lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kuinka selvitä papereitten kanssa?

Ah, ihanuus. Järjestys. Näköjään perjantai-iltaa voi viettää näinkin: helteen pehmentämä pääni keksi, että juuri nyt on järjesteltävä kaikki edellisen lukuvuoden koulupaperit ja muut asiakirjat. Ja niitähän riittää. Olisi pitänyt ottaa kuva paperisotkusta, mutta siivousvimma oli niin valtava, etten malttanut ruveta vaihtelemaan paristoja kameraan. :0)

Vaikka yliopistomme tekee parhaansa vähentääkseen turhaa tulostamista ja tulostuttamista, monisteita ja ojenteita saadaan kursseilta edelleen huimia määriä. Jos lisäksi on innokas kirjoittamaan muistiinpanoja käsin, kuten minä, voi ruveta laskeskelemaan, kuinka suuren metsän on tänäkin lukuvuonna käyttänyt paperiksi.

Kehitystä on onneksi tapahtunut. Opiskelut aloittaessani oli vielä tavallista, että kaikkien kurssilaisten piti kurssin aikana käydä kopioimassa joitakin monistenippuja itselleen luettavaksi. Nykyään lähes kaiken luettavan materiaalin saa sähköisenä Optimaan, Koppaan tai johonkin muuhun työtilaan. Paperia ei siis kulu enää ihan niin paljon.

Silti niitä lappuja tuppaa kertymään. Kuinka paperinpaljouden kanssa voisi selvitä?

Tässä joitakin kantapään kautta opittuja juttuja vinkiksi:
  • Hanki heti riittävästi kansioita ja järjestele kurssien paperit niihin sitä mukaa, kun niitä kertyy.
  • Älä kanna mukanasi turhia papereita. Koko lukukauden monisteita on täysin tarpeetonta roudata joka päivä yliopistolle, koska yliopistokursseilla ei kerrata jatkuvasti niin kuin koulussa. Tarvitset papereita seuraavan kerran todennäköisesti vasta tenttiin.
  • Pidä jonkinlaista kansiota mukanasi, jotta voit säilöä siihen "päivän saaliin", läksypaperit ym., ja lajittele ne kotona oikeille paikoilleen kansioihin.
  • Selaa kansiot aina välillä läpi ja heitä turhat paperit surutta pois. Ellet aio valmistuttuasi muuttaa kansallisarkistoon, luovu jostakin. Puolikkaan lauseen sisältävät ruttuiset muistiinpanoarkit joutavat vallan mainiosti paperinkeräykseen.
  • Kun teet muistiinpanoja luennoilla tai lukiessasi, merkitse jokaiseen paperiin, mihin kurssiin se liittyy. Päivämäärä on myös hyödyllinen tieto. Vaikka luottaisit hyvään muistiisi, et välttämättä enää tunnista jokaista paperia, kun hyllystä pudonneen kansiosi sisältö on levinnyt lattialle.
  • Luentolehtiöt ja muut nivaskat, joista voi irrottaa täyteen kirjoitetut paperit, ovat erinomainen keksintö, kun laatii peräkkäin useita eri aiheisiin liittyviä muistiinpanoja. Paperit on helppo järjestää jälkikäteen.
  • Sen sijaan kauniit kirjaset ja vihot ovat viehättävä vaihtoehto silloin, kun panee muistiin jonkin tietyn kurssin tai aiheen asioita. Ei ole mitenkään lapsellista kirjoittaa muistiinpanoja värikkäin mustekynin kirjaan, jota koristaa kirahvin pää. Kirjassa muistiinpanot pysyvät hyvässä tallessa ja järjestyksessä, ja siitä on varmasti miellyttävää lukea tekstiään myöhemminkin.
  • Muistiinpanoista kannattaa laatia selvät ja johdonmukaiset, vaikka olisi kiire. Paniikinomaista tenttiinlukua ei yhtään auta se, että rustaa epäselviä ja vaillinaisia muistiinpanoja, joista ei sitten saa mitään selvää, kun joutuu valmistautumaan uusintatenttiin.
  • Ja vielä: säästä hyödylliset monisteet, artikkelit ja muistiinpanot vaikka lopun ikääsi! Ikinä ei tiedä, mihin asiaan täytyy myöhemminkin palata. Itse ajatellut ja kirjoitetut, siistit muistiinpanot ovat monesti paras syvän tiedon ja ymmärtämyksen lähde. Erittäin huolellisesti laadituista muistiinpanoista voi olla iloa muillekin (vrt. Virpi Hämeen-Anttilan romaani Suden vuosi).
  • Muistathan opiskelupapereitten lisäksi säästää myös muut opiskeluihin liittyvät asiakirjat, kirjeet, ylioppilaskunnan painatteet ja muut tärkeät paperit. Niitä voi olla vaikea löytää sähköisessä muodossa.

2 kommenttia:

  1. Kannattaa muistaa, että myös netitse saatavat kurssimateriaalit on hyvä ottaa talteen! Optima-työtilat ym. kun yleensä häviävät bittiavaruuten kurssin jälkeen, joten ne kannattaa tallentaa omalle koneelle, vaikka kurssin ajan niitä voisikin lueskella ja selailla netin kautta.

    Lisäksi jos kurssilla paperisenakin saatavat monisteet ovat tarjolla myös sähköisessä muodossa, kannattaa nekin ottaa kaiken varalta talteen, sillä voi olla helpompi etsiä jotain tiettyä juttua tiedostomuotoisista luentomuistiinpanoista (Ctrl+F!) kuin ojennenivaskaa pläräämällä.

    -Vesa

    VastaaPoista
  2. Erinomaisia vinkkejä, Vesa! Suurkiitos!

    Materiaalit on tosiaan hyvä kopioida Optimasta tms. sitä mukaa kun niitä sinne ilmestyy. Materiaalin voi järjestää omalle koneelle oman logiikan mukaan, ja oikeat asiakirjat löytyvät helpommin kuin Optimasta. Ja ainahan voi käydä niin, että juuri ennen tenttiä sattuu Optiman käyttökatko tai muu tekninen ongelma, eikä materiaaleihin pääse enää käsiksi!

    Sähköinen etsimistoiminto = parhautta.

    VastaaPoista