tiistai 29. toukokuuta 2012

Je me pardon que la trompettiste est bien fou

Hyvä lukija.
Jos olet pääsykokelas, tulet jostakin kauempaa ja olet ensimmäistä kertaa Jyväskylässä, olet hetki sitten saattanut ihmetellä kuulemaasi. Tasan klo 20 Harjun Vesilinnasta (eli siitä punertavasta tornista kaupungin keskustan korkeimmalta mäeltä) kuului epämääräistä trumpetointia. Kuulemasi sävelmä oli taatusti tämä:


Kyseessä ei ollut mikään tavaton flash mob tai torniin torven kera kiivennyt kylähullu (niin kuin minä viisi vuotta sitten kaupunkiin päädyttyäni luulin). Jyväskylässä on jo vuodesta 1976 ollut perinteenä soittaa kesällä (ts. toukokuusta syyskuuhun) joka ilta Aulis Raitalan sävellys Laulu synnyinseudulle. Musiikki soi äänitteeltä trumpetisti Torsten Lindforsin tulkintana. Keskisuomalaisen kolumnissa kerrotaan lisää iltasoitosta.

Iltafanfaari muun muassa kuuluttaa opiskelijoille, että on aika lähteä kirjastolta kotiin tai päinvastoin suunnata kaikenlaisiin illanviettoihin. Olen ehtinyt jo kiintyä soittoon, ja sen kuulemisesta tulee aina ylevä olo.

Mutta voi! Viime kesänä iltasoitto ei soinutkaan, koska Harjun äänentoistolaitteissa oli teknisiä ongelmia. Onneksi paikallisen radio Hearin kulttuuriväki järjesti korvaavaa ohjelmaa illaksi tai pariksi:


Kun trumpettibiisi soi, kaupungissamme on kaikki hyvin.

[Otsikko on lainattu maanmainion Markus Kajon jutelmakokoelman Kettusen kolmas eräästä kertomuksesta. "Obsessiotrumpetisti" on hauska juttu hullusta trumpetistista, joka lurittelee omiensa vakavahenkisten kappaleitten väliin, ja presidentti joutuu pahoittelemaan sattunutta: "Pyydän täten anteeksi hullua trumpetistiamme." Suosittelen lämpimästi sekä Kettus-juttujen lukemista että trumpetin soittoa. Lisäksi täsmennän, että epäasialliset hulluusviittaukset koskevat vain pöljää kuvitelmaani tunnollisesta torvensoittajasta, joka olisi raahautunut torniin kajauttamaan kappaleen livenä. Näin siinä käy, kun yrittää muka olla hauska.]

maanantai 28. toukokuuta 2012

Viime hetken vinkit äikänopeksi aikoville

Suomen tyyppejä parveilee yliopistolla seuraavien parin päivän ajan. Tiistaina on suomen kielen pääsykoe ja keskiviikkona äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuuvuskokeet.

Täältä pesee joitakin viime hetken vinkkejä erityisesti pääsykokelaille. Harjoitella ehtii vielä vaikka hotellihuoneessa, tai missä ikinä punkkaattekaan.

Vinkkejä suomen kielen pääsykokeeseen

Olette varmaankin lukeneet Johdatuksen kielitieteeseen (Ojutkangas - Larjavaara - Miestamo - Ylikoski). Nyt heittäkää kirja nurkkaan. Jyväskylän kielten pääsykokeissa ei pidä opetella kirjojen sisältöä ulkoa, vaan teosten tarkoitus on ohjata ajattelua kielitieteelliseen suuntaan. Lukiessa huomaa aika hyvin, onko asia sellaista, mikä kiinnostaa ja mitä haluaa opiskella. Jos olette tulossa pääsykokeeseen, kielitiede varmaan innostaa ainakin jossain määrin. :0)

Opiskelevainen keskiaikainen kettu [Wikipedia]
Lukekaa jotain muuta. Lehtiä, kirjoja, mainoksia, nettikeskustelupalstoja tai oikeastaan mitä tahansa. Lukiessa tehkää havaintoja kielestä ja virittäytykää kielitaajuudelle. Ehkä aamupalapöydässä lehteä tarkastellessanne yhtäkkiä huomaatte, kuinka kummallisia verbejä jossain uutisessa on. Yrittäkää selvittää itsellenne tai jollekulle toverille, mistä kummallisuus syntyy. Onko urheilu-uutisessa käytetty vaikkapa sotaan liittyvää termistöä? Tällainen havainnointi ja selittäminen kehittävät kielitajua monin tavoin.

Pohtikaa, miksi jokin asia on ilmaistu niin kuin se on ilmaistu. Miksi tiettyjä sanoja on käytetty? Miksi tällaiset sanat ovat olemassa? Miksi asiaa ei sanota toisin? Miksi puhumme suomea näin? Tällaiset miksi-kysymykset auttavat oivallusten äärelle. Tämä on sitä soveltavaa kielitiedettä!

Hyödyllistä ja opettavaista luettavaa on myös Kotuksen (ent. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus) blogeissa. Niissä kieliasiantuntijat pohtivat ajankohtaisia kieliasioita. Tämän kirjoituksen lopusta löytyy pari pähkinää purtavaksi. Niitten avulla voi treenata.


Vinkkejä aineenopettajakoulutuksen soveltuvuuskokeisiin

  • Mene ajoissa paikalle, jotta ehdit löytää oikean rakennuksen ja tutustua ympäristöön. Jännittäjiä saattaa rauhoittaa, kun voi ennakkoon totuttautua paikkaan.
  • Rentoudu. Hyräile jotain voimaannuttavaa biisiä, koska hyräily rentouttaa. Lauluista voi myös löytyä jutun juurta muitten pääsykokelaitten kanssa.
  • Juttele muitten kanssa. Kysele, mistä he ovat kotoisin, miksi he haluavat äikänopettajaksi (vai haluavatko), ovatko he hakeneet muualle, mihin muihin pääsykokeisiin he ovat osallistuneet, miten ylioppilaskirjoitukset menivät, onko ulkona kiva ilma, miksi kaikki ohikulkijat näyttävät niin hipeiltä, mikä oli paras euroviisu tai jotain. Samalla a) rentoudut, b) tavoitat oman itsesi, c) voit leikkiä salaista agenttia ja selvittää, ovatko muut tosissaan pyrkimässä sisään - eli mitkä ovat sinun mahdollisuutesi sekä d) saat harjoitusta kysymisestä ja vastaamisesta.
  • Vaikket kehtaisi jutella muitten kanssa, mieti vastauksia em. kysymyksiin, koska jotain sen kaltaista sinulta saatetaan kysyä soveltuvuushaastattelussa.
  • Jos juttelet, muista kuunnella muita ja kommentoida! Kuuntelun ja osallistumisen taitoja mitataan myös soveltuvuushaastattelussa ja ryhmätehtävässä.
  • Valmistaudu kertomaan, miksi olet hakenut juuri Jyväskylän yliopistoon ja miksi juuri sinut pitäisi valita opiskelemaan äikänopettajaksi. Mitä annettavaa sinulla on opetusmaailmalle? Millaista kokemusta sinulla on? Mistä asioista - etenkin suomeen liittyvistä - olet kiinnostunut?
  • Ole oma itsesi, mutta pyri näyttämään parhaat puolesi!
  • Älä häkelly. Opettajan tärkeimpiä taitoja on selvitä yllättävissäkin tilanteissa. Älä järkyty, jos jotain outoa tapahtuu.
  • Kettu Reynard lastenkirjasta (1869) [Wikipedia]
  • Pidä hauskaa! Pääsykokeissa voi olla hirmuisen mukavaa!

Vielä kerran paljon onnea ja tsemppiä pääsykokelaille!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kuumia kirjatoukkia ym.

Maailma on pullollaan hienoja blogeja ja toinen toistaan nokkelampia ideoita. Kirjoista, kirjastoista ja kirjaintoilijoista pitävänä minua miellyttää suuresti blogi Hot Guys Reading Books, jossa esitellään kuumia kirjatoukkia eri puolilta maailmaa. Ou jee. Ehkäpä joku muukin tykkää.

Kuka vielä kysyy, miksi siellä kirjastolla pitää luuhata jatkuvasti. Jaa-a. ;0)

Tässä yksi kotoinen kuuma K lukemassa näytelmätekstiä.

Tällä erää ei muuta kuin paljon, paljon onnea kaikille kielten pääsykoettelijoille! Kielten pääsykokeet alkavat huomenna tiistaina. Ensimmäisenä vuorossa on venäjän kieli sekä vieraitten kielten opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelut. Pysykää rauhallisina, rentoutukaa, tutustukaa ihmisiin ja olkaa omat reippaat itsenne. Täältä voi vielä tarkistaa tarkat pääsykoepaikat ja -ajat.

Suomen pääsykoe on viikon päästä, samoin äidinkielen opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelu. Katsotaan, kirjoitanko vielä joitakin tärppejä tai ohjeita. Kenties kohtaamme pääsykokeissa!

Jk. Yliopisto-opiskelijat ovat keskimäärin aika viehkoa sakkia.