Oppiminen on kuin käkikello

Olen vielä tällä viikolla opetusharjoittelun soveltavassa osiossa. Ohjatun soveltavan harjoittelun (3 op) tarkoitus on tutustuttaa opiskelija kouluyhteisöön ja yhteiskuntaan. Noin kaksi viikkoa kestävän harjoittelun voi suorittaa missä tahansa itseä kiinnostavassa koulussa tai muussa opetukseen liittyvässä yhteisössä, kuten oppikirjakustantamossa tai maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa.

Olen kiinnostunut opetussuunnitelmatyöstä ja opetushallinnosta (ja ylipäätään laajasti muistakin kuin omasta oppiaineestani), ja halusin paikkaan, josta näkisin luokkahuonetta kauemmas. Siksi päädyin valitsemaan harjoittelupaikakseni Opetushallituksen. Ei mikään helppo nakki! Ohjaajakseni sain opetussuunnitelmien kehittämisyksikössä työskentelevän, mm. kotitaloudesta ja kuluttaja-asioista vastaavan opetusneuvoksen, mikä entisestään lisäsi valintani mainioutta. OPH:ssa todellakin saan hyvän kokonaiskuvan koko opetusmaailmasta.

Saatan sepustaa tästä harjoittelusta myöhemmin lisää (tai sitten en), koska laadin siitä joka tapauksessa raportin. Nyt mainitsen vain intoni, joka syntyi, kun sain eilen ja tänään osallistua Kansallisille peruskoulupäiville Helsingissä. Toinen toistaan kiinnostavammista osasista koostunut konferenssi selvitti, kuinka hyvästä opetuksesta voisi tehdä vieläkin parempaa. Sain kahmalokaupalla uusia ajatuksia, toimintavinkkejä, tieteellistä taustaa, idealismia, innostusta ja malliesimerkkejä.

Tämänpäiväisessä osiossa kaksi luokanopettajaksi opiskelevaa innostunutta neitoa esittelivät oppimisesta haltioitumista. He pyysivät yleisöä jatkamaan lausetta "oppiminen on kuin...". Sain kunnian kertoa keksimäni vastaukseni koko salille, ja puheenvuoroni palkittiin ihastunein aplodein (mikä tuntui todella mukavalta).

Minusta oppiminen on kuin käkikello. Kun kaikki on hyvin, se raksuttaa rauhallisesti ja tasaisesti. Jos veto alkaa hiipua, tahti hidastuu. Sitä pitää muistaa vetää, jotta se saa lisää puhtia toimintaansa. Aina välillä luukku aukeaa, käki ponnahtaa ulos ja kukkuu oivalluksen merkiksi. Kukkuu tai heureka, nyt opin jotain!

Oppimista voi reflektoida monin tavoin (ja sitä pääsee tekemään PALJON opetusharjoittelujen aikana). Minulle luonteva tapa on tarkkailla, kysellä, pohtia, tutkia, kirjoittaa ja selittää (tässä järjestyksessä). Jos olet nykyinen tai tuleva tai alasta vasta haaveileva opeopiskelija tai yliopisto-opetuksen, etenkin opettajainkoulutuksen, kehittämisestä kiinnostunut henkilö, kannattaa vilkaista Opetuska-nimistä blogia. Siinä kolme äikänopeopiskelijaa Jyväskylästä käsittelee opeopintojen alkupään tuntojaan. Teksteistä näkee, mitä harjoittelu oikeasti on. Jatkoa on kenties ja toivottavasti tulossa.

Blogista näkyy hyvin, että päivittäiset, ajankohtaisimmat ajatukset kannattaa kirjoittaa heti muistiin. Mietteitä on myöhemmin vaikeampi tavoittaa. Pitäisi myös kirjoittaa muistiin kaikki ne jutut, joista haluaa antaa palautetta opeharjoittelun päätteeksi. Hyvästäkin opekoulutuksesta voi saada vielä paremman.