Luukku 22: Piirakoita ja kystä kyllä

Joulua edeltävänä päivänä käydään perinteisesti lahjaostoksilla. Näin tehtiin nytkin. Muuten sain päiväni kulumaan ruoanlaitossa ja muissa keittiöhommissa, siivoamisen suunnittelussa ja etenkin pikkuveljeni K.:n kanssa seurustellessa sekä hänen huonoille vitseilleen hymähdellessä. ("Kerroin kemistivitsin. Ei mitään reaktiota." Ahhahhaa.)

Paras jouluvalmistelu!

Jouluostosten jälkeen iltapäivällä aloitin leipomisurakan ja laitoin karjalanpiirakoita ja joulutorttuja. Samalla tehtiin porkkanalaatikoita. Joulutortut eivät näyttäneet paistuvan millään, ja ehdimme jo pelätä sähköuunin rikkoutuneen. Se vasta olisi karmea kohtalo jouluna, kun melkein kaikki ruoka pitää päästä paistamaan! Ja mikä kamalinta, lanttulaatikot olivat vielä kokonaan tekemättä!!! Ääk!!!!!

Tulipahan testattua jouluisia kriisinhallintataitoja. Mietimme varavaihtoehtoja: takassa voisi ehkä lämmittää joitain ruokia, ja jos ulkouunin kaivaisi esiin lumesta, siellä voisi mahdollisesti paistaa laatikoita. Äitini M. ehti jo päivitellä onnettomuuttamme Facebookissa, ja muuan ystävällinen tuttu lupasi jo, että saamme tarvittaessa käyttää hänen uuniaan. Fb-päivitys taisi jälleen olla se tarvittava taikaisku, joka vaadittiin siihen, että uuni alkoi taas toimia. Ehkäpä masiina oli vain ylirasittunut piirakanpaiston vaatimasta lämpötilasta, koska jonkin aikaa levättyään se suostui taas paistamaan kunnolla. Ilta ja joulu pelastettu!

Televisiottomana opiskelijana on aina yhtä jännää, kun kotona voi katsoa telkkaa. Tosin nyt vaikuttaa siltä, että telkassa näytetään ympäri vuorokauden vain Jamie Oliverin ja kollegoitten kokkiohjelmia, Strömsöä tai joka sortin tuunausohjelmia. (Tai sitten perheemme sattuu aina niitten aikaan ruudun ääreen.) (Elokuvatkin ovat epämääräistä haahuilua kaiken maailman keskimaissa, eivätkä vanhoja suomalaisia mustavalkoelokuvia, joissa näyttelijöitten puheesta ei saa mitään selvää, mutta torvisoitto kyllä kuuluu.)

Leipomisurakan alussa riitti vielä hupimieltä tämän videopätkän kuvaamiseen. Piirakan synty ei näy tässä ihan kokonaan, kuten ei myöskään taidokas kuorien pulikointini, mutta saatiinpahan viihdettä aikaan. :0D Tyypilliseen ruokaohjelmatyyliin kädet ovat koko ajan edessä, ruoan valmistusprosessi esitetään oudossa järjestyksessä ja kokin mutinasta on vaikea saada selvää.

Jos muuten olet aina miettinyt, mitä se äiti oikein tekee joululaulussa Kun joulu on, kun "on äiti laittanut kystä kyllä", niin tässä vastaus:

• kystä on kypsää (vanhentuneen kypsi-muodon taivutusmuoto; vrt. lapsi: lasta)
• kyllä on kylliksi, riittävästi.

Siispä laulunkin äidillä taitaa olla toimiva uuni, jossa on saatu paistettua tarpeeksi muonaa.

Luukku 21: Kuin viimeistä päivää

Olin taktisesti matkustanut Mäntsälään siten, että saisin olla kotosalla ainakin yhden arkipäivän ja pääsisin leikkimään hoitolasten kanssa. Mutta voi! Lapsia oli sairaana, ja meille tuli vain yksi lapsukainen. Onneksi hän on sitäkin vekkulimpi. Puuhailimme päivän mittaan kaikkea hauskaa. On kivaa, kun kotona pääsee harjoittelemaan varhaiskasvatusta ja seuraamaan pikku sankareitten kehitystä.

Kotona on muutenkin sangen huvittavaa. Pikkuveljeni K. (joka on venähtänyt minua pitemmäksi) taasen kävi pokkaamassa ensimmäisen yläkoulun joulutodistuksensa, joka tietysti oli törkeän hyvä. Niin on perheessämme vähän ollut tendenssinä. Ovikello soi pitkin päivää, kun äidilleni kiikutettiin kaiken maailman joululahjoja kiitokseksi milloin mistäkin vapaaehtoistyöstä. Ei liene vaikea arvata, mistä olen perinyt intoni osallistua yhdistys- ja järjestötoimintaan. ;0) Arvostan kovasti sitä, että vanhempieni osallistumista yhteisiin töihin arvostetaan.

Oravakin on kähäkkänä kyttäämässä suuria muinaisia.

Iltasella käytiin tietysti jouluostoksilla. Saaren kylän Joulumaahan en ehtinyt, koska se oli ollut torstaina avoinna viimeistä päivää. Muutenkin elettiin kuin viimeistä päivää, koska olihan maailmanloppu tulossa. Aamu  oli valjennut kuitenkin ihan normaalisti, ja päivä ei muutenkaan vaikuttanut tavallisuudesta poikkeavalta. Oli vähän epäselvää, mihin vuorokaudenaikaan sen maailmanlopun oli tarkoitus tapahtua. Illalla katsoimme katastrofielokuvan 2012. Ihmettelin, miksi kaikki näyttelijät näyttivät jotenkin tutuilta, ja sitten tajusin, että olin nähnyt saman elokuvan loppupuoliskon vasta äskettäin. Elokuvan loputtua keskiyöllä maailma oli edelleen kasassa, eikä suurta Cthulhuakaan näkynyt missään. Ihan hyvä.

Kiitämme:
Kyllä tämä tuntemamme maailma on ihan hyvä ja täällä välttää elellä. And Cthulhu carols are always so funny.

Moitimme:
Huomasimme, ettei Gangnam Styleä (ainakaan vielä) löytynyt Youtubesta Cthulhu Styleksi väännettynä.

Luukku 20: Kerron. Lähdin. Kotiuduin.

Torstaitunnelmoitukaamme.

Heräsin, pakkasin, tarkistelin. Siivosin, järjestelin.

Linikkamatkustin, maksupäätesuoritin, matkatavaratila-asettelin.
Istuin, kuuntelin, luin. Torkahdin.

Saavuin. Mäntsälöidyin.

Kotiuduin.

Juttelimme, naureskelimme, nahistelimme, pelailimme, soittelimme.

Lomailin.

Olin.

Luukku 19: Lähtöjä

Keskiviikkoaamu alkoi lauluyhtyeemme Heikon asteen lauluharjoituksissa. Keskipäivään mennessä harjoittelimme joululauluja ja suomalais-ugrilaisbiisejämme Äidinkielenopettajain Liiton Talvipäivien keikkaamme varten. Tai emme me siellä enää joululauluja laula, kun tapahtuma on tammikuussa. Saimme treenattua ahkerasti E.:n ja R.:n kanssa.

Treenien jälkeen minun piti käväistä kotona, ja sitten menin R.:n kanssa lounaalle Menuettiin. Pakkaspäivään sopi lämmin broileri-kasviskeitto. Sen verran kylmä oli, että päätimme tyttöjen kanssa, ettemme mene enää illalla laulamaan kaupungin keskustaan.

Iltapäivän vietimme missäs muualla kuin kirjaston kahvilassa Café Librissä. Meinasi käydä köpelösti, kun kahvilatiskin seinämää alettiin laskea alas jo kahden aikaan, ja meidän piti juosta kassalle ehtiäksemme anelemaan kahvia ja kaakaota. Saimme niitä, mutta meidän jälkeemme tulleet asiakkaat eivät enää saaneet, vaikka kädet ristissä rukoilivat. Kuulemma loppiaiseen saakka on lyhennetyt aukioloajat.

Kahvilatiskin sulkeutumisen jälkeen Libri tyhjeni aika vauhdikkaasti, mutta kirjaston puolella monen työ vielä jatkui. Saimme pöytään seuraksi E.:n, V.:n ja vielä H.:nkin, ja myöhemmin erään M.:n, P.:n ja J.:n. Jälkimmäiset olivat saapuneet kuuntelemaan joulutervehdystämme.

Heikkoa astetta ei edelleenkään
ole onnistuttu ikuistamaan yhteiskuvaan,
joten tällä mennään.

Olin sopinut kirjaston johdon kanssa, että Heikko aste esittää pienen joulutervehdyksen kaikille kaltaisillemme kirjastohiirille klo 15.30. Näin tapahtui. Asetuimme ala-aulaan, joka osoittautui erinomaiseksi laulupaikaksi. Äänet kantautuivat vaivattomasti ylempiinkin kerroksiin, ja ilahduttavan paljon väkeä (~ 100-150) kerääntyi varta vasten kuuntelemaan meitä. Lauloimme laulut Joulu, Deck the Halls ja Nyt riemuiten tänne ja toivotimme väelle hyvää joulua. Muuten meni ihan kivasti, mutta viimeisessä biisissä kömmähdys, kun olimme nostaneet sen sävellajia vasta aamulla. Antamani lähtöäänet kuulostivat oudoilta vanhoihin ääniin verrattuna, ja aloitus piti ottaa kaksi kertaa uudestaan. :0D Laulu saatiin kuitenkin kunniakkaasti loppuun, ja sattuuhan näitä. Jäi silti iloinen joulumieli. Muuan ystävällinen kirjaston henkilökunnan edustaja tuli antamaan meille pienet joululahjat, mikä myös ilahdutti.

Laulujen jälkeen hyvästeltiin kaikki ystävät ja toivotettiin hyvät joulut. Kotimatka taittui rattoisassa seurassa, ja sitten pitikin alkaa siivota kämppää joulukuntoon ja pakata.

Luukku 18: Englannin pikakurssi jatkuu

Tiistaina olin maanantain tapaan kyläsihteerin sijaisena. Toimistolla oli paljon vauhdikkaampi meininki, koska survival kitejä palautettiin edellispäivää enemmän, ja muitakin asiakkaita kävi runsaammin. Sain toden teolla harjoitella englannin puhumista, ja puhelimessakin piti yrittää solkata useaan otteeseen. Olen vähän arastellut englannin puhumista, koska en mielestäni osaa sitä mitenkään kovin hyvin (tai sitten kielitaitoinen akateeminen ympäristö hämää ja rimani on liian korkealla). Asiakaspalvelutilanteissa on kuitenkin pakko saada ymmärrettyä ja selitettyä asia, ja se vaikuttaa tehokkaalta treeniltä. Selviän englannillani oikein hyvin töissä, mutta arkielämän monivivahteisissa keskusteluissa en pysty ilmaisemaan itseäni niin hyvin kuin haluaisin. No, lisää harjoitusta vain.

Lahjaksi saamani suloinen lasilintu kopperoineen.

Tällaisissa lyhyissä sijaisuuksissa pääsee mukavasti kokeilemaan omia kykyjään ja rajojaan. Olen huomannut, että nautin ihmisten kanssa työskentelystä. Olen oppinut neuvomaan ja selittämään asioita aika hyvin (mistä on varmasti hyötyä myös opettajan ammatissa – tai sitten taito on syy eikä seuraus). Lisäksi tykkään tarjota enemmän kuin mitä asiakas odottaa, oli se sitten apua, ystävällisyyttä tai vaikkapa tuotteita. Yksikin vaihto-opiskelijapoika poistui toimistolta melkein tippa linssissä ja vuolaasti kiitellen: "You've been extremely helpful!" (Tämä siksi, että muun muassa annoin hänelle kartan ja merkitsin siihen reitin, mitä pitkin hän pääsee Kortepohjasta keskustaan.) Työn tekemisestä hyvin tulee iloinen mieli, ja teen kernaasti parhaani. Pyrin olemaan edes jossain määrin yhtä mainio asiakaspalvelija kuin oikea kyläsihteeri. Ylioppilaskunta ja Kortepohjan ylioppilaskylä voivat olla tyytyväisiä, että heillä on palveluksessaan niin taitava ja altis kyläsihteeri!

Työpäivän jälkeen siivosin kämppää joulukuntoon ja harjoittelin asteikkojen laulamista. Olin iloinen siitä, että olin ehtinyt postittaa viimeiset joulukortit aiemmin päivällä, kun postilokerossa oli tervehdyksiä vaikka keneltä. Lisäksi olin tyytyväinen, että ansaitsin parin päivän sijaisuudesta hieman taskurahaa kevääksi. Työ oli kivaa ja opettavaista, ja työmatkakin taisi olla peräti 40 metriä.

Luukku 17: Totisesti fa la la la laa

Maanantai alkoi reippaalla herätyksellä ja lauluyhtyeemme Heikon asteen harjoituksilla. Treenasimme joululaulusettiämme, ja tämä toinen harjoituskerta tuli kyllä tarpeeseen. Kortepohjan N-talon pianohuoneessa oli jopa riittävän lämmintä, eikä tarvinnut palella. Päähän jäivät soimaan kauhea korvamato Deck the Halls, jossa rallatetaan fa la la la laa, la laa laa laa, sekä Jyväskylän oman kuuluisuuden P. J. Hannikaisen omituiset joululaulusovitukset. Yksikin hänen huipuista biiseistään ("Joulu, joulu, armas aika, ompi taasen meillä") on mielikuvituksellisesti nimeltään Joulu. Tällaisia biisejä on kiva spiikata keikalla.

Treenien jälkeen kutsuin ystävä E.:n luokseni syömään alkupalat. Hän oli menossa lounaalle Ilokiveen, mutta kyllähän opiskelijan mahaan aina mahtuu useampikin ruokalaji! Hotkaisin itsekin lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa jugurtin kera sekä ananas-riisicurrya. Ruoat eivät tuntuneet loppuvan millään, ja aloin jo pelätä, että joutuisin oikeasti syömään niitä koko loppuviikon. Toisaalta se oli tarkoituskin: olisi valmista ruokaa, ja sitä menisi hukkaan mahdollisimman vähän. On aina yhtä kauheaa, jos joutuu heittämään syötävää roskiin. Onneksi voi tarjota tovereille.

Oikea kyläsihteeri Mari L. esittelee survival kitejä.

Iltapäivällä oli sijaistehtäväni vuoro. Olin Kortepohjan kyläsihteerin sijaisena ottamassa vastaan vaihto-opiskelijoitten survival kit -pakkauksia eli kittejä. Työ on kivaa, koska siinä saa tavata maailman joka kolkasta kotoisin olevia ihmisiä ja saada heidän kiitoksensa kittipalvelusta. Kitit lienevät jokseenkin ainutlaatuinen juttu, ja ne on moneen kertaan todettu erittäin hyödyllisiksi. Kitti on iso kassi, johon on pakattu kaikki välttämättömimmät tarvikkeet petivaatteista kattilaan ja ruokailuvälineisiin, ja koko satsin saa lainattua 60 euron hintaan. Kun tavarat palauttaa ehjinä takaisin, saa 40 euron panttimaksun. Näitä "joulurahoja" oli ilo maksella vaihtareille. Parituntisen kittipalautussession jälkeen päivystin myös tavanomaiseen toimistoaikaan klo 15–17, mutta asiakkaita kävi harvakseltaan.

Toimistohommien jälkeen kipitin taas kotiin ja valmistauduin lähtemään Kompassille. Mukaan lähti kalojen kuvilla koristeltu ämpäri ja patterilla toimivat jouluvalot, joista rakentui epämääräisen näköinen lantinheittoastia. Heikon asteen oli tarkoitus esittää joululaulut Kompassilla ohikulkijoitten iloksi. Näin kävikin, tosin ei ehkä niin tyylikkäästi kuin olimme ajatelleet. Ulkona oli törkeän kylmä, hyytävä tuuli jäädytti jalat, ja ohikulkijatkin kiiruhtivat sisätiloihin. Viima läiskytti hiuksiani vasten korvia, ja esimerkiksi äänen ottaminen ääniraudasta oli sangen vaikeaa. Oli myös hankalaa kuulla laulujen kokonaisuutta. Kalaämpäri oli ehkä liian outo kolikonheittoastia, joten lantteja ei kertynyt paljonkaan. Onneksi meitä oli kuuntelemassa sitäkin innokkaampaa yleisöä ja muutama uskollinen fani!

Sen verran kylmäsi, että lauloimme laulut vain kertaalleen. Kuuntelemaan tulleet ystävät M. ja eräs toinen H.  kutsuivat koko jengin (laulajat ja fanit) glögille sisätiloihin. Menimme kaupungin porvarillisimpaan kauppaan Mestarin Herkkuun ostamaan konjakkikonvehteja ja sitten M.:n asunnolle. Vietimme mukavan illan glögiä siemaillen ja keskustellen kaikista tärkeistä asioista. Oli kiva vielä tavata, koska osa porukasta on vuodenvaihteen jälkeen muuttamassa muille paikkakunnille. Illan aikana palautui mieleen useampikin stemma, jotka eivät ulkona laulettaessa olleet onnistuneet sitten millään: "Hän totisesti Jumalan on poika" (Adeste fideles). Hyvä ne on jälkeenpäin osata!

Luukku 16: Helppoa ja nopeaa opiskelijaruokaa

Sunnuntaina päätin tomerasti ryhtyä tyhjentämään jääkaappia ja laittamaan ruokaa alkuviikon kiireisiin. Tässä yhden hengen kokkisodassa ei eineksiä katsella, vaan siellä heiluvat veitset, lantut leikkautuvat ja porkkanat kuoriutuvat. Aikeenani oli tehdä lanttu- ja porkkanalaatikkoa saman vuoan eri päihin. Ja näin sitä tekee opiskelija, jolla ei tällä kertaa mennyt kuin Strömsössä:

Ei keittynyt kuin Strömsössä.

1) Ensin etsitään netistä 47 erilaista lanttulaatikon reseptiä. Vertailevan tutkimuksen jälkeen noudatetaan sitä, mikä kuultiin äidiltä edellispäivänä puhelimessa.
2) Kuoritaan juurekset, joita luultiin paljon suuremmiksi, ja todetaan, ettei niistä jäänyt jäljelle paljon mitään.
3) Huomataan, että raa'at juurekset kutittavat allergikon käsiä, ja jynssätään sitten kouria saippuavedellä tovi jos toinenkin.
4) Pilkotaan juurekset kiehumaan omiin kattiloihinsa.
5) Mennään suihkuun.
6) Palataan keittiöön ja huomataan, että molemmista kattiloista nousee savu.
7) Nirhitään juureskuutiot irti kattiloista ja raaputetaan tai leikataan palaneet tahkot pois. Näin pienenee myös pyy maailmanlopun edellä.
8) Liotetaan kattiloita vedessä ja huomataan, että ollaan jo iltapäivän puolella. Laatikoista piti tulla lounas.
9) Ruvetaan nälkäisenä jynssäämään kattiloita puhtaaksi ja saadaan toinen ihan kelvolliseen kuntoon. Jätetään toinen vielä likoamaan ja otetaan sen tilalle uusi kattila. [Antakaa, hyvät ihmiset, ylioppilaille lahjaksi runsaasti kattiloita.]
9 ½) Ruuvataan toisesta kattilasta irronnut kahva kiinni.
10) Keitetään juureskuutiot kypsiksi. Keitetään myös ohraa porkkanalaatikkoon.
11) Ruvetaan sekoittamaan sörsseleitä. Huomataan, että korppujauhot, joita muuten riittää vaikka ydinsodan varalle, ovat nyt tietysti lopussa.
12) Ei suinkaan lähdetä itse kauppaan vaan soitetaan kaupan vieressä asuvalle naapuriystävälle ja pyydetään häntä tuomaan korppujauhoja.
13) Avataan ovi naapuriystävälle, joka tuo korppujauhojen lisäksi avaimen, aviomiehensä, joululahjoja ja parempaa mieltä. Ollaan erittäin kiitollisia ja iloisia.

Kuten kuvasta helposti erottaa, vasemmalla
on lanttu- ja oikealla porkkanalaatikkoa.

14) Sekoitetaan laatikkosörsselit valmiiksi.
15) Huomataan, että molemmissa laatikoissa on todennäköisesti enemmän korppujauhoja kuin juuressosetta. Ei se mitään, koska päälle voi vielä ripotella lisää korppujauhoja.
16) Läträtään mössöt vuokaan ja viritellään niitten väliin leivinpaperisuikale.
17) Paistetaan uunissa aivan liian pitkään. Muistetaan välillä kokeiltaessa, että uunissa oleva vuoka on KUUMA.
18) Laitetaan odotellessa muuta ruokaa muista tähteistä, koska laatikoitten saannista ei ole mitään takuuta ja koska lounasajasta on jo puoli päivää.
19) Avataan ovi toiselle ystävälle, joka tulee tarkistamaan, onko erään kiinalaisbiisin nuotti kirjoitettu oikein, ja harjoitellaan joululauluja.
20) Ripustetaan äkkiä pyykit kuivumaan ja lähdetään ystävän kanssa teatteriin. Jätetään laatikkoruoka syömättömänä jääkaappiin.

Jyväskylän ylioppilasteatterin (JYT) Paljaat-pienoisnäytelmäkokonaisuus oli hauska nähdä taas. Olin käynyt katsomassa sen heti tuoreeltaan, ja harjoituksiakin tuli aika monet seurattua, koska olin mukana yhden pienoisnäytelmän työryhmässä. Säveltämäni musiikit kuulostivat nyt paljon paremmilta kuin ensi-illassa! Esityksen jälkeen käytiin kiinnostavia keskusteluja ystävien P., H. ja R. kanssa.

Luukku 15: "Miks siin oli kameleita?"

(Käsinukke-) kameli paheksuu,
koska se ei päässyt kantamaan lahjasäkkejä.

Lauantaina en tehnyt mitään hyödyllistä.

Menin joululahjaostoksille.

Kävelykadulla oli pikkutyttöjä laulamassa Tiernapoikabiisejä.

Toiset pienet tytöt halusivat myydä minulle langasta tehtyjä punatulkkuja. Toivotin hyvää myyntionnea.

Onnistun siis pakkasessa luimistellessanikin näyttämään siltä, että minulle voi tulla juttelemaan ja esittämään kysymyksiä.

Kävin Toivolan Vanhassa pihassa.

Totesin, että Mäntsälässä Saaren kylällä oleva Joulumaa on kyllä paljon hienompi ja jouluisampi. Kunpa ehtisin sinne vielä (ennen kuin se suljetaan hyvissä ajoin ennen joulua).

Ulkona oli törkeän kylmä ja hyytävän tuulinen ilma.

Tulin kotiin ja huomasin, etten edelleenkään ollut juuri tullut hankkineeksi lahjoja.

Tai no mitä nyt itelleni muutaman paidan ja sen sellaista.

Illalla oli elokuvia ja popcorninkäryä.

Jostain juolahtivat mieleen entisten hoitolasten klassikkokysymykset. Hoitolapset olivat jouluhartaudessa nähneet nukketeatterina esitetyn joulukuvaelman ja lopuksi saaneet kysyä papilta kysymyksiä:

"Miks siin oli kameleita?" [Pappi oli että wooooot?]

Ja jonain toisena vuonna:

"Entäs Pohjantähti?" [Pappi oli taas että wooooot?]

Luukku 14: Joukon päivänä tyhmyys tiivistyy

Perjantai olisi yhtä hyvin voinut olla 13. päivä. Onnistuin möhlimään niin monta asiaa, ettei päivästä jäänyt käteen paljon mitään. Ilmeisesti olin noussut väärällä jalalla ja ajautunut välittömästi päin mäntyä.

Puolen päivän jälkeen menin Kortepohjan kyläsihteerin toimistolle perehtyäkseni uuden toimiston toimintaperiaatteisiin. Kävimme kyläsihteerin kanssa läpi toimistorutiinit ja vaihto-opiskelijoitten survival kit -pakkausten vastaanoton. Perehdytyksen tarkoituksena oli harjoitella seuraavaa viikkoa varten, koska olin tulossa kyläsihteerin sijaiseksi pariksi päiväksi. Olen aikaisemminkin ollut samoissa hommissa, joten systeemi oli jokseenkin tuttu. Uudet toimistotilat (ravintola Rentukan alakerrassa) aiheuttavat pestiin kuitenkin monia muutoksia. Uuteen toimistoon ei esimerkiksi tarvitse pukeutua nelinkertaisiin vaatteisiin, koska siellä toimii lämmitys.

Työperehdytyksen jälkeen tulin kotiin ja aloin tehdä lähtöä kirjastolle. Satuin vilkaisemaan nettiä, ja kuinka ollakaan, yo-kirjasto tiedotti Facebook-sivullaan, että paikka ollaan juuri sulkemassa. Ihmettelin, mutta hoksasin sitten tutustua joulunajan poikkeusaikatauluihin. Hiisi vieköön! Tarkoituksenani oli mennä lukemaan muuatta mokomaa lukusalikirjaa SEKÄ lauantaina ETTÄ sunnuntaina, mutta nyt oli heitettävä pyyhe kehään ja iskettävä hanskat ensin tiskiin ja sitten naulaan. Soimasin itseäni siitä, etten ollut aiemmin tullut ajatelleeksi mahdollisia aikataulupoikkeuksia. Se siitä viikonloppuopiskelusta sitten.

Suivaantuneena koetin keksiä jotain vaihtoehtoista älyllistä tekemistä, ja päädyin opiskelemaan esperantoa Muzzy-nimisen karvarullikan opastamana. Muistan lapsena katsoneeni "Masia" telkasta ja tykänneeni siitä. Aika huvittavaltahan tuo animaatio nyt näyttää... Myös vanhojen tv-ohjelmien hidastempoisuus jaksaa aina yllättää. Ja eipä tuo esperanton kielikään ole tainnut juuri menestyä.

Illalla olisin halunnut päästä katsomaan erästä kiinnostavaa keikkaa, mutta sen liput oli tietysti myyty loppuun. Aika yllättävää, että Vakiopaine myydään täyteen vielä näinkin pitkällä joulukuuta. Tarinan opetus olkoon siis, että liput kannattaa hommata ajoissa.

Luukku 13: Puoli päivää laulamista

Torstaina heräsin vähän turhan aikaisin. Luin kirjallisuuslehti Parnassoa ja luuhasin netissä, ja kun ei ollut kiire mihinkään, menin takaisin nukkumaan kuitatakseni univelkoja. Myöhempi herääminen ei sujunutkaan sitten niin helposti. Ystävä H. pyysi lounasseuraksi, mutta koska en olisi ehtinyt ajoissa ruokalaan, päätin syödä kotona.

Iltapäivällä reitti oli selvä: tietenkin kirjastolle. Siellä H. jo odottikin. Tapasin myös erään kasvatustieteen opettajistani ja kiitin häntä kirjeestä (kirjoittelemme toisillemme silloin tällöin). Vietimme pari tuntia H.:n, R.:n ja E.:n jutellen muun muassa nimistä. Olisi esimerkiksi kiinnostanut tietää, kuinka monta eri sukunimeä Suomessa on käytössä, mutta edes Väestörekisterikeskus ei tiennyt sitä.

Kortepohjan kirkon, hmm, jännä valoristi.

Illalla oli Kortepohjan kirkossa oikein mukava ja lämminhenkinen Kauneimmat joululaulut -tilaisuus. Menin sinne lauluyhtyeeni Heikon asteen jäsenten R.:n ja E.:n kanssa, ja mukana oli myös päivällinen E. (Näitten nimikirjainten käytössä ei ole kyllä mitään järkeä.) Oli siellä muitakin tuttuja ja muutenkin paljon väkeä. Joululauluja oli laulamassa ja laulattamassa paikallinen Lähde!-kuoro, jossa laulaa pari entistä bändiläistäni E. ja E. Kuorossa oli myös eräs kiinalaispoika, joka oli Kylän pikkujouluissa (eli Kortepohjan kuusijuhlassa) tullut juttelemaan minulle suomeksi. Oli hauska tavata hänet uudestaan. Ystäväni R. halusi, että esittelen heidät toisilleen, koska R. puhuu kiinaa, ja heille kehkeytyikin kiva juttutuokio. Myös itse kirkko oli sangen viihtyisä, ja innostuin ajatuksesta osallistua useamminkin seurakunnan laulutilaisuuksiin.

Puolentoista tunnin yhteislaulannan jälkeen pidimme Heikon asteen laulutreenit Kortepohjan pianohuoneessa N-talon alakerrassa. Harjoittelimme joululauluja liukuhihnameiningillä, koska halusimme saada yksillä harjoituksilla valmista settiä seuraavaksi viikoksi. Tarkoituksenamme on maanantai-iltana mennä laulamaan joululauluja Kompassille kaupungin keskustaan ja ilahduttaa ihmisiä. Saimmekin treenattua ja sovitettua biisejä varsin reippaaseen tahtiin. Harjoittelimme myös ensimmäisenä opiskeluvuonnani (2007) sovittamani potpurin Kauheimmat joululaulut, jota on eri kokoonpanoin laulettu siitä lähtien joka joulu. Nuottipaperi on 2-3 metriä pitkä, ja sovituksessa on osia vajaasta paristakymmenestä joululaulusta. Biisien järjestys potpurissa on niin syöpynyt päähän, että yksittäisiä lauluja laulaessa tulee vaistomaisesti jatkettua niitä potpurissa olevilla...

Luukku 12: Joulutunnelma hyökkää takavasemmalta

Keskiviikkona päivän epistola (kreikk. ἐπιστολή, epistolē, 'kirje') kuului siten, että olin menevä muutaman muun opiskelijalähettilään kanssa Jyväskylän lyseolle kertomaan yliopisto-opiskelusta. Ydintehtäviämme siis. Olimme suunnitelleet porukalla hienon spektaakkelin. Valitettavasti yksi lähettiläistä oli sairastunut, joten meitä jäi jäljelle trio.

Lyseon lukio oli helppo löytää, ja opinto-ohjaajat löysivät meidät heti aulasta. Olimme Jarkon kanssa paikalla hyvissä ajoin, ja Aapokin ilmestyi pian. Meidän lisäksemme opiskelustaan kertomassa oli eräs Oxfordin heppu. Ennen esittelyjä pääsimme vähäksi aikaa hengaamaan opettajainhuoneeseen. Tapojeni mukaisesti vakoilin työyhteisöä ja koulun meininkiä, jos vaikka joskus sattuisin siellä työskentelemään. Yllätyksekseni bongasin käytävillä useita tuttuja naamoja, entisiä norssilaisia eli normaalikoulun oppilaita, joita olin opettanut edellisvuotisessa opetusharjoittelussa. Ja löytyipä opettajainhuoneesta muuan tuttu suomen alumni (eli entinen opiskelija), minua pari vuotta aiemmin aloittanut H. J., joka oli lyseolla sijaisena. Äikänopettajan koulutuksella siis oikeasti työllistyy hyvin!

Saimme Aapon kanssa pitää yhteisen esittelyn vajaalle parillekymmenelle fiksulle nuorelle, ja Jarkolla oli toisessa luokassa oma kuulijakuntansa. Aapo opiskelee puheviestintää, ja aihe sopi hyvin suomen kieleen ja äidinkielenopettajaopiskelijuuteen. Oli tosi kivaa esiintyä alansa taitajan kanssa! Näppärästi vuoropuheluksi jäsentynyt esityksemme tuntui kiinnostavan ja huvittavan myös oppilaita, ja lyseolaiset uskalsivat kysellä oppiaineista ja mm. opiskelija-asuntojen saatavuudesta. Jyväskylän opiskelija-asunnoista kiinnostuneitten kannattaa vilkaista tätä ja tätä aiempaa blogikirjoitustani, joissa vedän kotiin eli Kortepohjaan päin. Myös opiskelemaan pääsy hakemisineen ja kokeineen kiinnosti. Vinkkasin kokeilemaan yliopistomme pistelaskuria, joka löytyy täältä.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Aapon saman vierailukäynnin pohjalta laatimaan blogikirjoitukseen "Jouluevankeliumi: seksiä, sekoilua ja ilosanomaa"!

Esityksen jälkeen menimme Aapon kanssa jatkoille Ilokiveen. Ruokalistalla sattui olemaan perinteinen jouluateria eli kaikkia jouluherkkuja ja jälkiruoaksi joulutorttukahvit. Mikä tuuri! Seuraan liittyi myös ystäväni R., ja kun olin esittelemässä häntä Aapolle, paljastui, että he ovatkin jo tuttuja kiinan kielen kurssilta. Olisihan se pitänyt arvata. Yliopistossa tuntuu olevan niin pienet piirit, että melkein kaikki tuntevat toisensa aina jotain kautta. :0)

Jyväskylän kaupunginkirkko.

Miellyttävän myöhäislounaan ja jostain takavasemmalta hyökkäävän joulutunnelman myötä ajauduimme tietysti kirjastolle. Siellä ei kuitenkaan tullut luuhattua kovin kauan, koska jatkoimme R.:n ja ystäväni M.:n kanssa kaupunginkirkkoon Seminaarinmäen kauneimpiin joululauluihin. Tässä ihastuttavassa, perinteikkäässä tapahtumassa lauletaan Jyväskylän seminaarin käyneitten tyyppien joululauluja, joita on paljon. Esimerkiksi Kello löi jo viisi ja No onkos tullut kesä ovat jyväskyläläistä alkuperää. Itävaltalainen Jouluyö, juhlayö on esitetty ensimmäistä kertaa suomeksi juuri Jyväskylän kaupunginkirkossa. Yhteislaulutilaisuudessa kokee olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta, ja vuosisatoja vanhat sävelmät ja sanoitukset saavat joka joulu uusia sävyjä. Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut on ehkä kaunein ja herkin tapahtuma, johon pääsee vuosittain osallistumaan. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Luukku 11: Ylikuumentuneet aivot

Tiistaina Suuri graduseminaari (SGS) jatkui neljällätoista esitelmällä. Itse sain rentoutua ja seurata muitten esityksiä ilman turhaa jännittämistä, koska oma esitykseni oli ollut jo edellisenä päivänä. Päivän ohjelmassa oli  taas useita suomi toisena kielenä (s2) -aiheita, mikä kertoo erikoistumisalan suosiosta. Muuten puhuttiin taas kääntämisestä, diskursseista, metaforista ja perinteisistä kielitieteellisistä aiheista kuten svetisismeistä ja nykypuhekielen -ttA-johtimisista uudisverbeistä (jälkimmäinen on ystäväni R.:n erittäin kiinnostava tutkimus).

Tutkimusten esittelyt kestivät vain aamupäivän, ja tauolla tarjottiin ainejärjestömme Sanen ihanien emäntien kahvia ja joulutorttuja. Jäähdyttelystä huolimatta ajattelukeskus tuntui jo aika rasittuneelta aikaisten aamuherätysten ja huomattavan tietomäärän omaksumisen ja prosessoinnin vuoksi. Kävimme H.:n, R.:n ja J.:n kanssa lounaalla Menuetissa, ja jo silloin alkoi olla vaikeaa muistaa yksittäisiä sanoja tai joulumessujen lopussa laulettavan laulun nimeä tai muuta sellaista.

Ilmeeni kun aivot ylikuumenevat.

Jalat johdattivat taas sinne, minne aina, eli kirjaston kahvilaan. Ajattelin uhkarohkeasti kahlata vielä gradukirjallisuutta, koska haluan saada erään tärkeän lähdeteoksen luettua ennen joululomaa. Lukemisen kimppuun en kuitenkaan tullut ryhtyneeksi kovin pian, koska hilpeä ja vilkkusilmäinen toverimme, englannin kieltä opiskeleva J. (äh näitä samoja nimikirjaimia) tuli kertomaan mahtavia juttuja englantilaisten ja portugalilaisten sanojen etymologioista. Saimme muun muassa kuulla, että guacamole tarkoittaa 'kiveskastiketta', ja että kookospähkinä on nimetty portugalilaisen kallopäisen peikon Cocon mukaan. Sanojen alkuperät ovat hirmuisen mielenkiintoisia ja kertovat aikansa kulttuurista enemmän kuin, öö, tuhat sanaa.

Pöytäseura vaihtui pariin otteeseen. Välillä luin kirjaani ja totesin, että uuden tiedon omaksumiskykyni alkoi olla nollassa. Takkinsa sisälle juuttunut toveri L. ilmestyi jälleen ilahduttamaan minua riemukkaalla seurallaan. Pohdimme muun muassa Berlinin & Kayn värikategorioita ja harrastimme päässälaskentoa. Jokseenkin helppo päässälasku vääntyi varsin vaikeaksi, ja olin varma, että aivoni tilttaavat lopullisesti. Ne kestivät kuitenkin vielä yhden sangen abstraktilla tasolla kulkeneen keskustelun muuan miehen, melkein-tohtori I.:n kanssa. Loppuillan kulutin sitten sellaisiin juttuihin, joissa ei tarvinnut ajatella yhtikäs yhtään. On mahtavaa vuorotellen seikkailla älyllisen kapasiteettinsa ylärajoilla ja jossain ameeban suoritustasolla.

Luukku 10: Suuri graduseminaari

Uuhuhuu! Maanantai oli yltiöjännittävä päivä, kun oli Suuren graduseminaarin vuoro. Suuri graduseminaari (SGS) on suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen oppiaineitten hieno yhteinen perinne. Sen perusti aikoinaan professori Matti Leiwo. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän SGS:n idea on, että kaikki kyseisten oppiaineitten graduseminaaria käyvät opiskelijat esittelevät tutkimuksiaan yhteisesti kaikille. Mielestäni ajatus on sangen toimiva, koska kahden päivän aikana pääsee samalla kertaa kuulemaan todella monenlaisista tutkimusmenetelmistä, -metodeista ja -aiheista. Lisäksi on mahdollisuus kysellä ja keskustella. Jos Suurta graduseminaaria ei olisi, tiedot oppiaineitten tutkimuksesta jäisivät oman graduseminaarin varaan.

Maanantain aikana saatiin kuulla muun muassa suomi toisena kielenä (s2) -aiheista, kuuroista, tekstilajeista, nimistöntutkimuksesta, kääntämisestä ja ylioppilaskokeista. Kaikki esitelmät tulkataan simultaanisti suomalaiselle viittomakielelle, ja ainakin minun keskittymistäni auttoi, että saatoin puhuttujen esitelmien lisäksi seurata viittomia. Tunnistan koko ajan enemmän viittomia, ja oli uskomattoman kiehtovaa tarkkailla, kuinka monimutkaisia tieteellisiä juttuja käännettiin.

Tšoma on ku joablokku.

Oma viisiminuuttinen esitykseni ruokablogitekstien hybridisyydestä ja narratiivisuudesta sujahti todella nopeasti. Paikalla olleen ajanottajan tehtävänä oli näyttää jokaiselle puhujalle "3/1/0 minuuttia jäljellä" -lappuja, mutta onnistuin selittämään pääkohtani niin reippaasti, etten saanut edes yhden minuutin merkkiä. Onnekseni edellinen puhuja kertoi myös hybridisyydestä, joten minun ei tarvinnut ruveta selittämään sitä alusta lähtien. Esitykseni meni ihan kelvollisesti, vaikka olisin voinut suunnitella puheenvuoron rakenteen täsmällisemmin. Olin opetellut viittomaan otsikkoni, mistä sain ilahtuneita kommentteja. :0)

Päivä oli pitkä, mutta esitelmät oli jaksotettu hyvin, ja välissä oli sopivasti taukoja. Lounastauolla käytiin isolla porukalla syömässä Musicalla, ja koko päivän päätteeksi mentiin stressinpurkukahville Café Libriin. Illalla kotiin päästyä väsytti aikamoisesti, mikä ei liene ihme, kun aivot olivat puineet 23 eri tutkimusta.

Jos muuten kiinnostaa lukea edullisista opiskelijaruoista, kannattaa vilkaista toverini L.:n blogia Opiskelijaruokaa. En käytä sitä tutkimukseni aineistona, joten kehtaan linkata. :0)

Luukku 9: Sunnuntaina onnistut aina

"Onpa ihanaa käyttää yhdessä koko ilta hommaan, jonka voisi tehdä yksin paljon nopeamminkin." No niinpä, todellakin!

Päivän paras osuus oli selvästi melkein koko päivä, kun ystävä H. tuli kanssani puimaan Suuren graduseminaarin abstrakteja ja suunnittelemaan puheenvuoroja. Toki puhuttiin paljon muustakin.

Päätimme sunnuntain kunniaksi röllöillä ja kävimme tilaamassa avopiirakat kortepohjalaisesta pizzeriasta. Ilmeisesti muutkin opiskelijalähettiläät olivat samoissa puuhissa, koska jo matkalla törmäsin kollegaan, naapuriini Derekiin (one of the international student ambassadors), ja pizzeriassa Villeen. Kiinni jäitte, häiskät!

Kuinka pukeutua Suureen graduseminaariin?

Tämän hetken suurimpia ongelmia ovat
a) kuudennen ulottuvuuden hahmottaminen (kun en tajua viidettäkään)
b) kaiken maailman puheitten ketjuttuminen ja-konjunktioin
c) vaatevalinta Suureen graduseminaariin.

Oheisessa kuvassa on eräs suuresti arvostamani esiintyjä (nukketeatterinjohtaja, runonlausuja ja laulaja). Tiedän, että puhujan tai muun esiintyjän kannattaa valita vaatteensa ja asusteet siten, että kuulijoilla riittää myös katsottavaa. Olisi kiva tarjota jotain kaikille aisteille. Suosikkipukuihini kuuluva punavihreä narripuku ei ehkä käy tähän akateemiseen tilaisuuteen, mutta jotain jännää olisi keksittävä. Aagh. Onneksi on vappulasit ja pyöreä nenä omasta takaa.

Luukku 8: On se ihme, että lauantaina tekee mieli opiskella

Lauantaina – kun kerrankin olisi saanut nukkua pitkään – heräsin vahingossa aivan liian aikaisin puhelimen piippauksiin. Ystävä M. kertoi kaataneensa glögiä tietokoneensa päälle, mikä kuulosti varsin turmiolliselta jouluonnettomuudelta. Varokaapa muutkin moista.

Kuvan paperivalmut eivät liity tapaukseen.

Kun kerran olin jo hereillä, rupesin heti tyydyttämään yleistä sivistysharrastusta lukemalla sosiologista kirjallisuutta (mm. Islamin naisten salattu elämä ja Suomen mustalaiskansa). Olen heti herättyäni älyllisesti varsin virkeä, ja minusta on mukavaa ja hyödyllistä lukea aamuisin kirjoja (ennemmin kuin sanomalehtiä). Teksti uppoaa paremmin päähän ja jää hyvin muistiin. Sanomalehdet taas ehtii opetella ulkoa myöhemminkin päivällä.

Päivällä käytin ihan liikaa aikaa ja ranteita syntikan soittamiseen. Toki se on hauskaa ja viihdyttävää, mutta soittopaikkani ja -asentoni ovat niin huonot, että Yamahalla revittely on jokseenkin masokistista pahoinpitelyä. Harrastus yhtä kaikki. Soittelin ja äänitin Rajattoman Ketun joululaulua, joka on joululaulusuosikkejani.

Päivän harrastuksellisia osuuksia seurasi epämääräinen jakso sekalaista toimintaa, kirjoittamista ja päätöntä juoksentelua. Myöhemmin höyrytin ruoaksi porkkanoita ja parsakaalia ja ryhdyin lukemaan Suuren graduseminaarin abstraktikirjaa (eli kaikkien seminaariin osallistuvien suomenopiskelijoitten tutkimussuunnitelmia ja esitelmiä). Tulossa on erittäin mielenkiintoisia tutkimuksia. Samalla koetin hahmotella omaa 5 minuutin puheenvuoroani. Narratiiveista ja narratiivisuudesta puhunen, mutta päätän vasta huomenna, mitä.

Kahdesti vuodessa järjestettävässä Suuressa graduseminaarissa käytetään kaksi päivää tutkimusten esittelyyn. Gradujaan aloittelevat käyttävät 5 minuutin puheenvuorot ja kertovat tutkimussuunnitelmistaan tai jostain tärkeästä teemasta. Tutkimuksissaan pitemmällä olevat pitävät aiheestaan 15 minuutin esitelmän. Kaikkien esitysten jälkeen on varattu viitisen minuuttia kysymyksille. Päivät ovat varmasti pitkiä mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Kävin keväällä kuuntelemassa silloisia esityksiä ja hämmästyin, kuinka nopeasti homma etenee. Tutkimuksia esitellään sellaisella vauhdilla, että heikompia hirvittää.

Illaksi olin suunnitellut meneväni paikallisen Musica-kuoron juhlakonserttiin. Jätin sen kuitenkin väliin, koska kaksi edellistä pitkälle aamuyöhön venynyttä iltaa väsyttivät jo kovasti (taidan olla tulossa vanhaksi) ja koska avecini olivat saaneet flunssan. Minuun se ei ole vieläkään iskenyt, jes. Kirkkokonsertin sijaan kuuntelin Beatlesia ja jatkoin Suureen graduseminaariin valmistautumista. Näinpä sitä sitten tuli vapaapäivänä opiskeltua enemmän kuin arkena. Akateeminen vapaus on kyllä hieno asia, kun opiskelun voi ajoittaa itselle sopivimpiin aikoihin.

Luukku 7: Assosiaatioita. Dissosiaatioita.

Selostaminen. Nominit. Mahdollinen. Lukija. Ymmärrys?

Perjantai. Päivä. Asioita. Fennicum. Ovi. Lukko. Koputus. Koputuksia. Hätäännys. Joku. Kopiokone. Ovi. Avaaminen. Helpotus. Suuren graduseminaarin abstraktikirja. Hakeminen. Onnistuminen. Huokaus.

Kirjasto. Café Libri. Opiskelijalähettiläitä: Aapo, Jussi O., Jarkko. Tapaaminen. Suunnittelu. Keskiviikko. Jyväskylän lyseo. Vierailukäynti. Ennakkohauskuus!

Heilahdus. Epätarkkuus. Rattoisuus!

Koti. Siivoaminen. Leipominen. Kasvis-fetapiirakka. Joulutorttutaikina. Jää. Sulamattomuus. Luumuhillo. Vähäisyys. Ovikellon sointi. Ystävä O., Pätkis-suklaakakku. Ystävä E., teetä. Illanistujaiset. Tuparit? Teekukka. Avautuminen. "Elitistinen, samettinen maku." Kukka? Merisiili? Cthulhu? Hauskaa. Sähkökynttelikkö. Kynttilänvalo.

Leikki: värien sanominen. Rytmi. Koputtaminen. Lusikka. Sininen, punainen, keltainen, vihreä. Oranssi. Hep! Valkea. Voitto! Assosiaatioleikki. Kaasunaamari, Mehukatti, Mannerheim. Repeäminen. Nauru. Dissosiaatioleikki. Vaikea! Mukavuus. Rattoisuus. Kadenssit, intervallit, säveltapailu. Taikinat. Onnellisuus. Kiehuva teevesi. Santsikupin santsikuppi. Narvan marssi.

Keskustelut. Salaisuudet. Riemukkuus. Kesätyöt. Pohtiminen. Google. Rekka-autojen kuvia? Stalkkaaminen. Nils Holgersson. Tarinat. Puoliyö. Todellisuus. Ystävyys. Rakkaus. Dramaattisuus. Ajankulku. Yö. Naurunremakat. Yllättävät uutiset. Kello kaksi?! Hekotus. Seuraavat kestit? Sopimus. Seuraavat kestit.

Luukku 6: On Pohjolan hangissa meill' isänmaa

Itsenäisyyspäivän ja 95-vuotiaan Suomen kunniaksi kuuntelin uuden lempimarssini, Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa eli Hakkapeliittain marssin 95 kertaa. Topeliuksen siihen runoilemissa sanoissa on juuri sopivan isänmaallista tunnelmaa: hankia, loimuavia liesiä, vapautta, säilöjä – ja hevosten juottamista. Lisäpisteitä tulee reippaasta melodiasta, kansansävelmän käytöstä C-osassa, ulkomaisten paikannimien mainitsemisesta (kuten Porilaisten marssissa) ja ensimmäisen säkeistön lukuisista apokopeista eli loppuheitoista.

Kotini on linnani -juhlien pukuloistoa.

Päivän erityisenä ohjelmana olivat Kotini on linnani -kemut fennistiystävien kanssa. Juhliin sai pukeutua kuin Linnan juhliin, joten minäkin kaivoin esiin majesteettisen sinisen arki-iltapukuni, virittelin kampaukseen valkoisen ruusun ja lähdin tarpomaan juhlapaikalle Kukkumäkeen. Kampaus suli lumisateessa ja pitkä mekko rypistyi kassissa, mutta ylevä henki loi perillä sopivan juhlatunnelman asustukseni puutteista huolimatta. Isäntäväki ja muut vieraat olivat niin ikään pukeutuneet parhaimpiinsa. Asujen teemaväreinä oli mustaa, sinistä ja valkoista sekä muotigurujen mukaan tyylikästä vihreää. Kampauksissa näkyi sinivalkoisia nauhoja ja valkoisia kukkia, ja tyylikkäät korut kruunasivat asukokonaisuudet. Hauska yksityiskohta oli, että isäntä vaihtoi pukujaan kuin paitaa.

Paikalle aiemmin saapuneet olivat nauttineet juhlapäivälliseksi hirvipaistia kotimaisine lisukkeineen. Minä liityin jälkiruokakattaukseen ja sain herkullista luumurahkaa. Samalla pääsi katsomaan ohjelmia ihan oikeasta televisiosta. Ensin oli tietysti vuorossa Edvin Laineen Tuntematon sotilas ja sitten Itsenäisyyspäivän vastaanotto jatko-ohjelmineen. Oli taas kerran ratkiriemukasta bongailla tuttuja presidentinlinnan bileistä. YLE voisi kuulemma palkata minut selostamaan lähetystä, kun nimet ja tittelit tulivat kuin apteekin hyllyltä. (Paitsi että nykyään apteekin hyllyltä ei kyllä löydy asioita kovin nopeasti vaan epämääräisellä hakuammunnalla.) Ilta kului yhteiskunnallisia asioita pohtiessa, pukuja kommentoidessa, herkullisia tarjoiluja nauttiessa ja euroviisuvoittoa suunnitellessa. Päätimme perustaa Harry Potter -aiheisia biisejä örisevän punkbändin.

Mis sie tarvitset oikei hyvvää kommentaattoria jne.

Myöhemmin seurasimme toisella silmällä Rauni Mollbergin versiota Tuntsikasta, totesimme poikien olevan kovin nuoria ja keskityimme maailmankauppaa havainnollistavaan lautapeliin. Oli todella juhlavat juhlat! Kotiin talsiessa ei yhtään harmittanut, etten tänäkään vuonna tullut menneeksi katsomaan OKL:n eli yliopiston opettajankoulutuslaitoksen järjestämää soihtukulkuetta. Ehkä vielä joskus on sen aika.

Luukku 5: Ei enää niin tuntematon

Itsenäisyyspäivän aatto oli opiskelullisesti lyhyt. Eipä opiskelijan elämä aina ole kovin rankkaa. Ilahduttavaa oli, ettei koko päivänä ollut kiire mihinkään. Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Tärkeintä oli ehtiä lukemaan Tuntsikka jälleen kerran, koska en edelleenkään osaa sitä täysin ulkoa kannesta kanteen. (Voi pohtia, pitäisikö. Edes äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan.)

Kävin Menuetissa lounaalla ystäväni H.:n kanssa. Olen mieltynyt Menuetin keittoihin, mutta mää ihmettelen oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klavul päähä lyöty siitä, kuinka Menuetissa voi "aina" olla kermaista porkkanakeittoa. Sitä tuntuu olevan vähintään kerran viikossa tai ainakin silloin, kun haluaisin jotain oikein lämmintä ruokaa. (Ja se mokoma porkkanakeitto jäähtyy todella nopeasti.) Kieltämättä onneton tapaus.

Lounaan jälkeen Kuopion potkukelkkapataljoona marssi kirjastolle nauttimaan sen viimeisistä aukiolotunneista (koska paikka oltiin sulkemassa etuajassajo kello neljältä). Juotiin kahvia, luettiin gradukirjallisuutta, läheteltiin kirjeitä, suunniteltiin itsenäisyyspäivän viettoa ja lähdettiin hakemaan leivän päälle voita. Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat. Olipa eksoottista mennä kotiin jo iltapäivällä. Sopii, sopii, aina epäillä sopii.

Lopuksi yhtyeemme Šiivilän yltiöisänmaallista henkeä viime vuodelta:

Luukku 4: Kultivoitumista kilkkuun saakka

Tiistaina paistoi aurinko ja oli todella komea sää. Kotonakin oli niin valoisaa, että ilahdutin itseäni olemalla kotona lounaaseen saakka. Ruoanlaiton ja syömisen jälkeen lähdin yliopistolle.

Kirjastolla päädyin sattumalta sosiologian kirjojen osastolle. Hyllystä huomasin oitis varsin kiinnostavan kirjan, joka vaati tulla lainatuksi. Tätä harrastan kirjastoissa muutenkin: menen tutkailemaan outoja hyllyjä, selailen kiinnostavan näköisiä kirjoja ja löydän luettavaksi sellaisia opuksia, joita en muuten tietäisi olevan olemassakaan.

Poikkeuksellinen valoilmiö
kirjaston 3. kerroksesta taltioituna.

Iltapäiväksi olin saanut varattua kirjaston ryhmätyötilan pariksi tunniksi. Ryhmätyötila on minulle kuin työhuone, jossa maltan istua tietokoneen ääressä ja keskittyä kirjoittamiseen. Seurana ja työn tehostajana oli toveri P. Sainkin ahkeroitua useita tekstejä eteenpäin. Suurin saavutus oli se, että muistin vihdoinkin lähettää eteenpäin yhden esseen, jonka viimeisintä versiota olin hajamielisyyksissäni säilyttänyt yliopiston tallennustilassa. Kannattaisi muistaa tallentaa päivitetyt tiedostot heti muistitikulle tai siirtää ne johonkin pilvipalveluun, mistä niihin pääsee aina käsiksi.

Seuraava etappi oli henkilökohtainen lukusalini eli kirjaston kahvila, jossa ei ensisilmäykseltä näyttänyt olevan paikalla ketään tuttuja. No toisella silmäyksellä heitä olikin. Ehdin uppoutua löytämääni rändom-kirjaan noin kolmeksi minuutiksi, kun pöytään purjehti toveri L., johon olen tutustunut kirjastolla vähintään yhtä sattumanvaraisella menetelmällä. Hän on aina hyväntuulinen ja keskustelevainen, joten on ilo jutustella hänen kanssaan. Nyt hän oli tehnyt kiinnostavan havainnon: kun opiskelijat ostavat kahvilassa suklaakakkua, täytyy olla opintotukipäivä. Ja niin olikin, kuun neljäs päivä!

Pian saapui myös ystäväni H., ja L.:n tilalle seurueeseemme tuli riemastuttavista riemastuttavin tuttava S., mainio seuramies ja sivistynyt keskustelija. Neljä tuntia myöhemmin olimme edelleen samalla paikalla kahvilassa. Kahvikuppini oli tyhjentynyt aikoja sitten, mutta kofeiinia piristävämmät keskustelut olivat jumittaneet meidät kirjastolle kilkkuun saakka.

Kilkku on ilkeä-ääninen kilkutus tai äänimerkki, joka soitetaan 15, 10 ja 5 minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista.

En ole varma, olenko oppinut millään yliopistokurssilla niin paljon kuin Café Librissä käydyissä keskusteluissa. (Kunpa niistäkin saisi opintopisteitä esimerkiksi kirjoittamalla raportteja!) Kahvipöytäpuheissa joutuu poistumaan omalta termimukavuusalueeltaan, kun mukana on muitakin kuin oman tieteenalan väkeä. Samalla pääsee oppimaan muilta uusia asioita ja kyselemään ei-niin-tutuista jutuista. Tällä kertaa opin muun muassa varmuuden diskurssista, analyysihalvauksesta, länsimaisen miehen suorituspaineista, aivolohkojen toiminnasta, yhteisestä mielikuvastamme Mika Myllylästä juoksemassa suolla, pragmaattisesta ja hyve-etiikasta, eksergiasta, Einsteinin unista, ylioppilaskokelaitten aikasuhteista, subliimista, monologisesta dialogista ja siitä, miksi "ulkopuolisia" mielipiteitä esitettäessä eli tuntemattoman äänellä puhuessa täytyy ottaa käyttöön ns. dissausääni (tavallisesta puheäänestä erottuva ilmaisutapa). Näitten keskustelijoitten kanssa huomaan jatkuvasti kokevani subliimin eli ylevän tunnetta. Luulen myös, että nämä keskustelut ovat sitä, mitä jään opiskeluajastani eniten kaipaamaan.

Suosittelen samaa muillekin: opiskelkaa omaa alaanne ahkerasti, mutta altistukaa muittenkin tieteenalojen diskursseille. Päätykää keskustelemaan sattumanvaraisten ihmisten kanssa, koska heiltä saa ammennettua eniten uutta ja odottamatonta, olkoon se sitten kokemusta tai viisautta tai yksittäisiä tietoja. Ja tärkein: tehkää muistiinpanoja. Ystäväni H. ja minä rustaamme ihan oikeasti muistiinpanoja näistäkin kahvipöytäkeskusteluista. Kaikki tämä oppi ei mene hukkaan. :0)

Luukku 3: Käki, korkoja ja seminaari

Hrrrrrrr, paleltaa. Ulkona ei ollut olevinaan kovin kylmä (jotain -22°C), ja vaatetta oli päällä riittävästi. Toivon, ettei monta tuntia jatkunut palelu sisällä ei ole oire a) uuden talon tottumattomuudesta pakkasiin tai b) mahdollisesta flunssanpoikasesta. Ja jos flunssa on tullakseen, tulkoon nyt, niin ehdin terhakoitua kuntoon ennen opettajien sairasteluaaltoa. Opeopiskelijan kannattaa kähäkkänä odottaa mahdollisia sijaisuuksia. :0)

Vinkkinä mainittakoon, ettei pakkanen tunnu yhtään niin purevalta, kun kävelee jonkun kanssa. Eli matkaan vain kaverin kanssa! Toiseksi suosittelen lämpimien värien käyttöä pukeutumisessa. Minua lämmittää suunnattomasti punainen "perintötakki", jonka sain eräältä räiskyvältä teatterimummolta. Halusin erottua Karjalan väreissä ja välttämättä kiinnittää takkiin heijastinsilmäisen Karjalan käen. Nytpä kelpaa kulkea käet taskussa, heh heh. Keskisuomalaiset tosin näkevät takissa metson ja Keski-Suomen värit. No, tällainen semanttinen takki saakin antaa aihetta moniin tulkintoihin.

Mitäs tänään tein? Menin kirjastolle heti aamusta, tapasin ystävättäreni aamukahvitreffeillä ja hoitelin kaikenlaisia asioita. Kävimme ennen lounasta paperikaupassa, josta hommasin itselleni kauniin joulukalenterin ja postikortteja ystävien ilahdukkeiksi. Kävimme lounaalla musiikkikampuksen ruokalassa Menuetissa, josta on meluttomuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta tullut tämän syksyn feivörittipaikka. Menuetissa kelpaa ihailla maisemia.

Lounaan jälkeen suuntana oli taas kirjasto ja tehtävinä postikorttien kirjoittaminen ja lukusalikirjan lukeminen. Arvatkaapa, kumpi oli rattoisampaa. Päivän suurimpia oivalluksia oli, ettei opintolainasta tai muista pankkiasioista voi puhua kavereitten kanssa kahvipöydässä kuulostamatta jonkin pankin mainokselta. Alan sanasto on niin kaukana normaalidiskurssista. Onko sulla viitekorkona Euribor vai pankin oma viitekorko? (Vinkkaanpa taas, että opintolainaa ottaessa kannattaa oikeasti miettiä, mihin korkoon lainansa sitoo. Kannattaa siis ainakin sen verran kuunnella yhteiskuntaopin ja taloustiedon tunneilla, että osaa seurata korkojen kehitystä.)

Opiskelupäivän kohokohta oli tietenkin illallinen graduseminaari. Seminaarissa vietetään aikaa seminaariryhmäläisten ja gradujen tekoa ohjaavan professorin kanssa ja pähkäillään tutkimuksia yhdessä. Kaikki esittelevät vuorollaan omia tutkimuksiaan, ja muut saavat kysellä ja kommentoida. Tällä kertaa tutustuttiin puolen porukan aineistoihin eli niihin teksteihin, joita he aikovat tutkia. Olen ehkä outo graduntekijä, mutta minusta seminaarissa on yleensä hirmuisen kivaa, ryhmäläisten tutkimusaiheet ovat todella mielenkiintoisia, ohjaajamme on paitsi alansa huippu myös viiltävän hauska, ja tutkimus kaiken kaikkiaan kiinnostaa paljon. Tykkään myös siitä, että seminaari on maanantaisin, koska tapaamisesta saadulla innostuksella tutkii koko viikon. Mutta yhyy, tämä oli tämän vuoden viimeinen seminaaritapaaminen. Ensi viikolla on kaikkien fennistien yhteinen SUURI GRADUSEMINAARI (siitä lisää myöhemmin).

Ilta näkyy kuluvan kehon ja pään sulatteluun, vaikka iltapuhteiksi olisi vielä monenlaista kirjoitettavaa. Taidan kuitenkin jättää ne suosiolla huomiseen ja painua ajoissa pehkuihin.

Luukku 2: Suunnitelmia ja Taunoja

Tämä on ollut niin tyypillinen sunnuntai, ettei paremmasta väliä. En ole suonut montaakaan ajatusta opiskeluille (vaikka ehkä olisi kannattanut), vaan ennemminkin olen keskittynyt sosiaaliseen kanssakäymiseen ja jouluiluun. Ehkäpä jo joulukuun toisena päivänä kehtaa klikata tietokoneelta joululaulukansion auki.

Nuket saivat kotinsa murrekorttilaatikoista.

Tuli nukuttua aika pitkään (sunnuntaina se ylellisyys suotakoon), leivoin brunssiksi teeleipiä ja käytin päivän valoisan ajan siihen, mihin se kannattaa käyttää, eli sanomalehtien lukemiseen luonnonvalossa. Sitten jatkoin edellispäiväisen todos-listan lyhentämistä hirveässä suoritusvimmassa. Harkitsin myös joulumessuilla ja levymessuilla käymistä, mutta päätin jättää ne väliin, koska olisin kuitenkin sortunut hankkimaan joululahjoja lähinnä itselleni. :0D

Päivän tärkeimpiä toimia oli lämpimimpien talvivaatteitten etsiminen. Lähipäivinä pukeutuminen saattaa olla haastavaa, koska kaltaiseni jalankulkija tarvitsee ulkona paljon vaatetta, mutta sisätiloissa kuten kirjastolla ja Fennicumilla on aika lämmintä. Pitänee harrastaa kerrospukeutumista.

Testasin ulkovaatetuksen riittävyyden käymällä pitkällä lenkillä upeassa talvisäässä. Samalla suunnittelimme ystävättäreni kanssa tulevia yhteisiä 50-vuotisjuhliamme. Meillä on ollut tapana viettää yhteisiä synttäreitä, koska meillä on ikäeroa tasan viikko. Toiseksi juhlamme ovat tavanneet olla aikamoisen massiivisia. Tällä kertaa olemme kuitenkin ylittämässä kaikki tähänastisetkin suuruudenhullutukset... Opiskelijana on näppärää järjestää yhteiset juhlat ystävän tai useamman kanssa, koska kaveripiiri on pitkälti sama ja sopivilta osin erilainen. Samalla saa maksimoitua paikalle pääsevien vieraitten määrän, sillä näin tapahtuvaisessa kaupungissa on välillä oikeasti vaikea valita, mihin kekkereihin osallistuisi päivän aikana.

Päivässä oli myös ripaus mysteeriä, kun postilokerosta löytyi kummipojalta tullut kirje, joka ei ollut lokerossa vielä perjantaina (jolloin kuvittelen päiväpostia viimeksi jaetun) eikä myöskään eilen. Nyt ihmettelen, oliko kirje oikeasta osoitteesta huolimatta jaettu ensin väärään osoitteeseen. Kuulemani huhun mukaan Kortepohjan ylioppilaskylä on Suomen toiseksi vaikein paikka jakaa postia (vaikein on kuulemma Otaniemen teekkarikylä). Opiskelijoitten osoitteet muuttuvat usein, ja nyt kun kyläkin on muuttunut paljon vähän ajan sisällä, ei liene ihme, että postit risteilevät ties missä. No, onneksi tämä söpö kirje tuli perille.

Taunot ja elukat.

Oikean paikkansa löysivät vihdoin myös käsi- ja sorminukkeni. Nyt Taunot (kuvassa ylhäältä alas Kauno, Mauno, Rauno, Hubert, Esko ja Tauno) ja elukat (Kala, foliohattuinen Kana, Erkki Tökker Hiironen ja 10 sorminukke-eläintä) asuvat hienoissa arkistolaatikoissa. Arkistolaatikot palvelivat edellisessä elämässään suomen kielen laitoksella Fennicumissa murteenkeruukorttien säilytyspaikkoina. Nämä hienot retrolaatikot olivat siis täynnä käsinkirjoitettuja aakkostettuja ja numeroituja kortteja, joihin opiskelijat olivat keränneet näytteitä eri murteitten sanoista ja niitten esiintymispaikoista. Jostain kumman syystä näistä aarteista päätettiin luopua, ja opiskelijat saivat rohmuta laatikoita (ja murrekortteja!) niin paljon kuin halusivat.

Luukku 1: Opiskelijan joulukalenteri alkaa

Olenpas ollut laiska kirjoittamaan tähän blogiin. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että olen aktiivisemmin kirjoittanut kaikkea muuta (esim. graduun liittyviä tekstejä, lehtijuttuja, arvosteluja ym.).

Kaavio esittää opiskelijan vuodenkiertoa.

Aktivoidutaanpa! Ajattelin aloittaa blogiin opiskelijan joulukalenterin, jossa seurataan sitä, mihin kaltaiseni suomen kielen opiskelija oikein käyttää päivänsä. Joulukuut tuppaavat hujahtamaan hetkessä, joten tänä vuonna haluan tosissani selvittää itsellenikin, mihin aika oikein kuluu. Kuudennen opiskeluvuoden kokemuksella voin sanoa, että vaikka syyskuusta joulukuuhun on lyhyempi aika kuin tammikuusta toukokuuhun, syksyyn ahdetaan paljon enemmän opiskeltavaa.

No, mitäpä sitten olen tehnyt tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä?

Aloitin listaamalla rästihommat ja kotityöt, jotka haluan saada tehtyä viikonlopun aikana. Kuluneella viikolla meni nimittäin aika paljon aikaa ns. hyväntekeväisyyteen eli ylioppilaskuntatoimintaan. Tulipa muun muassa järjestettyä ja pidettyä pikkujoulut koko ylioppilaskylälle (ja oli hauskaa!). Todos-listalle on myös kertynyt kaikenlaista pientä sälää, jota ei muka ikinä ehdi tekemään, kuten vaatteitten korjausompelua, hiuskukkien ehjäksi liimaamista ja uusien lauluyhtyebiisien nuottien kirjoittamista. Samalla koetin miettiä, mitä pitempikestoisia töitä pitäisi tässä kuussa saada aikaan.

Tein tekstityöläisen töitäni eli suunnittelin kolumnia erääseen lehteen ja editoin erään minulle toimitetun tekstin. Vaikka suomen kielen asiantuntijana olenkin varsin näppärä esimerkiksi kielenhuollossa, joittenkin tekstien kanssa saattaa joutua painimaan päiväkausia, ennen kuin keksii, mitä itse tai joku muu oikein haluaa sanoa. Onneksi tämänpäiväinen teksti ei ollut vaikea editoitava vaan mukava muistelma sukuseuralehteen.

Kotitöitä tehdessäni koetin löytää sähkökynttelikköä, jonka luulin hävinneen (keväisessä) muutossa. Lopulta löysinkin sen todella rändomista paikasta (nimittäin vaatekaapista henkarivaatteitten takaa). Jee, illemmalla voinkin lueskella gradukirjallisuutta kynttilänvalossa!

Kaalikeittoa ja turkkilaista jugurttia.

Pitkin päivää kuuntelin levyiltä venäläistä musiikkia, ja siitä inspiroituneena keitin ruoaksi kaalikeittoa. Se on paitsi äärettömän herkullista myös sopiva opiskelijaruoka, koska sen ainekset (kaali, porkkana, sipuli, valkosipuli, lihaliemi) eivät maksa juuri mitään. Pitkään haudutetun keiton jälkeen nautin muutaman pikkujoulutortun, jotka aiemmin tällä viikolla herättivät suurta hilpeyttä kirjastolla ("MITÄ ONNETTOMAN PIENIÄ NARJAKKEITA NOI ON?!"). Hyvin tuntuivat kuitenkin maistuvan myös ventovieraille.

Tähän mennessä olen opiskellutkin sen verran, että olen penkonut mahdollista aineistoa graduuni. Tutkimukseni käsittelee ruokablogeja, ja voitte arvata, kuinka paljon aikaa ruokablogien selailuun saa kulumaan. Kohta täytyy lyödä aineisto lukkoon, jotta päätön haahuilu ja surffailu vähenisi. :0)

Muuten olen puuhaillut kaikkea vähemmän kiinnostavaa (enkä väitä, että nämäkään mainitsemani asiat olisivat mitenkään huiman jännittäviä). Pääpointti on, että opiskelijan lauantai ei ole mitenkään ihmeellinen päivä. Jos kuitenkin jäit kaipaamaan jotain jännittävämpää, tutustu vaikkapa fennistiyhtyeeni Šiivilän viimevuotiseen, täysin päättömään joulukalenteriin.