Luukku 5: Ei enää niin tuntematon

Itsenäisyyspäivän aatto oli opiskelullisesti lyhyt. Eipä opiskelijan elämä aina ole kovin rankkaa. Ilahduttavaa oli, ettei koko päivänä ollut kiire mihinkään. Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Tärkeintä oli ehtiä lukemaan Tuntsikka jälleen kerran, koska en edelleenkään osaa sitä täysin ulkoa kannesta kanteen. (Voi pohtia, pitäisikö. Edes äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan.)

Kävin Menuetissa lounaalla ystäväni H.:n kanssa. Olen mieltynyt Menuetin keittoihin, mutta mää ihmettelen oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klavul päähä lyöty siitä, kuinka Menuetissa voi "aina" olla kermaista porkkanakeittoa. Sitä tuntuu olevan vähintään kerran viikossa tai ainakin silloin, kun haluaisin jotain oikein lämmintä ruokaa. (Ja se mokoma porkkanakeitto jäähtyy todella nopeasti.) Kieltämättä onneton tapaus.

Lounaan jälkeen Kuopion potkukelkkapataljoona marssi kirjastolle nauttimaan sen viimeisistä aukiolotunneista (koska paikka oltiin sulkemassa etuajassajo kello neljältä). Juotiin kahvia, luettiin gradukirjallisuutta, läheteltiin kirjeitä, suunniteltiin itsenäisyyspäivän viettoa ja lähdettiin hakemaan leivän päälle voita. Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat. Olipa eksoottista mennä kotiin jo iltapäivällä. Sopii, sopii, aina epäillä sopii.

Lopuksi yhtyeemme Šiivilän yltiöisänmaallista henkeä viime vuodelta: