maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukku 9: Sunnuntaina onnistut aina

"Onpa ihanaa käyttää yhdessä koko ilta hommaan, jonka voisi tehdä yksin paljon nopeamminkin." No niinpä, todellakin!

Päivän paras osuus oli selvästi melkein koko päivä, kun ystävä H. tuli kanssani puimaan Suuren graduseminaarin abstrakteja ja suunnittelemaan puheenvuoroja. Toki puhuttiin paljon muustakin.

Päätimme sunnuntain kunniaksi röllöillä ja kävimme tilaamassa avopiirakat kortepohjalaisesta pizzeriasta. Ilmeisesti muutkin opiskelijalähettiläät olivat samoissa puuhissa, koska jo matkalla törmäsin kollegaan, naapuriini Derekiin (one of the international student ambassadors), ja pizzeriassa Villeen. Kiinni jäitte, häiskät!

Kuinka pukeutua Suureen graduseminaariin?
Tämän hetken suurimpia ongelmia ovat
a) kuudennen ulottuvuuden hahmottaminen (kun en tajua viidettäkään)
b) kaiken maailman puheitten ketjuttuminen ja-konjunktioin
c) vaatevalinta Suureen graduseminaariin.

Oheisessa kuvassa on eräs suuresti arvostamani esiintyjä (nukketeatterinjohtaja, runonlausuja ja laulaja). Tiedän, että puhujan tai muun esiintyjän kannattaa valita vaatteensa ja asusteet siten, että kuulijoilla riittää myös katsottavaa. Olisi kiva tarjota jotain kaikille aisteille. Suosikkipukuihini kuuluva punavihreä narripuku ei ehkä käy tähän akateemiseen tilaisuuteen, mutta jotain jännää olisi keksittävä. Aagh. Onneksi on vappulasit ja pyöreä nenä omasta takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti