sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Tule Jyväskylän yliopistoon! Hakuaika 5.3.−3.4.

Puolet ohi ja puolet jäljellä. Ai mistä? No yliopiston hakuajasta.

Hoi abiturientti! Kevään 2012 hakuaika on 5.3.−3.4. Vielä ehtii siis pähkäillä, mikä tai mitkä olisivat ne alat, joita tulisi opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Lähes kaikki tarvittava tieto löytyy JYU-hakuportaalista, ja jos sieltä ei jokin asia selviä, sitä voi kysyä opiskelijalähettiläiltä. Minä ja muut vastaamme ilomielin kaikkiin kysymyksiin!

Jos haluttaa valmistua äidinkielen asiantuntijaksi, kielen valta himottaa, koti on opettajan kateederilla tai viestintä viehättää, oikea ala on suomen kielen opiskelu. Tätä kautta pääsee oppiaineen valintamenettelyjen jäljille. Saman tien kannattaa hakea opelinjalle, jos kouluttaminen kiinnostaa. Kokemuksesta voin sanoa, että opeopinnoista saa eniten irti, kun ne jakautuvat koko opiskeluajalle. Kaikkea yliopistossa opittua pystyy siten peilaamaan pedagogiikkaan lähes reaaliajassa.

Lopuksi pieni tietoisku tai oikeastaan viiden kärki -lista.

Miksi kannattaa hakeutua äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi (mieluummin kuin jonkin muun aineen)?
  1. Opetusvelvollisuus on vähäisin (koska työ sisältää tekstien lukemista ja arviointia).
  2. Palkka on suurempi kuin muitten aineitten opettajilla. Vertaile vaikka näppärän palkkalaskurin avulla.
  3. Ne kirjoitelmat! Oppilaitten tekstejä lukemalla pääsee sisään heidän ajatusmaailmaansa.
  4. Äidinkieltä ja kirjallisuutta voi opettaa lukemattomin (hähä) eri tavoin. Ja materiaali ei taatusti lopu kesken.
  5. Oppiaine on todella monipuolinen: se on sekä tieto- että taitoaine, kulttuuri-, taide- ja elämysaine ja paljon muuta. (Varmistu asiasta kuuntelemalla tekemäni Laulu äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmasta.)
 

1 kommentti:

  1. Hei opiskelijalähettiläs. Kiva blogi. Käytän sanasen oman blogini puolesta. Minulla olisi paljon ravintola-aiheisia juttuja Jyväskylästä. Tervetuloa tutustumaan :)

    http://lukanlusikassa.blogspot.com/

    VastaaPoista