Mihin yliopisto-opiskelija työllistyy? (Osa 1)

Opiskelun sanotaan olevan elämän parasta aikaa, mutta taitaapa "oikeisiin" töihin pääsy myös houkutella. Ainakin minua houkuttelee. Opiskellessa on ilahduttavaa herkutella ajatuksella, mitä kaikkia töitä voi elämänsä aikana kokeilla.

Mitäs melkein HuK tänään olisi ja tekisi?

Mitä esimerkiksi opettajankoulutuksessa oleva suomen pääaineopiskelija voi tehdä?
Tähän mennessä olen työskennellyt ainakin toimittajana, kielenhuoltajana, pr-henkilönä, tiedottajana, tuottajana, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan sijaisena yläkouluissa ja lukioissa, luokanopettajan sijaisena, draamailmaisun opettajan sijaisena kansalaisopistossa, liikeilmaisun ohjaajana, torimyyjänä, myyntipisteen hoitajana, käsikirjoittajana ja apulaisohjaajana harrastajateatterissa, ylioppilaskunnan kyläsihteerin sijaisena, rippileirin isosena, lastenhoitajana, keikkamuusikkona, valokuvaajana, juontajana, ravintoloitsijana, keittiöapulaisena, valokuvamallina, säveltäjänä, näyttelijänä ja monenlaisissa myyntitöissä. Ja tässä listassa ei vielä ole yhdistys- ja järjestötoiminnan tuomaa kokemusta. Osa on ollut vapaaehtoistöitä.
Millainen lista sinun työkokemuksistasi tulisi?

Väitän, että KAIKISSA näissä työtehtävissä minulla on ollut hyötyä lukiossa ja yliopistossa opiskelemistani asioista. Vieraitten kielten osaaminen on myyntitöissä todella tärkeää. Vielä tärkeämpää on osata käyttää omaa äidinkieltään tavoitteellisesti ja tuloksellisesti. Puhe- ja muut viestinnälliset taidot ovat sangen merkittäviä. Hyvästä päässälaskutaidosta on aina ollut paljon hyötyä (olenhan yläkouluni päässälaskumestari vuodelta 2003 tai jotain). Jos osaa kirjoittaa, pärjää monissa paikoissa, ja jos osaa kirjoittaa hyvin, pärjää vaikka missä. Historiallisten ja yhteiskunnallisten asioitten tuntemus auttavat ymmärtämään maailmaa. Tieto- ja viestintätekninen osaaminen on aina vain kysytympää. Taiteitten opiskelun edesauttama visuaalisuus ja auditiivisuus yhdistettynä luovuuteen ja jatkuvasti kehittyviin esiintymistaitoihin avaavat ovien lisäksi myös ikkunat.

Peiliin katsomalla voi kokea valaistumisen.

Töitä hakiessa olisi osattava tunnistaa oma osaamisensa. Kuulostaapa kliseiseltä! On kuitenkin ikävä tosiasia, että varsinkin humanistimaisterit osaavat harvoin kertoa taidoistaan niin, että työnantajat kiinnostuisivat. Lisäksi me suomalaiset tuppaamme olemaan turhan vaatimattomia.
Miltä tuntui lukea listaa työkokemuksestani tai oppimistani asioista? Rupesiko hävettämään, ahdistamaan tai vaikuttamaan siltä, että nyt tuo vaan lesoilee eli kerskailee? Ärsyttääkö?
Bingo.
Aion silti jatkaa lesoilemista: minulla yleensä riittää töitä, ja kiinnostavia uusia pestejä tarjotaan jatkuvasti.
Mistähän se voisi johtua? Osaisinko (riittävän röyhkeästi ja rohkeasti) kertoa taidoistani ja kokemuksistani?

Jyväskylän yliopisto on viime vuosina kehittänyt huimasti työelämäpalveluitaan. Tavoitteena on auttaa opintojen suunnittelua, työmarkkinoille siirtymistä ja tarkoituksenmukaista työllistymistä. Opiskelijoille järjestetään kiinnostavia luentoja, koulutuksia ja esimerkiksi CV-hautomo, jossa ansioluettelonsa saa viilata erinomaiseksi.
Parhaaksi kokemani palvelu on Repalinja-niminen sähköpostilista (liity tästä!), jolle välitetään opiskelijoille sopivia työpaikkailmoituksia. Lista on tarkoitettu vain Jyväskylän yliopiston opiskelijoille ja yliopistostamme valmistuneille. Suosittelen liittymistä erittäin lämpimästi, sillä vaikka ei olisi juuri tarvitsemassa töitä, voi olla kiinnostava seurata, millaisia ilmoituksia tulee. Mitä taitoja eri työpaikoissa edellytetään ja millä aloilla on kysyntää?

Ei muuta kuin tuulta päin! Seuratkaa työpaikkailmoituksia ja ruvetkaa hakemaan kaikkia vähänkin kiinnostavia paikkoja. Niin minäkin aion tehdä. Ottakaa myös kaikki hupi ja hyöty irti yliopiston työelämäpalveluista. Osaava henkilökunta on töissä vain meitä varten.

[Tähän kirjoitukseen tulee lähiaikoina osa 2, jossa kerron, millaisiin kesätöihin äikänopeopiskelijakaverini ovat päätyneet.]