Luukku 17: Totisesti fa la la la laa

Maanantai alkoi reippaalla herätyksellä ja lauluyhtyeemme Heikon asteen harjoituksilla. Treenasimme joululaulusettiämme, ja tämä toinen harjoituskerta tuli kyllä tarpeeseen. Kortepohjan N-talon pianohuoneessa oli jopa riittävän lämmintä, eikä tarvinnut palella. Päähän jäivät soimaan kauhea korvamato Deck the Halls, jossa rallatetaan fa la la la laa, la laa laa laa, sekä Jyväskylän oman kuuluisuuden P. J. Hannikaisen omituiset joululaulusovitukset. Yksikin hänen huipuista biiseistään ("Joulu, joulu, armas aika, ompi taasen meillä") on mielikuvituksellisesti nimeltään Joulu. Tällaisia biisejä on kiva spiikata keikalla.

Treenien jälkeen kutsuin ystävä E.:n luokseni syömään alkupalat. Hän oli menossa lounaalle Ilokiveen, mutta kyllähän opiskelijan mahaan aina mahtuu useampikin ruokalaji! Hotkaisin itsekin lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa jugurtin kera sekä ananas-riisicurrya. Ruoat eivät tuntuneet loppuvan millään, ja aloin jo pelätä, että joutuisin oikeasti syömään niitä koko loppuviikon. Toisaalta se oli tarkoituskin: olisi valmista ruokaa, ja sitä menisi hukkaan mahdollisimman vähän. On aina yhtä kauheaa, jos joutuu heittämään syötävää roskiin. Onneksi voi tarjota tovereille.

Oikea kyläsihteeri Mari L. esittelee survival kitejä.

Iltapäivällä oli sijaistehtäväni vuoro. Olin Kortepohjan kyläsihteerin sijaisena ottamassa vastaan vaihto-opiskelijoitten survival kit -pakkauksia eli kittejä. Työ on kivaa, koska siinä saa tavata maailman joka kolkasta kotoisin olevia ihmisiä ja saada heidän kiitoksensa kittipalvelusta. Kitit lienevät jokseenkin ainutlaatuinen juttu, ja ne on moneen kertaan todettu erittäin hyödyllisiksi. Kitti on iso kassi, johon on pakattu kaikki välttämättömimmät tarvikkeet petivaatteista kattilaan ja ruokailuvälineisiin, ja koko satsin saa lainattua 60 euron hintaan. Kun tavarat palauttaa ehjinä takaisin, saa 40 euron panttimaksun. Näitä "joulurahoja" oli ilo maksella vaihtareille. Parituntisen kittipalautussession jälkeen päivystin myös tavanomaiseen toimistoaikaan klo 15–17, mutta asiakkaita kävi harvakseltaan.

Toimistohommien jälkeen kipitin taas kotiin ja valmistauduin lähtemään Kompassille. Mukaan lähti kalojen kuvilla koristeltu ämpäri ja patterilla toimivat jouluvalot, joista rakentui epämääräisen näköinen lantinheittoastia. Heikon asteen oli tarkoitus esittää joululaulut Kompassilla ohikulkijoitten iloksi. Näin kävikin, tosin ei ehkä niin tyylikkäästi kuin olimme ajatelleet. Ulkona oli törkeän kylmä, hyytävä tuuli jäädytti jalat, ja ohikulkijatkin kiiruhtivat sisätiloihin. Viima läiskytti hiuksiani vasten korvia, ja esimerkiksi äänen ottaminen ääniraudasta oli sangen vaikeaa. Oli myös hankalaa kuulla laulujen kokonaisuutta. Kalaämpäri oli ehkä liian outo kolikonheittoastia, joten lantteja ei kertynyt paljonkaan. Onneksi meitä oli kuuntelemassa sitäkin innokkaampaa yleisöä ja muutama uskollinen fani!

Sen verran kylmäsi, että lauloimme laulut vain kertaalleen. Kuuntelemaan tulleet ystävät M. ja eräs toinen H.  kutsuivat koko jengin (laulajat ja fanit) glögille sisätiloihin. Menimme kaupungin porvarillisimpaan kauppaan Mestarin Herkkuun ostamaan konjakkikonvehteja ja sitten M.:n asunnolle. Vietimme mukavan illan glögiä siemaillen ja keskustellen kaikista tärkeistä asioista. Oli kiva vielä tavata, koska osa porukasta on vuodenvaihteen jälkeen muuttamassa muille paikkakunnille. Illan aikana palautui mieleen useampikin stemma, jotka eivät ulkona laulettaessa olleet onnistuneet sitten millään: "Hän totisesti Jumalan on poika" (Adeste fideles). Hyvä ne on jälkeenpäin osata!