Loppu. Hae opiskelijalähettilääksi!

Blogissa on ollut kovin hiljaista, ja syystäkin. Opiskelijalähettilästyöni nimittäin päättyi syyskuun lopussa. Kuten olen kertonut aiemmin, työskentelen nykyään yliopiston tuntiopettajana, enkä siksi edusta opiskelijoita. Toisin sanoen en ole nyt niin opiskelija kuin voisin olla. :)

Työsopimukseni päätyttyä en enää kirjoittele Fb-sivulleni enkä laadi tekstejä tähän blogiin. Jos olet pitänyt tämän blogin jutuista, saatat haluta tutustua myös muihin blogeihini, jotka löydät täältä: http://helihamalainen.blogspot.fi/. Opiskelijalähettiläälle tuleviin yhteydenottoihin saatan edelleen vastata, ja tarvittaessa ohjaan ne eteenpäin. Toimessaan jatkavat ja uudet lähettiläät tavoitat kuitenkin näppärimmin suoraan lähettiläitten Facebook-sivulta.

Esitän lämpimät kiitokseni ja tsemppaukseni kaikille teille, joita olen tavannut eri yhteyksissä ja jotka olette seuranneet sivujani ja lähettäneet kysymyksiä. Olen saanut käydä kanssanne lukuisia kiinnostavia keskusteluja, ja uskon, että olen voinut olla hyödyksi tässä työssä. On ollut mukavaa! Erityiskiitokset lähetän lähettiläskollegoilleni, esimiehillemme ja muulle yliopiston väelle.

Yliopistomme opiskelijoitten kertomukset opiskelijaelämästä eivät kuitenkaan lopu tähän. Parhaillaan haetaan uusia opiskelijalähettiläitä vuodeksi 2014. Haepa erittäin kiinnostavaan ja hyödylliseen työhön! Jos et löydä hakuilmoituksesta vastauksia kaikkiin kysymyksiisi, utele lisää Tuula Maijaselta tai minulta. Pidän tärkeänä, että löydämme hyvän lähettilään edustamaan suomea ja kirjallisuutta jatkossakin. :)

Jyväskylän yliopisto etsii opiskelijalähettiläitä vuodeksi 2014

Opiskelijalähettilästoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelusta kiinnostuneita nuoria ja aikuisopiskelijoita valitsemaan itselleen mahdollisimman sopiva opiskeluala Jyväskylän yliopiston opetustarjonnasta. Opiskelijalähettiläs kertoo opiskelusta, vastaa opiskelemaan aikovien kysymyksiin ja osallistuu yliopiston lukioyhteistyöhön. Opiskelijalähettiläät kertovat sosiaalisessa mediassa, lukiovierailuilla ja eri tapahtumissa opiskelustaan Jyväskylän yliopistossa sekä omasta oppiaineestaan.

Jyväskylän yliopisto hakee nyt 13:a opiskelijalähettilästä edustamaan kaikkia opiskelualoja 1.2.–31.12.2014.


Lähettilääksi valittavilta edellytetään

• ainakin vuoden kestäneitä opintoja ja sitä, että opiskelua on jäljellä vähintään 1 vuosi
• Jyväskylän yliopiston ja kaupungin tuntemusta
• valmiutta hyödyntää sosiaalisen median välineitä.

Tehtävään haetaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tuula.maijanen@jyu.fi viimeistään 13.1.2014. Viestissä tulee kertoa tiiviisti itsestään, osaamisestaan ja halukkuudestaan opiskelijalähettilääksi. Lisätietoja hakemisesta, palkkauksesta ja muusta löytyy opiskelijalähettiläitten nettisivulta https://www.jyu.fi/lahettilas ja Facebook-sivulta http://www.facebook.com/jyopiskelijalahettilaat.

Millaista on olla sekä yliopiston opettajana että opiskelijana?

Jo muutenkin monipuoliseen roolivalikoimaani tuli elokuussa yksi lisää: nyt olen myös yliopistomme tuntiopettaja. Opetan kielikeskuksessa kirjoitusviestintää ja opettajankoulutuslaitoksessa (OKL) äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogiikkaa. Jälkimmäinen opetusala tarkoittaa siis sitä, että opetan opettajaopiskelijoita opettamaan kyseisiä aineita.

Rooli se on tämäkin: esiinnyn silloin tällöin narrina.
Takana naureskelee S. saunahatussa.
Kuva: Maiju Partanen

Mikä tästä roolivalikoimasta tekee mielenkiintoisen, on se, että jatkan edelleen myös opiskelijan roolissa. Olen ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi koko lukuvuodeksi. Graduni jäi keväällä/kesällä kesken, ja erinäisten työkiireitten takia en ole vielä saanut sitä loppuun. Voisi sanoa, että olen gradun analyysilukua vaille valmis maisteri. ;) Ja kun gradun loppuun saattaminen joka tapauksessa vie aikaa, olen ilmoittautunut lukuisille kursseille. Aion ottaa tästä viimeisestä opiskeluvuodesta kaiken hyödyn irti!

Seuraavaksi vastaan muutamiin alkusyksystä usein kysyttyihin kysymyksiin.

1. Miten sait nämä työt yliopistosta?
2. Millaista yliopiston opetustyö on ollut? Mitä olet pitänyt työstäsi?
3. Kuinka yleistä on päästä töihin yliopistoon?
4. Mitä olet oppinut opiskelemisesta nyt kun olet itse opettajana?
5. Mitä opettajien salaisuuksia voisit paljastaa yleisesti tiedoksi?

Miten sait nämä työt yliopistosta?

Olemalla aktiivinen opinnoissani, jäämällä sopivien ihmisten mieleen ja lukemalla sähköpostia vappuna. Koko homma alkoi siitä, että tein opetusharjoitteluvuoteni aikana monenlaista yhteistyötä OKL:n väen kanssa. Olin maininnutkin heille, että voisin kernaasti työskennellä OKL:ssä, jos jotain sopivaa hommaa joskus sattuu eteen. Kun yksi entisistä ohjaajistani sitten sattui tarvitsemaan osa-aikaista sijaista hoitamaan opetustaan täksi lukuvuodeksi, hän kysyi kiinnostusta sopiviksi katsomiltaan henkilöiltä. Tiedustelu tuli sähköpostiin vappuna, ja satuin olemaan ensimmäinen, joka ilmoitti olevansa kiinnostunut pestistä. Jes!

Yliopistotöillä on kuulemma taipumus lisääntyä kuin itsestään. Kun lupauduin hoitamaan tarjotut OKL:n kurssit, ei mennyt kauan, kun minua oli suositeltu myös kielikeskukseen. Sieltä sain vielä enemmän opetustunteja kuin OKL:stä. Tosin yhteensä nämä eivät vastaa ihan puolipäivätyötä. Olen siis edelleen kiinnostunut lisätöistä, vink vink! :)

Millaista yliopiston opetustyö on ollut? Mitä olet pitänyt työstäsi?

No tietenkin aivan huippua! On tuntunut todella palkitsevalta saada opettaa omassa opiskelupaikassa. Molemmilta laitoksilta olen saanut oivaa opastusta hommiin ja mm. valmiita kurssimateriaaleja. Ei siis ole tarvinnut keksiä pyörää uudestaan. Ennakkoon olin hieman huolissani, meneekö kaikki aikani kurssien suunnitteluun, mutta onneksi työtovereilta saadut vinkit ja tiukat aikataulut auttavat. Elokuussa piti hypätä aika vinhasti kiitävään kelkkaan, kun 1.8. sain varmistuksen siitä, että vetäisin 24 oppituntia kestävän kurssin, ja kurssi piti saada päätökseen kuukauden aikana. Aloitus oli siis sangen intensiivinen. Mutta kun oli koko ajan pientä suurempi hoppu, ei kulunut aikaa turhaan ihmettelyyn ja nysväämiseen.

Koska työskentelen kahdella eri laitoksella, työni on todella monipuolista. Molemmilla laitoksilla on omat opiskelijansa, työyhteisönsä, työympäristönsä, tavanomaiset opetuspaikkansa, käytänteensä, opetussuunnitelmansa jne. Sisäistettävää on siis paljon, mutta kaikki on tavattoman mielenkiintoista. Oman hauskan lisämausteensa työhön on tuonut se, että vähän joka kurssillani on entuudestaan tuttuja opiskelijoita, jopa hyviä kavereitani. Ainakin tähän mennessä yliopisto-opetus on tuntunut minulle kaikin puolin sopivalta työltä.

Kuinka yleistä on päästä töihin yliopistoon?

Vaikuttaisi siltä, että aika yleistä. Koska minulla kyseessä ovat tuntiopettajan eli eräänlaisen ekstraajan työt ja yksittäiset kurssit, kumpaankaan tehtävään ei ollut erillistä hakua. Tällaisiin pikkutöihin otetaan tekijöitä mistä löydetään, yleensä kaiketi lähistöltä eli esimerkiksi ansioituneista opiskelijoista tai jo muuten joissain yliopistotöissä olevista.

Tällä hetkellä todella moni kaverini on töissä yliopistossa. Osa on jo valmistunut, osa valmistumassa, ja osalla opinnot ovat vasta aivan alkuvaiheessa. Kavereita on kaikenlaisissa opetustehtävissä (joista moni tavallani tuntiopettajana), tutkimusavustajina, tutkijoina ja ties minkälaisissa projekteissa. Osa on hakeutunut tehtäviinsä itse (esim. jatko-opintojen kautta) ja osaa on pyydetty, kuten minuakin. Ainakin omasta tuttavapiiristäni harva on hakenut työhönsä jonkin virallisen hakumenettelyn kautta. Kannattaa siis pitää silmät ja korvat jatkuvasti auki ja ilmaista kiinnostuksensa, jos jokin homma vaikuttaisi sopivalta!

Mitä olet oppinut opiskelemisesta nyt kun olet itse opettajana?

Ensinnäkin olen oppinut jämptiyttä ja kaivanut käyttööni vielä lisää tehokkuutta asioitten hoitamiseen. Jos on ilmennyt jotain ongelmia/epäselvää/kysyttävää, olen opetellut kysymään heti enkä pyörittelemään asiaa ensin itsekseni. Opiskelijanakin kannattaa kysyä aina HETI, kun jotain outoa tulee vastaan. Kysymys hyödyttää vähintään opettajaa, todennäköisesti kaikkia kurssilaisia, kun opettaja pääsee esim. tarkentamaan antamiaan ohjeita. Opettajana on tärkeää suhtautua vakavasti opiskelijoitten kysymyksiin ja ongelmiin. Mielestäni olen opettajanakin palvelutehtävissä, ja asennoitumiseni on sen mukainen!

Toiseksi olen huomannut, kuinka rasittavaa on jättää tehtäviä/vastauksia/tms. roikkumaan. Opettajana on ihan tosi rasittavaa muistuttaa monta kertaa samasta asiasta. Jos et esimerkiksi voi palauttaa tehtävääsi ajoissa, sovi siitä opettajan kanssa etukäteen äläkä pakota häntä lähettämään verikoiria perääsi. No näin ei onneksi ole tarvinnut (vielä) tehdä, mutta tajunnette asian idun. :D Olen itsekin (ollut) sellainen opiskelija, jolta on jäänyt esseitä vuosiksi roikkumaan ja joka ei ole aina muistanut ilmoittaa edistymisestään niissä. Olisi kuitenkin ehdottoman tarpeellista antaa opettajalle jotain osviittaa siitä, milloin opintosuorituksia pamahtaa tarkistettavaksi. Pahimmillaan jokin puun takaa ilmestynyt pienikin juttu sotkee opettajan muut suunnitelmat. Opettaja on todennäköisesti tarkkaan miettinyt deadlinet, jotka ovat niin opiskelijoitten kuin opettajan parhaaksi. Siksi työt kannattaa hoitaa ajoissa.

Huom.! Opiskelijoilla on opintojensa lisäksi myös muuta elämää ja kiireitä, mutta niin on opettajillakin! Olkaamme kärsivällisiä puolin ja toisin – toki kohtuuden rajoissa.

Mitä opettajien salaisuuksia voisit paljastaa yleisesti tiedoksi?

Hiljaista tietoa kyllä riittää. :) Esimerkiksi opiskelijoitten tervehtimiseen sain hyvän vinkin: kannattaa antaa opiskelijan tervehtiä ensin. Opiskelija voi joskus olla sellaisessa tilanteessa, seurassa tms., jolloin ei toivoisi opettajalta edes moikkausta saati minkäänlaista tunnistamisen elettä. Jos siis olet kurssillani, tulet illalla vastaan katuvilinässä enkä tervehdi sinua ensin, se ei tarkoita, etten tunnistaisi sinua vaan että annan sinulle mahdollisuuden tervehtiä haluamallasi tavalla. Minä kyllä muistan naamasi nähdessäni myös toiset nimesi, kirjoitustyylisi ja istumapaikkasi luokkahuoneessa. ;)

Toinen salaisuus voisi olla se, että olipa opetustila sitten pienehkö luokkahuone tai jättimäinen luentosali, on aika helppoa nähdä ja kuulla kaikki, mitä opiskelijat tekevät. Ilmeillä ja eleillä on siis väliä. Jos opiskelija näyttää kysymysmerkiltä, kerron aika äkkiä lisätietoa selittämästäni asiasta. Tai jos joku vilkuilee hermostuneesti kelloa paikallaan hytkyen, voisi olla syytä antaa lupa yleiseen vessataukoon. Siispä ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että takarivissä irvistely tai supattelu jäisi opettajalta huomaamatta, jos sellaista tapahtuisi. En tarkoita, että kaikkien pitäisi istua kiltisti hymy kasvoillaan ja hiljaa koko luennon ajan, vaan koetan kumota sen harhaluulon, ettei ope muka havaitsisi ympäristöään luennoidessaan. (Okei, jotkut kyllä katoavat jonnekin tietokoneen näyttöruudun taakse ja uppoutuvat omiin höpinöihinsä.)

Tällainen opettaja EN ole.
Saadun palautteen perusteella olen rento ope,
ja jos tunneillani ei puhuta, heitän pehmokanalla.
Kuva: Ilkka Jääskeläinen

Ennen kaikkea haluan korostaa sitä, että yliopisto on asiantuntijoitten ja opiskelijoitten muodostama yhteisö, universitas magistrorum et scholarium. Olemme täällä siis kaikki tekemässä hommasta mielekästä meille kaikille. Kaikki opettavat kaikkia ja oppivat toisiltaan. Yliopisto-opetuksen ei siis tule olla yhdensuuntaista tiedon kaatamista toisten niskaan vaan yhteisöllistä tiedon rakentamista. Kurssien pitäjät toivovat usein, että opiskelijat osallistuisivat entistä enemmän. Joillakin kursseilla siihen annetaan enemmän mahdollisuuksia, toisilla vähemmän. Opiskelijat, olkaa siis itse aktiivisia ja vaatikaa tilaa!

Ja nyt: kysykää toki lisää! Teillä on erinomainen mahdollisuus udella lisätietoja henkilöltä, joka on sekä opettaja että opiskelija. :)

Asuminen kiinnostaa – ja kirjatentit ja trumpetin soitto

On hauska vakoilla blogin kävijätiedoista, millaisilla hakusanoilla tähän blogiin on päädytty. Koko blogin olemassaolon suosituimpia hakusanoja ovat seuraavat:

• kirjatentti
• kortepohja
• kirjastoissammekin.blogspot.com
• käkikello
• kirjastoissammekin
• kortepohjan ylioppilaskylä
• esitelmä ruotsiksi
• heli hämäläinen
• kortepohja ddr.

Nämä haut eivät sinänsä yllätä. Kortepohja asuinpaikkana selvästi kiinnostaa, samoin yliopiston ehkä aluksi pelottavatkin möröt kirjatentti ja akateemisen ruotsin esitelmä. Suomen kielen opiskeluun liittyvät hakusanat taas hajautuvat niin paljon, etteivät ne useinkaan pääse kipuamaan yleisimpien joukkoon. Onkohan fennistiikasta kiinnostuneilla liian laaja sanavarasto? ;)

Jos mietityttää, mahtuvatko kaikki
vaatteet Kortepohja-asunnonn kaappeihin...

... niin ainakin K-talon parin neliön (!) kokoiseen
vaatehuoneeseen tuntuivat mahtuvan.

Hakusanat vaihtelevat tietysti paljon kausittain. Alkukeväästä oli etsitty tietoa yliopistoon hakemisesta, toukokuussa pääsykokeista ja nyt kesemmällä opiskelija-asunnoista. Viime kuun suosikkihakuja ovat edellä mainittujen lisäksi olleet nämä:

• asuminen kortepohjassa
• jyväskylän ylioppilaskylä kuinka helppoa on saada asuntotarjous.

Mikäli nämä – tai mitkä tahansa muut – asiat pohdituttavat, niistä voi kysellä lisää vaikkapa kommentoimalla tätä blogikirjoitusta tai lähettämällä sähköpostia.

Jännittävimmät haut löytyvät yleensä viime päivien hauista, koska niihin listautuu usein myös yksittäisiä hakuja. Tästä blogista on näemmä pyritty löytämään lisätietoa seuraavistakin seikoista:

• etsitään ihastusta (ainakin yksi löysi jo omansa!)
• farmaseutin työ (siitä minä en varsinaisesti tiedä, mutta blogiin haastattelemani Sara kertoo kesätyöstään apteekissa)
• kortepohja trumpetin soitto (oi kyllä, kyllä! mieluiten kortepohjan ylioppilaskylän bänditilassa tai pianohuoneessa)
• miten lukea kirjatenttiin (siihen löytyy blogista useampiakin vinkkejä)
• miksi lukea kirjatenttiin (esim. jotta saisi tentin läpi ja kurssin suoritettua)
• miksi opiskelijalähettiläs on parempi kuin google (mainio kysymys, johon on vastauskin jo valmiina).

Opiskelijalähettiläs on parempi kuin Google myös siksi, että opiskelijalähettiläs ilahtuu, kun voi auttaa kysyjiä parhaitten kykyjensä mukaan. :) Siksi minäkin pyrin tarkkailemaan Google-haulle esitettyjä kysymyksiä ja vastaamaan niihin tässä blogissa, vaikka ette lähettäisi erillisiä kysymyksiä. Muistattehan, että mistä vain saa kysyä lisää! Yhteystietoni löytyvät mm. Mikä opiskelijalähettiläs? -välilehdeltä.

Jos olet esimerkiksi miettinyt, miltä The Beatles näyttäisi kaljuna, tässä vastaus.

Ihastusta etsimässä eli miksi opiskelijalähettiläs on parempi kuin 020202 tai Google

oika tapaa tytön ja kysyy tältä tietä.

Tämä Helsingissä alkava suloinen tarina jatkuu siten, että tyttö nousee pojan kanssa samaan raitiotievaunuun eli ratikkaan ja lupaa neuvoa oikean reitin. He juttelevat matkan aikana, ja tyttö jää lähtemättömästi pojan mieleen. Myöhemmin poika yrittää löytää tyttöä netistä kaikin keinoin, mutta eipä se aina ole helppoa näin nettiaikanakaan, varsinkaan kun ei tiedä henkilön nimeä.

Mitä tekee poika? Hän muistelee tytön kertomia asioita: Tyttö on Helsingissä kesätöissä. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa äidinkielenopettajaksi. Neljäs opiskeluvuosi on alkamassa. Näitten tietojen pohjalta poika keksii ottaa yhteyttä tietäjistä parhaimpiin, Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläisiin, jotka lupaavat nettisivuillaan ja Facebook-sivullaan vastata kaikkiin opiskelijaelämään liittyviin kysymyksiin. Mikäpä liittyisi opiskelijaelämään paremmin kuin leimahtanut opiskelijalempi? Ja kukapa ei ihastuisi Jyväskylän ihaniin fennisteihin?

Nokkelana heppuna poika etsii äidinkielen opettajankoulutuksesta ja suomen tyypeistä tietävän opiskelijalähettilään Heli H.:n ja lähettää tälle sähköpostia. "Tälläinen palvelu ei taida kyllä kuulua opiskelijalähettilään toimenkuvaan, mutta täytyy nyt edes yrittää", hän kirjoittaa. Poika kuvailee tyttöä, mutta toteaa, että "teillä kyllä taitaa olla aika monta opiskelijaa siellä niin saattaa olla epätodellista että tunnistaisit tai tietäisit näillä tiedoilla häntä. Mutta kokeilin onneani nyt edes.."

Koska opiskelijalähettiläs Heli H. on paatunut romantikko ja toisaalta myös osa-aika-Sherlock, mitä etsijän taitoihin tulee, hän lupaa auttaa poikaa. Aluksi hän pyytää lisää tuntomerkkejä etsitystä tytöstä, koska hänelle tulee heti mieleen parikin kuvaannolliseen lasikenkään sopivaa Tuhkimoa.

Äskeinen sana on ihan oikeasti kuvaannollinen.

Piti ihan tarkastaa sanakirjasta, koska muuten olisin kirjoittanut kuvainnollinen.

Poika kertoo lisää tuntomerkkejä, ja niitten pohjalta opiskelijalähettiläs sorvaa etsintäkuulutuksen omalle Facebook-sivulleen. Pojan luvalla opiskelijalähettiläs jakaa ilmoitusta myös ainejärjestön Sanen sivulle ja sähköpostilistalle. Poika on iloissaan: "Alkaa jo tuntumaan et joskus mahdottomastakin asiasta voi tulla mahdollinen."

a juuri näin käy.

Jo samana päivänä opiskelijalähettiläs saa useita ehdotuksia ja vihjeitä henkilöistä, jotka voisivat täyttää etsityn tytön kriteerit. Poika on nähnyt opiskelijalähettilään Fb-sivulta, kuinka ehdottelu on käynnissä, ja antaa mahdollisesti ratkaisevan lisävihjeen: tyttö on käynyt jäämerellä. Asia on jäänyt mieleen, koska poika oli tytön tavatessaan vastikään itsekin palannut sieltä.

Ei aikaakaan, kun etsintäkuulutuksesta viehättyneet fennistitoverit ovat ilmoittaneet asiasta vuosikurssiensa Fb-sivuilla, ja oikea tyttö ottaa yhteyttä opiskelijalähettilääseen. Tämä varmistaa vielä, onko tyttö käynyt jäämerellä. Kyllä hän on. Oikea tyttö on löytynyt!

Opiskelijalähettiläs voi paljastaa tytölle, mistä on kyse. Tyttö on imarreltu huomiosta ja antaa opiskelijalähettiläälle luvan kertoa hänen nimensä pojalle. Opiskelijalähettiläs ilmoittaa pojalle tytön nimen ja kuinka tähän saa yhteyden. Romanttinen tarina on opiskelijalähettilään osalta saatu päätökseen, ja pojan on vihdoin mahdollista tavoittaa etsimänsä tyttö.

Tarinan opetus on, että oikea ihminen ja hänen verkostonsa tietävät yhdessä aina enemmän kuin erilaiset numeropalvelut ja hakukoneet. Varsinkin me opiskelijalähettiläät tiedämme muutakin kuin mitä kirjoissa ja opiskeluoppaissa lukee. Meidän työmme on tarjota kaikille teille kokemukseen perustuvaa osaamistamme. Eli aina kannattaa kysyä!

Opiskelijalähettiläiltä voi edelleen tiedustella mitä tahansa opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyvää, koska me tiedämme, mistä oikea tieto löytyy. Ota siis rohkeasti yhteyttä, tarvitsit sitten Amorin apua tai muita neuvoja!

• Opiskelijalähettiläs Heli H. (suomen kieli, kirjallisuus ja äidinkielen opettajankoulutus): facebook.com/helihjyopiskelijalahettilas ja heli.m.hamalainen(ät)jyu.fi
• Opiskelijalähettiläät: facebook.com/jyopiskelijalahettilaat ja jy_opiskelijalahettilaat.group(ät)korppi.jyu.fi
• Lista kaikista opiskelijalähettiläistä ja linkit heidän yhteystietoihinsa: jyu.fi/hae/opiskelijalahettilaat/esittelyt

Kesätyömuistoja, osa 3: teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Teatteritöissä

Ylioppilaskirjoituksia edeltäneenä kesänä 2006 en hakeutunut palkkatöihin, koska halusin keskittyä luku-urakkaan. Se oli ihan viisas valinta, koska päädyin kesäksi taiteellisiin ja töihin. Työstin ystäväni T.:n kanssa teatterillemme syksyn koko illan näytelmän dramatisoinnin ja musiikit. Tulin samalla tehneeksi myös tuottajan töitä. Mainio ja sangen opettavainen kokemus!

Sepän emäntä odottelee museovieraita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä 2007 olin myyntityöni lisäksi järjestämässä paikallishistoriaan perustuvia, dramatisoituja kiertokävelyjä mäntsäläläisellä Sepänmäen käsityömuseoalueella. Toimiva yhteistyö teatteriystäväni T.:n kanssa jatkui siten, että hän kirjoitti näytelmän ja minä tuotin, markkinoin ja hoidin yhteydenpidon toimijoitten kesken. Esitimme samaa näytelmää viikonloppuisin myös kesällä 2008, jolloin olin jo opiskellut yhden vuoden ja työskentelin toimittajana Helsingissä.

Tunnen museon rakennusten jokaisen kolkan oikein hyvin, ja kesäkuumuudessa muistelen usein kaihoten näitten vanhojen tupien viileyttä. Oli kiehtovaa perehtyä taloissa asuneitten ihmisten elämään ja paikallishistoriaan ja opetella kertomaan yksityiskohtaista tietoa tarinallisesti. Ilmeni, että lukioni rehtorin perhe on asunut kuvan esittämässä tuvassa! Saksalaisille vieraille solkkasin siansaksaa, ja useammin sai käyttää englantia.

Jälleen mansikanmyyjänä

Tuoreena ylioppilaana ja pääsykoetuloksia jännittäen työskentelin taas torimyyjänä. Tällä kertaa olin eri yrittäjän hommissa erään marketin sisätiloissa (mitkä fasiliteetit!) ja kauppaamassa vain mansikoita ja herneitä. Oli vähemmän hintoja muistettavana, ja tuotteita säilytettiin marketin kylmävarastossa, joten tyhjentyneeseen myyntipöytään sai heti täydennystä. Työ ei ollut ihan yksinäistä, vaikka olinkin myyjänä yksin, sillä useita kertoja päivässä seurana kävi tuotteita myyntipisteeltä toiselle kuljettanut miekkonen. Hän puhui äidinkielenään venäjää ja oli riemuissaan, kun saattoi jutella jonkun kanssa.

Kuukauden aikana myin melkein 5 000 kiloa mansikoita. Työsuhde-etuna herkistyin mansikoille niin, etten muutamaan vuoteen voinut edes kulkea mansikoitten ohi aivastelematta. Eikä niitä kyllä olisi tehnyt mieli syödäkään. Ikävämpinä päivänä myyntipöydän takana tsemppasin itseäni laskemalla, mitä kaikkea voin ansaitsemillani tuloilla hankkia omaan opiskelijakämppään: lautanen, lautanen, lautanen, lautanen, leivänpaahdin, lautanen, lautanen, kahvinkeitin... Se ihme kyllä motivoi! :D

Kesätöistä opittua

Opin vastuullista rahan käsittelyä ja laskemaan nopeasti haastaviakin laskelmia. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot kehittyivät paitsi työtovereitten myös asiakkaitten kanssa toimiessa. Karjalaisesta perimästäni puskeva myynti- ja bisneshenkisyys puhkesi kukkaansa. Olen tosi hyvä tinkimään ja laatimaan räätälöityjä erikoistarjouksia! Saan asiakkaani haluamaan aina vähän lisää esimerkiksi vinkkaamalla ruoanlaitto-ohjeita.

Elintarvikkeitten oikeanlainen käsittely onnistuu, samoin erilaisten myyntikojujen, -pöytien ja -rakennelmien kasaaminen. Stressinhallinta-, ongelmanratkaisu- ja kaikenlaiset macgyverointitaidot kohenivat. Ennen kaikkea opin olemaan kaikenlaisissa tilanteissa iloisen oloinen, reipas ja helposti lähestyttävä asiakaspalvelija. Opin myös kestämään pienoisen pettymyksen, kun en vielä ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä saanut tavoittelemaani työtä. Siihen piti kasvaa vielä yhden vuoden ajan. Kerron lisää seuraavassa osassa. :)

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Torimyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 2: torimyyjänä

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Torimyyjänä

Ensimmäisen oikean työkesäni vietin 17-vuotiaana lukion ensimmäisen vuoden jälkeen. Loppukeväästä ja alkukesästä 2005 olin ollut näyttelijänä ja basistina uuden teatterimme ensimmäisessä näytelmässä, Elviksestä kertovassa musikaalissa. Koska se ei kuitenkaan ollut palkallista työtä, halusin päästä kesätöihin. Myös vanhempani kannustivat työntekoon tai oikeastaan pitivät itsestään selvänä, ettei tuossa iässä enää luuhata koko kesää toimettomana.

Kovaa menoa Elviksen taustabändin basistina.

Myin marjoja, vihanneksia ja kukkia mäntsäläläisellä torilla. Työpaikka löytyi paikallislehden ilmoituksen perusteella. Taisin ensin soittaa yrittäjälle, joka pyysi kirjoittamaan hakemuksen. Kävin henkilökohtaisesti viemässä sen myyntikojuun, jossa sain lyhyen työhaastattelun. Myöhemmin minulle soitettiin, että parin kuukauden pesti olisi minun. Eli jälleen kerran kannatti näyttää naamansa ja antaa äänensä kuulua pelkän paperin postittamisen sijasta.

Töitä oli kuutena päivänä viikossa. Vuorottelin erään toisen ikätoverin kanssa: toinen teki aamuvuoron, toinen iltavuoron. Aamuvuorolaisena heräsin klo 4, pyöräilin keskustaan ja pystytin teltan klo 6:een mennessä. Niin aikaisin keskustassa liikkui lisäkseni vain kadunlakaisija, josta tuli hyvänpäiväntuttu. Kuudelta saapui eri myyntipisteissä kiertänyt kuljetusauto, josta tuotteet purettiin kovalla kiireellä. Samassa hötäkässä ne aseteltiin houkuttelevasti tarjolle kojuun, painettiin mieleen tuotetiedot ja tekstattiin hintalaput. Iltavuoroon tultiin muistaakseni yhden maissa, ja työtä kesti niin pitkään kuin myytävää riitti tai kuunes kuljetusauto tuli noutamaan yli jääneet tuotteet. Näistä opin säntillisyyttä ja säännöllisyyttä. Vaikka olisi väsyttänyt, piti olla ajoissa ja skarppina. Ei voinut myöskään tuijottaa kelloa, vaan piti jaksaa niin kauan kuin tekemistä riitti.

Tuotenimikkeistä johtui ensikosketukseni Kielitoimistoon. Koetin (vapaa-ajallani) selvittää, kuinka "hani"-mansikan nimi kirjoitetaan oikein. Tämä nykyinenkin suosikkilajikkeeni on siis Honeoye.

Yleisimmät mansikkalajikkeet kannattaa muutenkin opetella huviksi ja hyödyksi.

Useimmiten taisin olla myymässä yksin, mutta kiireisempinä päivinä apunani oli yrittäjän iäkäs ja persoonallinen täti. Samainen täti oli hoitanut työhaastatteluni: hän katsoi minua tiukasti silmiin ja kysyi, olenko rehellinen. Onnistuin kaiketi olemaan riittävän vakuuttava myönteisessä vastauksessani, kun sain työn. Nuorena sitä vielä ajatteli, että rehellisyys on ihmisen luonnollinen olotila. Ajan mittaan ja työkokemuksen myötä olen huomannut, kuinka moni yrittää viilata linssiin ja hyötyä toisen hyväuskoisuudesta. Uskon, että opettajana on erittäin tärkeää osata tunnistaa totuus valheesta. Myös itselleen tulee olla rehellinen.

Torimyyjänä sain kehitettyä jo muutenkin hyvää päässälaskutaitoani erinomaiseksi. Myös supliikkini, ts. puheviestintätaidot ja sosiaalinen pelisilmä kohenivat tehokkaalla harjoituksella. Jos asiakkaan kanssa onnistui kommunikoimaan taitavasti ja tarjoamaan sopivassa suhteessa jotain ylimääräistä, hän saattoi innostua ostamaan korillisen vihanneksia, vaikka oli tullut hankkimaan vain rasiallisen mansikoita. Toisaalta joskus jo tervehdys ja puhuttelu saivat sukset menemään niin ristiin asiakkaan kanssa, ettei kaupoista tullut mitään. Vakioasiakkaiden kommunikointitavat tulivat tutuiksi, ja heidän kanssaan oli aina hauska jatkaa juttua siitä mihin se oli edellisellä kerralla jäänyt.

Pidin kohteliaan käyttäytymisen lisäksi kunnia-asianani tuottaa iloa kuntalaisille muun muassa hymyilemällä kaikille ja pukeutumalla värikkäästi (käytin koko kesän ajan punaisia housuja, kirkasvärisiä paitoja ja valko-oranssia hattua). Siinä ilmeisesti onnistuinkin, koska kylällä kulkiessani moni asiakas muistaa minut edelleen. Eräs suosikkipapparaiseni jopa lähetti käytöstäni ihannoivan viestin paikallislehden tekstiviestipalstalle, mistä jaksan edelleen olla ilahtunut. Parasta työssä oli juuri ihmisten tapaaminen. Kuitenkaan kaikki asiakkaat eivät olleet niitä miellyttävimpiä, joten oli opittava säilyttämään malttinsa, selvittämään ongelmatilanteet asiallisesti ja tarvittaessa kestämään karvaatkin pettymykset.

Työn lomassa ei ollut varsinaisia ruoka- tai muitakaan taukoja. Vessaan pääsi läheiseen kahvilaan, jos joku tuttu katsoi kojua sen aikaa tai jos rohkenin jättää kojun hetkeksi ilman vahtijaa. Tulin joskus pyytäneeksi kahvilassa työskennellyttä mukavaa ja söpöä poikaa tarkkailemaan kojua. Pojan nimi oli muistaakseni Phuong, ja hänestäkin tuli kesän aikana tuttu. Hän tarjoili minulle maailman parasta jääteetä ja hunajalla maustettua maitokahvia, jotta jaksaisin koko pitkän päivän. Häneltä opin erinomaisten piirakoitten salaisuuksia ja aurinkoista asiakaspalveluasennetta. Kiinnostuin myös oman kahvilan tai ravintolan pyörittämisestä. Sitä olen saanut kokeilla Ravintolapäivänä – ja todeta, että en pärjäisi alalla kuin satunnaisina päivinä.

Ei vielä tallottuja lobelioita Wikimedia Commonsista.

Torilla työskentely ei tietenkään ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka joskus tuli ihan konkreettisesti tallottua myytävänä olleita lobelioita. Nuorena sitä vielä jaksoi herätä epäinhimillisten lyhyitten yöunien jälkeen ja viettää kaiket päivät ulkona, mutta vapaalla kyllä väsytti. Teltan ja myyntipöytien kasaaminen yksin oli hankalaa, ja metalliputkien raahaaminen ja nostelu tuntuivat kamalan raskailta, ennen kuin lihakset ja koordinaatiokyky vahvistuivat. Nyt saisin kiinnitettyä teltan harjan ylimmäisen, neljä metriä pitkän metallitangon paikalleen vaikka silmät ummessa. Kuumina päivinä piti raahata hirveät määrät vettä kukkien kasteluun. Ainakin kerran onnistuin kastelemaan kukkien lisäksi puolet kojusta ja pilaamaan pahviset hernelaatikot, jotka olivat myyntipöytien alla suojassa auringolta. Tuotteiden laatua vahdittiin tarkkaan, mikä oli hyvä, mutta paahteisina tai sateisina päivinä stressaannuin kauheasti myyntipöydän antimien säilymisestä, kun sääolosuhteille ei mahtanut mitään. Pahimpia olivat ukkoskuurot, kun koko teltta meinasi lähteä myräkän mukana lentoon.

Työn merkittävimpiä opetuksia oli, ettei saa "kasata pommeja" eli jättää tavaroita sellaisille paikoille, jossa ne ovat tiellä. Kaltaiselleni järjestyksen ystävälle täsmällisen järjestyksen pitäminen ei ollut vaikeaa, kun muutamaan kertaan olin ensin kompastunut ylimääräisiin mitta-astioihin tai kaatanut jonkin pahvilaatikkokasan. Opin, että hommat pitää hoitaa kerralla kunnolla, koska niitä ei ehdi korjailla enää myöhemmin. Saman asian opettelua on ollut koko tähänastinen opiskeluaikakin ja taatusti myös tuleva työelämä.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Isosena, muusikkona ja managerina
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Kesätyömuistoja, osa 1: isosena, muusikkona ja managerina

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttua kesätöitten saannin vaikeudesta. Lukijat olivat myös kertoneet hauskoja muistojaan monenlaisista kesätöistä. Tuli mieleen jakaa muutamia omiakin kesätyömuistoja kanssanne, kun ne vielä ovat tuoreehkossa muistissa. Kertokaa tekin omianne kommentteihin!

Aloitan opiskeluaikaa edeltäneistä kesätöistäni, koska nekin ovat kehittäneet niitä taitojani, joita olen tarvinnut opiskelussa. Sitä paitsi samoissa tehtävissä työskentelee parhaillaan moni opiskelijakollegani, joten nämä kesätyöt eivät ole mitenkään ikään tai aikaan sidottuja.

Isosena

Ensimmäisiä kesäaikaan ajoittuneita töitäni olivat isosen tehtävät seurakunnan rippileirillä sekä muusikon hommat.

Isosen hommat ovat varmaan monelle tutumpia. Isostelin heti oman konfirmaationi jälkeisenä kesänä leirikeskuksessa, josta loppui kaivovesi pitkään jatkuneen kuivuuden takia. Palokunta toimitti leirikeskukseen varavettä, jota täytyi käyttää todella säästeliäästi. Vessassa ja suihkussa käyntejä rajoitettiin, ja pesu- ja huuhteluvedet täytyi tietysti kantaa itse. Vaivaa säästääkseen jotkut leiriläisistä ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi peseytymään pelkästään mutalammikossa. Leirin kohokohta oli oman vesikanisterin saaminen kotiväeltä vierailupäivänä. :D

Lievästi epämukavan ja voimakkaasti teinihieltä haiskahtavan kokemuksen seurauksena leiriläiset kuitenkin kehittyivät yhtä köyttä vetäväksi porukaksi. "Ääriolosuhteissa" oleskeltaessa oli tärkeää onnistua luomaan positiivista yhteishenkeä ja kyllä tästä selvitään -mentaliteettia. Voisiko mistään saada tehokkaampaa oppia esimerkiksi yläkoululuokan opettajana toimimiseen?

Muusikkona ja managerina

Teini-ikäinen basistiminä järjesti The Ilmiö -bändimme kesäkatukonsertteja. Virittelimme soittovehkeet Mäntsälän Keskuskadulle milloin minkäkin sponsoroivan yrityksen lähistölle ja soitimme reippaita vanhoja pop- ja rockklassikoitamme kuntalaisten iloksi. Myös joitakin seurakunnan soittokeikkoja ja muita esiintymisiä taisi olla kesäisin.

Mitä he ovat nyt? Vasemmalta oikealle:
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, lastentarhanopettaja,
musiikinopettaja, matemaattisen aineitten opettaja.
Kuvasta puuttuvat musiikkipedagogi AMK, ääniteknikko
ja harmonikansoiton opettaja.

Harjoittelin managerointia ja ylipäätään kaikenlaista organisointia ottamalla yhteyttä esimerkiksi pankkien johtajiin, tarjoamalla yhteistyötä ja tiedottamalla järjestelyistä kaikille osapuolille. Mitäpä muuta se olisi kuin viestintätaitojen kehittämistä ja harrastuneisuutta. Tällainenkin aktiivisuus noteerattiin äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelussa. Kannattaa siis rohkeasti tuoda osaamistaan ja kehittäviä harrastuksiaan esiin!

Yläasteen ja lukion taitteessa ajattelin suuntautuvani tiedotus- ja viestintäalalle. Oli selvää, että tekisin jotain suomen kieleen liittyvää. Opettaminen, ohjaaminen ja kasvattaminen ylipäätään olivat kiinnostaneet jo pitkään, mutta en vielä ollut keksinyt, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana voisin yhdistää nämä kaikki kiinnostuksen kohteeni.

Kurkkaa myös muut kesätyömuistot!

• Torimyyjänä
• Teatteritöissä ja jälleen mansikanmyyjänä
• Toimittajana

Kesäopiskelu on kuuminta hottia

Kesäopiskelut ovat hyvässä vauhdissa, ja eipä minulla juuri enää olekaan opiskelujuttuja. Sain vihoviimeisen kurssini viimeisen esseen valmiiksi viime sunnuntaina (tai oikeastaan maanantaina klo 3), ja jahka saan siitä arvosanan, voin kirjoittaa muutaman sanasen opintojen koostamisesta. Maisteriksi valmistuminen häämöttää! :)

Librissä majaileva IT-tukemme P. neuvoo toveri H.:lle
lähdeviitejärjestelmän käyttöä. Kyllä on kätevää!

Kesäni ohjelmassa on vain yksi iso asia: saada gradu vihdoinkin valmiiksi. Minulla oli vielä alkuvuodesta pontevia tavoitteita saada gradu esitarkastukseen toukokuun alussa, mutta se jäi vain haaveeksi. Keväälle sattui jos jonkinlaisia hidasteita, ja toukokuuksi sain sellaisia kielenhuoltotyöprojekteja, ettei gradu niitten ohessa juuri edistynyt (tai no sopivasti kuitenkin).

Nyt kesällä työtahti reipastunee – ja onkin jo reipastunut –, kun kirittäjäni ja mainioin työskentelytoverini H. on palannut kaupunkiin. Ahkerina hikoilemme kirjaston kuumuudessa. Välillä voi käydä vilvoittelemassa Lounaispuistossa.

Yliopisto-opinnot opettavat paljon oman työn organisoinnista. Minä olen siinä edelleen huono. Pitempiä hommia tehdessäni saatan ottaa välillä tehokkaita spurtteja, mutta enimmän osan ajasta haahuilen muitten, pienempien tehtävien parissa tai keksin ruveta perehtymään johonkin ihan muuhun. Minulla on myös paha tapa sanoa "kyllä" kaikille lyhytkestoisille haasteille ja projekteille, joita minulle tarjotaan ja jotka haukkaavat aikaa ja tarmoa pitemmiltä jutuilta. Opiskellessa on erittäin tärkeää tiedostaa omat opiskelu- ja työskentelytyylit. Niitten hyviä puolia kannattaa hyödyntää ja huonompia kehittää.

Oman stressinsä kevääseen on luonut epävarma tulevaisuus. On pitänyt miettiä, mitä valmistumisen jälkeen ryhtyisi tekemään ja mitä töitä hakemaan. Opettajanvirkoja kun ei voi hakea saada epäpätevänä (siis hakeahan aina voi, mutta jos hakijoitten joukossa on yksikin virallisesti pätevä, epäpätevä ei voi saada pestiä). Vastavalmistunut aineenopettaja voi aluksi tehdä sijaisuuksia tai muita töitä, kunnes ehtii pätevänä mukaan alkukeväästä alkavaan virkojenhakuun.

Koska minulla on tapana sanoa "kyllä" kaikille uusille haasteille, vastasin myöntävästi myös yliopistomme opettajankoulutuslaitokselta saamaani työtarjoukseen. Minua pyydettiin ensi lukuvuodeksi pitämään äidinkielen ja kirjallisuuden didaktikon kursseja tuntiopettajana. Se tarkoittaa sitä, että pääsen opettamaan opettamista opettajaksi opiskeleville. Aikamoisen siistiä! Onhan tämäkin oman alani työtä – vain vähän eri tasolla kuin kouluopetus. Mutta koska työ on vain tuntiopetusta, minun täytyy keksiä lisäksi muitakin hommia. Joka tapauksessa tuntuu mukavalta, kun tiedän, että voin jäädä Jyväskylään ja että mielenkiintoinen työ odottaa heti valmistumisen jälkeen. Se motivoi paahtamaan gradua entistä ahkerammin.

Toistaiseksi elämä on tätä.

Tsemppiä, iloa ja intoa kaikille kesäopiskelijoille ja kesätyöläisille! Miten teidän kesänne on alkanut?

Ei enää PowerPointeja!

Tällä viikolla päättyi useampikin jakso opiskeluelämässäni.

1. Olen istunut koulun penkillä yhtäjaksoisesti 6 + 3 + 3 + 6 = 18 vuotta, ja nyt se on ohi. Tästä lähtien voinkin sitten seistä luokan edessä, kun taas päädyn kouluun. Sitä paitsi istuminen on vaarallista.
2. Graduseminaari on päättynyt, ja suomen kielen ja suomalaisen viittomakielen toinen suuri graduseminaari tuli suoritettua yhtä kivuttomasti kuin ennen joulua. Tästä eteenpäin kukin pakertaa graduaan yksikseen.
3. Lakkasin juomasta kahvia. :D

Edellisten lisäksi päätin, että pyrin välttämään PowerPoint-esityksiä. Ymmärrätte ehkä yliannostukseni, koska suuressa graduseminaarissa piti kahden päivän aikana katsoa liki 40 PowerPoint-esitystä. Voi tuska! Voi sitä tekstin lineaarisuuden määrää! Voi vaikeasti luettavia fontteja ja taustakuvioista erottumattomia tekstirypäitä! Voi niitä keskenään lähes identtisiä dioja! Esitysgrafiikkaa olisi mahdollista tehdä monella muullakin tavalla, mutta silti useimmat käyttävät tätä mokomaa ohjelmaa kurssitöihinsä ja luentoihinsa. [Toisaalta turhaan tässä moitin ohjelmaa, kun sitäkin voi käyttää niin monella tavalla.]

Kenties suurin antipatiani kohdistuu siihen, että PowerPointilla tulee PowerPointin näköistä jälkeä – eli ei välttämättä kovin persoonallista. Siksi halusin olla erilainen nuori ja näyttää suuressa graduseminaarissa jotain muista esityksistä poikkeavaa. Lisäksi oli otettava huomioon, että esiintymisvuoroni oli toisen päivän loppupuolella, ja ennen minua oli nähty jo yli 30 PowerPointia. Siispä päätin turvautua ilmaisohjelma Preziin ja ilahduttaa yleisöä suloisella robotilla, joka raksuttaa tutkimustuloksia.

En ole koskaan aiemmin laatinut esitysgrafiikkaa Prezillä, mutta selainpohjainen ohjelma oli niin helppokäyttöinen, että sain työni valmiiksi nopeammin kuin PowerPointilla. Varmasti Prezillä olisi mahdollista tehdä tyylikkäämpääkin jälkeä, mutta mielestäni onnistuin ihan kelvosti näin vasta-alkajaksi.

Esitystä tehdessäni huomasin, että toisenlaista ohjelmaa käyttäessään alkaa ajatellakin eri tavalla. Kun oli mahdollista kuvata tutkimukseeni liittyviä asioita epälineaarisesti, tuntui, että oivalsin käsitteistäni paljon uutta. Muutama tutkimukseeni liittyvä ongelmakin ratkesi, kun tulin vihdoin visuaalistaneeksi niitä. Pelkän lineaarisen tekstin kirjoittaminen ei selvästikään riitä siihen, että saisin kiinni ajatuksistani.

Upotan tähän esitykseni sellaisena kuin näytin sen suuressa graduseminaarissa. Asiasta ei välttämättä täysin pääse perille, koska mukana ei ole suullisia selityksiäni. Tästä saanee kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tutkin ja miten tutkimustaan voi esitellä. Ja kyllä, esitys on aivan asiallinen ja akateeminen. ;) Sain siitä kehuja sekä opiskelijoilta että henkilökunnalta, joten uskaltanen jatkossakin laatia tällaisia multimodaalisia näytäntöjä. Ja aina on hauskaa olla edelläkävijä edes pienessä asiassa. Jos kaikki muutkin ryhtyisivät käyttämään Preziä, robotteja ja kieppuvia siirtymiä, ne saattaisivat menettää viehätyksensä. Tärkeintä on, että esitysgrafiikka tukee esitystä eikä suinkaan tee sitä vaikeammin seurattavaksi.

Bilettämättömän fennistin vappuperinteitä

Mitä ei-bilettävä suomenopiskelija tekee vappuna? Vapunviettotapoja on varmasti yhtä monta kuin opiskelijoitakin. Koska tämä oli jo kuudes opiskelijavappuni Jyväskylässä, minulle on kehittynyt jo aika liuta vappuperinteitä. Esittelen niitä tässä. Tekemistä riittää, vaikka sattuisi olemaan bilettämätöntä opiskelijatyyppiä.

Vapunaattoa edeltävät päivät

Vappu alkaa tuntua yleensä viimeistään vapunaatonaatonaatonaatonaattonaaattona eli noin viikkoa ennen vappua. Suuri osa ainejärjestöjen kevään tapahtumista sijoitetaan vappua edeltävälle viikolle, koska jengi on silloin vielä paikalla kaupungissa. Heti kun tentit, tehtävien palautukset ja vappu ovat menneet, opiskelijat laukkaavat kesälaitumille. [Minulla ei ole mitään faktatietoa tämän väitteen vahvistamiseksi, mutta kokemukseni perusteella vaikuttaa siltä, että todella suuri osa Jyväskylässä opiskelevista lähtee kesäksi töihin kotipaikkakunnalleen tai muualle.]

Suomenopiskelijoitten ainejärjestö Sane järjesti useita pre-vapputapahtumia. Tiistaina 23.4. oli grilli-ilta KOASin Letkutien grillikatoksessa. Keskiviikkona 24.4. vietettiin järjestön "kotibileitä" yhden sanelaisen kotona keskustassa. Torstaina 25.4. kääriydyttiin lakanatoogaan ja hilluttiin Lillukassa toogabileissä yhdessä kirjallisuuden, historian ja filosofian opiskelijoitten kanssa.

Vapun tärkeitä tykötarpeita:
1) tovereita 2) eväitä 3) vedenpitävä piknik-alusta

Minulta nämä tämänkertaiset Sanen tapahtumat jäivät väliin, koska olin töissä tai treeneissä jokaisen häppeningin aikaan. Sen sijaan sunnuntai 28.4. ja maanantai 29.4. kuluivat vapaammissa merkeissä gradua kirjoitellen ja iltaisin ylioppilasteatterissa ja fennistikaveriporukassa hengaten. Siinä oli ihan riittävästi pre-vappua minulle! Nostan ylioppilaslakkia Lappeenrannassa opiskelevalle veljelleni, joka jaksaa vuosittain osallistua teekkareitten kaksi tai kolme viikkoa kestävään vapunviettoon.

Vapunaatto

Moni opiskelee vielä vapunaattona. Esimerkiksi opetusharjoitteluissa vapunaatto on täysi työpäivä, mutta kaltaiseni graduntekijä voi järjestää aikataulunsa haluamallaan tavalla. Siispä minäkin pyhitin päivän juhlavalmisteluille. Kävin yliopistolla ainoastaan tulostamassa kasan papereita ja hakemassa suuren graduseminaarin abstraktikirjan.

Hauskin vapunaaton perinteeni on soluttautua musiikinopiskelijoitten värikkääseen joukkoon. Musiikin sivuaineopiskelijat (?) järjestävät vuosittain Sivusoitinorkesterin ja Hinurikuoron konsertin, jossa saadaan kuulla todellisia sulosäveliä. Sivusoitinorkesterissa ei oikeastaan soiteta sivusoitinta vaan jotakin itselle täysin vierasta instrumenttia, jota opetellaan kurssin aikana hallitsemaan jossain määrin. Hinurikuoro taas on kuoronjohtoa opiskelevien harjoituskuoro, jolle sovitetaan ja johdetaan kiinnostavia biisejä. Näitten kokoonpanojen kevätkonsertissa saa nauraa mahansa kipeäksi ja ihastella sitä oikeaa soittotaitoa, mikä on mahdollista saavuttaa muutaman kuukauden harjoittelulla. Konsertin jälkeen on yleensä sima- ja munkkitarjoilu ja humppaorkesterin säestämät vapputanssit.

Päivän ja iltapäivän mittaan on mahdollista seurata Amazing Race Jyväskylä -kisaan osallistuneitten joukkueitten tavoitteellista kohellusta. Tänä vuonna joukkueet olivat säälittävän märkiä, koska pilvet puskivat sade- ja raekuuroja, mutta kilpailijat jatkoivat urhoollisesti eteenpäin. Jokin kisarasti oli ilmeisesti Kortepohjassa, koska siellä pyöri paljon joukkueita.

Myös naapurini olivat aloittaneet vapunvieton. Alakerrassa harrastettiin terassihuutoa (joukko poikia kävi erään asunnon terassilla vuorotellen heittelemässä esineitä ja huutamassa suoraa huutoa), oveeni oli kiinnitetty serpentiiniä, ja kun olin tiskaamassa, tuntematon tyttökolmikko soitti ovikelloa ja pyysi lainaksi korkkiruuvia. Vaiheikkaaseen pullonavausepisodiin tarvittiin avuksi vielä naapurin poika – mutta puteli saatiin auki.

Kirkkopuisto jo melkein tyhjillään.

Kello viideltä minä ja puoli muutakin Jyväskylää suunnistimme Kirkkopuistoon. Siellä oli perinteinen JYYn ja JAMKOn vapunaloitus. Puisto muistutti valtavaa cocktail-tilaisuutta, vaikka epävakaa sää olikin saanut osan väestä jäämään kotiin. Osa kavereista oli helppo löytää, koska tietyt porukat asettuvat tiettyyn paikkaan joka vuosi. Seurasimme puheita, hytkyimme afrikkalaisten tanssiesitysten tahdissa ja asetimme ylioppilaslakit päähämme samalla, kun Amazing Racen voittaja lakitti Minna Canthin patsaan. Myös Gaudeamus igiturin laulaminen oli yhtä epämääräistä kuin aina. :)

Ohjelman päätyttyä Kirkkopuisto tyhjenee tavallisesti nopsaan, jos sää ei ole hyvä (eikä se vappuna yleensä ole). Tänäkin vuonna kilistelin (tai oikeastaan kolistelin) muovipikareita tuttujen kanssa iloista vappua toivotellen. Samalla esitetään ja otetaan vastaan kutsuja erilaisiin vappuillanviettoihin. Tapana on, että ensin kukaan ei ole järjestämässä illanistujaisia, mutta viimeistään aatonaattona muutama toveri sortuu ja päätyy järjestämään kekkerit. Tänä(kin) vuonna olin luvannut pitää pikku kemut omassa kodissani, joten muitten juhliin menemisen sijaan oli suunnattava Kortepohjaan. Toisaalta kun järjestää illanvieton itse, siitä saa juuri sellaisen kuin haluaa. Ilta oli oikein hauska, ja seura ja ruoka olivat erinomaisia. Samoin olisi varmasti ollut kaikissa muissakin juhlapaikoissa.

Vapunpäivä

Väkeä Harjulla vapunpäivänä 2012.

Vapunpäivän perinteeni ovat simppelit:

• myöhäinen herätys
• piknik-eväitten valmistaminen
• eksistentiaaliset pohdiskelut ja vapputoimintojen perimmäisen olemuksen selvittäminen (ts. jahkailu lähteäkö Harjulle vai ei, ja jos lähteä, niin kuinka kauan lähtemisessä vielä kestää)
• hitaan lähtemisen lomassa mm. sähköpostin tarkistaminen ja ties monettako vuotta peräkkäin kiinnostavan työtarjouksen saanti juuri vappuna
• Harjulle järjestetyn ohjelman missaaminen (tänä vuonna folkpunkduo Jaakko & Jay)
• jumittuminen ensimmäiseen leiriin useaksi tunniksi; piknik-eväitten nauttiminen ja seurapelien pelaaminen hauskassa fennistiseurueessa
• sen muistaminen, että Harjulla on parituhatta muutakin ihmistä, joitten joukossa on useita tuttuja, ja lähteminen tervehdyskierrokselle
• tulee kylmä, nälkä ja jano, ja joku mainitsee metrilakun – siispä suunta keskustaan vappumarkkinoille
• käppäilyä keskustassa, ja mikäli seurue on kovin nälkäinen, linnoittautuminen johonkin ravitsemusliikkeeseen; muuten epämääräisen haahuilun jälkeen kotiin
• iltajumppa tuplana tai triplana, koska Harjun rinteissä istuskelu ja kiipeily ovat jäykistäneet lihakset.

Kuten edellä esitetystä voi päätellä, tämän fennistin vappuperinteet eivät sisällä rännässä rälläämistä eikä epämääräistä kohellusta. Toki vappuihini kuuluu aina myös yllättäviä tapahtumia, mutta enimmäkseen vapunviettoni on varsin siivoa ja tylsää hienostunutta. En ole koskaan ollut mikään bilettäjätyyppi. Onneksi vappuna voi pitää hauskaa muutenkin kuin tuntemattomassa porukassa sekoilemalla. Minusta on paljon viihdyttävämpää viettää aikaa ystävien kanssa vaikkapa sanapelejä pelaten ja käsinukeilla leikkien! 

Kiinnostaisi kuulla, olenko ainoa "tylsä" vapunviettäjä. Millaisia vappuperinteitä tämän lukijoilla on?

Kirja-askartelua eli näin hyödynnät dyykkaamasi opukset

Kirjoista ei kerta kaikkiaan voi saada tarpeekseen. Eikä kirjoja voi koskaan olla liikaa. Eilen torstaina oli yliopiston kirjaston kirjadyykkaus, kerran tai pari vuodessa vietettävä tapahtuma, jossa kirjastonkävijät saavat rohmuta poistokirjoja ilmaiseksi niin paljon kuin lystäävät. Poistettavien joukossa on usein kurssikirjoja, opinnäytetöitten lähdekirjallisuudeksi sopivia opuksia, oppikirjoja (hyödyllisiä opeopiskelijoille!) ja jopa nuottikirjoja. Minäkin kävin hankkimassa paitsi hyödyllistä tieto- ja kaunokirjallisuutta, myös askartelutarvikkeita.

Ajatus- ja kirjoitustyö vaatii vastapainoksi käsillä tekemistä. Koska olen vanhanaikainen henkilö, kirjoitan kaikenlaisia muistiinpanoja käsin pieniin kirjoihin (enkä tietokoneelle). Ja koska pyrin myös järjestämään eri asiat omiin kirjoihinsa, näitä muistivihkosia kuluu. Miksipä en siis väsäisi niitä itse?

Kirjadyykkauksesta löysin oikeita helmiä muistikirja-aineksiksi. Venäläisen kirjallisuuden joukosta bongasin ilmeisesti nukketeatteria käsittelevän kirjan, jonka kauniiseen kanteen ja piirroskuviin ihastuin heti.

Aluksi irrotin varovasti noin puolet sivuaukeamista, koska kirja oli sidottu. Säästin lukujen ensimmäiset ja viimeiset sivut, koska niissä oli hauskoja piirroskuvia. Muut sivut leikkasin tapettiveitsellä pois niin, että niiden sisäreunat jäivät kiinni kirjaan. Niihin oli helppo liimata värikkäitä paperisuikaleita uusiksi sivuiksi. Uusia sivuja voi käyttää molemmin puolin.

Eri "lukuihin" käytin erivärisiä papereita.

Yksi kuvasivu irtosi vahingossa. Leikkasin sen kuvat talteen ja liimasin ne kansilehdelle ja takakanteen. Lopuksi päällystin koko komeuden kontaktimuovilla. Valmis! Nyt pitää enää panna kirja litistymään, jotta liimasta käpristyneet sivut suoristuisivat.

Toinen aarre oli ranskankielinen pokkari, jossa on kolme pöhköhköä näytelmää. Kannen miekkoset ja värimaailma ovat sangen viehkot, vai mitä?

Sivujen ulkoreunat ovat söpön oranssit.

Tästä pikkupokkarista oli helppo repiä sivuja irti, koska ne oli liimattu eikä sidottu. Revin noin puolet pois, jottei opus pullistelisi liikaa. Liimasin säästämilleni sivuille värikkäitä papereita. Osa väripapereista on sivun kokoisia, osa pienempiä, koska halusin jättää hauskoja repliikkejä näkyviin.

Ohennuksesta huolimatta tämä kirja ei meinaa pysyä kiinni, joten taidan kiinnittää kansiin vielä kuminauhan, jolla kirjan saa suljettua.

Kirjojen tavoitteellinen pahoinpitely ja sivujen repiminen oli aika innostavaa puuhaa. Suosittelen kokeilemaan (mutta ei sillä kaikkein kysytyimmällä kurssikirjalla kuitenkaan). Askartelussa ei myöskään mennyt kovin kauan. On huippua nähdä omien kättensä jälki!

Suomenopiskelijoitten suosikkikursseja

Mitä oikein opiskellaan, kun opiskellaan suomen kieltä yliopistossa? Tässä postauksessa paljastan konkreettisia esimerkkejä. Haastattelin muutamia suomenopiskelijoita heidän suosikkikursseistaan. Kysyin myös, osasivatko he yliopistoon tullessaan odottaa, että suomen opiskelu olisi tällaista. Täältä pesee!

Meri, 1. vuoden opiskelija

Akateemisia tekstitaitoja ja kielenhuoltoa

Hyödyllisin kurssi on varmaan ollut luento- tai pienryhmäkurssi Akateemiset tekstitaidot. Ennen sitä oma ilmaisuni oli aika kaunokirjallista, mutta siellä tieteelliset tekstit tulivat tutummaksi. Kurssi oli siis hyvä koko yliopisto-opiskelun kannalta. Tunnustan, että tykkäsin myös useimpien parjaamista KLSP-kursseista (kielten laitoksen kaikille kieltenlukijoille yhteiset luentokurssit). Ne oli sellasia tosi yleismaailmallisia, mutta sai mut tajuamaan myös kielten monimuotoisuuden ja merkityksen yhteiskunnassa, elämässä jne. Eli että kielet ei oo pelkkää jäykkää kielioppia. Ja on ihan kiva, kun on tollasia rennompiakin kursseja välissä.

     Nyt pyörii luentokurssi Äänteistä puheeksi. Mua ihmetytti koko syksyn, että miks niin monilla suomen opiskelijoilla tuntuu olevan valtaisa kiinnostus tai perversio murteisiin, mut ton kurssin myötä oon alkanut viimein itekin syttyä niihin. Syksyllä Sanoista lauseiksi ja Kielenhuolto ois varmasti olleet kans hyödyllisiä, mutta koko yliopistoilu oli jotenkin niin uutta vielä silloin, etten oikein osannut ottaa niistä paljon irti.

     Ei kai minulla ollut oikein mitään odotuksia, lähinnä luulin, että edessä on kielioppitehtäviä ja sijamuotojen pänttäämistä.

Elina, 1. vuoden opiskelija

SKIP203 Äänteistä puheeksi on ollu ihan mukava ja mielenkiintonen. Siinä on siis luentosarjaa aika monen luennon verran ja tulossa on apuaapuakääktentti, mikä tekee kurssista mulle vähän ankeen, mutta mielenkiintonen se on ollu. Hyödyllisiä sen sijaan on ollu ehkä Kielenhuollon kurssi (SKIP303) ja Sanoista lauseiksi (SKIP204) sekä joillekin varmasti Akateemiset tekstitaidot (SKIP304) ainakin mitä lähdeviitteisiin tulee. Itselle ne tulivat jo avoimessa [avoimessa yliopistossa] tutuiksi, joten minulle kurssin anti oli melko mitätön.

     Tulin yliopistoon aika nollat taulussa, ei ollu liiemmin odotuksia. Suomen kielen perusopinnot on ollu aika diipadaapaa [yleisiä], eikä niistä oo välttämättä kauheesti tarttunu mitään. Odotan enemmän aineopinnoilta. Kuitenkin kiinnostus on koko ajan kasvamaan päin. Ehkä hyötypuolikin alkaa jossain vaiheessa olla konkreettisemmin tarkastelun kohteena.

Juuso, 1. vuoden opiskelija

Hauskin kurssi on ollut Kirjallisuushistorian kurssi [kirjallisuuden perusopintoja; ei siis suomen], verkkokurssi, joka suoritettiin roolikeskusteluina. Pääsin purkamaan kaiken kukoistavan luovuuteni omien roolihahmojeni ratkaisuihin ja elämiin. Yhdellä hahmolla yritin salamurhata vaimoni, toisella tein itsemurhan, kolmannella karkasin kotoa, jouduin merihätään ja kelluin lautalla kohti vääjäämätöntä kuoloani.
     Vaikka kurssilla on tapana kirjoittaa omilla hahmoillaan yleensä päiväkirjamerkintöjä tai kirjeitä toisille, pääsin itse kirjoittamaan jopa runon, yhden iltapäivän päivällistilaisuuden alusta loppuun oman roolihahmoni näkökulmasta. Ja mikä parasta, en oikeasti saanut juuri minkäänlaista kokonaiskuvaa kirjallisuushistoriasta, ainoastaan muutaman yksityisseikan sieltä täältä. Kirjoittelin vaan jännittäviä juttuja omasta päästäni ja sain kurssin suoritetuksi. Kurssi oli siis hauska, ei opettavainen.

     Yllätyksenä tuli se, että tällä lailla peeloilemalla ja itseä toteuttamalla voi saada aiheeltaan tuollaisesta kurssista helposti arvosanan 3 [kun arvosana-asteikko on 1–5].

Erja, 3. vuoden opiskelija

Tähän mennessä mielenkiintoisin kurssi ollu semantiikka-pragmatiikka. Se on luentokurssi, jossa on oppimistehtäviä ja ehkä tentti, en muista. On tosi mielenkiintoista pohdiskella sanojen merkityksiä ja niiden käyttöä, joten kurssin sisältö on siis lähempänä arkea ainakin itelle kuin vaikka rakennekurssit (vaikka niistäkin oon pitäny). Jotenkin opettaja vaa innosti. Pohdin ehkä muutenkin niin paljon sanoja, niiden merkityksiä ja käyttöä, että toi oli ihan mulle. 

     En ehkä osannu odottaa, että suomen opiskelu olis tällasta. En tiiä, mitä odotin yliopistolta, koska jotenkin kielioppi on just se eka, mikä tulee mielee, ja toi sema-pragma tuli ihan yllätyksenä. Odotin kuitenki innolla yliopisto-opiskelua ylipäätään, koska tänne halusin eniten. Ja innostus on pysyny, varmaa kasvanukki.

Johanna, 4. vuoden opiskelija

Nautin eniten suomen kielen rakennekurssista. Siitähän on tosin jo kolme vuotta, enkä tiedä nykymuotoisesta suorituksesta paljon. Kurssin 8 opintopisteen suoritus taisi olla osatentteinä. Oli valoisaa fuksiaikaa, kun iloitsin isosta kurssista, jossa on jännää olla, kun on monia ihmisiä, joista monet ovat tuttuja, joille voi hilpeillä. Kaikki meni aina samalle luennolle, mistä tuli yhteisöllinen olo. Opettaja sai aiheet kiinnostaviksi, ja vihreä rakennemonistevihko oli söpö ja innostava. Kurssi kesti koko vuoden, mistä pidin – yksi tentti olisi ollut liikaa, joten osatentit olivat hyvä juttu. Sain syventää tietoani suomen rakenteesta (ja unohtaa sen samaa tahtia), sillä nautin kielen ilmiöistä sillä tavalla kuin jotkut nauttivat.

     Opiskelemaan tullessani saatoin jopa odottaa jotain rakennekurssin kaltaista. Onhan rakenne ehkä se mitä melkein kaikki ajattelee suomenkin kielen opiskelun eniten olevan. En kuitenkaan odottanut kurssin olevan niin mukava!

... ja bonuksena Perttu, n. vuoden* opiskelija

Hei, onks TÄÄ norsu? On siis kyse semantiikasta.

Parhaita kursseja ovat olleet Vesa Jarvan "Hei, onks tää norsu?" -kurssi ja ikimuistoinen SKIP201 [suomen kielen rakenne], jota suoritin 3 vuotta, ja joka vuosi [nyt jo eläkkeelle jäänyt] opettaja kertoi saman vitsin.

[* Ai mikä tää oli tää ilmaus "n. vuoden" (luetaan ännännen vuoden)? Opiskelijoitten keskuudessa on tavallista ilmoittaa, monennenko vuoden opiskelija kukin on. Asia ilmaistaan numeroin yleensä viidenteen opiskeluvuoteen saakka, mutta kuudennesta opiskeluvuodesta eteenpäin tavataan verhoutua matemaattisen kirjainilmaisun taakse. Siis n > 5.]


Jäikö jonkin mainitun kurssin sisältö mietityttämään? Kurkkaa suomen kielen uusinta opetussuunnitelmaa, jota käytetään vuosina 2012–2015. Ja lisää voit aina kysyä tältä opiskelijalähettiläältä blogissa, Facebookissa tai sähköpostitse!

Vasara ja nauloja koko rahalla ja muita työelämätyökaluja

Aamulla linikassa takanani istui kaksi abiturienttityttöä (terveisiä, jos luette tämän!). He pohtivat, mihin ja mitä kannattaisi hakea opiskelemaan. Toinen kertoi kiinnostavan esimerkin isästään, joka opiskeli yhtä alaa, päätyi sittemmin aivan erilaisiin työtehtäviin ja on nyt ammattinsa mainio taitaja.

Joo kyllä se on kuulkaa kerrasta poikki. (Not.)

Nuoret neidot vaikuttivat suhtautuvan tuleviin opiskelupaikkavalintoihinsa rauhallisesti ja järkevästi: ei tässä mitään maailmoja kaatavaa valintaa olla tekemässä. Heidän asenteensa ilahdutti, koska opintoaikojen rajaukset ja toimeentulokeskustelut esittävät usein erilaisen kuvan omaa paikkaansa hysteerisesti etsivistä nuorista, jotka ovat aivan paiseissa KOKO ELÄMÄN SUUNNAN RATKAISEVASTA OPISKELUPAIKAN VALINNASTA, iik, kääk ja apua.

Oman osaamisen jatkuva päivittäminen on nykyisessä asiantuntija-ammatteja pursuavassa yhteiskunnassamme monesti tärkeämpää kuin jonkin yksittäisen ammattialan täsmällinen tuntemus. Voisi väittää, että henkilö, jolla on mikä tahansa maisterintutkinto, pärjää lukemattoman monissa ammateissa. Yliopistossa opiskellaan toki yksittäisiä oppiaineita, mutta samalla opitaan tärkeitä työelämätaitoja, joista on hyötyä kaikilla aloilla. Esimerkiksi ryhmätöissä opitaan sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja ja seminaareissa pääkopan sisältämien tietojen esittämistä ymmärrettävästi.

Nämä linikassa olleet tytöt olivat oivaltaneet tärkeän pointin: abiturienttina ei voi mitenkään tietää, mitä kaikkea päätyy elämässään tekemään. Olisi fiksua kouluttautua siten, että koulutuksesta saa mahdollisimman paljon hyötyä, teki sitten insinöörin, haudankaivajan, viestintäpäällikön tai kieliasiantuntijan töitä. Ja kyllä, hakupaperit olivat lähtemässä Jyväskylän yliopistoon.

Too long, didn't read?

Kun opiskelet yliopistossa, kehität itsellesi sellaisen työelämätaitotyökalupakin, että selviät melkein ammatissa kuin ammatissa. Hanki sinäkin työelämätaitojen vasara ja nauloja koko (opinto-)rahalla.

Vielä on viikko aikaa hakea yliopistoihin!

"Saako liittyä seuraan?" – Näin tutustut uusiin tyyppeihin opiskelijaravintoloissa

Johdanto 1.1.

Opiskelijaruokaloista on kirjoitettu paljon. Se ei ole mikään ihme, koska ruoka ja ruokailu on opiskelijan päivän tähtihetkiä. Edullinen ja ravitseva lounas, yhteinen ruokatauko ja blaa blaa blaa... Kyllä te tiedätte nämä jutut. ;) Ei tarvinne enempää perustella, miksi opiskelijan kannattaa investoida päivittäin 2,60 euroa hyvinvointiinsa. Opiskelijaravintoloita ja ruokavaihtoehtoja on niin paljon, että kaikille löytyy varmasti jotain syötävää. Ja jos ei löydy, niin sitten Kari ja kumppanit laittavat erityisruokaa.

Johdanto 1.2.

Ylioppilaskuntamme JYYn valitusviikkojen yleisimpiä valituksia oli se, että on vaikea löytää kivoja ihmisiä vaikkapa seurustelukumppaniksi. Missä voisi tavata uusia henkilöitä? Entä, jos on bongannut jonkun kiinnostavan tyypin, mutta jännittää lähestyä häntä? Kuinka kiinnittää unelmien miekkosen tai naikkosen huomio? Pohdittuamme näitä polttavia kysymyksiä JYY-porukoissa olemme tulleet siihen tulokseen, että opiskelijaruokaloita voisi paremmin hyödyntää kohtaamispaikkoina.

Johdanto 1.3.

Kuulemma joku kauppakorkeakoulun opettajista neuvoo opiskelijoita seuraavasti: "Älkää koskaan syökö yksin." Hyvä neuvo! Ruokatauko on oiva hetki mennä istumaan ventovieraitten seuraan ja tutustua uusiin ihmisiin ja asioihin. Kaikista syömätuttavista ei tarvitse tulla kavereita, mutta ei koskaan tiedä, millaisia huipputyyppejä saattaa löytää lounaalla. Jos tällaista kevyttä seuranpitoa harrastettaisiin enemmän, olisi vähemmän yksinäisiä opiskelijoita ja jokainen meistä voisi löytää uusia ystäviä.

Tämä kirjoitus käsittelee opiskelijaruokaloita kohtaamispaikkoina keväisen kevytmielisesti ja ylen yleistävästi. Esitän diletanttiviisauksia ja vinkkaan, millaisia stereotyyppisiä opiskelijoita voisi löytyä mistäkin ruokalasta. Lisäksi kerron, kuinka lounasravintolat sopivat seuranhakuun. (Mutta Ylistön ravintoloista en kerro, koska en ole koskaan käynyt niissä. Ehkä pitäisi kokeilla? Niissä törmäisi matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tyyppeihin.)

Café Libri

Rohkeasti sekaan vain!

Jos olet iskenyt silmäsi kirjaston henkilökuntaan, tutkijoihin tai Librissä ympäri vuorokauden asuviin vakiokävijöihin, päivystyspaikkasi on tämä. Kirjaston kahvilasta Libristä saa vähän kalliimpia (noin 4–5 € maksavia) keittoja ja salaatteja, jotka ovat joskus ihan hyvä lounasvaihtoehto ja jotka osoittavat, etteivät lounastajien lompakot ole ihan tyhjiä. Jos et halua koskaan poistua kirjastolta, syö täällä! Paras aika päästä "sattumalta" jonkun kuumuuden pöytään on klo 13 ja 14 välillä, jolloin kahvila on yleensä tupaten täynnä. Silloin voi helposti purjehtia tarjottimineen kiinnostavaan seuraan ja ruveta keksimään jutun juurta.

Ilokivi

Opiskelijalähettiläs Villen tekemän vessagallupin mukaan Ilokivi on suosituin opiskelijaravintola (ainakin Ilokiven kävijöitten mielestä). Siellä käyvät erityisesti JYYn sihteerit, muut ylioppilaskunta-aktiivit ja liikunnan opiskelijat, mutta vakiokävijöihin kuuluu myös kattava valikoima humanisteja. Ilokiven-kävijät suhtautuvat suosikkipaikkaansa fanaattisesti ja käyvät harvoin muualla. Siksi Ilokivi on päivästä ja vuodesta toiseen tupaten täynnä, ja sinne joutuu jonottamaan julmetun pitkään. Tämän perusteella voi ajatella, että Ilokivessä ruokailevat ovat luonteeltaan uskollisia, mutkattomia (tavallisen kotiruoan ystäviä) ja kiireettömiä. Ahtaus voi olla myös eduksi siten, että yksi harvoista vapaista istumapaikoista voi olla juuri sen kiinnostavimman tyypin pöydässä. Kuitenkin ruokalan kova meteli nostaa kepeän juttelun kynnystä.

Kasvisravintola Katriina

Kauppakadulla sijaitseva opiskelijahintaista kasvisruokaa tarjoava Katriina on vielä Ilokiveäkin ahtaampi. Sieltä löytyy taatusti enemmän tai vähemmän hippiä seuraa, ja keskusteluyhteys syntyy helposti, kun yksin ei kerta kaikkiaan mahdu istumaan. Jos haluat heti ensikohtaamisella kartoittaa kiinnostavan tyypin eettisen ajatusmaailman, tämä on paikkasi!

Lozzi

Etsitkö vaihto-opiskelijakaveria, kieltenopiskelijaa tai kasvatustieteilijää? Mene Lozziin! Siellä on paljon tilaa, mutta kansainvälisen tunnelman ansiosta ketään ei katsota karsaasti, jos haluaa liittyä seuraan. Jos himoitset huomiota, käy soittamassa jotakin ruokasalin takaosassa olevalla pianolla. Saat raikuvat aplodit, iloisia hymyjä ja selkääntaputtelijoita, ja soittosi jälkeen keskustelut syntyvät kuin itsestään.

Menuetti

Heti löytyi lounasseuraa Menuetista.

Pitkäkadulla sijaitseva musiikkikampuksen ravintola Menuetti on paras paikka muusikoitten tapaamiseen. Menuetissa käy ammattikoulun, ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijoita, ja melkein kaikki kiikuttavat mukanaan jotain soitinta. Tilaa on juuri sopivasti: ruuhka-aikaan klo 12 on helppo "pakon edessä" mennä istumaan sen siisteimmän tyypin pöytään. Menuetin akustiikka on täydellinen keskusteluun. Ruokatarjoilua ja muita etuja on hehkutettava omassa kirjoituksessaan, koska Menuetti on Seminaarinmäen tienoon paras ruokala!

Musica

Musiikin rakennuksessa Musicalla oleva Musica on toinen oiva paikka musiikinopiskelijoitten bongailuun. Siellä käyvät myös erityisesti historian opiskelijat ja opetusharjoittelussa Norssilla olevat sekä kirjastolla luuhaavat, koska paikka on lähellä näitten ryhmien tukikohtia. Musica on pieni ja viihtyisä ravintola, mutta miinuksena on mainittava, ettei ruokalistaan voi luottaa: tarjolla on usein kaikkea muuta kuin mitä menyyssä lukee. Jos pidät yllätyksistä, syö täällä! Musicalla on paljon pyöreitä pöytiä, joihin istumalla saa lähes varmasti juttuseuraa. Pyöreässä pöydässä suomalaisenkin on vaikea olla huomioimatta seuralaisiaan. Kokemukseni perusteella Musica on paikka, jossa vieraitten kanssa juttelu on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Piato

Piaton jätti-ikkunoitten tarjoamat upeat maisemat ja avara ruokasali ovat vain muutamia tämän hienon, paistopisteellisen (!) ravintolan eduista. Pöydät oli ainakin viimeksi käydessäni järjestetty pitkiksi riveiksi, joten pöytäseuraa saa varmasti (kun ei ole mahdollistua linnoittautua yksin mihinkään nurkkaan). Piatolla käy ravintoloista eniten pukumiehiä ja yliopiston ulkopuolista väkeä, koska Agoralla järjestetään usein seminaareja ja vaikka mitä kissanristiäisiä. Myös Piatolla käyvät opiskelijat ovat keskimääräistä kauluspaitaisempaa sakkia. Ilmeisesti kauppakorkeakoulun ja informaatioteknologian tiedekuntien opiskelijat ovat parhaiten edustettuina. Piatolla kerää varmasti katseita, jos pukeutuu värikkäästi tai näyttää muuten humanistilta.

Syke

Syke on pikkuinen "pikaruokala" Liikunnan rakennuksessa. Siellä käyvät kiireisimmät ja nälkäisimmät liikunnan ja kasvatustieteitten opiskelijat. Luulen, ettei se ole paras paikka tutustumiseen ja keskusteluihin, koska kukapa jaksaa olla kovin sosiaalinen kauhoessaan porkkanaraastetta kiduksiinsa minuuttiaikataululla.

Wilhelmiina

Mattilanniemessä oleva Wilhelmiina muistuttaa peruskoulun ruokalaa. Siellä käyvät erityisesti yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijat, ja väki on melko miesvoittoista – ja ehkä vähän ujoa. Koetin kerran lounaan aikana hymyillä kaikille, joiden huomasin vilkaisevankin minuun päin, ja tuloksena oli muistaakseni 27 lautaseensa tuijottavaa punastunutta naamaa. Vaikuttaa siltä, että Wilhelmiinassa paras keino tutustua uusiin tyyppeihin on mennä istumaan jonkun tutun tai puolitutun valtiotieteilijän seurueeseen, esittäytyä ja liittyä vasta sitten keskusteluun. Ai, miksi juuri valtiotieteilijän? Heissä on yleensä sen verran poliitikkohenkeä, että he saavat pidettyä yllä keskustelua keskenään tuntemattomienkin kanssa.

Lopuksi

Jos haluatte löytää seuraa, "älkää koskaan syökö yksin". Niin helppoa (tai vaikeaa) se on. :)

Ei sinun pidä syömän yksin edes Kortepohjassa tihkusateessa.