kuin ehdinkin ajoissa paikalle. Opetusharjoittelijat eivät missään nimessä saa myöhästyä Norssin tunneilta.
• Klo 9.55 eli oppitunnin alkaessa opettaja ihmetteli, miksi olin tullut paikalle, kun "ohjelman mukaan tänään kirjoitetaan, eikä sitä kannata katsoa kahta tuntia". Sain siis lähtöpassit :0D ja pari ylimääräistä tuntia vapaa-aikaa.
• Klo 10.00 kävin varoiksi vielä penkomassa Norssin kirjaston, mutta sieltäkään en löytänyt tarvitsemiani opuksia. Täytynee suunnata antikvariaattiin.
• Klo 10.15 päädyin sinne minne aina eli kirjaston kahvilaan. Sieltäpä löytyikin äidinkielen pienryhmäni, joka suunnitteli tulevaa oppituntikokonaisuuttaan. Sain kutsun liittyä seuraan ideoimaan. Etsin samalla materiaalia omille tunneilleni. Lisäksi pohdimme syntyjä syviä kuten lohikäärme-sanan etymologiaa.
• Klo 11.30 ryhdyimme harkitsemaan lounaalle lähtöä.
• Klo 12.00 kävin Fennicumilla eli suomen oppiaineen rakennuksessa tapaamassa erästä lehtoria. Sovimme tulevasta keikasta kielitieteilijöitten iltatilaisuudessa. Suomen opiskelijoista koostuva yhtyeemme Šiivilä esiintyy siellä.

• Klo 12.30 saavutimme valitsemamme ruokalan, Wilhelmiinan, jossa tulee käytyä melko harvoin. Ravintola sijaitsee Mattilanniemessä, ja itse pyörin lähinnä Seminaarinmäellä. Mutta olipa hyvää ruokaa ja paljon komeita nuorukaisia!
• Klo 13.50 ruokailtuamme pitkän kaavan mukaan ja vietettyämme hauskaa elämää toverien kesken lähdimme etsimään luentosalia MaA103, joka löytyi samasta rakennuksesta.
• Klo 14.15 alkoi opeopintoihin liittyvät todella kiinnostava luento mediakasvatuksesta. Enimmäkseen äänessä oli tohtori Mari Hankala, äidinkielen didaktikko ja media-asiantuntija ja oikea guru. Harvoin olen millään massaluennolla (ts. luennolla, jossa on satoja opiskelijoita) ollut niin innoissani ja kiinnostunut joka sanasta. Annoimme luennoitsijalle lopuksi aplodit, ja kävin vielä erikseen kehumassa häntä, kun jutut olivat niin hyödyllisiä.
• Klo 16.10 olin jälleen päätynyt kirjastoon tarkoituksenani kuluttaa vähän aikaa ennen seuraavia menoja. Tietokoneluokasta löytyi vapaa kone, joten hoitelin tietokonehommia ja ihastelin presidentinvaalien ennakkoäänestyksen vilkkautta. Tapasin myös ystäväni Elvin.
• klo 17.00 alkoi erään järjestön kokous kaupungin keskustassa. Minut oli kutsuttu paikalle esittelemään muuatta asiaa.
• Klo 18.10 pääsin kotimatkalle.

Loppuilta meni oppitunteja suunnitellessa, puhelimessa puhuessa ja internetin kanssa pelehtiessä. Tietoverkko oli joitakin tunteja epäkunnossa, ja oli yllättävää huomata, kuinka paljon hetkittäinen netittömyys vaikuttaa elämään. Jos esimerkiksi käyttää paljon nettisanakirjoja, ei tietoliikennekatkon aikana pääsekään tarkistamaan joitakin sanoja.

• Klo 23.20 huomasin, että netti toimii taas, joten lähetin tuntisuunnitelmaluonnoksen ohjaajalleni, kävin muutakin sähköpostikirjeenvaihtoa ja koetin saada tämän kirjoituksen valmiiksi.

Normaalin viikon maanantai

Hei taas!

Kiireisen opetusharjoittelusyksyn aikana blogiin kirjoittaminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin. Eikä mikään ihme, kun kalenteri on pahimmillaan näyttänyt tältä:

Silmissäsi ei ole mitään vikaa. Kuva on tahallisesti pikselöity.

No, nytkään en yritä mitään sirkustemppuja tai muuta ihmeellistä. Tavoitteenani on tällä viikolla kirjoittaa joka päivä edes pieni katsaus siitä, millaista on ollut äidinkielenopettajaopiskelijan arki. Tavallisten päivien kuvauksesta päässee parhaiten kärryille siitä, mitä yliopisto-opiskelu ja tässä vaiheessa etenkin opetusharjoittelu käytännössä tarkoittaa.

Aloittakaamme tästä maanantaista 16.1.2012.

• Klo 6.00 heräsin aivan liian aikaisin, enkä pitänyt mitään kiirettä. Luin paikallista sanomalehteä Keskisuomalaista kaikessa rauhassa, kunnes hoksasin, että kymmenen minuutin päästä on lähdettävä kouluun.
• Klo 8.00 ulkovaatteet päälle ja äkkiä liikenteeseen.
• Klo 8.05 olin juuri sopivasti Ylioppilaskylän linikkapysäkin kohdalla, ja kuinka ollakaan, linikka saapui pian. Pysäkillä oli myös ystäväni Elvi, joten pakkasaamu kirkastui heti.
• Klo 8.15 nousimme kyydistä Seminaarinmäen pysäkillä. Saatoin Elvin kirjastolle ja jatkoin itse matkaani Opinkivelle.
• Klo 8.30 alkoi opettajaopintoihin liittyvä sekaryhmätapaaminen (sekaryhmässä on kaikkien aineitten opeopiskelijoita eli olemme kuin opettajainhuone pienoiskoossa). Kurssin aiheena on opettajan etiikka. Tammikuussa esittelemme pienryhmätöitämme. Tänään aiheena oli oppilaan arviointi (ja tietenkin arvioinnin eettisyys). Opiskelijat siis esittelivät asian toisille, käytiin paljon kiinnostavaa keskustelua ja opittiin myös draaman keinoin. Todella mielenkiintoinen tunti!
• Klo 10.00 sekaryhmätapaamisen päätyttyä siirryimme oman pienryhmämme kanssa kirjaston kahvilaan suunnittelemaan omaa esitystämme, joka on vuorossa ensi viikolla. Käsittelemme koulussa esiintyvää rasismia.
• Klo 11.30 olimme varmoja, että tulossa on mahtava spektaakkeli ja ihan uusia työtapoja. Saatoimme lähteä pikaiselle lounaalle Musicalle.
• Klo 12.00 Norssilla eli Normaalikoulussa alkoi äidinkielen opeopiskelijoitten opintopiiri, jonka aiheena olivat erilaiset (eli kaikenlaiset) oppijat. Alustamassa olivat erityispedagogi ja suomi toisena kielenä -opettaja.
• Klo 14.15 opintopiirin päätyttyä kipitin takaisin Opinkivelle kuulemaan, pitäisikö minun olla siellä alkaneessa äikänopettamisen kurssin alaosion vaihtoehtoisessa moduulissa (hämärää, eikö). Ilmeni, ettei pitänyt, koska olin suorittanut kyseisen osion jo muulla tavalla. Jes, puolentoista tunnin odottamaton vapaahetki!
• Klo 14.30 päädyin taas kirjastolle, koska olin hämmentynyt äkillisestä vapaasta. ;0) Onneksi törmäsin heti ovien ulko- ja sisäpuolella tuttuihin, joitten kanssa saatiin sovittua muutamia kokousaikoja. Jäin joksikin aikaa kirjaston kahvilaan juttelemaan tuttujen kanssa.
• Klo 15.00 kirjastossa ei ollut tarvitsemiani kirjoja, joten päätin lähteä kävelemään kotia kohti.
• Klo 15.30 olin Kortepohjassa. Menin vierailemaan kyläsihteerin toimistoon, koska minulla oli paljon asioita hoidettavana siellä. Kertasimme muutamia monimutkaisimpia tehtäviä, koska pääsen myöhemmin tällä viikolla kyläsihteerin sijaiseksi. Samalla autoin asiakaspalvelussa ja mm. opastin eksyneet vaihto-opiskelijat asukastoimistoon.
• Klo 18.00 olimme kyläsihteerin kanssa edelleen (toimistohan oli sulkeutunut jo klo 17) juttelemassa talomme rappukäytävässä (olemmehan paitsi ylioppilaskuntatyökaverit, myös naapurit ja hyvät ystävät) ja tervehdimme paikalle ilmestyneitä naapureita. Iloksemme paikalle polkaisi myös ylioppilaskunnan sosiaalisihteerin sijainen, niin ikään armas naapurimme.

Myöhemmin illalla kävin kaupassa, laitoin ruokaa (pakastimen antimista syntynyttä tomaatti-basilikakeittoa), söin, luin lehtiä, perkasin sähköpostin ja suunnittelin tulevia oppitunteja.

Mahtava motivoija

Toveripiirissäni on tullut ilmi muutamia vakavia ongelmia. Kotityöt eivät tahdo tulla tehdyksi, kun kaiken maailman taiteilut vievät voiton tiskaamisesta ja imuroinnista. Tenttikirjatkin jäävät helposti avaamatta, kun innostumme jostakin muusta. Ja niin ihmeellistä kuin se onkin, kirjaston kahvilassa saattaa porukalla tulla tehtyä muutakin kuin opiskeltua.

Onneksi internetin ihmemaailma tarjoaa mahtavia motivaattoreita. Useat ystäväni ovat löytäneet hilpeän nettipalvelun nimeltä ChoreWars. Pääsin mukaan tovereitteni ryhmään, ja kas! Nyt kotityöt innostavat taas.

Tältä se näyttää.

Mistä ihmeestä on kyse?

ChoreWars on eräänlainen roolipeli. Kukin pelaaja valitsee hahmon ja suorittaa pelinjohtajan määrittelemiä tehtäviä. Suoritetuista tehtävistä saa pisteitä, kultaa ja joskus jotain yllätyksiä. Voi myös joutua seikkailuihin, kuten roskienvientimatkalla taistelemaan virtuaalisen jättiläisrotan kanssa. Puuhat pakerretaan tosielämässä: tiskit on oikeasti tiskattava ja tavarat järjesteltävä, ennen kuin saa ottaa itselleen pisteitä. Joukkueen jäsenten kesken voi syntyä hauskaa kilpailua, kun pisterohmut haluavat säilyttää paalupaikkansa.

Saattaa kuulostaa naurettavalta tämä aikuisten leikki. Minuakin huvitti kovasti, kun kuulin tästä ensimmäistä kertaa. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa, kun olen ehtinyt koukuttua palveluun. Minusta on muutenkin mukavaa pitää kotini siistinä ja järjestyksessä, mutta se, että kotitöistä saa pisteitä ja edes kuvitteellisia palkintoja, innostaa yllättävän paljon. On myös kummallisen kiinnostavaa vertailla kotityöskentelytottumuksia toisten kanssa. "Eihän näistä muuten oikein puhuta", sanoi eräs. Niinpä! Ja mikä parasta, kaltaiseni matemaattisehko ihminen saa tyydytystä siitä, että voi antaa tekemisilleen numeroarvoja.

Kotityökilpailumme innosti perustamaan myös erillisen opiskelukisan. Nyt kilvoittelemme opintopisteistä, pänttäämisestä, luennoilla käymisestä, kirjoitelmien rustaamisesta ja muista opiskeluasioista. On uskomatonta, kuinka paljon moinen pistejärjestelmä voi motivoida! Saa nähdä, kuinka pitkään jaksan listata tekemiseni nettipalveluun, mutta ainakin toistaiseksi siitä ei juuri ole ollut vaivaa. Samalla tulee tarkkailtua ajankäyttöä: menikö siihen imuroimiseen tai läksyesseen laatimiseen lopulta niin paljon aikaa kuin luulin? (Yleensä ei.) Ei siis kannata turhaan lusmuilla vaan tarttua toimeen. Ahkeruus on ilomme. 10 pistettä ja papukaijamerkki.

Mikäpä on opiskelijana matkustellessa?

Opiskelija-alennukset ovat mahtava juttu. Varsinkin yliopistokaupungeissa opiskelijat saavat noin 10–15 % alennusta lähes kaikesta toimistotarvikkeista eväspatonkeihin ja parturointeihin.

Tuntuvimpia hinnanalennuksia saa julkisilla kulkuvälineillä matkustamisesta, sillä matkaa pääsee taittamaan puoleen hintaan. Mikäpä on silloin junaillessa tai linikoidessa? Tarkemmat opiskelija-alennusehdot löytyvät
- Matkahuollon sivuilta ja
- VR:n sivuilta.

Kuluneen viikon lopulla Jyväskylä täyttyi ralliväestä Neste Oil Rallyn takia. Päätin karata paikkakunnalta hyvissä ajoin ja matkustaa siskoni Hannan luo Kuopioon. Reissusta tuli oikein mukava, eivätkä matkat maksaneet juuri mitään, kun heilutteli iloisesti opiskelijakorttia.

Ensiksi piti kokeilla kaupunginkirjaston lukumukavuutta.

Emäntäni vei minut pian perillepääsyn jälkeen tutustumaan Kuopion kaupunginkirjastoon, mikä sopikin oikein hyvin kaltaiseni kirjastoihmisen ohjelmaan. Etsimme Danten Jumalaista näytelmää (Hanna: "Mikä oli Danten sukunimi?"), ja minä pääsin testailemaan paikallisen libraarion fasiliteetteja. Kirjaston kahvila oli valitettavasti remontin takia kiinni, mikä oli suuri puute.

Valikoima oli kelpo, mutta häviää JY:n kirjaston opuksille.

Matkan alkuun kuului myös Kuopion torilla istuskelu. Pulut matelivat ympärillä herkkuja anelevin silmin, mutta emme keskittyneet niihin. Otimme oikein kunnon turistiasenteen ja perehdyimme keskustan asemakaavaan karttojen avuin. Oli kuuma.

Hanna osoittelee kiinnostavia paikkoja.

Vasemmalla häämöttävästä Kenkä-Veikko-myymälästä kävin hankkimassa perinteisiä ja laadukkaita kotimaisia kenkiä. Sieltä löytyi myös isoja kokoja ja riittävän leveälestisiä jalkineita, ja palvelu oli kuopiolaiseen tapaan mitä parhainta. Suosittelen lämpimästi!

Jyväskylässä kävelen paljon, koska en käytä polkupyörää, ja kenkiä kuluu. Nyt on syksyllä alkaviin opetusharjoitteluihinkin sopivia opettajakenkiä! :0)

Erään kirpputorin näyteikkunasta tuli varsin kotoisa olo, koska kaikki oli yhtä oranssia kuin omassa asunnossanikin. Harmi, etteivät esineet olleet myytävinä...

Matkan varrelle sattui iloista musiikkia soittanut reipas torvisoittokunta.

Päivät kuluivat nopeasti Kuopion-sukulaisia tavaten, kaupungilla kierrellen ja viehättäviin asuinalueisiin tutustuen. Kuopio on hieno ja mukava kaupunki ja siellä on kuulemma hyvä opiskelijankin asua, mutta siellä ei voi opiskella suomea eikä kirjallisuutta. Onneksi Jyväskylässä voi.

Seuraavassa videopätkässä siskoni Hanna kertoo, millainen pieni asia sai hänet ihastumaan Kuopioon pääsykoereissulla. Tämä olkoon ilmainen vinkki kaikille niille, jotka suunnittelevat, kuinka uudet asukkaat ja etenkin opiskelijat saadaan tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Onko Sinulla samanlaisia kokemuksia? Kommenttilootaan olisi kiva saada mainintoja siitä, mikä juuri Sinut sai kiintymään uuteen kotipaikkakuntaasi.

 Viimeinen kuva on Kuopion rautatieasemalta.

Kaikki sitä keksitäänkin kieltää.

Kirjatentti on yliopisto-opiskelun helmiä

Akateemisen vapauden periaatteiden mukaan opiskelijalla on vapaus ja vastuu ajatella itsenäisesti ja rakentaa omaa näkemystään. Vapauteen ja vastuuteen liittyy erilaisten valintojen teko. Saammekin tehdä paljon valintoja päättäessämme, mitä kursseja aiomme opiskella, milloin suoritamme ne ja miten.
Suomen kielen ja kirjallisuuden kurssien suorittamista olen kokeillut ainakin seuraavissa muodoissa:

• luento (teorian kuuntelemista ja kommentoimista, lopuksi yleensä tentti tai kirjallinen tehtävä)
• luento ja harjoitukset eli demot (teoriaa ja käytäntöä sopivan vaihtelevasti, lopuksi yleensä tentti)
• harjoitusryhmä (käytännön osallistumista ja tehtävien tekoa, lopuksi portfolio tai tentti)
• verkkokurssi (lukemista, kirjoittamista ja keskustelua verkkoympäristössä)
• lukupiiri (lukemista ja keskustelua porukassa ja lopuksi tentti tai kirjallinen raportointi)
• essee (lukemista ja muuta perehtymistä omaan tahtiin, tarkoituksena tuottaa essee)
• kirjatentti (opiskelua omaan tahtiin ja lopuksi tentti).

Jokaisessa suoritustavassa on hyvät ja huonot puolensa. Kaikkia kursseja ei voi suorittaa kaikin eri tavoin, mutta ainakin minä olen saanut ihan riittävästi vaihtelua. Tällä kertaa kerron kuitenkin vain kirjatentistä, koska se on tänä keväänä ja kesänä ollut minulle tyypillisin tapa opiskella.

Kirjatentteilyni alkaa aina vaihtoehtojen selvittämisellä. Kenties olen löytänyt opetussuunnitelmasta jonkin kiinnostavan kurssin, joka soveltuu hyvin tentittäväksi, tai sitten olen tutkinut jonkin tietyn kurssin suoritusvaihtoehtoja ja todennut kirjatentin parhaimmaksi. Tai sitten tarvitsen vain opintopisteitä. Monista suomen ja kirjallisuuden kursseista saa 5 opintopistettä, ja kirjatentin avuin pisteet saa nopeasti ja varmasti.

Kirjatenttejä voi suorittaa tiedekuntien yleisinä tenttipäivinä. Kullakin tiedekunnalla on oma tenttipäivänsä kerran kuussa. Humanistisen tdk:n tenttipäivät ovat kuluneena vuonna olleet perjantaisin, ja niin on seuraava tenttinikin parin päivän päästä perjantaina. Tenttiin ilmoittaudutaan tietojärjestelmä Korpin kautta. Ilmoittauduttaessa valitaan tenttipäivä ja ilmoitetaan, mitä teoksia aikoo tenttiä.

Monilla kursseilla pääsee valikoimaan itselleen sopivimmat tenttikirjat runsaalta listalta. Jos käy tuuri, joitakin opuksia on saattanut lukea jo jotakin tutkielmaa tai muuta tehtävää varten, ja kirjatenttiin ei sitten olekaan enää kovin paljon päntättävää. Tai sitten voi valita kiinnostavimmat tai ohuimmat tai uusimmat tai helpoimmit löydettävät tai ne, joita ei muuten tulisi luettua kuuna päivänä. Voi myös olla niin, että kurssille luetaan vain yksi kirja tai useampi, ja valinnanvaraa ei ole.

Yhtä kaikki, kun kirjat on valittu ja tenttiin ilmoittauduttu ajoissa, alkaa opiskelu-urakka. Tapojensa ja mieltymystensä mukaan voi lukea yksin, porukalla tai miten tahtoo. Minä tavallisesti haalin kaikki mahdolliset tenttikirjat kotiin, jotta voin selailla niitä aina silloin, kun huvittaa. Lukuinnostus voi iskeä vaikka keskellä yötä, ja toisinaan mikään ei ole parempi aamupala kuin pari lukua hyvää kirjaa.

Kotilukemisen lisäksi luen paljon myös yliopiston kirjastolla (mistä johtuu blogini nimikin). Jos joitakin kirjoja ei saa lainaksi kotiin tai jos kodin pienet siivoustyöt vievät huomion opiskelulta, marssin hyvin pian kirjastolle. En kuitenkaan viihdy liian hiljaisessa lukusalissa, vaan etsin jonkin mukavan lukupaikan tai linnoittaudun kirjaston kahvilaan. Kahvilassa on (tietysti kahvin lisäksi) se hyvä puoli, että saa helposti lukuseuraa. Pänttäämisen maistuessa puulta on paljon mukavampi kahlata sivuja eteenpäin, kun toveri vieressä kannustaa: "luetaan vielä kaksi lukua ja lähdetään sitten yhtä matkaa kotiin".

[Kuunteluvinkki: yhtyeeni Lyhteen kappale Kirjaston poika]

Tovereitten kanssa on myös hyvä vertailla lukukokemuksia, tentaattorien vakiokysymyksiä, ihmetyksen aiheita, morfologisen diffuusion erityispiirteitä, ensimmäisenä opiskeluvuonna opitun termistön lähes täydellistä unohtumista ja sitä, että sen ja sen kurssin portfoliosta saa tänä vuonna niin ja niin paljon pisteitä, kun aiemmin sai sen ja sen verran. Parhaassa tapauksessa kirjaston kahvilaan muodostuu spontaaneja lukupiirejä, joista saa irti paljon enemmän asiaan liittyvää tietoa kuin pelkästä omasta kirjasta.

Kun kaikki kirjat on luettu ja muistiinpantu, on tentin aika. Yleisten tenttipäivien tenteissä on neljä tuntia aikaa panna paperille kaikki se, mikä osoittaa kirjat luetun ja oleellisen tiedon opitun. Viiden pisteen tenteissä saa yleensä ahkeroida kolme tai neljä esseevastausta, mutta voi sitä euforian tunnetta, kun tentti on ohi! Kirjatentin jälkeen todella tietää opiskelleensa. Tulokset tulevat kahden viikon kuluessa, joskus jopa seuraavana päivänä.

Muutaman päivän päästä olen tenttimässä suomen syventävien opintojen kurssin dialektologia ja sosiolingvistiikka, mikä tarkoittaa kielen (murre- tai esim. sosioekonomisista syistä johtuvien) erojen tutkimista. Jos kurkkaat linkin taakse, näet, millaisista teoksista olen päässyt kokoamaan lukupakettini. Valitsin kaksi kirjaa ja viisi artikkelia, jotka tukevat kiinnostustani kielen vallasta, vallankäyttäjistä ja vallankäytön keinoista. Kuinka ollakaan, yhtä teoksista käytin kandidaatintutkielmani lähteenä, ja loput päässevät siteeratuiksi tulevaan graduuni. Kirjatentti teoksineen ei siis ole muista opinnoista irrallinen osa, vaan se voi hyvinkin kiinteästi liittyä muuhun sivistymiseen.

Lopuksi reipas musiikkinumero kirjaston ja opiskelijoitten kunniaksi. :0)

Kirjastolla ja kirjastossa

Tänään panin kevään pakettiin ja päätin aloittaa kesän. Kevään lopetus konkreettistui siten, että raahasin kasan vanhoja tenttikirjoja ja muita opuksia kirjastolle. Jostain syystä kotiin on kertynyt korkeita kirjapinoja, enkä ole pitänyt kiirettä niitten palauttamisella, vaikka yliopiston kirjastossa tuleekin käytyä lähes päivittäin. Onneksi sähköposti muistuttaa, kun lainojen eräpäivä lähestyy.

Tällaista kirjastolla (kahviossa) yleensä on.

Toukokuun viimeisestä päivästä nautiskelu sujui niin mukavasti, että päädyin kirjastolle vasta sen viimeiselle aukiolotunnille, unhappy hourille. Viimeistä, (yleensä paniikkiluku-) tuntia kutsutaan leikillisesti unhappy houriksi siksi, että silloin kirjaston kahvilapalvelut eivät enää ole käytössä, ja ihmiset alkavat lähteä muualle. Toisaalta silloin kirjastolla on hieman rauhallisempaa, ja jos hyvin käy, jostain hyllyjen tai kahvion pöytien välistä löytyy joku kiva toveri, jonka kanssa voi lähteä kotiin tai muualle. :0) Tästä olemme yhtyetovereitteni kanssa pari vuotta sitten tehneet laulunkin (Kirjaston poika)!

Kirjaston unhappy hourin kruunaa se, että vahtimestari soittaa ilkeä-äänisiä hälytyskelloja 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkemista. Dingdingdingdingdingding! Joo joo, kyllä me lähdetään. Tällä kertaa suuntasimme ystävättäreni kanssa kaupungin keskustaan ostoksille, eikä jäätelöäkään päivästä puuttunut.

Onko eroa sillä, onko kirjastossa (inessiivi) vai kirjastolla (adessiivi)? Kyllä on.

Jos opiskelee kirjastossa, istunee reippaasti lukusalissa tai muuten kirjahyllyjen välittömässä läheisyydessä. Jos taas on kirjastolla, voi olla kirjastorakennuksessa melkein missä vain

– vaikkapa kahviossa jutustelemassa muitten kanssa.

Kirjastolla (huom. adess.) tulin esitellyksi eräälle yliopistomme opiskelijalle, joka on vaihtamassa pääainettaan ja oli valmistautumassa suomen pääsykokeeseen ja äidinkielenopettajankoulutuksen soveltuvuuskokeeseen. Osasin antaa muutamia vinkkejä pääsykoetta varten. Koetta varten luettavaa kirjaa ei tarvitse opetella ulkoa, vaan ennen koetta kannattaa ennemmin keskittyä pohtimaan kirjoitettua ja puhuttua kieltä. Tekstiesimerkkien avulla voi miettiä, mikä on tyypillistä suomelle ja millaisia sanojen ja virkkeiden muodot ja rakenteet ovat. Koe on ilahduttavan soveltava, ja se testaa kielitietoa ja -taitoa.

Pääsykokeesta voi kysellä lisää sähköpostitse ja vaikka kommentoimalla tätä kirjoitusta. Kerron oikein mieluusti! Nyt vain paljon tsemppiä kokeeseen valmistautumiseen ja arjen kielitajun kehittämiseen. Jos olet tulossa ensi viikolla suomen pääsykokeisiin, tavannemme, koska aion olla paikalla kannustamassa teitä kaikkia. Siispä näkemiin!