Boottausta

Tässä blogikirjoituksessa on kaksi aihetta, jotka molemmat käsittelevät boottausta.

Bootata 'käynnistää uudelleen jokin mekaaninen laite, useimmiten nettikielessä tietokone' (Urbaani sanakirja)

1) Tietokoneeni rupesi hetki sitten temppuilemaan. Ensin se meni tilttiin, sitten tuli vaikka mitä sinisiä näyttöjä ja muita kauhukuvia. Kylmän hien kihotessa otsalle koetin muistella, milloin viimeksi otin varmuuskopiot tiedostoistani.

[Minulla on ikäviä muistoja edellisen tietokoneeni hajoamisista. Se kosahti kahdesti, ja molemmilla kerroilla mahdollisimman huonoon aikaan. Toimiva tietokone on opiskelijalle nykyään välttämättömyys, koska päivittäin on pystyttävä lukemaan ja kirjoittamaan sähköisiä tekstejä ja seurattava sähköpostia. Jos ei pääse kotona tietokoneen ääreen, mikään ei edisty. Erityisen inhottavaa on, jos kone päättää lakata toimimasta juuri silloin, kun pitäisi tehdä jotakin laajaa kirjoitustyötä, tai pahimmassa tapauksessa tuotos häviää kokonaan. (Ensimmäisellä kosahduskerralla hävisivät erään laajan portfolion tekstit, mikä korpeaa minua edelleen.) Kuin ihmeen kaupalla uusi tietokoneeni toimi jokseenkin moitteettomasti kandidaatintyön kirjoittamisen aikaan. Viimeistään silloin opin ottamaan varmuuskopionkin varmuuskopiot ja tallentamaan tiedostajani ulkoiselle kovalevylle, muistitikuille ja verkon tallennuspalveluihin. Ikinä ei voi olla liian varma.]

Kun tietokoneeni suostui avautumaan uudelleen, tallensin heti kaikki uusimmat tiedostot. Huh. Tilanne pelastettu. Samalla koetin keksiä jotain uutta toimintatapaa, jonka avulla muistaisin varmuuskopioida tiedostoja useammin kuin vain säikähdysten yhteydessä. Kuulisin mieluusti tietoteknisempien lukijoitten vinkkejä tähän. Gradua kirjoittaessa tallennan varmaan viiden minuutin välein.

Vesi vanhin voitehista ja inkivääritee vähän nuorempi.

2) Olen parin päivän ajan bootannut myös itseäni. Sairastan perinteistä hiihtoloman tienoon flunssaani, joka tänä vuonna päätti alkaa jopa ennen kotipaikkakuntani Mäntsälän hiihtolomaa. (No, parempi näin, koska nyt parantunen Keski-Suomen hiihtolomaviikoksi ja voin siten keskittyä täysillä karjalan kielen kurssiin, joka on ensi viikolla.) Tavoistani poiketen olen malttanut levätä kunnolla, ja tänään päivällä tuli jo melko virkeä olo, vaikka ääneni ei vieläkään oikein toimi. Olenkin hoidellut rästissä olleita hommia pois alta.

Tässä muutama neuvo sairastavalle opiskelijalle:

• Lepää ja hoida itsesi kuntoon. Jälkitauteja kannattaa varoa. (Yläasteella sairastuin keuhkokuumeeseen ja täyskädelliseen muita ikävyyksiä, kun menin väen vängällä kouluun liian aikaisin.)
• Jos et viitsi levätä, ajattele edes muita äläkä änkeä luennolle/oppitunnille/kirjastoon/jne. tartuttamaan muita. Pese kätesi hyvin äläkä pärski toisten naamalle.
• Yleensä kaikki järjestyy. Minulla olisi tänään ollut pidettävänä oppitunti, mutta sitä saatiin siirrettyä eteenpäin. Aina kannattaa kysyä. Koeta jaksaa ottaa selvää mahdollisista korvaustehtävistä.
• Huolehdi etuuksistasi. Kela opastaa, mitä tehdä, jos sairastut pitempiaikaisesti.
• Sairaana ei tarvitse olla sankari. Jos tarvitsee, pyydä kaveria käymään puolestasi kaupassa ja apteekissa. Tervehdy rauhassa.

Juuri nyt vaikuttaa siltä, että puoli Suomea on sairaana. Toivotan kaikille parempaa vointia ja terveille hyvää vastustuskykyä. Pitäkää huolta itsestänne!

Näinhän me luulemme

Tällainen luulomeemi on kiertänyt Facebookissa niin paljon, että oli ihan pakko tehdä vastaavanlainen fennisteistä. Mitä itse luulet suomenopiskelijoista?

Siis mitä! Valoa keskellä päivää?

Nyt opetusharjoittelun aikana tulee muisteltua paljon omia kouluaikoja. Olen viime viikot opettanut abiturientteja, eikä liene mikään ihme, että opettaessani huomaan toimivani usein samoin kuin omat opettajani. On jännittävää havaita, millaisia asioita poimii opettajaesikuvien sanomisista, esimerkeistä, vitsailusta ja muusta.

Seminarium-rakennus totuttelee uuteen valoon.

Samalla, kun me opeharjoittelijat tuskailemme, kuinka kauhean rankkaa meillä on ja kuinka paljon tekemistä ja kuinka hirveästi pidettäviä ja seurattavia tunteja, saatamme unohtaa, että lukiolaisilla vasta rankkaa on. Abeja opettaessani olen saanut taas vähän maistaa ylioppilaskirjoitusten lähestymisen jännitystä ja kaikkea sitä hermostuneisuutta, mikä epävarmaan tulevaisuuteen liittyy.

Näkymiä Alvarin aukiolta.

Omista lukioajoistani (2004–2007) muistan ennen kaikkea sen, että aina oli pimeää. Aamulla oli pimeää, kun piti lähteä kouluun. Päivällä oli pimeää, kun istuttiin hämyisissä luokkahuoneissa. Iltapäivällä oli jo pimeää, kun laskettiin minuutteja kotiinpääsyyn. Ja illalla oli pimeää, kun värkkäsin läksyjä ja koetin sivistää itseäni. Ja silloin vasta pimeää oli, kun lähdin illalla teatterihommiin tai muihin menoihin. Lukiolainen ei paljonkaan aurinkoa näe!

Outo valoilmiö Ilokiven suunnalla.

Tällä viikolla on ollut aika luksusta ja luksista (luksi 'valaistusvoimakkuuden mittayksikkö, lx'), kun päivän aikana on ollut mahdollista nähdä aurinko – jopa useaan otteeseen! Pidän siitä, että päivän luennot, ryhmätapaamiset ja opetusseikkailut ovat kaikki eri rakennuksissa. Näin kauniilla säällä on ilo ravata Kortepohjan, Norssin ja Seminaarinmäen eri rakennusten väliä. Raitis ilma virkistää ihmeen paljon.

Ystäväni Hilkka näyttää talvi-ilostelun mallia.

Erityisen mukavaa on, kun näitä opetushommiakaan ei tehdä yksin. Paras seura on parasta. Lukiossa ryhmä veti mukanaan eteenpäin. Yliopistossakin kaikki luistaa paremmin, kun asioita saa ja voi edistää yhdessä. Toivotan paljon onnea ja tsemppiä abiturienteille. Ottakaa lopuista lukioajoistanne ilo irti!

Entisen lehtorimme tunnuslause kaikille fennisteille: Rohkeasti kohti uusia seikkailuja!