- Klo 11.35 nousin linikkaan Ylioppilaskylän pysäkiltä ja hurautin Seminaarinmäelle. Tarkoituksenani oli ehtiä tulostamaan oppitunnin materiaalit hyvissä ajoin.
- Klo 12.00 olisin halunnut toivottaa kirjaston "monitoimilaitteet" eli tulostimet hiiteen. Monitoimilaitteissa tuntuu olevan vain kolme toimintoa: tulostus, tilttaus ja käynnistymättä jättäminen. Puolet laitteista oli taas epäkunnossa, ja ne, jotka toimivat, olivat saavuttamattomien jonojen takana. Onneksi sattui paikalle sattui tuttuja, joitten kanssa saattoi jutella tulostusvuoroa odotellessa. Ja tulipahan taas harrastettua aerobibiä.
- Klo 12.10 olin jo melkein saavuttanut Norssin neljännen kerroksen, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden luokat sijaitsevat. Opetusharjoittelu on moniportainen järjestelmä: joka päivä saa kiivetä niin monet portaat, ettei niitä jaksa edes laskea.
- Klo 12.20 oppituntini alkoi. Opetin abiryhmälle tekstitaidon kokeen kommervenkkejä ja proosatekstien analysointia. Tuntiani seurasi ohjaajan tehtävässä ollut henkilö, jonka kanssa käytiin tunnin jälkeen todella mielenkiintoinen palautekeskustelu. Kävin taas penkomassa Norssin kirjaston siltä varalta, että siellä olisi ollut eniten tarvitsemani kirja. Ei ollut.
- Klo 14.00 olisi alkanut ylioppilaskylän asukasneuvoston (jonka jäsen olen) kokous, mutta olin silloin vielä Norssilla.
- Klo 14.30 laskin, etten todennäköisesti ehtisi edes kokouksen loppuun, joten suuntasin kirjastolle kahville. Kuinka ollakaan, paikalla oli taas muutama ystävä, joita tapaan harvemmin ja joitten kanssa oli mukava vaihtaa kuulumiset. Keskustelimme paljon työllistymisestä, ja kuulin iloisia uutisia tutuista, jotka olivat päässeet töihin yliopistolle. Gradua tai harjoittelua tehdessä kannattaa luoda suhteita yliopistolle, koska sitten saattaa saada yllättäviäkin työtarjouksia erilaisista tutkimushankkeista. Toiseksi on tärkeää sattua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Esimerkiksi opettajansijaisuudet saavat ne onnekkaat, jotka onnistuvat tietyllä hetkellä olemaan puhelimen ääressä tai astumaan ovesta sisään. Kannattaa siis olla valppaana!
- Klo 15 jälkeen rupesin tekemään kotiinlähtöä (ei mikään nopea operaatio). Juuri ennen poistumistani kirjastolta tuli sellainen tunne, että voisin ehkä vielä tarkistaa kirjahyllyt. Ja mikä mäihä kävi! Hyllystä löytyi viikonloppulainaksi se kirja, jota olen viikkokausia metsästänyt! Jee!
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs Heli H. kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa. Blogiin ei tule enää uusia kirjoituksia. Kiitos 2011-2013!
perjantai 20. tammikuuta 2012
Normaalin viikon perjantai
Tittidittidii! Tulihan se perjantai sieltä. Olin kuin olinkin saanut kaikki suunnitelmani oppituntia varten valmiiksi, joten saatoin rauhallisin mielin lähteä Norssille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti