Nyt opetusharjoittelun aikana tulee muisteltua paljon omia kouluaikoja. Olen viime viikot opettanut abiturientteja, eikä liene mikään ihme, että opettaessani huomaan toimivani usein samoin kuin omat opettajani. On jännittävää havaita, millaisia asioita poimii opettajaesikuvien sanomisista, esimerkeistä, vitsailusta ja muusta.
|
Seminarium-rakennus totuttelee uuteen valoon. |
Samalla, kun me opeharjoittelijat tuskailemme, kuinka kauhean rankkaa meillä on ja kuinka paljon tekemistä ja kuinka hirveästi pidettäviä ja seurattavia tunteja, saatamme unohtaa, että lukiolaisilla vasta rankkaa on. Abeja opettaessani olen saanut taas vähän maistaa ylioppilaskirjoitusten lähestymisen jännitystä ja kaikkea sitä hermostuneisuutta, mikä epävarmaan tulevaisuuteen liittyy.
|
Näkymiä Alvarin aukiolta. |
Omista lukioajoistani (2004–2007) muistan ennen kaikkea sen, että aina oli pimeää. Aamulla oli pimeää, kun piti lähteä kouluun. Päivällä oli pimeää, kun istuttiin hämyisissä luokkahuoneissa. Iltapäivällä oli jo pimeää, kun laskettiin minuutteja kotiinpääsyyn. Ja illalla oli pimeää, kun värkkäsin läksyjä ja koetin sivistää itseäni. Ja silloin vasta pimeää oli, kun lähdin illalla teatterihommiin tai muihin menoihin. Lukiolainen ei paljonkaan aurinkoa näe!
|
Outo valoilmiö Ilokiven suunnalla. |
Tällä viikolla on ollut aika luksusta ja luksista (
luksi 'valaistusvoimakkuuden mittayksikkö, lx'), kun päivän aikana on ollut mahdollista nähdä aurinko – jopa useaan otteeseen! Pidän siitä, että päivän luennot, ryhmätapaamiset ja opetusseikkailut ovat kaikki eri rakennuksissa. Näin kauniilla säällä on ilo ravata Kortepohjan, Norssin ja Seminaarinmäen eri rakennusten väliä. Raitis ilma virkistää ihmeen paljon.
|
Ystäväni Hilkka näyttää talvi-ilostelun mallia. |
Erityisen mukavaa on, kun näitä opetushommiakaan ei tehdä yksin. Paras seura on parasta. Lukiossa ryhmä veti mukanaan eteenpäin. Yliopistossakin kaikki luistaa paremmin, kun asioita saa ja voi edistää yhdessä. Toivotan paljon onnea ja tsemppiä abiturienteille. Ottakaa lopuista lukioajoistanne ilo irti!
|
Entisen lehtorimme tunnuslause kaikille fennisteille: Rohkeasti kohti uusia seikkailuja! |
Ihania kuvia!
VastaaPoistat. opiskelija itsekin
Mukavaa, kiitos! Loisteliasta talvea sinulle!
Poista