Kiireisen opetusharjoittelusyksyn aikana blogiin kirjoittaminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin. Eikä mikään ihme, kun kalenteri on pahimmillaan näyttänyt tältä:
Silmissäsi ei ole mitään vikaa. Kuva on tahallisesti pikselöity. |
Aloittakaamme tästä maanantaista 16.1.2012.
- Klo 6.00 heräsin aivan liian aikaisin, enkä pitänyt mitään kiirettä. Luin paikallista sanomalehteä Keskisuomalaista kaikessa rauhassa, kunnes hoksasin, että kymmenen minuutin päästä on lähdettävä kouluun.
- Klo 8.00 ulkovaatteet päälle ja äkkiä liikenteeseen.
- Klo 8.05 olin juuri sopivasti Ylioppilaskylän linikkapysäkin kohdalla, ja kuinka ollakaan, linikka saapui pian. Pysäkillä oli myös ystäväni Elvi, joten pakkasaamu kirkastui heti.
- Klo 8.15 nousimme kyydistä Seminaarinmäen pysäkillä. Saatoin Elvin kirjastolle ja jatkoin itse matkaani Opinkivelle.
- Klo 8.30 alkoi opettajaopintoihin liittyvä sekaryhmätapaaminen (sekaryhmässä on kaikkien aineitten opeopiskelijoita eli olemme kuin opettajainhuone pienoiskoossa). Kurssin aiheena on opettajan etiikka. Tammikuussa esittelemme pienryhmätöitämme. Tänään aiheena oli oppilaan arviointi (ja tietenkin arvioinnin eettisyys). Opiskelijat siis esittelivät asian toisille, käytiin paljon kiinnostavaa keskustelua ja opittiin myös draaman keinoin. Todella mielenkiintoinen tunti!
- Klo 10.00 sekaryhmätapaamisen päätyttyä siirryimme oman pienryhmämme kanssa kirjaston kahvilaan suunnittelemaan omaa esitystämme, joka on vuorossa ensi viikolla. Käsittelemme koulussa esiintyvää rasismia.
- Klo 11.30 olimme varmoja, että tulossa on mahtava spektaakkeli ja ihan uusia työtapoja. Saatoimme lähteä pikaiselle lounaalle Musicalle.
- Klo 12.00 Norssilla eli Normaalikoulussa alkoi äidinkielen opeopiskelijoitten opintopiiri, jonka aiheena olivat erilaiset (eli kaikenlaiset) oppijat. Alustamassa olivat erityispedagogi ja suomi toisena kielenä -opettaja.
- Klo 14.15 opintopiirin päätyttyä kipitin takaisin Opinkivelle kuulemaan, pitäisikö minun olla siellä alkaneessa äikänopettamisen kurssin alaosion vaihtoehtoisessa moduulissa (hämärää, eikö). Ilmeni, ettei pitänyt, koska olin suorittanut kyseisen osion jo muulla tavalla. Jes, puolentoista tunnin odottamaton vapaahetki!
- Klo 14.30 päädyin taas kirjastolle, koska olin hämmentynyt äkillisestä vapaasta. ;0) Onneksi törmäsin heti ovien ulko- ja sisäpuolella tuttuihin, joitten kanssa saatiin sovittua muutamia kokousaikoja. Jäin joksikin aikaa kirjaston kahvilaan juttelemaan tuttujen kanssa.
- Klo 15.00 kirjastossa ei ollut tarvitsemiani kirjoja, joten päätin lähteä kävelemään kotia kohti.
- Klo 15.30 olin Kortepohjassa. Menin vierailemaan kyläsihteerin toimistoon, koska minulla oli paljon asioita hoidettavana siellä. Kertasimme muutamia monimutkaisimpia tehtäviä, koska pääsen myöhemmin tällä viikolla kyläsihteerin sijaiseksi. Samalla autoin asiakaspalvelussa ja mm. opastin eksyneet vaihto-opiskelijat asukastoimistoon.
- Klo 18.00 olimme kyläsihteerin kanssa edelleen (toimistohan oli sulkeutunut jo klo 17) juttelemassa talomme rappukäytävässä (olemmehan paitsi ylioppilaskuntatyökaverit, myös naapurit ja hyvät ystävät) ja tervehdimme paikalle ilmestyneitä naapureita. Iloksemme paikalle polkaisi myös ylioppilaskunnan sosiaalisihteerin sijainen, niin ikään armas naapurimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti